PC-käyttäjän käsikirja PDF

Aloin kesällä etsiä vanhoja tiedostoja, joihin olin kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut PC-käyttäjän käsikirjan. Sen ensimmäinen versio ilmestyi marraskuussa 1986 ja aikana ennen internetiä tiedontarve oli niin suuri, että kirjasta otettiin pikavauhtia kymmenen painosta.

Kirjan uutta versiota (näppärästi nimellä "Uusi PC-käyttäjän käsikirja"!) myytiin myös usean painoksen verran; jokaiseen tuli lisäyksiä uusien DOS-versioiden ja uuden tekniikan vuoksi.

Vanhimmista kirjoista oli ainoastaan tekstitiedostot, mutta 90-luvulla siirryin taittamaan kirjat itse -- ensin merkkipohjaisella MS Wordillä ja sen jälkeen Ami Pro -tekstinkäsittelyllä. Vaikka olin säästänyt korpuille DOS-ohjelmien PostScript-tulosteet, Adoben Distiller ei tuottanut niistä PDF:ää vaan antoi yksinkertaisen virheilmoituksen "%%[ Flushing: rest of job (to end-of-file) will be ignored ]%%" sekä "%%[ Warning: PostScript error. No PDF file produced. ] %%". Itse asiassa kaikki yritykset tulostaa DOS-ohjelmasta ps-tiedosto ja kääntää se PDF-muotoon kaatuivat samaan virheeseen.

Löysin kuitenkin syksyllä 1993 ilmestyneen DOS 6.2 -kirjan alkuperäiset tiedostot. Ami Pro oli 16-bittinen ohjelma ja viimeinen Windows-versio, jossa sitä pystyi ajamaan, oli Windows XP. Olisi ollut helpompaa asentaa "oikea" Windows 3.11 VirtualBoxiin, mutta suuren tiedostomäärän siirtäminen virtuaalikoneeseen ja takaisin olisi vaatinut DOS-pohjaisen verkon virittämistä. Liian vaikeaa.

Vanhassa koneessa oli yhä toimiva XP, joten päätin käyttää sitä. Monien mutkien kautta sain Ami Pron asennettua ja tiedostot alkuperäisiin hakemistoihinsa. 

Jostain muistin syövereistä palautuivat komennot ohjelmaan, jota en ollut avannut yli 20 vuoteen. Ami Pro oli melko simppeli, mutta erittäin näppärä ohjelma, joka kaiken lisäksi toimi ajatuksen nopeudella nykyisiin mammutteihin verrattuna.

Erään fontin nimi piti selvittää tutkimalla suoraan dokumenttitiedostoa. Se oli kuitenkin mahdollista, sillä Ami tallensi dokumenttinsa ascii-muodossa. Suurempi ongelma oli alkuperäisten sivun- ja rivinvaihtojen säilyttäminen. Etsin pitkään lasertulostinvaihtoehtoa, joka näyttäisi taiton siten kuin se oli kirjassa, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Sivurajoja oli pakko korjailla manuaalisesti, jotta alkuperäiset numeroinnit pysyivät voimassa. Pari pientä kirjoitusvirhettäkin tuli siinä korjattua.

Lopulta tuloksena oli PDF-versio syksyllä 1993 ilmestyneestä PC-käyttäjän käsikirjasta. Tämän päivän silmillä sen sisältö on alkeellista ja visuaalisuus yksinkertaista. Paikoin esitystapa on jopa hieman nolo. Kirja henkii merkkipohjaiselle käyttöliittymälle ominaista henkeä. Tieto on tärkeämpää kuin värikkäät grafiikat. Nykylukijalle ilmiö on varmaankin vieras.

Kirjan selailu herättää nostalgisia muistoja. Ai niin, tällaista oli muistinhallinta, näin piti kikkailla tyhjä rivi komentotiedostoon ja mitä olikaan muistialueella $A000-$AFFF. Kirjaa selattuaan ymmärtää, miten paljon asiat ovat kehittyneet ja miten hyvin tietotekniikka tänään toimii.

PC-koneissa ja DOSissa oli yksi hyvä asia: ne pystyi oppimaan ja hallitsemaan. Nykyiset järjestelmät ovat monimutkaisia ja automaattisia, ja toimivat yleensä kuin itsestään -- mutta jos jotain menee pieleen, vika voi olla hyvinkin kummallinen ja syyn selvittäminen mahdotonta.

