Liikennelääketieteen emeritusprofessori Timo Tervo arvosteli 27.10.2021 Hesarissa nopeusvalvontakameroita ja pienten ylinopeuksien sakottamista. Tänään hän oli Maikkarin aamuohjelmassa keskustelemassa aiheesta poliisin kanssa. Toisin kuin muissa pohjoismaissa, Suomessa liikenneturvallisuuden kehitys on pysähtynyt, vaikka nopeusvalvontakameroita lisätään jatkuvasti. Jotain uutta pitäisi keksiä.
Kirjoitin aiheesta vuonna 2010 ilmestyneessä Yksityisyys-kirjassani. Tiivistelmä oli, että nopeuksia mitataan sen vuoksi, että se on helppo tehdä. Oikea valvonta ja liikenneturvallisuus vaatisivat resursseja, joihin valtiolta ei tunnu löytyvän rahaa. Ei, vaikka oikea valvonta maksaisi itsensä takaisin niin sakkotuloina kuin henkilövahinkojen vähentymisenäkin.
Ajoin korttini jo 1980-luvulla ja olen siitä lähtien pyrkinyt noudattamaan nopeusrajoituksia. Yli 30 vuoden puhtaan tilin jälkeen sain viime vuonna ensimmäisen ylinopeussakon. Kamera oli napannut kuvan, kun toukokuisena lauantai-iltapäivänä ajoin Kangasalan suunnasta kohti Tamperetta, ja tähystelin monikaistaisessa risteyksessä oikeaa kaistaa, minkä valita. Muuta liikennettä oli tuskin lainkaan.
Toinen sakko tuli viime kesänä sunnuntai-iltapäivällä Kemiön saarella, jossa taajaman kamera nappasi kuvan. En ollut huomannut rajoituksen laskua 40 kilometriin, kun tie ei juuri muuttunut eikä missään näkynyt ristin sielua.
Molemmat ylinopeudet olivat nipin napin sakotuskynnyksen ylittäviä. Kumpikaan ei vaarantanut liikenneturvallisuutta.
Olen samaa mieltä Timo Tervon kanssa: jos järjestelmä sakottaa niitä, jotka parhaan kykynsä mukaan yrittävät noudattaa rajoituksia, se ei täytä tarkoitustaan. Valvonnan pitäisi napata ne, jotka ajavat piittaamattomasti ja muita vaarantaen, roikkuvat edellä ajavan perässä eivätkä ole ajokunnossa väsymyksen, alkoholin tai huumeiden vuoksi. Nyt sellaista valvontaa on tuskin lainkaan.
Viime sunnuntaina ajoin Lahden moottoritietä. Noudatin tunnollisesti 100 km/h rajoitusta sillä seurauksella, että jokainen auto ajoi ohi. Moottoritiellä kun ei ole kameroita, eikä juuri valvontaakaan. Oma rajoitusten noudattaminen tuntui aiheuttavan liikennehäiriön, joka haittasi muita.
Ajan usein myös Kehä I:tä, johon tuli kamerat muutama vuosi sitten. Useimmat ajavat ylinopeutta mutta jarruttavat aina kameran kohdalla. Itse säädän vakionopeuden 73 kilometriin, jonka tiedän mittarivirheen vuoksi vastaavan tasan 70 km/h arvoa. Yleensä joku tulee roikkumaan takapuskuriin, etenkin jos ajan vasemmalla kaistalla (josta käännytään Otaniemeen).
Maanteillä 60 - 80 -100 km/h vaihtuvat välillä hyvinkin tiheään, aina ennen risteysalueita. Miten kukaan voi enää ajaa autoa ilman vakionopeuden säädintä? Ilman automatiikkaa huomio pitäisi kiinnittää liikenteen sijaan nopeusmittariin.
Jos parhaansa yrittäminen ei riitä, 170 euron maksu alkaa tuntua puhtaalta rahastukselta. Summaa ei ole edes porrastettu tulojen mukaan, joten se on pienituloiselle kohtuuton rokotus. HSL:n päätös korottaa pummilla matkustamisen tarkastusmaksu 80 eurosta 100 euroon nostatti äskettäin porua, se kun rankaisee tiettyä ihmisjoukkoa (niitä, joilla ei mielestään ole varaa tai halua maksaa lipusta). Tahalliseen tekoon verrattuna 170 euron tahaton ylinopeussakko on aivan eri luokan asia.
Kannabiksen laillistamista on puolusteltu sillä, ettei ole järkeä tehdä monista suomalaisista lainrikkojia. Että laki, jota ei noudateta, on turha. Saman perustelun voisi esittää myös valvontakameroista.
Jos oikeaan liikennevalvontaan ei löydy poliiseja eikä rahoja, luovutaan sitten edes turvallisuuden kehittämisen tavoitteista.
Lisäys 18.11.2021: Tällainen uutinen tuli juuri: "Onnettomuustietoinstituutin selvityksen mukaan joka neljäs kuljettajista ajoi ylinopeutta vähintään 30 kilometriä tunnissa ja miltei yhtä moni ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan." Samanlaisia uutisia oli jo 10+ vuotta sitten, kun tein Yksityisyys-kirjaa, joten ei tieto mikään uusi ole. Sitaatista jää puuttumaan se, että toinen suuri riskitekijä olivat iäkkäiden kuljettajien havaintovirheet.