torstai 8. heinäkuuta 2010

Artistit oppineet rahastamaan

Yleisen uskomuksen mukaan levy-yhtiöt kuppaavat artistejaan minkä ehtivät. Isot rahat menevät pomojen taskuihin ja itse taiteilijalle jää vain murusia.

Ei taida enää pitää paikkansa. Moni artisti on yhtiöittänyt toimintansa ja alkanut hoitaa raha-asioitaan itse. Hesari siteeraa 7 päivää -lehteä (en löytänyt alkuperäistä uutista seiskan sekavilta sivuilta) kertoen, että laulaja Chisu tienaa marraskuussa päättyvältä kiertueeltaan 250 000 - 300 000 euroa. Laskutuksen hoitaa laulajan oma Beauty Beat Oy -niminen yhtiö.

Aamulehti puolestaan kertoo Eppu Normaal Oy:n jakavan omistajilleen ennätysosingot, peräti 789 000 euroa. Liikevaihtoa kertyi viime vuodelta 2,5 miljoonaa euroa.

Musiikkibisneksellä tuntuu menevän hyvin, samoin artisteilla. Ja hyvä niin.

Jos menestystä ei tule, vika voi olla musiikin heikossa laadussa. Musiikki on makuasia, joten sen tasoa ei yleensä arvostella. Eilisaamun radiouutisissa Ylen musiikkipäällikkö Hietamäki sanoi kuitenkin suoraan, ettei kotimaista tangoa soiteta koska se on niin huonoa: "teksti ei kanna, sävel ei kanna". Heikki Hietamies toivoi tämänkertaisen tangokuninkaallisen panostavan riittävän paljon ensimmäiseen levyynsä, koska edellisvuosina levyt ovat olleet niin heikkotasoisia. "Ura on tyrehtynyt, koska tuotanto on ollut enemmän tai vähemmän ala-arvoista". Voiko sitä suoremmin enää sanoa?

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

EU-kansalaisten pankkitietoja USA:n viranomaisille

Yhdysvallat on pitkään halunnut sopimusta, jonka turvin se pääsisi näkemään eurooppalaisten pankkien kautta kulkevan rahaliikenteen tiedot. Aluksi mitään sopimusta ei edes ollut - USA luki pankkien välisen SWIFT-verkon tietoja omin luvin. Tavoitteena oli jäljittää terroristien rahavirtoja ja siinä yhteydessä tarkoitus pyhitti keinot.

Kun asia paljastui, siitä nousi EU:n sisällä kohu. Maailmanlaajuisen SWIFT-verkon kotipaikka oli Belgiassa ja amerikkalaisten harjoittama seuranta oli selkeästi EU:n tietosuojalakien vastaista. Vasta tämän jälkeen amerikkalaiset alkoivat neuvotella sopimusta EU:n kanssa.

Nyt EU-parlamentin kansalaisvapauksien valiokunta (huh, mikä nimi!) on näyttänyt vihreää valoa sopimusluonnokselle, joka antaa Yhdysvalloille virallisen urkintaoikeuden sähköisiin rahansiirtoihin. Perusteluna on tietenkin terrorismin torjunta. Tietosuoja pyritään varmistamaan sillä, että EU valvoo tietojen luovuttamista ja kansalainen voi valittaa yhdysvaltalaiseen oikeusistuimeen, mikäli katsoo tietojaan käytetyn väärin.

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on vaikea ymmärtää, miten valiokunta on saatu myöntymään sopimuksen kannalle. Tietojen luovutus olisi jatkossakin yksisuuntaista: EU luovuttaa mitä pyydetään, USA ei luovuta mitään omista kansalaisistaan. Valitusmahdollisuus amerikkalaiseen tuomioistuimeen kuulostaa lähinnä vitsiltä, ainakin jos on katsellut tv-sarjoista miten asiat siellä hoidetaan. Miten kansalainen voisi edes tietää, että hänen tietojaan on urkittu väärin perustein?

Jos joku tietää aiheesta enemmän, kertokaa minullekin. Jos tunnette MEPpejä, kysykää heiltä. Julkisten tietojen valossa asia vaikuttaa ihan pöhköltä.

Vielä yksi uhkakuva: julkisuudessa on puhuttu vain yksittäisistä kansalaisista, mutta rahansiirtojen seuranta kattaisi myös yritykset. Kun muistaa, miten paljon teollisuusvakoilu kiinnostaa kansallisia tiedustelupalveluita, voi vain kuvitella amerikkalaisten tyytyväisyyden. Jatkossa ne pääsevät (taas) seuraamaan, miten eurooppalaisten yritysten sisäiset rahavirrat kulkevat maiden ja osastojen välillä. Tiedoista voi tehdä mielenkiintoisia johtopäätöksiä vaikkapa tuotekehityksen painopistealueista, läpimurroista ja vastoinkäymisistä. Tai tarkistaa, millaista palkkaa yrityksen johtohenkilöille maksetaan. Kuka heistä olisi ostettavissa tai lahjottavissa? Kenellä on hämäräbisneksiä, joita voisi käyttää painostukseen?

