Taas myytiin suomalaista osaamista Ranskaan

Pieni uutinen heinäkuun 1. päivältä meni monelta kokonaan ohi: Destia myi Destia Trafficin Mediamobilelle. Mikä Destia? Mikä Mediamobile?

Destia oli aiemmin nimellä Tieliikelaitos. Yhtiö tuottaa erilaisia tieliikenteen infrastruktuuripalveluita, kuten navigaattoreihin jaettavia TMC-liikennetietoja. Juuri tämä yksikkö myytiin nyt ulkomaille.

Ostajan nimi on tuskin tuttu kenellekään suomalaiselle. Mutta kun kerrotaan, että Mediamobile on osa ranskalaista TDF-konsernia, alkavat kellot soida. Aivan - tämä on se sama yhtiö, jolle 10 vuotta sitten myytiin Digita (Yleisradion jakelutekniikasta tehty yhtiö).

Digitaan verrattuna Destia Traffic on pieni peluri: ranskalaisen konsernin palvelukseen siirtyy vain 18 työntekijää. Yhdistäviä tekijöitä on silti paljon. Nytkin valtio myy suomalaista osaamista TDF:lle, vaikka navigointi ja reaaliaikainen liikennetieto tulevat olemaan iso bisnes. Ja aivan kuten Digitan tapauksessa, markkinat ovat murroksessa. Osa navigaattorivalmistajista on alkanut kerätä ruuhkatietoja suoraan laitteiden käyttäjiltä. Jatkossa TMC-tarjonnalle tulee vaihtoehtoisia kanavia, mikä mutkistaa kilpailutilannetta.

Silti herää epäily, myikö valtio taas kerran suomalaista osaamista ulkomaille alihintaan. Eikö Suomesta löytynyt halua kehittää älyliikenteen tarvitsemia palveluita? Tullaanko tätäkin kauppaa vielä katumaan tulevaisuudessa?

Televisiolle haittavero?

Uutisen mukaan television katselu voi olla vaarallista:

Paljon televisiota katsovat kuusikymppiset kuolevat muita aikaisemmin, Cambridgen yliopiston tutkimus paljastaa. Yhteys koskee myös liikuntaa harrastavia ja terveitä.

Tutkijat arvioivat, että noin viisi kuolemaa sadasta olisi lykkääntynyt, jos yli 3,5 tuntia televisiota katsovat olisivat vähentäneet katseluaikaa edes yhdellä tunnilla. Edes yhdellä!

Television katselun vähentäminen olisi muutoinkin kansanterveydelle hyödyksi, sillä fyysisen rapistumisen lisäksi töllön passiivinen tuijottaminen tylsistyttää aivot. Onkin erikoista, että vielä 10 vuotta sitten valtio halusi pikemminkin lisätä television katselua. Kanavamäärän moninkertaistuminen oli digitalisoinnin keskeisiä perusteluita.

Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen ja linjassa makeisveron kanssa: säädetään tv-katselulle haittavero. Ai niin, mutta sehän on jo olemassa tv-maksun muodossa. Pitäisi vain keksiä tapa, jolla maksu porrastetaan katselun mukaan. Mitä enemmän katsot, sitä enemmän maksat. Samalla loppuisi kitinä siitä, miten epäoikeudenmukaista on periä tv/mediamaksua niiltäkin, jotka eivät koskaan katso Ylen kanavia.

Unohdetaan siis mediamaksu ja rahoitetaan YLEn toiminta haittaveron tuotolla. Samalla tosin YLEn julkinen palvelu pitäisi nimetä uudelleen YLEn haitalliseksi palveluksi.

Maksu koskisi tietenkin vain televisiota, ei radiota. Ainakin YLEn radio-ohjelmat ovat korkeatasoisia ja sivistäviä. Radio ei liioin passivoi -- päinvastoin, sitä kuunnellaan autossa, työpaikalla tai lenkkipolulla.

Ja loppuun hymiö :-)

Ydinvoima on tunneasia

Kaiken kohun jälkeen eduskunta äänesti tänään kahden uuden ydinvoimalan rakentamisen puolesta - ja vieläpä odotettua selvemmin numeroin.

Tv-uutisista päätellen eduskunnan eteen oli kokoontunut joukko mielenosoittajia. Osa kyynelehti hiljaa, osa jouduttiin kantamaan lehtereiltä pois häiriköinnin vuoksi. Mielenosoituksissa on kunnostautunut varsinkin Greenpeace, joka on jo usean päivän ajan kampanjoinut puolilaittomin keinoin eduskunnan lähistöllä.

