Arhinmäki, tee jotain!

Chisugate innoitti kulttuuriministeriä ottamaan kantaa asiaan blogissaan. Tai no, ministerin kirjoitus on sen verran ympäripyöreä, ettei sitä oikein kannanotoksi voi kutsua. Harmi, sillä Arhinmäki poikkeaa meistä nettikirjoittajista siitä, että hän voisi oikeasti tehdä asialle jotain. Hän on asioista vastaava ministeri Suomessa ja siten hänellä on ratkaisun avaimet.

Arhinmäen blogikirjoitus ei ole virallinen tiedote, mutta siinä on kiusallinen asiavirhe: ministeri väittää, että 9-vuotiaan tytön tapauksesta olisi kirjoitettu blogissa nimettömästi. Näin ei suinkaan ollut, vaan isä on esiintynyt rohkeasti omalla nimellään. Mutta kun kirjoitus on päivätty lauantaille, näinkin iso lipsahdus voidaan antaa anteeksi.

Ministerin ainoa konkreettinen ehdotus on "laillisen nettilataamisen ja -jakamisen voimakas kehittäminen". Ministeriö ei itse kehitä mitään vaan luo säädösympäristön, jonka varassa sisältötuottajat ja oikeudenhaltijat voivat toimia. Hallinto ei voi luoda uusia Spotifyitä tai Netflixejä, se on markkinoiden tehtävä.

Vielä muutama vuosi sitten toimivia ja kohtuuhintaisia laillisia vaihtoehtoja ei ollut. Nyt on. Käytännössä kaiken musiikin voi ostaa laillisesti napin painalluksella, kuunnella ilmaiseksi radiosta tai katsella Youtubesta. Odotuksista huolimatta tämä ei ole kuitenkaan lopettanut musiikkipiratismia, joten ongelman syyt ovat muualla.

Se, mitä Arhinmäki oikeasti voisi tehdä, on tekijänoikeuslain uudistaminen. Muutostarpeita riittää: teoskynnystä pitäisi oleellisesti nostaa, suoja-aikoja lyhentää ja kohtuuttomiksi koettuja maksuja (kuten taksiradiot) poistaa.

Nykyisessä mallissa melkein mikä tahansa räpellys saa tekijänoikeussuojaa. Se on kohtuutonta nyt, kun netissä olemme kaikki sisältötuottajia. Toki nämä ovat isoja asioita, joissa Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, mutta Arhinmäki voisi bloggaamisen sijaan olla aloitteellinen asiassa.

Vanhan sanomalehden digitointi nettiin on tekstin uudelleenjulkaisemista, joten sata vuotta nuorempia lehtiä ei netistä löydy. Onko ministerin mielestä kohtuullista, ettei vanhoja lehtiä voi digitoida ennen kuin kaikkien siihen kirjoittaneiden toimittajien kuolemasta on kulunut vähintään 70 vuotta? (kts. eilisen Hesarin kirjoitus, tekijänä emeritusprofessori Yrjö Varpio). Onko tämä oikea tapa turvata tekijöiden oikeuksia?

Sisällön laittomasta jakelusta tuomitut vahingonkorvaukset voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Oikeusvarmuuden nimissä korvausperusteet pitäisi lisätä lakiin tai ainakin ohjeistaa niin, että jokainen tekijä tietää jo etukäteen aiheuttamansa vahingon määrän. Linnunmunien korvaukset on määritelty ympäristöministeriössä lajikohtaisesti, viihdesisällön ei.

Oma lukunsa ovat piraattijahdissa sallitut pakkokeinot ja teletunnistetietojen käyttö. Näistä EFFI on tehnyt aiheellisen kantelun. Oliko lainsäätäjän tarkoitus todellakin se, että jo yhden cd-levyn jakamista verkossa voidaan pitää merkittävänä tekijänoikeuksien loukkaamisena?

Arhinmäen viivytellessä kansalaiset ovat ottaneet lain uudistamisen omiin käsiinsä. Tekstiluonnos löytyy Google Docsista (kts. myös Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja http://49999.org).

Nämä ovat vain muutamia poiminintoja tekijänoikeuslain pikaisista muutostarpeista. Mitä aiotte tehdä asialle, ministeri Arhinmäki?

Jos tarkkoja ollaan on väärin väittää, ettei ministeriö olisi tekemässä mitään tekijänoikeusasioiden suhteen. Tulossa on jälleen uusi laajennus hyvitysmaksuihin ja taksojen korotus. 

Yksi kuva kertoo digi-tv-projektista

Yksi kuva kertoo kaiken Suomen taannoisesta digi-tv-projektista:

Suomen digi-tv-projekti (1998-2007) yhdellä kuvalla. 

