torstai 25. elokuuta 2011

Apple ilman Jobsia

Steve Jobsin vakava sairaus on ollut tiedossa jo seitsemän vuoden ajan. Eilisestä eroilmoituksesta voi päätellä, että sairaus on pahentunut, ja että kenties jo piankin koittaa aikaa, jolloin Applen on pärjättävä ilman legendaarista johtajaansa.

Jobs perusti Applen yhdessä Steve Wozniackin kanssa vuonna 1976, vuosi sen jälkeen kun Bill Gates oli perustanut Microsoftin. Gates ja Jobs kilpailivat aluksi samoista mikrotietoknoeiden markkinoista ja samoista asiakkaista. Gates veti pidemmän korren, mutta tällä vuosituhannella Jobs on kuitannut vanhat tappiot moninkertaisesti takaisin. Applesta on tullut teknologia-alan mahtiyhtiö, todellinen rahakone. Samalla Jobsin oma maine ja arvostus on noussut pilviin.

Apple on henkilöitynyt täysin Steve Jobsiin. On vaikea tietää, kuka todellisuudessa on tehnyt nerokkaat siirrot, joiden ansiosta Apple on noussut nykyiseen asemaansa. Erityisen merkittävää tämä on siksi, että Apple on toiminut kaikkien vallalla olleiden bisnesoppien vastaisesti. Se ei ole liittoutunut kenenkään kanssa, vaan on halunnut tehdä kaiken itse. Avoimuuden sijaan Apple on nojannut suljettuun toimintatapaan. Se ei ole hyödyntänyt sosiaalista mediaa tai blogeja, vaan on luottanut perinteiseen markkinointiin. Siinä yhtiö onkin ollut alansa ykkönen, kun taas panostus tuotekehitykseen on ollut vain puolet kilpailijoista.

Apple on ollut markkinointiyhtiö, ei insinööriyhtiö. Silti -- tai ehkä juuri siksi -- se on onnistunut tekemään tuotteita, jotka ovat edellä aikaansa ja herättävät kuluttajissa suoranaista rakkautta.

Apple on amerikkalaisille paljon enemmän kuin yksi laitevalmistaja. Yhtiön tarina on klassinen: orpolapsi ja tekninen velho perustavat kirjaimellisesti autotallissa hauskalta kuulostavan yrityksen, joka tekee omistajistaan miljardööreja. Daavid on voittanut Goljatin.

Kansallinen ylpeys on vielä taalojakin suurempi tekijä. Apple on amerikkalaisten Nokia. Se opetti jenkit käyttämään älypuhelimia ja ylipäätään kehittyneitä mobiilipalveluita. Laman koettelemassa maassa Apple on ainoa, joka pystyy kampittamaan Aasiassa toimivia laitevalmistajia. Applessa kiteytyy amerikkalaisen unelman moderni, 2000-luvulle sovitettu versio.

Applen 2000-luvun kehitystä tullaan analysoimaan ekonomiopiskelijoiden kirjoissa vielä kymmeniä vuosia. Applen nousu on johtamisen ja liiketoiminnan näkökulmasta paljon suurempi saavutus kuin Googlen tai Facebookin menestys. Joskus kannattaa olla erilainen eikä uskoa kaikkea, mitä business schooleissa opetetaan. Jobs ei ole niitä kouluja käynytkään.

Poistuessaan Jobs jättää ainutlaatuisen vahvan yhtiön. Apple on ainoa valmistaja, joka pystyy tarjoamaan niin tietokoneet (Macintosh), puhelimet (iPhone), mp3-soittimet (iPod), sisällön (iTunes) kuin pilvipalvelutkin. Tablet-mikroja unohtamatta. Kaikki toimii täydellisesti yhteen. Kaikissa on ajateltu käytettävyyttä, designia ja cool-tekijää. Ja kaikilla on hintalappu.

