GPS-häirintälaite huijaa ruuhkamaksua

Helsingin ja LVM:n yhdessä kaavailema GPS-pohjainen ruuhkamaksujärjestelmä on täysin riippuvainen satelliittipaikannuksen toiminnasta. Jos signaali mykistetään keinotekoisesti, ajot ja maksut eivät kirjaudu mihinkään.

Olen tekemässä kirjaa tietosuojasta ja sähköisestä valvonnasta. Sen vuoksi tilasin netistä kaksi GPS-häirintälaitetta. Molemmat on tarkoitettu liitettäväksi auton savukkeensytyttimeen, isommassa on myös pieni akku.



Koska avaruudesta tuleva GPS-signaali on äärimmäisen heikko, sen mykistäminen on lastenleikkiä. Molemmat lähettimet saavat autonavigaattorin hukkaamaan sijaintinsa välittömästi ja vaikutusalue ulottuu useita metrejä auton ulkopuolelle.

On mielenkiintoista nähdä, miten päättäjät suhtautuvat häirintälaitteisiin. Todennäköisesti niiden maahantuonti ja hallussapito kielletään, aivan kuten tutkanpaljastimille tehtiin. Jos haluaa varautua tulevaan, on syytä tilata oma laite ajoissa.

Hmm... harmi, ettei Galileoon ole vielä vastaavaa laitetta. On kai selvää, että eurooppalainen ruuhkamaksu tulee käyttämään eurooppalaista eikä amerikkalaista paikannusteknologiaa.

RKP:llä pokka pitää

RKP:llä riittää totisesti pokkaa. Kun monet valittavat 175 euron suuruiseksi kaavailtua mediamaksua perusteettomaksi ja liian kalliiksi, RKP lyö pöytään oman vaatimuksensa: maksua voisi saman tien korottaa 200 euroon, jotta ruotsinkielisten palvelutaso säilyisi vähintään nykyisellä tasolla.

Sinänsä 200 euroa ei ole mikään maaginen summa. Julkisuudessa esitetty 175 euron mediamaksu on vain tämän päivän lähtöhinta. Muutamassa vuodessa maksu nousee joka tapauksessa 200 euroon. Ruotsinkielisten vaatimus ainoastaan nopeuttaisi kehitystä.

Ruotsinkielisten osuus kansasta on noin viisi prosenttia. YLEn budjetista heidän osuutensa on lähes 20 prosenttia. Tietysti myös suomenkieliset kuuntelevat jonkin verran ruotsinkielistä ohjelmaa.

Mutta jos YLEn pitää jostain säästää, on helppo yhtyä esitykseen, jonka mukaan ruotsinkieliset kustantakoot omat ohjelmansa ja maksakoot itse korotettua mediamaksua.

YLE:n johto voisi katsoa myös peiliin. Missä ovat nyt ne johtajat, jotka 10 vuotta sitten halusivat YLElle viisi tv-kanavaa ja olivat varmoja, että katsojia ja resursseja riittää kaikille? Mikä on heidän vastuunsa nykyisestä tilanteesta? Turha sanoa, että kehitys on tullut yllätyksenä.

YLE24-kanava on lopetettu ja Teeman yhdistämistä FST:hen harkitaan. Tällä vauhdilla ollaan kohta takaisin vanhassa kahden kanavan järjestelmässä. Se on pienelle Suomelle sopiva määrä, varsinkin kun kaupallisten kanavien määrä on nyt kymmenkertainen digitalisointia edeltäneeseen aikaan verrattuna.

Suomalaiset toimittajat Haitissa

Radion uutisissa kerrottiin eilen, että Haitissa on ollut ainakin seitsemän suomalaista toimittajaa. Haastateltu yliopiston viestinnän tutkija piti tärkeänä, että kriisipaikoilta saadaan jatkossakin suomalaisten toimittajien raportteja. Vain heillä on asiaan suomalaista näkökulmaa.