Kun television digitalisointiprojekti 1990-luvun lopussa aloitettiin, sen tärkeimpiä tavoitteita oli turvata kotimaisten tv-toimijoiden asema. Pelättiin, että ilman digitalisointia CNN, FOX, National Geographic, MTV ja muut taivaskanavat vyöryisivät Suomen koteihin suoraan satelliitista. Uusilla maanpäällisillä kanavilla haluttiin antaa tilaa kotimaisille tekijöille ja tehdä digi-tv-osaamisesta vientituote.

Oheinen kuva kertoo, miten siinä kävi: National Geographicin ja FOXin valomainokset hohtavat nyt kirkkaina Helsingin paraatipaikalla Rautatientorin reunalla. Ne kanavat, joita yritettiin digitalisoinnilla torjua, tulivat Suomeen juuri digitalisoinnin ansiosta, kun vapautuville kanavaluville ei ollut riittävästi kotimaisia hakijoita.

Ja jotta ironia olisi täydellinen, kyseisellä paikalla loisti joitakin vuosia sitten Nokian valomainos.

Mitähän digi-tv-projektin puuhamiehet ajattelevat, kun kulkevat rautatieasemalta ministeriöön? Mitä miettivät valomainoksista Olli-Pekka Heinonen, Arne Wessberg, Ismo Silvo ja muut silloiset päättäjät? Hups, pieleen meni. Onneksi kukaan ei enää muista takkuileviin digiboksiin tuhlattuja satoja miljoonia euroja. Onneksi taulutelevisiot tulivat ja peittivät alleen digiboksisekoilut.

Suomi halusi luopua analogisista lähetyksistä ensimmäisinä, jotta vapautuneet taajuudet voitaisiin ottaa matkaviestinkäyttöön. Jo silloin olisi pitänyt olla selvää, että kun kyse on kansainvälisestä asiasta ja taajuuksien käyttö on koordinoitava naapurimaiden kanssa, ei yhden maan kiirehtimisestä ole mitään hyötyä.

Yli viisi vuotta analogialähetysten loppumisen jälkeen yksi taajuusalue on saatu vapautettua televisiolta uuteen käyttöön, mutta loput odottavat Ruotsin hidasta etenemistä.

Onneksi kukaan ei muista. Kunpa valtion IT-sotkut unohtuisivat yhtä nopeasti.

Tässä vielä laajempi kuva Rautatientorista, jotta muutkin kuin pääkaupunkiseutulaiset tunnistavat paikan:

Marraskuinen rautatientori on harmaa paikka. Valomainos näkyy taustalla.

Chisugate kääntyi tekijänoikeutta vastaan

Chisun cd-levyn piraattijahdista tuli tekijänoikeusjärjestöjen painajainen. Se on vähintäänkin yllättävää, sillä järjestöillä on pitkä kokemus asiansa edistämisestä ja tehokkaasta lobbauksesta. Nyt 9-vuotiaan tytön "vahingossa" tekemä latausyritys päätyi kansainväliseksi uutiseksi.

Ensimmäinen opetus: sosiaalinen media voi nostaa minkä tahansa aiheen kansainväliseen julkisuuteen, eivätkä perinteiset viestintästrategiat silloin toimi. Tekijänoikeuden tiedotus- ja "valvontakeskus" mokasi pahemman kerran, eikä Chisun tai häntä tukeneiden artistien tyynnyttävistä kommenteista ollut kuin haittaa. Some-viestintä elää ihan omilla säännöillään.

Chisugate nosti yleiseen tietoisuuteen tekijänoikeuslain kummallisuudet. Miten on mahdollista, että 9-vuotias lapsi voi joutua poliisitutkinnan ja takavarikon kohteeksi klikattuaan hiirellä jotain tietokoneellaan? Yleiseen oikeustajuun ei mahdu, että poliisi jättää resurssipulaan vedoten tuhannen euron polkupyörävarkauden tutkimatta (vaikka tekijästä olisi todisteita), mutta käy takavarikoimassa Nalle Puh -läppärin selvittääkseen, onko sillä kopioitu laittomasti musiikkia.

Asiaan on tietenkin selitys: lataaja on samalla tiedoston levittäjä ja syyllistyy luvattomaan jakeluun, jonka maksimirangaistus ylittää takavarikkoon vaadittavan minimin. Mutta yritäpä selittää tätä polkupyöränsä menettäneelle kansalaiselle. Muutenkin tuntuu siltä, että uusia ja abstrakteja tekoja arvioidaan laissa ankarammin kuin perinteisiä varkauksia tai väkivaltarikoksia.

