Ydinvoiman vastustajat kritisoivat tuoretta voimalapäätöstä sen pitkäaikaisvaikutusten vuoksi. He pelkäävät, että lastenlapsemme tulevat halveksimaan isovanhempiaan näiden lyhytnäköisten päätösten vuoksi.
Todennäköisesti niin käy joka tapauksessa. Mekin harmittelemme, miten typeriä päätöksiä omat isovanhempamme ovat tehneet: Afrikan maat miehitettiin siirtomaiksi, puut kaadettiin ja eroosion annettiin tuhota maaperä, kosket padottiin vesivoiman rakentamiseksi, vanhoja koristeellisia rakennuksia purettiin tylsien toimistotalojen tieltä ja niin edelleen. Kaikki tämä tehtiin, koska sitä pidettiin aikoinaan oikeana ja hyvänä. Menneiden sukupolvien syntilista on pitkä. Maksamme yhä hintaa niistä.
Arvot voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Luonnonsuojeluun herättiin 1960-luvun lopussa, ilmastonmuutos nousi otsikoihin ja mukaan päätöksentekoon vasta tällä vuosituhannella. Monet ydinvoima-asiassa takkinsa kääntäneet poliitikot vetosivat juuri ilmastonmuutoksen torjumiseen ja äänestivät siksi voimalalupien puolesta. Edellisen hallituksen aikana ei osattu varautua siihen, miten tärkeäksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen muodostuisi. Kun arvot muuttuvat näin nopeasti, mitä uskallamme sanoa tulevaisuudesta?
On inhimillistä ajatella, että nyt tiedämme kaiken, ja että tämän päivän tilanne on mittatikku, jolla myös tulevaisuutta arvioidaan. Niin ei tietenkään ole. Kukaan ei tiedä, millaisia arvoja lastenlapsillamme tulee olemaan. He saattavat kirota ydinvoimapäätöstämme, mutta yhtä hyvin saattavat pitää sitä kaukonäköisenä.
Teimme mitä tahansa, 500 vuoden päästä sitä pidetään virheenä. Ja kymmenen tuhannen vuoden kuluttua sillä ei ole mitään merkitystä.
4 kommenttia:
Tehtiin niin tai näin, niin jälkipolvet tuomitsevat tekomme. Niin se vaan kuuluu ollakin.
Oma ydinvoimavastaisuuteni perustuu sen monoliittisyyteen. Ydinvoimala on yksi maailman kalleimmista kapineista. Sellaisia voi rakentaa vain suuret yritykset. Turvatoimet kaikkine jätehautoineen on massiivisen suuria järjestelyjä, joilla on vuosisatojen päähän ulottuvat vaikutukset. Olkiluodossa nähdään, että rakennusprojektissa on suunnattomia vaikeuksia. Vielä tänäänkään ei tiedetä koska 5. reaktori on tuotantokäytössä, mitä se lopulta tulee maksamaan ja kuka laskun maksaa. Elinkaarensa päähän tullut voimala on ongelmajätettä. Kyse ei ole vain siitä minne polttoainesauvat kaivetaan. Pelkkä voimalan purkaminen on kymmenien vuosien urakka.
Edellisen ydinvoimaotsikon keskusteluissa puhutaan energiapolitiikan matematiikasta. Periaatteessa ajatus on yksinkertainen: arvioidaan kulutus ja sitten varaudutaan siihen kapasiteetilla. Vaan kuinka arvioidaan kulutus muutaman vuosikymmenen päähän, kun talous elää vuosikvartaaleissa. Kuka ennustaa mitä teollisuutta Suomessa on ja kuinka paljon se tarvitsee sähköä 50 vuoden päästä. Olisko 1950-luvulla osattu ennustaa 2000-luvun energiantarve ja toimintaympäristö ilmastovaatimuksineen. Ei osattu. Sen takia meillä on ongelma hiilidioksidin kanssa.
Tulevaisuuden energiantarve pyritään kattamaan muutamalla mahdollisimman suurella myllyllä. Ensimmäinen riski on se, että saadaanko sellainen edes rakennettua. Haluaako luvan saaneet yritykset lopulta edes yrittää. Jos ydinvoimayhtiöiltä aletaan vaatia todelliset riskit kattavaa kykyä korvauksiin, ei laskelma enää olekaan kannattava. 300 miljoonan euron korvauskatto on pelkkä yhteiskunnan tuki ydinvoimayhtiöille. BP joutuu korvaamaan kymmenkertaisen summan yhden ainoan öljylähteen kanssa tapahtuneesta vahingosta. (Nigeriassa vahinkoja sattuu jatkuvasti, mutta korvauksia ei makseta. Sotkuinen energiantuotanto kannattaa tosiaan siirtää pois omalta takapihalta.) Koko laskelma perustuu siihen, että ongelmia ei tule ja kaikki ikävät asiat on jossain hamassa tulevaisuudessa muiden ihmisten hoidettavana.
