torstai 1. elokuuta 2019

Onecoin-matka Sofiaan

Neljä vuotta sitten maajohtaja Tommi Vuorinen lupasi viedä minut Onecoinin pääkonttoriin Bulgarian Sofiaan, jotta vakuuttuisin kryptovaluutan aitoudesta. Epäilin, että luvassa olisi pelkkiä mainospuheita ja ilmoitin, että haluan nähdä sen laskentakeskuksen, jossa valuuttaa muka louhitaan. Matka jäi siihen.

Kesällä järjestin matkan itse. Ensimmäinen kohde oli Onecoinin alkuperäisen toimiston sijainti aivan Sofian keskustassa osoitteessa Tsar Osvoboditel 12.

Onecoinin vanha konttori oli tässä rakennuksessa.
Sisäänkäynti taloon on uusittu komeaksi, mutta kun katseen kääntää ylöspäin huomaa, että se on vain pintakiiltoa. Talon yläosa on heikossa kunnossa, kuten monet Sofian vanhat rakennukset.

Nykyinen toimisto on muutaman kadunkulman päässä Slaveykov-aukiolla kokonaan uusitussa rakennuksessa ja jos mahdollista, vieläkin lähempänä kaupungin Serdika-sydäntä, jossa sijaitsee myös tärkein metroasema. Vuorinen on päässyt metrolla lentokentältä lähes toimiston ovelle asti.

Onecoin on selvästi menestynyt, mutta rahat ovat tuskin tulleet oikeasta liiketoiminnasta.

Onecoinin nykyinen päämaja on uudessa talossa aivan Sofian keskustassa.
Slaveykov-aukio esiintyy aurinkoisena kesäpäivänä edukseen.

Slaveykov Square
Suomalaisittain kiinnostava yksityiskohta on Onecoinin naapurirakennuksessa sijaitseva Hesburger.

Hesburger muonittaa myös Onecoinin työntekijöitä?
Mahtaako Onecoinin henkilökunta käydä hakemassa pikaruokaa naapurista pitkiä työpäiviä tehdessään? Voisin kuvitella, että ainakin ex-maajohtaja Vuorinen on käynyt Hesessä burgerilla.

Seurasin jonkin aikaa talon liikennettä. Tietävätkö bulgarialaiset, että heillä on maailman suurimman kryptovaluutan pääkonttori kaupunkinsa keskustassa? Onko se tehnyt kansalaisista varakkaita, kuten Nokia aikoinaan suomalaisista?

Tuskinpa vain. Onecoinilla ei ole näyteikkunaa enkä nähnyt yhdenkään asiakkaan astuvan sisälle. Ihmiset kulkivat ohi kiinnittämättä mitään huomiota tähän (omien väitteidensä mukaan) maailman menestyneimpään yritykseen.

Sisäänkäynti ei varsinaisesti houkuttele, sillä ovella on logon lisäksi vain kulunvalvontalaite ja kamera.

Sisäänkäynti ei houkuttele asiakkaita.
Puolen päivän aikaan Onecoinin ovesta tuli ulos useampia työntekijöitä. Vanhempi naishenkilö kävi ovella tapaamassa sisältä tullutta miestä ja halasi tätä, sen jälkeen hän poistui. Työntekijät eivät menneet lounaalle Heseen vaan suuntasivat jonnekin muualle.

Keitä nämä Onecoinin työntekijät mahtavat olla?
Onecoinin työntekijät eivät esiinny nimillään, joten emme voi edes arvailla, keitä kuvissa näkyvät henkilöt ovat. Se tuli kuitenkin selväksi, että pääkonttorilla on aktiivista toimintaa.

Ulko-oven edessä käveli ajoittain edestakaisin mies, jolla oli korvanappi. Syntyi vaikutelma jonkinlaisesta turvamiehestä.

Ovesta astui ulos myös vanhempi naishenkilö.

Entä tämä nainen? Tiettyä yhdennäköisyyttä on...
Melkein kulman takana on Bulgarian sähköistä asiointia kehittävä virasto.

Bulgarian e-government agency
Ja sen vieressä paikallinen liikenne- ja viestintäministeriö:

Ministry of transport, information technology and communications.
Onecoinin sijainti aivan it- ja tietoliikenneasioista vastaavan ministeriön vieressä on jokseenkin ironista. Mahdetaanko ministeriössä tietää, mitä naapurissa puuhataan? Kiinnostaako se edes? Bulgaria on EU:n korruptoitunein maa.

Pääkaupunki Sofian yleisilme on itäeurooppalaisen ankea, sillä monet hienot rakennukset ovat pahasti rapistuneet. EU-tukien avulla paikkoja on korjattu ja uusia taloja rakennettu. Tuloerot ovat huimat, sillä kadulla näkyy myös kalliita mersuja ja urheiluautoja. Tuet ja tuloerot ruokkivat helposti korruptiota.

Yksi asia pistää ikävästi silmään: monet rakennukset, seinät ja käytävät on tuhrittu graffiteilla, joita ei edes yritetä poistaa.

Yleinen katunäkymä kaikkialla Bulgariassa.
Onecoinin mukaan Bulgariassa olisi kaksikin laskentakeskusta 500 kilometrin päässä toisistaan. Maa on vain vähän suurempi, joten mikäli etäisyys pitäisi paikkansa, toisen keskuksen pitäisi sijaita maan länsirajalla lähellä pääkaupunki Sofiaa ja toisen lähellä Mustan meren rannikkoa, missä on halpoina lomakohteina tunnettu Sunny Beach sekä Varnan satamakaupunki. Niiden välissä on lähinnä maaseutua, valtavia auringonkukkapeltoja ja autioituneita kyliä, joissa liikutaan yhä hevosten vetämillä rattailla. Supertietokonetta saati laskentakeskusta tästä maasta on turha etsiä.

Lisäys: kuva Tsar Osvoboditel 12:n alaovelta.

Ovisummerit Onecoinin vanhan toimiston ulko-ovella.
Lisäys @CryptoXpose twiitistä -- naisen kädessä siis 25 450 dollarin arvoinen Hermes Birkin -laukku.
Hermes Birkin 35 cm
Nyt te Onecoiniin sijoittaneet tiedätte, mihin rahanne ovat menneet! Tätä laukkua ei takuulla ostettu Onecoineilla vaan teidän euroillanne.

Lisäys 29.8.2019: Onecoinia edustava norjalainen juristi lähetti sähköpostilla vaatimuksen kuvien poistamisesta.

"Dear Sir,

Our firm of lawyers represents OneCoin and its representative office in Sofia, Bulgaria.

It has come to the attention of our clients that you have written extensively on your blog about OneCoin, after travelling to Sofia and even doing “reconnaissance” on the premises of the office and its surroundings.

Our clients find it preposterous that viewing the office building from outside and calculating distances in Bulgaria puts you in a position to pass judgement on the existence of computers to run the blockchain, but that incorrectness will be obvious also to your readers.

However: On behalf of the persons photographed entering or leaving the office, we ask that you immediately to remove those pictures from your blog, as they’re clearly illegal. The persons have the right to their image, and you have no permission to publish the persons’ images.

Please confirm no later than the 2nd of September that the images have been deleted from the blog post."

Terkkuja vain Tommille. Omassa vastauksessani pyysin tarkentamaan, mihin lakiin kuvien poistopyyntö perustuu. Ja on hienoa, että viimeinkin tiedämme, kuka hoitaa Onecoinin juridisia asioita. Jos uhrit haluavat esittää vaatimuksia tai kysyä oikeudellista neuvoa, juristin yhteystiedot saa minulta. 

Lisäys 1.7.2023: OneCoinia Norjassa edustaneen asianajajan (Per Danielsen) oikeudet ammatinharjoittamiseen on poistettu

220 kommenttia:

1 – 200 / 220   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Petteri bongasi todennäköisesti mielenkiintoisen veskan, siis Ignatovan Veskan. Eli se ovesta ulos astunut vanhempi naishenkilö.

Tässä kuvassa oikealla tanssivat Veska ja Blamen Ignatov vuonna 2015:
https://i.ibb.co/Jk6jXND/rujabjornplamenveska.png

deckfromacard kirjoitti...

"Onecoinin mukaan Bulgariassa olisi kaksikin laskentakeskusta 500 kilometrin päässä toisistaan."

Otetaanpas tähän faktatarkistus. Firman virallinen lausunto (maajohtajan suomentamana) alkuvuosilta oli että Bulgariassa on kaksi konesalia 500km (vai peräti yli 500km?) päässä toisistaan. Ja kolmas palvelinsali oli muistaakseni sanottu olevan Hong Kongissa.
Lisäksi sanottiin että toinen Bulgarian palvelinsali oli Sofiassa. Sinne se Vuorinen in käski mennä toimistolle katsomaan. Ja tunkittajat ovat kertoneet käyneensä päätoimistolla palvelinsalia katsomassa.

No sitten. Tässä on kartta.

http://i.imgur.com/HR4LiNn.png

Punainen viiva bulgarian päällä on juuri 500km pitkä. Toisenpuoleisesti nurkasta nurkkaan se ei enää valtioon mahdu.
Vihreä rengas kuvassa edustaa ympyrää jonka alue alkaa 450km päässä Sofiasta ja loppuu 500km päässä Sofiasta. Se toinen palvelinsali siis täytyisi olla paikassa joka on sekä Bulgariassa että vihreällä ympyrällä...
...mutta kun se ympyrä ei ole missään kohdin Bulgarian puolella!

Anonyymi kirjoitti...

Veskalla on tuollainen 25k USD arvoinen Hermes Birkin käsilaukku kädessä.
https://www.materialgoodny.com/products/birkin-35cm-in-bubblegum-5p-by-hermes
https://i.ibb.co/5F42Ng3/Veska-with-Hermes-birkin-Handbag.jpg

Rujahan tykkäsi samoja Hermes Birkin käsilaukkuja tilailla JaneFinds.com -myyjältä:
https://i.ibb.co/dLxXfmL/janefinds.png

Sähköposti löytyy sivulta 24:
https://www.courtlistener.com/recap/gov.uscourts.nysd.516497/gov.uscourts.nysd.516497.91.0.pdf

deckfromacard kirjoitti...

Veska onkin kyllä melkoinen henkilö. Kun YLE teki alkuvuosina juttua OneCoinista, kävi ilmi että Veska omisti 100% yrityksestä nimeltä "Artefix Europe Ltd."
Artefix Europe omisti puolestaan 100-prosenttisesti yrityksen nimeltä "Pegaron Invest Ltd."
Ja Pegaron Invest omisti täydet 100% kahdesta eri yrityksestä: "Onecoin Ltd." ja "One Network Services Ltd."
One Network Services omisti pankkitilit joille suomalaiset lähettivät rahansa.

No mutta asiaan: Veska siis omisti parin välikäden kautta koko OneCoinin.
Onecoinin jonka market cap olisi yli 2 000 miljardia euroa, jos käytämme louhittujen kolikoiden määrää ja firman virallista kolikon hintaa.
Onecoinin johon Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjän mukaan rahaa on tullut sijoittajilta - eikun siis koulutuksen ostajilta - yli 4 miljardia USD.

Mitä tekee Veska?
Myy koko roskan.
Ai että myy?
Kyllä. Bulgarialainen Capital - lehti selvitti asian yritysrekisteristä:
- Jossain välissä 2016 tai 2017 Veska Ignatova myi Artefix Europe Ltd:n (ja sitä kautta täyden omistajuuden OneCoin Ltd.:hen) miehelle nimeltä Christian Manolov. Summa ei ole tiedossa.
- Maaliskuun 1, 2018: Pegaron Invest myi 100% omistajuutensa One Network Services:istä One Forex Eood:lle hintaan $2. One Forexin omisti tässä kohdin Christian Manolov. (Nettiosoitteiden tiedoista päätellen Veska omisti sen jossakin välissä, muuten.)
- Maaliskuun 16, 2018: Christian Manolov myi 100% One Forex:ista Artefix Europe:lle hintaan $1000. Tähän hintaan lähti firma, jonka omistuksiin kuuluu miljardien arvoinen kryptovaluuttayhtiö.
- Maaliskuun 23, 2018: Christian Manolov myi 100% Artefix Europesta One Network Services:ille. Yhtiön arvostus on näköjään laskenut, nyt kauppahinta oli 100 bulgarian levaa.

Eli nyt Pegaron Invest Ltd. omistaa (firman virallisen tarinan mukaan miljardien arvoisen) OneCoin Ltd:n.
Artefix Europe Ltd. omistaa Pegaron Invest Ltd:n.
One Network Services omistaa Artefix Europe Ltd:n.
One Forex Eood. omistaa One Network Services Ltd:n.
One Forexin omistaja on Artefix Europe, kolme riviä ylempänä.

Piiri pieni pyörii. Tämä ei kuulemma ole vastoin Bulgarian lakia mutta tuottaa melkoisen paljon ongelmia kun mikä tahansa kolmesta yhtiöstä voi omistajan oikeudella jyrätä yli minkä tahansa kahden muun yhtiön päätöksen.

Katsoitko Petteri muuten tarkkaan miten monta yritystä Tsar Osvoboditel Bulevardin talossa 12 oli? Eurid:in verkko-osoitteiden rekisteröintitietojen mukaan siellä olisi pitänyt olla ainakin nämä OneCoiniin liittyvät yhtiöt:
- Onecoin Ltd.
- Artefix Europe Ltd.
- One Network Services Ltd.
- One Payments Ltd.
- One Forex Eood.
Olisiko ollut rapussa tilaa vai voimmeko suosiolla todeta että kyseessä on läjä pöytälaatikkofirmoja?

Anonyymi kirjoitti...

Se oli sitten Tommi joka ei lähtenyt mukaan. :(

DJ ONECOIN - Petteri, Lähdetkö mukana Sofiaan (Tommi Vuorisen Sexy Body Control Mix)
https://www.youtube.com/watch?v=7TiRAPxJVKM

Anonyymi kirjoitti...

Tosin enää ei voisi Tommi edes teoriassa viedä Petteriä tapaamaan yhtiön johtajatarta Sofiaan, kun kerran Ruja otti ja katosi rahoineen jo 2 vuotta sitten, eikä pihaustakaan ole rouva johtajattaresta sen jälkeen kuulunut. :D

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi ei ollut vinoparkkeerauksen ministeriö.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Veska Ignatov, tepä sen sanoitte : -)

Katsoitko Petteri muuten tarkkaan miten monta yritystä Tsar Osvoboditel Bulevardin talossa 12 oli?

Otin kuvan ovisummereista. Koska kommenteissa ei voi käyttää kuvia, lisäsin sen blogitekstin loppuun.

deckfromacard kirjoitti...

Voisi ehkä vielä painottaa tätä:
- OneCoin-yhtiön perustaja on kadonnut kohta kaksi vuotta sitten. Mitään ei ole kuulunut.
- OneLife-toiminnon toimitusjohtaja on yhtä lailla kadoksissa. Ilman mitään erillistä ilmoitusta Pablo vain katosi julkisuudesta pari vuotta sitten. Ei eroilmoitusta. Onko hän yhä toimitusjohtaja? Onko hän edes elossa?
- OneCoin-yhtiön toimitusjohtaja irtisanoutui niin ikään pari vuotta sitten eikä uutta ole valittu.
- OneCoin-yhtiön omistaja myi yhtiön käytännössä yhtiölle itselleen. Yhtiöllä ei ole omistajaa.
-Viimeisin jollakin tapaa yhtiön johtajaksi tituleerattu henkilö on vangittuna Yhdysvalloissa ja oikeudenkäynti on kesken. Varatoimitusjohtajaa tai vastaavaa virkaa tekevää ei virallisesti ole, vaikka joku sitä tointa yrittääkin hoitaa.
- Tämä tuuliajolla seilaava yhtiö pystyy omasta aloitteestaan ja ilman ennakkovaroitusta jäädyttämään käyttäjien tilejä niin etteivät nämä pääse rahoihinsa käsiksi. Ja näin suorasanaisesti uhataan tehdä jos joku kehtaa sanoa ääneen ettei hyvältä näytä. Kritiikki kielletty.

Jos tosissaan kuvittelee että tämä firma pyörittää "tulevaisuuden maksuvaluuttaa", niin on kyllä reputtanut peruskoulun pahemman kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä olisi Petterillä ollut tuhannen onecoinin paikka kysyä Veskalta, että missähän Ruja mahtaa piileksiä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Bulgariassa näiden asioiden kanssa ei ole leikkimistä. Kun kyse on miljardeista, ihmisen henki on halpa.

On kuitenkin käsittämätöntä, että tällainen toiminta saa jatkua kaikessa rauhassa muutaman talon päässä viranomaisista. Heidän pitäisi esittää kysymykset Veskalle ja selvittää, millä rahoilla Veska ostaa 25 000 euron veskoja.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se käsittämätöntä sinänsä ole kun tietää miten korruptoitunut maa Bulgaria on.
Muistaakseni Konstantin tapauksen dokumenteissa oli mainita että USAlla on jopa todisteita OneCoinin suorittamasata lahjonnasta viranomaisten silmien sulkemiseksi.

Jos jossain niin Bulgariassa lahojnta on hyvinkin helppoa ja arkipäivää.

Anonyymi kirjoitti...

Spekulointia teillä riittää, mutta olette pihalla kun lumiukot.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka on yllä oleva joka antaa ymmärtää olevansa kartalla sitten?
Tommi, vai peräti Wespa? :D :D

[sarkasmi]
Kyllä OneCoin on ihan juuri lyömässä läpi globaalisti, Konstantin pääsee ihan varmasti vapaaksi ja jäsenistä tulee vihdoin miljonäärejä. Tämä tapahtuu aivan justiinsa heti kohta kun OneCoin pörssi aukeaa! Vihaajat ovat aivan kujalla!
[/sarkasmi]

Peku kirjoitti...

Tuo kuva Veskasta veskansa kanssa on mainio otos. Siinä näkyy konkreettisesti se mitä "talouskoulutusta" ostaneiden rahoilla on tehty. Taviksen näköinen vanhempi naishenkilö astuu Sofian kadulle 25.000€ veskan kanssa. Monenkohan Bulgarialaisen duunarin vuoden nettopalkka se mahtanee olla?

deckfromacard kirjoitti...

"Pihalla kuin lumiukot".
Huono trolli vai "all in" sijoittaja?
Periaatteen vuoksi laitetaan pikauusinta:

"- OneCoin-yhtiön perustaja on kadonnut kohta kaksi vuotta sitten. Mitään ei ole kuulunut.
- OneLife-toiminnon toimitusjohtaja on yhtä lailla kadoksissa. Ilman mitään erillistä ilmoitusta Pablo vain katosi julkisuudesta pari vuotta sitten. Ei eroilmoitusta. Onko hän yhä toimitusjohtaja? Onko hän edes elossa?
- OneCoin-yhtiön toimitusjohtaja irtisanoutui niin ikään pari vuotta sitten eikä uutta ole valittu.
- OneCoin-yhtiön omistaja myi yhtiön käytännössä yhtiölle itselleen. Yhtiöllä ei ole omistajaa.
-Viimeisin jollakin tapaa yhtiön johtajaksi tituleerattu henkilö on vangittuna Yhdysvalloissa ja oikeudenkäynti on kesken. Varatoimitusjohtajaa tai vastaavaa virkaa tekevää ei virallisesti ole, vaikka joku sitä tointa yrittääkin hoitaa.
- Tämä tuuliajolla seilaava yhtiö pystyy omasta aloitteestaan ja ilman ennakkovaroitusta jäädyttämään käyttäjien tilejä niin etteivät nämä pääse rahoihinsa käsiksi. Ja näin suorasanaisesti uhataan tehdä jos joku kehtaa sanoa ääneen ettei hyvältä näytä.
"

Aivan sama olisiko yhtiöllä oikeaa lohkoketjua tai olisiko kolikolla markkina-arvoa (ei ole kumpaakaan), tuossa on jo tarpeeksi monta syytä kertomaan että tämä puulaaki ei ole tuottamassa "koko kansan kryptovaluuttaa".