Greenpeacen ja mielenosoittajien kohteena ovat luvista päättävät kansanedustajat. Mutta miksi protestoida heitä vastaan? Ilmiselvästi kansan enemmistö oli ydinvoiman puolesta. Olisi vastuutonta, jos mielenosoittajat pystyisivät loppumetreillä vaikuttamaan kansanedustajiin, ja näin estämään kansan tahtoa toteutumasta.

Mielenosoittajien olisi toimia jo paljon aikaisemmin, silloin kun asiasta vielä keskusteltiin julkisuudessa. Ilmeisesti niin tehtiinkin, mutta vaikuttaminen ei tehonnut toivotulla tavalla. Niinpä mielenosoittajat päättivät ajaa asiaansa kyseenalaisin keinoin. Kansa on väärässä, mutta "me kyllä tiedämme, mikä on oikein".

Mikään energiamuoto ei ole ongelmatonta. Parasta olisi pyrkiä säästämään energiaa aina kun mahdollista, mutta tulevaa hyvinvointia ei voi laskea yksin sen varaan. Enemmistö suomalaisista ei ole valmis luopumaan elintasostaan energian säästämiseksi. Tähän saumaan Greenpeacen ja kumppaneiden pitäisi iskeä. Kun äänestäjät ovat valmiita muutokseen, poliitikot kyllä toimivat. Nyt yritetään vaikuttaa poliitikkoihin, jotta he toimisivat kansan tahtoa vastaan.

Kilpailukykyinen energia on keskeinen tekijä, jolla suomalaista hyvinvointivaltiota ylläpidetään jatkossakin. Tässä suhteessa Suomella on paljon rasitteita: pieni, harvaanasuttu ja kylmä maa, kaukana kasvavista markkinoista. Edullisella energialla voimme tasoittaa hieman kansainvälistä kilpailua.

Niin hyviä kuin tuulivoima ja muut uusiutuvat energiamuodot ovatkin, ne eivät pärjää hintakilpailussa. Mikään ei estä niiden kehittämistä jatkossakin. Päinvastoin, jos hyviä menetelmiä löydetään, energiayhtiöt kiinnostuvat asiasta varmasti. Toivottavasti sieltä löytyy uusi Nokia. Vanha, yli 15 vuotta Suomen kehittymistä auttanut kun on pahasti hiipunut viimeiden vuoden aikana.

Äänestyksen alla joku pelkäsi, että uusien ydinvoimaloiden myötä Suomi alkaa myydä ydinsähköä naapurimaihin. Eikö se olisi pikemminkin toivottava asia? Mitä muuta vietävää meillä tulevaisuudessa on, kun perinteinen teollisuus on ulkoistanut toimintonsa Aasiaan? Millä lastemme hyvinvointi jatkossa maksetaan? Energiaongelma on yhteinen koko Euroopalle. Eikö ole turvallisempaa, että sähköä tuotetaan Suomessa ja myydään ulkomaille - meillä on sentään tukeva kallioperä, vakaat poliittiset olot ja harva asutus?

Tv-kuvista päätellen moni mielenosoittaja otti ydinvoimapäätöksen raskaasti. Kyyneleitäkin virtasi. Energiaratkaisun pitäisi olla selkeää matematiikkaa ja maalaisjärkeä, mutta ydinvoimasta on tehty - siis nimenomaan tehty - tunteisiin vetoava asia.

Moni on huolissaan varsinkin ydinjätteistä, koska niiden vaikutus tuntuu tuleville sukupolville. Radioaktiivisuuden sanotaan säilyvän kymmeniä tuhansia vuosia. Ehkä lukua on hieman liioiteltu, sillä säteily ei lopu kuin seinään vaan hiipuu vähitellen.

On ikävää jättää ydinjätettä perinnöksi jälkipolville, mutta vielä enemmän he tulevat kiroamaan muuta toimintaamme. Poltamme kaiken löytämämme öljyn ja hiilen, kalastamme meret tyhjiksi ja aiheutamme muuta vahinkoa, joka -- toisin kuin säteily -- ei ikinä palaudu ennalleen.

Kuinkahan moni saapui päivän mielenosoituksiin autolla, joko omalla tai bussilla? Kuinka moni heistä ymmärsi polttavansa öljyä, jonka loppumisella on vielä pidempiaikaiset vaikutukset kuin ydinjätteellä?

