sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Google haastaa Facebookin sosiaalisessa mediassa

Google avasi kesäkuun lopussa rajoitettuun kokeiluun oman sosiaalisen median palvelunsa. Siis vasta nyt, kesällä 2011, vaikka Facebookin voittokulku on jatkunut jo kolme vuotta.

Alkaako Googlella olla jo Microsoft/Nokia-tautia? Kun yritys menestyy loistavasti ja kasvaa liian suureksi, sen kyky havaita markkinoiden muuttumista ja reagoida niihin heikkenee.

Hetken näytti jo siltä, että Facebook omii sosiaalisen median kokonaan itselleen, mutta Google Plus muuttaa tilanteen. Palvelu on jo nyt, pahasti keskeneräisenäkin, oikeasti toimiva ja siinä on korjattu monia Facebookin ärsyttäviä piirteitä.

Lisäksi moni kaipaa vaihtoehtoa Facebookille, jonka omahyväinen ja käyttäjien toiveet sivuuttava politiikka tympii. Ilmankos Google Plus haali muutamassa viikossa kymmenen miljoonaa kokeilijaa.

Googlen hienous on siinä, että sillä on jo entuudestaan kaikki palveluun tarvittavat palaset: sähköposti (Gmail), dokumentit (Docs), valokuvapalvelu (Picasaweb), blogialusta (Blogger), kävijäseuranta (Analytics)... ja tietenkin se kuuluisa hakukone. Tarvitsee vain vetää palvelut yhteen, kuorruttaa ne uudella sosiaalisella käyttöliittymällä ja voilà: Facebookin tappaja on valmis!

Itse pidän erityisesti valokuvagallerioista. Facebookin galleriat ovat kömpelöitä ja rajoittuneita, ne sopivat bilekuvien jakamiseen mutta eivät juuri muuhun. Googlen palvelu nojaa Picasawebiin, jossa olen jo vuosia pitänyt omia kuviani. Sieltä ne on helppo jakaa niin Android-puhelimiin kuin Google Plus -palveluunkin.

Ero Facebookiin on huikea! Google Plus näyttää valokuvat suurikokoisina ja lisää niihin hauskan animaation. Isolta 24 tuuman näytöltä katsottuna palvelu tuottaa suoranaisen wow-efektin. Ja toisin kuin FB, Google Plus ei tuhoa kuvien metatietoja.

Ilmeisesti Google Plussaan tallennettuja ja tietoisesti kaikille jaettuja kuvia voi katsoa ilman tunnuksia, joten tässä pari linkkiä (ne eivät välttämättä toimi kaikilla, palvelu on tosiaan vasta testivaiheessa):

Ruotsin-risteily (tiedän, kuulostaa tylsältä mutta ei ole sitä!): https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5629871352691454913

Gårdskullan kartano: https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5626150295470006001

Madeira kesäkuu 2011: https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5626881899745789745

Pride-kulkue Helsinki 2.7.2011: https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5624814185720150769

Googlen kannalta hienointa on se, että sadat miljoonat sen nykyiset käyttäjät odottavat innolla pääsyä uuteen palveluun. Googlen ei tarvitse lähteä haastamaan Facebookia nollasta, se pääsee suoraan valmiiseen pöytään.

Facebookin näkökulmasta tilanne on ihan toinen. Googlen uhka on ollut aina tiedossa, mutta palvelun avaus olisi tuskin voinut osua pahempaan aikaan. Ensimmäinen todellinen kilpailija juuri, kun yritys on listautumassa pörssiin, on Facebookin omistavien sijoittajien ja Zuckerbergin itsensä kannalta pahin mahdollinen skenaario. Tai no, ehkä Zuckerbergin jääminen auton alle olisi vielä pahempi, mutta se olisi lähinnä julkisuustappio.

Syksystä tulee mielenkiintoinen. Kaksi alan jättiläistä alkaa toden teolla kilpailla käyttäjien suosiosta tilanteessa, jollaista ei ole koskaan ennen nähty. Panoksena on sosiaalisen median tulevaisuus ja kilpailussa on täysin uusi mauste: molemmat palvelut ovat käyttäjille ilmaisia. Miten kilpailla, kun palvelu on ilmainen, eikä hintaa voi alentaa?