PC-käyttäjän käsikirja 6.2 ja Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja alkuperäisinä paperiversioina.

Löysin tiedostot myös samana vuonna ilmestyneestä Windows 3.1 -käyttäjän käsikirjasta, joten tein siitäkin PDF-versiot. 

Samalla tuli vastaan muidenkin kirjojen alkuperäisiä tiedostoja, jos kiinnostuneita lukijoita riittää ja löydän työhön aikaa muunnan nekin PDF-versioiksi.

Latauslinkit 7z-pakattuihin tiedostoihin:

• PC-käyttäjän käsikirja DOS 6.2 (1993)
• Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja (1993)

IT-historiaa: tekstinkäsittely

Tekstinkäsittely oli monelle yksityishenkilölle tärkeä syy mikrotietokoneen hankintaan, olihan sen tuoma parannus kirjoituskoneisiin verrattuna valtava.

Ensimmäinen yleiskäyttöinen tekstinkäsittely oli WordStar, joka sai alkunsa CP/M-aikakaudella. Se sovitettiin nopeasti myös PC:lle. CP/M-juurista johtuen nuoli- ja sivunäppäimiin ei ollut luottamista, joten kaikille oli omat Ctrl+komennot.

Wordstar 3.4

WordStar oli aikanaan kehittynyt ohjelma: se pystyi tasaamaan rivit jo näytöllä, siinä oli oikoluku (englanniksi) ja käsitteli tekstejä levyltä, joten keskusmuistin koko ei rajoittanut tiedostopituutta. Kummallisuuksia olivat ns. pistekomennot, jotka rivin alkuun kirjoitettuna säätivät asetuksia.

WordStar hävisi pian Wordin ja etenkin WordPerfectin tultua. Joskus 1980-luvun puolivälissä siitä julkaistiin aivan uudenlainen WordStar 2000 -versio, mutta se ei enää kiinnostanut ketään.

Microsoft Word oli oma suosikkini. Siinäkin oli hienoja ominaisuuksia, kuten tyylitiedostot ja undo-toiminto. Jälkimmäinen on nykyään itsestäänselvyys, mutta aikanaan se oli todella valtava parannus.

Suomennetun Wordin komennot herättivät hilpeyttä (hups!).

Wordin valikko aktivoitui painamalla Esc. Komentokirjaimet piti valita päällekkäisyyksiä välttäen, mikä tuotti ongelmia suomenkielisessä versiossa (tekstin tallennus käynnistyi Rutiini-valikosta). Itse käytin lähinnä englanninkielistä.

Wordin Y2K-ongelma

Wordin tekijät eivät ajatelleet, että joku kokeilisi ohjelmaa vielä 2000-luvulla. Luonti- ja muutospäivän kentät vuotavat yli, koska ne oli ajateltu vain vuoteen 99 asti.

Ylivoimaisesti Suomen suosituin tekstinkäsittely oli kuitenkin WordPerfect, erityisesti sen versiot 4.2 ja 5.0. Ohjelman teki Utahissa sijainnut softayhtiö Satellite Software International. Itse en WP:stä koskaan innostunut, joten tätä varten jouduin kelaamaan muistia vähän syvemmältä.

WP:ssä ideana oli maksimoida ruudun pinta-ala tekstille, joten komennot oli piilotettu toimintonäppäimiin -- ja niitä oli paljon! Kokenutkin käyttäjä tarvitsi avukseen templaatin, josta merkitykset muistuivat mieleen. Yhtään templaattia ei itselläni säilynyt, mutta netistä löytyi onneksi vielä kuvia: http://deekoo-javiel.blogspot.com/2015/02/tekstinkasittelyohjelma-word-perfect.html

WordPerfect 5.0 valintoja.

WordPerfect erosi muista siinä, että oletuksena teksti kirjoitettiin valkoisella siniselle pohjalle. Oleellinen näppäin oli Alt+F3, sillä se jakoi näytön kahtia ja esitti alemmassa ruudussa tekstin ohjaus- ja muotoilukomennot.

Alt+F3 paljasti ohjauskoodit.

Voi vain kuvitella, millaisen järkytyksen koodit aiheuttaisivat tämän päivän Windowsiin tottuneelle käyttäjälle! DOS-aikakaudella ne olivat nopeita ja tehokkaita, kunhan vain näki vaivaa niiden opiskeluun. Koulutus oli päivän sana yrityksissä ja oppilaitoksissa aina 2000-luvun alkuun asti.