Saako rikosuutisessa kertoa maahanmuuttajataustasta?

Salossa keväällä tapahtunut 16-vuotiaan tytön purokaappaus on varmistunut keksityksi. Tyttö väitti kahden tummaihoisen miehen kaapanneen hänet pakettiautoon. Sen jälkeen "uhri" oli jätetty sidottuna puroon, mistä ohikulkija hänet löysi. Tarinassa oli alusta pitäen niin paljon kummallisia piirteitä, että poliisi tiedotti asiasta "tutkinnallisista syistä" vasta viipeellä.

Nyt tapaus on varmistunut keksityksi. Jostain syystä vain Iltalehden uutisessa mainittiin, että tyttö oli "normaalista maahanmuuttajaperheestä". Tiedon oli kertonut poliisi, mutta nähdäkseni vain yksi lehti piti sitä mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana. Helsingin Sanomien uutisessa taustasta ei mainita mitään.

Pitäisikö mainita? Media ei yleensä kerro rikosten tekijöiden etnistä taustaa, koska se ei halua leimata kaikkia maahanmuuttajia. Periaatteessa se, onko esim. raiskaaja luomusuomalainen vai juuri maahan muuttanut afrikkalainen, ei ole oleellinen tieto. Rikos mikä rikos, tekijän kotimaasta huolimatta.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Tilastot kertovat maahanmuuttajien olevan selvästi yliedustettuina eräissä rikosnimikkeissä. Ellei tekijän taustaa kerrota uutisessa, lukija jää arvailemaan asiaa. Saattaa syntyä jopa vaikutelma, että asiasta halutaan tarkoituksella vaieta, tai että kaikki rikokset ovat maahanmuuttajien tekosia. Liki koomista on, kun poliisi pyytää rikoksen silminnäkijöitä ilmoittautumaan, mutta ei kerro oleellisia tuntomerkkejä epäillystä.

Purokaappauksen "uhria" ei epäilty rikoksesta. Hän oli 16-vuotias tyttö, joka ikänsä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua. Silti taustalla on jotain merkitystä. Tapaus tuntuu erilaiselta, jos uhri itsekin on tummaihoinen. Sitä emme tiedä, koska lehti puhuu vain maahanmuuttajaperheestä. Se voi tarkoittaa ruotsalaista, venäläistä, englantilaista tai afrikkalaista.

Media kertoo näyttävästi iljettävätkin yksityiskohdat rikoksista sekä julkkisten ja poliitikkojen intiimeistä asioista. Perusteluksi riittää, että "kansalla on oikeus tietää". Mutta tällaisissa asioissa se osaa kyllä olla hienotunteinen ja harjoittaa itsesensuuria.

Kesäkuun alussa Helsingin Sanomat uutisoi verkkoversiossa, miten Lammilla vastaanottokeskuksessa asuva ulkomaalaistaustainen mies oli raiskannut lenkillä olleen nuoren naisen. Pian tämän jälkeen online-uutista korjattiin niin, että tekijäksi mainittiin vain "Lammilla asuva 19-vuotias mies". Korjauksesta ei mainittu jutussa mitenkään, edes uutisen kellonaika ei vaihtunut.

Näiden kahden uutisen sanamuotoja vertailemalla voi myös päätellä, että tyttö muuttuu naiseksi 17 vuotta täyttäessään. Hyvä tietää. Tuleekohan pojista miehiä samassa iässä?

Yritin tarkistaa, millaisena teksti päätyi 10.6. lehteen, mutta ilmeisesti uutista ei julkaistu lainkaan paperilehdessä. Löytyy vain tämä kaikessa hiljaisuudessa jälkikäteen muokattu verkkouutinen. Vastaava Uuden Suomen uutinen mainitsee ulkomaalaistaustan. Molempien uutisten lähteenä on poliisin oma tiedote.

Kun uutisointi jäi näin puutteelliseksi lukijassa herää epäily, tapahtuiko rikosta lainkaan, vai oliko kyse väärinkäsityksestä tai jopa perättömästä ilmoituksesta. Pitääkö jatkossa asiasta kiinnostuneen seurata suoraan poliisin omaa tiedotusta? Ainakin se on tehty kiitettävän helpoksi, sillä tiedotteet voi tilata fss-feedinä.

