Dealey plaza, JFK ja Oswald

JFK:n salamurha 22.11.1963 kiinnostaa yhä ihmisiä. On helppo leikkiä salapoliisia lukemalla kirjoja ja tutkimalla asioita netistä, mutta paikan päällä asiat aukeavat ihan toisella tavalla.

Ensimmäinen havainto: Dealey plaza on pienempi kuin kuvista voisi päätellä. Laajakulmaiset objektiivit saavat kaiken näyttämään isommalta. Presidentin autosaattue kulki hyvin läheltä katsojia. On mahdoton uskoa, että yleisön joukossa tai sen takana olisi ollut toinen ampuja, jota kukaan ei havainnut.

Dealey plaza, kirjavarasto, Houston Street ja Main Street.

Analyysit kriittisistä sekunneista perustuvat kaitafilmiin, jonka kuvannut Abraham Zapruder sattui olemaan täsmälleen oikeassa paikassa täsmälleen oikeaan aikaan. Harmi vain, että tien vieressä ollut kyltti peitti näkyvyyden toisen laukauksen osuessa. Kyltti on sittemmin poistettu, joten nykyään näköala on esteetön. Jos kaitafilmissä olisi ääni, tutkijoiden ei olisi tarvinnut kiistellä laukausten tarkoista ajankohdista vuosikymmeniä. Mutta kun filmi on mykkä, ajoitukset pitää tehdä kameran liikahdusten (fysiologinen reaktio pamahdukseen) sekä Kennedyn ja Connellyn liikkeiden perusteella.

Zapruder kuvasi kaitafilminsä seisten aidan päällä.

Ensimmäinen laukaus meni ohi, mutta toisen osumakohta on merkitty Elm Streetiin rastilla. Kaitafilmillä auto oli osuman sattuessa (Zapruderin filmin ruudut 223-224) kyltin takana.

Toinen laukaus osui tässä.

Toinen laukaus oli ns. magic bullet, taikaluoti, joka lävisti Kennedyn kurkun ja jatkoi sitten edessä istuvan kuvernöörin olkapään läpi stetsonia pitelevään käteen. Luodin lentorata on antanut aihetta loputtomiin spekulaatioihin ja Oliver Stone nosti sen avainasemaan elokuvassaan JFK - Avoin tapaus. Stone kuitenkin ohitti (tarkoituksella) tutkimukset, jotka selittivät asian.

Vain hetkeä myöhemmin kajahti kolmas, kohtalokas laukaus, joka murskasi Kennedyn takaraivon. Osuma näkyy Zapruderin filmin ruudussa 313. Koska ensimmäinen laukaus ammuttiin ruudussa 160 ja kameran kuvausnopeudeksi mitattiin 18,3 kuvaa sekunnissa, saadaan koko tapauksen kestoksi 8,4 sekuntia. Aika on enemmän kuin riittävä kolmeen laukaukseen, joista vain kaksi edellyttää uutta latausta.

Kohtalokas laukaus.

Tässäkin laajakulmainen objektiivi liioittelee etäisyyksiä. Tieltä katsoen etäisyys koulukirjavaraston ikkunaan ei näytä kovin pitkältä.

Oswaldin ampumapaikka.

Oswald ampui loittonevaa autoa takaapäin. Kennedyn pää retkahti osuman voimasta ensin eteen- ja sitten taaksepäin, mikä on herättänyt epäilyjä toisesta ampujasta joko Grassy Knoll -kumpareella tai rautatiesillalla. Joidenkin mielestä ampuja piileskeli maan alla ja ampui sadevesiviemärin aukosta.

Grassy Knoll.

Paikan päällä tuntuu mahdottomalta uskoa, että joku voisi seistä tässä tai yleisön takana kiväärin kanssa ja ampua presidentin autoa ilman, että kukaan kiinnittäisi asiaan huomiota. Muutamat väittävät kuulleensa laukauksen äänen kumpareen suunnalta, mutta kukaan ei muista nähneensä siellä asemiestä.

Vähän edempänä on rautatiesilta.

Elm Streetin ylittävä rautatiesilta.

Rautatiesillalla kulkee kävelytie.

Kävelytie sillalla.

Sillalta olisi mainio näkyvyys lähestyvään saattueeseen.

Näköala sillalta Elm Streetille.

Sillassa on jopa ampumiseen sopivia aukkoja.