Aina kehutaan, miten tehokkaaksi ja nopeaksi netti tekee asiat. Valitettavasti se pätee myös kiellettyihin asioihin. Eri asia sitten on, miten arvokkaaksi luvaton musiikki pitäisi laskea, ja mikä on luvattoman levityksen aiheuttaman vahingon todellinen arvo. Mittaamisen vaikeus ei silti tarkoita, etteikö sitä olisi.

Netissä ihmetellään, miten tyttö saattoi ladata musiikin vahingossa piraattiverkosta. Kuka oli asentanut Azureus-ohjelman hänen koneelleen ja miksi, jos kerran kaikki musiikki oli aina ja ehdottomasti ostettu kaupasta? Voi tietysti olla, että kone oli ollut aiemmin jonkun toisen käytössä (mutta silloin siinä ei varmaankaan ollut Nalle Puh -tarraa). Vain konetta tutkimalla voi selvittää, oliko latausta edes tapahtunut, vai perustuuko koko juttu vääriin tietoihin.

Itse asiassa tapaus tukee tekijänoikeusjärjestöjen vaatimusta operaattorien Pirate Bay -estoista. Jatkossa kukaan ei voi väittää ladanneensa uutuuslevyä vahingossa, sillä estojen kiertäminen vaatii ainakin vähän yritystä.

TTVK:n toiminta (joka on kuvattu hyvin tässä Hesarin jutussa) herättää ihmetystä. Mitä järkeä on vaatia lataajilta/levittäjiltä minimaalista korvausta ja juristikuluja siihen päälle -- ja sen jälkeen velvoittaa olemaan hiljaa koko asiasta? Tällä tavalla TTVK työllistää vain omia juristejaan. Jos TTVK:lla ylipäätään on jotain mahdollisuutta vaikuttaa piratismiin, se on julkisuuden tuoma pelotevaikutus. Jokainen tapaus pitäisi tehdä mahdollisimman julkiseksi. Salainen sopiminen ja kähmintä herättää epäilyksiä ja kääntyy tarkoitustaan vastaan, kuten juuri nähtiin ACTAn kaatuessa.

Vai onko syynä se, että kun TTVK:n oma valvonta ei voi laillisesti selvittää jakokertojen määrää, se voi vaatia korvauksia ainoastaan latauksista (jotka eivät ole rangaistavia), ja tästä syystä pelotevaikutus voi perustua vain epämääräiseen ja salaperäiseen uhkaan? Mutta voidaanko silloin tekijää epäillä niin vakavasta tekijänoikeuslain rikkomisesta, että se antaa poliisille oikeuden tulla kotiin? Lakia pitäisi totisesti uudistaa niin, että rangaistukset ovat kohtuullisia ja kohdistuvat todellisiin jakamisiin -- tosin tämän toteuttaminen käytännössä voisi olla p2p-käyttäjien kannalta nykyistä asiantilaa huonompi vaihtoehto.

Nyt kuka tahansa voi ladata netistä musiikkia, joskin levyn hinnaksi voi tulla 600 euroa. Riski kiinnijäämisestä on pienempi kuin liputta ratikassa matkustavalla. Ja kun maksaa korvauksen kiltisti, ei tarvitse lähteä oikeuteen eikä tapahtuneesta jää merkintää mihinkään. Ei edes nettiin.

TTVK on mahdottoman tehtävän edessä. Kaiken lisäksi sen toiminta on ensi kertaa kääntänyt julkisen mielipiteen tekijänoikeusjärjestöjä vastaan. Puolustuskannalle joutuminen on niille ihan uusi tilanne.

Kun julkinen mielipide nyt yksissä tuumin syyttää ahneita levy-yhtiöitä ja fanejaan halveksivia artisteja, on sanottava jotain myös heidän puolustuksekseen. Jos artisti haluaa julkaista levynsä perinteiseen tapaan ja pyytää siitä vastineeksi rahaa, onko tämä asetelma jotenkin väärin? Onko kohtuutonta vaatia ihmisiä maksamaan musiikista, jota kaikilla on ylenpalttisesti? Nettikommenteissa korostuu ärtymyksen lisäksi rajaton itsekkyys, jonka mukaan minulla on oikeus saada mikä tahansa sisältö saman tien ja ilmaiseksi.

Ainakaan ennen tätä tapausta yleinen mielipide ei ollut piratismin puolella. Ylimitoitettujen toimien ja huonon viestinnän seurauksena jatkossa voi olla toisin.

Tyttökuvia Skydrivella -- en se minä ollut!

