Tangomarkkinat ja mobiilipelit julkista palvelua?

(Otsikkoa muokattu 20.3.2010)

Pari vuotta sitten YLE teki sopimuksen Seinäjoen tangomarkkinoiden kanssa. Tangofestivaali, jolla oli alusta pitäen ollut läheinen suhde MTV3-kanavaan, siirtyi YLEn "talliin". Samalla kaupallisesta tangofestivaalista tuli julkista palvelua.

YLEn radiokanavilla pyörii parhaillaan mainoksia tangomarkkinoiden koelaulutilaisuuksista. Tangokuninkaalliseksi haluava voi käydä koelaulussa esikarsinnoissa, jotka järjestetään YLEn maakuntatoimistojen studioilla. Mainonnan pitäisi olla kiellettyä YLEssä, joten miksi Seinäjoen tangomarkkinoita mainostetaan lähes päivittäin?

Koelaulujen prosessi muistuttaa kovasti Idolsia. Jos Idols on kaupallista roskaa, voiko Tangomarkkinat olla julkista palvelua?

Toinen esimerkki on tv-kanavalla öisin pyörivä maantietoaiheinen tietokilpailu, johon osallistutaan matkapuhelimella. Ilmeisesti hinta on niin alhainen, ettei YLEn tarkoitus ole tehdä rahaa osallistujien kustannuksella, mutta onko tämä julkista palvelua? Jos kanavalle ei riitä öisin ohjelmaa, olisiko parempi säästää bittivirtaa ja näyttää staattista virityskuvaa?

Samaa kysyttiin Saksassa vuonna 2005. Brysselin kilpailuviranomaiset vaativat Saksalta selvitystä maan yleisradioyhtiön netti- ja mobiilipalveluista. Varmuuden vuoksi ZDF lopetti laajan yhteistyönsä Deutsche Telekomin kanssa, mutta en ole nähnyt, mitä muuta tulosta tutkinnasta oli.

Moni on kysellyt myös YLEn HBO-sopimuksen perään. Onko tarpeen, että kaupallisen kanavan näyttämät - sinänsä laadukkaat - jenkkisarjat ostetaan uudelleen YLEn kanaville?

Missä kulkee julkisen palvelun raja? Mitä siihen kuuluu ja mitä ei?

SDP:n Heinäluoma vastusti eilen A-Talkin keskustelussa jyrkästi uuden valvontaelimen luomista. Hänen mielestään YLEllä on jo riittävän monta valvojaa.

Ymmärtääkseni julkisen palvelun rajojen vetäminen kuuluisi kansanedustajista koostuvalle hallintoneuvostolle. Heidän joukossaan on tuskin ketään, jolla olisi kokemusta liike-elämästä tai yritystoiminnasta. Silloin on helppo ajatella, että YLElle kuuluu kaikki mahdollinen.

En tiedä, onko hallintoneuvosto edes keskustellut koko asiasta. Ovatko sen pöytäkirjat jossain luettavissa? Onko asiasta päätöksiä? Jos hallintoneuvosto ei ole tähän mennessä nähnyt tarpeelliseksi edes käsitellä koko asiaa, ministeri Lindenin ajama julkisen palvelun neuvosto on todellakin tarpeen. "Valvonta" on turhan juhlava ja pelottava sana, kyse olisi vain yleisradiotoiminnan objektiivisesta tarkastelusta.

Joku on epäillyt, että kaupalliset toimijat haluavat kieltää YLEä tarjoamasta uutisia ilmaiseksi, jotta niiden oma bisnes sujuisi paremmin. Siitä ei voi olla kyse. Uutiset eivät ole bisnestä niissäkään maissa, missä yleisradiotoimintaa ei ole lainkaan.

Lisäys 20.3.2010:

Tietoni eivät näköjään olleet aivan ajan tasalla, koska nukun öisin enkä tuijota telkkaria. TV-ohjelman mukaan viime yönä TV2-kanavalla oli seuraavanlaista "ohjelmaa":

01.00 Tellus-tietovisa
02.00 Mikämikä-tvpeli
03.00 Piilosana
04.00 Sudoku
05.00 Piilosana
06.00 Mikämikä-tvpeli
07.00 Tellus-tietovisa

Siis neljä erilaista mobiilipeliä. Olisi hauska tietää, millä tavalla näiden kuulumista julkiseen palveluun on käsitelty hallintoneuvostossa tai mitä mieltä kansanedustajat ovat asiasta olleet. Torstai-illan keskustelussa kun esitettiin väite, ettei julkisen palvelun neuvostoa tarvita, koska viime kädessä kansanedustajat valvovat asiaa ja he ovat erittäin riippumattomia.

