Nettirosvoja tuomiolla, mutta uusia yrittäjiä riittää

Viime vuonna tuli runsaasti uutisia pankkihuijausten uhriksi joutuneista asiakkaista. Tänä vuonna uutisointi on ollut hiljaisempaa, mikä toivottavasti kertoo pankkien suojausten parantumisesta. Pankkien tietoon tulleet huijaukset lisääntyivät v. 2025 148 miljoonaan euroon (+38% edelliseen vuoteen verrattuna), mutta tärkeämpää on, että estettyjen ja palautettujen maksujen määrä kasvoi +70 % kun taas menetysten kasvu oli "vain" +15 %. Trendi on siis oikeaan suuntaan.

Nordean viiveellistä tiliä tosin odotetaan vieläkin, vaikka luvatusta aikataulusta on kulunut jo puolitoista vuotta.

Pankit ovat ottaneet käyttöön itse asetettavia maksu- ja siirtorajoituksia. Ne kannattaa asettaa, mutta ihmisillä on turhan optimistinen kuva niiden tehosta. Jos rosvo saa aktivoitua tunnistuksen omaan puhelimeensa, uhri käytännössä menettää tilinsä hallinnan, eikä itse asetetuilla rajoilla ole vaikutusta. 

Kuka tahansa voi joutua pankkihuijauksen uhriksi. Paras suojautumiskeino on se, ettei säilytä tilillä suuria rahamääriä ja pitää luotto-ominaisuuden mahdollisimman pienenä. Se vähentää vahinkoa, jos rosvo pääsee läpi.

Iltalehti siteeraa jälleen hyvää työtä tekevän Itä-Suomen poliisin kuvauksia toteutuneista huijauksista. On erikseen pankkihuijaukset ja sitten sijoitushuijaukset. Yhteistä tapauksille tuntuu olevan uhrien ikä: valtaosa heistä on syntynyt 1950-luvulla. Lukuisat varoitukset turvatileistä, etäkäyttöohjelmien asentamisesta ja suurista sijoitustuotoista eivät näytä vieläkään tavoittaneen kaikkia. Summat ovat edelleen suuria ja menetykset lasketaan viisinumeroisissa luvuissa.

Yksi pankkihuijauksista koskee nuorempaa uhria. Tietoturva-asiantuntijaksi esittäytynyt huijari vei 1980-luvulla syntyneen naisen ja hänen hallitseman yhdistyksen tililtä yli 17 000 euroa. Nelikymppisen, joka lisäksi hallitsee yhdistyksen rahaliikennettä, pitäisi olla tietoinen huijaussoittojen vaaroista. Tapaus muistuttaa siitä, että kuka tahansa voi mennä ansaan.

Sijoitushuijaukset eivät katso ikää. Iltalehden tiivistelmässä mainitaan 1990-luvulla syntynyt nainen, joka menetti 17 000 euroa Facebookista alkaneessa sijoitushuijauksessa.  

Median otsikoissa kerrotaan rikoksista ja epäonnistumisista. Uutiset tuomioista ovat harvinaisia, mutta niitäkin löytyy.

21-vuotias tamperelaismies tuomittiin 4,5 vuoden vankeuteen 650 000 euron tekstiviestihuijauksesta. Uhreja oli kymmenittäin, suurin yksittäinen menetys 170 000 euroa. Tekijä Jasper Laine kertoi saaneensa ohjeet tuntemattomalta henkilöltä ja oman 30 000 euron palkkionsa kryptovaluuttana. Alle viiden prosentin "provisio" vakavista rikoksista kuulostaa pieneltä.

Toisessa tapauksessa Turun seudulla asunut nuorimies huijasi 177 000 euron arvosta rikoshyötyä Mobilepayn nimissä lähetetyillä huijausviesteillä. Huijaamisen hyötysuhde on huono: 91 000 tekstiviestillä sai kalasteltua vain 17 uhria, mutta huijausten keskimääräiseksi arvoksi tulee kuitenkin 10 000 euroa. 

Toivottavasti uutiset välittävät viestin rikollisille asti. Pankkihuijaukset eivät ole helppo tapa tehdä rahaa, vaan oikeita rikoksia, joista jää nykyään myös kiinni. 

Posti ei saa hyväksyä nimettömiä osoitteenmuutoksia

Luultavasti Suomen pahin identiteettivaras on saanut lopullisen tuomionsa hovista. Käräjäoikeuden tuomiosta oli kerrottu jo aiemmin. Runsaan kahden vuoden ehdoton vankeustuomio on sentään jotain, mutta sekin tuli lähinnä 13 taloudellisesta petoksesta. Toisen ihmisen elämän tuhoamisesta muulla kuin väkivallalla ei edelleenkään rangaista juuri nuhtelua kummemmin. Tämä on selvä epäkohta.