Kun käteinen on poistunut käytöstä, jokainen ostotapahtuma jättää elektronisen jäljen. Ihmisen elämä on luettavissa hänen rahankäytöstään.

Ja tämän elämän EU on nyt avaamassa amerikkalaisille oikein luvan kanssa. Miksi ihmeessä?

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Karhu, karhu! Äkkiä katsomaan

Eilen 17:20 autoradiossani alkoi vilkkua teksti ALARM ja Yle Suomen kanavalta kuului kaksikielinen ilmoitus: tulossa tärkeä tiedote, snart följer en viktig meddelande.

Ja tulihan se: Tampereen lähistöllä oli nähty karhu, joten ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa. Viranomaiset pelasivat varman päälle sillä karhu on tunnetusti arka eläin, joka pakenee ihmisiä. Olin aikoinaan kuvaamassa karhua itärajalla ja kopissa piti noudattaa äärimmäistä hiljaisuutta, jottei karhu olisi säikähtänyt pois.

Tieto Tampereen karhusta välittyi reaaliajassa koko Suomeen. Nykytekniikalla pitäisi totisesti pystyä parempaan! Eikö radiolähetystä olisi voinut rajata vain Tampereen lähiseudun asemiin?

Huvittavaa muuten tämä kaksikielisyyden pakko. Ilmoitus tulevasta viestistä toistettiin moneen kertaan ruotsiksi, mutta itse viesti oli vain suomeksi. Mahtoi siinä joku ummikkoruotsalainen Pohjanmaalla jäädä ihmettelemään, mitä oikein oli tapahtunut.

Ne, jotka varoituksen kuulivat ja ymmärsivät, toimivat päinvastoin kuin piti. Sisätiloihin siirtymisen sijaan he ryntäsivät ulos tapahtumia seuraamaan.

Arvaan, että monella oli mukanaan uusi digikamera ja mielessä toive napata kuva city-karhusta. Pataljoonan verran poliiseja ja metsästäjiä oli myös kiitollinen kuvauskohde. Tunnen piston sydämessäni, sillä omakin nokka on tullut joskus laitettua kyseenalaisiin paikkoihin hyvin kuvien toivossa.

Seuraava hätätiedote voi liittyä lento- tai tehdasonnettomuuteen, pahaan kolariin tai vaikka karanneeseen leijonaan (kuka vielä muistaa Ruokolahden ja kesän 1992?). Silloin viranomaisten kannattaa harkita, kumpi on nykyään suurempi riski: uhkaavasta tapahtumasta tiedottaminen vai siitä vaikeneminen. Perinteiset tiedottamisen metodit eivät välttämättä enää päde.

Pitäisikö uteliaisuusefektiä käyttää jopa hyödyksi? Ilmoittamalla, että karhu on havaittu läheisessä kaupunginosassa uteliaat saadaan suuntaamaan kulkunsa sinne ja siten pysymään poissa jaloista.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kuka tietää, miten jälkipolvet arvioivat ydinvoimapäätöstä

Ydinvoiman vastustajat kritisoivat tuoretta voimalapäätöstä sen pitkäaikaisvaikutusten vuoksi. He pelkäävät, että lastenlapsemme tulevat halveksimaan isovanhempiaan näiden lyhytnäköisten päätösten vuoksi.

Todennäköisesti niin käy joka tapauksessa. Mekin harmittelemme, miten typeriä päätöksiä omat isovanhempamme ovat tehneet: Afrikan maat miehitettiin siirtomaiksi, puut kaadettiin ja eroosion annettiin tuhota maaperä, kosket padottiin vesivoiman rakentamiseksi, vanhoja koristeellisia rakennuksia purettiin tylsien toimistotalojen tieltä ja niin edelleen. Kaikki tämä tehtiin, koska sitä pidettiin aikoinaan oikeana ja hyvänä. Menneiden sukupolvien syntilista on pitkä. Maksamme yhä hintaa niistä.

Arvot voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Luonnonsuojeluun herättiin 1960-luvun lopussa, ilmastonmuutos nousi otsikoihin ja mukaan päätöksentekoon vasta tällä vuosituhannella. Monet ydinvoima-asiassa takkinsa kääntäneet poliitikot vetosivat juuri ilmastonmuutoksen torjumiseen ja äänestivät siksi voimalalupien puolesta. Edellisen hallituksen aikana ei osattu varautua siihen, miten tärkeäksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen muodostuisi. Kun arvot muuttuvat näin nopeasti, mitä uskallamme sanoa tulevaisuudesta?