Kuka korvaa, jos rosvo tyhjentää tilin?

Hesarin kuluttajasivuilla kerrotaan naisesta, jolta varastettiin lompakko ja sen mukana sirullinen pankkikortti. Tunnuslukua ei ollut lompakossa, mutta silti rosvo oli tyhjentänyt tilin alle tunnissa. Pankin mielestä vahinko oli naisen omaa syytä. Pankissa ei uskottu, että tiliä olisi voitu tyhjentää ilman tunnuslukua.

Kun pankkia vastassa on vain asiakkaan sana, tilanne on hankala. Miten asiakas voisi todistaa, että on säilyttänyt tunnuslukua riittävän huolellisesti? Kyse voi olla henkilökohtaisen talouden kannalta isoHelppoa ratkaisua ei ole. ista summista.

Periaatteessa tiliä ei voi tyhjentää pelkällä kortilla. Tunnusluku on saatava jostain. Luku voidaan urkkia automaatilla asioinnin yhteydessä, mutta tässä tapauksessa henkilö kertoi käyneensä automaatilla viimeksi kaksi päivää aikaisemmin.

On mahdollista, että rosvot ovat olleet suunnitelmallisia ja seuranneet uhria kahden päivän ajan. Tai jos henkilö on liikkunut saman reitin junalla töistä kotiin joka päivä, tekijät ovat saattaneet jäädä odottamaan sopivaa tilaisuutta. Kun vastustajana on ihminen, toisto on tietoturvan vihollinen.

On toinenkin selitys: tunnusluvun joutuu syöttämään lähes aina, kun korttia käyttää kaupassa, taksissa tai jossain muussa paikassa. Näissä tilanteissa näppäimistöä on vaikea peittää niin, ettei kukaan muu näkisi sitä.

Viime kädessä ongelma kuuluu pankille. Sen kannalta olisi ikävää, jos luottamus korttimaksamiseen ja pankkipalveluihin kärsisi, tai jos ihmiset siirtyisivät takaisin käteiseen (totta, sitä on vielä helpompi varastaa, mutta ainakin uhri tietää mitä on tapahtunut ja pystyy rajoittamaan vahingon määrää).

Epäselvissä tapauksissa riita pitäisi aina ratkaista asiakkaan eduksi. Lisäksi pankkien pitäisi mainostaa aktiivisesti nostorajoituksia ja muita suojakeinoja. Varsinkin kauppojen maksupäätteiden urkintasuojausta tulisi kehittää. Nyt urkinta on aivan liian helppoa. Käyttämässäni kahvilassa numeronäppäimistön ympärillä ei ole mitään näkösuojaa.

Yksi keino olisi kehittää jonkinlainen vahinkovakuutus, vähän kuin autoissa. Mutta niissäkin maksaminen perustuu syyllisyyden selvittämiseen. Jos asiakas huomaa tilinsä tyhjentyneen, ei syyllisyyttä voi todistaa.

Toinen keino olisi jonkinlainen pankkien yhteinen korvausrahasto. Sekään ei ole ongelmaton. Jos korvaus olisi automaattinen, ihmisten oma huolellisuus voisi vähentyä.

Keisarin uudet merkitysvaatteet

Hesarin kolumnisti pelasti päivän heti aamutuimaan: Paskanpuhuminen 2.0

Median tehtävänä on kritisoida keisarin uusia vaatteita. Liian usein näkee, että käy päinvastoin: media alkaa kehua olemattomia vaatteita, koska sillä tavalla saadaan uutta julkisuutta ja median oma myynti lisääntyy. Viis siitä, millaiset vaatteet keisarilla on - vai onko niitä lainkaan - tärkeintä on, että vaatteista puhutaan.

Kaikki kunnia Virpi Salmelle: hän kirjoittaa hauskasti, oivaltavasti - ja huom: omalla nimellään. Hän seisoo murhaavan kritiikkinsä takana, eikä ammu puskista anonymiteetin turvin kuten niin moni nettimeuhkaaja nykyään tekee. Salmi muistuttaa, mihin lehdistöä tarvitaan.

En ole lukenut Himasen kirjaa, mutta uskon Salmen osuvan oikeaan kun hän kirjoittaa miten "merkitysyhteiskunnan menestyjät ovat niitä, jotka röyhkeimmin kehtaavat paketoida vanhat itsestäänselvyydet uusiin lahjapapereihin". On helppo puhua merkitysyhteiskunnasta ja tulevaisuuden visioista, kun konkreettinen tekeminen jää muille.