Käsittämätöntä kyllä, Sara Syvänorolla oli pohjalla 19 vastaavantyyppistä rikosta. Ja rikokset ovat helppoja tehdä -- ei tarvitse kuin varastaa uhrin lompakko, selvittää ajokortista henkilötunnus ja tehdä uhrin elämästä helvettiä. Omaehtoinen luottokielto ja uusien korttien hankkiminen auttavat vain rajallisesti.

Posti helpottaa identiteettivarkaan työtä ottamalla vastaan osoitemuutosilmoituksia paperilomakkeella, jonka voi pudottaa mihin tahansa postilaatikkoon. Ilmoituksen luotettavuuden takaa vain allekirjoitus, jonka aitoutta posti ei voi verrata mihinkään. Se on siten yhtä tyhjän kanssa, aivan kuin jättäisi ilmoituksen nimettömänä.

Viikko sitten Aamulehti kertoi kiusanteosta, jonka kohteeksi joutui tamperelainen vihreiden kaupunginvaltuutettu Irene Roivainen. Luvattoman osoitteenmuutoksen seurauksena laskuja ja muita posteja jäi saamatta. Ilmeisesti sama tekijä on toistanut temppunsa.

"Postin kääntäminen uuteen osoitteeseen ilman, että itse saaja on siitä tietoinen, on valitettavasti mahdollista, kertoo Postin riskinhallinta- ja turvallisuusjohtaja Markku Rajamäki". Mitäpä jos Posti tekisi asialle jotain? Postin pitäisi vähintään tarkistaa ilmoittajan henkilöllisyys konttorissa tai vaatia sähköistä tunnistautumista verkossa (uutisessa tosin mainitaan, että Syvänoro oli tehnyt muuttoilmoituksen sähköisesti mikä herättää kysymyksen, oliko varas saanut myös pankkitunnukset).

Postin tapa arvioida riskejä on vähintään kummallinen. Aiemmin se hyväksyi muuttoilmoitukset jopa puhelimitse, mutta siitä luovuttiin turvallisuusongelmien vuoksi. Tuntemattoman henkilön allekirjoitus paperilla ei ole tasan yhtään turvallisempi, mutta se näköjään riittää?

Postin edustajan kommentti kertoo paljon: "Jos me edellyttäisimme jonkinlaisia varmistuksia esimerkiksi niin, että lomake pitäisi toimittaa henkilökohtaisesti postin palvelupisteeseen, se olisi asiakkaitten kannalta haasteelliselta ja tavallaan veisi kotikuntalain kirjalliselta ilmoittamiselta pohjaa. Mikä kirjallinen prosessi on se, johon liittyy myös henkilökohtainen käynti jossakin?" (huomaa pakollinen haasteellista-sana, kuten aina virkamieskielessä).

"Mikä kirjallinen prosessi se on..." on kerrassaan lapsellinen heitto. Uhrit ansaitsevat parempaa.

Kun aiheesta virisi keskustelua Twitterissä, Posti tyrmäsi myös sähköposti-ilmoituksen vetoamalla samaan turvattomuuteen:

Sähköposti ei kelpaa, mutta tuntematon allekirjoitus käy?

VRK:n rekisterissä saisi olla virallinen sähköpostiosoite (ehkä se tulee kaikille tämän muutoksen myötä), mutta tällä hetkellä sähköposti ei riitä ratkaisemaan ongelmaa.

Ongelman takana on ikiaikainen dilemma mukavuuden ja turvallisuuden välillä. Jokainen yritys haluaisi palvella asiakkaita helposti ja nopeasti (eli vähillä kustannuksilla), mutta yleensä vaivattomuus merkitsee turvattomuutta.

Moni on yllättynyt kuullessaan, miten helppoa osoitteenmuutoksen tekeminen on. AL:n jutussa kirjoitetaan "Lomakkeella postin kääntäminen onnistuu periaatteessa väärentämällä allekirjoitus" -- ei mitään periaatteessa, vaan ihan käytännössä. Haetaan postista lomake kuorineen, kirjoitetaan siihen kotona mitä halutaan, ja pudotetaan kirje lähimpään postilaatikkoon. Niin helppoa se on, kukaan ei tarkista mitään.