Petteri Järvinen kirjoitti...

Taviksen näköinen vanhempi naishenkilö astuu Sofian kadulle 25.000€ veskan kanssa. Monenkohan Bulgarialaisen duunarin vuoden nettopalkka se mahtanee olla?

Tämä on helppo laskea. Bulgariassa keskimääräinen kuukausipalkka on 408 euroa, joten 25 000 euron laukku maksaisi keskimäärin 5,1 vuoden palkan.

Spekulointia teillä riittää, mutta olette pihalla kun lumiukot.

Olen monta kertaa pyytänyt valaisemaan meitä paremmilla tiedoilla, mutta etpä ole koskaan sitä tehnyt. Sinun lumiukkosi taitaa myös olla ulkona, ja sulanut samaa vauhtia Onecoin-lupausten kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Wespa tuo kommentoija väistämättä on. Tämä tunnettu huru-ukko joka juttelee teemukinsa kanssa ufomiesten ja muiden alieneiden kanssa.

Mutta toisaalta, tokihan me tarvitsemme tällaisia "erilaisia" jotta saisimme huumoria. Rah rah.

Wespalta ei kannata kysyä mitään koska hän ei ymmärrä kysymystä. Ei koskaan. Hänellä on sen sijaan itsellään kaikki mahdolliset kysymykset ja vastaukset valmiina!

Tämmöiselle ei tosiaan mahda mitään.

gustavus kirjoitti...

Et käynyt Petteri testaamassa kävivätkö Hesessä Onecoinit?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei ollut ainakaan We accept Onecoin -tarraa ikkunassa.

Peku kirjoitti...

On vaatinut Petteriltä siviilirohkeutta mennä OC:n toimiston edustalle Sofiaan ottamaan kuvia, joista ehdoton suosikkini on: Veska & todella kallis veska. Hänhän on vuosien varrella saanut blogipalautteessa melkoista "scheisseä" niskaansa ja syytetty OC:n aiheettomasta mustamaalaamisesta ym., joten ei varmaan ole kovin pidetty henkilö coinareiden keskuudessa. En tiedä miten tuttu Petteri ja/tai hänen OC kritiikkinsä on Sofian toimiston väelle mutta rohkea veto silti; tuskin korvanappi mies olisi tullut säästä keskustelemaan jos juttusille olisi tullut.
Minua on mietityttänyt sellainen seikka kun Joskus "maajohtaja" laittoi Petterille viestin joka kuului suurinpiirtein:"koita nyt hyvä mies uskoa ettei tämä ole (pyramidi?) huijaus", niin kumpaa Tommi-herra tekee; valehtelee vai uskoo itsekin ettei OC ole petos?
Kiitos muuten mainiosta "kesälomareissu" blogista, on ollut todella mielenkiintoiset; hieman erinlaiset matkakohteet ja niihin liittyvät teemat!

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo tatuoitu linnunpelätin Konstantin Ignatov?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Konstantin on tatuoitu kuin rantarosvo, peitossa kaulaansa myöten.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein vakuuttava tämä meidän toimari��
Suoraan,kun Sofian slummeista tatuoiden kera. Onko siitä edes mitää kuulunu? Meidäthän maaorava Tommi on jo poistanut kaikista ryhmistä.

deckfromacard kirjoitti...

Sen jälkeen kun Konstantin pidätettiin Yhdysvalloissa ja asetettiin syytteeseen, on tapahtunut seuraavaa:
- Konstantin teki neuvotteluja syyttäjän kanssa (mitä, ei ole kerrottu)
- Konstantin astui oikeuden eteen ja sanoi olevansa syytön.
- Uusi sessio piti olla 19.7.2019
- Kyseisen istunnon pöytäkirja on salainen, uutta oikeuden istuntoa ei ole ainakaan julkisesti tiedotettu.

Arvailuja on että Konsta olisi tehnyt diilin syyttäjän kanssa, mutta pelkkää spekulaatiota.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tuli Konstalle 5 kuukautta täyteen pidetettynä ja vangittuna.
Aika hyvin kun varsinainen oikeudenkäynti ei ole vielä edes alkanut.
Konsta napattiin kiinnni 6. maaliskuuta Los Angelesin kansaivälisellä lentokentällä.

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt tuli Konstalle 5 kuukautta täyteen pidetettynä ja vangittuna.
Aika hyvin kun varsinainen oikeudenkäynti ei ole vielä edes alkanut."

On se vaan kumma, että miljardikassan omaavan firman Veskasta ei ole löytynyt rahaa palkata sellaista asianajajaa, joka olisi saanut Konsta-pojan vapaaksi edes takuita vastaan :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Asiaa sivuten nimimerkki Deckfromacard oli kommentoinut aiempaa blogikirjoitustani Leocoinista ja siihen liittyen myös Wahlroosin toisesta projektista, Dagcoinista.

Leocoinin hinta on valunut tasaisesti alaspäin koko vuoden ajan ollen nyt 0,023044 euroa.

Siinä mielessä Leocoin ja Dagcoin ovat kuitenkin parempia, että niiden hinta määrittyy markkinoilla eikä Rujan äidin ilmoituksen mukaan (oletan hänen tekevän operatiivisia päätöksiä omistamassaan yhtiössä, nyt kun toinen lapsista on kadonnut ja toinen on vangittuna USA:ssa).

Ja_e kirjoitti...

Epäilevät Tuomaat alkavat astua esiin tai ainakin esittää mielipiteitä olisiko sittenkin ollut rahoille parempia sijoituskohteita. Tosin Tommin pelko on toistaiseksi tukkinut suut melko tehokkaasti, tässä kuitenkin alkusoittoa onecoinin sivulta: En tiedä onko asiaan jo vastattu aiemmin (tai edes kysytty) mutta nyt ne OFC sijoitukseen laitetut kolikot on näköjään palautunut (hyvä niin)... mutta mutta sijoitin ne 16/02/2017 ja jos ne kolikot olisi laittanut 2v määräaikais talletukseen niin korko olisi 12%/vuosi. Mites näiden OFC palautusten kanssa käy. Tuleeko päälle jotain hyvää, koska muutoin tuossa OFC sijoituksessa periaatteessa häviää rahaa vaikka usko oli kova että kun mennään pörssiin niin sillä OFC omistus osuuksilla olisi tehty tiliä tai ainakin olisi oltu pienosakkaita firmassa. No se ei toteunut ja OK se siitä... Mutta olisin saanut sille sijoitetulle pääomalle tuolta ajalta ihan mukavaa tuottoa sen märäaikais sijoituksen kautta. useamman sata kolikkoa. Eli olisiko oikeus ja kohtuu jos OFC palautetaan sen 2v määräaiakais talletuksen mukaisen tuoton mukaan. Koska ne kolikot (rahat) oli sidottu yhtiöön... eli en näe siinä siten eroa. Ja ne OFC omistajat on ollut avarakatseisemmista päästä olevaa porukkaa... uskovimmista päästä koko jengistä. Se ei ollut meidän vika että firma ei vienyt projektia loppuun sellaisena kun siinä vaiheessa oli tarkoitus. Meneekö tämä Firmalle tiedoksi ja kyselyyn / selvitykseen tätä kautta.

Ja_e kirjoitti...

Erikoista on myös se että kukaan ei uskalla eikä halua tehdä onecoinista rikosilmoitusta, vaikka Ruja ”take the money and run” Ignatov on kadonnut jäljettömiin ja Konsta ”tattooed jailbird” Ignatov istuu Amerikan putkassa ja miettii laulaisiko vai ei. Voisi kuvitella että jopa maksimaalisen hitaalla järjenjuoksulla varustettu ocecoin uskovainen ymmärtäisi että häntä on viety kuin pässiä narussa.

deckfromacard kirjoitti...

"Siinä mielessä Leocoin ja Dagcoin ovat kuitenkin parempia, että niiden hinta määrittyy markkinoilla eikä Rujan äidin ilmoituksen mukaan"

Korjataan tämä heti. DagCoin on "yhtä hyvä" kuin OneCoin. Sitä ei noteerata missään julkisessa pörssissä. Kuten OneCoinilla aikoinaan, on firman sisäinen pörssi, jossa myydä saa vain yhteen hintaan jonka firma asettaa (ja jota firma jatkuvasti vähän kerrallaan nostaa).
Lohkoketjua (tai siis DagTanglea) ei voi ladata mistään, sille on https-osoite jossa sitä voi selata, mutta sinne ei tallennu yksikään sisäisen pörssin kaupankäynti. Itseasiassa DagTanglen browserilla löytyy node jonka mukaan yhdessä ainoassa osoitteessa on niin paljon DagCoineja ettei jäsenille ole voitu jakaa sitä määrää kolikoita mitä firma väittää.

Petteri Järvinen kirjoitti...

DagCoin on silti vähän parempi, koska sitä teoriassa voi myydä. Onecoin-"pörssi" on ollut suljettuna jo 2,5 vuotta. "Coming soon..."

Voisi kuvitella että jopa maksimaalisen hitaalla järjenjuoksulla varustettu ocecoin uskovainen ymmärtäisi että häntä on viety kuin pässiä narussa.

Suomen Onecoin-uskovaisten salaisessa FB-ryhmässä (One Team Finland) uskovaisia vielä riittää, muut lienevät jo hyväksyneet rahojensa menettämisen ja nuolevat haavansa kaikessa hiljaisuudessa. Luulisi heidän tehtailevan rikosilmoituksia.

Ja_e kirjoitti...

Myös Suomen maajohtaja viettää hiljaiseloa, ei ole kai pariin vuoteen enää antanut julkisesti kommentteja. Onecoinin sivulla hän toistaiseksi vielä esiintyy ja kertoo että onkin itse asiassa aivan samanlainen jäsen kuin muutkin, ilmesesti maajohtajan titteli ei enää olekkaan niin hohdokas kantaa kuin se alussa vaikutti.
Nuoleeko haavojaan jossain piilopirtissä tai Aurinkorannikolla, toki hänellä siihen lienee varaa, oli niin korkealla pyramidin huipulla ja piti hurmosmaisia hengennostatustilaisuuksia että on jäänyt ihan kohtuullinen tili hyväuskoisilta lypsettyjä euroja taskunpohjalle. Sen verran hän on onnistunut jäseniä suitsimaan, hyvällä supliikilla ja ukaasilla tilin sulkemisesta, että mitään julkista kapinaliikettä onecoinia vastaan ei jäsenistön keskuudessa ole toistaiseksi päässyt syntymään. Varmaa kuitenkin on että moni kiristelee hammasta ja harmittelee omaa tyhmyyttään. Maajohtajakin saanee vielä osuutensa julkisesta ryöpytyksestä, kunhan lamput syttyvät hitaanpienkin vintillä että taisi mennä löysät pöksyyn.

Ja_e kirjoitti...

Lisää epäileviä tuomaita ilmestyy, saa nähdä koska pettää maajohtajalta hermot ja tilejä aletaan blokata:
”Taitaa tämä kupla olla koko One Coin. Meitä hulluja pidetään koko ajan jännityksessä, piinillä muutoksilla jne. Todellisuus on jotain muuta.”
Maajohtaja vastaa:
”Tuolla asenteella ei ainakaan tule kolikoille arvoa.”
Ilmeisesti Suomen onecoinin maajohtaja diktaattorimaisesti päättää kenellä on väärä asenne, sellaisen kolikoille ei ole luvassa arvonnousua.Tosin eihän sitä ole kenenkään kolikoilla, mutta pelleily jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Äkkiseltään kun lukee näitä kommentteja niin koko OneCoin on pelkästään Suomen juttu. Nyt rekistöröityjä on reilu 3500 000 ja olisko Suomalaisia 30 000? Kyllä se paine tulee ihan jostain muualta kuin Suomesta jos on tullakseen..

Ja_e kirjoitti...

Ei pelkästään Suomen juttu mutta OneCoinin toiminnassa on näkyvästi ollut mukana suomalaisia, muun muassa sitä eri maissa markkinoinut Kari Wahlroos sekä Suomen maajohtajan tittelillä edustava Tommi Vuorinen.
Myös miljoonia tienannut Juha Parhiala kuuluu samaan koplaan.https://www.businessforhome.org/2016/01/juha-parhiala-onecoin-achieves-4-million-per-month-in-earnings/
Näiden herrojen kautta asia koskettaa monia suomalaisia ja olisi erittäin hyvä jos huijaus saataisiin Suomessa pysäytettyä, muut maat tekevät omat toimensa tahollaan.
Suuret markkinat kuten USA ja Saksa ovat kieltäneet tämän vedätyksen ja USA jo pidättänyt suurimmat saatavilla olevat kelmit.
Saksan ja Bulgarian viranomaistoimet ovat ajaneet itse perustajan eli Ruja Ignatovan maanpakoon etsintäkuulutus perässään. Hän teki itse sähköpostissa suunnittelemansa ”take the money and run ” tempun.
Jos homma etenee samaa rataa, pian ovat suomalaiset sijoittajat yksin musta pekka kourassa tässä korttiringissä.

deckfromacard kirjoitti...

"DagCoin on silti vähän parempi, koska sitä teoriassa voi myydä. Onecoin-"pörssi" on ollut suljettuna jo 2,5 vuotta."

No joo, mutta fakta on että euroja DagCoinin sisäiseen pörssiin ei tule mistään muualta kuin uusien jäsenten liittymismaksuista maksetuista "bonuksista". Jäsenet voivat siis myydä sijoitustaan korkeammalla "arvolla" kuin mitä sen ostivat ja voitot maksetaan myöhemmin liittyneiden jäsenten sijoittamista rahoista.
Toisin sanoen: jos sait "rahat takaisin", niin saamasi rahat on huijattu joltakulta toiselta.
Tälle on nimikin, nimittäin Ponzi-huijaus.

Tunnustettakoon: yksi etu DagCoinilla on OneCoiniin verrattuna. Jos DagCoin-sijoittaja löytää jostakin tyhmän ihmisen joka haluaa ostaa hänen DagCoininsa, niin (toisin kuin OneCoineilla) kolikoiden siirto ostajalle ihan oikeasti onnistuu:
1. Sijoittaja siirtää DagCoinit sisäisestä pörssistä mobiililompakkoonsa.
2. Ostaja asentaa itselleen mobiilisovelluksen.
3. Ostaja antaa sijoittajalle euroja ja mobiililompakkonsa julkisen osoitteen.
4. Sijoittaja siirtää DagCoinit ostajan mobiililompakkoon.

Tämä toki jättää ostajan hyvin mielenkiintoiseen tilanteeseen: DagCoineja voi nimittäin siirtää ainoastaan pois sisäisestä pörssistä, ei takaisin sisäiseen pörssiin. Eli ostajalla on nyt DagCoineja joita hän ei voi myydä, mutta voi kylläkin siirtää jollekulle toiselle idiootille jos sattuu sellaisen löytämään.

Ja jos joku kuvittelee että DagCoineilla voisi käydä kauppaa, niin korvatkaa sana "ostaja" sanalla "kauppias" ja laittakaa tämä kauppias antamaan eurojen sijaan jotain rahanarvoista sijoittajalle. Nyt kauppias on menettänyt rahanarvoista tavaraa ja saanut vastineeksi kolikoita joilla ei voi ostaa mitään ja joita ei voi vaihtaa rahaksi.

Anonyymi kirjoitti...

OCllä pystyy DSsä ostamaan, ainakin jotain. Siihen nähden parempi kuin DC..

deckfromacard kirjoitti...

"OCllä pystyy DSsä ostamaan, ainakin jotain. Siihen nähden parempi kuin DC."

Virolainen OneCoin-uhri kertoi että yritti ostaa DealShitterissä tavaraa coineillaan eikä yksikään tuote ikinä tullut perille.

Ja kyllä DagCoin kanssa vakuuttaa että kauppiaita on jo melkein 700:
https://merchant.dagcoin.org/find-merchants

Huomioitavaa:
Suomesta ja Norjasta löytyy kokonaista yksi kauppias kummastakin. "Sioittajilla" on hieman haastetta kotiuttaa voittoja täällä meillä päin.
DagCoinin kotimaa on Viro. Siksi kai Tallinnasta löytyy peräti 34 kauppiasta.

Mutta sitten:
88 kauppiasta Samaran kaupungissa Venäjällä (Samarassa asuu 1,2 miljoonaa asukasta). Eli 13% kaikista kauppiaista on siellä.
50 kauppiasta läheisessä Tolyatin kaupungissa (asukasluku 700 000). Tahtoo sanoa 7% kaikista kauppiaista.
Yhteensä noissa kahdessa kaupungissa on 20% kaikista DagCoin-kauppiaista.
Kahdessä saman alueen kaupungissa Venäjällä.
Ei mitään kummallista tässä?

deckfromacard kirjoitti...

Lisähuomio DagCoinin merchanteista:

Autopesula Tallinnassa:
https://merchant.dagcoin.org/merchant/gercom-autopesu-o%C3%BC/de4bad30-73ba-49a4-8433-6bc4bddaca42

"Verified Merchant" jonka Facebook-sivut katsoin taaksepäin tästä päivästä vuoden 2017 lopulle asti läpi eikä yhtään mainintaa DagCoinista.

Mutta siis kun kyse on "rahasta" jota yksi firma voi tuottaa ilmaiseksi niin paljon kuin haluaa ja jolle sama firmaa sanelee "arvon" jolla sitä tulisi tästä huolimatta käsitellä niin ei kai nyt tuolta voi odottaakaan kauppiaita löytyvän?

Anonyymi kirjoitti...

Mistäs sen tietää, että kyseinen muotilaukkulaukku on 25.000e arvoinen? veikkaan että Bulgarian kaltaisessa maassa kukoistaa piratismi, ja moisia laukkuja saa jokaiselta paikalliselta torilta parilla kolikolla, ei kuitenkaan Onecoinilla... kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa... !

sitäpaitsi itse en kyllä kantaisi 25.000 laukkua kadulla tuollaisessa roistojen luvatussa maassa.

Ja_e kirjoitti...

Muualla lyödään lappu luukulle ja konnat kaappiin . Suomessa meno jatkuu entistä hurjempana, ilmeisesti maajohtaja adjutantteineen aikoo tyhjentää suomalaisilta oikein tuplajättipotin:
Tässä lyhyesti tämän päivän kansainvälisen Onelife-webinaarin anti.

Koulutuspakettien ostaminen Onecoineilla päättyy, kun pörssi avautuu.

Tokenien määrä vähenee n. 45%, kun pörssi avautuu.