Silta.

Mutta sillalla oli ihmisiä, joten mahdollinen ampuja olisi paljastunut heti.

Texasin koulukirjavarasto on nykyisin museona (Sixth Floor Museum).

Sixth Floor Museum

Museo esittelee yksityiskohtaisesti vierailupäivän kohtalokkaat tapahtumat, tutkinnan ja erilaiset teoriat. Museon vitriinissä on Oswaldin kihlasormus, jonka hän jätti ampumispäivän aamuna vaimolleen.

Valitettavasti museossa ei saa kuvata. Ylimmän kerroksen ikkunasta on esteetön näköala, samanlainen kuin Oswaldilla oli kerrosta alempaa. Ikkunasta katsoen etäisyys Elm Streetillä liikkuviin autoihin näyttää pitkältä. Maallikon on vaikea arvioida, miten helppoa olisi osua hitaasti liikkuvaan presidentin autoon. Alamäki helpottaa tähtäystä, sillä se vähentää kohteen liikettä suhteessa ampujaan.

Tekonsa jälkeen Oswald poistui kirjavarastosta 12.33 ja käveli Elm Streetiä päinvastaiseen suuntaan kuin autosaattue oli kulkenut. Hän otti taksin asuntolaan ja haki huoneesta käsiaseensa. Arvellaan, että hän suunnitteli pakenevansa linja-autolla Meksikon puolelle. Dallasista on rajalle noin seitsemän tunnin ajomatka (680 kilometriä).

Oswaldin asuinpaikat, asuntolan sijainti (N Beckley), Texas-teatteri ja Tippetin surmapaikka (pitäisi olla 10th Street eikä 9th Street).

Kello 13.15 poliisi J. D. Tippet havaitsi poliisiradiossa kerrottuihin tuntomerkkeihin sopivan miehen ja yritti pysäyttää tämän 10th Streetin ja Patton Streetin kulmassa. Oswald ampui poliisia kolme kertaa rintaan ja kerran päähän. Tippet mainitaan murhapäivän tapahtumissa vain ohimennen, vaikka hänen kohtalonsa kertoo Oswaldin häikäilemättömyydestä. Tippetiltä jäi vaimo ja kolme lasta, nuorin heistä viisivuotias.

Risteys, jossa Oswald ampui Tippetin.

Historiallisella paikalla on muistolaatta. Taustalla näkyy koulu.

J. D. Tippetin muistolaatta.

Oswald jatkoi pakoaan historialliseen Texas-elokuvateatteriin, johon on Tippetin murhapaikalta vain 900 metrin kävelymatka (14 minuuttia).

Oswaldin oletettu reitti Tippetin surmapaikalta elokuvateatteriin.

Vuonna 1931 perustettu teatteri on suojeltu ja yhä käytössä, joskaan sen esitystekniikka ei varmasti täytä nykyvaatimuksia. Itse en lähtisi tänne katsomaan uusinta Tähtien sotaa.

Texas Movie Theater

Oswald livahti sisään maksamatta, jolloin lipunmyyjä soitti poliisin.

Lipunmyyjän toimisto (mistä tulee termi "box office").

Tammikuussa 2018 Texas-teatterin seinällä on tutun näköisen elokuvan juliste. Rare exports on suomalainen kauhuelokuva joulupukista.

Rare exports -mainosjuliste Texas-teatterissa.

Oswald yritti ampua häntä kello 13.40 pidättämään tulleita poliiseja, mutta nämä saivat epäillyn vangittua. Oswald vietiin Harwood Streetillä sijaitsevaan poliisitaloon, josta on vain 500 metrin matka Dealey plazalle. Tammikuussa 2018 talo oli remontissa.

Dallasin poliisitalo.

Talossa on kaksi autoliikenteelle tarkoitettua ramppia.

Aseet ja henkilöiden kulku kielletty.

Epämääräinen ja oletettavasti sekopäinen yökerhon omistaja Jack Ruby livahti sisään ilmeisesti tästä Commerce Streetin rampista juuri, kun Oswaldia oltiin 24.11.1963 (kaksi päivää pidätyksen jälkeen) siirtämässä autolla toiseen vankilaan.

Ramppi, josta Ruby livahti sisään ampumaan Oswaldin.

