Googlen kuvausauto tallensi myös salasanoja

Toukokuun puolivälissä uutisoitiin, että Googlen StreetView-kuvausautot olivat wlan-verkkoja skannatessaan tallentaneet myös verkkojen liikennettä (Googlen oma blogimerkintä aiheesta).

Google oli aiemmin väittänyt, että verkoista tallennetaan vain mac-osoite sekä verkon ssid-nimi. Näin saatua tietokantaa hyödynnetään palvelussa, joka kertoo käyttäjän sijainnin jopa yhden talon tarkkuudella. Kävi kuitenkin ilmi, että verkoista oli tallennettu "vahingossa" pätkä muutakin dataliikennettä. Huonolla tuurilla tähän kohtaan saattoi osua sähköpostiviestien latausta tai jopa tunnuksia ja salasanoja, joilla käyttäjä kirjautui verkon palveluihin.

Varsinkin kotikäyttäjät lukevat usein sähköpostiaan salaamattomalla pop/imap-yhteydellä. Oikein toteutettu verkkopalvelu siirtää kuitenkin käyttäjätunnuksen ja salasanan ssl-salattuna, joten ne eivät näy ulospäin. Ja tietenkin wlan-tukiasemassa pitäisi olla salaus, jolloin ulkopuolinen ei saa mitään tolkkua liikenteestä.

Googlen tapaus koski vain avoimia wlan-verkkoja. Suomessa niitä on aiempaa vähemmän, mutta silti yhä paljon.

Erityisen kiusalliseksi tapauksen teki se, että Google väitti keräävänsä vain teknistä tietoa. Vasta kun Saksan tietosuojaviranomainen vaati kerättyä dataa nähtäväkseen kävi ilmi, että myös liikennettä oli tallennettu. Onko Google mahtanut kerätä huomaamattaan muutakin dataa käyttäjistään?

Google selitti tapahtuneen olleen vahinko. Tukiasemia kartoittaneeseen softaan oli jäänyt pätkä aiemman projektin koodia. Selitys kuulostaa niin lapselliselta, ettei se voi olla muuta kuin totta. Tosin herää uusi kysymys: mikä oli se aiempi projekti, jossa Google tallensi tukiasemien liikennettä -- ja miksi?

Voi tuntua ihmeelliseltä, että Googlen kaltainen mahtava teknologiayhtiö sortuu näin alkeelliseen virheeseen. Työntekijät ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, eikä vähemmän tärkeisiin projekteihin suhtauduta samalla vakavuudella kuin vaikkapa yhtiön hakukoneeseen. Se tuskin voisi kerätä tietoja vahingossa.

Mielenkiintoista kyllä, Microsoftilla oli samanlainen episodi 1990-luvun puolivälissä. Verkkopalvelussa käyneistä koneista kerättiin enemmän tietoa kuin piti. Silloin oli Microsoftin vuoro selittää, että softaan oli vahingossa jäänyt ylimääräistä koodia. Kohu oli tuolloin vielä suurempi kuin nyt Googlen tapauksessa -- ehkä siksi että urkinnan kohteena oli myös amerikkalaisia koneita ja epäluulot Microsoftia kohtaan olivat paljon suuremmat kuin nykyisin Googlea kohtaan.

"Googlen kuvausautot tallensivat myös salasanoja ja sähköposteja" kertoo tämänpäiväinen (21.6.2010) nettiuutinen. Otsikko on tarkoituksellisen harhaanjohtava. On selvää, että jos avoimen wlan-tukiaseman liikennettä ON tallennettu, mukaan on sattunut myös salasanoja ja sähköposteja. Aivan eri asia olisi, jos juuri näitä olisi tietoisesti haravoitu liikenteestä.

Episodi muistuttaa jälleen kerran wlan-tukiaseman suojaamisen tärkeydestä. Jos salausta ei ole, kuka tahansa voi seurata liikennettä ja pyydystää siitä salasanoja tai sähköposteja. Todennäköisimmin asialla on kuitenkin utelias naapuri tai ohikulkija kuin Google.

