Helsingin Sanomat oli vertaillut pääkaupunkiseudun valtuutettujen Twitter-käyttöä. Mittarina oli mahdollisimman yksinkertainen luku eli lähetettyjen tviittien määrä. Ylivoimaiseksi voittajaksi saatiin vihreiden Jaana Huhta lähes 13 000 tviitillä.
Onnittelut Jaanalle, jonka tviittejä olen itsekin seurannut jo pitkään, samoin hänen Facebook-päivityksiään. Tiedän, että Jaana on aidosti ja sydämellään mukana sosiaalisessa mediassa.
Twitter-käytön mittaamisessa Hesari oli kuitenkin tyytynyt helppoon ratkaisuun. Tviittien määrä ei vielä kerro mitään, sillä tviittailu ei ole urheilulaji. Varsinkin USAssa (mutta myös Suomessa) on julkkiksia, jotka viestittävät jopa minuutin välein kaikkea tekemäänsä tai noloja puujalkavitsejä. Tavoitteena on vain pitää oma nimi esillä ja kasvattaa tviittilaskuria, jotta näyttäisi olevan ajassa mukana.
Ei se määrä vaan laatu. Yleensä laatua on vaikea mitata, mutta juuri Twitterissä se on poikkeuksellisen helppoa verkostomaisuuden ansiosta. Esimerkiksi Twitter-seuraajien määrä kertoo paljon enemmän henkilön aktiivisuudesta kuin pelkkä tviittien määrä. Kukapa sellaista henkilöä jaksaa seurata, jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa?
Toinen tärkeä mittari on vastaustviittien määrä. Mitä useammin tviitteistä syntyy keskustelua, johon alkuperäinen kirjoittaja osallistuu, sitä parempi vuorovaikutus. Yksisuuntainen tviittailu ei ole sosiaalista mediaa vaan puhdasta oman itsensä markkinointia.
Kuinka varhainen omaksuja tviittaaja on ollut? Se selviää sivulta When did you join Twitter? Jos henkilö on liittynyt vasta hiljattain, mutta silti viestejä on roppakaupalla, siitä voi ehkä tehdä jotain päätelmiä. Some-vaikuttamiseen ei ole oikotietä. Todellinen merkitys syntyy vasta ajan kanssa. (Jaana Huhta on näköjään liittynyt 24.5.2009, jolloin Suomessa harva oli vielä kuullutkaan koko asiasta).
Jotain kertoo myös se, kuinka monta henkilöä kohteella itsellään on seurannassa. Esimerkiksi Tarja Halonen (@tarjahalonen) seuraa vain yhtä käyttäjää (kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuutta, tunnus @solidaarinen), vaikka hänellä itsellään on yli 25 000 seuraajaa. Viestejä Haloselta on tullut 135. Suuresta seuraajamäärästä huolimatta Halonen ei selvästikään ole sisäistänyt Twitterin ajatusta.
Pekka Himanen (@pekkahimanen) analysoi tietoyhteiskunnan tulevaisuutta tukevasti sosiaalisen median ulkopuolelta. Hänellä on tosin 3068 seuraajaa, mutta mies on itse tviitannut vain 19 kertaa -- viimeisin niistä yli vuosi sitten. Vähissäkään tviiteissä ei ole asiaa, vaan ne ovat oman puhujatoiminnan mainostamista.
Todellisia tunnuslukuja saadaan analysoimalla seuraajia ja varsinkin edelleentviittausten määrää. Edelleentviittausten osuus kaikista henkilön tviiteistä antaa jo hyvän käsityksen viestien merkittävyydestä. Lukuja voidaan vielä painottaa seuraajien omien seuraajien määrällä. Mitä enemmän edelleentviittaavalla itsellään on omia seuraajia, sitä laajemmalle hän pystyy levittämään kiinnostaviksi katsomiaan tviittejä.
Twitter on oikea analyysin taivas -- se paljastaa ensi kertaa, miten ajatukset ja viestit leviävät käyttäjältä toiselle. Se kertoo, kuka on todellinen vaikuttaja ja kuka tviittaa vain näön tai julkisuuden vuoksi. (Jälkimmäisiä on huomenna tukku lisää, sillä moni poliitikko sai herätyksen Hesarista ja on tänään avannut itsekin Twitter-tilin).
