Snowden ja ura CIA:lla

Tämä on toinen Snowdenin muistelmiin liittyä kirjoitus. Joko mainitsin, miten kiinnostava kirja on? Varmaankin, ja tässä on vain muutamia poimintoja siitä, miten Snowden päätyi valtion palkkalistoille ja töihin CIA:han.

9/11-iskujen isänmaallisuuden puuskassa Snowden listautui armeijaan, mutta sotilasurasta tuli lyhyt. Sittemmin Snowden kauhisteli helppoutta, jolla isänmaallisuus oli ottanut hänestä vallan:

Sekä instituutioiden vastainen hakkerihenki, joka oli iskostunut minuun verkossa, että epäpoliittinen isänmaallisuus, jonka olin perinyt vanhemmiltani, näyttivät pyyhkiytyneen pois käyttöjärjestelmästäni. Tuntui kuin minut olisi käynnistetty uudelleen koston halukkaaksi välikappaleeksi. Viiltävimmin minua hävettää tieto siitä, kuinka helposti tuo muutos tapahtui ja kuinka auliisti toivotin sen tervetulleeksi. (s. 101)

Terrori-iskussa kuoli 3000 amerikkalaista, Yhdysvaltojen vastaiskussa miljoona.

Fort Benningin koulutusalueella hän sai lempinimen Lumihiutale, koska oli 174-senttinen ja 56-kiloinen. Klassinen nörtti siis! Maastoharjoituksen aikana hän huomasi puunrungon päälle noustuaan maassa kerälle kiertyneen käärmeen, jonka väistämisessä hän sai molemminpuolisia sääriluunmurtumia ja rasitusvammmoja.

Armeija heitti hänet ulos palveluksesta ja Snowden alkoi etsiä tapoja palvella maataan tietoteknisen osaamisen kautta.

Paperilla olin täydellinen ehdokas. Olin maataan palvelevien vanhempien lapsi suvusta, jonka melkein kaikilla aikuisilla oli jonkintasoinen turvallisuusselvitys. Olin yrittänyt värväytyä armeijaan taistellakseni maani puolesta, kunnes valitettava tapaturma oli katkaissut urani. Minulla ei ollut rikosrekisteriä eikä huumeriippuvuutta. Ainoa velkani oli opintolaina, jota olin ottanut saadakseni Microsoft-sertifikaatin, eikä minulta ollut jäänyt väliin yhtään maksuerää. (s. 119)

Snowden läpäisi kirkkaasti maan tiukimman turvallisuusselvityksen (TS/SCI) ja tapasi tulevan puolisonsa Lindsayn missäpä muualla kuin netin HotOrNot-treffipalvelussa.

Snowden kritisoi ankarasti tiedustelupalvelua, joka on kiertänyt rajoituksia ja budjettia ulkoistamalla valtavat määrät tehtäviä kaupallisille yrityksille, joista moni tarjoaa hyväpalkkaisen työpaikan kongressista pudonneille edustajille. "Se on Yhdysvaltain laillisin ja kätevin keino siirtää julkista rahaa yksityiseen taskuun", hän kirjoittaa (s. 141). Tiedustelun 107 035 työntekijästä 21800 tekee täyspäiväistä työtä muissa yrityksissä, lisäksi verkostoon kuuluu monia ali-alihankkijoita ja muita tahoja.

Seuraus on järisyttävä: "kaikkein arkaluonteisempia järjestlemiä pyörittävät henkilöt, jotka eivät ole edes tiedustelupalvelussa töissä" (s. 143).

Snowden sai ensimmäisen työpaikan vasta rakenteilla olleesta yliopiston kielikeskuksesta (Center for the Advanced Study of Language), jonka salattu tarkoitus oli auttaa NSA:ta kehittämään paremmin vieraita kieliä ymmärtäviä tietokoneohjelmia. Rakennusvaiheen aikana Snowden toimi yövuoron vartijana, tehtävänään kuljeskella tyhjillä käytävillä ja katsella maalin kuivumista.

Snowden haki töihin CIA:lle ja yllättyi, kun rekrytointifirma tarjosi hänelle 10 000 dollaria enemmän palkkaa kuin mitä hän oli pyytänyt. Syynä oli se, että firman välityspalkkio CIA:lta oli sidottu palkattavien henkilöiden palkkoihin. "Palkkojemme lihottaminen oli kaikkien etu - paitsi veronmaksajien" (s. 147).

Luvun 13 alussa Snowden kertoo, että elokuvista tutun CIA:n pääaulan läpi kuljetetaan vain VIP-henkilöitä ja tutustumiskierroksella olevia ulkopuolisia. Varsinainen toiminta tapahtuu uudessa rakennuksessa.

Snowden huomasi pian, millainen mullistus CIA:ssa oli tapahtunut. Tietotekniikka oli muuttanut talon toimintaa ja vanhoja kenttäihmisiä, jotka olivat palvelleet vaarallisissa paikoissa, oli hylätty rakennuksen yksinäiseen aulaan vastailemaan tukipuhelimeen. Jep, CIA:lla on oma helpdesk, oma internet, oma Web, omanlainen Facebook ja oma hakukone (jonka softan on vieläpä toimittanut Google itse!).