Sisäverkkoon pääsy jokamiehen oikeudeksi?

Pitäisikö kenen tahansa pääsy oman kodin sisäverkkoon sallia, ellei käyttäjä ole osannut estää sitä? Tätä vaativat ne, joiden mielestä vahingossa avoimeksi jääneen wlan-tukiaseman käyttö pitäisi sallia eräänlaisena modernina jokamiehenoikeutena.

Suojaamaton wlan-tukiasema päästää kenet tahansa ohikulkijan nettiin, mutta helposti unohtuu, että samalla ohikulkija pääsee myös sisäverkkoon, joka muutoin on suojattu (yleensä tukiasemassa olevan) palomuurin taakse. Ohikulkija pääsee juuri siihen, johon tunkeutuminen (jo pelkkä yrityskin) on kriminalisoitu tietomurto-käsitteen alle.

Haluaisitko sinä päästää satunnaiset ohikulkijat palomuurin läpi kotisi tietokoneille? Pitäisikö tällaisen pääsyn olla jokamiehenoikeus, jos kerran verkon omistaja ei ole osannut suojata verkkoaan?

Wlan-yhteys voidaan jakaa rajoitetusti niin, että sisäverkon koneet eivät paljastu. Tämä vaatii kuitenkin erityistä suunnittelua ja ohjelmia. Helpoiten se käy liittymällä johonkin wlan-yhteisöön, kuten Wippies, OpenSpark tai Fon.

Mistä sitten ohikulkija voi tietää, mitä avointa tukiasemaa saa käyttää ja mitä ei? Voitaneen olettaa, että tukiasemansa tarkoituksella avaava tietää, mitä tekee. Tällöin hän voi laittaa SSID-nimen perään vaikka sanan (open) kertomaan, että kyse on tietoisesta valinnasta eikä osaamattomuudesta tai unohduksesta. Analogia reaalimaailmaan on yksinkertainen: toisen taloon ei saa mennä, vaikka ovi olisi jäänyt lukitsematta. Jos taas oveen on kiinnitetty lappu, jossa ohikulkijat toivotetaan tervetulleiksi sisään, tilanne on ihan toinen.

Tämän päivän (22.4.) Helsingin Sanomien yleisönosastossa Henrik Elonheimo kääntää koko asian päälaelleen: mikä oikeus naapurilla on luvatta lähettää signaalia toisten koteihin?

Tähän kysymykseen on helppo vastata: oikeus tulee kansainvälisistä sopimuksista, joissa 2,4 GHz:n taajuusalue on varattu kaikkien vapaaseen käyttöön. Wlanin ohella samalla taajuudella lähettävät signaaliaan mm. mikroaaltouunit ja Bluetooth-laitteet. Kuriositeettina mainittakoon, että Ranskassa ko. taajuusalue oli aikoinaan varattu sotilaskäyttöön, joten sitä käyttäviä laitteita ei saanut tuoda maahan. Langattoman datasiirron yleistyessä Ranskan oli pakko antaa periksi.

Matkapuhelimet ja digi-tv käyttävät hieman eri taajuutta, mutta niiden toiminta perustuu kansallisten viranomaisten myöntämiin määräaikaisiin toimilupiin. Mahdollisia terveyshaittoja torjutaan rajoittamalla niin tukiasemien kuin puhelintenkin lähetystehoa.

Fysikaaliselta kannalta jopa näkyvä valo on sähkömagneettista säteilyä, sen taajuus vain on wlania korkeampi. Tällä periaatteella voisi siis kysyä, mikä oikeus naapurilla on käyskennellä omalla pihallaan ilman minun antamaa lupaa, koska niin tehdessään hän lähettää sähkömagneettista säteilyä minunkin puolelleni.

