Onneksi Muhammedilla ei ollut autoa

Olen käynyt kahtena talvena Dubaissa, mikä on Arabiemiraateista kenties modernein ja länsimaalaisin. Dubai on uskomaton paikka: mielikuvitukselliset, toinen toistaan ihmeellisemmät pilvenpiirtäjät antavat aavistuksen siitä loistosta, jota aikalaiset tunsivat sata vuotta sitten Manhattanilla. Ja aivan kuten silloin, taloudellista voimaa pitää julistaa rakentamalla maailman korkein torni. Dubain Burj Khalifa on lähes tuplasti Empire State Buildingin korkuinen. Ja kauppakeskus -- Dubai Mall -- on sekin tietysti maailman suurin. Aivan kuten USAssa sen loiston päivinä.

Suomalaisten kuva islamista on synkkä ja perinteinen. Dubaissa näkee toisenlaisen islamin, joka on sallivampi ja länsimaalaisempi. Kadut ovat täynnä englanninkielisiä kylttejä ja tuttuja yrityksiä: McDonalds, Starbucks, Kentucky Fried Chicken. Ellei päivän sanomalehdessä kerrottaisi kuuden rukoushetken kellonaikoja voisi kuvitella olevansa missä tahansa länsimaassa.

Rukoileminen on tarkkaa puuhaa.

Paikalliset naiset onnistuvat näyttämään tyylikkäiltä ja kauniilta kaavuissa, joka on käytännöllinen asuste hiekkamyrskyssä tai 40 asteen helteellä.

Jokin kuitenkin pistää silmään: kieltoja on paljon. Uimarannalla kielletään valokuvaaminen (ei sinänsä poikkeuksellista Suomessakaan: HS 13.7.2010 "Uimastadionilla ja Kumpulan maauimalassa on rajoitettu valokuvaamista jo muutama vuosi pedofiilien takia"):

Kuvaaminen rannalla kielletty.

Rannalla kielletään monia asioita (tosin vastaavia kieltotauluja löytyy myös Yhdysvaltojen uimarannoilta, joka sekin on kieltojen luvattu maa):

On kiellettyä, on kiellettyä... (tv-sarjasta Muumi ja laineilla lipuva teatteri)

Tupakoinnin ja alkoholin kielto on OK, mutta hellyydenosoitusten kieltäminen kauppakeskuksessa herättää länsimaalaisessa ihmetystä:

Paikallisen ostoskeskuksen kiellot

Sama kielto hieman toisin sanoin ("No overt public display of affection"):

Ei haleja - olemme muslimeita.

Ja sitten vielä pallopelien, skeittauksen ja lemmikkieläinten kielto. Lemmikkejä Dubaissa onkin lähinnä vain vierastyöntekijöillä, paikalliset eivät niitä harrasta:

Ei myöskään lemmikkejä, kiitos.

Uskonnosta ja perinteistä johtuen elämä tuntuu olevan tarkkaan säädeltyä ja muodollista. Voi vain kuvitella, miten hankalaa tässä yhteiskunnassa on nuorella, joka huomaa kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön. Netti -- joka sekin kulkee valtion palomuurin läpi eikä salli yhteyksiä anonyymiproxyihin tai aikuisviihdesivuille -- on todennäköisesti mullistanut yhteiskuntaa ja arabinuorten elämää vielä paljon enemmän kuin meillä länsimaissa.

Nuorten miesten huvitukset tuntuvat keskittyvän moottorien ympärille. Onneksi Muhammedin aikoina ei ollut autoja, muuten hän olisi varmaan kieltänyt nekin. Ja mikä on ajellessa, kun bensa maksaa noin puoli euroa litra! Edes Monacossa ei näe niin paljon Ferrareita, Audi R8:ia, Porscheja, ja AMG Mersuja. Jostain syystä pienet Lamborghinit tuntuvat olevan erityisen suosittuja.

Dubaissa autot ovat nähtävyys. Vastaavaa loistoautojen kokoelmaa ei näe missään muualla.

Iltaisin nuoret ajelevat pitkin rantabulevardia autoilla ja moottoripyörillään. Näistä on kuvia galleriassani. Istuminen rannalle pysäköidyssä autossa auringonlaskua katsellen näyttää olevan suosittu ajanviete. Jotain kertoo sekin että Saudi-Arabia, maista kaikkein pysähtynein, salli vasta äskettäin (Reutersin uutinen 22.4.2012) miesten vierailla ostoskeskuksissa ilman seuralaista. Uudistuksesta ilmoitettiin sen jälkeen kun miehet olivat valittaneet, ettei heillä ole tarpeeksi tekemistä vapaa-aikanaan.

