Valtiot ja terrorismi - kommentteja kirjasta

9/11-iskujen 10-vuotispäivän lähestyessä olen lukenut ainoaa aiheesta suomeksi julkaistua kirjaa. Hannu Yli-Karjanmaan kirja Valtiot ja terrorismi (2008) on perusteellista työtä: pienellä fontilla painettuja sivuja on 455 ja lähdeviitteitä peräti 1233 kappaletta. Vielä merkittävämmäksi työn tekee se, että kirjoittaja on ymmärtääkseni maallikko, jonka leipätyö on aivan muualla. Teksti on asiallista, sujuvasti kirjoitettua ja virheetöntä (mikä ei nykykirjoissa ole itsestäänselvyys).

Yli-Karjanmaa tunnetaan aihetta käsittelevästä laajasta www-sivustosta, jota hän on pitänyt yllä 9/11-iskuista lähtien.

Hesaria lukuunottamatta valtamedia ei pahemmin noteerannut kirjaa. Tekijä tyrmää Hesarin arvostelun sivullaan, joten suosittelen asiasta kiinnostuneita tutustumaan kirjaan omakohtaisesti. Vaikka painos onkin lopussa, kirjaa voi vielä tilata suoraan tekijältä 15 euron hintaan.

Sitten omiin kommentteihin. Kirja käy läpi useita 1900-luvun terrori-iskuja ja listaa niihin liittyviä epäselvyyksiä, joita ei ole juurikaan tuotu esiin julkisuudessa. Media uskoo liian helposti viranomaisten version tapahtumista eikä jaksa itse kaivella tapahtumien taustoja.

Yli-Karjanmaa valmistelee 200 sivun verran maaperää sille ensi kuulemalta hurjalle ajatukselle, että 9/11-iskujen takana olikin joku muu kuin 19 arabiterroristin joukko. Lopussa kyseenalaistetaan myös Lontoon 7.7.2005 -iskujen taustat ja tekijöiden henkilöllisyys.

Tekijän mielestä mm. Churchill antoi tahallaan saksalaisten upottaa Lusitanian, jotta amerikkalaiset saatiin vedettyä mukaan ensimmäiseen maailmansotaan. Lusitanialle omistettu www-sivusto kuitenkin tyrmää salaliittoteoriat.

Sen sijaan Lockerbien tapausta ihmettelin itsekin tuoreeltaan vuonna 1988. Lopulta oikeuteen saatiin kaksi libyalaisagenttia, joista toinen tuomittiin (ja sittemmin vapautettiin terveydellisistä syistä). Tapaus haisi jo silloin kilometrin päähän. Voi vain ihmetellä, miksi Libyan Gaddafi myönsi osallisuutensa ja suostui maksamaan korvauksia omaisille. Julkisuuteen kerrottu versio tapahtumista oli korkeintaan osatotuus.

Vaikka Yli-Karjanmaan teksti vilisee faktoja ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä, vaikutelma on pettävä. Kirjoittaja ei pyri tekemään puolueetonta tutkimusta, vaan poimii pullasta juuri sellaiset rusinat, jotka tukevat kirjan teemaa. Näennäiset faktat runsaiden lähdeviittausten tukemina vakuuttavat lukijan - mutta miten luotettavia ne ovat?

Lockerbien yhteydessä Yli-Karjanmaa listaa epäilyttäväksi mm. sen, että "monia tärkeitä henkilöitä estettiin nousemasta Pan Amin lennolle 103 tuona päivänä". Myös hyvällä ystävälläni oli paikka kyseiseen koneeseen, mutta matkatoimisto vaihtoi lentoa. Vähältä piti, ettei Lockerbiessa tullut kahta suomalaisuhria -- mutta se oli vain sattumaa.