Filosofien tehtävä on ajatella ja puhua. Toimittajien tehtävä on ajatella ja kirjoittaa. Nyt molemmat ovat tehneet osuutensa.

Toivottavasti joku myös oikeasti tekee jotain.

Julkinen palvelu vuodesta 1993 vuoteen 2005

YLEn julkisen palvelun tehtävä määritellään laissa 1380/1993 ("Laki Yleisradio Oy:stä"), joka tuli voimaan vuoden 1994 alusta.

Muistatko vielä, millaiselta maailma näytti 1.1.1994? Suomen presidenttinä oli Mauno Koivisto, tietokoneissa pyöri DOS tai Windows 3, matkapuhelimia oli vain johtajilla ja harrastajat käyttivät modeemilla BBS-järjestelmiä. Televisiokanavia oli kolme, sillä vuotta aiemmin MTV:n ohjelmat olivat siirtyneet omalle kanavalleen. Yleisradiolla oli kaksi kanavaa, jotka molemmat lähettivät tv-uutiset puoli yhdeksältä. Harva oli koskaan kuullutkaan internetistä. Sitä käytettiin vain yliopistoissa.

Tässä viestintäympäristössä eduskunta hyväksyi lain, jonka seitsemäs pykälä määritteli julkisen palvelun tehtävän seuraavasti:

====================

7 §
Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun yleisradio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.

Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä:

1) tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja, myös vähemmistöryhmille ja erityisryhmille;

2) tukea, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen tuloksia jokaisen saataville;

3) edistää ohjelmiston sivistävää luonnetta, tukea kansalaisten opiskelua ja tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielisiä kansalaisia ja tuottaa palveluja saamen kielellä sekä soveltuvin osin myös maan muille kieliryhmille;

5) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua yleisradiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa; sekä

6) valmistaa, tuottaa ja lähettää suomalaisia ohjelmia ja välittää uutisia ja ohjelmia Suomen ja ulkomaiden välillä.
====================

Lakia on vuosien varrella päivitetty pienillä muutoksilla. Esimerkiksi 12. pykälän mainontakielto on muuttunut ehdottomaksi, vaikka alkuperäisessä laissa YLEllä oli mahdollisuus saada valtioneuvostolta (!) ohjelmakohtainen poikkeuslupa mainosten esittämiseen. Tätä lupaa käytettiin mm. urheilulähetysten rahoittamiseen.

Takaisin tähän päivään. Elämme vuotta 2010, jolloin 80 prosenttia kansasta on nettipalvelujen piirissä. Internetissä on yli tuhat miljardia www-sivua. Käytännössä jokaisella on matkapuhelin. Etelä-Suomessa jokaisen katsojan saatavilla on 12 tv-kanavaa. Puolet kotitalouksista on kaapeliverkossa, jolloin kanavia näkyy vielä enemmän. Maksu-tv moninkertaistaa kanavien määrän ja on saatavilla niin antenni-, kaapeli- kuin satelliittiverkossakin.

Miten tämä muutos on näkynyt julkisen palvelun määrittelyssä? Tutkitaanpa seitsemännen pykälän nykyistä sisältöä. Sen viimeiset muutokset ovat vuodelta 2005. Jos pienet viilaukset (kuten "Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä" -> "Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti") ohitetaan, jäljelle jäävät seuraavat muutokset:

====================
7 §
Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;

2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.
====================

Muutoksista näkee, että julkisen palvelun tehtävää on laajennettu perinteisen tv- ja radiotoiminnan ulkopuolelle ottamalla mukaan osallistumis- ja vuorovaikutusmahdollisuudet. Merkittävin muutos on johdantokappaleessa: julkisen palvelun sisältöjä voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

Maininta lastenohjelmista on lisätty, samoin romani- ja viittomakielet sekä viittaus muihinkin kieliryhmiin. Kokonaan uusi pykälä mainitsee suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden tukemisen.

Uutena on lisätty taide ja virikkeellinen viihde. Ei siis mikä tahansa viihde, vaan virikkeellinen viihde. Myös maininta tasa-arvosta on lisätty.

Jostain syystä kohdasta toimiva kansanvalta on jätetty toimiva pois. Onko ajateltu, että toimivuus on itsestään selvää? Vai tiedetäänkö, ettei se toimi?

Jokainen voi pohtia, miten hyvin julkisen palvelun nykyinen määritelmä vastaa tämän päivän tarpeisiin. Yksi asia on selvä: viestintäympäristö on muuttunut paljon enemmän kuin pykälän teksti.

Heinäluoma: Yleisradio on eduskunnan radio

Helsingin Sanomat siteeraa tänään SDP:n Heinäluomaa: "Yleisradio ei ole hallituksen radio vaan eduskunnan radio".