Kulttuurieroista huolimatta ihmisten perustarpeet ovat kaikkialla samanlaisia. Paikalliset nuoret ja vähän vanhemmatkin kulkevat Dubain kaduilla katse älypuhelimeen nauliutuneena. Mobiilitekniikasta on tullut niin suosittua, että tämän päivän paikallislehti 7 Days in Dubai kertoo nuorison suoranaisesta riippuvuudesta. Se haittaa opiskelua ja on jopa terveydelle vaarallista.

Facebook ja älypuhelimet ovat mullistaneet yhteydenpidon, jota ennen rajoitettiin kielloilla ja sosiaalisilla normeilla. Uusi tekniikka mullistaa elämää sielläkin, missä se ei aiheuta arabikevään kaltaisia mellakoita.

Lentoturvallisuus tilastojen ja TV-sarjan valossa

Television FOX-kanava näyttää National Geographyn tuottamaa tv-sarjaa lento-onnettomuuksista ja niiden syistä ("Lentoturmatutkinta", alkuperäiseltä nimeltään Air Crash Investigation tai Mayday).

Lento-onnettomuudet ovat dramaattisia tapahtumia, jotka saavat paljon julkisuutta. Tunnetuista onnettomuuksista on tehty lukuisia tv-dokumentteja, eivätkä ne kaikki ole kovin korkeatasoisia. Muistan yhden, jossa asiantuntija esitteli fläppitaululla Guamin onnettomuuskoneen lähestysmisprofiilin -- mutta hän oli kirjoittanut paperille väärän vuosiluvun (1998, kun piti olla 1997). Sinänsä pieni inhimillinen virhe, joka tekijöiden olisi kuitenkin pitänyt havaita.

National Geographyn ohjelma on aina selostajan ääntä ja puhetapaa myöten liki täydellinen. On kieltämättä vähän makaaberia katsoa toisten virheistä ja kuolemasta tehtyä näytelmää, mutta tapahtumista voi oppia paljon. Muutaman jakson jälkeen ymmärtää, miksi turvavyöt kannattaa pitää lennon aikana kiinni, miksi hätävalot johtavat poistumisteille (ja mitä merkitystä sillä on käytännössä) ja miksi pakkolaskuasennossa on tärkeää kumartua mahdollisimman alas.

Harva jaksaa seurata lentoemäntien turvallisuusesittelyä, vaikka sen jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Onnettomuuden sattuessa pienet yksityiskohdat ja teot saattavat ratkaista, kuka jää eloon. Pari jaksoa Lentoturmatutkinta-sarjaa lentokoneessa näytettynä saisi matkustajat kyllä skarppaamaan...

Lentoturmien analysointi ja niistä tehdyt raportit ovat tuottaneet hyvää tulosta. Lentoturvallisuus on parantunut tuntuvasti 25 vuodessa. On suorastaan ihme, ettei halpalentoyhtiöiden tulo markkinoille ja siitä seurannut talouskuri ole näkynyt tilastoissa kielteisesti. Päinvastoin, lentäminen on nyt halvempaa ja turvallisempaa kuin koskaan.

Erityisen synkkä vuosi oli 1985, jolloin lento-onnettomuuksissa kuoli 2946 ihmistä. Sen jälkeen tupakointi koneessa on kielletty, turvatarkastuksia kiristetty ja lentäjien sekä lennonjohtajien koulutusta lisätty. Gps-tekniikka on parantanut navigoinnin tarkkuutta ja luotettavuutta. Vuonna 2011 onnettomuuksissa menehtyi enää 828 ihmistä. Hieman yllättäen vastaava parannus on tapahtunut myös länsimaiden tieliikenteessä. Säännöt, kiellot ja rutiinit ovat tylsiä -- mutta ne toimivat.

Paljon riippuu myös lentoyhtiöstä. Kehitysmaissa onnettomuusriski on 13-kertainen, mikä osoittaa ettei kyse ole pelkästä tekniikasta.

Finnairin turvallisuushistoria on erinomainen: ei yhtään onnettomuutta 1970-luvulta tähän päivään. Finnair on tällä hetkellä maailman toiseksi turvallisin yhtiö. Matkassa on ollut myös onnea, sillä pari vakavaa läheltä piti -tapausta (vuosina 1989 ja 1990) olisi voinut päättyä huonosti. Huollon ulkoistaminen ja kustannussäästöt herättävät pelon siitä, ettei tilanne säily näin hyvänä loputtomiin. Asiasta kirjoittaa tänään Turun Sanomat, jonka juttu näkyy ilmaisversiossa vain rajoitetun ajan, joten linkitän mieluummin Iltalehden referaattiin (ja siinä on upea kuvakin!).

