torstai 1. elokuuta 2019

Onecoin-matka Sofiaan

Neljä vuotta sitten maajohtaja Tommi Vuorinen lupasi viedä minut Onecoinin pääkonttoriin Bulgarian Sofiaan, jotta vakuuttuisin kryptovaluutan aitoudesta. Epäilin, että luvassa olisi pelkkiä mainospuheita ja ilmoitin, että haluan nähdä sen laskentakeskuksen, jossa valuuttaa muka louhitaan. Matka jäi siihen.

Kesällä järjestin matkan itse. Ensimmäinen kohde oli Onecoinin alkuperäisen toimiston sijainti aivan Sofian keskustassa osoitteessa Tsar Osvoboditel 12.

Onecoinin vanha konttori oli tässä rakennuksessa.
Sisäänkäynti taloon on uusittu komeaksi, mutta kun katseen kääntää ylöspäin huomaa, että se on vain pintakiiltoa. Talon yläosa on heikossa kunnossa, kuten monet Sofian vanhat rakennukset.

Nykyinen toimisto on muutaman kadunkulman päässä Slaveykov-aukiolla kokonaan uusitussa rakennuksessa ja jos mahdollista, vieläkin lähempänä kaupungin Serdika-sydäntä, jossa sijaitsee myös tärkein metroasema. Vuorinen on päässyt metrolla lentokentältä lähes toimiston ovelle asti.

Onecoin on selvästi menestynyt, mutta rahat ovat tuskin tulleet oikeasta liiketoiminnasta.

Onecoinin nykyinen päämaja on uudessa talossa aivan Sofian keskustassa.
Slaveykov-aukio esiintyy aurinkoisena kesäpäivänä edukseen.

Slaveykov Square
Suomalaisittain kiinnostava yksityiskohta on Onecoinin naapurirakennuksessa sijaitseva Hesburger.

Hesburger muonittaa myös Onecoinin työntekijöitä?
Mahtaako Onecoinin henkilökunta käydä hakemassa pikaruokaa naapurista pitkiä työpäiviä tehdessään? Voisin kuvitella, että ainakin ex-maajohtaja Vuorinen on käynyt Hesessä burgerilla.

Seurasin jonkin aikaa talon liikennettä. Tietävätkö bulgarialaiset, että heillä on maailman suurimman kryptovaluutan pääkonttori kaupunkinsa keskustassa? Onko se tehnyt kansalaisista varakkaita, kuten Nokia aikoinaan suomalaisista?

Tuskinpa vain. Onecoinilla ei ole näyteikkunaa enkä nähnyt yhdenkään asiakkaan astuvan sisälle. Ihmiset kulkivat ohi kiinnittämättä mitään huomiota tähän (omien väitteidensä mukaan) maailman menestyneimpään yritykseen.

Sisäänkäynti ei varsinaisesti houkuttele, sillä ovella on logon lisäksi vain kulunvalvontalaite ja kamera.

Sisäänkäynti ei houkuttele asiakkaita.
Puolen päivän aikaan Onecoinin ovesta tuli ulos useampia työntekijöitä. Vanhempi naishenkilö kävi ovella tapaamassa sisältä tullutta miestä ja halasi tätä, sen jälkeen hän poistui. Työntekijät eivät menneet lounaalle Heseen vaan suuntasivat jonnekin muualle.

Keitä nämä Onecoinin työntekijät mahtavat olla?
Onecoinin työntekijät eivät esiinny nimillään, joten emme voi edes arvailla, keitä kuvissa näkyvät henkilöt ovat. Se tuli kuitenkin selväksi, että pääkonttorilla on aktiivista toimintaa.

Ulko-oven edessä käveli ajoittain edestakaisin mies, jolla oli korvanappi. Syntyi vaikutelma jonkinlaisesta turvamiehestä.

Ovesta astui ulos myös vanhempi naishenkilö.

Entä tämä nainen? Tiettyä yhdennäköisyyttä on...
Melkein kulman takana on Bulgarian sähköistä asiointia kehittävä virasto.

