Elokuvissa vuonna 2000

Osui käteen vanha Elokuva-aitta 4/1968. Lehti oli elokuviin erikoistunut aikakauslehti, joka ilmestyi vuosina 1932-1968. Numero oli siis lehden viimeisiä. Kantta komistaa aikansa elokuvatähti Eero Melasniemi:

Elokuva-aitta 4/1968

Syy kirjoittaa lehdestä on kannessa mainittu juttu "Elokuvissa vuonna 2000". Yleensä tulevaisuuden ennusteet menevät poskelleen, mutta tässä tapauksessa osumatarkkuus on kohtuullisen hyvä.

Aira Ruishalme on kirjoittanut aloitusjutun, jonka ingressi hehkuttaa tulevaisuuden televisiota seuraavasti: "Omassa olohuoneessa, keskipisteessä sinä itse, kuvat kulkevat ohitse, ylitse, alitse, istut laiskanlinnassasi, valitset kiekosta ruutia, räminää, rakkautta, filmejä, jotka on lainattu filmistöstä niin kuin kirja kirjastosta".

Elokuvissa vuonna 2000: kuva täyttää koko huoneen.

Teksti kuvaa vuoden 2000 keskustelua naapurien kesken. Toinen on ostanut uuden television: se sijoitetaan huoneen keskelle ja kuva heijastuu kaikille seinille. Toisella on vielä se vanhanmallinen, mutta senkin koko on 2 x 2,5 metriä.

"Tuli hankituksi, eihän sitä olisi kuitenkaan voinut ennen pitkää lykätä tuonnemmaksi kun kaikilla kohta on. Ja kyllä se on sentään niin toisenlainen, kohta ei enää tarvitse lähteä olohuoneestaan mihinkään vaihtelua hakemaan, kun tämä entrovisio tekee elämyksen niin täydelliseksi".

Entrovisio? Taulutelevisiot alkoivat yleistyä vuoden 2000 jälkeen, mutta niiden koot olivat aluksi pieniä. Vasta nyt yleiseksi kooksi on vakiintunut 55-65 tuumaa, mutta yhä vieläkin kuva näkyy vain yhdellä pinnalla kerrallaan. Matkaa jokaisen seinän näyttöön ("entrovisio") on vielä 10-15 vuotta.

Sen sijaan elokuvien jakelu siirtyi sähköiseksi lähes jutun kuvaamaan aikaan. Filmejä ei tarvitse hakea mistään eikä lainata filmistöstä, sillä ne tulevat laajakaistalta napin painalluksella, ja tarjonta on rajatonta.

Matti Kassila, Raimo Hallama ja Irja Riuttu.

Mutta miten kehityksen uskottiin vaikuttavan elokuviin taidemuotona? Sitä kommentoivat jutussa ohjaaja Matti Kassila, Ateneumin kuvataiteen osaston rehtori Raimo Hallama sekä tavallinen katsoja, rouva Irja Riutu (melkein kuin "Rouva Ruutu" Yleltä).

Kassilan mielestä uusi tekniikka keventää elokuvien tuotantotekniikkaa, jolloin tarjonta monipuolistuu. "Silloin monet sellaiset tavoitteet, jotka nykyisin on sivuutettava, voitaneen toteuttaa. Tarkoitan koko asteikkoa opetuselokuvista eksklusiivisimpiin tyylikokeiluihin".

Monipuolistumista tapahtuikin, mutta suuren rahan Hollywood-tuotannot hallitsevat silti markkinoita. Tekniikka on vain lisännyt niiden näyttävyyttä ja kustannuksia.

Hieman arvoituksellisempi kommentti on tämä: "Ilmeisesti elokuvataide tulisi yhä intensiivisemmin jatkamaan kehitystään tiettyjen suppeiden aiheiden avaamiseksi syvyyssuuntaan. Johdonmukaisesti tämän kanssa rinnakkain on nyt jo selvästi nähtävissä uusi alue, taiteellisin ambitioin ja ammattinäyttelijävoimin tehty asiaelokuva. Tällainen mahdollisuus avaa aivan uudenlaiset näkymät elokuvan tulevaisuudelle. En pitäisi mahdottomana sitäkään ajatusta, että nämä elokuvat rakennettaisiin siten, että niitä voitaisiin katsoa jaksoittain niinkuin luetaan kirjaa".