John F. Kennedy kiidätettiin ampumisen jälkeen läheiseen Parklandin sairaalaan. Yli 50 vuotta myöhemmin sairaala on laajentunut useilla lisärakennuksilla ja näyttää tänään hyvin modernilta.

Parklandin sairaalan ensiapu tänään.

Oswaldia ammuttiin vain kerran vatsaan, mutta osuma oli kohtalokas. Hän kuoli samassa sairaalassa kuin JFK kahta päivää aiemmin, viereisessä leikkaussalissa.

Aluksi mikään hautausmaa ei halunnut presidentin murhaajaa, mutta lopulta hautapaikka löytyi viereisen Fort Worthin kaupungin Shannon Rose Hill -hautausmaalta.

Rose Hill -haustausmaa, Oswaldin hautakivi punaisten kukkakimppujen edessä.

Salaliittoteorioiden mukaan Oswaldin hautaan oli laskettu väärä mies. Hauta avattiin lokakuussa 1981 ja ruumiin jäänteet tutkittiin. Niiden todettiin kuuluvan Lee Harvey Oswaldille. Jälleen yksi salaliittohuhu oli ammuttu alas.

Mutta kuka on Oswaldin viereen haudattu Nick Beef?

Oswald ja Nick Beef.

Hän on amerikkalainen koomikko Patric Abedin, joka näki 6-vuotiaana Kenndyn saapuvan Texasiin. Seuraavana päivänä JFK ammuttiin. Aikuisena Patric palasi Texasiin ja huomattuaan Oswaldin viereisen hautapaikan olevan vapaana hän osti sen. Paikalla on vain hautakivi, eikä Abedin aio tulla haudatuksi sinne.

Kaikki salamurhaan liittyvät paikat ovat yllättävän lähellä toisiaan. Salamurhan aikaan Oswald oli muuttanut kodistaan lähellä sijaitsevaan asuntolaan. Osoitteesta 214 West Neely Street on linnuntietä vain 3,6 kilometriä Dealey plazalle. Sitä ennen nuori pari asui kurjassa talossa Elsbeth Streetillä kivenheiton päässä. Talo purettiin muutama vuosi sitten.

214 W. Neely Street.

Oswald asui talon toisessa kerroksessa Marina-vaimon ja pienen tytön kanssa. Talon takapiha tuli kuuluisaksi valokuvasta, jonka Marina-vaimo otti 31.3.1963. Kuvassa Lee Harvey poseeraa kiväärin kanssa, toisessa kädessään kaksi kommunistista lehteä.

Kuuluisa valokuva otettiin tätä aitaa vasten.

Poliisi löysi valokuvan heti murhan jälkeen tekemässään kotietsinnässä. Marina myönsi ottaneensa kuvan, mutta Oswald väitti kuvaa manipuloiduksi. Hänen asentonsa on hieman omituinen, mutta vuoden 2015 analyysin mukaan kuva on aito (kts. esim. http://www.independent.co.uk/news/world/americas/john-f-kennedys-assassination-photo-showing-lee-harvey-oswald-with-gun-used-to-kill-former-president-a6699751.html, https://phys.org/news/2015-10-backyard-photo-lee-harvey-oswald.html ja http://www.dailymail.co.uk/news/article-3279231/Photograph-Lee-Harvey-Oswald-holding-gun-police-said-used-assassinate-JFK-authentic-conspiracy-theorists-claimed-faked-new-analysis-finds.html).

Oswaldin asuinpaikat kiinnostavat ainakin niitä, jotka ovat lukeneet Stephen Kingin mainion 22.11.63 -romaanin. Kingin romaanissa päähenkilö seuraa Oswaldin perhe-elämää läheltä yrittäessään estää lähestyvän salamurhan. Ajankuvaus on hämmentävän aitoa ja uskottavaa.

Entä miksi Oswald ampunut aiemmin, kun auto lähestyi koulukirjavarastoa Houston Streetiä pitkin?

Presidenin saattue tuli oikealta ja jatkoi suoraan eteenpäin.

Autosaattue tuli oikealta (Main Street), kääntyi 90 astetta oikealle Houston Streetille (kuvassa suoraan eteenpäin) ja kääntyi taustalla näkyvän koulukirjavaraston edessä 120 astetta vasempaan. Miksei Oswald ampunut lähestyvää autoa?