Ihanko totta? Olin kuvitellut, että Yleisradio on koko kansan radio. Me sen kulutkin maksamme, ei eduskunta.

Toisaalta Heinäluoman käsitys Yleisradion omistuksesta selittää sen, miksi eduskunta suhtautuu niin erityisellä tavalla yhtiöön.

Tämän jälkeen on turha väittää, ettei Yleisradion rahoitusta voi siirtää budjetin varaan, koska se vaarantaisi yhtiön riippumattomuuden. Minkä ihmeen riippumattomuuden, jos kyse on kerran "eduskunnan radiosta"?

Nykyinen tv-maksu onkin ihan hyvä

Ministeri Lindenin päätös jättää tv-maksun kohtalo seuraavan hallituksen päänsäryksi on ymmärrettävä. Ehkä oli viisainta ottaa aikalisä asiassa, joka on pahasti solmussa. Siinä on sekin hyvä puoli, että aiemmin kritisoitu, vuosittain automaattisesti nouseva tv-maksu alkoi jo näyttää katsojista suorastaan hyvältä, kun sitä verrattiin tarjolla olleeseen vaihtoehtoon.

Talouskohtainen, kaikille yhtä suuri tv-maksu oli alunperinkin huono idea. Sitä miettineessä komiteassa oli 11 jäsentä, heistä 8 oli kansanedustajia. On kummallista, ettei kukaan kansanedustaja rohjennut kritisoida maksuehdotusta. Mikä tahansa muu tuloista riippumaton maksu olisi herättänyt hirveän vastustuksen, mutta tämä ei. Kansa vastustaa, kansanedustajat eivät. Jokin tässä klikkaa.

Maksu alkoi näyttää entistä epäilyttävämmältä, kun sen suuruus nousi Sasin ja Lindenin puheissa jo 200 euroon. Alunperin maksua yritettiin myydä kansalaisille silmänkääntötempulla: uuden maksun piti olla selvästi halvempi kuin vanha. Sitä se olikin - mutta vain pari ensimmäistä vuotta.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten YLE on tänään uutisoinut maksun kohtaloa. Ministeristä on tehty syyllinen, eikä yhtään puolustavaa kantaa ole kuultu. Nettikeskusteluissa on aivan toinen henki: siellä päätöstä on kiitelty. Mutta on toki vaikea uutisoida neutraalisti itseä koskevia huonoja uutisia.

SDP arvosteli tänään myös suunnitelmaa perustaa YLEn toimintaa valvova ulkopuolinen raati. "Hän [Heinäluoma] ei kuitenkaan ymmärrä hallituksen halua saada Yleisradiolle uusi ulkopuolinen valvontaelin" (HS uutinen). Ei varmaan niin. Onhan se paljon kivempaa, kun kansanedustajat pääsevät itse valvomaan kaikkea hallintoneuvoston kautta. Mutta ei sellainen järjestelmä ole enää nykypäivää.

Väistyvä toimitusjohtaja kommentoi päätöstä pettyneenä Lontoosta puhelimella. Hänen harminsa ymmärtää. Ei ole helppoa suunnitella yhtiön toimintaa vuosien päähän kun rahoitus on auki. Ainoa lohtu on siinä, että kaupallisilla yhtiöillä on jatkuvasti sama ongelma. Yksikään mediayhtiö ei voi tietää, miten sen oma rahoitus ja asiakaskunta kehittyvät muutaman vuoden tähtäimellä. Suunnittele siinä sitten uusia palveluita ja teräväpiirtoon siirtymistä (vihdoin!).

Julkinen kiistely YLEn tehtävästä, rahoituksesta ja valvonnasta osoittaa, miten viestintäkenttä on muuttunut. Seuraava eduskunta ei voi enää lykätä vaikeita päätöksiä.

1001 tapaa käyttää Googlen Street View'tä

Relacomin asentajan piti tänään vaihtaa laajakaistayhteys linjasta toiseen. Hän kuitenkin soitti puhelimella ja kertoi ongelmasta: puhelimen kytkentätaulua ei löytynyt, koska kaikki on hautautunut jopa parimetristen kinosten alle.

Vähän ajan kuluttua asentaja soitti uudelleen. Hän oli keksinyt katsoa katua Googlen Street View -palvelusta. Sen kuvissa oli kesä ja kytkentäkeskus oli helppo tunnistaa. Sitten vain kaivamaan kuvan näyttämästä paikasta. Onneksi kuvat oli otettu kesällä eikä talvella.

Mitä kaikkea Street View -palvelulla voikaan tehdä!