Bulgarian e-government agency
Ja sen vieressä paikallinen liikenne- ja viestintäministeriö:

Ministry of transport, information technology and communications.
Onecoinin sijainti aivan it- ja tietoliikenneasioista vastaavan ministeriön vieressä on jokseenkin ironista. Mahdetaanko ministeriössä tietää, mitä naapurissa puuhataan? Kiinnostaako se edes? Bulgaria on EU:n korruptoitunein maa.

Pääkaupunki Sofian yleisilme on itäeurooppalaisen ankea, sillä monet hienot rakennukset ovat pahasti rapistuneet. EU-tukien avulla paikkoja on korjattu ja uusia taloja rakennettu. Tuloerot ovat huimat, sillä kadulla näkyy myös kalliita mersuja ja urheiluautoja. Tuet ja tuloerot ruokkivat helposti korruptiota.

Yksi asia pistää ikävästi silmään: monet rakennukset, seinät ja käytävät on tuhrittu graffiteilla, joita ei edes yritetä poistaa.

Yleinen katunäkymä kaikkialla Bulgariassa.
Onecoinin mukaan Bulgariassa olisi kaksikin laskentakeskusta 500 kilometrin päässä toisistaan. Maa on vain vähän suurempi, joten mikäli etäisyys pitäisi paikkansa, toisen keskuksen pitäisi sijaita maan länsirajalla lähellä pääkaupunki Sofiaa ja toisen lähellä Mustan meren rannikkoa, missä on halpoina lomakohteina tunnettu Sunny Beach sekä Varnan satamakaupunki. Niiden välissä on lähinnä maaseutua, valtavia auringonkukkapeltoja ja autioituneita kyliä, joissa liikutaan yhä hevosten vetämillä rattailla. Supertietokonetta saati laskentakeskusta tästä maasta on turha etsiä.

Lisäys: kuva Tsar Osvoboditel 12:n alaovelta.

Ovisummerit Onecoinin vanhan toimiston ulko-ovella.
Lisäys @CryptoXpose twiitistä -- naisen kädessä siis 25 450 dollarin arvoinen Hermes Birkin -laukku.
Hermes Birkin 35 cm
Nyt te Onecoiniin sijoittaneet tiedätte, mihin rahanne ovat menneet! Tätä laukkua ei takuulla ostettu Onecoineilla vaan teidän euroillanne.

Lisäys 29.8.2019: Onecoinia edustava norjalainen juristi lähetti sähköpostilla vaatimuksen kuvien poistamisesta.

"Dear Sir,

Our firm of lawyers represents OneCoin and its representative office in Sofia, Bulgaria.

It has come to the attention of our clients that you have written extensively on your blog about OneCoin, after travelling to Sofia and even doing “reconnaissance” on the premises of the office and its surroundings.

Our clients find it preposterous that viewing the office building from outside and calculating distances in Bulgaria puts you in a position to pass judgement on the existence of computers to run the blockchain, but that incorrectness will be obvious also to your readers.

However: On behalf of the persons photographed entering or leaving the office, we ask that you immediately to remove those pictures from your blog, as they’re clearly illegal. The persons have the right to their image, and you have no permission to publish the persons’ images.

Please confirm no later than the 2nd of September that the images have been deleted from the blog post."

Terkkuja vain Tommille. Omassa vastauksessani pyysin tarkentamaan, mihin lakiin kuvien poistopyyntö perustuu. Ja on hienoa, että viimeinkin tiedämme, kuka hoitaa Onecoinin juridisia asioita. Jos uhrit haluavat esittää vaatimuksia tai kysyä oikeudellista neuvoa, juristin yhteystiedot saa minulta. 

Lisäys 1.7.2023: OneCoinia Norjassa edustaneen asianajajan (Per Danielsen) oikeudet ammatinharjoittamiseen on poistettu

220 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 220 / 220
Petteri Järvinen kirjoitti...

Onecoin-palstalla myynnissä 5 000 000 kolikkoa 15 000 eurolla. Yhden kolikon hinnaksi tulee siis 0,003 euroa (0,3 senttiä), kun yhtiön ilmoittama arvo on 29,95 euroa eli noin 10 000-kertainen.