Museon ikkunasta katsoessa huomasi, että talvella puolen päivän aikaan aurinko paistaa lähestyvien autojen takaa. Vastavaloon tähtääminen on epävarmempaa. Lisäksi Kennedy istui takapenkillä, hänen edessään istui Texasin kuvernööri John Connelly. Oli helpompi odottaa, kunnes auto oli kääntynyt mutkasta ja alkanut loitota kirjavarastosta poispäin.

Museon kirjastossa on pieni valikoima aiheesta kirjoitettuja kirjoja.

Museokaupan kirjavalikoimaa.

Kaikkiaan kirjoja arvioidaan olevan 2000 erilaista. Dealey plazan tapahtumat kiinnostavat turisteja yhä vieläkin, valokuvaajia ja selfien ottajia parveilee aukiolla päivästä toiseen ja monenlaiset kaupustelijat myyvät salaliittoteorioita ruokkivaa materiaalia.

Myyjä Dealey plazalla.

Kaupallisuus pitää huolen siitä, että JFK:n salamurhateoriat kiinnostavat maksavaa yleisöä tulevaisuudessakin. 

JFK - avoin tapaus (kirja)

Jouluna on hyvä hetki omistautua kirjoille, joihin aika ei ole syksynä riittänyt -- aiheena vaikka John F. Kennedyn salamurha 22.11.1963.

Osui sopivasti silmiini tieto, että Lee Harvey Oswaldin vanhempi veli Robert Edward Lee Oswald kuoli muutama viikko sitten (27.11.2017) Teksasissa. Lee Harveyn elämä jäi lyhyeksi (24 vuotta), mutta häntä viisi vuotta vanhempi isoveli eli 83-vuotiaaksi. "There is no question in my mind that Lee was responsible", oli Robertin kanta pikkuveljensä syyllisyyteen. Myös ajatus siitä, että Lee Harvey olisi suorittanut Neuvostoliitossa jotain USA:n salaista tehtävää oli veljen mielestä mahdoton.

Lee Harveyn Marina-vaimo piti miestään syyllisenä, mutta vaihtoi kantaansa myöhemmin. Salamurhan aikaan hän osasi huonosti englantia ja pelkäsi viranomaisten salaliittoa, joten oli helpointa myöntyä viralliseen teoriaan yksittäisestä ampujasta.

Moni nuoremman polven suomalainen tuntee JFK:n salamurhan vain Oliver Stonen elokuvasta JFK - Avoin tapaus, joka ilmestyi juuri sopivasti murhan 30-vuotispäivän alla (1991). Elokuvaa on kehuttu kovasti, mitä en täysin ymmärrä. Elokuva sai monet uskomaan salaliittoteorioihin ja useisiin ampujiin -- näyttävä fiktio voittaa aina tylsät faktat.

Stonen elokuva on fiktiota, mutta perustuu todellisiin tapahtumiin. New Orleansin syyttäjä Jim Garrison pyrki oikeasti selvittämään salamurhan taustoja ja uskoi laajaan salaliittoon, jonka taustalla oli CIA ja sotateollisuus. Katsoin äskettäin elokuvan Director's Cut -version, mutta Garrisonin kirja (alkuperäisteos On the Trail of the Assassins 1988) on hitaan alun jälkeen paljon mielenkiintoisempi. Elokuvaan on poimittu vain osa tapahtumista ja niitäkin on vaikea ymmärtää ilman kirjan kertomia taustoja (miksi valokuvat kulkureista olivat niin tärkeitä, mitä oikein oli tapahtumassa lentokentän vessassa jne).

Joululukemisena Jim Garrison: JFK - Avoin tapaus

Kirja on ilmestynyt suomeksi Book Studio Oy:n kustantamana 1992. Kumma, ettei mikään isompi kustantaja napannut oikeuksia itselleen. Kirja on painettu halvalle paperille ja sivut tahtovat irtoilla vuosien jälkeen. Kääntäjä Tarmo Haarala on tehnyt huolellista työtä, en löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä. Sana "alakaupungille" toistuu kuitenkin useasti, ilmeisesti kyse on kaupungin keskustasta (downtown).