Vaihtoehtoinen skenario voisi olla vaikka tälläinen:
Aurinko-, tuuli-, aalto-, maalämpö- yms. energian hyödyntämisen tehostamiseen satsataan yhteiskunnan varoja. 2-3 yrityksen tarpeisiin koulutettavien ydintekniikan diplomi-insinöörien näkemystä laajennetaan hiukan laveammalle. Insinöörit tykkää tehdä isoja koneita, mutta ehkä pienyritystoimintaa tukemalla saataisiin Suomeen syntymään innovatiivisia muutaman ihmisen työllistäviä pieniä energiateknologian yrityksiä. Esimerkiksi aurinkopaneelien kehityksessä harpattaisiin aimo askel. Google Earthista näkee kuinka paljon Suomessa on kattoja halvalla ja tehokkaalla paneelilla päällystettäväksi.
Ydinvoimaan perustuva energiantuotanto perustuu malliin, jossa energiaa tuotetaan nyt sitten 7 tehtaassa ja jaetaan alas kuluttajille. Malli on tuttu kaikista menneiden vuosikymmenten hierarkiakaavioista. (Kuinka monta tietokonetta Suomessa 1950-luvulla ennustettiin tarvittavan.) Nykyajan organisaatio on joustava verkko. Sähköverkossa se tarkoittaa sitä, että jokainen oman kulutuksensa ylittävä talous tuottaa sähköä verkkoon muiden käytettäväksi. Suomi on 1000 km pitkä maa. Jossain aina paistaa tai tuulee. Ja jos ei riitä niin tehdään sama pohjoismaiden kanssa yhdessä. Tai EU:n laajuisesti. Verkko on joustava ja elää tarpeiden mukaisesti. Toimijoita on paljon ja jokainen pääsee mukaan muutenkin kuin kuluttajana.
Ydinvoimaan perustuva energiapolittiikka lukitsee vuosikymmeniksi jäykkään keskusjohtoiseen malliin, joka syö resurssit ja elintilan innovaatiolta. Kaikki tekniikka ja valta on muutaman harvan toimijan käsissä. Epärealistiset jättimäiset laskelmat eivät toimi ilman yhteiskunnan tukea. Täysin väistämätöntä on sekin, että Suomen periaatepäätöksestä ydinvoimalla tuotetun sähkön viennistä muun Euroopan markkinoille on luovuttava. (Tai on jo luovuttu.) Kun iso mylly jauhaa sähkö yli oman tarpeen, ei sitä vaan voi tuosta vaan sammuttaa.
Jotenkin vaan näin it-maailman nörttinä on vaikea ymmärtää, että noin väsyneellä mallilla yritetään energiaongelmaa ratkaista.
Pakko vielä lisätä:
Joku kansanedustaja perusteli tv-uutisissa jaa-äännähdystään sillä, että Fennovoiman luvalla saadaan teollisia työpaikkoja kotikonnuille Pohjois-Pohjanmaalle.
On se vaan masentavaa, että meidän asioista päättää ihmiset joiden mielikuvitus ei riitä muutaman sadan ihmisen työllistämiseen muilla konsteilla kuin monen miljardin projektin ostamisella ranskalaisilta.
"Täysin väistämätöntä on sekin, että Suomen periaatepäätöksestä ydinvoimalla tuotetun sähkön viennistä muun Euroopan markkinoille on luovuttava. (Tai on jo luovuttu.) Kun iso mylly jauhaa sähkö yli oman tarpeen, ei sitä vaan voi tuosta vaan sammuttaa."
Tyhmempi voisi luulla että voimalan tasainen toiminta ja siitä tulevat vientituotot ovat etu eikä haitta.
Samaten pöljempi voisi luulla että joka tuulen mukaan muuttuva tuotanto jota pitää vielä tukea massiivisilla syöttötariffeilla ei ehkä ole kansantalouden ja kuluttajan etu.
Lähetä kommentti