tiistai 22. maaliskuuta 2016

Tervetuloa, kesäaika!

Mistä tietää, että talven selkä on taitettu ja ihana kesä lähestyy? Ainakin siitä, että lehdet julkaisevat juttuja, joissa varoitellaan kellojen siirtämisen terveysvaaroista. Kesäaikaan siirtyminen voi aiheuttaa jopa tuhansien kuoleman, kirjoitti Aamulehti (tosin jo neljä vuotta sitten, mutta näitä juttuja on ilmestynyt muutaman viime viikon aikana, esim. tämä: Kesäaikaan siirtyminen voi olla merkittävä terveysriski).

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kellon siirtäminen tunnilla on niin vaarallista. Aikaeroa Tukholmaan on yksi tunti, mutta Aasian-lomalla kelloja joutuu siirtämään peräti viidellä tunnilla ja Yhdysvaltojen länsirannikolle matkustettaessa 10 tunnilla.

Moni matkustaa ulkomaille useita kertoja vuodessa, kesä/talviaika vaihtuu vain kahdesti. Jos yhden tunnin vaihtaminen kahdesti vuodessa on vaarallista, eikö ulkomaan matkailu pitäisi kieltää? Tai ainakin matkalippuihin pitäisi lisätä varoitus "Lentomatka voi vaarantaa terveytesi".

Viikonloppuisin bailataan ja valvotaan myöhään yöhön, mikä vastaa usean tunnin aikaerorasitusta. Eikö näissä ole vastaava terveysvaara? Vuorotyöstä puhumattakaan.

Kokonaan eri asia on, onko kellon siirtämisestä nykypäivänä mitään hyötyä. Maatalousyhteiskunnan tarpeisiin Perinteisen teollisuuden tarpeisiin luotu järjestelmä näyttää globaalin talouden ja matkailun aikana kiusalliselta muinaisjäänteeltä, joka tuottaa monenlaista käytännön harmia mm. lento- ja juna-aikataulujen suhteen. Lisäksi Yhdysvallat siirtää kellojaan eri aikaan kuin Eurooppa.

Totta on, että kesäajasta voisi luopua, mutta ei niinkään terveys- vaan käytännöllisyyssyistä.

Nyt teen tunnustuksen: pidän kesäaikaan siirtymisestä. On psykologisesti mukavaa siirtää kelloa tunnilla eteenpäin tietäen, että kadotetun tunnin saa syksyllä takaisin. Kellojen siirtäminen on todellakin merkki kesäisen ajanjakson alkamisesta. Valoisuus lisääntyy ulkona ja se parempi puolisko kalenterivuodesta on taas alkamassa. Jippii!

Kellojen siirtämiseen liittyy käytännön harmeja, mutta nekin vähenevät vuosi vuodelta. Auto osaa jo siirtää kellonsa oikeaan aikaan GPS:n ansiosta, samoin osaavat kodin älylaitteet. Vain muutama mekaaninen seinäkello kaipaa enää käsin siirtämistä.

Pian se taas alkaa: ihana kesäaika. Siispä tervetuloa!

Muokattu 23.3.2016

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Jotkut ovat puhuneet myös kesäajan epäterveellisyydestä sinänsä, kun herätään "luonnottoman" aikaisin. Mielenkiintoinen väite sekin, kun vertaa Espanjan ja Ranskan aikoja Englantiin. Esim. Madrid on lännempänä kuin Lontoo, mutta aika tunnin edellä. Ja miten pahasti mahtavatkaan kärsiä torniolaiset haaparantalaisten naapurissa?

Anonyymi kirjoitti...

"En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kellon siirtäminen tunnilla on niin vaarallista."

Taustalla taitaa olla havainto, että kellojen siirtäminen lisää sairauskohtauksia ja kuolemia. Luulisi kuitenkin, että jos terveys on niin kortilla, että rytmin muuttaminen tunnin verran vie hengen, elinaikaa ei muutenkaan taida olla paljoa jäljellä. :) Sairauskohtaukset vain tavallaan kasautuvat kellojen siirron jälkeiseen aikaan, eikä se osoita, että saurauskohtauksia kokonaisuudessaan olisi vähemmän, jos kelloja ei siirrettäisi.

"Auto osaa jo siirtää kellonsa oikeaan aikaan GPS:n ansiosta"

Kesäaika sinänsä ei taida tulla GPS:n kautta, mutta tarkan UTC-ajan lisäksi päivämäärä on saatavissa GPS:llä, ja autossa taitaa olla tietokanta kesäaikojen ajankohdista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, UTC-ajassa ei ole kesäaikaa - se pitää päätellä kalenterin perusteella itse.

Anonyymi kirjoitti...