Lentoturmatutkinta-ohjelma osoittaa, että sinänsä pieni asia (hyönteinen, 12 dollarin arvoinen merkkivalo, väärään asentoon unohtunut harvoin käytetty kytkin) voi käynnistää ketjun, jossa virheet kasaantuvat ja tuloksena on vakava onnettomuus.

Monimutkaisten järjestelmien arvaamattomuus tunnetaan hyvin myös tietoturvapuolella, eikä siihen ole helppoa ratkaisua. Pikemminkin kehitys menee yhä huonompaan suuntaan automaation lisääntyessä ja monimutkaisuuden lisääntyessä.

Tv-sarja ei tietenkään sovi lentopelosta kärsiville, mutta sillä on myös lohdullista kerrottavaa: isot matkustajakoneet ovat uskomattoman lujaa tekoa. China Airlinesin Boeing 747 kesti jopa viiden G:n kiihtyvyyden syöksyessään kohti merta lentäjän virheen vuoksi. Ei siis tarvitse huolestua, vaikka turbulenssi ravistelisi konetta rajustikin.

Vielä pari sanaa lentoturvallisuuden tilastoista. Väitetään, että lentäminen on kaikkein turvallisin liikkumismuoto, ja että omalla autolla ajaminen on paljon vaarallisempaa. Tilastojen valossa lentäjillä on suurempi riski joutua auto- kuin lento-onnettomuuteen.

Mutta tilastot tunnetusti valehtelevat -- tai ainakin ne saadaan näyttämään halutuilta. Totta kyllä, lentäminen on turvallista jos lasketaan onnettomuuksien määrää suhteessa lennettyihin kilometreihin. Silloin onnettomuusriski liikennekoneessa on 0,05 miljardia kilometriä kohti, kun se autossa on 3,1 eli 62-kertainen.

Käytettyyn aikaan verrattuna lentäminen on enää kolme kertaa turvallisempaa kuin autoilu, ja jos lasketaan vain tehtyjä matkoja, henkilöauto onkin jo 2,9 kertaa turvallisempi kuin lentokone.

Kaikki riippuu siitä, miten mitataan. Tai ei ihan kaikki, sillä moottoripyörä on mittaustavasta riippumatta ylivoimaisesti vaarallisin liikkumismuoto.

Laajenevan kopioinnin aiheuttamat menetykset?

Päivän Hesarissa kulttuuritoimituksen Teemu Luukka kirjoittaa uudesta hyvitysmaksuehdotuksesta otsikolla Suomeen ehdotetaan uutta kulttuuriveroa. Sen neljännessä kappaleessa Luukka kirjoittaa:  jokseenkin kaikki ovat sitä mieltä, että teosten tekijöille pitää jotenkin korvata koko ajan laajentuneen kopioinnin aiheuttamia menetyksiä.

Luukka ottaa kopioinnin laajentumisen ja taloudelliset menetykset faktana, jota ei tarvitse perustella sen enempää. Mutta onko todella niin? Kopioinnin laajuus ja koituvat menetykset ovat maksun keskeisiä perusteluita, joten niitä ei voi sivuuttaa olankohautuksella.

Suomi voi tietenkin säätää millaisen lain haluaa, eikä hyvitysmaksun tarvitse huomioida kopioinnin määrää millään tavalla. Silloin lakia ei kuitenkaan voi enää perustella direktiivillä eikä oikeudenmukaisuudella vaan ainoastaan kulttuurisilla syillä, joihin Luukkakin viittaa kirjoituksensa otsikossa.

Kopiointi toki lisääntyy, mutta sitä on monenlaista. Hyvitysmaksun perustelujen kannalta keskeistä on, aiheuttaako kopiointi taloudellisia menetyksiä ja kuuluuko se ylipäätään maksun piiriin.

Tässä kohtaa pyydän lukijoiden apua. Katsokaa ympärillenne: missä tilanteissa ihmiset nykyään kopioivat musiikkia ja elokuvia? Ennen asia oli yksinkertainen: joku osti LP-levyn ja kopioi sen kavereille C-kasetille. Tekijälle koituva taloudellinen menetys oli ilmeinen ja helppo hahmottaa.

Tämän päivän maailma on ihan toisenlainen. Televisiossa ja radiossa on enemmän kanavia kuin kukaan ehtii ottaa vastaan. Sisällöstä on ylitarjontaa, ei niukkuutta. Tämä vähentää kopioinnin määrää ja varsinkin sen vahingollisuutta.