Isojen kouluspakettien myynti (esim. PowerPack) päättyy kokonaan, kun pörssi avautuu.

Onnenpyörä loppuu, kun pörssi avautuu.

Uudet frankkarit valittu Kyprokselle, Intiaan, Ugandaan, Tsekkiin ja Malawiin.

Yhtiöllä on 9 kuukauden suunnitelma pörssin avautumisen jälkeen mm. opettaa jäseniä pörssin ja rahansiirtoalustan käytössä.

Ja_e kirjoitti...

9 kuukauden rahastuskiertue siis lienee tulossa.

Ja_e kirjoitti...

Show jatkuu, maajohtaja on oikeassa että vastoinkäymisiä on ollut, mutta ei muista kertoa että ei ne vielä suinkaan ole loppuneet.....
Tässä tiedotusta Suomen frankkarilta:

DS Franchise-tiedotus

Tervehdys kaikille! ���� DealShaker Original on
pikkuhiljaa käynnistymässä eri maissa ja sisäänajovaihe on meneillään. On maita, mitkä ovat luonnollisesti edellä ja myöskin maita, missä ei vielä ole löytynyt vastuunottajaa ja muutama Franchice Holder luopui tehtävästään. Duncanin jälkeinen DS on jättänyt paljon kauppiaita pettyneeksi ja syystäkin! On todella turhauttavaa ollut, mutta pyrimme auttamaan niitä kauppiaita, että saisimme diilit hyväksyttyyn muotoon. Meidän tehtävä Suomessa on yrittää saada DS kauppiaat nyt tyytyväisiksi jollain aikavälillä ja kaikkien kanssa on tarkoitus puhua henkilökohtaisesti että päästäisiin ns. uuteen alkuun. Esim. autokaupoissa on hermostuneisuutta markkinoilla, kun jo NDS.n sivustoilla olleita autoja ei vieläkään ole voitu hyväksyä. Autokaupoissa on nyt tarkennettu kriteereitä ja NDS alustalla Frankkarit ei voineet suoraan hyväksyä auto-, eikä asuntokauppoja, joissa on nyt tarkennetut kriteerit. Ja tilanne on vielä vanhojen autodiilien osalta stopissa. Sain
Sofiasta viestiä, että nyt ei voida hyväksyä enempää. Mielellään hyväksyisin kaikki mitä voisin ja sympatiat ovat kauppiaiden puolella. Vielä tässä vaiheessa on kädet sidottuja, enkä ole henkilö, joka on sääntöjen takana! Ne on kuitenkin tarkoitettu kaikkien parhaaksi, vaikka nyt ei juuri siltä tunnu. Nyt kun saamme Suomessa seulottua vanhemmat
diilit, niin päästään pian jatkamaan puhtaalta pöydältä, kun meillä alkaa laajempi yhteistyö, sekä tiedotus ja kauppiaiden kanssa yhteistyöhankkeet. Myös ryhmät, joissa kauppiaat voivat yhdessä pohtia ratkaisuja ongelmiin ja opastaa uusia kauppiaita. On hyvä, että on monenlaisia ryhmiä, missä infoa jaetaan. Myöskin muistetaan, että kaikki me voidaan vaikuttaa asioihin hyvällä energialla, kun puhumme ihmisistä ja asioista positiiviseen sävyyn. Meillä on paljon ns. ei niin hyviä asioita takana päin. Siitä huolimatta olemme kuitenkin jaksaneet näin kauan olla mukana. OneLife DS perheessä tapahtuu lähiaikoina paljon eteenpäin menoa globaalisti ja myös meillä on tavoitteita nyt ja yritetään saada kevääseen mennessä joka kaupunkiin ja paikkakunnalle peruspalveluita esim. pizzeria, gym, hieronta, parturi ym. vastaavia, saamme näkyvyyttä ja päästään vihdoinkin käyttämään kolikoitamme.
Tiedotuksia tullaan nyt lisäämään ja tehostamaan ja näistä lisää lähipäivinä. Kiitos kaikille kauppiaille ja Onelife-jäsenistölle kärsivällisyydestänne. Tehdään yhteistyötä nyt ja jo muutaman viikon sisällä tulokset alkaa jo näkyä.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, kevääseen mennessä joka paikkakunnalle peruspalveluita ensi kevääseen mennessä? Valistunut arvaus on, että ei tule ensimmäistäkään :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis tuo kevät tuli pikakiroituksella kahteen kertaan :) Viestien puuttuvat jälkieditointimahdollisuudet...

Anonyymi kirjoitti...

Aina vaan tapahtuu globaalisti ihan kohta suuria asioita. :D
Juu kohta on Suomessa joka kaupungissa DealShaker kauppiaita aivan varmasti! :D

Ei hyvää päivää että nämä tunkit ja huijarit vielä vaan jaksaa..

Uutisia tänään Suomesta:
Virtuaalivaluuttaan liittyvässä rikosepäilyssä nostettiin syytteet Pohjanmaalla
Viisi henkilöä on saanut syytteet epäillyistä veropetoksista ja rahanpesusta onecoin-virtuaalivaluuttajutussa.

https://yle.fi/uutiset/3-10935145?origin=rss
https://www.tivi.fi/uutiset/tv/abce24f7-3fc8-4988-abca-1591d5fd566f

deckfromacard kirjoitti...

20 000 suomalaista vivuttaneesta OneCoin-huijauksesta nostettu syytteet

https://www.tivi.fi/uutiset/tv/abce24f7-3fc8-4988-abca-1591d5fd566f

"Haastehakemukset ja esitutkintamateriaali tulevat julkisiksi, kun asiaa käydään läpi ensimmäistä kertaa käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä. Sen on tarkoitus alkaa 28. marraskuuta."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ymmärtääkseni tuossakaan oikeudenkäynnissä ei käsitellä itse Onecoinin toiminnan laillisuutta vaan pikemminkin sitä, että jäsenet ovat jättäneet ilmoittamatta verkostopalkkioita verottajalle. Mutta onhan sekin jo alku, josta lähteä kerimään tätä vyyhteä.

deckfromacard kirjoitti...

Joo tässä on veronkierto käsittääkseni syytteenä.
MuroBBS:n puolella oli nostettu esille tuo katkelma jonka itsekin tuohon nostin - esitutkintamateriaali voi kertoa jotakin niistä summista mitä tässä on liikkunut.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Analysoimme esitutkinta-aineiston heti, kun se tulee julkiseksi. Varmaan löytyy myös kiinnostuneita lähtemään paikalle oikeudenkäyntiä seuraamaan.

Ja_e kirjoitti...

Maajohtajan kommentti aiheesta:
Taas mediassa mustamaalauskampanjaa Onecoinista. Pohjanmaalla on nostettu syytteet neljää henkilöä vastaan törkeistä veropetoksista ja yhtä vastaan törkeästä rahanpesusta. Näiden henkilöiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät liity mitenkään yhtiöön. Täysin tarkoitushakuista otsikointia siis jälleen. On myös todettava, että varsin erikoista toimintaa verottajalta, jolta on pyydetty ajat sitten selkeää ohjeistusta saamatta sitä ja nyt nostetaan syytteitä.

deckfromacard kirjoitti...

Maajohtaja jotenkin vahingossa ohitti sen että uutinen alkaa:
"OneCoinia väitettiin kryptovaluutaksi, mutta todellisuudessa kyseessä olikin pyramidihuijaus."

Anonyymi kirjoitti...

"OneCoinia väitettiin kryptovaluutaksi, mutta todellisuudessa kyseessä olikin pyramidihuijaus." Edellen ihmetten miksi toiminta saa jatkua jos on syylliseksi todettu/pyrämiidi huijaukseksi tuomittu.

Jussi Makela kirjoitti...

Tommi saa vaan lisää "ammuksia" kun voi sanoa että Onecoinia ei tuomittu mistään käräjäoikeudessa joten sinäänsä turha luulla että tuosta olisi yhtiölle haittaa. Ei tuossa oikeuden käynnissä aleta kaivella Onecoinia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nyt onkin tärkeää, ettei media uutisoisi tätä oikeudenkäynniksi Onecoinia vastaan. Kyse on ilmeisesti vain siitä, että suuria verkostopalkkioita (huijauksistaan) saaneet eivät ole ilmoittaneet niitä verottajalle.

Kyse saattaa olla myös Tommin mainitsemasta Onecoinin verokohtelusta, mutta silloin syytettyjen penkillä pitäisi olla tuhansia muitakin. Eihän Onecoinia voi verottaa oikein, kun sitä ei voi realisoida eikä todellista kurssia ole.

deckfromacard kirjoitti...

Kommentoin tästä OneCoinin "verokohtelusta" jo vuosia sitten. Verottaja on hyvin yksiselitteisesti linjannut että louhinnasta saadut kryptovaluutat ovat veronalaista tuloa josta maksetaan verot silloin kun kryptovaluuttaa on saatu (ei siis silloin kun se myydään), käyttäen haltuun saannin aikaan voimassa ollutta vaihtokurssia.
JOS OneCoin olisi oikea kryptovaluutta (Vuorinen väittää että on), niin OneCoinia pitää kohdella kuten mitä tahansa kryptovaluuttaa.
JOS OneCoinit (myös Vuorisen) on louhittu "käyttäjien toimesta käyttäjille" (Vuorisen mukaan on), niin niistä maksetaan tuloveroa siltä ajanhetkeltä jolla louhitut kolikot on omaan kukkaroon saatu, EI siltä kohtaa kun ne vaihdetaan euroiksi.
JOS OneKolikoista maksetaan louhinnan jäljiltä verot, niin ne maksetaan sillä arvolla joka valuutalle on louhinta-aikaan noteerattu.

Eli tunkkien ja tunkittajien (Vuorisenkin) pitäisi nyt selvittää verottajalle tilanteensa. Vaihtoehtoja:

1. JOS Vuorinen vaatimalla vaatii että OneCoin on kryptovaluutta ja sen arvo on 29,85€ / ONE, hän maksaa satojen tuhansien verot. Euroina. (Ei luultavasti voi maksaa koska kolikkojahan ei voi myydä.)

2. JOS Vuorinen vaatimalla vaatii että OneCoin on kryptovaluutta MUTTA onkin yhtäkkiä sitä mieltä että sen arvo on 0€ / ONE, verojakin tulee maksettavaksi 0€. Mutta tunkkeja tämä maajohtajan uusi hinnoittelu voi "hieman" hämmentää.

3. JOS Vuorinen onkin sitä mieltä että OneCoinia ei ole louhittu (eikä se siis ole kryptovaluutta), voi OneCoinin arvo olla yhtä hyvin vaikka 29,85€ / ONE, siitä ei makseta veroja. Mutta tunkkeja tämä maajohtajan näkemys "tulevaisuuden kryptovaluutasta" voi taas vuorostaan hämmentää.

Jos tämä puoli OneCoinin jäsenten veronkierrosta käydään läpi oikeudessa, niin sillä on mielenkiintoisia ja kauaskantoisia seurauksia.

Ja_e kirjoitti...

Tuon ylläolevan mukaan monen tunkittajan puntit tutisee, tuskin kovin moni on varautunut maksamaan veroja näistä sinänsä arvottomista onecoineistaan. Eikä sittenkään mieli keitä mettä vaikka välttääkin verot jos edellytys on se että kolikoilla ei ole mitään arvoa. Todellakin erittäin mielenkiintoista nähdä mitä tuo oikeudenkäynti tuo tullessaan. Vuorisen mukaan se ei liity yhtiöön mutta se voi olla erittäin merkityksellinen kaikille mukanaolijoille, jopa maajohtajalle itselleen.
Olen jutellut parin mukanaolevan kanssa, jotka ovat jo ymmärtäneet rahojensa menneen kuin hohtimet kaivoon. Tuhansien eurojen tappion he myöntävät johtuneen täysin omasta tyhmyydestä joka taas oli tulosta tulisieluisen ja palavasilmäisen onecoin agitaattorin päällekäyvästä ja oikotietä paratiisiin enteilevästä myyntipuheesta. Tiedusteltuani rikosilmoituksen tekemisestä, he kertoivat odottavansa mahdollista joukkokannetta tai että yleensä joku tarttuisi ensin toimeen. Suosittelin ottamaan yhteyttä tämän blogin ylläpitäjään.Heille pikarikastumista kaupanneen he kuulemma miellään kytkisivät julkiseen häpeäpaaluun tai vähintään laskisivat housut ja antaisivat oikein vanhanajan isällisen piiskasaunan. Ongelma on se että lipevä ja nopealiikkeinen kryptokauppias operoi nykyään paikoissa joita teleoperaattorien kentät eivät kata tai jos sattuu vastaamaan, ei juuri sillä hetkellä ehdi juttelemaan. Häpeä ja epätietoisuus on nähtävästi monelle myös kynnyksenä tehdä asialle jotain konkreettista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jos tämä puoli OneCoinin jäsenten veronkierrosta käydään läpi oikeudessa, niin sillä on mielenkiintoisia ja kauaskantoisia seurauksia.

On vielä epäselvää, koskeeko syyte vain verkostopalkkioita vai onko mukana myös Onecoin-louhintatuottoja (koska niistähän siinä on kyse). Jälkimmäisessä tapauksessa verottajan luulisi kiinnostuvan muidenkin yli 20 000 jäsenen veroilmoituksista, ja silloin jonkun viranomaisen on pakko ottaa kantaa siihen, onko Onecoinilla oikeasti jotain arvoa. Onecoinisteilla on verottajan suhteen hankala ongelma.

Ex-maajohtaja Vuorisen kunniaksi on laskettava, että hän on ainakin pyrkinyt selvittämään asiaa verottajan kanssa etukäteen, ja ilmeisesti myös itse ilmoittanut louhintatuottoja verottajalle. Ne pitäisi nyt maksaa oikeina euroina. Tosin Vuorisen veroilmoituksessa kertomat tulot eivät yllä lähellekään niitä summia, joista hän kertoi kuulijoilleen Youtubeen ladatussa värväystilaisuudessa.

Tiedusteltuani rikosilmoituksen tekemisestä, he kertoivat odottavansa mahdollista joukkokannetta

Verkostomarkkinointi ja ulkomainen kohde tekevät ryhmäkanteen käytön hankalaksi. Monet uhrit ovat itsekin huijanneet muita, joko tietäen tai hyväuskoisuuttaan.

Minuun voi edelleen ottaa luottamuksellisesti yhteyttä tässä asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö pyramidissä alimmalla tasolla olevien juuri olisi mahdollista lähteä joukkokanteeseen mukaan.He eivät ole huijanneet muita kuin itseään. Ongelmana ovat tietysti sitten häpeä tunnustaa tulleensa huijatuksi ja se että moni on tunkittanut jopa ystäväänsä tai ainakin elinpiirissään aktiivisesti vaikuttavaa tuttua. Tämä tekee probleema visaiseksi lähteä viemään asiaa virkavallan tutkittavaksi ja käräjäsaliin asti. Se vaatii hyväuskoiselta ja ihmisiin luottamaan tottuneelta normi kansalaisella luonteen lujuutta ja itsensä kovettamista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eikö pyramidissä alimmalla tasolla olevien juuri olisi mahdollista lähteä joukkokanteeseen mukaan.

Olisi toki, mutta ketä he syyttäisivät? Sofian pääkonttoria, Suomen-toimintojen vetäjää vai omaa sponsoriaan? Joukkokanteen nostaminen ulkomaista yhtiötä vastaan voi olla juridisesti hankalaa, etenkin jos maan omassa lainsäädännössä ei ole vastaavaa pykälää.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo jäsenten sotkeminen mukaan mahdolliseen rikokseen on kyllä varsin ovela menetelmä, joka hillitsee kummasti muita kuin alimman portaan jäseniä rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön tekemisestä. Ja alimman portaan jäsenten asema on muuten hankala juuri noista Bulgarian kuvioista ja vastaavista johtuen.

Mutta entäpä ne, jotka ovat lähteneet mukaan kunnianhimoisemmin ja edenneet organisaatiossa? Luulisi olevan melkoisen pelon persauksissa koskien sitä, mitä USA:n oikeudenkäynnissä vielä paljastuu. Jos Konstalla on paljonkin laulettavaa, niin aika monen kryptovaluuttaruhtinaan kannattaa tehdä matkasuunnitelmansa vältellen maita, joiden kanssa jenkeillä on luovutussopimus. Ja ne Dubait ja vastaatkin lakkaavat olemasta varmoja tapauksia siinä vaiheessa, kun jenkeiltä aseita haluavat ostaa.

Ja_e kirjoitti...

Kuinka tämä maajohtajan kommentti pitäisi ymmärtää?
Sain tiedon yhtiöltä, että Suomen viranomaiset eivät ole olleet heihin missään yhteydessä Pohjanmaan tapaukseen/syytteisiin liittyen. Todella outoa viranomaistoimintaa ja media toistaa samaa huijausmantraa, vaikka yhtiöllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Jussi Makela kirjoitti...

Miksi viranomaiset olisivat yhteydessä Onecoiniin kun kyseessä on veropetos? Eihän se ole ulkomaalaisten yhtiöiden vika jos suomalainen saa tuloja(verkostobonukset) eikä maksa niistä veroja vaikka on verovelvollinen Suomeen. Ei tässä ole kyse mistään louhintapalkkioista vaan siitä että kyseiset kaverit ovat saaneet satoja tuhansia euroja tuloja ja eivät ole maksaneet niistä veroja.

deckfromacard kirjoitti...

Juuri sitä maajohtaja haluaa tuoda esille jäsenille että tässä taas vain yksittäiset jäsenet ovat tehneet tyhmyyksiä eikä firmassa itsessään ole mitään vikaa.

(Mitä nyt firma pyörittää Ponzi-huijaus / Pyramidihuijaus - hybridiä mutta sitähän tässä vero-oikeudenkäynnissä ei käsitellä.)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tapahtuu jos tämä oikeasti menenee pörssii ja aloitta vaihdannan?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mihin pörssiin tämä voisi mennä? Yhtiö ei voi mennä mihinkään.

Onecoin voisi itse avata oman pörssinsä vaikka tänä päivänä (kuten Xcoinx olikin), mutta kuka haluaisi ostaa epäuskottavia kolikoita 30 euron kappalehinnalla? Kun kaikki haluavat myydä ja ostajia ei ole, kurssi romahtaa.

Jussi Makela kirjoitti...

Onecoinilta tuli tietopaketti siitä miten pörssi toimii ja tärkeimmät tiedot ovat se että aukeaa vielä joskus(ei määritelty tarkkaa aikaa), ilmeisesti jotain rajoituksia(jotta Onecoin ympäristö ei häiriintyisi) ja coinien ostohinta on sama kuin se on sillä hetkellä Dealshakerissa eli yhtiö määrää kurssin. Ei ollut mitään puhetta myyntihinnoista mutta jos osto hinta on "kiinteä" niin silloin myös myyntihinta on myös kiinteä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jo useamman vuoden Onecoin on luvannut sisäisen pörssin aukeavan "ihan kohta". Katsotaan, miten käy tällä kerralla.