Kuvaako Kassila tässä House of Cardsin ja Game of Thronesin kaltaisia sarjoja? Viittaus asiaelokuvaan jää kylläkin hämäräksi.

Raimo Hallama on huolissaan elokuvateatterien tulevaisuudesta. "Televisioruudun suureneminen ja tallennusmenetelmien kehittyminen saattavat hyvinkin johtaa siihen, että elokuvatattereiden lukumäärä vielä nykyisestään vähenee. Suomessa oli muutama vuosi sitten 620 elokuvateatteria, tällä hetkellä niitä on 355. Vähentumisen syynä on ollut televisiovastaanottimien yleistyminen ja television esittämien pitkien elokuvien sekä sarjaelokuvien suuri määrä."

Nyt tiedämme, ettei edes 20 tv-kanavaa ja rajaton tarjonta ole tappanut Suomesta elokuvateattereita. Niiden merkitys on kuitenkin muuttunut eikä elokuvan katsominen enää ole ainoa syy mennä teatteriin. 

"Mammuttielokuvia, elokuvataiteen historian merkkiteoksia ja ehkäpä myös pornoelokuvia esittäviä teattereita tuskin yleistelevisio koskaan korvannee" -- tämä meni kyllä pahasti metsään! Ajatuskin lähteä katsomaan pornoa teatteriin lähinnä naurattaa.

Hallama on huolissaan rahoituksesta. "Meillä eräät piirit haluaisivat, että elokuvataiteen kaikki edistämistoimenpiteet rahoitettaisiin elokuvatettereiden pääsylipuista perittävillä veroluontoilla maksuilla niin kuin Ruotsissa ja Tanskassa tällä hetkellä tapahtuu. Entä miten käy, jos elokuvateattereiden katsojamäärä laskee edellä kaavaillun teknisen kehityksen vuoksi? Syntyy tietenkin täydellinen kaaos elokuvataiteen edistämistoimenpiteissä. Minusta tuntuu, että Ruotsi ja Tanska kulkevat ohuella jäällä". Poliittinen huoli oli turha -- elokuvia rahoitetaan Suomessa edelleen julkisilla varoilla. 

Rouva Riuttu ihastuu ajatuksesta, että "jotkin erikoiselokuvat, kuten huippuluokan thrillerit tai opetusfilmit voitaisiin katsoa omassa olohuoneessa keskittyneesti, ilman ympärillä rapisevia karamellipusseja ja kuiskutuksien sihinöitä. Jos varsinkin opetuselokuvan voisi vielä hidastaa mistä haluaa, se palvelisi verrattomasti tarkoitustaan... Ehkä tulevaisuudessa asunto-osakeyhtiöt alkavat rakentaa asukkaiden käyttöön talon yhteisiä elokuvahuoneita, niin kuin nykyään rakennetaan uima-altaita". 

Ei tullut yhteisiä katseluhuoneita, sillä kotiteatterit tulivat jokaiseen olohuoneeseen. Niissä painotetaan kovasti monikanavaista ääntä -- seikka, josta yksikään ennustaja ei maininnut sanallakaan. Nykyään äänentoisto on keskeinen osa elokuvan tehoa.

Silti aika hyvin ennustettu vuonna 1968. Jos sinun pitäisi ennustaa elokuvien katselutapoja 32 vuotta tästä eteenpäin eli vuonna 2049, osuisitko näinkään lähelle?

AV-vahvistimen nettiominaisuudet kokeilussa

Seuraavassa muutamia kokemuksia Pioneerin AV-vahvistimen (ääni ja kuva) yhdistämisestä nettiin.

Ensinnäkin älypuhelinta (Android, iPhone) tai tabletia voi käyttää kauko-ohjaimena. Tämä on aivan loistavaa, sillä vanhanmalliset kapulat ovat täysin riittämättömiä monipuolisten ominaisuuksien hallintaan. Myös kapuloiden ergonoimia on huono, ja Pioneerin VSX-sarja on tässä suhteessa erityisen huono.