Allekirjoitusta ei tarvitse edes "väärentää", koska postilla ei ole mitään, mihin sitä voisi verrata. Voi siis ihan omalla käsialalla kirjoittaa uhrin nimen.

Posti ei voi vielä pitkään aikaan siirtyä pelkkiin sähköisiin ilmoituksiin, mutta lomakkeella ilman mitään tarkistuksia tehtävät osoitteenmuutokset eivät ole tätä päivää. Tarkistaahan posti henkilöllisyyden jokaiselta pakettia noutavalta, eikä se ole mikään ongelma -- ja heitä on varmasti enemmän kuin osoitteensa muuttajia.

Miltä kuulostaisi perustelu "Emme tarkista paketin tai rahalähetysten hakijoiden henkilöllisyyttä, koska se olisi turhan haasteellista. Kyllähän se, että henkilöllä on hallussaan pakettiosoituskortti tai siihen liittyvä koodinumero, riittää varmistamaan että kyse on oikeasta henkilöstä."

No ei todellakaan.

(Tekstiä muokattu 20.11.2016)

Henki on Suomessa halpa

Marraskuussa 2009 nuoren miehen kaahaus aiheutti kolarin, jossa kuoli kolme nuorta. Toissa päivänä oikeus tuomitsi nuorukaisen vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia. Poikansa menettäneiden vanhempien kärsimyksen hinnaksi arvioitiin 5000 euroa.

Tänään oikeus tuomitsi 21-vuotiaan naisen kuuden ja puolen vuoden vankeuteen avomiehensä puukotuksesta. Uhrin äidille määrättiin 3500 euron korvaus henkisestä kärsimyksestä.

Ihmisen henkeä ei voi mitata rahassa, mutta silti mitättömät korvaukset ovat yksi suomalaisen oikeusjärjestelmän häpeäpilkuista. Varsinkin väkivaltarikoksissa oikeusjärjestelmä suojaa paremmin tekijää kuin uhria tai hänen omaisiaan. Se ei voi olla oikein.

Muutama tuhat euroa ei ole mikään korvaus henkisistä kärsimyksistä. Luvussa pitäisi olla vähintään nolla perässä -- tai sitten korvauksesta pitää luopua kokonaan ja todeta, ettei tapahtunutta voi mitata rahassa, joten tekijä maksakoon vain hautauskulut (jotka nekin ovat helposti tuhat euroa). Nykyinen käytäntö tuntuu lähinnä omaisten halventamiselta.

Valtaosa rikoksen tekijöistä lienee varattomia, eikä heiltä koskaan saada perittyä mitään. Silloin maksu jää valtiokonttorin vastuulle. Tekijän varattomuus ei kuitenkaan voi olla perustelu sille, että korvaukset määrätään niin alhaisina. Rikoksen tutkinta ja oikeuskäsittely maksavat valtiolle joka tapauksessa. Se on oikeusvaltion hinta.

Korvaus omaisille olisi yhteiskunnan anteeksipyyntö siitä, että jotain on hyvinvointivaltiossa mennyt vikaan. Miksei nuorta kaaharia otettu kiinni ja pantu kuriin ajoissa? Miksei avomiehensä väkivallasta kärsinyttä ja lopulta itse veitseen tarttunutta naista autettu?

Elämällä ei ole hintalappua. Oikeaa korvaustasoa on mahdoton määrittää, mutta silti oikeudessa on valittu muutaman tuhannen euron linja. Olisi kiinnostavaa tietää, miten on päädytty juuri sellaiseen lukuun. Herää epäily -- anteeksi vain makaaberi ilmaisu -- että kyse on kilohinnasta.

Lisäys 16.1.2011:

Juristiystäväni Facebookissa valistivat minua lisää aiheesta. Kävi ilmi, että tietoni olivat vanhentuneet: lakia on muutettu niin, ettei Valtiokonttori enää maksa kärsimyskorvauksia tekijän puolesta. Ellei tekijä itse suorita hänelle määrättyä korvausta, uhrin omaiset eivät saa mitään. Korvauksen perimmäisenä tarkoituksena ei ole hyvittää uhrin henkeä vaan omaisille surusta, hautauksesta ja mahdollisesta terapiasta aiheutuvia kustannuksia ja ansiotulojen menetyksiä. Siksi määrätyt korvaukset tuntuvat kovin pieniltä.

Aamun uutiset kertovat, että äänestäjät toivovat kansanedustajilta ennen kaikkea kovempia rangaistuksia rikollisille. Populismiin syyllistymättä on helppo sanoa, että nykyinen linja kaipaa todellakin muutosta.