Tavallisessa yrityksessä rinnakkaiset tuotedivisioonat alkavat helposti kilpailla keskenään. Jobsin ansiota kaikki ovat puhaltaneet yhteen hiileen. Jatkossa yhtenäisyys voi olla koetuksella. Tulevat johtajat ovat varmasti päteviä, mutta heillä ei ole Jobsin karismaa eikä asennetta.

Ehkä juuri karisman ansiota on se, ettei yhtiö tai Jobs itse ole joutunut median hampaisiin kuten Bill Gates. Kuitenkin Jobs on ollut johtajana vielä Gatesiakin häikäilemättömämpi. Jobs hylkäsi ensimmäisen lapsensa äidin ja väitti, ettei voi olla isä koska on steriili. Henkilökuntansa keskuudessa Jobs on ollut pelätty, samoin ovat pelänneet tietovuotajat ja epävirallisista tiedoista kertoneet bloggaajat.

Apple on rajoittanut kilpailua kaikin mahdollisin tavoin. Sen tuotteet ovat antiekologisia, mm. akun vaihtaminen on tarkoituksella tehty mahdottomaksi. On taloudellisesti kannattavampaa, että asiakas ostaa uuden.

Vaikka Jobs kuuluu USA:n 50 rikkaimman ihmisen joukkoon, hän ei ole ollut kiinnostunut hyväntekeväisyydestä. Bill Gates on säätiönsä kautta jakanut miljardeja niin koulutukseen kuin terveyshankkeisiin.

Ja niin edelleen. Jobs on onnistunut luomaan ympärilleen auran, jota eivät ole lävistäneet sen paremmin median nuolet kuin kilpailuvirastojen tutkintapyynnötkään.

Jobsin poistuessa jää nähtäväksi, miten paljon tästä kaikesta Apple pystyy säilyttämään.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.dailyfinance.com/2011/03/08/10-unusual-things-you-probably-dont-know-about-steve-jobs/

Petteri Järvinen kirjoitti...

He doesn't give any money to charity ... I actually think Jobs is probably the most charitable guy on the planet. Rather than focus on which mosquitoes to kill in Africa (Bill Gates is already focusing on that), Jobs has put his energy into massively improving quality of life with all of his inventions.

Fanit ovat faneja, vaikka voissa paistaisi.

USAssa hyväntekeväisyyttä pidetään rikkaiden velvollisuutena, koska sosiaaliturva on kehno ja moni avustusohjelma pyörii kokonaan hyväntekeväisyyden varassa.

Petri Ojala kirjoitti...

Kestää vielä tovin ennenkuin kukaan uskaltaa sanoa mitään kriittistä Steve Jobsista, tai edes Applesta. Osakeanalyytikotkin joutuvat puolustamaan aiempia positioitaan.

Kaikesta hyvästä huolimatta Apple-käyttäjänä on tosin joutunut viimeisen parin vuoden aikana havaitsemaan että taso on jossain määrin laskenut, tuoreimpana esimerkkinä OS X Lion jota itse pidän huonoimpana käyttöjärjestelmäpäivityksenä sitten OS X 10.0:n. Steve Jobs on myös viimeiset pari vuotta ollut ehkä vähemmän kontrollissa kuin aiemmin..

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mikropc:n uutinen siitä, miten Jobs soittaa sunnuntaiaamuna Googlen pomolle (joka on juuri kirkossa :-), kertoo paljon Jobsista. Miten järkevää on, että toimitusjohtaja puuttuu tällaisiin yksityiskohtiin? Varsinkin iPhonessa olisi paljon isompia ongelmia korjattavaksi.

Osmo kirjoitti...

vaikka Apple ja Microsoft ovat kilpailleet, ovat ne tehneet myös yhteistyötä. Jo Apple II:een Bill Gates teki liukuluku-Basicin, kun Woz ei saanut sitä aikaan. Myöhemmin esimerkiksi Excel tehtiin alunperin Macille. 1990-luvulla Microsoft käytännössä pelasti Applen.