0,3 sentistä voi arvailla, mikä tulee olemaan Onecoinin hinta, jos vapaasti vaihdettava pörssi joskus oikeasti aukeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi Vuorinen (OneLife Finland) facebook
Ylläpitäjä · 3 min
Tässä Helsingin Sanomien asiavirheet:

Otsikko on harhaanjohtava ja virheellinen. Onecoinia ei ole missään todettu oikeuden lainvoimaisella päätöksellä puhallukseksi. USA:n tapauksessa oikeudenkäynnin päivämäärää ei ole, saati tuomiota, joten syyttömyysolettama pätee. Konstantin Ignatov on kiistänyt kaikki syytteet.

Onecoinin päälle ei ole rakennettu rahastuksen mahdollistavaa verkostomallia, vaan Onelife (markkinointiyhtiö) käyttää laillista verkostomarkkinointia asiakashankintaan. Yhtiö myy koulutusta ja sen myynnistä maksetaan euromääräiset palkkiot niihin oikeutetuille. Yhtiöllä on aito tuote, ei liittymismaksua ja halutessaan voi alkaa ansaita palkkioita ilman omaa rahaa, myymällä tuotteita ja rakentamalla myyntiorganisaation. Palkkiojärjestelmän laillisuus on tutkittu monissa maissa, myös Suomessa 2015, eikä siinä ole todettu mitään laitonta.

Valuutan mahdollinen arvonnousu ei perustu uusiin jäseniin, vaan käytettävyyteen (Dealshaker-kauppa-alusta), rajattuun määrään (120mrd) ja spekulaatioon (verkoston koko). Sillä ei ole mitään tekemistä koulutuksen myynnistä saatavien eurojen kanssa, ne koskevat vain niitä, jotka tekevät töitä ja asiakashankintaa.

P. Järvinen EI ollut oikeassa.

New Yorkin syyttäjänvirasto voi syyttää, mutta oikeus päättää. Syytön, kunnes toisin todistetaan. Tätä myös median tulisi kunnioittaa.

Pohjanmaan kihlakunnansyyttäjän syytteet koskevat yksityishenkilöiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä (veropetos, rahanpesu), eivätkä liity yhtiön toimintaan millään tavalla.

Dealshaker-kauppa-alusta on olemassa ja siellä on yli 110 000 rekisteröityä kauppiasta, jotka hyväksyvät Onecoinin osin tai kokonaan maksuvälineenä. Kaikki kauppiaat ovat Tunne liikekumppanisi (KYB) käytännön mukaisesti tunnistettuja.

Kolikkoanti (ICO) järjestettiin 8.10.2018 - 7.1.2019 verkoston ulkopuolisille ja siihen osallistuneet ovat saaneet kolikkonsa sovitusti.

Mastercard on edelleen mahdollinen.

Onecoinissa keskeisimmin vaikuttanut suomalaismies on saanut potkut väärinkäytöksistä johtuen. Hänet vapautettiin tehtävistään 4.12.2017. Hän ei siis itse lähtenyt. Hänen aiemmat tai nykyiset tekemisensä eivät liity yhtiöön millään tavalla.

Onecoinin koulutuksellinen anti ei ole niin ja näin. Yhtiö on tuottanut koulutusmateriaalin yhteistyössä kv. talousoppineiden kanssa (katso oneacademy.eu). Yhtiö määrittää itse tuotteidensa hinnan, kuten yritykset tekevät. Maailmalla koulutus maksaa, eikä ole verovaroin tuettua, kuten Suomessa.

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ja_e kirjoitti...

Latasin edellä olevan jutun ja jopa kahteen kertaan kun en huomannut katsoa että se oli jo täällä. Siitä nämä kaksi poistoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tommi Vuorinen ( facebook onecoin salainen ryhmä)
Ylläpitäjä · 3 tuntia

Tässä Helsingin Sanomien asiavirheet:

Otsikko on harhaanjohtava ja virheellinen. Onecoinia ei ole missään todettu oikeuden lainvoimaisella päätöksellä puhallukseksi. USA:n tapauksessa oikeudenkäynnin päivämäärää ei ole, saati tuomiota, joten syyttömyysolettama pätee. Konstantin Ignatov on kiistänyt kaikki syytteet.