Jokin aika sitten huomasin, että Microsoftin levytilaa tarjoavaan Skydrive-palveluun oli ilmestynyt työtiedostojeni joukkoon outoja tyttökuvia:

Mistä nämä tytöt ovat ilmestyneet Skydrivelleni?!

Kiistän, että minulla olisi mitään tekemistä tällaisten -- hädin tuskin 18-vuotiaiden -- tyttökuvien kanssa. Miten ne ovat päätyneet Skydrive-hakemistooni? Ei aavistustakaan.

Tyttökuvat listamuodossa.

Tiedostolista näyttää, että kaksi kuvaa on ilmestynyt tänä syksynä, muut kesällä kaksi vuotta sitten. Kuvat ovat Files shared with you -kansiossa, joten ne on vain jaettu näkymään minun tunnuksellani. Kuvan sijainniksi kerrotaan informatiivisesti Someone's SkyDrive ja jakajaksi Someone.

Todennäköisesti kyse on jostain Skydriven omituisesta some-toiminnosta eikä esimerkiksi tietoturva-aukosta, mutta voin kuvitella maallikon hämmästyksen kun hän löytää kuvat levyltään. Siinä voi mennä aamukahvi väärään kurkkuun -- ja saattaa olla vaimollekin vähän selittämistä.

En se minä ollut! 

PS. Tekniikka-aiheiset postaukset siirtyvät jatkossa Bittimittari-blogiin.

MHP:n seuraaja on täällä: HbbTV tekee televisiosta vuorovaikutteisen

Kun digitv-projektia aloiteltiin, taikasana oli MHP. Sen piti tuoda tietoyhteiskuntapalvelut koteihin television kautta. Paluukanavasta ei tosin ollut tietoakaan, mutta se ei haitannut vahvassa uskossa eläneitä toimijoita.

MHP floppasi ja digitv:n vuorovaikutteiset palvelut unohdettiin 10 vuodeksi. Krapulaa poteneet YLE ja muut tv-yhtiöt ovat hiljalleen heräilemässä. MHP:n seuraaja on nimeltään HbbTV (Hybrid Broadcast Broadband TV), eikä sillä ole mitään tekemistä edeltäjänsä kanssa. Viikon seminaarissa HbbTV:tä kutsuttiin leikillisesti nimellä "Pahan MHP:n kiltti pikkuveli".

HbbTV on tuore tekniikka (n. vuodelta 2009, nyt myös ETSi-standardi), jolla digitv-ohjelmalähetyksiin voidaan lisätä nettisisältöä. Paluukanava ei enää ole ongelma, sillä useimmilla on kotonaan laajakaistayhteys ja monella jopa nettiyhteydellä varustettu taulu-tv (ns. Smart TV).

Nettisisältö haetaan laajakaistan kautta, joten se voi elää omaa elämäänsä tv-lähetyksestä riippumatta. Linkit äänestyksiin, lisätietoihin tv-ohjelmista, super-teksti-tv... kaikki se, mitä 15 vuotta sitten luvattiin, olisi nyt teknisesti mahdollista. Jonkun pitäisi vain ryhtyä toimeen. Saksassa HbbTV:tä käytetään jo (

Ja sitten se todellinen yllätys: HbbTV-tuki on jo nyt mukana Suomessa myytävissä televisioissa. Se on tosin kytketty pois päältä, ilmeisesti harmaatuonnin rajoittamiseksi (?), mutta tekniikan saa toimimaan vaihtamalla televisiosta maa-asetusta esimerkiksi Saksaan tai Ranskaan.

Ja sitten vielä suurempi yllätys: Maikkari on jo tehnyt pienen kokeiluprojektin HbbTV-tekniikalla. Se on katsottavissa maanpäällisen HD-verkon Estradi-kanavalla. Jos joku saa tämän näkymään/toimimaan, olisi hauska kuulla kokemuksia.

Mutta, mutta... aikansa digiveturi YLE ei ole tehnyt mitään päätöstä HbbTV:n tukemisesta, eikä kaupallisilla kanavilla ole juurikaan resursseja tuotekehitykseen. YLE on kyllä miettinyt lisätekstitysten ja viittomakielisten selostusten välittämistä HbbTV:n kautta, mutta lopullisia päätöksiä ei ole.

Ilman YLEä Suomen digitv:n tilanne säilyy juuri niin synkkänä kuin mihin YLE sen veturina toimiessaan jätti. HD on lapsenkengissä, tilaääntä ei ole -- eikä vuorovaikutteisuudesta taida tulla mitään.

Appsit käyttävät tietojasi, tiedätkö asiasta?

iPhonen uusi iOS 6 -käyttöjärjestelmä pyytää näköjään luvan ennen kuin se päästää sovelluksen lukemaan valokuvia:

iPhonessa Twitter kysyy nyt luvan kuvien käyttöön.