Pörssi on olemassa siksi, että tuotteelle saadaan muodostettua hinta ostajien ja myyjien kohdatessa. Kuka haluaisi ostaa 30 euron hintaisia kolikoita, joita ei voi käyttää missään? Tällä hetkellä kolikkoja voivat siirtää vain jäsenet keskenään. Kuka heistä haluaisi ostaa kovalla rahalla lisää kolikoita?

Oikean markkinahinnan syntyminen edellyttäisi kolikon avaamista kaikille. Se puolestaan edellyttäisi lohkoketjua ja mobiililompakoita. Ennen kaikkea se edellyttäisi luottamusta yritystä kohtaan. Ja kuka voisi luottaa skandaalista toiseen rämpivään yritykseen, jonka perustaja on kadonnut kaksi vuotta sitten ja jonka seuraaja on vangittuna USA:ssa jättimäisestä huijauksesta epäiltynä?

En näe mitään tapaa, jolla Onecoin-pörssi voisi toimia, lupaa firman oma sähköposti mitä tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään vielä se, että uusimman uutiskirjeen mukaan MLM pakettien myynti tulee jatkossakin olemaan ykkösvaihtoehto jolla Onecoinia koitetaan kaupitella.

Eli uusia ihmisiä koitetaan ennemmin saada ostamaan koulutuspaketteja kuin että ostaisivat kolikoita Onecoinin omasta pörssistä. On jo sinänsä epätodennäköistä että kukaan haluaisi ostaa pörssistä kolikoita noin 30 euron hintaan, mutta ne vähätkin potentiaaliset Onecoiniin vielä haksahtavat ostavat sitten koulutuspaketteja joista rahat menevät verkostomarkkinoijille ja yritykselle, sen sijaan että ostaisivat jäsenten ja kauppiaiden kolikoita Onecoinin pörssistä.

Sitähän hehkutettiin aikaisemmin miten verkostomarkkinointi kuulemma loppuu kun pörssi aukeaa. No nyt tuli yllätys yllätys tieto että eipä verkostomarkkinointi sitten lopukkaan vaikka oma pörssi aukeaisi. ;D

https://mailchi.mp/48ca0ec81cdc/jxkey6m9c9-701553?e=68b9755212

deckfromacard kirjoitti...

"Mitä tapahtuu jos tämä oikeasti menenee pörssii ja aloitta vaihdannan?"

No katsotaanpas:
Firma väittää että kolikon hinta on 29,85€ / ONE.
Kalleimmissa koulutspaketeissa (talven eiky syksyn ihmepyörä mukaanlukien) saa kolikoita jotain 0,08€ / ONE.
Toisaalta "Ultimate Trader" - paketin ostajat saivat OneCoineja alle alle 0,06€ / ONE.

Myynti alkaa 29,85€ / ONE kurssilla.
Kolikoille ei ole ostajaa yli 0,08€ / ONE hintaan koska firmalta saa halvemmalla.
Ultimate Trader-myyjät voivat myydä OneCoineja hintaan 0,06€ / ONE ja tehdä voittoa.
Hinta romahtaa ~0,06€ / ONE tasolle.

deckfromacard kirjoitti...

(Tuo muuten tarkoittaa että 99,8% firman väittämästä kolikon "arvosta" katoaa taivaan tuuliin jos pörssi avataan.)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Facebookin Onecoin-ryhmissä kaupitellaan pilkkahintaan isoja OC-potteja, kymmeniätuhansia kolikkoja. Niistä voi arvioida käyvän markkinahinnan. Millaisia lukuja olette nähneet?

deckfromacard kirjoitti...

OneCoin Onelife official group - ryhmässä olisi myynnissä 2 074 890,79 ONE hintaan 48 890 EUR.
Eli 0,0023 EUR/ONE.

https://imgur.com/5gh5WSq

Anonyymi kirjoitti...

^ 0.0235 EUR/ONE mutta anyway.. vähän reilu 2 senttiä per kolikko..

Tuo on selvästi joskus 1.5 vuotta sitten ostettu PowerPack josta kaveri haluaa saada edes omansa takaisin.

Yhtiö jäädyttää Andreas Åhlinin mukaan aktiivisesti jäsenten tilejä jotka yrittävät myydä tuolla tavalla..

Anonyymi kirjoitti...

Siltikin noita tilien myyjiä halvalla on useat Facebook ryhmät pullollaan.

Nyt muuten taas huomattiin että OneLife Network Ltd on heivattu Belizen rekisteristä jälleen, vaikka yhtiö väittää edelleen onelife.eu sivullaan olevansa Belizessä rekisteröity.

OneLife Network Ltd ei ole Belizessä enää rekisterissä vaan "inactive" tilassa.

Tässä ilmoitus rekisteristä poistamisesta 19. joulukuuta 2018.
http://www.ibcbelize.com/one-life-network-limited/

https://i.imgur.com/UJo6nIR.jpg
Tästä linkistä voi tarkistaa että yritys on "inactive" tilassa.
http://companysearch.bz/public_search/search_query2.php

Eli käytännössä OneLife Network Ltd toimii laittomasti, ja OneLife IMA sopimukset on rekisteröimättömän yhtiön kanssa..

deckfromacard kirjoitti...

Tosi uskovat tulee vielä kertomaan kuinka hallitukset pakotti heittämään OneLifen rekisteristä kun ne pelkää OneCoinia.

Ja_e kirjoitti...

Nyt on Suomen onecoin yhteisö paniikissa ja maajohtaja kannustaa joukkoja barrikaadeille Ylen toimittajaa vastaan ja hurmoshenkiset kannattajat kirjoittavat vertahyytäviä hengennostatus kommentteja ettei vaan kukaan lipeäisi riveistä ja kertosi kuinka hyväuskoisia johdetaan harhaan:

Nyt YLE:n toimittaja Jyri Hänninen MOT-ohjelmasta soittelee jäsenistölle.

MOT on tekemässä Onecoinista ohjelmaa ja toimittaja etsii rivijäseniä kertomaan asiasta.

Mikäli em. toimittaja ottaa yhteyttä, niin pyytäkää häntä ystävällisesti olemaan yhteydessä suoraan yhtiöön sähköpostitse press@onecoin.eu tai press@onelife.eu.
Olen laittanut asian ja toimittajan yhteystiedot yhtiöön tiedoksi. Mikäli MOT toimii, kuten ammattimainen tutkiva journalismi vaatii, niin kysyvät faktat yhtiöstä, ei jäseniltä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Yhtiö ei koskaan vastaa sähköposteihin.

Annapa jonkun henkilön nimi siellä, jolle voi soittaa suoraan. Ei mikään yritys voi toimia pelkän sähköpostiosoitteen varassa.

Minä voin antaa kaikille halukkaille norjalaisen juristin nimen, joka sanoo edustavansa Onecoinia ja on esittänyt vaatimuksen valokuvien poistosta sivultani. Hän ei tosin tiedä mitään yhtiön bisneksistä, mutta rahansa menettäneet voivat tiedustella häneltä oikeudellisia jatkotoimia.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi oli eilen kirjoitellut kivan vitsin facebookin onecoin ryhmään:

"Moni varmasti miettii, miksi Konstantinia pidetään tutkintavankeudessa ilman kuulemista tai oikeudenkäyntiä. Yhtenä huomionarvoisena seikkana on Onelifen koulutusmateriaaleissa oleva vahva kritiikki USA:n keskuspankkia ja dollaria kohtaan. Ei siis ihme, että USA:n viranomaiset ovat käärmeissään siitä, että yhtiö valistaa tavallisia ihmisiä maailmanlaajuisesti heille epäedullisista asioista.

Tommi Vuorinen"

Anonyymi kirjoitti...

Tommin hommana on pitää kulisseja pystyssä Suomessa niin kauan kuin mahdollista tai sitten kaveri on oikeasti niin tyhmä, että uskoo tuohon itsekin.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenna perjantaina on New Yorkin aikaan aamulla taas Konstantinin kuuleminen.

Viimeeksi se lykkääntyi kolmella viikolla Konstantinin lakimiehen pyynnöstä..

Tämän voi todeta seuraavasta dokumentista:
https://www.courtlistener.com/recap/gov.uscourts.nysd.516497/gov.uscourts.nysd.516497.109.0.pdf

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Tommi ymmärtää että on naurettavaa paskaa väittää että oikeudenkäynnin aloitus kestää koska USA olisi suuttunut johonkin ***** "koulutusmateriaaliin". :D :D :D

Mutta varmaan koittaa uskotella jopa itselleenkin sitä mitä yhtiön ja verkoston naurettava selitys tilanteeseen on.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Jenkkilästä uutisia?

Anonyymi kirjoitti...

Jenkkilästä:

"A pretrial conference is scheduled for November 7, 2019, at 3:30 p.m."
http://innercitypress.com/sdny6onecoinignatovcrim090619.html

Elikkä marraskuun 7. päivä on Konstantinin oikeudenkäyntiä alustava konferenssi.

Anonyymi kirjoitti...

Tommikin on jo ymmärtänyt että loppu on lähellä. Joten vielä höyryä koneeseen viime metreillä.

Näin Tommi tänään facen (salaisessa😂) onecoin ryhmässä;

"Konstantinin kuulemisen piti olla jälleen eilen, mutta sitä on taas siirretty. Pakko tuon jenkkien järjettömyyden on jossain vaiheessa loppua.

Paras tapa auttaa häntä on tuoda uusia jäseniä ja uusia kauppiaita!
Tommi Vuorinen"

HHH-Uutiset kirjoitti...

Tommin vitsit jatkuu:

Näin Tommi tänään uudestaan facen (salaisessa😂) onecoin ryhmässä;

"Vaikuttaisi siltä, että Konstantinin puolustusasianajajan strategiana on hakea lykkäystä oikeudenkäynnille niin kauan, kunnes pörssi on auki ja kaikki rahansiirrot toimivat moitteetta. Tällöin koko syytteeltä on pohja poissa.
Tommi Vuorinen"

Ja_e kirjoitti...

Näitä Köyliön karikatyristin juttuja voisi pitää hauskana pilana ellei kysymyksessä olisi vakava huijaus jossa monelta palaa vielä asunnot ja pankista lainatut rahat. Tuo Konstan pelastaminen jäsenhankinnalla on oikea tragikomedia.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa että pohja poissa syytteiltä, jos voi Onecoinin ponzi kolikoita koittaa myydä pörssissä? Heh.

Saattaa olla pikkaisen vaikeaa myydä kun pari miljoonaa jäsentä koittaa myydä kolikoita eikä ostajia ole käytännössä yhtään.

DagCoinin pörssi olisi siihen verrattuna vilkas kuin Wall Street. :D

Anonyymi kirjoitti...

Jatkoaika saattaa liittyä myös Konstan lauluopintoihin: yritetään nyt laajentaa repertuaaria niin, että omalle kohdalle tulee mahdollisimman vähän istumista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Taitaa laululintuna olla pikemminkin Sebastian Greenwood, jota Vuorinen aikoinaan luonnehti näin: "Erittäin miellyttävä ja aikaansaava herra". Tietää kaiken Onecoinista, koska oli sen toinen perustaja.

Anonyymi kirjoitti...

OneCoin/OneLife verkostopomo Black Diamond Habib Zahid (Habib Abdul Rehman) usuttaa OneCoinin miljoonaverkostoa Ari Widellin kimppuun:

“Ari it’s time for you to hide or we will find you”
“Threat is small word for you”
“You must be found by network”
“Let’s see after 10 days where will you be and what you will have in hand to write about this project”

https://kusetukset.blogspot.com/2019/09/onecoin-diving-into-deeps-of-gullibility.html

Anonyymi kirjoitti...

Siinä sitä taas.. Satusetä Vuorinen & kumppanit uusimmat jorinat🤣



https://youtu.be/jeduECwI0iI?t=4&fbclid

Anonyymi kirjoitti...

1-2 vuotta sitten väitettiin että verkostomyynti loppuu kun pörssi avautuu.
No nyt Tommi sanoo että verkostomyynti jatkuu ja paketeilla saa aina halvemmalla kolikoita kuin pörssistä. Mahtava idea pörssin kysynnän kannalta, kun paketteja ostamalla saa kolikoita aina halvemmalla. No eipä se pörssi pyörisi muutenkaan, koska mitään kysyntää ei ole, mutta tällä tavalla viedään viimeinenkin mahdollisuus että joku idiootti ostaisi Onecoineja pörssistä.

Tosin eipä taida olla pelkoa että mitään pörssiä tänä vuonna nähdään. Keskiviikon kansainvälisessä OneLife webinaarissa näytetty uusi demovideo pörssistä oli käytännössä aivan sama kuin 4 kuukautta sitten julkaistu huonolaatuinen demovideo. Mitään uutta näytettävää ei näköjään ollut.

Pelkkä coinin siirto BackOfficen ja väitetyn pörssin lompakon välillä, eikä taaskaan näytetty mitään itse treidaukseen liittyvää sivua. "Lohkoketju"-osoite näkyi jonka väitettiin osoittavan että kyllä siellä lohkoketju on. Oikeastihan tuo ei mitään lohkoketjun olemassaoloa todista jollei edes näytetä lohkoketjua jossa näkyisi kyseinen varmennettu transaktio, mitä ei tietenkään näytetty.

4 kuukauden takainen "pörssi" demovideo: https://www.youtube.com/watch?v=p7hm37ZoD0w
Eilinen "pörssi" demovideo: https://www.youtube.com/watch?v=Yk7e8-bQszo

Viimeisiään tämä kusetus vetelee, mutta loppuvuodesta tulee ihan mielenkiintoista seurattavaa, koska pörssiä on nyt hehkutettu niin paljon varmuudella tulevaksi. Itse veikkaan että sitä ei nähdä. Ylen M.O.T Onecoinista tulee ulos ruudusta ilmeisesti noin parin kuukauden kuluttua.

Anonyymi kirjoitti...

Blue Diamond Mark Nishiyama, väittää juuri julkaisemallaan videolla että pörssi avautuu tässä kuussa.

Rohkenen epäillä. :D

https://www.facebook.com/mark.nishiyama/videos/10221049941625335/

Anonyymi kirjoitti...

Tommi kirjoitta sioittajien Facebook ryhmässä:

Tommi Vuorinen
ylläpitäjä - 2 tuntia

Yhteenvetoa siitä, millä tavoin vihaajat vaikeuttavat/ovat vaikeuttaneet yhtiön ja jäsenten toimintaa:

1. Blogit/sosiaalinen media, joilla pyritään harhaanjohtamaan ihmisiä ja mitätöimään yrityksen työtä.

2. Lähetetään viranomaisille ilmiantoja pankkitilien sulkemiseksi ja siirtojen keskeyttämiseksi.

3. Uhataan OLN IMA:ita, joutumisesta vankilaan, elleivät ilmoita yrityksestä viranomaisille.

4. Materiaalien ja kirjallisten valitusten laatiminen ja markkinoiminen, joita ihmiset voisivat käyttää valituksen tekemiseen viranomaisille, sisältäen vakiotekstin, (muutetaan vain nimi ja muka menetetty summa.)

5. Ilmoitetaan nimettömästi viranomaisille kuvitteellisia ja virheellisiä väitteitä.

6. Yhteydenotot yrityksen kumppaneihin, kuten OneAcademyn sisällöntuottajiin ja Dealshaker-kauppiaisiin, uhkaillaan, pelotellaan ja estetään heitä tekemästä yhteistyötä yrityksen kanssa.

7. Tehdään ohjelmia/artikkeleita/videoita, jotka ovat sensaatiohakuisia ja valheellisia.

8. Yhteydenotot tilavuokraajiin, eventtien ja infojen estämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi. Mitäköhän legittiä yhtiötä "vihaajat" pystyisivät oikeasti haittaamaan, jos mitään perää väitteissä ei olisi?
Onko US Department Of Justice myöskin vihaaja?

Tommin viesti näyttäisi olevan suomennos postista jonka postasi joku OneCoin Sofian toimistolta anonyymillä "Victoria Nicola" profiililla uuteen onecoinistien viralliseen FB-ryhmään jossa on aivan kauhea itku meneillään "heittereistä". Ryhmä on avoin, joten sitä voi lukea liittymättä ryhmään. Itkua "heittereistä" voi seurata täällä: https://www.facebook.com/groups/2419062874855382/

Alkuperäinen viesti, jonka Tommi suomensi: https://www.facebook.com/groups/2419062874855382/permalink/2430239310404405/
Alkuperäisen viestin kirjoittaja on todennäisesti ryhmässä kirjoittava OneCoin Sofian markkinointipäällikkö Lyubomira Bozhinova, esiintyen anonyymilla "Victoria Nicola" FB-profiililla.

Sofiassa on paniikki päällä, koska he saivat hetki sitten tietoonsa että BBC radio tekee ohjelmasarjan OneCoinista. Lisää tästä tässä viestissä: https://behindmlm.com/companies/onecoin/konstantin-ignatov-denied-release-will-stay-locked-up-till-onecoin-trial/#comment-414524

Anonyymi kirjoitti...

Vähän tuntuu siltä, että itku "vihaajista" johtuu siitä, että yritetään alkaa pohjustaa syytä sille miksei mitään tule tapahtumaan. Olisin tässä vaiheessa hieman yllättynyt jos OneCoin saisi vielä edes jonkunlaisen pörssin pystyyn tänä vuonna.

Habib Zahid postasi eilen viestin, jossa pohjustetaan jo syytä sille miksi projekti epäonnistui: Syy on tietenkin *rummun pärinää* VIHAAJISSA! :D

http://i.imgur.com/payWq0J.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Raha suvut ja viran omais rikolliset olivat syntipukkeina Wincapitassakin.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarissa on tänään juttu kryptovaluuttahuijauksista yleensä, sekä yksilöitynä OneCoinista. Harmi että se on maksumuurin takana.
https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006240903.html

OneCoin-osuus artikkelista:
https://i.imgur.com/puDzifF.jpg
https://i.imgur.com/Rxlkqyc.jpg

Sekä yleisiä ohjeita, miten tunnistaa kryptovaluuttahuijaukset:
https://imgur.com/a/DSXVLKN

Anonyymi kirjoitti...

Kommentti tuohon kun Petteri sanoi vuonna 2015, että OneCoin on "virtuaalinen kryptovaluutta, jonka päälle on rakennettu rahastuksen mahdollistava verkostomalli".

Edelleenkään ei ole minkäänlaisia todisteita siitä että OneCoin edes olisi kryptovaluutta. Jäsenillä ei ole krypto-lompakkoa, vaan tili joka voidaan takavarikoida jos kritisoit yhtiötä.

Sen sijaan on aivan suoria todisteita siitä, että OneCoin koittaa erehdyttää ihmisiä luulemaan että sillä on kryptovaluutta ja lohkoketju. Viittaan tällä BackOfficen Blockchain välilehteen, jossa pyörii rikkinäinen lohkoketju skripti, joka ei ole koskaan näyttänyt yhtäkään todistettavaa todellista Onecoin transaktioita.

Toisaalta sillä ei ole ponzi-aspektin kannalta mitään merkitystä onko OneCoin kryptovaluutta ja käyttääkö se lohkoketjua transaktioiden varmistamiseen, vai onko kolikko pelkkä numero SQL-tietokannassa (hyvin todennäköisesti). Kryptovaluutta-väite on hyvin todennäköisesti vain markkinointikikka, mikä toimikin 2016-2017 erittäin hyvin.