Ymmärrettävästi lukijoita kiinnostaa, onko raiskaaja tai ryöstäjä maahanmuuttajataustainen. Vaikka se kuulostaakin epäreilulta, muualta tulleilta edellytetään vieraassa maassa erityistä lainkuuliaisuutta. Tiedon kertominen voi olla medialle eettisesti ongelmallista, mutta salamyhkäisyys johtaa turhiin epäluuloihin ja purkautuu nettikirjoittelussa tavalla, joka ei ole kenenkään edun mukaista.

Ruuhkamaksu tulee jo ennen vuotta 2016

Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksua pohtinyt työryhmä päätyi ehdottamaan, että maksu toteutettaisiin modernilla satelliittivalvonnalla. "Moderni" on ehkä väärä adjektiivi kun kyse on tekniikasta, jota ei ole kokeiltu vielä missään muualla. Parempi sana olisi "futuristinen". Hollanti on tehnyt vastaavan päätöksen, mutta sielläkin hanke on aivan alkutekijöissään.

Periaatepäätöksestä on pitkä matka käytännön toteutukseen. Se nähtiin jo Suomen digi-tv-siirtymässä. Tilanne, jossa lähdetään nollapisteestä ja edellytetään, että X vuoden kuluttua JOKAISELLA autolla/kotitaloudella on oltava jonkin tietty laite (ns. "nollasta sataan" -ongelma), on erittäin hankala. Saa nähdä, miten Hollanti ratkaisee ongelman.

Aamun uutinen kertoo, mitä Suomi aikoo tehdä: satelliittijärjestelmää ei jäädä odottamaan, vaan ruuhkamaksu voidaan aluksi toteuttaa perinteisellä kameratekniikalla. Siitä siirryttäisiin asteittain kehittyneempään satelliittivalvontaan.

Toteutuessaan päätös merkitsee sitä, että pk-seudulle rakennetaan kaksi päällekkäistä järjestelmää. Se nostaa tietenkin kustannuksia. Käytännössä päätös merkitsee myös satelliittivalvonnan lykkääntymistä hamaan tulevaisuuteen. Jos liikkeelle lähdetään pelkillä kameroilla, on entistä vaikeampi pakottaa kaikkia autoilijoita asentamaan valvontalaite omaan kulkuneuvoonsa. Isoveli-valvonta siirtyy tulevaisuuteen ja se on kai hyvä uutinen.

Ihmettelen kuitenkin, miksi satelliittivalvonnan käyttöönoton lykkäämistä perustellaan kustannuksilla. "Satelliittipaikannus ei ole vielä vuosiin mahdollista, ainakaan hintansa puolesta" sanoo ylitarkastaja Suvi Anttila. Olen tyytyväinen perustelusta, vaikkakaan en ymmärrä sitä. Navigaattorien yleistymisen myötä gps-piirien hinta on romahtanut ja Nokian halvimman navigointipuhelimen saa jo sadalla eurolla. Siinä on sentään mukana puhelin ja karttalisenssit, joten pelkkä paikannustekniikka ei voi paljoa maksaa.

Tarvittava paluukanva (kyllä, olen sitä mieltä että se on väistämätön ja johtaa lopulta reaaliaikaiseen ajovalvontaan) käyttää tavallista mobiilidataa. Itse paikannuspalvelun käyttö ei maksa mitään, USA:n valtio tarjoaa sen. Mahdollisesti Euroopan omalla Galileo-järjestelmällä tulee olemaan jokin kustannusvaikutus, mutta onko pakko käyttää sitä?

Syntyy vaikutelma, että ruuhkamaksun valmistelijat ymmärtävät tekniikasta yhtä vähän kuin digi-tv:tä valmistelleet 15 vuotta sitten. Silloin päätös tehdään yksinomaan poliittisin perustein.

Kansalaisten kriisitiedotus ontuu edelleen

Aina joulukuun 2004 tsunamista lähtien Suomi on suunnitellut hälytysjärjestelmää, joka varoittaisi kansalaisia heitä uhkaavasta vaarasta esimerkiksi tekstiviesteillä.

Asia on tärkeä. Historiallisista syistä Suomen virallinen kriisitiedottamisen kanava on edelleen Ylen radio. Mutta kuinka moni voisi todellisen kriisin sattuessa sulkea ikkunat ja odottaa ohjeita radiosta? Monellako on radio työpaikalla? Moniko edes tietää, mistä laitteesta ja miltä kanavalta kriisiohjeita pitäisi odottaa?