Itse keksin mm. seuraavia tilanteita, joissa kopiointi aiheuttaa menetyksiä:
- kirjastosta lainataan cd-levy, joka kopioidaan omalle tietokoneelle tai kännykkään
- kaverilta lainataan cd-levy, joka kopioidaan tietokoneelle tai kännykkään tai poltetaan uudeksi levyksi
- iTunesista tms. ostetaan mp3-tiedosto joka kopioidaan myös kavereille

Nyt keskeinen kysymys on tämä: onko edellä kuvattu kopiointi aiheuttanut viime vuosina yhä suurempia tappioita tekijöille? Epäilen, ettei ole.

Suomen nykyinen hyvitysmaksu ei edellytä taloudellista menetystä, joten tallentavat digiboksit on saatu vedettyä maksun piiriin. Ajansiirto ei ole perinteistä kopiointia eikä kukaan menetä tuloja. Päinvastoin, tv-yhtiöt itse näyttävät ohjelmat useaan kertaan. Siksi digibokseja ei voi laskea kopioinnin lisääntymiseen.

Mielestäni maksua ei pitäisi periä myöskään silloin, kun asiakas ostaa cd-levyn ja siirtää sen omaan matkapuhelimeensa kuuntelua varten (kuka enää raahaa lenkillä kannettavaa cd-soitinta?). Tällainen käyttö (ns. laitteensiirto) ei aiheuta menetyksiä vaan pikemminkin lisätuloja.

Eniten menetyksiä tekijöille aiheuttaa piratismi ja laiton kopiointi, siis esimerkiksi seuraavat:
- PirateBaystä imuroidaan uusi cd-levy jo ennen kuin se ehtii kauppoihin
- netistä imuroidaan jenkkisarjan uusimmat jaksot
- netistä imuroidaan uusin huippuleffa
- kirjastosta lainataan dvd/blu-ray-elokuva, joka kopioidaan itselle tai kavereille
- kaverilta lainattu dvd/blu-ray-elokuva kopioidaan itselle tai omalle kiintolevylle

Mistään näistä ei kuitenkaan voi lain mukaan periä hyvitysmaksua.

Väitän, että hyvitysmaksun perusteena oleva kopiointi ei ole merkittävästi kasvanut -- eivätkä ainakaan sen aiheuttamat taloudelliset menetykset.

Ennen kuin päätetään hyvitysveron laajentamisesta pitäisi miettiä sen perusteluita ja ihmisten todellista sisältöjen kulutusta. Nyt koko rakennelma seisoo hiekalla ja ainoa validi perustelu on tosiaankin verotus.

Monta tapaa maaestojen kiertämiseen

Videolähetysten maaestojen kiertäminen ei ole mikään uusi asia. Jo monen vuoden ajan netissä on jaettu ohjeita ja linkkejä tv-kanaviin, joista on voinut seurata esimerkiksi F1-kisoja. Urheilulähetykset ovat olleet kehityksen pioneereja, mutta asia koskee myös kokonaisia kanavia.

BBC:n tv-ohjelmia voi katsella iPlayer-ohjelmalla, mutta vain Britanniassa. Suomesta yritettäessä tulee virheilmoitus:

Kaupallisen ITV-yhtiön katseluohjelma on nimeltään TVCatchup, sekin toimii vain maan rajojen sisällä:

Ulkomailla lomaileva tai talviaan viettävä suomalainen huomaa saman Ylen Areenassa. Osa ohjelmista näkyy ja kuuluu, mutta osa ei. Estettyjä ovat mm. kaikki, joissa käytetään musiikkia, vaikka kyse olisi radiossa lähetetyistä klassisen musiikin pätkistä:

USAssa on Hulu.com, joka näyttää uusimmat jenkkien tv-sarjat tuoreeltaan, mutta jälleen kerran vain oman maan sisällä:

Kaikissa tapauksissa katsoja tunnistetaan ip-osoitteen perusteella. Jos osoite näyttää kuuluvan toisen maan rekisteriin, pääsyä ei myönnetä. Taustalla ovat tekijänoikeussyyt. Levittäjä on ostanut ohjelmien lähetysoikeudet vain omaan maahansa. Lisäksi ohjelmien lähettäminen koko maailmaan lisäisi verkkokustannuksia. Miksi palvella vieraan maan katsojia, jos heille ei voi näyttää edes mainoksia?

