Viime kevään vaalikeskusteluissa moni tuntui kaipaavan takaisin ns. vanhoja hyviä aikoja. Jonkinlainen konsensus vallitsi siitä, että "hyvät ajat" tarkoittavat 1980-lukua. Silloin Suomi oli jo riittävän kehittynyt tarjotakseen kansalaisille kohtuullisen elintason, mutta pystyi vielä päättämään itse omista asioistaan. Talouspolitiikka, maahanmuutto, verotus ja monet muut kysymykset olivat meidän omissa käsissämme. Suomi oli vielä Suomi.
Eniten kultaista 1980-lukua tuntuvat kaipaavan perussuomalaisten kannattajat, mutta ei tämä silti mikään poliittinen asia ole. Suomen historiassa 1980-luku merkitsi eräänlaista kulminaatiopistettä: vanha, sodan jälkeen alkanut kehityskaari saavutti huippunsa. Sen jälkeen alkoi uusi aika, joka on... hmmm, erilainen.
Monien mielestä kaikki kääntyi tuolloin huonompaan. Suomi menetti itsenäisyytensä ja kansainvälinen talous sai ylivallan Suomesta ja sen pienistä kansalaisista.
Kuinka hienoa aikaa 1980-luku oikein olikaan? Viimeksi eilen luin netistä kriittistä keskustelua aiheesta. Yleensä aika kultaa muistot. Me keski-ikäiset olimme 1980-luvulla 25 vuotta nykyistä nuorempia, mikä jo sinällään riitti tekemään kaikesta parempaa. Varmaan silloinkin oli niitä, joiden mielestä Suomi oli muuttunut huonompaan suuntaan, ja jotka kaipasivat kultaista 1960-lukua, hippiliikettä, vapauden aatetta ja 1970-luvun poliittista heräämistä. Mutta näillä valittajilla ei ollut käytössään internetiä, joten heidän piti iltaa istuessaan valittaa vain keskenään.
Nettikirjoittajien mielestä Suomen tulisi palata takaisin 1980-luvun hyviin arvoihin ja käytäntöihin. Poliitikkojen pitäisi taas ottaa asiat omiin käsiinsä: nostaa pääomaveroa, sulkea rajat, estää työpaikkojen pakeneminen halpamaihin ja niin edelleen.
Se edellyttäisi, että myös Neuvostoliitto palautettaisiin. Idänkauppa oli Suomen talouden kulmakivi. Sanottiin, että "Suomi on neljän markan maa", koska se oli vientituotteiden keskimääräinen kilohinta. Suomen talous menestyi myymällä huonolaatuista tavaraa itäiselle naapurilleen. Melkein kaikki kelpasi. Helppoa ja turvallista.
Internet ja kännykät pitäisi sulkea, koska niitä ei ollut 1980-luvulla. Eikä tämä ole piikittelyä - netti on osa globalisaation koneistoa ja naimisissa sen kanssa. Tiedonvälityksen vapautuminen kietoutuu kaikkeen kehitykseen ja juuri se vaikutti osaltaan myös Neuvostoliiton romahdukseen. Ironista kyllä, 1980-luvun ihannoijat saavat äänensä kuuluviin juuri välineessä, jonka he haluaisivat lopettaa.
Aika on kullannut muistot 1980-luvun elintasosta. Televisiossa oli kaksi kanavaa, kaupassa pari vaihtoehtoa, matkapuhelimia ei tunnettu ja harvalla oli edes tietokonetta. Autoja oli vähän, monen piti tyytyä Ladaan tai Wartburgiin. Kukaan ei käynyt talvisin Thaimaassa, ja ylipäätänsä harva kävi Tukholmaa pidemmällä. Sitä, mistä ei tiedetty, ei tietenkään osattu kaivata. Moni saattoi jopa olla tyytyväisempi kuin tämän päivän tavarapaljoudessa. Mutta se on eri keskustelu.
Lyhyen pohdiskelun lopputulos on selvä: emme voi palata 1980-luvulle yksinämme ja muut maat eivät siihen suostu. Kehittyvien maiden pari miljardia asukasta haluaa osansa hyvinvoinnista, eikä meillä ole oikeutta saati mahdollisuutta kieltää sitä. Meidän on pystyttävä kilpailemaan heidän kanssaan, jotta oma elintasomme säilyy jatkossakin. Devalvaatioihin, paperiteollisuuden kulta-aikaan tai idänkauppaan ei ole paluuta - on pakko keksiä jotain uutta. Siinä on tekemistä koko Suomelle, ja varsinkin tuoreelle eduskunnalle.