Pitäisikö avointen WLAN-verkkojen käyttö sallia?

Oikeuden päätös tuomita naapurin WLAN-verkkoa luvatta käyttäneelle päiväsakkoja on herättänyt keskustelua. Kriitikkojen mukaan avoimet verkot kuuluvat kansalaisten tietoyhteiskuntaan ja jos laki kieltää niiden käytön, lakia on muutettava.

Asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Rikoslaki kieltää toisen omaisuuden käytön ilman lupaa, vaikka käyttö ei haittaisikaan omistajaa, ja vaikka omaisuutta ei olisi suojattu esimerkiksi lukitsemalla. Ei toisen asuntoonkaan saa mennä asukkaiden poissaollessa, vaikka ovi olisikin jäänyt lukitsematta.

Olen kartoittanut kolmen vuoden aikana avointen WLAN-verkkojen määrää eri kaupungeissa. Vajaa kolmasosa verkoista näyttäisi olevan avoimia. On mahdoton tietää, kuinka moni verkoista on auki tarkoituksella ja kuinka moni siksi, ettei omistaja ole osannut lukita niitä. Luultavasti valtaosa on jälkimmäisiä. Jos tarkoituksella haluaa jakaa verkkonsa ohikulkijoille, asia kannattaa tehdä selväksi verkon SSID-tunnuksessa.

Kriitikkojen mukaan on oma vika, ellei ole suojannut tukiasemaansa. Ja jos ei osaa sitä tehdä, on syytä olla ilman verkkoa. Tällainen oma vika -asenne näyttää valitettavan yleiseltä nykypäivän maailmassa. Moni kotikäyttäjä ei todellakaan osaa kytkeä salausta päälle, eikä se aina ole helppoa asiantuntijallekaan. Käytin itse eräänä iltana pari tuntia kaverin kotona yrittäen salata hänen tukiasemaansa. Salaus kyllä löytyi, mutta mikään salausalgoritmin ja avainpituuden yhdistelmä ei ollut yhteensopiva hänen kannettavan tietokoneen verkkokortin kanssa. Lopputulos oli, että parin tunnin turhan työn jälkeen jouduin palauttamaan verkon takaisin suojaamattomaksi.

Niin ikään kriitikot väittävät, että nykyisen lain mukaan kuka tahansa voi syyllistyä huomaamattaan rikokseen, jos oma tietokone ottaa vahingossa yhteyden naapurin avoimeen tukiasemaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Salon käräjäoikeus ei antanut sakkoja pelkästä naapurin tukiaseman käytöstä vaan siitä, että tekijä oli IT-asiantuntija, joka yritti peittää epäillyn tietomurron jälkiä naapurin verkkoa käyttämällä.

Yhdysvalloissa ja Englannissa luvattomaan tukiaseman käyttöön on suhtauduttu Suomea tiukemmin, joten kyse ei ole Suomen lain erityispiirteistä. Tahattomasti avoimeksi jäänyt tukiasema altistaa omistajan (ja myös vierailevan käyttäjän) tietoturvauhkille, koska tukiasema on osa sisäverkkoa eikä palomuuri suojaa sitä.

Avoimista tukiasemista on suurta hyötyä käyttäjille. Itsekin tunnustan käyttäneeni joskus matkoilla avointa tukiasemaa, kun maksullista ei ole ollut saatavilla tai se on esimerkiksi hotellissa kuulunut huonommin kuin viereisen asuintalon avoin asema. Olisikin tarpeen saada lisää tarkoituksella avoimia asemia. Lisäksi 3G-operaattorien pitäisi laskea datakäytön roaming-maksuja järkevälle tasolle, jotta langaton nettiyhteys onnistuisi järkevällä hinnalla.

En kuitenkaan lähtisi muuttamaan lakia niin, että toisen omaisuuden käyttö tulee sallituksi, ellei omistaja ole osannut tai huomannut lukita sitä.