Etäohjaus kodin wlan-verkon kautta iPhonella tai iPadillä on maino tapa hallita laitetta, sillä ohjain toimii kaikkialla mihin verkko vain yltää. Sillä voi säätää voimakkuuden sopivaksi vaikka makuuhuoneesta, kylpyammeesta tai parvekkeelta, tai mykistää äänen puhelinsoiton ajaksi.

Pioneerin ohjelma on erityisen monipuolinen ja havainnollinen. Ohjelmalla voi komentaa sekä valmistajan AV-vahvistimia että Blu-ray-soittimia. Vaikkei olisi näistä kumpaakaan, ohjelmaa voi käyttää demotilassa, jolloin se ohjaa olematonta laitetta -- mainio idea, jonka soisi yleistyvän kaikkialla. Lataa ohjelma http://itunes.apple.com/us/app/icontrolav2012/id499185618?mt=8 ja kokeile itse.

Tablet-ohjausta hallitsee iso voimakkuussäädin. iPhone-versio on hieman karsitumpi.

Sillä voi mm. valita ja nimetä sisääntuloja, valita radion ja nettiradion pikavalintoja, säätää kanavatasapainoa (etu-taka-oikea-vasen) sormella vetämällä, korostaa tai vaimentaa taajuuskaistoja samalla periaatteella sekä kytkeä monia ääntä ja kuvaa parantavia teknisiä ominaisuuksia päälle ja pois.

MCACC on Pioneerin automaattinen huoneakustiikan mittaus- ja korjaustoiminto, joka näyttää iPadissä eri kaiuttimien säädöt kolmiulotteisina graafeina. Se kuitenkin lakkasi toimimasta ja kaataa nyt koko ohjelman. Tutkitaan. Tätä se tietokoneistuminen teettää myös AV-tekniikalle.

Kun MCACC-näyttö toimi, se näytti tältä.

Kunpa saataisiin aikaan standardi tapa ohjata kodin elektroniikkalaitteita netin yli! Harrastajat tekisivät vielä paljon hienompia ja parempia säätösovelluksia kuin valmistajat itse. Voisin heti listata kymmeniä parannusehdotuksia. Avoimelle protokollalle olisi todella kysyntää.

Toiseksi vahvistimella voi kuunnella nettiradioita, joita on ohjelmoitu laitteen muistiin satoja eri puolilta maapalloa. Haluatko kuunnella paikallisia asemia Barbadokselta tai Kongosta? No problem, tällä löytyy. Asemat on ryhmitelty maan lisäksi myös musiikkityypin perusteella (tätä kautta löysin hauskan linnunlauluradion, www.birdsongradio.com).

Vahvistimen listalta löytyy myös podcasteja (esimerkiksi BBC:n uutislähetykset) sekä Ylen kanavat ja niistä aiheittain ryhmiteltyjä tallenteita.

Nettiradio tarjoaa käytännössä rajattoman musiikkitarjonnan kaikkeen makuun -- laillisesti ja ilmaiseksi. Tämä on todellinen mullistus verrattuna aiempaan musiikkisisällön niukkuuteen.

Nettiradion tiedot näkyvät televisiossa kuuntelun aikana, myös parhaillaan soivan biisin nimi. 

Kolmanneksi sisältöä voi toistaa kodin lähiverkon pc-koneilta DLNA-tekniikalla. Vista ja Windows 7 pystyvät jakamaan koneella olevat musiikki-, video- ja valokuvatiedostot niin, että niitä voi selata kauko-ohjaimella (kapula tai älypuhelin) ja nähdä tuloksen televisiossa. Windowsille ominaiseen tapaan tämä vaatii hieman säätämistä, jotta vain halutut musiikit, kuvat ja videot jaetaan. Jakoa voi rajata myös tähtien perusteella, jaetaan esimerkiksi vain kaikki vähintään neljän tähden arvoisiksi luokitellut biisit.

Laite tukee tietenkin iPad/iPhone-liitäntää, joten nämä voi kytkeä suoraan piuhalla etulevyssä olevaan usb-porttiin ja sen jälkeen ohjata kuuntelua kaukosäätimellä. Mutta tämä ei ole nettiominaisuus.