Onecoinin päälle ei ole rakennettu rahastuksen mahdollistavaa verkostomallia, vaan Onelife (markkinointiyhtiö) käyttää laillista verkostomarkkinointia asiakashankintaan. Yhtiö myy koulutusta ja sen myynnistä maksetaan euromääräiset palkkiot niihin oikeutetuille. Yhtiöllä on aito tuote, ei liittymismaksua ja halutessaan voi alkaa ansaita palkkioita ilman omaa rahaa, myymällä tuotteita ja rakentamalla myyntiorganisaation. Palkkiojärjestelmän laillisuus on tutkittu monissa maissa, myös Suomessa 2015, eikä siinä ole todettu mitään laitonta.

Valuutan mahdollinen arvonnousu ei perustu uusiin jäseniin, vaan käytettävyyteen (Dealshaker-kauppa-alusta), rajattuun määrään (120mrd) ja spekulaatioon (verkoston koko). Sillä ei ole mitään tekemistä koulutuksen myynnistä saatavien eurojen kanssa, ne koskevat vain niitä, jotka tekevät töitä ja asiakashankintaa.

P. Järvinen EI ollut oikeassa.

New Yorkin syyttäjänvirasto voi syyttää, mutta oikeus päättää. Syytön, kunnes toisin todistetaan. Tätä myös median tulisi kunnioittaa.

Pohjanmaan kihlakunnansyyttäjän syytteet koskevat yksityishenkilöiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä (veropetos, rahanpesu), eivätkä liity yhtiön toimintaan millään tavalla.

Dealshaker-kauppa-alusta on olemassa ja siellä on yli 110 000 rekisteröityä kauppiasta, jotka hyväksyvät Onecoinin osin tai kokonaan maksuvälineenä. Kaikki kauppiaat ovat Tunne liikekumppanisi (KYB) käytännön mukaisesti tunnistettuja.

Kolikkoanti (ICO) järjestettiin 8.10.2018 - 7.1.2019 verkoston ulkopuolisille ja siihen osallistuneet ovat saaneet kolikkonsa sovitusti.

Mastercard on edelleen mahdollinen.

Onecoinissa keskeisimmin vaikuttanut suomalaismies on saanut potkut väärinkäytöksistä johtuen. Hänet vapautettiin tehtävistään 4.12.2017. Hän ei siis itse lähtenyt. Hänen aiemmat tai nykyiset tekemisensä eivät liity yhtiöön millään tavalla.

Onecoinin koulutuksellinen anti ei ole niin ja näin. Yhtiö on tuottanut koulutusmateriaalin yhteistyössä kv. talousoppineiden kanssa (katso oneacademy.eu). Yhtiö määrittää itse tuotteidensa hinnan, kuten yritykset tekevät. Maailmalla koulutus maksaa, eikä ole verovaroin tuettua, kuten Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin Suomen pelle, eli tommi vuorinen jälleen vauhdissa!!

https://www.youtube.com/watch?v=lWS7cB9mI_w&feature=youtu.be&fbclid=IwAR3INUTNZaNgVQCCxFUAoltKv18Du0VWZ2n_H-69OtOUfTdyzr0xy_Dc-QM

Anonyymi kirjoitti...

Kolmas jakso BBC Soundsin The Missing Cryptoqueen radiodokumenttisarjasta julkaistu!

BBC Sounds: The Missing Cryptoqueen Episode #3 - More Than Just A Coin

https://www.bbc.co.uk/programmes/p07nkd84/episodes/player

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vuorinen videolla: "Arvoon vaikuttaa myös kolikkojen rajattu määrä 120 miljardia. Kolikkoja ei tule mistään lisää. Pitäisi perustaa uusi lohkoketju jotta määrä muuttuisi johonkin."

Niinhän sitä on tehtykin. Kolikkoja tuli noin 118 miljardia lisää, mutta samalla arvo kaksinkertaistui.

