Digiaalinen vuorovaikutus koukutti jo ennen someakin

Silmiini osui äskettäin Netflix-dokumentti, jossa kritisoitiin ankarasti Facebookin kaltaisia nettijättejä. Ne kehittävät psykologien avustuksella palveluita, joihin jäämme helposti koukkuun ja annamme henkilökohtaiset tietomme niiden kauppatavaraksi. 

Viime perjantaina Helsingin Sanomat käsitteli samaa asiaa puhelinriippuvuuden kautta. Jutussa haastateltu sosiaalipsykologian tohtori kertoo, että "syyttävää katsetta kannattaa ottaa pois itsestä ja suunnata kohti teknologiaa.” Hänen mielestään "älyteknologia on suunniteltu siten, että se vetää ihmisiä puoleensa. Ei siis ole sattumaa tai huonoa itsekuria, jos puhelin on kuin kasvanut kiinni käteen."

Ihminen hakee mielellään syyllistä jostain muualta. On puhelinten ja someyhtiöiden vika, jos ne koukuttavat heikkoa ihmisluontoa.

En usko, että teknologia on ainoa syyllinen. Pohjimmiltaan vika on ihmisluonnossa. Me haluamme huomiota ja rakastamme vuorovaikutusta. Näin oli jo paljon ennen älypuhelimia, sosiaalista mediaa tai edes internetiä.

Muistan, miten itse tunsin olevani koukussa BBS-purkkien keskustelualueisiin yli 30 vuotta sitten. Merkkipohjaiset keskustelualueet, joille teksti ilmestyi merkki kerrallaan hitaan modeemiyhteyden yli, olivat kiehtovia. Niillä tavoitti vieraita ihmisiä ja pystyi osallistumaan keskusteluihin. 

Pahimmillaan kävin monta kertaa illassa katsomassa, oliko joku vastannut kommentteihin tai lähettänyt minulle sähköpostia. Se tuli kalliiksi, sillä jokainen puhelinyhteys piti avata ja maksaa erikseen. Ja jos BBS:n puhelinlinja oli varattuna, oli pakko yrittää myöhemmin uudelleen. Soittosarjoja (monta rinnakkaista puhelinlinjaa ja modeemia) oli vain kaikkein suurimmilla purkeilla.

Löysin vanhan Telix-ohjelman lokini vuodelta 1991.

Koukussa aikansa some-palveluun elokuussa 1991.

Lokin mukaan olen kirjautunut mm. Mikro PC, MITS Microdata sekä Tietokone-purkkeihin lukemattomia kertoja. Yhteysnopeudet ovat vaihdelleet 2400 ja 9600 bitin välillä. Ei puhettakaan mistään profiilikuvista, grafiikasta tai videopätkistä.

Muutama vuosi myöhemmin avautuivat Internetin portit. Purkkien keskustelut siirtyivät news-alueille (Usenet News), joilla oli tuhansia kansainvälisiä, aiheen tai maan mukaan jaoteltuja aiheita. Myös alkeellinen kuvien jakaminen (siiron ajaksi ascii-merkeiksi koodattuna!) tuli mahdolliseksi.

Newseissä ("nyyssit") oli käyty ankaraa väittelyä ja sotia (flame wars) jo varmaan 1980-luvun alusta lähtien. Vaikka valtaosa keskustelijoista oli joko akateemisesti koulutettuja tai yliopiston opiskelijoita, tekstien sävy meni usein ikäväksi. Syntyi käsite trollaus, joka elää vieläkin ("Venäjän trolli").

Tämän päivän some on kuin grafiikalla, videoilla, väreillä, tykkäysnapeilla ja muilla hienouksilla terästetty Usenet+kotisivut, mutta pohjimmiltaan mikään ei ole muuttunut. Käyttäjien määrä vain on räjähtänyt, sillä nykyään kuka tahansa pääsee mukaan. Ei tarvitse viritellä pääteohjelmaa, ei tcp/ip-pinoa ja puhelimen ansiosta huippunopea nettiyhteys on aina käden ulottuvilla.

Pohjimmiltaan houkutus on aivan sama kuin 30 vuotta sitten. Jos siis etsit vikaa somesta tai ulospääsyä puhelinriippuvuudesta, katso myös peiliin.

Ruudun vangit, osa 4: matkapuhelin aiheuttaa riippuvuuden

Yle on esittänyt ohjelmasarjaa Ruudun vangit, jossa joukko suomalaisia luopuu muutamaksi viikoksi televisiosta, internetistä ja matkapuhelimista. Sattumalta silmiini osui sarjan neljäs jakso, jossa koehenkilöiltä vietiin kännykkä.

Ei siis koko puhelinta, vaan pelkkä kännykkä. Osallistujat saivat tilalle vanhan lankapuhelimen, jolla pystyivät edelleen soittamaan tuttavilleen. Mutta siitä ei ollut paljon iloa, koska ihmiset eivät muistaneet kenenkään numeroita. Kaikki oli tallennettu pois otetun kännykän muistiin. Lisäksi ongelmia syntyi siitä, etteivät kaverit voineet soitella muutoin kuin henkilön ollessa kotona.

Jaksoa katsellessani tunsin itseni todella vanhaksi. Vielä 15 vuotta sitten kaikki hoitivat asiansa lankapuhelimella. Ellei jotain ihmistä saanut kiinni, niin ei sitten. Seuraavana päivänä soitettiin uudelleen.

Yksi koehenkilöistä, nuori mies nimeltä Alex Winstén, jätti tässä vaiheessa kokeen kesken: ”Mä en aio jatkaa täss’ näin, koska tää pilaa mun yksityiselämän. Se että muijaa rasittaa tää niin paljon, et mä en haluu sille pahaa. Tää pilaa mun yksityiselämän. Piste.”

Nuori nainen nimeltä Karoliina kertoi videopäiväkirjassaan, ettei kyse ollut pelkästä puhelimesta -- mutta kun sen mukana meni myös kello! Tilalle annetusta viisarikellosta ei ollut paljon iloa, sillä sen osoittimia oli vaikea tulkita:

”Torstaiaamu, eilen lähti puhelin, jossa oli mun kello. Kun mulla on tällainen kello käytössä [näyttää pientä viisarikelloa kameralle] ... Ihan vain huomiona tässä välissä et mä oon vittu ihan sekaisin mun aamurutiineista ja aikatauluista, koska mun pitää katsoa kelloa TÄSTÄ näin, TÄSTÄ. En mä osaa kattoa tämmöisiä viisareita, en mä jotenkin hahmota ollenkaan. Et ku mä näin kännykästä, että mä avaan sen kliks näin, siinä lukee 820 niin mä tajusin et kello on 8:20 ja seuraavaks mun pitää tehdä nää asiat. Näin. Nyt mä katson tästä et kello on ... 18 yli 8 niin mä joudun oikein hahmottaa ja kattooo... Mä tulen myöhästymään tänään varmaan koulusta koska niinku mä en saa yhtää... mulla on Hesarikin vielä ihan kesken ja mun pitäs lähtee... jossain vaiheessa koht tai siis... aikataulut ihan päin vittua.”

Hmm... näyttää siltä, että tämän päivän nuoret ovat todella riippuvaisia tekniikasta eivätkä enää pystyisi elämään ilman moderneja viestintälaitteita. Olen iloinen operaattorien ja koko ict-alan puolesta -- sehän takaa, että bisnestä riittää -- mutta myös huolissani ihmisistä.

Pitäisikö kännyköiden kylkeen vaatia varoitustarrat: "Matkapuhelin voi vaarantaa terveytesi ja aiheuttaa riippuvuuden"?