Moni kuitenkin haluaa katsoa kotimaansa ohjelmia ulkomailta, ja siksi estoja kierretään myymällä paikallista ip-osoitetta ulkomaille suojattuna vpn-yhteytenä. Se on helppo ottaa käyttöön kaikissa käyttöjärjestelmissä ja välittää mitä tahansa nettiliikennettä, myös ääntä ja videota. Vpn-yhteydet ovat kuitenkin maksullisia.

Ilmaispalveluitakin löytyy, mutta niissä on omat riskinsä. Kukaan ei tarjoa omaa ip-osoitettaan ulkomaisten käyttäjien iloksi ilman taka-ajatuksia. Ilmaispalvelut saattavat olla kaapattuja kotikoneita, jotka eivät tiedä välittävänsä liikennettä ulkomaille tai sitten kyse voi olla yrityksistä, jotka avaavat yhteyden vain omalla ohjelmallaan. Samalla ohjelma seuraa surffailua ja lisää www-sivuille lennossa uusia mainoksia.

Pahimmillaan ohjelmat voivat urkkia liikennettä ja kaapata salasanoja. Tästä syystä en suosittelisi ohjelmia kuten ExpatShield tai HotspotShield. Ilmaista lounasta ei ole -- ainakaan terveellistä ja hyvänmakuista.

Youtuben rajoituksia voi kiertää asentamalla Chrome-selaimeen lisäosia kuten Stealthy tai Youtube Unblocker. Stealthy vaatii hieman nörttihenkisyyttä, eikä toimi kovin luotettavasti. Kun pyysin ip-osoitetta Hollannista, tuloksena oli ranskalainen osoite (jossa Youtube-kiekkoilu on estetty). Unblocker toimii helposti ja automaattisesti, mutta sekään ei aina suostunut näyttämään USA-Valko-Venäjä-peliä antamansa filippiiniläisen ip-osoitteen kautta.

Toimiessaan Youtuben kuvanlaatu oli kohtuullinen, tuleehan lähetys suoraan kiekkoliiton virallisesta videofeedistä. Tv-laadusta on silti turha puhua. Eilen 10.5.2012 siihen lisättiin puolen tunnin viive jotta ilmaislähetys ei kilpailisi maksukanavien kanssa.

Youtuben lisäksi kiekkoilua voi katsoa myös muilta maailman urheilukanavilta, jotka välittävät kuvansa nettiin. Usein varsinaisena lähteenä on jokin kanavan asiakkaista, joka siirtää kuvan nettiin omasta televisiostaan. Tällainen välitystoiminta on tietenkin laitonta, mutta kuvan katsominen Suomessa ei. Harrastelijoiden virityksissä kuvanlaatu jää usein vaatimattomaksi.

Jos ei pelkää valheellisia Flash-päivityksiä ja tyttöpalvelujen mainoksia, venäläisen OnHockey-sivuston kautta löytyy esimerkiksi tällainen lähetys, joka tulee ilmeisesti jonkun kotikoneelta:

Selostus on ranskaksi mutta (heikkolaatuinen) kuva reaaliajassa.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, melkein mitä tahansa pystyy katsomaan laillisesti netin kautta. Mahdolliseen rikokseen syyllistyy se, joka ulkomailla luvatta laittaa ohjelman nettiin.  

Aivan varmasti myös Maikkarin tv-yksikössä on tiedetty näistä mahdollisuuksista. On vain ajan kysymys, milloin maksukanavien ylivalta urheilulähetyksissä murenee lopullisesti. Se tietää lähetysoikeuksien hinnan romahtamista, mikä ei ole lainkaan paha asia. Nykyinen monopolihinnoittelu on nostanut hinnat järjettömälle tasolle.

Toisaalta urheilun siirtyminen ilmaiseksi nettiin aiheuttaa ongelmia pienille kielialueille. Jos Skoda sponsoroisi jääkiekon ilmaiseksi koko maailmalle, mahtuisivatko Suomen pelit ollenkaan mukaan? Kuka selostaisi ne? Kuka välittää nettiin ne urheilutapahtumat, jotka kiinnostavat vain kansallisia yleisöjä? Haluammeko tv-lähetystoiminnan siirtyvän pois Suomesta siten kuin vaikkapa Google on tehnyt nettimainoksille?