Onecoin tekee muka yhteistyötä jonkin keskuspankin kanssa, jonka nimeä ei (tietenkään) kerrota. Mitä ihmeen yhteistyötä tässä tarkoitetaan?

Jäsenistö ei pääse myymään kolikoitaan heti pörssien aloittaessa, sillä Dealshaker-kauppiailla on etusija.

"Nimeltä mainitsematon satukirjailija ei ole oikeassa."

Pianhan se nähdään. Satuja tässä tosiaan riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Ei näytä hyvältä OneCoinin kannalta.

Eilen tuli julkiseksi OneCoin vyyhtiä käsittelevän tuomari Edgardo Ramosin 23. heinäkuuta laatima dokumentti, jossa todetaan että syytemateriaalin tutkittuaan oikeus on samaa mieltä siitä että syytteet osoittavat todennäköiseksi, että OneCoin on laiton pyramidihuijaus, jossa on tapahtunut myös huomattava määrä rahanpesua.

Tässä kohdat alleviivattuna:
https://i.imgur.com/zRVD1S9.png

Linkki eilen julkiseksi tulleeseen oikeuden dokumenttiin:
https://www.justice.gov/usao-sdny/press-release/file/1205246/download

Anonyymi kirjoitti...

Ei hätää. Tässä on kyse vain yksittäisen IMAn hölmöilyistä. Ei liity mitenkään OneCoiniin.

/Sarkasmi

Ja_e kirjoitti...

Fb sivulla aletaan jo kysellä arvottomien kolikoiden perään ja todetaan että dealshakerissa on kaupan vain pizzaa ja hiustenleikkuuta. Tommi selittelee minkä voi ja pari adjutanttia säestää...

Parhaita paloja:
Kysyn nyt ihan omassa ketjussa, jos saa kysyä. Siis että miksi mun kolikot meni Coinsafeen ja itse en nitä taatusti ole sinne laittanut? Minua ei kiinnosta ensinnäkään Coinsafe pätkän vertaa, mutta tulevaisuudessa voi kiinnostaa. Support on vastannut tosi kiitettävästi, mutta eivät suostu palauttamaan kolikoitani. Transaction salasanaa en ole tarvinnut pitkään aikaan joten siis en varmasti tehnyt sitä itse. Ja kysyn samalla sitä onko muille tapahtunut samaa?
Vastaus:
Onko KYC:t kunnossa?
Mikä on KYC?
Vastaus:
Tunne Asiakkaasi-dokumentit. (Know Your Customer).
Vastaus2:
Äläkää hättäilkö
Kyllä ne palautuu
Coinsafen mielestäni voi lopettaa milloin vain.
Kolikot palautuu välittömästi mutta ilman korkoa

Se mua eniten ihmetyttää, kun pyydän palauttamaan kolikot, niin ei palauteta. Etenkin kun en ole tuota itse tehnyt. Siihen ei mitään selitystä miten ne on sinne siirtyneet. Tai oikeastaan sellainen väite, että olisin itse siirtänyt.

Jos Dealshakerissa olisi jotain järkevää myynnissä niinkuin yhteen aikaan näytti siltä, niin tuo ei niin haittaisi. Pystyn ostamaan vaikka autoja ja taloja, mutta enää siellä ei ole ja usko mennyt täysin tähän Dealshakeriin ja please, älkää heittäkö mua ulos vaikka hieman arvostelen touhua. Mulla on edellenkin usko, että tuo homma joskus tärähtää käyntiin. Dealshakeriin usko aika minimaalinen nyt. Onelife/Onecoin sivusto mainosti itse tätä Newdaelshakeria. Vaikea sanoa mitä siinä tapahtui.Oletus mulla kyllä on mutta en ala sitä tässä vatkaamaan.

Eiku on yksi ongelma. Kiinalainen Dealshaker myyjä kusetti kolmesta tuotteesta ja Onecoinista sain takaisin vain kahdesta tuotteesta sen dealin. Aika arvokkaita tuotteita ja kiinalaiset kauppiaat mun mielestä ihan perseestä kaikessa kun olen hieronut heidän kanssaan kauppoja. Onecoinin kuuluu maksaa minulle myös tuo kolmas kauppa. Olen sitä yrittänyt saada takaisin, mutta ei mitään vastausta.. Pitää ottaa nyt lähiaikoina asia uudelleen esille kun support tuntuu nyt olevan aktiivinen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Olen kuullut muidenkin kertovan, että kolikot siirtyvät helposti Coinsafeen, vaikka ei itse sitä haluaisi. Yhtiölle se on tietenkin edullista.