Ponzi aspekti tulee yksinkertaisesti siitä, että yhtiö väittää että sillä on kolikko jonka arvo on sen oma määräämä jatkuvasti nouseva euroarvo x.
Samaan aikaan myydään paketteja jotka tuottavat kolikoita esim hintaan 0.001x, kun paketilla generoitujen kolikoiden määrä suhteutetaan paketin hintaan. Eli huomattavasti halvemmalla kuin BackOfficessa väitetty arvo.

Tässä on yksi esimerkki Power Packin markkinoinnista, mikä periaatteessa on yhtiön sääntöjen vastaista, koska sitä ei saisi yhtiön ohjeiden mukaisesti suoraan sanoa mitä annetaan ymmärtää: https://www.quora.com/If-you-had-50-000-to-invest-in-cryptocurrency-how-would-you-distribute-it-in-your-portfolio/answer/Denis-Murdock

Tällainen pakettien myynti, ja yhtiön itse määräävä aina nouseva kolikonarvo antaa uhreille kuvan siitä, että tämä olisi hyvä sijoitus. Ennen kuin he huomaavat toisin..

Kysyntää OneCoinille ei kuitenkaan ole, jollei mukaan lasketa laskevaa verkostomyyntiä jolla tietämättömiä ihmisiä saadaan mukaan. Projektin maine on mennyt, eikä se ole korjattavissa. Perustajatkin on joko vankilassa tai lakia karkuteillä. Kukaan ei tiedä kuka OneCoinia ja jäsenten varoja oikeasti hallinnoi.

Jäsenistöllä on arvioiden mukaan lähemmäs 60 miljardia kolikkkoa tileilläään, joka yhtiön väittämän kolikon hinnan perusteella tekee noin 1.8 Biljoonaa euroa (englanniksi Trillion).

Vähemmän menestynyttä DealShaker kauppapaikkaa pyöritetään, jotta huijatuille tulisi kuva että kolikolla olisi jotain arvoa. Sivustolla kävijöitä on statistiikan mukaan noin 10400 ihmistä päivässä: https://hypestat.com/info/dealshaker.com
Kansainväliselle sivustolle luku on hyvin vaatimaton. Laskurin mukaan sivustolle on kaiken kaikkiaan kahden vuoden aikana kirjautunut noin 583000 jäsentä, mikä olisi vain 16.6% väitetystä 3.5 miljoonasta jäsenestä. Todennäköisesti todellisia jäseniä on selkeästi vähemmän kuin 3.5 miljoonaa.

Kolikolla ei ole minkäänlaista arvoa DealShakerin ulkopuolella, eikä kauppiaat pysty ostamaan lisää varastoa, tai maksamaan palkkoja tai veroja Onecoineilla, koska likviditeettia oikeaan valuuttaan ei ole. Mikään OneCoin pörssi ei tähän tuo muutosta koska kysyntää ei ole ja kolikoiden myyntipaine on ponzihuijauksen mukaisesti aivan valtava. Väite että OneCoin tekisi yhteistyötä jonkun keskuspankin kanssa liityen väitettyyn pörssiin, on vähintäänkin surkuhupaisa. Kymmenet maailman keskuspankit ja finanssivalvonnat ovat sen sijaan varoittaneet OneCoinista.

Myös todistaja CW-1 (OneCoinin toinen perustaja Sebastian Greenwood joka on jo tunnustanut syyllisyytensä ja tekee yhteistyötä USAn viranomaisten kanssa) toteaa DOJ:n asiakirjoissa että DealShaker luotiin vain jotta voidaan paremmin huijata jäseniä luulemaan että ponzi kolikolla olisi oikeasti jotain arvoa.
Tämän voi lukea sivulta 13, Konstantin pääsyytekirjelmästä: https://www.courtlistener.com/docket/15688339/1/united-states-v-scott/

Anonyymi kirjoitti...

^ Olisi kiva nähdä miten herra Maaharhaanjohtaja Tommi Vuorinen selittäisi yllä olevassa viestissä olevia asioita.

Todennäköisesti ei mitenkään muuten muuta kuin "anonyymien vihaajien" höpinänä. Järkeviä selityksiä ja vastauksia on harhaanjohtaja Vuoriselta turha koittaa odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Toiseksi viimeisen Master Distributorin vuoro jättää uppoava laiva.
Master Distributor Black Diamond Habib Zahid (Habib Abdul Rehman) ilmoitti jättävänsä OneCoin/OneLife:n.

Master Distributor Jose Gordo ilmoitti lähtevänsä vain vajaa 2 viikoa sitten 5 syyskuuta.

https://i.imgur.com/rYuXdso.png

Suora linkki FB postaukseen:
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10156278165126583&id=730606582&hc_location=ufi

Petteri Järvinen kirjoitti...

Petteri sanoi vuonna 2015, että OneCoin on "virtuaalinen kryptovaluutta, jonka päälle on rakennettu rahastuksen mahdollistava verkostomalli".

Edelleenkään ei ole minkäänlaisia todisteita siitä että OneCoin edes olisi kryptovaluutta.


Niin juuri - siksi Onecoin on (edelleen) *virtuaalinen* kryptovaluutta, jota ei oikeasti ole olemassa.

Onecoinistit väittävät tietysti toisin, mutta todistustaakka on heillä. Kohta viiden vuoden ajan on odotettu ensimmäistä todistetta siitä, että Onecoinilla olisi edes lohkoketju saati sitten jotain arvoa. Mitään ei ole saatu.

Tämän vuoden tapahtumien valossa on turha tuhlata edes bittejä asiasta kinaamiseen. Nyt seurataan vain, millaisen loppunäytöksen tämä surkeus saa aikaan ja milloin Euroopan viranomaiset vihdoin, vuosia myöhässä, puhaltavat pelin poikki.

Kiinnostuneena odotan Tommi Vuorisen viimeisiä selityksiä.

deckfromacard kirjoitti...

Käykääpä katsomassa Petterin WinCapita-postauksen kommenttiosio. Saatte hyvän kuvan siitä että millaisia "viimeiset selitykset" tulevat olemaan:
- oikeusmurha
- oli laillista mutta pankit/valtiot/KRP/kateelliset ajoi homman nurin
- kyllä valuuttarobotti oli olemassa
- ihan juuri olisi taas raha alkanut virtaamaan
- jotka ei ole sijoittaneet eivät voi ymmärtää
- jne.jne.jne.

Samaa tavaraa luvassa sitten kun tuomiot Yhdysvalloissa on jaettu ja Euroopassa oikeustoimet alkaa.

Anonyymi kirjoitti...

BBC:ltä pukkaa kokonaista radio podcast sarjaa OneCoinista ja Rujasta. Torstaina varsinaisesti alkaa.
https://www.bbc.co.uk/programmes/p07nkd84/episodes/player

Ja_e kirjoitti...

Köyliön karikatyristi käy taisteluun BBC:tä vastaan Krypto kuningattaren puolesta Google kääntäjän avustama
BBC:lta on tulossa sarja (podcast) Onecoinista, joka perustuu vihaajien ja yhtiöstä potkut saaneiden kertomuksiin.

UUSIMMAT päivitys:

Valitettavasti blogit ja kaikki julkaisut syöttävät meille subjektiivinen ja epäeettistä journalismia! Nämä inhottavaa menetelmät saavat suurta suosiota lausuntojen alaosan. Niin kutsuttu " tarkkuus " ja " fakta " käytetään vuonna ja skandaali, jotka pyrkivät kuvaamaan " totuutta ". Tällainen outlet menestys toimii kiinnostuksen alla, jotkut klikkaukset heidän sivustot, blogit ja sosiaalinen media ** he kutsuvat kanssa "NYRKKEILYTOIMITTAJA TUTKIMUKSET".

Harmi! Se on sinulla!

Viime vuosina olemme vastahakoisesti ja epäsuorasti olleet "kiinnostuksen kohteena" pari henkilöä, jotka ovat tehneet nämä hyökkäykset päälle. Se ei ole ilmiselvää ja loukkaavaa, ja meidän yritys!

Tämä käytös on tehty mennessä, turhaa rohkeutta ja sensaatioita!

Tuleva BBC: n podcast-sarja perustuu ", ";; entiset työntekijät, jotka joko erotettiin tai erotettiin häpeällisesti sisäisen yrityksen rikkomuksista, henkisen omaisuuden varkaudesta ja muista rikoksista. Kuten BBC: n tuottaja väittää itseään - me aiomme siis kuvailla Alla kuin. ' '

Ensinnäkin kysyn heiltä, miksi et ota haastatteluja ihmisiltä, jotka ymmärtävät yhden ekosysteemin ja ennakoida sen potentiaalia, ihmiset, joilla on verkon arvot, ihmiset, joilla on arvoa ja sisältöä ihmisten, ollenkaan?

Miksi et kysy niitä, jotka selittävät sinulle vuosien ajan, jonka yritys on tehnyt vuosia: AML / CFT-säännöt ja asetukset; noudattamista; CDD-politiikka sekä KYC-ja KYCC-menettelyjen kanssa, päälle-ja seuranta, franchise ; ennaltaehkäisy alustat, mukaan lukien se, joka varastettiin?

Miksi et ota huomioon, että oikeudessa ei ole yhtäkään tapausta, joka todistaa yrityksen, he heittävät kiviä, on huijaus? Miksi kukaan ei halua kuulla, mitä viralliset viranomaiset ovat tarkistaneet - arvoinen KOLIKKO koska-alustan takia; kaksi raporttia, jotka vahvistavat, ja ovat toimivia; opettavainen, vahvistettu olevan hyvällä laadulla ja kirjoitettu eri rahoitus-ja oikeudellinen aloilla; mitään petoksia ei ole havaittu? ' '

Yleensä ihminen voi lukea ja olla kiinnostunut vuonna tarinoista välittämättä siitä, mitä on tehty osana anti-OneCoin / Pääsispä-kampanjaa, joka on sitoutunut tarkoituksellisesti tuhoamaan sen! Nämä ovat isoja sairaalloinen ja ikäviä, tahmea valheita, joita nämä yksilöt syöttävät sinulle! Tämän kampanjan tekee mennessä, jotka varastivat henkisen omaisuuden ja olivat kehittämässä kilpailua kauan ennen kuin Konstantin Ignatov on ollut pidätettynä!

Anteeksi mun, mutta... u tyhmä?!

Avaa silmäsi ja korvat!

Mitä tulee minun osa, en suostu olemaan on tarkoitus!

Älä maksa näille ihmisille heidän palkkansa, ennen kuin he alkavat tehdä ohjelmia oikeudenmukaisesti, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti.

Ja_e kirjoitti...

Podcast-jaksot BBC UK:ssa (BBC NEWS) on tarkoitus aloittaa 19.9.2019. Esittelyjakso (traileri) saapui 17.09.2019. nimeltään: Kadonnut kryptokuningatar.

OneLife-yhteisö, IMA:t, voivat tehdä BBC:lle valituksen podcast-sarjoista/ohjelmista, puolustaakseen konseptia ja projektia, jota varten olemme tehneet/teemme töitä ja markkinointiponnisteluja. Oikaista toimitusta ja kertoa asian oikean laidan julkisesti ja sellaisena kuin se on.

MITÄ TEHDÄ:

1. Klikkaa osoitteeseen http://www.bbc.co.uk/complaints/complain-online/

2. Napsauta: Tee valitus.

3. Mene -> Oletko lukenut sivumme -> Kuinka teet valituksen? Valitse KYLLÄ, kun olet lukenut ja klikkaa: Seuraava kysymys.

4. Valitse missä asut, valittuasi napsauta seuraava kysymys.

5. Mihin valituksesi liittyy? Valitse BBC NEWS (TV, RADIO JA WESBITE), napsauta seuraavaa kysymystä.

6. Mistä uutispalvelusta on kyse? Valitse Radiouutisia.

7. Mistä radioasemasta olet valittanut? Valitse Yleinen BBC RADIO 8. Valitse paras luokka kuvailemaan valitustasi? Voit valita OFFENSE.

BBC tarvitsee 10 työpäivää valituksen tarkistamiseksi. Jos valitukseen ei vastata vähintään kahden viikon kuluessa, sinun on täytettävä lomake uudelleen. MIKÄLI TÄMÄ ON ENSIMMÄINEN VALITUKSESI, VALITSE EI PUDOTUSVALIKOSTA.

9. Selitä lyhyesti mikä on valituksen syy. Tässä tapauksessa se voi olla esimerkiksi sopimaton sisältö, harhaanjohtavia, vääriä uutisia jne.

10. Selitä yksityiskohtaisesti, miksi valitat. Enintään 2000 merkkiä.

Tässä esimerkkiteksti, älä kopioi, vaan muokkaa tekstiä omin sanoin:

11. Haluatko saada vastauksen? Valitse KYLLÄ

12. Kirjoita profiilitietosi.

13. TARKISTA JA LÄHETÄ.

Huomioitavat pointit omassa valitustekstissäsi ovat seuraavat:

1. Toimituksen pitää olla puolueeton, eikä yksipuolisesti haastatella niitä, jotka eivät enää ole OC/OLN:ssa IMA-ehtojen rikkomusten ja väärinkäytösten takia.

2. Tutkikaa asiantuntijoiden raportit blockchainistamme. Yritys voi toimittaa ne virallisena dokumenttina pyydettäessä.

3. Tiedoksi, että kaikissa aiemmissa viranomaistutkinnoissa ei ole löydetty laittomuuksia.

4. Ymmärtäkää, että koulutuspakettejamme väärin myyneitä on rangaistu ​​sääntöjen mukaan ja heidän vastuullaan oli harjoittaa liiketoimintaa laillisesti.

5. Olemme luoneet maailmanlaajuisesti turvallisen, säännellyn ja laittomien toimien estämiseen kykenevän valuutan olemassa olevilla järjestelmillämme.

6. DealShaker luo alustan tuotteiden/maksujen rajat ylittävään myyntiin ja markkinointiin.

7. OneWorldFoundationin hyväntekeväisyystyö, jota olemme tehneet alusta alkaen, ja saavutuksemme tähän mennessä.

8. Globaali OLN-yhteisö kaikista eri maista ja taustoista - todella YHDEN perheen lähestymistapa rodusta, vakaumuksesta tai sukupuolesta riippumatta (yhtäläiset mahdollisuudet).

9. Luodaan massamaksujärjestelmä kaikille.

10. Mahdollistetaan pankkipalvelut pankittomille/vähävaraisille ja mahdollisuus hyötyä seuraavasta talousvallankumouksesta.

Kaikki yllä olevat asiat ovat se, mitä BBC: n ja maailman on harkittava, ennen kuin päätetään, miksi ja mitä oikein puolustamme ja mitä OneCoin tarjoaisi tavallisille ihmisille ilman erityistä koulutusta tai tietotekniikan asiantuntijuutta.

Huomaa: Tämä valitus on OLN-yhteisön jäsenille vapaaehtoinen, ja IMA:t voivat tehdä sen halutessaan. Jakso näytetään täällä ja joka torstai he aikovat julkaista uuden: https://www.bbc.co.uk/programmes/p07nklnm

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tämähän on huvittavaa:

1. Toimituksen pitää olla puolueeton, eikä yksipuolisesti haastatella niitä, jotka eivät enää ole OC/OLN:ssa IMA-ehtojen rikkomusten ja väärinkäytösten takia.

Toimittajat ovat yrittäneet saada Suomesta edes yhtä vielä verkostossa mukana olevaa henkilöä haastatteluun. Kukaan ei ole suostunut.

Anonyymi kirjoitti...

"10. Selitä yksityiskohtaisesti, miksi valitat. Enintään 2000 merkkiä.

Tässä esimerkkiteksti, älä kopioi, vaan muokkaa tekstiä omin sanoin:"

Eli suomeksi: älä ajattele itse, mutta muista vähän feikata. Eiköhän BBC osaa antaa näille juuri oikean painoarvon, suunnilleen neutriinon massan verran.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vastaavasti meidän pitää antaa BBC:lle kehuja podcasteista. Laittakaapa siis palautetta Lontooseen, kunhan olette kuunnelleet jaksoja ensin!

Kehuissa voitte mainita miten hienoa oli, että BBC lähti selvittämään asiaa Euroopan viranomaisten saamattomuuden jälkeen. Voitte myös mainita, että asia kiinnostaa suomalaisia, koska meillä oli muutama henkilö verkoston avainpaikoilla sen alkuvaiheessa.

Anonyymi kirjoitti...

Huvittaa tuo onecoin huijareiden ja uskovaisten jatkuva kitinä "vihaajista".
"Vihaaja" kuulostaa vielä kornimmalta kuin englannin kielinen vastineensa.

Mitään hyvää selitystä millekään ei tarvitse antaa, koska kysyjänä oli "vihaaja". :D

Anonyymi kirjoitti...

Eikä pelkästään vihaaja vaan maksettu vihaaja :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin tunkit on vauhdissa, suorastaan paniikissa faceryhmästä tänään🤦‍♂😂

"Jii Tee Kannattaa Suomessa jokaisen tehdä kantelu medioista Julkisen sanan neuvostoon jsn@jsn.fi, ja kertoa, että mediat eivät toimi heidän perusperiaatteidensa mukaisesti. Ja mukaan voi laittaa Tommin laatiman koosteen faktoista. Suurin osa medioista kuuluu em. neuvostoon ja sen mukaan meillä on oikeus riippumattomaan ja totuudenmukaiseen journalismiin. https://vastuullistajournalismia.fi/"

Petteri Järvinen kirjoitti...

Laittakaa nyt ihmeessä nimiä niistä ihmisistä, joilta media voi kysyä tasapuolisuuden vuoksi myönteisiä kommentteja Onecoinin tilanteesta! Tommi Vuorinen ei enää vastaa medioille eikä tunnu löytyvän ketään tavallistakaan jäsentä, joka vastaisi. Pitäisikö median alkaa "tasapuolisuuden vuoksi" keksiä itse Onecoinia tukevia kommentteja??

Hiljaiseksi on mennyt tälläkin palstalla nimettömien onecoinistien hehkutus. Nyt niille olisi kysyntää, tiedän useammankin toimittajan joka haastattelisi mielellään kannattajia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Odotetut BBC:n The Missing Cryptoqueen podcast-jaksot ovat ilmestyneet: https://www.bbc.co.uk/programmes/p07nkd84/episodes/player

Anonyymi kirjoitti...

^ ensimmäiset 2 jaksoa vasta ilmestynyt. 6 jaksoa pitäisi olla vielä tulossa jatkuen ensi torstaina.

Anonyymi kirjoitti...

"Tommin laatima kooste faktoista" :D

Tommin koosteita olen kyllä nähnyt mutta todistettuja faktoja ei Tommilta tai yleensäkään OneCoinilta ole näkynyt montaakaan.

Tekisi joskus mieli se oma lahko perustaa. Tyhmät ihmiset ovat loppumaton luonnonvara.

Ja_e kirjoitti...

Maajohtaja iskee kaikilla rintamilla, olisi mielenkiintoista kuulla asiantuntijoilta kommentteja onko tässä selittelyssä mitään uutta ja käänteentekevää? veikkaan että ei...