Leikolan ehdotus hyvitysveroksi

Markus Leikolan ehdotus uudeksi hyvitysmaksuksi on julkistettu ja kuten oli helppo arvata, se on saanut runsaasti kritiikkiä. Perimmäinen ongelma on siinä, että laillisen kopioinnin varjolla perittävä maksu on jo lähtökohtaisesti vanhanaikainen eikä istu nykyiseen digiaikaan. Kaikki tavat uudistaa maksua ovat yhtä ongelmallisia -- kyse on vain siitä, mitkä ongelmat mallilla kulloinkin halutaan ratkaista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hankalaa tilannetta kuvaa hyvin se, että edellinen selvitysmies Arne Wessberg julkisti oman ehdotuksensa lähes päivälleen vuosi sitten. Ehdotus joutui kuitenkin saman tien paperikoriin ja uusi mies pantiin asialle. Järkevää rahankäyttöä tällainen ehdotusten tehtailu ei ole.

Edeltäjänsä kohtalon tuntien Leikola kutsui itseään selvitysmiehen sijaan ratkaisuneuvottelijaksi. Hän kävi esittelemässä minulle ehdotuksensa pääperiaatteet jo pääsiäisen alla ja pyysi niistä kommentteja. Leikolan kunniaksi voin sanoa, että hän oli perehtynyt aiheen problematiikkaan kiitettävän laaja-alaisesti.

Koska kaikki mallit ovat ongelmallisia, en voi ehdottaa parannuksia. Voin ainoastaan listata Leikolan ratkaisuehdotuksen heikkoja kohtia meidän käyttäjien näkökulmasta.

Leikolan perusajatus on laajentaa maksupohjaa niin paljon, että aiempi maksukertymä saadaan kasaan hyvin alhaisella lisämaksulla. Ratkaisu on fiskaalisesti järkevä, mutta periaatteeltaan huono. Hyvitysmaksu muuttuisi (lähes) kaikilta laitteilta ja palveluilta perittäväksi hyvitysveroksi, joka kyllä kerää eurot, mutta jolla ei ole ohjausvaikutusta. Tallennustilasta maksettaisiin automaattisesti sen käyttötarkoitusta erittelemättä. Laiton ja laillinen kopiointi maksaisivat saman verran, samoin omien digikuvien tai -videoiden tallentaminen.

Tässä onkin hyvitysveron suurin ongelma: järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi, eikä sitä mitenkään vähennä verolle kaavailtu alhainen 0,5-1 % taso. Pienikin maksu on väärin, jos se peritään aiheettomasti.

Prosenttimaksussa on myös konkreettinen vaara: jatkossa etujärjestöjen on helppo hilata prosentteja ylöspäin. Numeroiden muuttaminen on aina helpompaa kuin maksupohjan laajentaminen uusiin alustoihin -- sehän nähtiin viime joulukuun kiihkeässä keskustelussa matkapuhelimista ja pc-koneiden kiintolevyistä. Siksi kaikki alustat kattava maksu on käyttäjien kannalta huono lähtökohta riippumatta siitä, ovatko luvut prosentteja vai promilleja.

Toinen periaatteellinen ongelma on siinä, että ehdotus laajentaisi maksua merkittävästi vaikka pitkällä tähtäimellä maksusta pitäisi pikemminkin pyrkiä eroon. Nyt ehdotetun perusteella edunsaajia voisivat jatkossa olla mm. levy-yhtiöt, muut julkaisijat, valokuvaajat sekä nettiin tekstiä tuottavat bloggaajat. Kopiosto perii jo nyt omatekoista "digilupaa" nettisisältöjen käytöstä. Onko järkevää luoda nettiin sisältöä tuottaville tekijöille mallia, joka av-alalla on jo todettu epäkäytännölliseksi ja huonosti toimivaksi?

Kun maksut tulevat hyvin pienistä puroista ja toisaalta hyvityksen saajien joukko kasvaa merkittävästi on vaarana, ettei mitättömistä maksuista kerry kenellekään järkeviä tuloja. Ainoa hyötyjä on itse hallinto.

Leikolan mallissa on paljon hyviäkin puolia, jotka ohitan tässä vaiheessa tietoisesti. Nyt on tärkeintä nostaa esiin ongelmakohtia. Kokonaisarviointi on paikallaan vasta sitten, kun asia etenee.

Ministeriö kerää parhaillaan eri osapuolilta kommentteja Leikolan ehdotukseen. Sen jälkeen se harkitsee, tehdäänkö tekijänoikeuslakiin tarpeelliset muutokset vai pannaanko asialle vielä kolmas henkilö. Titteliksi voisi tulla vaikka veronmäärittelijämies.

Jääkiekkoliitto syyllinen Youtube-sotkuun

Ylen uutisen mukaan MTV:n johtaja Jorma Härkönen pitää jääkiekon MM-kisojen katsomista Youtuben kautta varastamisena. Maikkari on maksanut kalliisti kisojen lähetysoikeuksista ja odottaa, että katsojat hankkivat maksullisia kanavapaketteja nähdäkseen kisat.