Ylen toimittaja Paula Vilen on ollut Haitissa monta päivää. Maanantaina hän raportoi TV-uutisissa ääni väristen, miten "Täällä on hyvin helvetilliset olot". Se tuskin oli uutinen kenellekään. Seuraavana päivänä Ylen radiotoimittaja kertoi, miten kyseinen raportti jäisi suomalaisen uutistoiminnan historiaan, koska toimittaja oli niin liikuttunut. Ehkä paikalle olisi pitänyt lähettää joku toimittaja, jolla on kokemusta kriiseistä? Paula Vilenin asemapaikka on Washingtonin lähetystöalueella, josta on vain kilometri Haitin suurlähetystöön.

Saavuttuaan Haitiin Vilen kertoi toimittajien pitävän tukikohtaansa lentokentällä. Missä on uutisoinnin suomalainen näkökulma? Kun maapallon toisella puolella tapahtuu katastrofi, tarvitaanko sitä edes? Ryöstelyn, tautien ja jälkijäristysten vuoksi olot ovat vaaralliset, joten suomalaisen toimittajan raportointi ei tuo siihen juurikaan uutta.

Katastrofin inhimillinen kuva on karmea ja se välittyy aivan yhtä hyvin kansainvälisestä kuvamateriaalista. Suomalaisten lahjoitukset Haiti-apuun ovat jo pari miljoonaa euroa. Luku tuskin olisi yhtään alempi ilman suomalaisia toimittajia.

Toimittajan lähettäminen paikan päälle on jäänne menneiltä ajoilta. Ellei paikalla ollut omia toimittajia, tietoa ei saatu. Nyt kanavia on vaikka kuinka paljon, eikä suomalainen raportointi tilanteesta tuo mitään lisäarvoa. Jos uhrien joukossa olisi suomalaisia, side tapahtumiin olisi toinen.

Ehkä seuraavaan katastrofiin ei enää tarvitse lähettää suomalaista toimittajaa seisomaan mikrofoni kädessään lentokentälle? Tieto välittyy muutenkin.

Pitäisikö naisen haluta pääministeriksi?

Paula Lehtomäki vetäytyi lauantaina Keskustan puheenjohtajakisasta perhesyihin vedoten. Median haastattelema tutkija Jaana Kuusipalo näki Lentomäen päätöksen osoituksena siitä, miten vaikea nuorten naisten on yhdistää perhettä ja politiikkaa.

Entä jos Lehtomäki ei vain halunnut puheenjohtajaksi ja pääministeriksi? Entä jos hän on tyytyväinen ministerinä saamaansa julkisuuteen, vaikutusmahdollisuuksiin ja palkkaan? Miksi lähteä pilaamaan myönteistä julkisuuskuvaa tuuliselle paikalle puheenjohtajaksi tai kantamaan vastuuta koko Suomen tulevaisuudesta pääministerinä?

Ajatus jatkuvasta pyrkimisestä korkeampiin poliittisiin tehtäviin, jonka huipulla odottaa palkintona valinta puolueen puheenjohtajaksi, on muisto perinteisestä, maskuliinisesta ajattelusta. Miksi naisten pitäisi noudattaa samaa kaavaa, jos se ei tunnu itsestä oikealta?

Kun katsoo Matti Vanhasen saamaa kielteistä julkisuutta, pitkiä työpäiviä, sunnuntaihaastatteluja radioon, matkustamista ja kaikkea sitä, mikä liittyy pääministerinä olemiseen, ei tehtävä vaikuta kovinkaan houkuttelevalta. Ja tähän asti Suomi on sentään elänyt nousukautta. Lähivuodet tulevat olemaan paljon vaikeampia. Joudumme tekemään kipeitä päätöksiä, joiden seuraukset tuntuvat vielä vuosien päästä.

Perheeltä saa enemmän kiitosta ja tyydytystä kuin pääministerinä olemisesta. Jo ministeritason tuoma vaikutusvalta ja raha riittävät monelle. Liike-elämä sanoisi, että pääministerin tehtävästä puuttuvat riittävät insentiivit.