"Maatalousyhteiskunnan tarpeisiin luotu järjestelmä" Eikai kesäaikaa keksitty maanviljelijöiden takia? Kesäaikaa perusteltiin aikanaan pidemmällä valoisalla ajalla illalla ja että yritysten olisi helpompi olla yhteyksissä eurooppalaisiin. Ensimmäisellä perustelulla ei ole merkitystä näillä leveyksillä ja nykyaikana jälkimmäinenkään ei ole enään ongelma.

Hallitushan on luvannut purkaa turhaa säätelyä ja kesäaika jos mikä on turhaa säätämistä. Luulisi kesäajan poiston onnistuvan helposti hallitukseltakin ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

jeejee kirjoitti...

Itselle kellojen siirtely on ihan yksi lysti, olen iltakukkuja ja aamu herääminen on aina yhtä tuskaa riippumatta kesäajoista, jetlageista tai mistään.

Yleisellä tasolla pohtien kesäaika-vekslaus on kyllä mielenkiintoinen ilmiö.

Sen lanseerasivat saksalaiset ensimmäisen maailmansodan aikana, tarkoitus oli siirtää tehtaiden työaikaa valoisampaan suuntaan resurssien optimoimiseksi. Silloin idea oli niin hyvä että vihollismaa Englanti otti saman käyttöön seuraavana vuonna.

Kesä/talviaika pulaiuksen taloudelliset hyödyt katosivat silloin kun aurinko lakkasi olemasta merkittävä valaistuslähde kodeissa ja työpaikoilla.

Minun on vaikea ymmärtää miten näin hankalasta systeemistä on voinut tulla länsimainen "standardi". Sehän otettiin isommin käyttöön vasta 80-luvulla, olisi hauska tietää kuka taho oli tästä niin innoissaan että pystyi puskemaan idean läpi todella monessa maassa.

Unknown kirjoitti...

Kyllä se kellon siirtelyn perustelu oli varsin urbaani. Se lisää valoisia tunteja työajan jälkeen, minkä se tekee selvästi ja se tuntuu minusta hyvältä.

Noin periaatteessa 2 tunnin siirtelystä voi tulla oireita eli jetlag.
Tunti on vähän ja sama valittava porukka matkustaa Thaimaahan johonka pitää siirtää kelloa monta tuntia.

Että se siitä ja nautitaan me tolkun ihmiset pitkistä valoisista illoista. :-)

MSarjakoski kirjoitti...

Kannattaa lukea kansalaisaloite kesäajasta luopumisesta.

Turhaa mikä turhaa, enempi haittaa kuin hyötyä.

Itse allekirjoitin ja suosittelen muillekin, myös tolkun ihmisille.

jeejee kirjoitti...

Tuo nimenomainen kansalaisaloite haiskahtaa pieneltä vedätykseltä.

Siinä ratsastetaan kesäaika-pulauksen poistolla (on paljon ihmisiä jotka eivät siitä pidä), mutta samaan aloitteeseen on liitetty ehdotus siirtyä pysyvästi Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen. Veikkaan että moni aloitteen allekirjoittaja on jättänyt lukematta tuo aikavyöhykemuutoksen.

MSarjakoski kirjoitti...

Aloitteen otsikko tiivistää asian varsin hyvin ja tekstissä on perustelut.

hdmi kirjoitti...

"Maatalousyhteiskunnan tarpeisiin luotu järjestelmä näyttää globaalin talouden ja matkailun aikana kiusalliselta muinaisjäänteeltä"

Maanviljelijät ovat aina vastustaneet kesäaikaa:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000598665.html

Tämä "muinaismuisto" tuli käyttöön vasta vuonna 1981.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jostain syystä vuosien takaa oli jäänyt väärä mielikuva maanviljelijöistä, kiitos oikaisusta.

Kesäaika otettiin ensi kerran käyttöön 1900-luvun alkupuolella, ja Suomessa uudelleen sitten 1981.

Unknown kirjoitti...

Maanviljely on varmasti vaikuttanut siihen että työt aloitetaan aikaisemmin kuin muualla Euroopassa.

Kuten laulussa sanotaan: Working 9 to 5 on se pääsääntö muualla. Myös koulut alkaa 9.

Strix Senex kirjoitti...

Minä taas en ymmärrä, miksi pitää olla erikseen kesäaika ja talviaika. Eihän lämpömittarissakaan ole erikseen kesäasteikkoa ja talviasteikkoa. Ei kellojen siirtely nyt mikään kauhea kiusa ole, mutta kiusa se on pienikin kiusa. Ja luonnonvakiohin perustuvien astekkojen rukkailu on jotensakin pölvästä. Samalla logiikalla voitaisiin tietysti ottaa käyttöön naisten metri ja miesten metri. Ja tällä tiellä edettäessä vain mielikuvitus on rajana.

Anonyymi kirjoitti...

Minä ymmärrän miksi, mutta haluaisin että kesäajasta luovutaan. Mutta nuo Strix Senexin luettelemat perustelut olivat kaikki, siis ihan jokainen, aivan älyttömiä ja epäloogisia. Vai ihanko oikeasti meinaat, että joku tai jotkut jossain ihan tahallaan tekee kiusaa kesäajalla?