Suomen mestaruus -sarjaa ei enää ole. Halusimme sitä tai emme, Suomi kilpailee veroista, yrityksistä, osaamisesta, pääomista ja huomiosta kansainvälisillä markkinoilla. Mikään puolue tai poliitikko ei tuo takaisin sitä, mitä 1980-luvusta kaipaamme.
Voit joko muistella kaiholla nuoruuden hyviä aikoja ja valittaa nykyisestä kehityksestä, tai pyrkiä itse sopeutumaan nykyisen elintasosi vaatimuksiin.
17 kommenttia:
Olkiukko.
Olipa hyödyllinen kontribuutio, ja vielä nimettömänä. Miten sitä ennen pärjättiinkään kun ei ollut nettiä...
Mikähän riemu siitä syntyisi, jos ennen kommenttien kirjoittamista pitäisi kirjoittaa vapaamuotoinen hakemus (nimellä, totta kai) oikeuksien saamisesta ja sitten pitäisi vielä odottaa, kunnes sysop ehtii sen lukea ja tarkistaa.
Ei, en minä sitäkään kauheasti kaipaa tuosta aikakaudesta.
Niin tosiaan, olihan meillä purkkeja (ja 2400 bps modeemeita!) ennen nettiä. Fidonetillä kulki jopa sähköposti. Ja sysop oli operaattoria ja TTVK:takin mahtavampi! Jep, emme kaipaa niitä 1980-luvulta.
Petterin analyysi osuu aika tavalla oikeaan. Itse voisin suostua elintason alentamiseen - pidän nykyistä menoa aika mahdottomana parin vuosikymmenen päästä. Itselle oli suuri ponnistus käydä Eurooppaan tutustumassa interreilaten. Nyt oma lapsi pyyhältää Pariisiin ja ties minne superhalvoilla lennoilla. En ole kateellinen, mutta ymmärrän, ettei tämä meno voi loputtomiin jatkua.
80-luvulla tehtiin kyllä parempaa musiikkia kuin nykyään. Se oli melodisempaa. Musiikintekijöillä on kuitenkin nykyään paljon enemmän vapauksia. Enää ei tarvitse alistua levy-yhtiöiden pakkovaltaan. Kiitos Hitlantis-tyyppisten palveluiden.
>Nyt oma lapsi pyyhältää Pariisiin
>ja ties minne superhalvoilla
>lennoilla.
Totta! Superhalvat lennot ovat yksi esimerkki muutoksesta. Nyt lähes kuka tahansa voi pistäytyä Lontooseen viikonlopuksi shoppailemaan, 1980-luvulla siihen pystyivät vain rikkaat. Ei silti, että tällainen shoppailuhulluus olisi tarpeellista tai toivottavaa. Eurooppa yhdentyy joka tapauksessa, kävi rahaliitolle miten tahansa. Tätä kehitystä kaikki eivät ilmeisesti ymmärrä kuvitellessaan, että EU:sta eroaminen palauttaisi Suomen 1980-luvulle.
Hiukan olen eri mieltä Petterin väitteestä:
Suomen talous menestyi myymällä huonolaatuista tavaraa itäiselle naapurilleen. Melkein kaikki kelpasi.
Laadun suhteen neukuilla oli kovat laatuvaatimukset. Vaatetustuotteiden muodikkuus oli kyseenalaista eikä varmasti olisi vastaava käynyt kaupaksi länsimarkkinoilla. Mutta ei neukuille silti mitään roskaa pystytty myymään. Se on harhakäsitys.
Vaivatonta oli suomalaisille valmistajille tietenkin se ettei ollut yhtä kovaa kilpailua kuin länsimarkkinoilla. Mutta jos toimitit roskaa kerran niin jos siitä ei reklamoitu se oli viimeinen kerta kun teit neukkujen kanssa kauppaa.
Ihan kuin olisi omia ajtuksiaan lukenut, taidokkaammin tosin kirjoitettuna.
"Olipa hyödyllinen kontribuutio, ja vielä nimettömänä. Miten sitä ennen pärjättiinkään kun ei ollut nettiä..."
Yksi netin pointti on anonyymiteetti. Omalla nimellään kirjoittelijat muistetaan Suomessa oikeusasteissa asti ja keskustelupalstojen ylläpitäjät (nykyajan sysopit, pöhkö) on vedetty mukaan "vastuuseen".
Olet hiljalleen sortumassa ex-kansanedustaja Kasvin tielle. Fikusti ja loogisesti ajattelevasta teknikkaorientoituneesta tuli olkiukkoileva viherfanaatikko (kärjistäen).
>Omalla nimellään
>kirjoittelijat muistetaan
>Suomessa oikeusasteissa asti
Riippuu vähän siitä, mitä kirjoittaa - eikö? Itse kirjoitan lähes aina omalla nimelläni, eikä se ole koskaan johtanut vaikeuksiin (korkeintaan on itse harmittanut, mitä on tullut sanottua, mutta se on eri asia).