Ehei, jos jotain vakavaa tapahtuu, ihmiset eivät avaa radiota vaan ryntäävät internetiin. Äkillinen kuormitushuippu kaataa palvelimet ja sen jälkeen mikään tieto ei liiku mihinkään. Tietoyhteiskunnassa pitäisi totisesti pystyä parempaan. Olen kirjoittanut aiheesta itsekin.

Helsingin Sanomat tietää kertoa, että valtion hanke ei ole edennyt toivotulla tavalla. Kriisisivuston perustamista on käsitellyt ainakin kolme työryhmää, mutta valmista ei ole tullut, koska rahoitus puuttuu. Järjestelmän perustaminen maksaa ainakin miljoonan, vuosittainen ylläpito 100 000 euroa.

Tarvetta kyllä olisi - esimerkiksi Nokialla pari vuotta sitten tapahtunut juomaveden saastuminen osoitti, miten vaikeaa kansalaisten tavoittaminen voi olla. Viime vuonna sikainfluenssarokotuksista tiedottaminen oli toinen, vielä tuoreempi ja laajempi esimerkki. Järjestelmä maksaa, mutta niin maksaa myös tiedotuksen pätkiminen.

Kriisitiedotus on aihe, jonka pitäisi kiinnostaa jokaista valtiota. Miksei Suomi ole tehnyt asiasta vientituotetta? Suomi voisi toimia edelläkävijänä ja luoda järjestelmän, joka tuotteistuksen jälkeen myytäisiin muillekin valtioille. Jos valtio itse ei voi eikä halua tehdä bisnestä, miksei asiaa voi ulkoistaa jollekin yritykselle?

Tiedottaminen kuulostaa helpolta, mutta paholainen on jälleen kerran yksityiskohdissa. Järjestelmän pitäisi olla teknisesti erittäin luotettava ja toimia silloinkin, kun mikään muu ei toimi (ainakaan kunnolla). Lyhyen tiedotteen välittäminen miljoonille ihmisille mahdollisimman nopeasti ei ole helppoa vielä nykyiselläkään tekniikalla. Järjestelmä joudutaan mitoittamaan lyhytkestoisen huippukuormituksen mukaan, mikä nostaa kustannuksia.

Toinen ongelma on tiedotteiden kohdistaminen. Jos kemikaalitehdas poksahtaa Kuopiossa, siitä tarvitsee varoittaa sekä lähistöllä asuvia että sattumalta siellä oleilevia ihmisiä, mutta ei sitten muita. Jos tsunami pyyhkäisee Aasian rannikkoa, tiedon pitäisi kulkea hetkessä alueella oleville kansalaisille. Tekstiviesti tavoittaa nykyään kaikki, mutta kukaan ei halua aamuyöllä Suomessa turhaan puhelimen piippaukseen. Lisäksi jokainen viesti maksaa. Kuka maksaa lähetyksen kustannukset? Tekstiviestien lisäksi tietoa pitäisi jakaa sähköpostilla ja www-sivulla, varsinkin päiväsaikaan kun ihmiset ovat työpaikoillaan.

Ei ole helppoa, mutta ei pidäkään olla -- muutenhan joku olisi jo tehnyt sen. Nämä ovat kysymyksiä, joihin tuotteistamisella pitäisi vastata. Kymmenen vuotta sitten Suomi oli mobiilitekniikan koelaboratorio -- nyt meillä olisi tilaisuus tehdä sähköisestä kriisiviestinnästä uusi menestystarina. Viisi miljoonaa suomalaista on paljon helpompi tavoittaa kuin vaikkapa 64 miljoonaa ranskalaista.

Viranomaiset eivät pysty siihen yksinään. Mistä löytyisi kaupallisten toimijoiden ja viranomaisten koalitio, joka pystyisi hoitamaan asian?

Olisi korkea aika saattaa kriisitiedotus 2000-luvulle ja jättää radio vain backup-kanavaksi.

EU-kannanotto haluaisi hakukoneiden käytön valvontaan

EU:ssa on tehty aloite, joka velvoittaisi hakukoneet tallentamaan tiedot siitä, mitä ihmiset ovat netistä hakeneet. Tämä olisi laajennus nykyiseen tallennusvelvollisuuteen, jonka nojalla operaattorien on säilytettävä asiakkaidensa puheluiden ja sähköpostien tunnistetiedot. Suomessa säilytysaika on yksi vuosi.