Härkösen kommentti on monin tavoin harkitsematon. Ensinnäkin yhtiö joutuu näyttämään Suomen pelit ilmaiseksi, mikä riittää useimmille katsojille. Suurin osa lähetyksistä on tosin haudattu vähin äänin Ava-kanavalle, jotta illuusio kisojen maksullisuudesta säilyisi.

Vieraiden maiden keskinäisistä otteluista kiinnostuneita on vähemmän. Ihanko oikeasti Maikkari on sitä mieltä, että pienessä ikkunassa näkyvä Youtube-lähetys -- josta kiekon hädin tuskin erottaa -- kilpailee tuotteena heidän myymänsä tv-kuvan ja suomalaisen selostuksen kanssa?

Sitä paitsi monet Youtube-katsojat ovat nuoria, joilla ei edes ole televisiota. Heidän tapauksessaan kilpailua Maikkarin maksulähetysten kanssa ei voi syntyä.

Youtube-kanava näkyy vain maissa, joihin ei ole myyty television lähetysoikeuksia. Maaestoja on mahdollista kiertää, mutta ihan helppoa se ei ole sillä tavallinen anonyymiproxy ei välitä videokuvaa. Luotettava ja riittävän nopea ip-osoite vieraasta maasta vaatii yleensä maksullista vpn-palvelua tai jotain laitonta viritystä, jossa murrettua kotikonetta käytetään videostreamin kierrätykseen.

Massojen huvia tällainen ei ole. Tekemällä asiasta julkisen kohun Maikkari on aiheuttanut vahinkoa vain itselleen.

Nettinuorten mielestä aika on ajanut maakohtaisten estojen ohi. Netissä kaiken pitäisi näkyä globaalisti. Näin varmaan ajan myötä käykin, mutta se kehitys ei välttämättä ole suomalaisten etu. Globaalit lähetysoikeudet hinnoitellaan ja hallinnoidaan siellä, missä on eniten rahaa. Suomalaiset ja meitä kiinnostavat kansalliset lajit jäävät näissä neuvotteluissa armotta sivuun. Sama pätee mainostajiin ja kotimaisiin toimijoihin. Siksi maarajoitusten täydellinen poistuminen johtaa Suomen tapauksessa helposti ojasta allikkoon.

Ketä sitten pitäisi syyttää nykyisestä tilanteesta? Maikkari syyttää nettikäyttäjiä, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen johtaja Antti Kotilainen Youtubea. Sen pitäisi tarjota tehokkaampia maarajoituksia.

Youtube on kuitenkin vain aineiston tekninen välittäjä. Sen on mahdotonta tietää, onko yhdessä maassa sijaitseva IP-osoite kytketty eteenpäin toiseen maahan. Eikä se edes ole Youtuben ongelma.

Todellinen syyllinen soppaan on kansainvälinen jääkiekkoliitto, joka ensin rahastaa TV-yhtiöiltä huiman hinnan lähetysoikeuksista mutta jakaa sitten saman sisällön muihin maihin netin kautta ilmaiseksi. Ehkä näin pyritään houkuttelemaan lajille lisää katsojia, mutta fakta on, että jo luonnonolosuhteiden vuoksi jääkiekko kiinnostaa vain harvoja maita. Vaikea kuvitella, että Youtube-lähetykset saisivat espanjalaiset tai egyptiläiset innostumaan kiekkoilusta. Tuskin suomalaisetkaan innostuisivat kamelien ratsastuskilpailuista, vaikka niitä lähetettäisiin Dubaista Youtuben kautta Suomeen?

Kaikki maat, joilla on mitään edellytyksiä jääkiekkoiluun, ovat itse mukana MM-kisoissa.

Pätkii, mutta onko se vaarallista?

Matkapuhelinsäteilyn haitoista on puhuttu niin kauan kuin mobiililaitteita on ollut. Juuri suomeksi käännetty Devra Davisin kirja Pätkii! marssittaa esiin pitkän listan sähkömagneettisten kenttien oletettuja ja todettuja haittavaikutuksia. Tekijä itse kävi Vapun alla Suomessa puhumassa eri tilaisuuksissa kenttien vaaroista.