Juuri tämän vuoksi on sääli, ettei Hesari nähnyt enempää vaivaa. Lehti olisi voinut kokeilla vaikka maailmalla suosittuja analyysipalveluita, kuten Klout ja Twitalyzer. Ne kertovat minkä tahansa käyttäjän todellisen vaikuttavuuden Twitter-yhteisön sisällä.
Sinänsä ratkaisu on helppo ymmärtää. Sosiaalinen media viettelee pukemaan tärkeitä asioita yksinkertaisiksi luvuiksi ja kilpailemaan sillä, kenellä on eniten seuraajia, Facebook-ystäviä tai tykkäyksiä. Numerot ovat selkeitä kokonaislukuja, ja siksi niitä on helppo vertailla. Mutta juuri siksi ne eivät oikeastaan kerro mitään.
Määrällä tai tykkäyksillä ei ole merkitystä. Oikealla vaikuttavuudella on sitäkin enemmän.
Mikä on mielestäsi paras tunnusluku tai palvelu, jolla Twitter-käyttöä voi mitata? Kuka kehittäisi Twitter-indeksin, joka huomioisi mahdollisimman monia edellä esitetyistä metriikoista ja kuvaisi yhdellä luvulla henkilön todellista Twitter-aktiivisuutta.
(tekstiä muokatu 10.12.2012 klo 10)
Onnittelut Jaanalle, jonka tviittejä olen itsekin seurannut jo pitkään, samoin hänen Facebook-päivityksiään. Tiedän, että Jaana on aidosti ja sydämellään mukana sosiaalisessa mediassa.
Twitter-käytön mittaamisessa Hesari oli kuitenkin tyytynyt helppoon ratkaisuun. Tviittien määrä ei vielä kerro mitään, sillä tviittailu ei ole urheilulaji. Varsinkin USAssa (mutta myös Suomessa) on julkkiksia, jotka viestittävät jopa minuutin välein kaikkea tekemäänsä tai noloja puujalkavitsejä. Tavoitteena on vain pitää oma nimi esillä ja kasvattaa tviittilaskuria, jotta näyttäisi olevan ajassa mukana.
Ei se määrä vaan laatu. Yleensä laatua on vaikea mitata, mutta juuri Twitterissä se on poikkeuksellisen helppoa verkostomaisuuden ansiosta. Esimerkiksi Twitter-seuraajien määrä kertoo paljon enemmän henkilön aktiivisuudesta kuin pelkkä tviittien määrä. Kukapa sellaista henkilöä jaksaa seurata, jolla ei ole mitään järkevää sanottavaa?
Toinen tärkeä mittari on vastaustviittien määrä. Mitä useammin tviitteistä syntyy keskustelua, johon alkuperäinen kirjoittaja osallistuu, sitä parempi vuorovaikutus. Yksisuuntainen tviittailu ei ole sosiaalista mediaa vaan puhdasta oman itsensä markkinointia.
Kuinka varhainen omaksuja tviittaaja on ollut? Se selviää sivulta When did you join Twitter? Jos henkilö on liittynyt vasta hiljattain, mutta silti viestejä on roppakaupalla, siitä voi ehkä tehdä jotain päätelmiä. Some-vaikuttamiseen ei ole oikotietä. Todellinen merkitys syntyy vasta ajan kanssa. (Jaana Huhta on näköjään liittynyt 24.5.2009, jolloin Suomessa harva oli vielä kuullutkaan koko asiasta).
Jotain kertoo myös se, kuinka monta henkilöä kohteella itsellään on seurannassa. Esimerkiksi Tarja Halonen (@tarjahalonen) seuraa vain yhtä käyttäjää (kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuutta, tunnus @solidaarinen), vaikka hänellä itsellään on yli 25 000 seuraajaa. Viestejä Haloselta on tullut 135. Suuresta seuraajamäärästä huolimatta Halonen ei selvästikään ole sisäistänyt Twitterin ajatusta.
Pekka Himanen (@pekkahimanen) analysoi tietoyhteiskunnan tulevaisuutta tukevasti sosiaalisen median ulkopuolelta. Hänellä on tosin 3068 seuraajaa, mutta mies on itse tviitannut vain 19 kertaa -- viimeisin niistä yli vuosi sitten. Vähissäkään tviiteissä ei ole asiaa, vaan ne ovat oman puhujatoiminnan mainostamista.