Hakukoneiden tallennusvelvollisuus on aloite numero 29. Sen teksti löytyy osoitteesta smile29.eu, myös selvällä suomenkielellä.

Teksti nostaa karvat pystyyn jo otsikossa: "kannanotto työjärjestyksen 123 artiklan mukaisesti nopean hälytyksen järjestelmään pedofiilien ja seksuaalirikollisten torjumiseksi" (kursivointi bloggaajan). Teksti kehottaa neuvostoa laajentamaan tallennusdirektiivin koskemaan myös hakukoneita, "jotta voidaan nopeasti ja tehokkaasti puuttua internetin lapsipornografiaan ja seksuaalirikollisuuteen".

Aloitteen tekijöinä ovat italialainen euroedustaja Tiziano Motti sekä slovakialainen Anna Záborská. Molemmat ovat kristillisdemokraatteja. Uskovatko he todella, että hakukoneita seuraamalla voidaan saada kiinni pedofiilejä tai seksuaalirikollisia? Googlellako pedofiilit nykyään etsivät uhrinsa?

Tähän asti operaattorien tallennusvelvollisuus on koskenut lähinnä tunnistetietoja, joita operaattorit joutuvat joka tapauksessa keräämään laskutustaan varten. Tiedot kertovat yhteyksistä, eivät viestinnän sisällöstä. Aloite 29 laajentaisi tallennuksen aivan uudelle tasolle, koska mukaan tulisi myös se, miten käytämme nettiä ja mitä siellä teemme. Aloitteeseen jälkikäteen lisätty "tärkeä täsmennys" (important clarification) korostaa, että tavoitteena on vain suojella lapsia, eikä vaarantaa kenenkään yksityisyyttä.

Just joo. On kaksi mahdollisuutta. Joko A) kyseiset euroedustajat ovat vain pihalla asioista tai B) he ovat bulvaaneja jollekin paljon suuremmalle kuviolle. EU:ta varmasti harmittaa se, että amerikkalaiset saavat Googlen ja muiden nettipalvelujen avulla kerättyä valtavat määrät tietoa ihmisistä. Tiedon taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen arvo on mittaamaton.

Haluaako joku velvoittaa Googlen keräämään tiedot myös Eurooppaa varten käyttäen pedofiilejä keppihevosena? Pedofiliasta on tullut aikamme natsi- tai kommunistikortti. Melkein mitä tahansa voidaan saada läpi vetoamalla pedofiilejä kohtaan tunnettuun inhoon. Muistamme hyvin, mitä USA:ssa tapahtui 1950-luvulla, kun kommunismi demonisoitiin vastaavalla tavalla.

EU-aloite on ns. kirjallinen kannanotto (written declaration), joka ei välttämättä johda mihinkään. Vastaavia aloitteita tuotetaan EU:ssa jatkuvasti. Aloitteet ovat voimassa kolme kuukautta ja ellei mitään konkreettista synny, ne raukeavat. Tämän raukeamispäivä on 19.7.2010.

Huolestuttavinta on se, että VIISI suomalaista euroedustajaa on mennyt allekirjoittamaan kannanoton. He ovat Sari Essayah (kristillisdemokraatit), Ville Itälä (kokoomus), Eija-Riitta Korhola (kokoomus), Hannu Takkula (keskusta) ja Timo Soini (perussuomalaiset).

Jos tunnette näistä jonkun, pyytäkää heitä perustelemaan kantansa - tai edes selittämään, miten hakukoneiden seuranta auttaisi saamaan kiinni pedofiilejä. Vai onko niin, että kyseiset edustajat ovat panneet nimensä paperiin tutustumatta koko asiaan? Kunhan paperissa vain mainitaan pedofilian ja seksuaalirikosten torjunta, kannattaa aina olla samaa mieltä.

Toivottavasti aloite raukeaa mahdollisimman nopeasti omaan typeryytensä. Ellei niin käy, tulen vastustamaan hakujen tallentamista kaikin käytettävissä olevin keinoin. Vaikka tarkoitus onkin (luultavasti) hyvä ja vilpitön, keino on väärä ja suhteettoman järeä itse ongelmaan verrattuna.

On varmaa, että vastaavia aloitteita tullaan näkemään jatkossakin. Euroedustajilla on kova hinku rajoittaa bloggausta, surffausta ja nettikäyttöä.