Yksi keino on lisätä palvelun houkuttelevuutta. Facebook voisi lieventää sanelupolitiikkaansa, parantaa tietosuojaa, keventää käyttöoikeussopimuksensa uhkaavia lauseita (jos vain joku vaivautuisi lukemaan ne) ja kehittää uusia, toivottuja ominaisuuksia. Onko Facebookilla riittävästi nöyryyttä tähän?

Vaarana on ihan toisenlainen strategia. Käyttäjät sitovat itsensä palveluun lähettämällä sinne tiedostonsa ja henkilökohtaiset tietonsa. Jos palvelu haluaa, se voi pitää käyttäjät itsellään puoliväkisin rajoittamalla näiden mahdollisuuksia poistaa tai siirtää tietojaan. Käyttäjistä tulee palvelunsa vankeja.

Facebookin ensimmäiset reaktiot kilpailuun herättävät huolta. Ensin se kielsi käyttämästä ohjelmaa, joka siirtää tietoja kilpailijalle (Facebook pelkää käyttäjäkatoa) ja nyt se kieltää mainostamasta kilpailijaa (Facebook bans Google+ ad).

Parempi olisi, jos tässäkin sodassa olisi voimassa vanha periaate: vankeja ei oteta.

PS. Melkein unohtui: onko kukaan kuullut Microsoftista?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Microsoft Tulalip?

Itkolass kirjoitti...

Hyvä blogi Petteri, Google on todellakin lanseerannut palvelun joka on jo beta-vaiheessa käyttökelpoinen palvelu. Itse palvelua muutaman viikon seuranneena totean kuitenkin muutamia kommentteja blogikirjoitukseen.
Google+ kilpailija FBlle?
Google+ palvelu on enemmänkin verkostoitumista, omien kommenttien jakamista itse määräämilleen seuraajille tai juttujen jakamista käyttäjän seuraajille. Tässä se eroaa FB palvelusta koska se yhdistää samalla Twitter omaisen kiinnostavien henkilöiden seurantapalvelun. Joten mikä Google+ sitten on? Se yhdistää fiidausta Twitterin tavoin Facebook tyyliseen alustaan ennemmin kuin on suoranainen Facebookin kilpailija. Facebookin kilpailija se tietysti on käyttäjien ajan kilpailemisessa. Palveluiden tarjoajien näkökulmasta sosiaalinen mediahan on vain käyttäjien ajasta kilpailemista sekä käyttäjille profiloitunutta mainonnan luomista.
Google pros/cons
Google+ ei niinkään vielä toimi oman suljetun piirin kommunikointipalveluna ja normaalikäyttäjien turhanpäiväisenä Facebook peli/viestialustana. Google+ palvelusta puuttuu vielä tyystin kaikki turhanpäiväiset pelialustat joissa käyttäjä voi pelailla korttia tai istutella omaa puutarhaa. Se tuleeko pelejä olemaan Google+ palvelussa ei vielä ole ainakaan omiin korviin tullut tietoon. Beta-vaiheessa oleva palvelu on jo aloittanut Yritysten sivustojen tuomisen palveluun tosin ne on vielä kovin testausvaiheessa. Ensimmäisiä yritysten sivustoja on esim. Fordin sivut (Linkki: http://bit.ly/q4fEZ3 ). Yrityksiä betavaiheeseen on liittynyt jo yli 30 000 kappaletta erään blogin mukaan mutta harva niistä on vielä avoimena tässä vaiheessa.
Google+ palvelu vaatii käyttäjältä melko paljon vielä opettelemista ettei vahingossa omat henkilökohtaiset Picasa kuvat ole julkisessa jaossa tai jaa vahingossa henkilökohtaisia arkoja kommentteja laajennetulle piireille. Google+ palvelussa on vielä joitain yksityisyysehtoja jonka vuoksi lisätyt kuvat menettävät oikeuksia Googlelle. Tämän vuoksi ainakin yksi kuvaaja ilmoitti jättäytyvänsä palvelusta Googlen ehtojen tiukkuuden vuoksi. Näitä asioita tietysti kokoajan muutetaan parempaan suuntaan palvelua kehittäessä.
Palvelussa on vielä huomioitava että suurin osa julkisista kommenteista (vertaa Facebook kommentit) voi löytyä Googlen normaalista hakupalvelusta. Tämä näkyvyys Google hauissa on myös Twitterin fiideillä, mutta ajatteleeko keskiverto käyttäjä postia kirjoittaessaan että mitä laittaa tekstiin kun seuraavana julkiset kirjoitukset löytyvät Googlesta. Myös Google palvelussa tietyn kirjoituksen jakaminen näyttää julkisesti sinun jakaneen sitä ja löydät sen Googlesta. Tämän saman huomasin omasta jakaneestani toisen käyttäjän kuvista (linkki: http://bit.ly/pDYCru)
Mitä sitten Google+ palvelulla on mitä muilla ei?
Lainatakseni tähän hieman toisen henkilön kommenttia.
Apple/Nokialla on käyttöjärjestelmä, mutta ei sosiaalista media alustaa. Microsoftilla on myös samoin käyttöjärjestelmä mutta MSN palvelu on vain nuorten suosiossa. Facebookilla on sosiaalinen media mutta ei käyttöjärjestelmä alustaa puhelimissa.
Googlella on käyttöjärjestelmä alusta valmiina (android), palveluita Googlessa (Picasa, gmail yms..) sekä nyt myös sosiaalinen media. Sama myös toisinpäin ajateltuna: Kuinka monella on Facebook koneessaan kotisivuna verrattuna kuinka monella on Google kotisivuna?
Google siis palveluna tulee viemään paljon käyttäjiä Facebookilta, mutta vielä tässä vaiheessa käyttäjäkunta vaikuttaa olevan enemmänkin nörtti taustaa jotka tykkää fiidata palvelun kehittämisideoita ja kuvia kuin omia tekemisiään. Tämä tietysti johtuu itseni rajallisesta käyttökokemuksesta vain ulkopuolisena palvelun seuraajana ilman omaa henkilökohtaista sosiaalista ryhmää. Myös sosiaalisen median saralle saattaa tulla kilpailijoilta omia versioita kuten Microsoftin erehdyksessä julkaisema sivusto oli muutamia päiviä sitten (linkki: http://bit.ly/pt3X5M )