Tämä ketju on turhan pitkä, jatkossa keskustelu uudempaan tekstiin eli Viisi vuotta ensimmäisestä Onecoin-tilaisuudesta, kiitos.

Ja_e kirjoitti...

Onecoinilainen pyytää hengenheimolaisiltaan ymmärrystä niitä kohtaan jotka eivät tarttuneet tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen tulla rikkaaksi ja mahtavaksi, Tommi ja muut lahkolaiset ylistävät uskonsisaren armeliaisuutta ja hyvää tahtoa:

Näissä keskusteluissa näkyy ihmisten hermostuneisuus asiaa kohtaan. Ja jokainen reagoi omalla luonteellaan ja sillä minkä uskoo olevan totta. Eli kyllä tässä on kyse samankaltaisista asioista kuin uskonnoissa😁 Osa vaahtoaa, osa julistaa, osa uskoo ja osa ei usko😜

Stressin sietoa vaaditaan kaikilta! Vähiten sietävät sellaiset, jotka eivät ymmärrä asioita kunnolla, jonka lähipiirissä on joku joka ei usko tai kenen talous on tästä kiinni🙈

Jos porukkaa halutaan pitää rauhallisena, olisi hyvä saada uskolle vahvistusta kertomalla faktoja ymmärrettävästi Suomen kielellä. Sitähän on tehtykin, mutta ei ilmeisesti riittävästi. Ihmiset käyvät kuumana ja provosoituvat, kun kaikki odotukset eivät toteudu odotetulla tavalla. Tässähän on kyse monen mielestä upporikkaasta ja rutiköyhästä, ollako voittaja vai häviäjä...

Ennen kuin pörssi on auki, niin tämä on uskon asia aika monelle. Vasta sen jälkeen jokainen voi tietää olevansa onnenpekka, kun pörssi on avattu ja lähdekoodi on auki. Onhan meillä faktoja, joita onneksi osa jaksaa täällä toistella! Ja yksi faktahan on, että valuuttaa voi jo käyttää👍 Eli ei ne rahat ole bluffia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että on kyse vain rahasta! Toivottavasti jokaisella on jotain, mikä on itselle rahaakin tärkeämpää❣️Kannattaa muistaa, että ahneus on yksi meidän perisynneistä. Millaisia ihmisiä meistä tulee, jos yhtäkkiä onkin sitä rahaa? Toivottavasti suhteellisuudentaju ja nöyryys ovat mukana, pörssin avautumisen jälkeenkin! Ei ole kenenkään omaa ansiota se, että sijoittamalla koulutukseen, vaurastumme näin paljon🤩 Ja on aina muistettava, että kaiken voi myös menettää... Minua on kasvattanut eniten se mistä olen joutunut luopumaan! Se tuo perspektiiviä asioihin. Me ei saada mitään täältä mukaan kun kuolemme!

Toivottavasti ihmiset pysyvät asiallisina pörssin avautumisen jälkeen niitä kohtaan, jotka eivät ole uskoneet tähän🙏 Minulla jää ikävä maku suuhun erittäin epäasiallisesta viestinnästä! Se antaa meistä todella nolon kuvan julkisuuteen🥴 Leimaa meidät kaikki! Silti virheet täytyy korjata! Mutta ei meidän tarvitse käyttäytyä kuin kolmen ikäiset hiekkalaatikolla. Yritetään pysyä nahoissamme vielä ja aikuisina😁

Ja_e kirjoitti...

Tommi julistaa Fiat valuuttojen aikakauden päättyvän pian mutta unohtaa mainita että vaikka näin kävisi OneCoin ei tule tuossa maailman valloituksessa näyttelemään koviinkasn suurta roolia.....