On inhimillistä ajatella, että nyt tiedämme kaiken, ja että tämän päivän tilanne on mittatikku, jolla myös tulevaisuutta arvioidaan. Niin ei tietenkään ole. Kukaan ei tiedä, millaisia arvoja lastenlapsillamme tulee olemaan. He saattavat kirota ydinvoimapäätöstämme, mutta yhtä hyvin saattavat pitää sitä kaukonäköisenä.

Teimme mitä tahansa, 500 vuoden päästä sitä pidetään virheenä. Ja kymmenen tuhannen vuoden kuluttua sillä ei ole mitään merkitystä.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Taas myytiin suomalaista osaamista Ranskaan

Pieni uutinen heinäkuun 1. päivältä meni monelta kokonaan ohi: Destia myi Destia Trafficin Mediamobilelle. Mikä Destia? Mikä Mediamobile?

Destia oli aiemmin nimellä Tieliikelaitos. Yhtiö tuottaa erilaisia tieliikenteen infrastruktuuripalveluita, kuten navigaattoreihin jaettavia TMC-liikennetietoja. Juuri tämä yksikkö myytiin nyt ulkomaille.

Ostajan nimi on tuskin tuttu kenellekään suomalaiselle. Mutta kun kerrotaan, että Mediamobile on osa ranskalaista TDF-konsernia, alkavat kellot soida. Aivan - tämä on se sama yhtiö, jolle 10 vuotta sitten myytiin Digita (Yleisradion jakelutekniikasta tehty yhtiö).

Digitaan verrattuna Destia Traffic on pieni peluri: ranskalaisen konsernin palvelukseen siirtyy vain 18 työntekijää. Yhdistäviä tekijöitä on silti paljon. Nytkin valtio myy suomalaista osaamista TDF:lle, vaikka navigointi ja reaaliaikainen liikennetieto tulevat olemaan iso bisnes. Ja aivan kuten Digitan tapauksessa, markkinat ovat murroksessa. Osa navigaattorivalmistajista on alkanut kerätä ruuhkatietoja suoraan laitteiden käyttäjiltä. Jatkossa TMC-tarjonnalle tulee vaihtoehtoisia kanavia, mikä mutkistaa kilpailutilannetta.

Silti herää epäily, myikö valtio taas kerran suomalaista osaamista ulkomaille alihintaan. Eikö Suomesta löytynyt halua kehittää älyliikenteen tarvitsemia palveluita? Tullaanko tätäkin kauppaa vielä katumaan tulevaisuudessa?

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Televisiolle haittavero?

Uutisen mukaan television katselu voi olla vaarallista:
Paljon televisiota katsovat kuusikymppiset kuolevat muita aikaisemmin, Cambridgen yliopiston tutkimus paljastaa. Yhteys koskee myös liikuntaa harrastavia ja terveitä.
Tutkijat arvioivat, että noin viisi kuolemaa sadasta olisi lykkääntynyt, jos yli 3,5 tuntia televisiota katsovat olisivat vähentäneet katseluaikaa edes yhdellä tunnilla. Edes yhdellä!

Television katselun vähentäminen olisi muutoinkin kansanterveydelle hyödyksi, sillä fyysisen rapistumisen lisäksi töllön passiivinen tuijottaminen tylsistyttää aivot. Onkin erikoista, että vielä 10 vuotta sitten valtio halusi pikemminkin lisätä television katselua. Kanavamäärän moninkertaistuminen oli digitalisoinnin keskeisiä perusteluita.

Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen ja linjassa makeisveron kanssa: säädetään tv-katselulle haittavero. Ai niin, mutta sehän on jo olemassa tv-maksun muodossa. Pitäisi vain keksiä tapa, jolla maksu porrastetaan katselun mukaan. Mitä enemmän katsot, sitä enemmän maksat. Samalla loppuisi kitinä siitä, miten epäoikeudenmukaista on periä tv/mediamaksua niiltäkin, jotka eivät koskaan katso Ylen kanavia.

Unohdetaan siis mediamaksu ja rahoitetaan YLEn toiminta haittaveron tuotolla. Samalla tosin YLEn julkinen palvelu pitäisi nimetä uudelleen YLEn haitalliseksi palveluksi.

Maksu koskisi tietenkin vain televisiota, ei radiota. Ainakin YLEn radio-ohjelmat ovat korkeatasoisia ja sivistäviä. Radio ei liioin passivoi -- päinvastoin, sitä kuunnellaan autossa, työpaikalla tai lenkkipolulla.

Ja loppuun hymiö :-)

torstai 1. heinäkuuta 2010

Ydinvoima on tunneasia

Kaiken kohun jälkeen eduskunta äänesti tänään kahden uuden ydinvoimalan rakentamisen puolesta - ja vieläpä odotettua selvemmin numeroin.