Itkolass kirjoitti...

… ja vielä
Google palvelussa on myös hieman käyttäjien oman egonsa kannalta epäilyttäviä piirteitä. Käyttäjät voivat lisätä piireihinsä kenenkä vaan ja yleensä käyttäjä saa seuraamaltaan henkilöltä itsensä seuraajan. Tämä aiheuttaa tapauksia joissa henkilöt seuraavat maksimia määrää (5k) käyttäjiä jotta heitä seurattaisiin mahdollisimman paljon. Sekä nyt myös on lisäohjelmisto jolla voit nähdä kuka lopettaa seuraamisesi. Onko se jo sinun seuraajiesi vahtimista ja jos joku lopettaa seuraamisesi niin ajatteleeko ihmismieli ettei juttuni kelvannut toiselle.

Ja vielä Viestien "streemaus"
Sivustolla käy pitkä keskustelu mitä tehdä animoiduille GIF kuville. Ne näkyvät suoraan käyttäjälle julkisessa viestipätkässä ilman mahdollisuutta estää sitä ennalta (Vertaa youtube videon avaaminen vaatii linkin avaamisen). Joten se puoli on todella harmillinen vielä toistaiseksi, kun joutuu katselemaan kaikennäköistä Kickboxing ottelutyrmäyksistä, onnettomuuksiin ilman että sitä olisi erikseen klikannut.

Loppujen lopuksi Google+
Kaikki kritiikit betavaiheessa olevasta palvelusta on kuitenkin vielä melko vähäistä. Facebook on joutunut suurempien yksityisyys ongelmien ja kritiikin kohteeksi, joten Google+ palvelun lanseeraus on kyllä mennyt yli odotusten. Googlella on ollut aikaisempiakin sosiaalisia palveluita mutta tämä palvelu vaikuttaa kyllä lupaavalle jo tässä vaiheessa. Ja kutsuja palveluun on jaossa ainakin 1000kpl per uusi käyttäjä joten leviäminen on tehty tarkoituksellakin "word to mouth" logiikalla. Tämä sama taktiikka oli Googlen hakupalvelulla vuosituhannen alussa jolloin markkinointiin he eivät käyttäneet rahaa vain luottivat palvelun erinomaisuuden myyvän itse itseään käyttäjien keskuudessa.