Meitä vastaan hyökätään niin voimakkaasti, että on syytä laittaa oikeaa informaatiota myös Suomen medioille, kuten BBC:lle. Yhtiö ei voi tästä rangaista. Tässä teksti, jota voitte käyttää ja lähettää palautteena törkyjuttuja julkaisseille medioille.


Tervehdys,

Olette julkaisseet perätöntä tietoa Onelife Networkista ja OneCoin-virtuaalivaluutasta. Tässä palautetta ja asioita, joihin kannattaa perehtyä, jotta saatte käsityksen, mitä Onelife/Onecoin oikeasti on ja oikaisette juttunne.

1. Yhtiö on luonut maailmanlaajuisesti turvallisen, säännellyn ja laittomien toimien estämiseen kykenevän virtuaalivaluutan. Käytössä ovat kansainvälisen rahanpesulainsäädännön mukaiset Tunne asiakkaasi-käytännöt (KYC ja KYB). Onecoineja ei saa käyttöön ilman hyväksyttyjä KYC-dokumentteja.

2. DealShaker kauppa-alusta tarjoaa alustan tuotteiden/maksujen rajat ylittävään myyntiin ja markkinointiin/siirtoihin. Tällä hetkellä alustalla on yli 100 000 rekisteröityä kauppiasta, jotka hyväksyvät Onecoinin osin tai kokonaan maksuvälineenä. Tutustu: www.dealshaker.com

3. Yhtiö myy talous- ja lakikoulutusta. Koulutuksen kaupan päälle saa halutessaan (oma valinta) maksuttomat tokenit eli louhintaoptiot Onecoin-virtuaalivaluuttaan. Kolikoita ei voi vielä ostaa, pörssi avautuu pian, kun tarvittavat lisenssit ovat valmiina.

Yhtiön tuotteiden itsenäiset markkinointikumppanit (IMA = Independent Marketing Associate) eivät tee sijoitustoimintaa, joka vaatisi sijoitusneuvojan pätevyyden, rahoitusmarkkinaesitteen ja Finanssivalvonnan toimiluvan, vaan myyvät koulutusta. Tutustu: www.oneacademy.eu

4. OneWorld Foundationin hyväntekeväisyystyötä on tehty alusta alkaen. Tutustu: www.oneworldfoundation.eu

5. Yhtiö luo globaalia maksujärjestelmää ja ekosysteemiä. Maksujärjestelmä mahdollistaa pankkipalvelut myös pankittomille/vähävaraisille. Kyseessä ovat nopeat, turvalliset ja edulliset globaalit rahansiirrot. Tutustu: www.onecoin.eu

6. Toimituksen tulisi olla puolueeton, eikä yksipuolisesti hakea tietoa ihmisiltä, jotka eivät ole yhtiöstä vastaavia tai lähteistä, joiden informaatio perustuu disinformaatioon ja mielipiteisiin. Tutustukaa https://www.onecoin.eu/en/media-center. Yhteydenotot yhtiöön: press@onecoin.eu tai press@onelife.eu.

7. Perehtykää asiantuntijoiden raportteihin lohkoketjusta. Yritys voi toimittaa ne virallisena dokumenttina pyydettäessä.

8. Viranomaistutkinnoissa ei ole löydetty laittomuuksia. Bulgarian/Saksan viranomaisten suuressa tutkinnassa 2018 on todettu aito lohkoketju, aidot kauppiaat, ei pyramidirakennetta markkinointijärjestelmässä.

9. Konstantin Ignatovin tapaus USA:ssa on kesken, oikeudenkäyntipäivämäärää ei ole tiedossa. Syyttömyysolettama pätee, syytön, kunnes toisin todistetaan. Tätä myös median tulisi kunnioittaa.

Tiedoksi, Ruja Ignatova ilmoitti kesäkuussa 2016 vetäytyvänsä julkisuudesta Lontoon Onelife-tapahtumassa. Hän sai myös lapsen. Asiaan ei liity dramatiikkaa.

Terveisin xxxxx

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kolikoita ei voi vielä ostaa, pörssi avautuu pian, kun tarvittavat lisenssit ovat valmiina.

"Pörssi avautuu pian" - näin Onecoin on sanonut jo neljän vuoden ajan. Miksi se tällä kertaa toteutuisi? Ja mitä ihmettä ovat "tarvittavat lisenssit"? Johan Xcoinx-pörssi ehti toimi hetken muutama vuosi sitten.

Tiedoksi, Ruja Ignatova ilmoitti kesäkuussa 2016 vetäytyvänsä julkisuudesta Lontoon Onelife-tapahtumassa. Hän sai myös lapsen. Asiaan ei liity dramatiikkaa.

Missähän tällainen ilmoitus saatiin, ei ainakaan hänen esityksessään. Neljä kuukautta myöhemmin hän veti suuren tilaisuuden Bangkokissa ja "rujautti" kaikille kaksinkertaisen omaisuuden.

"Sai" lapsen on erikoinen ilmaisu, kun kuvista päätellen hän ei ollut edes raskaana. Mutta ehkä Bulgariassa haikara tuo lapsia?

"Asiaan ei liity dramatiikkaa" - siis maailman menestynein yritys, joka mullistaa rahaliikenteen, ja jonka omistaja/perustaja katoaa julkisuudesta kesken kaiken, eikä tähän muka liity dramatiikkaa?

Come on Tommi, et itsekään usko juttujasi. Pystyt parempaankin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vielä yksi, ihan pieni juttu:

Yleensä, kun yhtiö on kriisissä tai median ajojahdin kohteena, toimitusjohtaja ilmestyy median eteen vastaamaan kysymyksiin ja palauttamaan luottamusta yhtiötä kohtaan.

Missä on Onelifen toimitusjohtaja? Kuka hän ylipäätään on?

Jos toimitusjohtaja on pidätettynä, kuka on varatoimitusjohtaja? Hallituksen puheenjohtaja? Kuka ylipäätään edustaa yhtiötä?

On ihan hullu ajatus, että toimittajien pitäisi lähettää sähköpostilla kysymyksiä johonkin nettiosoitteeseen ja odottaa vastauksia, joissa ei ole edes allekirjoitusta saati yhdenkään henkilön nimeä.

Viestintäyrittäjä Jari-Tommi tietää tämän hyvin toimittuaan itse Suomen maajohtajana, jonka puoleen media saattoi kääntyä, ja joka antoi haastatteluja niin radioon kuin televisioonkin.

Anonyymi kirjoitti...

Faces ryhmässä tänään:

"Tommi Vuorinen
Ylläpitäjä · 10 min
Medioiden kiihtynyt hyökkäys ja propaganda ei ole sattumaa. Tarkoitus on hermostuttaa keskuspankki ja yrittää estää ONE:n tulo julkiseen pörssiin. Meidän tulee pysyä yhtenäisenä yhtiön takana ja suojella projektia oikealla tiedolla ja tahtotilalla. Totuus tulee kyllä ilmi."

Sieltähän se tuli. Tässä Onecoinin "vihaaja kamppaniassa" tehdään vain uusi "selitys" sille miksi taas pörssiin meno peruuntui 🤦‍♂😂

Ja tunkit uskoo kaiken 😂

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoidaan Tommin "faktoja".

1. Yhtiö on luonut maailmanlaajuisesti turvallisen, säännellyn ja laittomien toimien estämiseen kykenevän virtuaalivaluutan. Käytössä ovat kansainvälisen rahanpesulainsäädännön mukaiset Tunne asiakkaasi-käytännöt (KYC ja KYB). Onecoineja ei saa käyttöön ilman hyväksyttyjä KYC-dokumentteja.

Vastaus: Juuri 5 minuuttia sitten testasin ostaa DealShakeristä kupongin tilillä jossa KYC on tilassa "declined", eli ei hyväksyttyä KYCiä. Kupongin ostaminen onnistui aivan hyvin. KYCiä ei ole koskaan tarvinnut olla hyväksyttynä vanhassa DealShakerissä jotta voi ostaa kupongin. Tommin väite on siis tässäkin aivan suoraa valhetta.

Tämän voi kuka tahansa toistaa ja varmistaa, jolla on pääsy sellaiselle OneCoin tilille joka ei ole KYC verifioitu. Tommi ja yhtiö siis yksinkertaisesti valehtelevat.

KYCillä on kyllä oma arvonsa huijareillekin. Päivitetyllä KYC informaatiolla on hyvä hinta markkinoilla. Ja kaatuvat ponzit myyvätkin viimeisenä tekonaan KYC tiedot joko suoraan rikollisille tai muille MLM huijauksille. OneCoin osti vuonna 2016 monien kaatuneiden MLM huijauksien/Ponzien käyttäjätiedot, kuten OPN, Conligus, UniverTeam, BNG, WeShare jne

Anonyymi kirjoitti...

2. DealShaker kauppa-alusta tarjoaa alustan tuotteiden/maksujen rajat ylittävään myyntiin ja markkinointiin/siirtoihin. Tällä hetkellä alustalla on yli 100 000 rekisteröityä kauppiasta, jotka hyväksyvät Onecoinin osin tai kokonaan maksuvälineenä. Tutustu: www.dealshaker.com

Vastaus: Avoimia diilejä on luokkaa 17000, joten suurin osa kauppiaista ei myy mitään. Suurin osa diileistä on täyttä rihkamaa. Monet diilit aukeavat vasta myöhemmin, ja niitä on hyvin rajoitettu erä. Monet diilit myös odottavat että pörssi aukeaa. DealShakerissä on hyvin vähän mitään mielenkiintoista, ja rahanarvoisia diilejä on yleensä vain muutama jotka menevät saman tien.

Statistiikoista nähdään, että DealShakeriä käyttää verkoston hehkutukseen nähden hyvin vähän ihmisiä päivittäin. Keskimäärin 10400 ihmistä päivittäin.
Asia kuvaa hyvin se että maailman laajuisesti 3.2% päivittäisistä vierailijoista tulee Suomesta, kahdeksanneksi eniten, vaikka suomalaisia diilejä ei montaa ole jos ollenkaan.

https://hypestat.com/info/dealshaker.com

Anonyymi kirjoitti...

3. Yhtiö myy talous- ja lakikoulutusta. Koulutuksen kaupan päälle saa halutessaan (oma valinta) maksuttomat tokenit eli louhintaoptiot Onecoin-virtuaalivaluuttaan. Kolikoita ei voi vielä ostaa, pörssi avautuu pian, kun tarvittavat lisenssit ovat valmiina.

Vastaus: Kaikki tietävät, että koulutuksen myynti on vain silmänlumetta, jolla kierretään se ongelma, että verkostomarkkinoijat eivät voi laillisesti suoraan myydä kolikoita.

Tuskin yksikään henkilö koko OneCoinin historiassa on ostanut pakettia minkään koulutuksen takia, vaan koska paketilla saa tokeneiden avulla "louhittua" kolikoita halvemmalla, kuin se feikki-hinta jonka arvoinen yhtiö väittää kolikon olevan.

Tähän liittyen huvittava yksityiskohta näiden uusimpien "lakipakettien" osalta. Itse koulutusmateriaalia ei ollut moniin kuukausiin saatavilla, vaikka paketteja on myyty muka koulutuksena.

https://i.imgur.com/FIWXpCb.png

Petteri Järvinen kirjoitti...

BBC:tä ei hämätä masinoiduilla kampanjoilla, kääntyvät pikemminkin itseään vastaan:
http://www.bbc.co.uk/complaints/complaint/missingcryptoqueen/


Complaint
We received some complaints ahead of the publishing of this podcast, with concerns about accuracy, impartiality and fairness. An organised lobby group has been identified behind the complaints.


Response
The BBC takes its commitment to fair and impartial journalism very seriously. We are confident this series will adhere to our Editorial Guidelines as required. We stand by the rigour and quality of our work here.

We have offered a right of reply to OneCoin and await their response. This dynamic series remains ready to include contributions from the key people involved, as well as listeners who may be affected in some way.

Over the course of the 8 episodes, we will include a range of perspectives. This is a significant public interest case where some people have lost substantial amounts of money. It is right and proper that we hear from them as one part of our approach. We look forward to a reply from those who have been asked for comment.

Anonyymi kirjoitti...

4. OneWorld Foundationin hyväntekeväisyystyötä on tehty alusta alkaen. Tutustu: www.oneworldfoundation.eu

Vastaus: Käytännössä kaikilla isommilla huijauksilla on jonkinlaista hyväntekeväisyystoimintaa. Kaikki voivat arvata syyn miksi. Tällä ei koiteta harhauttaa viranomaisia, koska viranomaisille tällainen toiminta huijausten yhteydessä on hyvin tuttua.
https://dealbook.nytimes.com/2009/06/29/should-charities-repay-their-madoff-money/

Anonyymi kirjoitti...

5. Yhtiö luo globaalia maksujärjestelmää ja ekosysteemiä. Maksujärjestelmä mahdollistaa pankkipalvelut myös pankittomille/vähävaraisille. Kyseessä ovat nopeat, turvalliset ja edulliset globaalit rahansiirrot. Tutustu: www.onecoin.eu

Vastaus: OneCoin on nyt toiminut 5 vuotta. Vieläkään edes one kolikoita ei voi siirrellä vapaasti jäsenten välillä, ainoastaan verkostolinjassa hyvin pieniä määriä.

Jäsenten tileillä ns. Cash Accountilla olevia euroja ei saa nostetuksi, koska rahoja yhtiöllä ei käytännössä enää ole. Aika härskiä on näin ollen väittää OneCoinia turvalliseksi.

Kukaan ei tiedä kenen hallinnassa jäsenten varat ovat. Tätä ei ole kerrottu missään, eikä nimiä ole yhtiön toimesta julkistettu. Edes virallista OneCoinin toimitusjohtajaa ei ole tiedossa.

Myös jäsenten tilejä ja varoja takavarikoidaan löysin perustein jos joku tuntematon yhtiössä niin päättää, esim. kritisoinnin takia. Se tiedetään että OneCoin Ltd. on rekisteröity Dubaihin, tai tarkemmin sanottuna ilmeisesti Ras Al Khalmah veroparatiisiin Arabiemiraateissa.

Konstantin Ignatov istuu vankeudessa, samoin kuin toinen perustaja Sebastian Greenwood. Ruja Ignatova on jo kolmatta vuotta paossa 85 vuoden vangitsemissyytteitä USAssa. Edes FBI ja sen ulkomaankontaktit eivät ainakaan maaliskuussa tienneet missä Ruja on.

Anonyymi kirjoitti...

7. Perehtykää asiantuntijoiden raportteihin lohkoketjusta. Yritys voi toimittaa ne virallisena dokumenttina pyydettäessä.

Vastaus: Yhtäkään puolueetonta asiantuntijaraporttia ei ole koskaan toimitettu yhtään minnekään, missä asiantuntija toteaisi että OneCoinilla on sellainen lohkoketju johon on talletettu kaikki OneCoin transaktiot. Tämä on fakta. Maksetut raportit OneCoinin alkuajoilta ovat sitten erikseen. Mutta sellaista raporttia joka toteaisi OneCoinilla olevan legitin lohkoketjun johon on tallennettu kaikki transaktion, ei ole, eikä varmasti myöskään ikinä tule.

Se että jossain raportissa todetaan, että on jotain merkkejä jostain lohkoketjusta, ei ole todiste että OneCoinilla on lohkoketju johon on tallettennu kaikki OneCoin transaktiot! On hyvin todennäköistä että OneCoin on jotain altcoin skriptiä pyörittänyt servereillään jossain vaiheessa. Mutta sellaista lohkoketjua ei ole löytynyt, eikä OneCoin ole pysytynyt osoittamaan, missä olisi kaikki OneCoin transaktiot tallennettu. Eli käytännössä OneCoin kolikko perustuu teknisesti SQL-alusta toteutukseen, ei kryptovaluutta/lohkoketju -järjestelmään.

Se mitä OneCoinilla on näyttää, on feikki blockchain BackOfficessa, joka ei ole koskaan näyttänyt yhtäkään tosielämän Onecoin transaktiota. Sen ainoa tarkoitus on vain olla näytillä ilmeisesti erehdyttämis tarkoituksessa.

Toinen asia on se että lohkoketjua ei edes varmisteta millään paperiraporteilla, vaan se varmistetaan sillä että on olemassa lohkoketju selain millä lohkoketjua voi selata ja etsiä, sekä transaktion voi sillä tarkistaa. OneCoinilla ei tällaista ole. Eikä se ole sellaista saanut aikaan vaikka 5 vuotta on asiaa kyselty.

Tässä on Dence GmbH yhtiön, joka ilmeisesti on tutkinut asiaa Saksan Bielefedin tutkimuksen yhteydessä, vastaus Lynndel Edgintonin kyselyyn OneCoinin lohkoketjusta.
Dencen GmbH yhteystiedot ovat myös ohessa.
----

Dear Lynndel Edgington,

thank you for your enquiry regarding the OneCoin blockchain. dence offers services and software related to digital forensics, including the analysis of virtual currency payment systems. We support our customers in understanding, assessing and using new digital technologies. We also offer special services for fraud victims in order to identify, analyse and interpret evidence to answer technical questions. Our expert witness statements are independent and make use of scientific methods.

As for your question, dence does neither comment on ongoing investigations of our customers nor do we speculate on legal decisions made by a court. As of today, we are not aware of any court ruling interpreting our technical analysis as an indicator that OneCoin has used a blockchain for accounting a virtual currency relating to user funds.

If you have any official documents, case numbers or other official references interpreting our results, I would be very happy to receive a copy or link.If you are a fraud victim, we would be very happy to support your case and answer your technical questions related to a specific incident.

Best regards,Jakob Hasse
----------
Jakob Hasse
Account Managerdence GmbH
Königsbrücker Straße 124
01099 Dresden, Germany
Phone +49 351 850 74 817
E-Mail jakob.hasse@dence.de
PGP Encryption DD96 BBA9 5D73 5836 F082 6E68 7A5D CCAB 737A C7D1
Web https://www.dence.de

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti Lontoon poliisi lopettaa OneCoin tutkinnan ja jättää hommat suosiolla USAlle.

Suurimat Brittien OneCoin ponzi promoottorit pääsevät näin pois tutkinnasta ja kuin koira veräjästä. Britti uhrit jäävät tyhjän päälle.

Jen McAdam puhui viime viikolla Lontoon poliisin tutkijan Kieron Vaughanin kanssa, joka kertoi että resursseja ei ole tätä jatkaa, jatkoon tarvittaisiin huomattavasti suuremmat resurssit niin päätettiin lopettaa. Mieluummin annetaan USAn hoitaa homma. Brittiläisiä ponzi uhreja tämä tuskin lohduttaa.


http://i.imgur.com/fYveZgd.png

Ja_e kirjoitti...

Nimimerkki(tuskin oikea nimi) Pate Sisu, joka eräs Tommin uskollisimmista opetuslapsista on nyt julkaissut veret seisauttavian uhkauksen fb:ssa, saa nähdä millaiset sanktiot saamme me jotka olemme julkaisseet näitä...

Tämä ryhmä on tarkoitettu vain OneLife paketin maksaneille jäsenille ja ylläpitäjät tarkastavat ennen hyväksymistä jäsenen käyttäjänimellä tai muulla tavalla tämän asian.
Viestien kopionti muualle on ehdottomasti kiellettyä!

