torstai 8. syyskuuta 2011

Ministeri Kyllönen haluaa ruuhkamaksun koko Suomeen

Vasemmistoliiton tuore ministeri Merja Kyllönen haluaa satelliittipohjaisen ruuhkamaksun koko Suomeen. Ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä -- kuten blogissani ja Yksityisyys-kirjassa olen jo aiemmin esittänyt, gps-valvonnan ulottaminen koko maahan on itse asiassa ainoa tapa maksun toteuttamiseen.

Koska pääkaupunkiseudun ulkopuolella ei juuri ole ruuhkia, maksu pitää tietenkin nimetä uudelleen. Nyt puhutaan yleisestä tienkäyttömaksusta, joka olisi osa autoilun kokonaisverotusta. Eli sen käyttöönotto alentaisi jotain muuta autoilun verotusta (uskokoon ken haluaa).

Kaiken lisäksi ministeri Kyllönen haluaa tehdä Suomesta tiemaksujen edelläkävijän, jolloin järjestelmästä voitaisiin tehdä kansainvälinen vientituote.

Hurraa! Moni vielä muistaa, miten kävi 10 vuotta sitten, kun valtion päätöksillä edellisen kerran yritettiin ohjata teknologiakehitystä. Nopealla television digitalisoinnilla maastamme piti tehdä uuden tekniikan edelläkävijää, joka veisi digi-tv-sovelluksia ja -palveluita ulkomaille. Menestyksen sijaan digi-tv:stä tuli pannukakku, joka päinvastoin avasi Suomen ovet kansainvälisille tv-yhtiöille.

On helppo ennustaa, että ministerin ehdotus tulee nostattamaan vastalauseiden vyöryn. Autoilun verottaminen ja tietosuojaa vaarantava satelliittivalvonta ovat syystäkin herkkiä asioita.

Suorastaan käsittämätön ajatus on tehdä Suomesta alan edelläkävijä. Miksi meillä, jossa on pitkät etäisyydet ja vain muutama kaupunkimainen alue, pitäisi ensimmäisenä ottaa käyttöön koko maan kattava ruuhkamaksu? Haluammeko olla verottamisen edelläkävijöitä? Vai valvonnan? Yhtä hyvin Suomi voisi panostaa syvänmerensukellukseen, aavikoitumisen torjuntaan tai köysiratojen tuotekehitykseen. Luontaiset edellytykset olisivat samaa luokkaa.

Eduskuntavaalien alla lähes kaikki ehdokkaat vihreitä lukuunottamatta tyrmäsivät satelliittivalvonnan. Laaja-alaisesta vastustuksesta huolimatta ministeriö vie itsepintaisesti asiaa eteenpäin, aivan kuin kansan mielipiteellä ja vaalituloksilla ei olisi mitään merkitystä.

Ei tarvitse vielä huolestua. Liikenneministerit ehtivät vaihtua moneen kertaan ennen kuin tämä hanke etenee yhtään mihinkään. Henkilökohtainen arvaukseni on, että yleisestä vastustuksesta huolimatta järjestelmä toteutuu 20-30 vuoden kuluttua. Mutta silloinkaan Suomen ei tarvitse olla edelläkävijä vaan päinvastoin: meidän tulee hyödyntää maabrändiin kuuluvaa vapauden ja yksityisyyden arvostusta ja kamppailla EU:ssa sitä vastaan. Satelliittivalvonta olkoon seuraava Kreikka-takuu, jossa Suomi asettuu poikkiteloin.

Miltä kuulostaisi Matkailun edistämiskeskuksen slogan vuoden 2035 kansainvälisillä matkailumessuilla? "Suomessa ajat yksin", "Autolomalle Suomeen -- Euroopan viimeiset vapaat tiet" tai "Ei Kreikan lisälainoille, ei gps-valvonnalle".

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ministerit vaihtuvat, ministeriöiden virkamiehet ei.

Anonyymi kirjoitti...

Ei millään pahalla, mutta kai olet tietoinen, että MIR sukellusveneet on tehty suomessa...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_%28sukellusalus%29

Joten syvänmerentutkimus meillä on jo hallussa =)

Holle kirjoitti...