Neljäs hienous on Applen Airplay-tekniikka. PC- tai Mac-koneella olevan iTunes-musiikin voi siirtää lähiverkkoa pitkin (langallinen tai langaton) vahvistimeen. Työhuoneen tietokoneelta voi siis ohjata olohuoneessa kuuluvaa musiikkia.

Vielä hauskempaa on istua sohvassa iPad koko musiikkikirjasto sylissään:

Musiikki siirtyy langattomasti iPadistä vahvistimeen.

Halutut biisit löytyvät kirjoittamalla osa nimestä hakukenttään ja soivat sormella tökkäämällä. Oikean ylänurkan liukusäädin ohjaa vahvistimen äänenvoimakkuutta ja päinvastoin: kun voimakkuuspyörää vahvistimessa kääntää, liukusäädin liikkuu vastaavasti.

Kuuntelun aikana biisin tiedot ja kansikuva näkyvät televisiossa.

Tässä on tosin yksi käytännön ongelma: liukusäädin vaikuttaa pienellä viiveellä ja vahingossa lähelle maksimia pomppaava liuku saa vahvistimen pillastumaan. Samoin naapurit, jos asutaan kerrostalossa.

Airplay-toisto onnistuu myös iPhonesta.

Ilman Airplaytä vastaava ominaisuus saadaan Bluetoothilla, mutta sen käyttö vaatii virittelyä ja yleensä erikseen ostettavan Bluetooth-modulin vahvistimen päähän. Lisäksi Bluetoothin alhaisempi siirtonopeus rajoittaa äänenlaatua.

Vielä kun autossakin olisi Airplay-tuki, niin voisi toistaa musiikin ja podcastit suoraan taskussa olevasta puhelimesta auton kaiuttimiin ja jatkaa kotona siitä, mihin autossa jäätiin.

Airplay on mainio, sillä se mahdollistaa musiikin siirtämisen langattomasti tai olemassa olevaa lähiverkkokaapelointia käyttäen. Jos kaikissa huoneissa olisi Airplay-tekniikkaa tukevat aktiivikaiuttimet (ja niiden sisällä wlan-vastaanotin), musiikkia voisi ohjata tietokoneelta tai älypuhelimelta ympäri asuntoa -- ja ilman hankalia kaapeleita. On siinä ollut Steve Jobsilla aihetta tyytyväisyyteen, kun on kuunnellut Dylania tällä tavalla kotonaan. PC-maailmassa ei vastaavaa tekniikkaa ole (tosin Airplayn saa toimimaan myös Windowsissa, ja tietenkin se toimii iTunesin PC-versiolla).

Nettiominaisuudet ovat hienoja, mutta niillä on varjopuolensa. Edellä kuvatun MCACC-ongelman lisäksi Airplay- ja mediapalvelinkäytön vuorottelu saa vahvistimen nettiosan solmuun, jolloin etäkäyttöohjelma ei enää saa yhteyttä laitteeseen vaikka Airplay toimiikin. Tuloksena on virhe B57113 (ei sitten vaikeampaa koodia löytynyt?), joka Google-haun perusteella tuntui olevan yleinen ongelma. Ratkaisuksi annettiin vahvistimen buuttaaminen pitämällä virtakytkintä vähintään 10 sekuntia pohjassa. Pelkkä virrankatkaisu ei riitä.

(Lisätty kuva ja muokattu tekstiä 30.9.2012)

Piti käydä hakemassa vielä läheisestä kauppakeskuksesta Applen AirPort Express, jossa on miniplugi-liitäntä kaiuttimille ja wlan/ethernet-yhteydet. Nyt musiikin voi ohjata myös makuuhuoneeseen.

AirPort Express mahdollistaa musiikin lähettämisen langattomasti vaikka makuuhuoneeseen.

Monihuonejärjestelmässä jokaisen kaiuttimen varustaminen 99 euron purkilla nostaa hintaa, mutta eivät ne vähän paremmat aktiivikaiuttimetkaan ilmaisia ole. Suurempi ongelma on kahden sähköpistorasian tarve. Toivottavasti joku tuo markkinoille hyvälaatuisen kaiuttimen, jossa on wlan-vastaanotin sisäänrakennettuna. Jotain ratkaisuja onkin jo olemassa.