Tv-uutisista päätellen eduskunnan eteen oli kokoontunut joukko mielenosoittajia. Osa kyynelehti hiljaa, osa jouduttiin kantamaan lehtereiltä pois häiriköinnin vuoksi. Mielenosoituksissa on kunnostautunut varsinkin Greenpeace, joka on jo usean päivän ajan kampanjoinut puolilaittomin keinoin eduskunnan lähistöllä.

Greenpeacen ja mielenosoittajien kohteena ovat luvista päättävät kansanedustajat. Mutta miksi protestoida heitä vastaan? Ilmiselvästi kansan enemmistö oli ydinvoiman puolesta. Olisi vastuutonta, jos mielenosoittajat pystyisivät loppumetreillä vaikuttamaan kansanedustajiin, ja näin estämään kansan tahtoa toteutumasta.

Mielenosoittajien olisi toimia jo paljon aikaisemmin, silloin kun asiasta vielä keskusteltiin julkisuudessa. Ilmeisesti niin tehtiinkin, mutta vaikuttaminen ei tehonnut toivotulla tavalla. Niinpä mielenosoittajat päättivät ajaa asiaansa kyseenalaisin keinoin. Kansa on väärässä, mutta "me kyllä tiedämme, mikä on oikein".

Mikään energiamuoto ei ole ongelmatonta. Parasta olisi pyrkiä säästämään energiaa aina kun mahdollista, mutta tulevaa hyvinvointia ei voi laskea yksin sen varaan. Enemmistö suomalaisista ei ole valmis luopumaan elintasostaan energian säästämiseksi. Tähän saumaan Greenpeacen ja kumppaneiden pitäisi iskeä. Kun äänestäjät ovat valmiita muutokseen, poliitikot kyllä toimivat. Nyt yritetään vaikuttaa poliitikkoihin, jotta he toimisivat kansan tahtoa vastaan.

Kilpailukykyinen energia on keskeinen tekijä, jolla suomalaista hyvinvointivaltiota ylläpidetään jatkossakin. Tässä suhteessa Suomella on paljon rasitteita: pieni, harvaanasuttu ja kylmä maa, kaukana kasvavista markkinoista. Edullisella energialla voimme tasoittaa hieman kansainvälistä kilpailua.

Niin hyviä kuin tuulivoima ja muut uusiutuvat energiamuodot ovatkin, ne eivät pärjää hintakilpailussa. Mikään ei estä niiden kehittämistä jatkossakin. Päinvastoin, jos hyviä menetelmiä löydetään, energiayhtiöt kiinnostuvat asiasta varmasti. Toivottavasti sieltä löytyy uusi Nokia. Vanha, yli 15 vuotta Suomen kehittymistä auttanut kun on pahasti hiipunut viimeiden vuoden aikana.

Äänestyksen alla joku pelkäsi, että uusien ydinvoimaloiden myötä Suomi alkaa myydä ydinsähköä naapurimaihin. Eikö se olisi pikemminkin toivottava asia? Mitä muuta vietävää meillä tulevaisuudessa on, kun perinteinen teollisuus on ulkoistanut toimintonsa Aasiaan? Millä lastemme hyvinvointi jatkossa maksetaan? Energiaongelma on yhteinen koko Euroopalle. Eikö ole turvallisempaa, että sähköä tuotetaan Suomessa ja myydään ulkomaille - meillä on sentään tukeva kallioperä, vakaat poliittiset olot ja harva asutus?

Tv-kuvista päätellen moni mielenosoittaja otti ydinvoimapäätöksen raskaasti. Kyyneleitäkin virtasi. Energiaratkaisun pitäisi olla selkeää matematiikkaa ja maalaisjärkeä, mutta ydinvoimasta on tehty - siis nimenomaan tehty - tunteisiin vetoava asia.

Moni on huolissaan varsinkin ydinjätteistä, koska niiden vaikutus tuntuu tuleville sukupolville. Radioaktiivisuuden sanotaan säilyvän kymmeniä tuhansia vuosia. Ehkä lukua on hieman liioiteltu, sillä säteily ei lopu kuin seinään vaan hiipuu vähitellen.

On ikävää jättää ydinjätettä perinnöksi jälkipolville, mutta vielä enemmän he tulevat kiroamaan muuta toimintaamme. Poltamme kaiken löytämämme öljyn ja hiilen, kalastamme meret tyhjiksi ja aiheutamme muuta vahinkoa, joka -- toisin kuin säteily -- ei ikinä palaudu ennalleen.

Kuinkahan moni saapui päivän mielenosoituksiin autolla, joko omalla tai bussilla? Kuinka moni heistä ymmärsi polttavansa öljyä, jonka loppumisella on vielä pidempiaikaiset vaikutukset kuin ydinjätteellä?