Sivulla 145 kerrotaan, että "koneessa oli ainoastaan 259 ihmistä, vaikka Jumbojet 747-121 voi kuljettaa noin kaksi kertaa enemmän matkustajia". Pienet sanavalinnat ovat tärkeitä mielikuvia luotaessa. Vanhoihin 100-sarjan jumboihin mahtui joko 452 ihmistä (kahden luokan konfiguraatio) tai 366 (kolmen luokan konfiguraatio).

Sivulla 151 kerrotaan miten Lockerbiestä The Maltese Double Cross -paljastusdokumentin tehnyt elokuvaohjaaja Allan Francovich menehtyi 24.5.1997 heti saavuttuaan Houstonin lentokentälle. 57-vuotiaan ohjaajan ilmoitettiin saaneen sydänkohtauksen lentokentän tullissa. Kaiken kaikkiaan erikoinen tapaus, joka kuitenkin sattui jo huhtikuussa. New York Timesin muistokirjoituksessa mainitaan kuolinpäiväksi 17.4., joissakin lähteissä (mm. Wikipedia) 24.4., joten kyse lienee lipsahduksesta.

Tekijä löytää lukuisia epäilyttäviä piirteitä myös Oklahoman pommista (1995). Osa perusteluista on tuttuja WTC-tornien yhteydestä: Alfred P. Murrah -toimistorakennus ei olisi voinut romahtaa siten kuin tapahtui pelkän ulkopuolisen autopommin seurauksena. Pommeja oli pakko olla useita, ja tekijöitä muitakin kuin sittemmin tuomittu ja teloitettu Timothy McVeigh. Jostain syystä McVeigh ei kuitenkaan kiistänyt syyllisyyttään eikä viitannut muihin tekijöihin.

Yli-Karjanmaa kertoo, miten rakennuksesta löydettiin räjähtämättömiä pommeja. Sitä hän ei mainitse, että yksi niistä oli poliisin oma valepommi, jota käytettiin mm. pommikoirien koulutuksessa, ja jonka löytyminen keskeytti pelastustyöt hetkeksi. Muista pommeista ei ole varmoja todisteita. Muutenkin toistuu sama kuvio kuin 9/11-iskuissa: alussa uutisoituja tietoja pidetään luotettavina faktoina, joiden korjaaminen myöhemmin tulkitaan viranomaisten peittelyksi. Norjan 22.7.2011 tapahtumista muistamme, miten paljon virheellistä informaatiota uutisnälkäisille aluksi välitettiin.

9/11-tapauksen käsittely alkaa sivulta 212. Yli-Karjanmaan oma kanta on selvä (s. 215): "virallinen kertomus on osin suoranaisesti mahdoton ja monilta muilta osin äärimmäisen epätodennäköinen". Muiden salaliittoon uskovien tavoin tekijä tyytyy kyseenalaistamaan virallisen selityksen yksityiskohtia, mutta ei tarjoa omaa selitystä, joka sopisi tapahtumiin paremmin.

Monet salaliittoväitteistä ovat kiistanalaisia (kuten se, että kaappareita löytyi myöhemmin elossa, s. 228), joten niitä on turha esitellä tässä. Valitettavasti nanotermiittikeskustelu alkoi vasta 2009, joten se ei ole mukana kirjassa.

Yli-Karjanmaa ihmettelee erityisesti ilmapuolustuksen hidasta reagointia. Ja tässä tekijä on ehdoton: "Mitä hyvänsä syyskuun 11:ntenä tapahtuikaan, sitä eivät tehneet paperiveitsin aseistautuneet fanaatikot, vaan kyse oli korkean teknologian avulla suoritetusta operaatiosta, jossa Yhdysvaltojen puolustusjärjestelmää harhautettiin tai se lamautettiin mestarillisesti joko sisältä tai ulkoa käsin."

Yli-Karjanmaa siteeraa jopa Suomen ilmavoimien operaatiopäällikköä, eversti Juha-Pekka Pystystä: "Ilmavoimilla on tutkajärjestelmä, joka automaattisesti rekisteröi ilman transponderia lentävät lentokoneet. Tutkat havaitsevat lintuja myöten kaiken, mikä taivaalla lentää". Vastaava kaappaus ei siis onnistuisi Suomessa?