Osmo kirjoitti...

Kesäajan hyöty on nimenomaan valoisat illat etenkin loppukesästä. Ihminenhän ei nuku klo 20-04 vaan jotain 23-07. Kesäajalla saadaan keskiyö paremmin paikalleen. Talvella taas Kesäajalla aamut olisivat turhan pimeitä, mikä varmaan lisäisi onnettomuuksia. Ymmärrän, että se voi aiheuttaa joillekin ongelmia, mutta kuvittelisin näiden olevan usein työelämän ulkopuolella ja siten vapaita aikatauluista. Jos jossain vanhainkodeissa ensi maanantaina herätetään porukkaa seitsemältä, niin ehkä ongelma on siinä, eikä kesäajassa. Kesäajan vastustajille tieto siirtymästä sinänsä jo voi aiheuttaa stressiä.

Strix Senex kirjoitti...

Ainahan niitä mielipiteitä saa esitellä. Jopa anonyymisti. Eivätkä ne tarvitse mitään perustelujakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni auto vaihtaa kellonaikaa automaattisesti kun radiossa on valittuna YLEn kanava. Itse olen käyttänyt YLEX kanavaa. Viimeksi meni n.30 sekuntia käynnistyksestä, että kellonaika vaihtui. Perheen kakkosautossa joudun vaihtamaan kellonajan manuaalisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Jos mielipiteellä ei ole minkäänlaisia perusteluja, niin ne kuuluu joukkoon "pidän enemmän sinisestä kuin keltaisesta" tai "en pidä maksalaatikosta".

Tässä kesäaika-kysymyksessä on kuitenkin kyse hieman erilaisesta asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Laurila: "Maanviljely on varmasti vaikuttanut siihen että työt aloitetaan aikaisemmin kuin muualla Euroopassa".
On kai muuallakin Euroopassa maanviljelyä? Vai Tarkoitatko, että koulujen yleistyessä reilut 100 vuotta sitte Suomi oli agraarisempi kuin muut maat ja oli totuttu aikaiseen heräämiseen? Perusteluja?

Maanviljelijät ovat vastustaneet kesäaikaa, koska aamukaste haittaa aikaisina aamuina peltotöitä. Kesäaika vähentää energian kulutusta Keski- ja Etelä-Euroopassa, joissa iltapimeys tulee aiemmin kuin täällä pohjoisessa. Siellä etelämpänä asuu satoja miljoonia ihmisiä, kun taas täällä vain parisen kymmentä miljoonaa. Vaikutus siis lienee merkittävä.

Unknown kirjoitti...

Anonyymi kuka lienet.

Ihmettelemäsi asia selviää kai jo aika aikaisin koulussa kun kerrotaan teollistumisesta.
Näin ainakin oli ennen.

En lähde tuntemattomille kertaa koulun perusasioista.

Jari Ahlgren kirjoitti...

Maalaan taulua. Mukavaa, kun päivänvaloa on riittänyt näin myöhäiseen.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Tiijä tuosta epäterveellisyydestä. Mutta kesäaika näillä leveysasteilla on yhtä tarpeellinen kuin BMW 316i hauelle. Turhaa hössötystä, joka pitää lopettaa jos siitä kooituu vähäisiäkin kuluja.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla lopetti kotimainen sähköpiirustusten tekoon tarkoitettu ohjelmisto toimimisen kesäaikaan siirtymisen jälkeen. Kyseisen ohjelmiston lisenssiehdot ovat niin tiukat, ettei se salli koneen kelloltakaan viittä minuuttia enempää heittoa. Sen lisäksi käyttöjärjestelmän pitäisi olla oikeassa aikavyöhykkeessä ym. ym. Minulta puuttui täppä asetuksista "Adjust for daylight savings time automatically" ja sen lisäämisen jälkeen lisenssiserveriin sai taas yhteyden. Käyttäjälle näkyvä kellonaika oli kuitenkin koko ajan ollut oikein. Onneksi tekninen tuki pystyi näkemään, että koneeni raportoimassa aikavyöhykkeessä on jotain mätää. Aivan turhaa säätämistä kuitenkin johon meni sekä omaa että muiden aikaa.

Mitä tulee älykkäisiin kelloihin niin eihän siitä ole kuin muutama vuosi kun useat Nokian puhelinta herätyskelloina käyttäneet myöhästyivät töistä... Millaisen katastrofin vastaava softabugi saisi aikaan esim. rautateillä, en uskalla edes kuvitella.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin ennen juuri näin, mutta tänä vuonna kesäaikaan siirtyminen oli jostain ihmeen syystä tuskastuttavan nihkeätä. Meni yli viikko väsyneenä, en käsitä miksi, kun ei se tunti paljoa ole.

Minulla on aina säännöllinen vuorokausirytmi, mutta kesäaika pisti sen vähän sekaisin.

- Syltty