Garrisonin tutkimukset ajoittuivat 1960-luvun jälkipuoliskolle. CIA tuki hämäräoperaatioilla Kuuban hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia. Louisianassa syntynyt Lee Harvey Oswald joutui peliin mukaan ja lavastettiin syylliseksi presidentin murhaan. Kun Garrison alkoi tutkia JFK:n murhaan sekaantuneita paikallisia vaikuttajia, joista osa oli CIA:n peitehenkilöitä, FBI ryhtyi vakoilemaan syyttäjää, salakuuntelemaan toimistoa ja kampittamaan tutkimuksia. Kaikki toimia, joita voisi odottaa Neuvostoliitolta, mutta ei yhdeltäkään länsimaalta.

Elokuva loppuu oikeudenkäyntiin, jossa Garrison yrittää todistaa paikallista yrittäjää (jonka CIA-suhteista hän sai varmistuksen vasta 1970-luvulla) osalliseksi presidentin salamurhaan. Garrisonin mielestä juuri kyseinen Clay Shaw oli avainhenkilö, kun Oswaldista tehtiin syntipukki. Kirjassa syyttäjän avaintodistaja menettää uskottavuutensa kertoessaan, että ottaa opiskelemaan lähtevältä tyttäreltään sormenjäljet varmistaakseen, että sama tyttö tulee takaisin. "Näin mielessäni oikeusjuttumme liitävän siipiään hitaasti räpyttelevän jättiläislinnun laiilla avoimesta ikkunasta taivaan sineen", Garrison kirjoittaa todistajien kuulemisen jälkeen. Ja niinhän siinä kävi, että jury uskoi salaliittoon, mutta vapautti silti Shawin, koska hänen osuuttaan ei voitu todistaa.

Garrisonin mielestä USA:ssa tehtiin salamurhan yhteydessä valtiokaappaus, jossa salaliitto siirsi vallan Pentagonin suosikille Lyndon B. Johnsonille. Tämä perui Kennedyn jo antaman määräyksen 1000 sotilaan kotiuttamisesta Vietnamista ja upotti USA:n Vietnamiin vuosikymmenen ajaksi tunnetuin seurauksin. Garrison kertoo taistelustaan näkymätöntä koneistoa vastaan, joka esti häntä löytämästä totuutta ja teki sen varmistamiseksi jopa lainvastaisia päätöksiä.

Kirjassa Garrison kertoo joutuneensa myöhemmin itse syytetyksi lahjusoikeudenkäynnissä, jossa FBI väärensi salakuuntelunauhoja hänen vahingokseen, ja myöhemmin vielä toiseen yhtä tekaistuun juttuun. Elokuva ei käsittele näitä tapahtumia lainkaan, mutta kirjassa ne vahvistavat käsitystä valtion häikäilemättömästä pelistä. Ei ihme, ettei hallintoon luoteta ja salaliittoteoriat leviävät.

Lopussa Garrison vertaa tapahtunutta tuolloin tuoreeseen Iran-Contra-skandaaliin, jossa CIA kähmi samalla tavalla salaisissa operaatioissa siviilien kanssa ohjaten Iranin asekaupoista saatuja rahoja Nicaraguan hallitusta vastaan taistelleille oikeistokapinallisille.

Ellei Garrison olisi toiminut kolmea kautta New Orleansin korkeimpana syyttäjäviranomaisena, hänen tekstinsä voisi tyrmätä vainoharhaisina valheina. Nyt ne on pakko ottaa vakavasti, vaikka Garrisonin mielikuvitus lähtee laukalle ainakin itse salamurhan toteutuksessa. Ei ihme, että Oliver Stone osti kirjan elokuvaoikeudet. Elokuva vaikutti kotiyleisöön niin voimakkaasti, että USA:ssa säädettiin laki julkistaa kaikki asiakirjat 25 vuoden kuluessa (takaraja 26.10.2017 meni pari kuukautta sitten). Garrison ehti nähdä elokuvan aiheuttaman kohun, sillä hän kuoli lokakuussa 1992 ja vain pari päivää ennen kuin laki salaisten paperien julkaisemisesta hyväksyttiin.

Kirjassa on monia kiinnostavia yksityiskohtia, kuten liikemiehen vaimon (Julia Ann Mercer) silminnäkijähavainto Jack Rubystä antamassa autostaan aselaatikkoa Grassy Knoll -kukkulalla tuntia ennen murhaa. Myöhemmin Mercer kertoi Garrisonille, että poliisi oli vääristänyt hänen kuulustelukertomuksensa päinvastaiseksi kuin mitä hän kertoi (tähän ja muihinkin kiinnostavia linkkejä).