Kotiteatterin syyssiivous

Kotiteatteri on hauska nimitys. Jos termiä olisi käytetty 1970-luvulla, joku olisi kysynyt, mitä siellä esitetään: Ibseniä, antiikin tragedioita, Shakespearea vai kenties Puhdistusta?

Ei mitään näistä, sillä viihde-elektroniikan kehittyminen on tuonut elokuvateatterit kotiin. Kotiteatteri on kotielokuvateatteri. Ehkä elokuva on ajassamme niin itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse mainita erikseen. Erehtymisen vaaraa ei ole.

Iltojen pimentyessä puhalsin pölyt pois omista olohuoneen laitteistani. Erityisen hyvin oli palvellut idän ihme, DVD-soitin, joka oli aluekoodivapaa ja aikoinaan hyvinkin edullinen. Erilaisten rakentelujen ja muutosten jäljiltä laitehyllyt ja television takana oleva tila olivat yhtä johtospagettia. Poistin kaikki analogiset laitteet ja niiden johdot, mikä toikin melkoisen kevennyksen:

Hyvästi analogia-aika ja turhat kaapelit.

Jätin jäljelle vain vanhan Panasonicin SVHS-nauhurin, jolla on lähinnä tunnearvoa. Ehkä vielä joskus tulee katseltua VHS-kasetteja, tosin kaiken tärkeän olen jo vuosia sitten digitoinut kotiverkon palvelimelle.

Siivous tuli kuitenkin kalliiksi. Vuonna 2003 hankitun Harman-Kardonin AV-vahvistimen toinen takakanava oli ollut mykkänä useamman vuoden, joten siivous oli hyvä syy vaihtaa se uuteen. Päädyin Pioneriin, jonka kesällä julkistetussa uudessa laitesarjassa on mm. palkittu malli VSX-922.

AV-vahvistimet ovat kehittyneet valtavasti muutamassa vuodessa. Ne ovat enemmänkin tietokoneita kuin perinteistä elektroniikkaa. Vahvistin liitetään kodin lähiverkkoon (joko langalliseen tai langattomaan) ja laitteita voi ohjata tietokoneella tai älypuhelimella.

Mikä parasta, laitteiden hinta on laskenut merkittävästi. Nyt kehittyneet videoprosessointi- ja verkko-ominaisuudet löytyvät jo 500 euron hintaluokasta, kun vielä muutama vuosi sitten huonommin varustelluista laitteista piti maksaa tuplasti enemmän.

Halventuneen hinnan kääntöpuolena on se, että laitteet ovat entistä muovisempia. Harman-Kardon oli vielä painava ja siinä oli tukku mekaanisia painikkeita. Pioneer on kevyempi ja painikkeiden määrä on minimaalinen. Ergonomia on laskenut kuin lehmän häntä: kauko-ohjain on surkea eikä painikkeiden tekstejä näe lukea.

Ennen AV-vahvistimen asentaminen vaati insinöörin pätevyyttä. Kuvanlähteissä oli eri liitäntöjä (komposiittivideo, Scart, S-video, komponenttivideo), eivätkä ne täsmänneet vahvistimen saati television liitäntöihin.

Nyt kaikki menee hdmi:n ansiosta uskomattoman helposti. Blu-ray-soitin, Elisan iptv-boksi, tietokone, Playstation sekä televisio kytketään vain hdmi-kaapeleilla vahvistimeen ja kaikki toimii. Ei enää hankalia vaihtoja television av-tulojen välillä. Eikä edes kaiuttimien etäisyyksiä tarvitse mittailla, sillä mikrofoni selvittää etäisyydet ja laskee tarvittavat korjaukset (ainakin summittaisesti).

Jos tämäkin on vaikeaa, asetukset voi tehdä television näytöltä manuaalisesti tai Pioneerin tapauksessa tietokoneohjelmalla, mistä ne lähiverkon kautta siirtyvät vahvistimeen. Kuulostaa tosi näppärältä ja onkin sitä, mutta toteutus ontuu vielä hieman. Esimerkiksi radioasemien esiviritys ja nimeäminen on tehtävä hankalasti etupaneelin painikkeella.