Hieno homma, mutta... kääk! Tämähän tarkoittaa sitä, että aiemmin sovellukset ovat päässeet lukemaan kuviani (ja muita henkilökohtaisia tietoja) salaa ja minkään estämättä.

Niinpä. Voi vain kuvitella, miten moni mobiilisovellus on jo kopioinut osoitekirjasi, sähköpostisi, tekstiviestisi tai kameralla ottamasi kuvat omalle palvelimelleen -- joka todennäköisesti on EU-alueen ulkopuolella ja siten tietosuojalakien ulottumattomissa.

Tämän ei pitäisi olla mikään uusi asia, aiheesta on uutisoitu ennenkin (mm. Tietokone tämän vuoden helmikuussa). Mahdollisuus lukea kuvia ilman lupaa Androidista on ollut yleisesti tiedossa. Eikä kyse ole edes bugista vaan toimintaperiaatteesta: tietenkin sovellukset pääsevät käsiksi käyttäjän omaan dataan, koska ne toimivat käyttäjän oikeuksilla. Sama pätee tavallisiin tietokoneisiin.

Lisäsuojausten rakentaminen iPhonen tapaan on tarpeen. Mutta niille kuville ja henkilötiedoille, joita appsit ovat jo aiemmin kopioineet itselleen, emme enää voi mitään.

Vuosi salasanavuodoista

Vieläkö muistat, mistä kohuttiin vuosi sitten tähän aikaan? Salasanavuodoista. Ja oli joukossa sähköpostiosoitteitakin (hui!) -- juuri tänään (12.11.) niitä julkaistiin peräti puoli miljoonaa. "Salasanat vaihtoon HETI!" oli komento.

Ensimmäinen vuoto (5.11.) oli vakavin, koska siinä paljastettiin ihmisten kotiosoitteita ja henkilötunnuksia. Viihdepalvelujen salasanat tai julkiset sähköpostiosoitteet eivät olleet kovin vaarallisia. Uhkaukset julkistaa sähköpostiosoitteisiin liittyvät salasanat osoittautuivat perättömiksi.

Pahat pelot eivät toteutuneet, mutta muutamia väärinkäyttöjä tuli ilmi. Uhreja peloteltiin tietojen julkistamisella (HS 3.1.2012). Keväällä poliisilla oli viisi väärinkäyttötapausta tutkinnassa, mutta silti uhrit "saattoivat huokaista helpotuksesta" (MTV3 uutinen 17.3.2012).

Varsinaisia vahinkoja huolestuttavampaa on poliisin voimattomuus rikosten selvittämisessä. Tiettävästi yhdenkään hakkerin tai salasanojen vuotajan jäljille ei päästy, syyttämisestä tai tuomitsemista puhumattakaan.  Entä jos kyse olisi ollut vakavammista rikoksista? Ovatko hakkerit lain ulottumattomissa, koska tekninen osaaminen antaa heille kyvyn ja sitä kautta oikeuden peittää jälkensä? Tämä on piraateilta usein kuultu argumentti.

USA:ssa Stratforin salasanavuodolla oli hieman Suomen tapahtumia laajemmat seuraukset. Yksi yhtiön asiakkaista oli muuan Paula Broadwell, jonka salasana paljastui vuodon mukana, ja jonka nyt tiedämme olleen CIA:n johtajan salarakas. Ars Technica spekuloi kiinnostavasti, pääsikö joku ulkopuolinen lukemaan Petreuksen ja Broadwellin välisiä henkilökohtaisia sähköposteja? Osasiko kenraali varoa Gmailin käyttöä?

Ymmärsikö Anonymous, millainen jättipotti sillä mahdollisesti oli käsissään? Ja ellei Anonymous ymmärtänyt, ymmärsikö jonkun vieraan vallan tiedustelupalvelu, joka oli suurta yleisöä paremmin perillä Petreuksen ja Broadwellin salaisuuksista?

Kannattaa olla huolellinen salasanojensa suhteen ja varoa sähköpostin käyttöä -- oli sitten CIA-johtaja tai tavallinen yrityksen työntekijä!

Lisäys 13.11.2012: Viestinnän salaamisessa oli näköjään käytetty vanhaa Al-Qaida-kikkaa, kertoo Iltasanomat. Ilmeisesti CIA on oppinut jotain jahtaamiltaan terroristeilta. Tosin 9/11-iskun tekijät käyttivät Hotmailia, Gmailia ei silloin vielä ollut (harva tunsi edes Googlea nimeltä).