Onneksi Paula Lehtomäki on nainen. Hän voi hyvällä syyllä vedota perheeseen. Kuulostaisi aivan kummalta, jos joku mies kieltäytyisi puheenjohtajuudesta lapsiinsa vedoten. Sellaista miestä pidettäisiin todellisena nynnynä.

Aamun uutisten mukaan Anneli Jäätteenmäki olisi kiinnostunut puheenjohtajuuden tavoittelusta. Jos tehtävä ja vastuu kiinnostavat, onnea ja menestystä hänelle tehtävään! Mutta on turha kuvitella, että puheenjohtajuus tai edes pääministerin virka olisi kaikkien mielestä elämän päämäärä.

Kirjaimellisesti kylmiä faktoja

Kova pakkanen ja paljon lunta - mikä helpotus!

Kunnon talvi pitkästä aikaa kertoo, etteivät ilmastonmuutoksen pahimmat uhkakuvat ole ainakaan vielä toteutuneet.

Helpotus on samanlaista kuin päivälleen kymmenen vuotta sitten. Silloin pelättiin vuosituhannen vaihtumisen aiheuttavan vakavia häiriöitä tietokoneille ja koko yhteiskuntaan. Kun sitten tuli maanantai 3.1.2000 eikä maailma romahtanutkaan, olimme kaikki helpottuneita. Romahduksen sijaan tuli uskomaton nousukausi, kun uusi vuosituhat innosti ihmisiä ja yrityksiä ennen näkemättömällä tavalla. Sitä huumaa kesti aina vuoteen 2001 asti.

Kylmä talvi osoittaa todeksi vanhan sanonnan "Ihminen uskoo niin helposti sen, mihin haluaa uskoa". Usko on psykologiaa. Länsimainen ihminen ei halua tinkiä elintasostaan, ei rajoittaa kulutusta eikä vähentää autoilua. Siksi moni toivoo, etteivät ilmastonmuutospuheet olisi totta. Kun asiaa ei ole tieteellisesti todistettu puoleen eikä toiseen, on helpompi uskoa hyvään vaihtoehtoon - siihen, ettei mitään ilmastokatastrofia tulekaan. Siksi moni on nyt yhtä helpottunut kuin 3.1.2000.

Kymmenen leutoa talvea peräkkäin ei riitä osoittamaan ilmastonmuutosta todeksi, mutta jo yksi kylmä talvi riittää todistamaan ilmastonmuutoksen vääräksi. Hyvin inhimillistä.

Inhimillistä on sekin, että kylmä talvi harmittaa ilmastonmuutokseen uskovia. Niin paha asia kuin ilmastonmuutos olisikin, on vielä pahempaa jos sitä ei tulekaan. Silloin olisi itse ollut väärässä ja skeptikot oikeassa.

Vihreitä harmittaa juuri nyt muistakin syistä. Suomi ei sittenkään ole osa Keski-Eurooppaa, jossa voi pyöräillä töihin vuoden ympäri. Edes joukkoliikennettä ei ole kiva odotella pysäkillä -25 C asteen pakkasessa.

Ja entä se tuulivoima? Nyt, kun energiankulutus on huipussaan ja monessa kodissa silti viileää, liput roikkuvat velttoina tangoissaan. Ulkona on täysin tyyntä eikä yksikään tuulivoimala tuota sähköä. Jos aiomme selvitä hengissä pakkaskauden yli, on pakko turvata perinteisiin energialähteisiin.

Ei ole tuulivoimasta eikä polkupyöristä suomalaisten pelastajaksi - ei ainakaan ennen kuin ilmastonmuutos toteutuu pysyvästi.

Surutyötä hiirellä

Sellon tragedia on aiheuttanut kuhinaa sosiaalisessa mediassa. Facebookiin on perustettu uhrien muistolle jo useampia ryhmiä, joihin ihmiset voivat liittyä.

Ryhmässä "Kauppakeskus Sellon ammuskelussa kuolleiden muistolle" on tällä hetkellä 15797 jäsentä. Ryhmän kuvauksena on Kauppakeskus Sellossa tapahtui 31. joulukuuta 2009 ampumavälikohtaus, jossa mustiin pukeutunut mies ampui viisi ihmistä. Ilmeisesti ryhmän perustaja on kiireissään merkinnyt uhrien määrän väärin. Netissä nopeus on kaikki kaikessa. Pitää ehtiä ensimmäiseksi, jotta saa eniten jäseniä ja klikkauksia.