Todellisia tunnuslukuja saadaan analysoimalla seuraajia ja varsinkin edelleentviittausten määrää. Edelleentviittausten osuus kaikista henkilön tviiteistä antaa jo hyvän käsityksen viestien merkittävyydestä. Lukuja voidaan vielä painottaa seuraajien omien seuraajien määrällä. Mitä enemmän edelleentviittaavalla itsellään on omia seuraajia, sitä laajemmalle hän pystyy levittämään kiinnostaviksi katsomiaan tviittejä.
Twitter on oikea analyysin taivas -- se paljastaa ensi kertaa, miten ajatukset ja viestit leviävät käyttäjältä toiselle. Se kertoo, kuka on todellinen vaikuttaja ja kuka tviittaa vain näön tai julkisuuden vuoksi. (Jälkimmäisiä on huomenna tukku lisää, sillä moni poliitikko sai herätyksen Hesarista ja on tänään avannut itsekin Twitter-tilin).
Juuri tämän vuoksi on sääli, ettei Hesari nähnyt enempää vaivaa. Lehti olisi voinut kokeilla vaikka maailmalla suosittuja analyysipalveluita, kuten Klout ja Twitalyzer. Ne kertovat minkä tahansa käyttäjän todellisen vaikuttavuuden Twitter-yhteisön sisällä.
Sinänsä ratkaisu on helppo ymmärtää. Sosiaalinen media viettelee pukemaan tärkeitä asioita yksinkertaisiksi luvuiksi ja kilpailemaan sillä, kenellä on eniten seuraajia, Facebook-ystäviä tai tykkäyksiä. Numerot ovat selkeitä kokonaislukuja, ja siksi niitä on helppo vertailla. Mutta juuri siksi ne eivät oikeastaan kerro mitään.
Määrällä tai tykkäyksillä ei ole merkitystä. Oikealla vaikuttavuudella on sitäkin enemmän.
Mikä on mielestäsi paras tunnusluku tai palvelu, jolla Twitter-käyttöä voi mitata? Kuka kehittäisi Twitter-indeksin, joka huomioisi mahdollisimman monia edellä esitetyistä metriikoista ja kuvaisi yhdellä luvulla henkilön todellista Twitter-aktiivisuutta.
(tekstiä muokatu 10.12.2012 klo 10)
8 kommenttia:
Ettei asia olisi liian yksinkertainen niin henkilön sosiaalisen median verkosto saattaa olla pelkkää silmänlumetta.
Netistä voi ostaa pikkurahalla aidon oloisia käyttäjätilejä seuraajiksi, ja parhaissa vale-verkostoissa on aktiivisen oloista ristiin kommentointia ja keskustelua.
Seuraajia (ja tykkäyksiä) voi ostaa, mutta kokonaisen verkoston feikkaaminen onkin jo vaikeampaa. Toisaalta se, että joku ostaa Twitter-seuraajia, kertoo jo Twitterin vakavasta merkityksestä ao. taholle. Olikin uutinen, jos joku suomalainen poliitikko jäisi kiinni tällaisesta vilungista.
Joka tapauksessa erilaiset analyysipalvelut kertovat yksittäistä lukua luotettavammin Twitter-käytön aidosta laajuudesta.
Tänä päivänäkään en oikein ymmärrä twitteriä. Sekavaa siansaksaa ja asioita on hankala seurata. Tai sitten en vaan osaa!
Mielestäni esimerkiksi YLEn käyttämä suosittujen tv-lähetysten twiittaus-villitys pääasiassa sotkee ns. suuren yleisön käsitystä Twitteristä.
Eihän siinä ole mitään mieltä, että tuhannet ihmiset suoltavat kommenttejaan tv-ohjelman sisällöstä. Yritin viimeksi linnanjuhlien yhteydessä seurata tätä viestitulvaa, ja voin sanoa, että 95% viesteistä jäi lukematta. Enkä usko menettäneeni mitään.
Toivon YLEltäkin vastuullisempaa Twitter-kampanjointia.
Twitter onkin sosiaalisen median palveluista kaikkein hankalin. En olisi ikinä uskonut, että näin yksinkertainen mutta vaikeakäyttöinen järjestelmä voi lyödä itsensä läpi USAssa.
Twitter ei ole koko some, mutta joihinkin tarkoituksiin se sopii mainiosti. Oleellista on kriittisen massan ylittäminen: kun seuraa tarpeeksi monta henkilöä ja itsellä on riittävästi seuraajia, prosessi alkaa ruokkia itseään.