Uusien laitteiden kytkeminen on lasten leikkiä, mutta vähänkin vanhemmat osat voivat tuottaa yllätyksiä. Taulu-tv:ni on kohta kuusi vuotta vanha, eikä sen hdmi-liitäntä tue ARC:tä (Audio Return Channel). Television ääni piti kuljettaa hdmi:n rinnalla vanhalla rca-piuhalla. Ei siis vieläkään täysin digitaalista maailmaa, ei ainakaan vanhan television kanssa. Nyt on vaara, että syyssiivouksesta alkanut puhdistus johtaa sekä subbarin, vahvistimen että television uusintaan. Auts.

Parasta uudessa tekniikassa on digimusiikin, älypuhelimen ja kotiverkon yhdistyminen. Se avaa aivan uusia, huikeita mahdollisuuksia. Niistä lisää erillisessä kirjoituksessa.

Niin -- ja onhan se kaapelisotkun helpottaminenkin merkittävä etu, ainakin hellasärön kannalta.

Velodyne-subbari: aina rahallakaan ei saa laatua

Kokemus on osoittanut, että laadukkaan tuotteen ostaminen tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi. Mutta aina tähänkään ei voi luottaa.

Vuonna 1999 päätin lisätä kotiteatteriini kunnollisen sub-wooferin (omalla vahvistimella varustetun bassokaiuttimen), Päädyin tunnettuun amerikkalaiseen merkkiin ja maaliskuussa 1999 tein yli 2000 eurolla kaupat Velodyne HGS-12-subbarista. Se oli saanut hyvät arvostelut (This new digital switching amplifier stuff is really amazing!).

Asiaan vihkiytymättömälle kerrottakoon, että 12 tarkoittaa tuumakokoa. Yli 30 sentin bassokaiutin on iso: kuutiomainen laite painoi yli 21 kiloa. Se pystyi toistamaan jopa alle 20 hertsin taajuuksia. Subbarin matalat äänet antavat musiikkiin ja elokuviin uuden, lähes fyysisen ulottuvuuden.

Kotielektroniikka kehittyy nopeasti, mutta subbari on kaiuttimien ohella järjestelmän pitkäikäisin osa. Odotin, että laatulaitteesta on iloa ainakin 15 vuotta. Mutta toisin kävi.

Kevyestä kuuntelusta ja alhaisista äänenpaineista huolimatta subbarin kaiutinelementti hajosi ja huhtikuussa 2003 vein sen huoltoon. Ilmeisen valmistusvirheen vuoksi korjaus meni takuuseen. Vähän lisää kevyttä käyttöä ja subbari alkoi pitää outoa rahinaa. Painava boksi jäi keräämään pölyä nurkkaan moneksi vuodeksi, kunnes viime vuonna sain vihdoin vietyä sen uudelleen huoltoon.

Viime viikolla selvisi, että valmistajan erikoisuus -- kiihtyvyysanturi -- on rikki, eikä varaosia enää saa. Yli 2000 euron subbarista oli tullut verkonpaino (painonsa vuoksi vieläpä hyvä sellainen).

Mitä tästä opimme? Edes tunnettu valmistaja ja tukeva hintalappu ei takaa laatua. Varsin yksinkertainenkin laite voi hajota niin, ettei korjaus enää onnistu.

Ostopäätöstä tekevä kuluttaja on hankalassa tilanteessa. Yksi hyvä keino on googlata netistä muiden käyttäjien kokemuksia. Ne ovat kuitenkin subjektiivisia ja elektronisten laitteiden mallit uusiutuvat vuosittain, joten pitkäaikaisia käyttökokemuksia ei ehdi kertyä.

Parempi tapa on kysyä merkin huollosta. Tunnetuillakin valmistajilla on epäonnistuneita malleja tai tuote-eriä, jotka hajoavat melkeinpä varmasti. Huolto tietää kaikki salaisuudet. Ainoa ongelma on saada yhteys juuri ko. merkin tuntevaan huoltohenkilöön. Myös myyjät tietävät paljon enemmän kuin kertovat.

Täytyy alkaa katsella uutta subbaria. Mikähän olisi turvallinen merkki? Ja jos 12 tuuman puoliksi toimiva subbari kiinnostaa, tarjouksia voi lähettää sähköpostilla.