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä saa ihmiset liittymään ryhmään ja täyttämään seinän tyhjänpäiväisillä viesteillä "otan osaa" ja "voimia jaksamiseen". Onko kyse vain vaivattomasta surutyöstä? Klikkaan tästä hiirellä, jotta saan purettua omaa pahaa oloani ja tunnen tehneeni jotain asian hyväksi. Sen jälkeen voin taas jatkaa surffailua muualla. Netti on yhtä suurta minä-mediaa.

Pitääkö kaiken olla nykyään näin vaivatonta ja helppoa?

En usko, että sinänsä hyvää tarkoittavat viestit helpottavat yhtään omaisten tuskaa. Pikemminkin samanlaisten viestien läpikäynti vain lisää ahdistusta. Omaiset varmasti tietävät, että koko Suomen kansa suree järjetöntä tekoa heidän kanssaan. Tämä ei ole asia, josta pitäisi äänestää.

Omaiset eivät ole halunneet antaa uhrien nimiä tai kuvia julkisuuteen. Silti juuri näitä tietoja nettisurijat pyrkivät selvittämään. Oikeaa kunnioitusta uhrien omaisille olisi jättää heidät rauhaan ja unohtaa Facebook-ryhmät.

Nettimedia on muutoinkin osoittanut asiassa makaaberin puolensa. Google-haku Ibrahim-hakusanalla tuottaa ensimmäiseksi MTV3:n uutissivulle vievän maksetun mainoksen. Uutissivulla on joukko poliisin julkaisemia, mitäänsanomattomia kuvia Sellon Prismasta. Eniten sanookin kuvien alla oleva äänestysmahdollisuus: kuvia voi pisteyttää asteikolla neljästä kymmeneen. Ja "kuvat tarjoaa Kuvaboxi".

Sitä netin hienoa vuorovaikutteisuutta.

Ei tyypillinen suomalainen mustasukkaisuusmurha

Eiliset Sellon tapahtumat järkyttivät Suomea. Vielä aamulla Espoo oli kuin suoraan postikortista: aurinko oli juuri nousemassa lumisen talvimaiseman ylle, jossa uusia hiutaleita leijaili taivaalta hiljalleen. Kaunista ja hiljaista.

Kunnes aloin ihmetellä Sellon suunnasta kuulunutta helikopterin ääntä ja näin netistä, mitä oli tapahtunut.

Mediassa psykologi ehti jo pitää tapahtunutta tyypillisenä suomalaisena mustasukkaisuusmurhana. Kuuluisa kirjailija on luultavasti sitä mieltä (en ole vielä nähnyt haastattelua, mutta epäilemättä sellainen on tulossa), että verilöyly on taas uusi osoitus suomalaismiehen väkivaltaisuudesta ja väkivaltaa ihannoivasta kulttuurista.

Parisuhdeväkivalta on Suomessa luvattoman yleistä, mutta tässä ei ole kyse siitä. Tekijä oli Kosovon albaani, jolla oli armeijatausta ja pitkä rikoshistoria. Suomalainen tappaa juovuspäissään, tämän tekijä oli kaiketi vesiselvä. Minkälainen hirviö teloittaa kolme myyjää kylmäverisesti päähän ampumalla ja ampuu naista vatsaan?

Suomalaista tapahtuneessa on korkeintaan se, että jatkuvasta väkivaltaisuudestaan huolimatta mies sai jäädä maahan ja kävellä vapaalla jalalla. Uhkailujen ja ilmeisten vaaran merkkien jälkeenkään viranomaiset eivät tehneet mitään konkreettista. Vain tältä osin tapahtunut muistuttaa Kauhajokea. Hirveydet olisi voitu estää, jos suomalainen yhteiskunta ei olisi ollut niin salliva ja haluton puuttumaan mihinkään.