Jos tutka havaitsee kaiken linnuista ylöspäin, miten se pystyy erottelemaan transponderinsa sammuttaneet matkustajakoneet muista lentävistä esineistä? Lisäksi oli nerokasta kaapata useita lentokoneita, koska sen jälkeen ilmatilan valvonnasta vastaavat eivät enää erottaneet koneita toisistaan ja kaaos oli valmis.

Virallisen ohjeen mukaan hävittäjät ovat ilmassa kymmenessä minuutissa siitä, kun lentokone ei vastaa lennonjohdon kutsuihin. Todellisuus on jotain ihan muuta vielä 9/11:n jälkeenkin. Itse en pidä ilmavalvonnan pettämistä mitenkään yllättävänä. Kuva, jonka armeija haluaa antaa ja joka seikkailuelokuvista välittyy, ei ole välttämättä realistinen.

Muistetaan myös Malmin kentältä lähtenyt Mathias Rust, joka lensi pienkoneellaan Moskovan Punaiselle torille. Ehkä Suomen ilmavoimilla ei vielä 1987 ollut hienoa tutkajärjestelmää? Neuvostoliitto ei myöskään ampunut konetta alas, vaikka se loukkasi maan ilmatilaa usean tunnin ajan ja laskeutui lopulta aivan Kremlin viereen.

Viimeisenä kohtana laajasta kirjasta otan kappaleen sivulta 275. Yli-Karjanmaa kertoo vakuuttavasti, miten virallinen selitys palavan polttoaineen valumisesta WTC-tornin aulaan ei ole mahdollinen, koska "rakennuksen hissikuilut eivät olleet yhtenäisiä, vaan ne katkesivat 44. ja 78. kerroksen kohdalla, jotka toimivat pikahissien vaihtoasemina... vain yksi tavarahissin kuilu kulki yhtenäisenä kellarista ylös asi (hissi 50A). Lentokonepolttoaineen aiheuttamien räjähdysten olisi silloin pitänyt näkyä juuri näissä hissien vaihtoasemien kerroksissa sekä tietenkin niiden yläpuolisissa kerroksissa. Näin ei tapahtunut."

Tässäkin kohdassa Yli-Karjanmaa kirjoittaa vakuuttavasti, mutta teksti on puppua. Se on yllättävää, koska tieto ylös asti kulkevista hisseistä löytyy jokaisesta WTC:tä käsittelevästä kirjasta ja hissien kautta pelastuneista ihmisistä on tehty dokumenttielokuviakin. Lisäksi jokaisen 9/11-aiheesta kiinnostuneen tulisi lukea kirja "102 minuuttia", jossa kuvataan hissien merkitystä tapahtumissa.

Asian olisi voinut tarkistaa myös WTC-tornissa käyneiltä turisteilta. Vanhalta kotivideoltani poimin yhden ruudun, missä näkyy juuri näköalatasanteelta lähtevä hissi ja sen kerrosnäytössä lukema 107:

Erehtyminen näin ratkaisevassa yksityiskohdassa saa lukijan kysymään, miten uskottavia kirjan muut väitteet ovat?

Erikoista kyllä, mitään tässä listaamistani virheistä ei ole korjattu tekijän omalla sivulla, jonka kohdassa "Täsmennyksiä ja korjauksia kirjaan" mainitaan vain kaksi epäselvää yksityiskohtaa [korjaukset sittemmin lisätty].

Kaikesta huolimatta kirja on kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Se olisi ansainnut enemmän huomiota ja analyyttisempiä arvosteluja mediassa. Täytyy vain muistaa, että jos internet-tieto onkin epäluotettavaa, ei liioin kannata luottaa sokeasti painettuun tekstiin.