En kuitenkaan kritisoinut nimettömyyttä vaan palautteen köyhyyttä. On jokseenkin typerää kirjoittaa kommenttina vain yksi epämääräinen sana perustelematta sitä mitenkään. En tiedä oletko sama anonyymi kuin ensimmäinen postaaja (juuri siinä on anonymiteetin hankaluus), mutta sinulla oli sentään jokin pointti kirjoituksessasi - vaikka olenkin siitä eri mieltä.
Yksi juttu, minkä olin itsekin jo unohtanut, oli korkotaso. Vielä 1980-luvulla pankista ei saanut lainaa, ellei ollut pankinjohtajan tuttu, tai ellei ollut tuntuvia säästöjä. Ja kun lainaa sai, sen korko oli 7-9 prosenttia. Toki inflaatiokin oli korkea.
Kansainvälinen kilpailu on kutistanut inflaation ja EU tuonut alhaisen koron. Jos 1980-luvun ajat palaisivat, kaikki tämän päivän velalliset olisivat korviaan myöten vaikeuksissa.
Miksi velalliset olisivat vaikeuksissa jos korkojen nousun myötä myös inflaatio olisi 1980-luvun tapaan korkeampi kuin korkotaso? 1980-luvullahan inflaatiosta puhdistettu reaalikorko oli negatiivinen kun se nykyään on positiivinen.
Miten nykyistä korkeamman korkotason ja inflaation tilanteessa kävisi ansiotason kehitykselle nykytilanteessa? Siinä kai se ongelma olisi ainakin hetken aikaa ennen kuin ammattiyhdistykset olisivat kyenneet murtamaan EK:n palkkakehyksen.
Sehän olisi kestämätöntä että korot räjähtäisivät korkeuksiin ja palkat, eläkkeet ja muut ansiot nousisivat nykyiseen tapaan 0-2% vuodessa. Mutta sehän ei enää vastaisikaan 1:1 1980- luvun asetelmaa.
Totta, lainakorko pitäisi suhteuttaa inflaatioon, eikä minulla ole nyt oikeita lukuja. Inflaatio on kuitenkin laiha lohtu, jos isojen asuntolainojen korot nousevat tai korkovähennys poistuu. Oma lainakorkoni oli 16 % kesällä 1990, eikä inflaatio ollut lähelläkään sitä lukua, mutta silloin oli poikkeustilanne. Toivottavasti samaan ei jouduta mikäli eurosta erottaisiin.
Reaaliansiot ovat 2000-luvulla joka tapauksessa nousseet enemmän kuin 1980-luvulla.
Olin 80-luvun loppupuolella kesätöissä pankissa. Joidenkin yritysten valuuttalainojen vuosikorko oli jopa yli 50 %, mikä johtui siitä, että oltiin otettu valuuttaluottoa, jonka nimelliskorko oli pieni. Markan devalvoituessa suhteessa esim. DEM:iin, USD:iin tai Jeniin, todellinen lainakorko hyppäsi pilviin. Lisäksi lainamarginaalit huitelivat normi-pk-yrittäjällä 4,6 %:ssa. Euron vahvuus on edelleenkin se, että korkotaso on saatu pidettyä alhaisena.
Totta maailma on muuttunut. itse tosin olin 80 luvun lopulla ala-asteella. joten ei silloin vielä talous huolettanut.
Amiga oli kovasa käytössä tietokoneista. Ilo oli suuri , kun 1988 saatiin kotiin kyseinen kone.
Silti nykyisin asiat on muuttuneet, sekä yhteiskunta , että tietokoneet.
Sopeutumistahan se vaatii varsinkin ,kun itse on nyt aikuinen.
Mutta uskon, että tästäkin vielä saadaan uusi nousu aikaiseksi ennemmin tai myöhemmin.
Lisäksi toivoisin tavallisten atk liikkeiden paluuta : D
@Juha: "Joidenkin yritysten valuuttalainojen vuosikorko oli jopa yli 50 %, mikä johtui siitä, että oltiin otettu valuuttaluottoa, jonka nimelliskorko oli pieni..."
Jep. Siinä oli mukana kokemattomuutta, taloudellisen vapautumisen huumaa - ja typeriä, kotimaisia päätöksiä.
Kun haikaillaan takaisin Suomen kykyä päättää omista asioistaan unohtuu, etteivät läheskään kaikki päätökset ole olleet viisaita. Ehkä on vain hyvä, ettei valtiontalous ja yritysten toimintaympäristöstä päättäminen ole yksin kotimaisen politiikan heiluteltavissa.
The past tempts us, the present confuses us, the future frightens us.
Lähetä kommentti