Ei ole tarkoitettu yleiseksi keskustelupalstaksi vaan tiedonjakokanavaksi!
Tämä ryhmä ei ole paikka missä laajemmin koulutetaan.
Koulutusta annetaan yhteisissä isommissa koulutuksissa tai suoraan tiimin sekä sponsorin toimesta.
Ryhmä ei ole myöskään kolikkojen myyntikanava.
Jos sama jäsen toistuvasti kirjoittaa täällä ryhmässä negatiiviseen sävyyn, niin hänet jäädytetään määräajaksi tai poistetaan ryhmästä

deckfromacard kirjoitti...

Onecoinin kryoniikkaosasto.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201707062200250748?fbclid=IwAR1hLtjUtGlEkav5auvB3QFO3NBo1IkQLD__0nylQOB9eg8iXXeaoPfp_UU

Näkökulma: Petteri Järvisen pitkä lento tietokirjailijasta ylipainoisten naisten pilkkaajaksi

Anonyymi kirjoitti...

Lontoon poliisi lopettanut OneCoiniin liittyvät tutkimukset. Päätöksestä löytyy virallinen dokumentti. Todella outoa, kun Petteri Järvinen on nimenomaan alusta saakka tiennyt 100%:sti sen olevan huijaus. Lontoon poliisin täytyy olla väärässä, näin sen täytyy olla, pakko olla.

Ja_e kirjoitti...

Maajohtaja on hurjana ja uhkailee tämän blogin ylläpitäjää ja Hesaria ja opetuslapset määkivät kuin lampaat kuorossa mukana

Tommi:
Yksi nimeltä mainitsematon satukirjailija saa vielä ansionsa mukaan
Lammas:
En ymmärrä miten tämä satukirjailija jaksaa kirjoitella vieläkin vaikka ei tiedä asioista mitään ! laitan satukirja miehestä Helsingin sanomiin etusivun kokoisen jutun kunhan kolikko on pörsissä !:D voisin itsekkin erakoitua ja alkaa bloggaamaan ajankuluksi jostain aiheesta mistä en tiedä mitään , olisi siinäkin tekemistä kun ei muutakaan ole ! :D
Lammas2:
Ajatelkaa mikä häpeä ja nöyryytys tällä satusedällä on vielä edessä..
Tommi:
Mikäli Helsingin Sanomat ei oikaise valheellista juttuaan, niin laitamme viipymättä joukolla kantelun Julkisen sanan neuvostoon.
Lammas:
Valheelliset jutut on oikaistava ja totuuden on tultava julki. Hävetköön valheen kertoja jos yleensä osa hävetä
Paha saa aina palkkansa.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.mdenews.online/2019/08/onecoin-legal-in-germany.html?m=1&fbclid=IwAR1bSZfG09v_ir1wtAzvG0UtdQOAFyTQgzPuPjifj49Wlwkehg7BKOPrR24

Petteri Järvinen kirjoitti...

Valheelliset jutut on oikaistava ja totuuden on tultava julki. Hävetköön valheen kertoja jos yleensä osa hävetä
Paha saa aina palkkansa.


Totuus tulee julki tässäkin asiassa, toivottavasti monet vuodet Suomessa ja ulkomailla valehtelemassa kiertäneet henkilöt saavat todellakin palkkansa.

Haastan ex-maajohtajan tai kenet tahansa verkossa vielä mukana olevan julkiseen keskusteluun asiasta. Myös toimittajat tulevat mielellään haastattelemaan teitä. Mitä te häpeilette? Miksette tule julkisesti puolustamaan asiaanne? Miksi roikutte täällä blogissa nimettöminä ja salaisessa Facebook-ryhmässä?

Odotatteko tosiaan, että toimittajat lähettäisivät kysymyksensä sähköpostilla Bulgarian pääkonttoriin, jossa joku nimettömästi vastaisi niihin ympäripyöreitä latteuksia?

Anonyymi kirjoitti...

Satoja tutkimuksia ja oikeuden päätöksiä. Ei rikosta. Missä vika?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tästä Petteri tarvitse enää väitellä. Toiminta menee finaaliin ja joudut nöyrtymään.

deckfromacard kirjoitti...

Ai nytkö niitä tutkimuksia ja oikeuden päätöksiä on jo satoja? Kylläpä viranomaisten into kuuluttaa OneCoinin laillisuutta sen kuin kasvaa!
Tai sitten Anonyymin mopo keulii. Firman "kapteeni" on telkien takana ja 20 vuoden kakku uhkaa. Ei päästetty vapaalle jalalle oikeudenkäynnin ajaksi edes takuita vastaan. Firman perustajaa uhkaa 85 vuoden tuomio, paitsi ettei hänen sijainnistaan ole ollut tietoa 2 vuoteen.
"Ei rikosta."

Ja_e kirjoitti...

Onecoijarit eivät vaan ymmärrä että heitä on kusetettu oikein huolella. Köyliön karikatyrististä on vaikea sanoa onko hän kovimman luokan huijari vai tyhmä kuin saapas. Viime aikaisten juttujen perusteella vaaka kallistuu vahvasti jälkimmäisen vaihto-ehdon puolelle. Hän uskoo asiaansa niin vahvasti että on onnistunut manipuloimaan itsensäkin uskomaan onecoinin ylivertaisuuteen.
Tälläinen mies tulisi ehdottomasti kytkeä julkiseen häpeäpaaluun esimerkkinä siitä kun ihminen alkaa kuvittelemaan että hän kaiken yläpuolella kuin epäjumala jota hänen aivopestyt opetuslapsensa vieläpä seuraavat kuin teuraslampaat.

Führerin uusin kehoitus kannattajilleen:
LAITTAKAA KAIKKI PALAUTETTA JA PYYTÄKÄÄ VÄLITÖNTÄ OIKAISUA HELSINGIN SANOMIEN TÄMÄN PÄIVÄN TOIMITTAJA LAURA HALMISEN JUTTUUN. ITSE TEIN SEN JO

Mitä siinä on oikaistavaa??

Anonyymi kirjoitti...

Näin tulevat onecoin miljonäärit uhoaa Petterille ja hesarille omassa fase ryhmässään😂 (Kuvakaapaukset)

https://drive.google.com/drive/folders/1lPnlEUHbVxDynhd4jDb_vGtJYIZxLtmE

Anonyymi kirjoitti...

Yhtiöön on vuosien saatossa kohdistunut 187 eriasteista tutkintaa ja kaikki on selvitetty. Tällä hetkellä luku on jo suurempi, kuin em. Missä rikos? Näyttö puuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Kysytään toisinpäin. Jos Konsta saa tuomion niin kelpaako se näytöksi?

Anonyymi kirjoitti...

Jos täti on setä, niin sillä on munat.

Anonyymi kirjoitti...

Tein pientä tutkimusta ja huomasin että valtaosa Suomen onecoinin kannattajista on ainakin FB sivujensa mukaan myös Perus Suomalaisten kannattajia. Ovatko muut kiinnittäneet huomiota samaan asiaan?

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaisten kannattajia taitaa olla yli 500000, eli ei mikään ihme vaikka osa olisi coinareitakin.

Anonyymi kirjoitti...

Lähinnä ihmettelin että, mikään muu puolue ei tullut esille OC jäsenistön keskuudessa, mutta vahva tuki Persuille tuli esille poikkeuksellisen vahvasti. Onko ideologiassa mahdollisesti jotain yhteistä?

Anonyymi kirjoitti...

Olisko geeniperäistä, kun näyttävät olevan lähes kaikki valkoihoisiakin?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Missä rikos? Näyttö puuttuu.

Näytön puuttuminen ei tarkoita, etteikö rikosta olisi.

Mikset tule avoimesti kertomaan näkemystäsi? Miksi piilottelet anonyyminä? Häpeätkö jotain?

Anonyymi kirjoitti...

Talous osaamisen ja "maalaisjärjen" geenit ei ole ainakaan tähän porukkaan siirtyneet. OC:n tunnistaa huijaukseksi välittömästi.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän ketään voi tuomita, jos ei ole näyttöä rikoksesta. Ei tätäkään gasea, jos näyttöä mistään rikoksesta ei ole. Näyttöä on haettu ja tutkintoja tehty vuosikausia, mutta sitä rikosta vaan ei ole löydetty.

Anonyymi kirjoitti...

USA:ssa on käsittääkseni näyttöä ja todistusaineistoa rikoksesta. Nyt vain odotellaan oikeudenkäyntiä jonka jälkeen Suomen ja muiden Eurooppalaisten viranomaisten on helpompi aloittaa omat prosessit. Uskon että useammat käräjät ovat edessä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kyseessä olisi oikeasti laillinen yritys ja sen todellinen arvo olisi edes 10% OC:n omasta valuaatiosta ei Ruja olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Eivätkä avainhenkilöt poistuisi yhtiöstä. Hälytyskellot ovat olleet punaisena viimeisen kaksi vuotta eikä tuomiolta pelasta vetoaminen "koulutuksen myyntiin"

Anonyymi kirjoitti...

Ei juma. Kusettajat keräsivät turvenuijilta miljoonia euroja ja turvenuijat itse puolustelevat, että eihän tässä mitään. Koulutustahan tässä vaan ostettiin :DD

Parodiahorisontti ylitetty.

Anonyymi kirjoitti...

Sebastian Greenwood napattiin kiinni Thaimaassa ja lennätettiin USA:han. Sebu on laulanut kaikki tietonsa saadakseen mahdollisuuden päästä edes joskus vapaaksi. Konsta odottaa vähintään 20 vuoden tuomiota eikä Rujasta kukaan tiedä mitään.

Suljetuissa ryhmissä kaupataan miljoonien coinien paketteja muutamalla tonnilla eikä kukaan halua ostaa niitäkään. Pörssi tarvitsee toimiakseen myyjien lisäksi myös ostajia. Jos XcoinX joskus aukeaa niin hinta romahtaa nollaan koska ostajia ei yksinkertaisesti ole.

Kaiken tämän jälkeen coinisti on vielä sitä mieltä että hyvin menee. Siinä Tommi on oikeassa että totuus tulee julki ja siihen ei enää kauan mene.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jeesus noita turvenuijien kommentteja:D

Vuorisen "käsky" laittaa palautetta Helsingin Sanomien jutusta.


"Juha Hautamaa Näkeekö jutun jostain, vai voiko palautteen laittaa lukematta itse juttua..."



Kyllä noita turvenuijia on helppo manipuloida tekemään mitä vaan:D

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kusettajat keräsivät turvenuijilta miljoonia euroja ja turvenuijat itse puolustelevat, että eihän tässä mitään. Koulutustahan tässä vaan ostettiin

Kirjoitin vuosi sitten Onecoin on täydellinen rikos. Todellinen neronleimaus tehdä systeemi, jossa uhrit puolustelevat rikollisia ja pyytävät saada tulla huijatuksi vielä lisää.

Jos rikoksilla olisi Nobel-palkinto, Ruja Ignatova ansaitsisi sen.

Anonyymi kirjoitti...

No missä se rikos on? Onko yhtään tuomiota julistettu? Syyttömyysolettama https://fi.wikipedia.org/wiki/Syytt%C3%B6myysolettama

Petteri Järvinen kirjoitti...

No missä teidän rahanne ovat? Mikä on Onecoinin todellinen arvo tällä hetkellä?

Missä on konvertoiva Mastercard? Missä Dubain turvatalon kulta? Missä on kryptokuningatar Ruja Ignatova, jonka piti mullistaa maailma? "Ei rahan vuoksi, vaan siksi että hän haluaa tehdä taloushistoriaa", sanoi Vuorinen. Historiaa hän on kyllä tehnytkin.

Missä on se taloudellinen riippumattomuus, jonka Tommi Vuorinen lupasi helmikuussa 2016? Siis tämä.

Kun nämä asiat selviävät, selviää varmaan rikoskin. EU:n viranomaiset ovat niin munattomia ja kyvyttömiä, että jenkkien pitää hoitaa tämä asia. Kun kaksi avainhenkilöä on jo pidätettynä, ei tarvinne kauaa odottaa lopullista ratkaisua.

Lausunnossaan Britannian poliisi toteaa, ettei se voi tutkia asiaa, koska syylliset ovat ulkomailla ja rahat on jo siirretty pois maasta. UK-poliisi kuitenkin avustaa USA:n viranomaisia tutkinnassa. "We have been unable to identify any UK based assets which can be used to compensate victim/investero losses. Siis UHRIEN TAPPIOITA. Eikö tuo ole niin selvästi sanottu, että härmän jätkäkin ymmärtää sen?

Anonyymi kirjoitti...

Useamman rikoksen (esim.törkeä petos) tunnusmerkit alkavat täyttyä useammankin Suomi coinistin kohdalla. Tutkinnan laukaisee yhdenkin sijoittajan tekemä rikosilmoitus. Siinä vaiheessa ainakin Maajohtajan ja muutaman muun OC:kärkihahmon on turha vedota tietämättömyyteen tai yrittää esittää ettei heillä ole ollut osaa rahaliikenne verkostossa. Ruja on kadonnut maan alle ja korvausvastuuseen joutuu "kilpimiehet" kuten esim. maajohtaja.

Anonyymi kirjoitti...

Olet Petteri rikkonut näillä jutuillasi räikeästi syyttömyysolettamaa, syytön siihen asti kunnes syyllisyys on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä. Oli lopputulema sitten mikä tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Eräs legendaarinen pokerinpelaaja sanoi aikoinaan että yhden asian hän on oppinut ja se on se että koskaan ei voi aliarvioida ihmisten tyhmyyttä. Jotain tähän suuntaan Ruja ja kumppanit ovat sähköpostissaan puhuneetkin.

On ihan sama montako ziljoonaa kolikkoa on kun niiden arvo on nolla. Jos kolikolla olisi sentinkään arvoa niin se olisi ollut pörssissä kauan sitten kuten oikeat kryptovaluutat.

Pitää oikeasti kysyä että kuinka tyhmä ihminen voi olla?

Jukka Niiranen kirjoitti...

En ole varma ovatko nämä puolustelijat täällä trolleja vai aidosti tuota mieltä. Anonyyminä on helppo huudella.

Anonyymi kirjoitti...

"Olet Petteri rikkonut näillä jutuillasi räikeästi syyttömyysolettamaa, syytön siihen asti kunnes syyllisyys on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä. Oli lopputulema sitten mikä tahansa."

Toisaalta silloin, kun arvostelu kohdentuu liiketoimintaan, on esim. kunnianloukkausta koskien suuria rajoituksia, seuraava lainaus Minilexistä: "Kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."

Eli jos Onecoin väitetysti harjoittaa liiketoimintaa, tässä sijoittajat tietenkin mukana, niin on aika suuri pelivara esittää perusteltua arvostelua, jopa suoranaisia epäilyksiä toimintamallin todenperäisyydestä. Ja kuten on todettu, mikään ei olisi Onecoinille tässä tilanteessa helpompaa, kuin kutsua kansainvälinen lehdistö ja asiantuntijat konesaliinsa, Bulgarian viranomaisten läsnäollessa. Yhdysvaltain oikeusviranomaisetkin lähettäisivät taatusti edustajansa toteamaan tilanteen, jos sellainen mahdollisuus tarjottaisiin. Kovin on hiljaista suljettujen Facebook-ryhmien ulkopuolella...

Ja_e kirjoitti...

Eikö onecoinin ja eritysesti Tommi Vuorisen tulisi nostaa syyte P.Järvistä ja Hesaria vastaan jos heitä on loukattu niin verisesti kuin antavat ymmärtää?
Totuus on kuitenkin se että Vuorinen ei tule tekemään mitään sellaista koska tietää että jutuilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Sen sijaan hän käyttää asiaa keppihevosena nostattaakseen hurmosta pyhään vihaan kaikkia totuuden kertovia vastaan. Peli PJärvinen vs. T.Vuorinen on päättymässä urheilutermein ilmaistuna T.Vuorisen teurastukseen rökälenumeroin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tommi, mikset anna haastattelua toimittajille? Moni on yrittänyt, mutta et vastaa heille. Miksi vaadit, että toimittajien pitäisi olla tasapuolisia, jos kukaan muukaan onecoinisti ei suostu haastateltavaksi?

Mitä kirjoitat JSN:n kanteluun? Hesarin olisi pitänyt kysyä tasapuolisuuden vuoksi kommentteja myös Onecoiniin uskovilta - mutta mepä emme annakaan lausuntoja kenellekään!

Vaaditte siis, että toimittaja lähettää sähköpostia tuntemattomaan osoitteeseen Bulgariaan, jossa tuntematon henkilö vastaa hänelle nimettömästi sähköpostille. Ja tämän sähköpostin pitäisi edustaa yrityksen virallista kantaa?

BBC on tehnyt kokonaisen sarjan, missä etsitään yrityksen perustajaa, visionääriä ja toimitusjohtajaa. Ruja voisi yksinkertaisesti tulla esiin ja kertoa, miten asiat ovat. Voisi näyttää sen lohkoketjun ja ne supertietokoneet, joita peräsin Vuoriselta radiossa jo 2015. Sen jälkeen kaikki olisi kunnossa ja Onecoin todistanut ainakin olemassaolonsa (ei silloinkaan valuutan arvoa).

Nyt käsi sydämelle Tommi ja jäljellä olevat anonyymit kannattajat: voitteko ihan vakavissanne väittää, että media (tai allekirjoittanut) on kohdellut teitä epäreilusti?

Anonyymi kirjoitti...

https://youtu.be/GxJ2s0aTpa8

deckfromacard kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
"Satoja tutkimuksia ja oikeuden päätöksiä. Ei rikosta. Missä vika?"

deckfromacard sanoi...
"Ai nytkö niitä tutkimuksia ja oikeuden päätöksiä on jo satoja?"

Anonyymi sanoi...
"Yhtiöön on vuosien saatossa kohdistunut 187 eriasteista tutkintaa ja kaikki on selvitetty."

No yrittäkää nyt edes olla johdonmukaisia noissa luvuissanne! :D
Mutta puhutaan toki oikeuden päätöksistä:
Kiinassa 35 syytettyä sai tuomiot. Ei siis pelkästään syytteet vaan tuomiot. Ja rikos heidän osaltaan oli laiton pyramidipeli.
Taas kerran OneCoin/OneLife sanoo pressiriliisissään toisille "sioittajille" että nämä olivat "yksittäisten edustajien harharetkiä", mutta se ei muuta mitään. Väännetään rautalangasta:

Kiinalaiset OneCoinin jäsenet myivät OneCoinin koulutuspaketteja.
OneCoinin järjestelmässä.
OneCoinin referral linkeillä.
OneCoinin hinnoittelulla.
Käyttäen OneCoinin omaa nettisivua/mekanismia.
Juuri siten kuin koko Onecoinin "koulutusmyynti" on suunniteltu toimimaan.

Se, että firma jälkikäteen väittää että tässä on rikottu sääntöjä on merkityksetöntä kun toiminta on ollut firmankin mielestä "by the book" siihen asti kunnes tuomioita alkoi paukkua.
Syy siihen että Kiinassa on tullut tuomioita ja Yhdysvalloissa oikeudenkäynti etenee, on se että molemmissa valtioissa koko OneCoinin bisnesmalli on lain silmissä pyramidipeli. Ihan pelkkänä koulutusmyyntinä ja ilman minkään sortin kolikkojen jakamista. Ja täysin riippumatta siitä ovatko yksittäiset IMA:t luvanneet tuottoja tai ei.