Ns. "suuri yleisö" saa varmaankin kummallisen käsityksen teksti-tv:n viesteistä, joissa on (a) ja # sekä käsittämättömiä lyhenteitä. Se ei mitenkään lähennä katsojia tietoyhteiskuntaan, pikemminkin päinvastoin.
On selvää, että jos tv-ohjelmalla on 2,4 miljoonaa katsojaa, kaikkia viestejä ei pysty lukemaan eikä keskustelu ole järjestelmällistä. Mutta aina se passiivisen ruudun tuijottamisen voittaa.
Minusta sosiaalinen media ei ole lainkaan sosiaalista. Paitsi, että siitä niin suuri osa sisältää toisten nälvimistä tai ohi puhumista, niin viime kädessä se pitää ihmiset kommunikoimassa koneensa kanssa sen sijaan, että he olisivat tekemisissä keskenään ihan livenä. Sitä mukaa kun mediat ovat lisääntyneet, ovat aidot suhteet työpaikalla vähentyneet - vieläpä dramaattisesti. Kuluu päiviä, jopa viikkojakin ettei avokobnttorissa tule kukaan puhumaan. Itsekään en viitsi enää vaivautua. Aikani yritin, mutta kyllästyin olemaan se "puhelias" (en siis ole todellakaan mikään lörppö muuta kuin täysin pukahtamattomiin verrattuna). Tviittaukset eivät jaksa yhtään kiinnostaa.
- Liisa
Mainio kirjoitus. Tämän innoittamana viimeistelin pitkään muhineen aiheen blogimerkinnäksi: http://jml.kapsi.fi/jussi/2012/12/14/twitterin-mittaaminen/
Petteriltä hyvä kirjoitus joka herätti omat ajatukset palvelusta. Kommentoin oheen passivisen twitter käyttäjän näkemystä palvelusta.
En koe tarvetta vaikuttaa tai jakaa yhteisölle omaa (turhan päiväistä) kontribuutiota yhteisöllisyyden takia. Sen sijaan omaan ammattiini, mielenkiinnon kohteisiini tai harrastuksiini liittyviä henkilöitä seuraamalla voi ammentaa Twitteristä paljon sellaista informaatiota johon ei muuten tulisi törmännyt. Tätä kautta tarjoutuva informaatio ei välttämättä ole luonteeltaan kriittistä ja ilman sitä voisin aivan hyvin elää, mutta se silti rikastuttaa omaa mielenkiinnon alaa, ammattia tai harrastusta. Näillä syillä myös markkinoisin Twitterin käyttöä muille. Sosiaalinen media ilman osallistumispakkoa.
Ajankohtaiset asiat ja ilmiöt sekä niiden ympärillä tapahtuva surina ovat omaan makuun häiritseviä. Disinformaation määrä ja turhanpäiväisyyksistä tviittailut saivat minut jo hetkeksi luopumaan Twitterin käytöstä. Seurattujen henkilöiden karsinnalla infoähkystä ja roskatiedosta pääsee eroon. Homma on tasapainoilua kakofonian ja menetetyn tiedon välillä.
Kun jossain päin maailmaa tapahtuu jotain koskettavaa tai vähintään kahvipöytäkeskusteluihin asti päätyvää, saa se massat tviittailemaan kannanottoja, jotka hukkuvat hashtagiensa kanssa tuhanteen samanlaiseen inhimillisen kokemuksen kertovaan viestiin. Twitterin kohinaa(?)..
Reaktio tragediaan on kollektiivinen ja jokainen kokee samankaltaiset tunteet omalla tavallaan Newtownin ampumisissa tai tsunamin pyyhkiessä rannikkoja. Kun tähän soppaan lisätään julkkikset jotka tekevät toisten tragediasta mainostempauksen olemalla "aidosti" huolissaan saa Twitteristä yhden ruman puolen esiin. Osa vaikuttaa vilpittömiltä ja osa PR-toimiston laatimilta suosion kosiskeluilta. Toki asiaakin ajankohtaisten #hashtagien seasta löytyy, mutta olen vielä toistaiseksi tukeutunut oikeiden journalistien kirjoituksiin. He kun suodattavat sen "kohinan" jutuistaan pois.
Aina välillä seasta kuitenkin löytyy todellisia helmiä, jotka voivat muokata omaa ajattelua tai luoda uutta innostusta. Se saa palaamaan aina takaisin Twitterin pariin ja tekee palvelusta minulle ehdottomasti käytettävän.
Lähetä kommentti