Elokuvasta on kulunut 26 ja murhasta 54 vuotta. Totuuden ja fiktion raja on ajat sitten hämärtynyt niin paljon, että kaikkia tyydyttäviä selityksiä tapahtumille ei koskaan saada. Indeed "it's a mystery wrapped in a riddle inside an enigma."

Lisäys 28.12.2017: Joululukemisena on ollut myös toinen JFK-aiheinen kirja: asiallinen Kennedyn murhan salattu historia (Philip Shenon, 2013).

Toinen joulukirja JFK salamurhasta.

Sivulla 479 (sivuja on kaikkiaan 700!) Shenon ei säästele kommenttejaan Garrisonista: "Garrison syytti sittemmin häntä [Dean Andrews] osallisuudesta Kennedyn murhaan. Paljon ennen Shaw'n vapauttamista syytteistä juttua pidettiin järkyttävänä esimerkkinä syyttäjän virkavirheestä. Tästä huolimatta näyttelijä Kevin Costnerin esittämä Garrison oli Oliver Stonen Kennedyn murhaa käsittelevän elokuvan JFK - avoin tapaus (1991) sankari."

Philip Shenon: Kennedyn murhan salattu historia, s. 479 kritisoi Garrisonin toimintaa.

Hyvä tarina kiinnostaa katsojia enemmän kuin oikeassa oleminen.

Painavaa asiaa JFK:n salamurhasta

John F. Kennedyn salamurhasta Dallasissa 22.11.1963 on kirjoitettu enemmän kirjoja kuin mistään toisesta ei-uskonnollisesta tapahtumasta. Useimmat kirjat väittävät, että murhan takana oli salaliitto, ja ettei Lee Harvey Oswald ollut ainoa ampuja. Joidenkin mielestä Oswald ei ollut ampuja lainkaan, vaan pikemminkin lavastuksen uhri.

Monista kirjoista yksi on ylitse muiden: Vincent Bugliosin Reclaiming History -- jos ei muuten, niin ainakin laajuutensa vuoksi. Amerikkalainen syyttäjä Vincent Bugliosi vietti 21 vuotta tutkien kaiken mahdollisen materiaalin ja haastatellen vielä elossa olevat henkilöt. Tuloksena on vuonna 2007 julkaistu tiiliskivi, jonka pitäisi ratkaista asia lopullisesti.

"Tiiliskivi" on vähättelevä nimitys kirjalle, jossa on huimat 1612 sivua. Pelkkä esipuhe, joka ei ole mukana sivunumeroissa, on 46 sivun mittainen. Sivut ovat isoja ja fontti pientä. Se, mitä paperille ei ole mahtunut, löytyy pdf-tiedostoina kirjan takakanteen liimaltulta rompulta (yhteensä 1128 sivua). Oma talousvaakani ylsi vain kahteen kiloon asti mutta arvioin, että kirja painaa lähes kolme kiloa.

Kirja on sopivaa luettavaa näin 9/11-iskun vuosipäivän alla. Tapauksilla on paljon yhteistä ja juuri Kennedyn murhasta kumpuava epäluottamus on toiminut myös 9/11-salaliiton polttoaineena.

Tässä tiivistelmä 1612 sivusta: mitään salaliittoa ei ollut. Oswald ampui Kennedyn yksin, eikä tapauksessa lopulta ole mitään epäselvää.

Jos haluaa pidemmän version, kannattaa tutustua itse kirjaan ja varata riittävästi aikaa, sillä asioiden käsittely on perusteellista ja pikkutarkkaa. Esimerkiksi neljän kriittisen päivän tapahtumat käsitellään minuutin tarkkuudella (sivut 1-319). Oswaldin henkilöä ja elämää esitellään sivuilla 513-788. Satoja sivuja on omistettu erilaisille teorioille ja motiiveille aina kuubalaisia, FBI:tä ja Mafiaa myöten. Mikään niistä ei lopulta ole uskottavia.

Oswald ampui kolme laukausta, joista ensimmäinen meni ohi (s. 467-472), toinen, kiistanalainen "taikaluoti" lävisti presidentin kurkun ja osui sen jälkeen kuvernööri Connallyyn (s. 472-482) sekä kolmas, joka lävisti presidentin pään. Osuma näkyy kuuluisan Zapruderin kaitafilmin ruudussa 313. Valitettavasti filmissä ei ole ääntä, joten kahden muun laukauksen tarkat ajankohdat ja tulosuunnat ovat johtaneet loputtomiin spekulaatioihin ja salaliittoteorioihin. 9/11-iskuista on paljon enemmän videomateriaalia, mutta materiaalin paljous tuntuu sekin vain lisäävän eri tulkintojen määrää.