Tässä infoa erityisesti niille, jotka epäilevät FIAT-valuuttojen aikakauden päättymistä. Se tapahtuu päivä päivältä nopeammin. Kannattaa lukea huolellisesti ao. Yhdysvaltain kongressin kirje USA:n keskuspankille (Feredal Reserve), jossa kongressi painottaa "Yhdysvaltain dollarin etusija on pitkällä aikavälillä vaarassa valtiollisten digitaalisten valuuttojen laajan käyttöönoton myötä. On myös kasvava joukko ihmisiä, jotka uskovat enemmän yksityisten yritysten luomiin virtuaalivaluuttoihin valtiollisten sijaan. Vaikka amerikkalaiset käyttävät virtuaalivaluuttoja tällä hetkellä spekulatiivisiin tarkoituksiin, saattaa tilanne käytettävyyden kasvun myötä muuttua tulevaisuudessa paperirahan tappioksi."

Anonyymi kirjoitti...

Jos ymmärsin BBC: viimeisimmän podcastin oikein OC:ssa olisi pyörinyt rahaa yli 15 miljardia...

Ja_e kirjoitti...

Tommin tarinoita:
Tässä ryhmässä on ihmisiä, jotka pitävät Onelifea/Onecoinia "uskontona" ja jäseniä "aivopestyinä." Kaikilla ryhmässä olevilla on Onecoineja, joten on erikoinen asenne, jollei halua konseptin onnistuvan. Mieluummin uskoo median ja vihaajien suoltamaa disinformaatiota ja on negatiivinen asian suhteen. Toimittajillako on parempi tieto asiasta, kuin yrityksellä, siinä mukana olevilla ja konseptin ymmärtävillä? Mediako on aina oikeassa ja puhtain tarkoitusperin "suojelemassa" kansalaisia?

Faktaa on, että yhtiöllä on lohkoketju ja se on viranomaisten ulkopuolisilla asiantuntijoilla todentama.

Faktaa on, että Dealshakerin kauppiaat ovat oikeita kauppiaita ja tavarat/palvelut liikkuvat oikeasti.

Faktaa on, että palkkiojärjestelmä on laillinen ja viranomaisten sellaiseksi toteama. Ei liittymismaksua, todellinen tuote ja palkkioita voi ansaita ilman omaa rahallista panosta.

Ei siis ole millään tavalla kyse uskonnosta, vaan liiketoiminnasta, jolla on valtavat tulevaisuuden näkymät ja mahdollisuus muuttaa maailmaa.

Sami kirjoitti...

Aivan oikiassti!. Petteri Järvinen! Tiiäkkö sä kryptovaluutasta/Dikivaalutsta enenpää ku sika jäniksestä? Sä puhut aivan soopaa medioissa perustaen ne omiis näkemyksiin, sen enenpää Factoihin perehtyen. Kun sun näitä juttujas tarpeeksi lueskelee ni soot sellaanen joka mollaa tiettyä Valuuttaa ja kauttarantain toisia hehkutat? Johtuuko tämä siitä että aikoinaan sijoitit Bitcoiniin? vai siitä että olet nyt huomannu kuinka asiat on oikisti alakanut menemään kun Bitcoinin on todettu Maalimanlaajusisti olevan Järjestäneytyneen rikollisten käyttämä varainsiirto kanava?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tiedän ainakin sen, että Onecoin on huijaus, jossa hyväuskoisilta ihmisiltä on huijattu valtavia summia.

Faktaa on, että yhtiöllä on lohkoketju ja se on viranomaisten ulkopuolisilla asiantuntijoilla todentama.

Yksikään asiantuntija ei ole todentanut Onecoinin lohkoketjua. Dealshaker-kirpputorilla on myynnissä kaikenlaista pikkutavaraa, jonka myyjiä ei haittaa, vaikka saisivat maksun arvottomassa "valuutassa". Tavara liikkuu oikeasti, mutta oikea raha ei. Jossain vaiheessa kauppiaat kyllästyvät, kun eivät pysty muuttamaan kolikoitaan oikeasti rahaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä nyt onecoinille kuuluu ??

«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 220 / 220   Uudempi› Uusin»