Tietosuojan ylilyönneistä tämä on jo huippua: EU:n tietosuojadirektiiviin on lisätty viime hetkellä kohta, joka velvoittaa nettiyhtiöitä vaatimaan vanhempien luvan ennen kuin ne voivat käsitellä alle 16-vuotiaiden lasten tietoja.
On käsittämätöntä, että tällainen ehdotus tuodaan mukaan viime hetkillä. Nettipalvelut ovat monelle nuorelle keskeinen osa elämää, kaveripiiriä ja ihmiseksi kasvamista. Pitäisikö siihen saada vanhempien lupa? Tarvitsevatko some-palvelut suojaikärajan? Vaatiiko diginatiiviksi kasvaminen vanhempien suostumuksen?
Ajatus vanhempien luvasta ei ole muutenkaan tästä maailmasta. Nettipalveluilla ei ole mitään keinoa tarkistaa käyttäjiensä ikää luotettavasti. Edes pankkitunnuksia tai luottokorttinumeroita ei voi käyttää, koska nuorilla ei niitä ole. Oman syntymäajan voi ilmoittaa millaiseksi tahansa.
Jos näin pöhkö ehdotus menisi läpi, nuoret alkaisivat väärentää vanhempien lupia samoin kuin he ovat aina kirjoittaneet näiden nimiä huonosti menneisiin koepapereihin. Vanhemmalta voidaan vaatia pankkitunnusten tms. käyttöä, mutta miten todistaa, että on juuri kyseisen nuoren huoltaja? Nyt aikuiset ostavat viinaa nuorten puolesta (hyi, kiellettyä), jatkossa sama isä tai äiti voi ilmoittautua kaikkien nuorten vanhemmaksi ja antaa luvan. Uudenlaista virtuaalivanhemmuutta, siis.
Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut voimassa lasten tietojen suojeluun tarkoitettu COPPA-laki. Se kieltää käsittelemästä alle 13-vuotiaiden tietoja, oli näillä vanhempien lupaa tai ei. Juuri tämän lain vuoksi Facebook ja monet muut jenkkipalvelut asettavat käyttäjilleen 13 vuoden minimi-iän (jota ne eivät tietenkään pysty millään tavalla valvomaan).
EU:n oma 16 vuoden ikäraja olisi pelkkää kiusantekoa amerikkalaisille, joiden nettipalvelujen suosiota eurooppalaiset eivät ole pystyneet haastamaan.
Alunperin otsikkona oli "Nuoret someen..." mutta korjasin sen yleisemmäksi. Koska siitähän tässä on kyse: jos nuorista saa kerätä tietoja vain vanhempien luvalla, koko netti- ja älypuhelinkäyttö edellyttää samaa menettelyä. Nettisurffaus, sähköposti ja appsien lataaminen kerryttävät nekin tietoa alle 16-vuotiaista.
Lisäys klo 14: Nopeiden käänteiden jälkeen näyttää siltä, ettei ehdotonta 16 vuoden alaikärajaa tule, vaan 13-16 vuoden raja jää kansalliseen harkintaan. Lopputulos on melkoinen sotku. EU on pitkään pyrkinyt digitaalisiin sisämarkkinoihin, joissa paikallisia säädöksiä poistetaan verkkokaupan ja nettipalveluiden helpottamiseksi. Jos valtiot päätyvät erilaisiin ikärajoihin, palvelut joutuvat lisäämään maakohtaisia sääntöjä.
EU:n räpistely digitalisaation suossa näyttää toivottomalta. Aivan kuin sääntelyä ja byrokratiaa lisäämällä voitaisiin edistää EU:n menestymistä tulevaisuuden palveluissa. Omaan jalkaan ampuminen (hyvässä tarkoituksessa, tietenkin) saisi jo loppua, muuten Eurooppa menettää pelin lopullisesti.
Diginatiivit saivat ainakin torjuntavoiton. Turha edes vaatia, että Suomi luistelee tästä määräyksestä läpi mahdollisimman kevyesti ja häiritsemättä markkinoita sen enempää. Se on itsestäänselvyys.