Mutta siis voihan sitä Anonyymi tulla tänne vetämään vaikka millaisia lukuja siitä että paljonko on ollut tutkintoja ja onko niissä tullut tuomioita vai ei. Minäkin voisin väittää että kuu on juustoa ja meret vissyvettä mutta fakta on että:
- Kiinassa tuomioita on tullut OneCoinin omien sääntöjen mukaisesta toiminnasta.
- Toinen perustajista on vangittu Thaimaassa ja luovutettu Yhdysvaltoihin.
- Nykyinen "presidentti" istuu vankilassa ilman mahdollisuutta päästä vapaaksi takuita vastaan.
- Itse perustaja Ruja Ignatova on etsintäkuulutettu Intiassa ja Yhdysvalloissa (ja sitä kautta käsittääkseni myös Interpolin kansainvälisellä listalla).

Popcornia kuluu samalla kun odotellaan että oikeuden päätös Amerikasta tulee. Kannattaa Anonyymin alkaa jo pikku hiljaa ostamaan Kari Wahlroosilta koulutusta. Se talouskoulutus mitä hän nykyään myy on kuulemma parempaa kuin OneCoinin talouskoulutus. Ja tässä uudessa koulutuksessa saa kylkiäisenä DagCoineja OneCoinien sijaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti...
https://youtu.be/GxJ2s0aTpa8

Videossa sentään mainitaan jotain nimiä, joita BBC:n pyydetään haastattelemaan. Miksei Suomesta löydy ketään haastateltavaa?

Videokin näyttää jo valmistelevan jäseniä siihen, ettei Onecoin valuuttana onnistu. Maksamalla 5000-118 000 euron paketteja saitte koulutusta, ja huijarit saivat rahanne.

Tommi tosin lupasi maajohtajana ollessaan taloudellista riippumattomuutta vuoden kuluessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ajatelkaa mikä häpeä ja nöyryytys tällä satusedällä on vielä edessä.."

Näin ihan varmasti on mutta satusedän nimi on Tommi. Yksikään annettu lupaus ei ole pitänyt eikä edes sinne päinkään ja USA:sta kohta tulevat tuomiot sinetöivät homman lopullisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin-uskovaisten logiikalla myös esim. nigerialaiskirjeet ovat ilmeisesti täysin asianmukaista liiketoimintaa, koska ketään ei ole (ainakaan Suomessa) tuomittu rikoksesta. Samoin syyttömyysolettamaa voidaan hyvin käyttää osoituksena siitä, että nigerialaiskirjeet ovat täysin laillisia ja asianmukaisia, eikä niistä ole mitään syytä varoitella ihmisiä etukäteen. Sitä paitsi kyllä ne prinssin luvatut perintömiljoonat sieltä vielä tulee, kunhan heitterit eivät vain pilaa hommaa...

Anonyymi kirjoitti...

Näin kaksi idioottilaumaa ovat keskenään sotajalalla. Kyllä vain, eli ei ole myöskään Petterin ja hänen opetuslasten toiminta mistään kotoisin. Tämä ei ole coinistien puolustamista.

Anonyymi kirjoitti...

"..eli ei ole myöskään Petterin ja hänen opetuslasten toiminta mistään kotoisin."

Haluaisitko ehkä perustella hieman tätä näkemystäsi? Missä on tehty väärin?

Anonyymi kirjoitti...

Kolikoita on suomessa myyty myös suoraan cryptovaluuttana ilman koulutusta. Rahat ulkomaiselle tilille jonka jälkeen tunnukset on lähetetty sijoittajalle.

Ja_e kirjoitti...

Kolmas lauma ilmestyi juuri peliin mukaan, ainakin kielenkäytön mukaan, jos olisit sellainen kuin yrität antaa kuvan itsestäsi et nimittelisi ketään idiootiksi. Jos sinulla on pääsy onecoinin salaiseen fb ryhmään ja vertaat kommentointia siellä ja tätä viestiketjua, saatat ymmärtää mistä on kysymys. Ei kukaan ole onecoinisteja kutsunut idiooteiksi, vain hyväuskoisiksi ja toisten johdateltavissa oleviksi. Onecoinin fb ryhmässä taas käytetään muista ihmisistä nimityksiä joista idiootti on lievimmästä päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä video ei kyllä parantanut OC:n asemaa millään tavalla. Esittyjen puolustusten tueksi ei löydy mitään faktaa. Coineja myydään suoraan myös suoraan ja koulutus mainitaan vain säädoksien kiertämisen vuoksi. Lisäksi video oli leikattu tyyliin joka muistutti koulu kiusaamista. Sai ainakin minut hakemaan alkuperäisen videon ja tämän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä että OC: aktiivit tulevat saamaan syytteitä myös Suomessa. (Esim. sääntely ja talousrikoksista sekä törkeistä petoksista/ kavalluksista jne.)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Samaa koululaissarjaa kuin tämä aiempi: Warning CCN Media & Bloomberg.

Anonyymi kirjoitti...

^ Nämä Youtube-käyttäjä "one" videot todellakin ovat kuin jonkun yläasteikäisen tekemiä lapsellisia dissausvideoita.

Näitä sitten jaetaan verkostossa "vastaamaan" kritiikkiin. Ei voi kuin ihmetellä miten aikuiset ihmiset:
a) viitsii tehdä tällaisia videoita
b) levittää näitä verkostossa mielestään hyvänä vastauksena kritiikille

Aivan käsittämätöntä soopaa. Viimeistään tästä huomaa kun jopa verkoston kärkihahmot levittävät näitä videoita "vastauksena" kritiikkiin, kertoo jo aika paljon miten paljon älykkyydelle annetaan painoarvoa verkostossa. Ei yhtään.

Mutta niinhän se menee kuten Sebastianin ja Konstantinin viestinnässä tuli ilmi DOJ dokumenteissa: Verkosto ei toimisi jos se koostuisi pääasiassa älykkäistä ihmisistä.

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ja_e kirjoitti...

Maajohtaja tuulettaa onecoinin 5-vuotis juhlaa. Dr.Ruja on näkyvässä asemassa näissä karkeloissa, kuitenkin maajohtaja on unohtanut Rujan tärkeimmän strategian tässä juhlahumussa:
“Take the money and run and blame someone else for this.”

👁 Pörssi ei ole lopputulos, se on alku❗️❗️❗️
.
👀 Kaikki on vasta alussa❗️❗️❗️
.
"Otamme hyvin aktiivisen lähestymistavan muotoillessamme rahan tulevaisuutta." - Dr. Ruja IGNATOVA
.
💥 Luomalla globaalin digitaalisen rahan, jotain aivan muuta, kuin maailma on nähnyt aiemmin❗️...

Maksamisen tulevaisuus.......ONE

👁 Exchange is not a result, It is a start❗️❗️❗️
.
👀 Everything is just beginning❗️❗️❗️
.
"We take a very active approach in shaping the future of money." -Dr.Ruja IGNATOVA
.
💥 Creating A Global Digital Currency Unlike Anything the World Seen Before❗️...

.
The Future Of Payment.......ONE

5 years. 27/09/2014-27/09/2019

Time of exchange. OneCoin.

(Rujan kuva)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Perjantaina 27.9. tulee tosiaan kuluneeksi viisi vuotta ensimmäisestä Onecoin-tilaisuudesta. Mitenkähän Tommi aikoo juhlistaa sitä? Entä me muut?

Pörssin avaaminen sopisi mainiosti juhlapäivälle. Eikös Tommi vähän lupaillutkin sitä vielä tämän kuun aikana?

Ari Widell kirjoitti...

"^ Nämä Youtube-käyttäjä "one" videot todellakin ovat kuin jonkun yläasteikäisen tekemiä lapsellisia dissausvideoita.

Näitä sitten jaetaan verkostossa "vastaamaan" kritiikkiin. Ei voi kuin ihmetellä miten aikuiset ihmiset:
a) viitsii tehdä tällaisia videoita
b) levittää näitä verkostossa mielestään hyvänä vastauksena kritiikille"


Mitä muutakaan voi odottaa, kun myös tämän huijauksen ravintoketjun yläpäähän kuuluva "Inner Circle"/"Global Leaders Group" -jäsen käyttäytyy kuin idioottimainen kolmasluokkalainen kakara. Eikä ollut kehumista Master Distributor, Habib Zahidin, käytöksessä, ennen kuin häipyi kuvioista heti valehtelujensa jälkeen.

Ei niiden tosiuskovaistenkaan coinistien järjenjuoksua voi kuin ihmetellä. Ei näytä paljon päätä painavan, että Ruja on jo kerran oikeudessa tuomittu huijauksessa. Ei auta vaikka Yhdysvaltojen viranomaiset julkaisevat todistusaineiston siitä, että OneCoin on huijaus - vieläpä itsensä tohtorin toteamana. Ja tämä on siis todistusaineistoa, eikä mitään arvioita ja mielipiteitä OneCoinin tosiasiallisesta luonteesta.

Toivo saattaa kuolla viimeisenä, mutta typeryys on joillakin sangen kuolematonta.

Ja_e kirjoitti...

Kommentointia pörssin avautumisesta:

1Coinisti: Tarkoittaako tämä nyt sitä että, Pörssi aukeaa 27.9 ? 🤔
Tommi:
Ei ole julkaistua päivämäärää, mutta lähellä ollaan.

2coinisti: Jossain Pakistanin sivuillahan hehkuttavat kovastikin tuota 27.9.

3coinisti:Pitäähän porssin aukeemisesta saada tarkka päivämäärä, se on muuten vain huhu.
1coinisti:Varmasti tulee tarkka päivämäärä kun kaikki on kunnossa niiltä osin 👌🏻 Nyt on kiva jännitellä että kuinka pian se päivä koittaa 😀

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ja_e kirjoitti...


Tuosta ylläolevasta käy ilmi ettei ole olemassa mitään konkreettista tietoa edelleenkään. Onecoinisteja pidetään kuin löysässä hirressä odottamassa miljonääriksi tulemista. Kaksi ratkaisevaa asiaa ovat nyt olleet kovasti framilla, tämä pörssin avautuminen, joka tosin on koko ajan lähellä, sekä Konstan vapautuminen Amerikan putkasta. Eli tässä eletään jännittäviä aikoja, viimeksi vastaava tilanne oli kristikunnan historiassa 2019 vuotta sitten, Jeesuksen ylösnousemuksen aikoihin.
Voi olla että myös nyt kirjoitetaan historiaa ja jälkipolvet pystyttävät Konstalle kirkkoja ja pyhittävät muutaman juhlapäivän pörssin avautumisen kunniaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti OC päätekijät pitkittää pörssin avaamista ja toivoo että tulisi joku todella iso takaisku tai tutkinta (esim. tuomioita USA:ssa) Tällöin epäonnistumisen ja yrityksen kuoppaamisen voisi panna viranomaisten,keskuspankkien ja muitten vihaajien syyksi. Toivottavasti jäsenet eivät niele näitä selityksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Osa jäsenistä nielee aivan minkä tahansa selityksen, kunhan ylipäätänsä on joku selitys. Sillä ei ole juuri väliä minkälainen se selitys on. Uskovaiset coinistit eivät joka tapauksessa käytä aivojaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Minulle soitti eilen todella pitkän puhelun muuan Onecoin-sijoittaja (terveisiä Keski-Suomeen). Hänen uskonsa Onecoiniin oli järkkymätön ja hän oli valmis odottamaan pörssin avautumista vaikka kuinka pitkään. Mikään järkiargumentti ei tehnyt häneen vaikutusta. Oli silti kiinnostavaa kuulla hänen mielipiteensä.

OC-väki tarvitsee aina jotain, mitä odottaa. Edellinen lupaava päivämäärä oli 8.10.2018, jolloin pörssin piti aueta - sitä päivää odotettiin kärsivällisesti puolitoista vuotta. Mitään ei tapahtunut.

Miten muuten OC:n pörssilistautuminen etenee? Piti tapahtua toisella vuosineljänneksellä (siis kesäkuun loppuun mennessä). Entä ICO?

Anonyymi kirjoitti...

Mitäköhän ihmeen hyötyä sitä on edes odottaa pörssiä, kun ei Onecoinille ole muuten mitään kysyntää paitsi verkostomyynnin kautta joka sekin on voimakkaasti hiipunut.

Tämä pörssin odotus tuntuu olevan coinisteille kuin Jeesuksen toinen tuleminen, päällä on suorastaan uskonnollinen odotus ja kulttimainen usko bulgarialaisiin ja Rujan "visioon", vaikka kolikoiden ostajat puuttuvat käytännössä täysin. Sitten vielä kun verkostopaketeista saa edelleen coineja halvemmalla. Coinistien aivot eivät päätä huimaavasti raksuta..

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tässä OneCoinilla ole enää kuin huonoja vaihtoehtoja jäljellä.

Vaihtoehto 1: Pörssiä ei avata. Koitetaan pitkittää alkua entiseen tapaan keksimällä selityksiä. Osa uskovaisista ja DealShaker kauppiaista alkaa hermostua ja poistuvat alustalta. Kusetuksen loppu on väistämätön.

Vaihtoehto 2: Pörssi avataan. Seuraavan noin 3-4 kuukauden aikana käy selväksi hitaammillekin että kysyntää ei ole. DealShaker kauppiaat huomaavat että mahdollisuutta vaihtaa coineja rahaksi ei käytännössä ole. Hyvin monet uskovat ja DealShaker kauppiaat alkavat hermostua ja poistuvat alustalta. Kusetuksen loppu on väistämätön.

Itse veikkaan että kusetuksen venytystä jatketaan vanhaan tapaan niin kauan kunnes viranomaiset pistävät pelleilylle pisteen. Joten valitsen vaihtoehto 1:sen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Mitäköhän ihmeen hyötyä sitä on edes odottaa pörssiä, kun ei Onecoinille ole muuten mitään kysyntää paitsi verkostomyynnin kautta joka sekin on voimakkaasti hiipunut.

Onecoiniin on upotettu noin 4-5 miljardia euroa. Jotta jäsenet pääsisivät myymään 29,95 euron kurssilla kolikkojaan, jostain pitäisi löytyä moninkertaisesti tämän verran rahaa niiden ostamiseen. Moninkertaisesti siksi, että arvo on noussut moninkertaiseksi siihen nähden, mitä rahaa virtasi yhtiöön sisään.

Mistä luulette löytyvän kysyntää kymmenien miljardien oikeiden eurojen verran?

Pörssiä ei voi olla olemassa ilman ostajia. Pörssin aukeamisella olisi tapahtuessaankin vain se merkitys, että tämä huijaus saisi nopeamman lopun.

Anonyymi kirjoitti...

Mää olen kans ihmetellyt, että miksi tämä pörssin avautuminen on noille niin tärkeää? Ilmeisesti kuvittelevat, että jostain ilmestyy näille coineille ostajia? Mun logiikalla tuo pörssin avautuminen on juurikin kuolin isku kun myyjiä on todella paljon ja ostajia ei ollenkaan. Kaikki ymmärtää mitä tapahtuu hinnalle.

Ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin se, että pörssi ei voi koskaan aueta koska muuten tämä koko härveli romahtaa.
Jäämme odottamaan selitystä miksi avautuminen lykkääntyy...

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ilmeisesti onecoinistit eivät täysin ymmärrä, mikä on pörssi. Luulevat, että sen alkaessa he voivat nostaa euroina Onecoin-tilillään nyt näkyvän summan (ONE-määrä x 29,95 euroa). Vinkki: ei se mene niin.

Ja_e kirjoitti...

Tommi ja Markku Taipale mainostavat tulevaa rahastuskiertuetta facessa. Ainoa info on : tsemppiä ja pitäkää lippu korkealla, laitetaan homma rokkaa. Jos näillä eväillä vielä rahastus lyö leiville niin ei edes Jeesus eikä Hitler päässeet agendassaan helpommalla.

Ja_e kirjoitti...

Joku voi ihmetellä miksi teen tätä myyräntyötä onocoinia vastaan vaikka itse olen tavallaan mukana. Olen mukana noin sadalla eurolla jonka sijoitin myötätunnosta tähän huijaukseen hairahtaneen kaverini palopuheen jälkeen. Siihen asti jopa normaalia fiksumpana pitämäni kaveri tuli eräänä päivänä luokseni selvästi kiihtyneenä ja aloitti silmät palaen ja suu vaahdossa saarnan jota en voinut kuvitella kuulevani hänen suustaan. Tässä nyt ollaan ja teen kaikkeni että mahdollisimman moni pääsisi yhtä vähällä tai jopa vähemmällä kuin minä itse. Sadan euroni puolesta en ikävöi, ehkä kaverini sai siitä osan.

Anonyymi kirjoitti...

Koinisteilla ei kaiken muun lisäksi ole hajuakaan siitä mitä pörssi on. Kirjoitin jo aiemmin että pörssi tarvitsee toimiakseen myyjien lisäksi myös ostajia. Tämän takia Onecoin ei voi avata edes omaa leikkipörssiään kun hyvin tietävät että kaikki haluavat myydä ja hinta romahtaa nollaan.

Yhtiökö niitä ostaisi? Yhtiön ihmisiltä varastamat muutamat miljardit menisivät hetkessä jos kolikoita alettaisiin lunastaa 30 hintaan.

Tokeneilla sai ilmeisesti aikoinaan louhittua kolikkoja pilkkahintaan. Kaikkien splittien jälkeen ja nykyisellä arvolla kolikon arvo on minun arvioni mukaan vähintään monisatakertaistunut. Siis vähintään. Siinä hieman perspektiiviä mistä rahoista puhutaan jos kolikoita käytäisiin oikealla rahalla lunastamaan

Petteri Järvinen kirjoitti...

Arvioin, että kolikkoja on (leikisti) louhittu vajaat 100 miljardia (100 000 000 000) kappaletta (eli luvattu 80 % raja on lähellä). Jos kaikki haluavat myydä, jostain pitäisi löytyä ostajia lähes 3 000 miljardin euron edestä. Ja kukapa ei haluaisi myydä, sillä ei ole mitään syytä, miksi kolikon arvo nousisi sen jälkeen kun pörssi on avattu eikä yhtiö enää sanele hintaa. Kolikon hinta voi mennä vain alaspäin. Paatunutkin coinisti osaa päätellä, mihin tämä käytännössä johtaa.

deckfromacard kirjoitti...

Ei leikisti louhittujen kolikoiden määrää tarvitse arvailla. OneLifen backofficessa lukee että uusin lohko (niitä tulee minuutin välein) on numero 1 483 425. Joka lohkossa on 50 000 "louhittua" coinia ja Genesis-lohkossa vielä 1 986 580 000 lisää.
1 483 425 * 50 000 + 1 986 580 000 = 76 157 830 000 coinia.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Pikaisesti laskemalla arvioin, että 80 % raja ylittyy 5.7.2020, eli viimeistään silloin kolikon pitäisi "vapautua" ja KRP:n päästä arvioimaan lähdekoodia (sic!).

Kaikki 120 miljardia olisi muka-louhittu 14.6.2021. Sen jälkeen Onecoinin on vaikea keksiä enää mitään tekosyytä louhinnalle.

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 220   Uudempi› Uusin»