JFK:n tapauksella on paljon yhteistä 9/11:n kanssa. Timo T.A. Mikkonen tutki salaliittoa tv-ohjelmassaan 1970-luvulla ja kirjoitti aiheesta artikkelin Sotilasaikakauslehteen. Mikkonen oli aikansa salkkari eivätkä hänen lennokkaat väitteensä ("aukiolla ammuttiin kaikkiaan 11 luotia") jää yhtään jälkeen tämän päivän 9/11-teorioista ("mitään lentokoneita ei osunut WTC-torneihin, kaikki oli vain videotrikkejä").

Yksi JFK-salkkarien keskeisistä väitteistä on se, ettei Oswald olisi voinut osua liikkuvaan autosaattueeseen, koska hän oli niin huono ampuja (vertaa 9/11:n terroristit, jotka hädin tuskin osasivat lentää). Kuitenkin Bugliosi kertoo (s.549), että armeijan ampumakokeessa 21.12.1956 Oswaldin 212 pisteen erinomainen tulos oikeutti tarkka-ampujaluokkaan (sharpshooter, alaraja 210 pistettä).

Toinen keskeinen väite on taikaluoti, joka osui kahteen henkilöön ja vieläpä hyvin erikoisessa kulmassa. Bugliosi selittää asian yksinkertaisesti niin, ettei luodista JFK:n jälkeen osuman saanut kuvernööri Connolly istunut suoraan presidentin edessä vaan hieman vasemmalla. Asia käy ilmi edestä päin otetusta valokuvasta.

Bugliosi romuttaa myös kolmannen väitteen: toista luotia ei ammuttu edestä Grassy Knollin viheriöltä (s. 845-871) vaan takaa ylhäältä, kirjavaraston ikkunasta. Vaikka Kennedyn pää retkahtaa taaksepäin, luodin osuessa pää liikkuu ensin hieman eteen ja alaspäin. Kun Zapruderin filmin ratkaisevan ruudun kontrastia lisätään riittävästi, luodin vaikutuksesta leviävä aivoaine nousee ylös- ja eteenpäin, mikä sopii täysin viralliseen teoriaan. Taaksepäin suuntautuvan liikkeen Bugliosi selittää lihasreaktiolla.

Bugliosin kirjassa on vain yksi periaatteellinen heikkous. Kirjoittaja on entinen syyttäjä, eikä kirja pyrikään olemaan puolueeton tutkimus aiheesta. Bugliosi tekee alusta pitäen selväksi, että hän on kerännyt aukottoman todistusaineiston, joka olisi riittänyt Oswaldin tuomitsemiseen, mikäli oikeudenkäynti olisi joskus päästy järjestämään. Koska niin ei käynyt, englantilainen LWT-tuotantoyhtiö järjesti kesällä 1986 Lontoossa televisioidun "oikeudenkäynnin", jossa Bugliosi toimi syyttäjänä. Vaikka kyse oli televisiosta, kaikki tapahtui kuten oikeassa prosessissa ja valamiehistö oli lopulta tuomiossaan yksimielinen: syyllinen.

Jo alussa Bugliosi kirjoittaa, että JFK:n tapaus on periaatteessa hyvin yksinkertainen. On vain salamurhaaja, kuuluisa uhri ja muutamia odottamattomia käänteitä, joista keskeisin tietysti Oswaldin oma surma tv-kameroiden edessä vain kahta päivää myöhemmin. Näistä aineksista on keitetty rajattomasti teorioita, kirjoja, väittelyitä, elokuvia jne.

9/11-iskut olivat huomattavasti monimutkaisempi ja laajempi tapahtumasarja. Vaikka niitä tutkittaisiin kuinka syvällisesti, aina tulee löytymään niitä, joiden mielestä asiassa on jotain mätää. JFK:n salaliittoteoriat ovat eläneet kohta jo 50 vuotta, joten 9/11-spekulaatioille voi odottaa vielä moninkertaisesti pidempäää elinikää.

Katso myös JFK - avoin tapaus kirjana.