Tämän kaltaisen järjestelmän toimivuuden edellytyksenä ovat
* kiistattoman luotettava paikannusjärjestelmä
* ajoneuvoihin asennettava laite
* koko maassa aukottomasti toimiva tietoverkko seurantatiedon lähetystä varten

Jos niinkään yksinkertaista laitetta kuin alkolukko ei ole saatu toteutettua käytännössä toimivaksi niin minkälaisia haasteita kohdataan tämän järjestelmän osalta? Miksiköhän valtion sota-alukset eivät käytä GPS-järjestelmää ensisijaisena tai ainoana navigointitietona?

Petteri Järvinen kirjoitti...

MIRin lisäksi Suomessa tehtiin turistisukellusveneitä, jollainen on vieläkin käytössä Kanarialla. Yellow submarine.

@Holle: aivan ilmeisesti Suomen järjestelmä tulisi käyttämään eurooppalaista Galileo-paikannusta, jota jenkit eivät voi sotatilanteessa sammuttaa.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Tuleeko tuosta Galileosta koskaan mitään? Jollen väärin muista, pari satelliittia on saatu ylös ja mahtava riitely asiasta. Ja sehän vasta kamalaa,ettei sotatilanteessa voitaisi verottaa autoilijoita.

Mielenkiintoista, että vihreät olivat ainoita, jotka eivät äänestäneet valvontaa vastaan. Stasi-juurilla tuo onkin kovin kotoista.

MIR, joopa. TM:n jutussani alkuperäisessä versiossa esitin epäilykseni CIA:n osuudesta. Kiireinen puhelinsoitto toimituspäällikkö Haapaniemeltä: "Tuollaista sinä et voi kirjoittaa,
ao. vuorineuvos on Yhtyneiden hallituksessa!". Sensuroitu "hyväkäytöksisen" toimittajan versio alla:

MIR: TM 21-2007

(Sivuhuomautus: Pieni hitech-firmani oli MIR-projektin, silloin hys-hys-salaisen, laitetoimittajia Kaliforniasta. Tulevassa kirjassani kerron yksityiskohtaisesti).

Harri Kivinen kirjoitti...

Kaikki muistavan mainion televisiosarjan "Kyllä Herra Ministeri", jossa virkamiehet ohjailivat "ei-ihan-niin-kartalla" olevia päättäjiä mielensä mukaan. Tällä kohtaa demokratia hieman pelottaa.

Lobbaus on päivän sana ja käy väkisinkin mielessä, että edullisin tapa yrityksen saada myyntiä aikaiseksi on, lobata tuotteensa osaksi jotain tällaista maanlaajuista aidat-kaatavaa "ideaa".

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Iltasanomat kertoo, että valvontasysteemissä autoilijat joutuisivat hankkimaan jopa 600 euron hintaisen päätteen.

Holle kirjoitti...

Laitteiton hankintahintaa merkittävämpi on käyttökulu. Jos nykyinen langaton laajakaistaliittymä kustantaa n. 5-10 euroa kuussa niin paljonko tämän seurantajärjestelmän paluukanavan käyttö maksaa ja kuka vastaa sen kuluista? Eiköhän sekin mene auton omistajan maksettavaksi? Jos tietoliikennekulut ovat satasen luokkaa vuodessa niin yhden ajoneuvon elinkaaren aikana summa on 1000-2000€ luokkaa. Ja riittääkö langattoman laajakaistan kattavuus tähän tarkoitukseen? Tänä päivänä edes VIRVE-verkko ei toimi joka maankolkassa ja sen käyttökustannukset ovat ihan toista luokkaa.

Olipa satelliittijärjestelmä mikä tahansa niin paikannuksen virheet ovat jokapäiväisiä. Miten kiistät autoilijana esimerkiksi tunneliin ajettaessa syntyvän paikannusvirheen lisäkilometrit? Eihän ajoneuvon tarvitse seisoa kuin paikallaan niin satelliittipaikannuksen "tikkataulu-efekti" kerryttää kilometrejä jatkuvasti järjestelmään.

Anonyymi kirjoitti...

Liikenneministeri haluaa runnoa homman läpi :( Ketään ei tunnu kiinostavan :(

http://www.iltasanomat.fi/autot/ksml-liikenneministeri-kyllonen-aikoo-runnoa-tiemaksun-lapi/art-1288422119503.html#comments-anchor