Matkapuhelinsäteily on herkkä aihe, sillä kyseessä ovat isot rahat. Jos todella osoittautuisi, että puhelimista tai wlan-verkoista on haittaa terveydelle, moderni ja nopeasti kasvava teollisuudenala ajautuisi suuriin vaikeuksiin. Toisaalta: jos myöhemmin havaitaan, että tutkimustuloksia on peitelty tai ongelmia piiloteltu, alan suurimmat yritykset tuhoutuvat varmasti vahingonkorvauskanteisiin. Tuskin ne haluavat itsekään ottaa sellaista riskiä? Terveysvaikutusten selvittäminen on kaikkien edun mukaista.

Säteily on herkkä aihe myös siksi, että kyse on vaikeatajuisesta fysiikan ja fysiologian yhdistelmästä. Kuinka moni ymmärtää edes eron radioaktiivisen ja matkapuhelinten säteilyn välillä? Kun kyse on omasta ja lasten terveydestä, mieli herkistyy automaattisesti.

Davis antaa kirjassaan lukuisia esimerkkejä siitä, miten teollisuuden kannalta ikäviä tuloksia on piiloteltu tai vähätelty. Jos asiat olisivat näin suoraviivaisia, joku olisi jo linnassa. Kuten kirjan paljastuksiin viittaavasta alaotsikosta voi päätellä, kirja ei pyri täysin neutraaliin aiheen analysointiin vaan herättelemään lukijoita. Faktoja ja tutkimustuloksia on silti ylenpalttisesti.

Yhdessä asiassa Davis on varmasti oikeassa: kunnes terveysvaikutuksista on saatu kiistatonta näyttöä puoleen tai toiseen, on parasta olla varovainen. Tupakka- ja asbestiongelmat ovat yhä tuoreessa muistissa. Mahdolliset terveysvaikutukset näkyvät vasta vuosikymmenten viipeellä.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tieto on se, miten keinotekoisia matkapuhelinsäteilylle asetetut raja-arvot ovat. Ne eivät perustu mihinkään fysiologisiin havaintoihin, vaan ovat käytännössä hihasta vedettyjä. Kukaan ei tiedä, onko edes raja-arvojen suuruusluokka oikein. Ainakaan tapa, jolla SAR-arvot mitataan, ei vastaa luonnollista käyttötilannetta.

Matkapuhelinsäteilyn suhteen kaikki tietämyksemme roikkuu tukevasti ilmassa.

Lopullisen vastauksen saaminen säteilykysymykseen vaatisi pitkäaikaista ja kallista tutkimusta. Davis on itse ehdottanut yhden dollarin maksua jokaisesta myydystä puhelimesta tutkimustyöhön. Vuositasolla se toisi miljardi dollaria, mikä puolueettomien tutkijoiden käsiin kanavoituna todennäköisesti selvittäisi asian.

Aloite ei ole kuitenkaan saanut kannatusta. Ja puhelimenkäyttäjän lompakolle pyrkivät muutkin, kuten hyvitysmaksun perijät. Oikea kehitys menee pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Juuri äsken kuulimme, että suuri suomalainen tutkimus uhkaa keskeytyä rahoituksen loppumiseen.

Erityisessä säteilyvaarassa ovat lapset, joiden kallon luut ovat vielä ohut ja aivot kehittymässä. Suomi pitää muuten erityistä huolta lasten terveydestä, mutta tukiasemien sijoittamisessa ei ole kouluihin liittyviä rajoituksia. Päinvastoin, entisen alakouluni katto oli viimeksi katsoessani täynnä erilaisia antenneja. Joissakin Euroopan maissa tukiasemia ei saa perustaa lainkaan koulujen läheisyyteen. Turhaa pelkoa? Kukaan ei tiedä. Monissa asioissa Suomi on valinnut ylivarovaisen linjan, mutta ei tässä.

Seuraavassa joukko ohjeita, joita kannattaa noudattaa vaikka suhtautuisikin epäillen terveysriskeihin.

- käytä mahdollisuuksien mukaan hands-free-laitetta puhuessasi
- jos joudut puhumaan suoraan luuriin, vaihda sitä korvalta toiselle muutaman minuutin välein
- vältä käyttämästä puhelinta tiloissa, joissa on huono kenttä (kuten junanvaunut, autot, hissit), koska puhelin joutuu tällöin käyttämään suurinta lähetystehoaan
- älä lataa puhelinta yöpöydällä aivan sängyn vieressä
- rajoita lasten puhelimenkäyttöä, heille puhelimen pitäisi olla turvallisuus- eikä viestintälaite

Ja jos olet nainen, älä ainakaan hanki tällaisia asusteita! Se voi saada myöhemmin lempinimen iCancer. Ylipäätään puhelimen säilyttäminen rintaliivissä on huono idea.