Snowden teki yövuoroja, missä hän tutustui kaveriin nimeltä Frank. Tämä kulutti vain aikaa, eikä näyttänyt tekevän mitään. Häntä ei kuitenkaan irtisanottu, koska hän oli ainoa, joka osasi käyttää 1980/90-lukujen vaihteesta olevaa nauhavarmistinta, johon varmistettiin yöllä kaikki päivän mittaan saapunut data siltä varalta, että palvelin hajoaisi.

Siinä on yksi asioista, joita CIA ei tuolloisessa hajaannuksen tilassaan aivan ymmärtänyt ja joita ei ymmärtänyt myöskään mikään merkittävä amerikkalainen työnantaja Piilaakson ulkopuolella: tietokonehemmot tietävät kaiken, tai ainakin heillä on mahdollisuus tietää kaikki. ( s. 164)

Uteliaisuuttaan Snowden penkoi järjestelmiä ja raportoi niistä lukijalle:

Ja kun minulla oli järjestelmien ylläpitäjän virallinen titteli ja käyttöoikeudet sekä kyvyt, joilla pystyin ottamaan kaiken irti valtuutustasostani, pystyin korjaamaan jokaisen tiedonpuutteeni ja vähän enemmänkin. Ja mikäli mietitte: Kyllä, ihminen on oikeasti käynyt kuussa. Ilmastonmuutos on todellista. Kemikaalivanat ovat höpöhöpöä. (s. 165)

Päästyään liittovaltion virkamieheksi Snowden laitettiin kouluun, jonka aikana hän asui Virginian Warrentonissa sijaitsevassa surkeassa Comfort Inn -motellissa. On siis totta, mitä elokuvat ja kirjat sanovat: surkeat motellit saattavat olla pelkkä julkisivu, jossa koulutettavat agentit asuvat.

Snowden koulutettiin käyttämään vakoilu- ja tiedustelulaitteita, ylläpitämään tekniikkaa ja korjaamaan sitä eri puolilla maailmaa sijaitsevissa suurlähetystöissä. Osa tekniikasta oli hyvinkin vanhaa, mutta Snowden oli ensimmäisellä vuosikurssilla, jonka ei enää tarvinnut opetella morsetusta!

Tässä on kiinnostava havainto (s. 171):

Nykyajan diplomatian kehnoimmin säilytetty salaisuus on, että suurlähetystön pääasiallinen tehtävä on toimia tukikohtana vakoilulle. Vanhat selitykset siitä, miksi maa yrittää ylläpitää teoreettisesti suvereenia fyysistä läsnäoloa toisen valtion maaperällä, häipyivät olemattomiin samaan tahtiin kuin televiestintäelektroniikka ja suihkumoottorilla toimivat lentokoneet yleistyivät. 

Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi suurlähetystöt ovat niin isoja: ne ovat vakoilun tukikohtia. Snowden kuului joukkoihin, joiden tehtävänä oli ylläpitää vakoilutekniikkaa.

Koulutuksen jälkeen Snowden lähetettiin ensimmäiseen asemapaikkaansa Geneveen. Hän hoiti teknistä vakoilua, mutta joutui kerran tekemisiin myös CIA:n HUMINTin kanssa.

Genevessä minä ensimmäisen ja ainoan kerran tiedustelu-urallani tein henkilökohtaisesti tuttavuutta kohteen kanssa – ensimmäisen ja ainoan kerran katsoin suoraan silmiin ihmistä enkä vain tallentanut etäältä hänen elämäänsä. On sanottava, että pidin kokemusta unohtumattoman raadollisena ja surullisena. Oli psykologisesti paljon helpompaa istua keskustelemassa siitä, kuinka murtautua johonkin YK:n kasvottomaan rakennukseen. Tiedustelun teknisellä puolella ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon henkilökohtaisia kohtaamisia, jotka saattavat olla rankkoja ja henkisesti uuvuttavia, eikä tietokonetoiminnassa niitä ole juuri koskaan. (s. 191)

Tämä on toisaalta pelottavaa, sillä se kertoo miten abstraktissa maailmassa verkkotiedustelu elää, ja miten se voi toteuttaa operaatioita, joissa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Itse tapaus oli saudimiehen juottaminen humalaan, ilmianto poliisille ja sen jälkeen CIA-agentin piilotettu yritys ystävystyä miehen kanssa. Homma meni pahasti puihin, kun saudi huomasi juonen. Tarina on kerrottu aiemminkin.

Kiinnostava yksityiskohta on tieto siitä, miten CIA käyttää amerikkalaisia rekrytointiyrityksiä peitteenä hakiessaan tietoja netistä. Tiedonhaku näyttää tulevan harmittoman firman kautta. Snowden piti tätä kömpelönä ja käytti mieluummin Tor-verkkoa identiteettinsä salaamiseen.

Blogikirjoitukseni kolmas osa.