Tärkeitä kysymyksiä varten WP:n alareunaan ilmestyi prompti.

Nyt tarkkana!

WP:ssä ei aluksi ollut välitallennuskomentoa kuten Wordissä, joten ylikirjoituslupa piti aina antaa joka kerta erikseen tallennuksen yhteydessä. Se vaati painalluksia, jotka esimerkiksi ohjelmaa lopettaessa saattoivat mennä sekaisin ja silloin teksti jäi tallentumatta. Auts. Muistelen myös, ettei WP:ssä ollut muokkauksiin liittyvää undo-toimintoa, mutta saatan olla väärässä.

Mac tuli markkinoille 1984 ja Windows pari vuotta myöhemmin. Graafisten käyttöliittymien kausi alkoi 90-luvun alussa, varsinkin Windows 3.0 oli tärkeä harppaus. Ja silloin Bill Gates laittoi Microsoftin pelaamaan härskisti: käyttöjärjestelmän kehittäjänä omat sovellukset hyötyivät Windowsista kilpailijoita enemmän, eikä WP:n koodipohjainen järjestelmä enää sopinut graafiseen ympäristöön. WP:n ensimmäiset Windows-versiot olivat herkkiä kaatumaan. Aiempi tekstinkäsittelyn valtias menetti asemansa nopeasti ja päätyi ensin (1994) Novellin ostamaksi, sitten siitä tuli osa Corelia (1996). Kokonaan uudistettu Windows-versio on ollut saatavilla näihin päiviin asti.

Windowsin myötä merkkipohjainen DOS Word sai jäädä, mutta Windows Wordistä (Winword) tuli Excelin siivellä suuri menestys. Ensimmäinen Windows-teksturi oli kuitenkin Ami, jonka Lotus osti omaan talliinsa. Tein 90-luvulla useamman kirjan Ami Pro -versiolla, koska Winwordin taitto-ominaisuudet olivat niin kökköjä.

Vielä takaisin 80-luvulle. On vaikea käsittää sitä sotkua, joka syntyi erilaisten tekstinkäsittelyohjelmien paljoudessa. Yritysten piti päättää, mikä ottaa käyttöön. Wordstar, Word ja WordPerfect olivat tärkeimmät, mutta tarjolla oli myös Multimate, OfficeWriter, XyWrite, Sprint, IBM:n DisplayWriter sekä kotimaiset Kirjoitan! sekä varsinkin VTKK:ssa kehitetty TEKO. Tiedostojen siirtäminen järjestelmästä toiseen oli erittäin hankalaa. Onneksi sähköpostiakaan ei vielä ollut.

PC-koneiden kanssa kilpailivat erityiset tekstinkäsittelykoneet, joissa oli näyttö, näppäimistö ja sisäänrakennettu ohjelmisto. Vaikea kuvitella, mutta 80-luvulla isoihin yrityksiin hankittiin erillisiä koneita tekstinkäsittelyä varten. Ja ne eivät olleet halpoja!

Joten jos tänä päivänä tuntuu, että Word oikuttelee tai kone toimii hitaasti, kuvittele miten onnekas kuitenkin olet saadessasi käyttää graafisia, hiirellä toimivia ohjelmia, jotka ovat täynnä automaattisia toimintoja ja joiden helppokäyttöisyys on tulosta vuosikymmenten tuotekehityksestä.

IT-historiaa: DOS, CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT

DOS oli PC-koneiden merkkipohjainen käyttöjärjestelmä, jonka Microsoft kehitti PC:tä varten IBM:lle 1981 ja alkoi sitten myydä sitä muillekin laitevalmistajille MS-DOS-nimisenä. DOS oli pahamaineinen, koska se oli kyhätty äkkiä kasaan ja PC-käyttö karkasi käsistä. Vuonna 1981 kukaan ei osannut kuvitellakaan, ettei 64 kilotavun muistin laajentaminen 10-kertaiseksi 640 kilotavuun riittänytkään. Jo muutamassa vuodessa 640 kilosta tuli rasite, jota yritettiin kiertää EMS- ja jatkomuistilla (extended). Muistirajoitukset poistuivat Windows 3.0:sta alkaen (1990) ja lopullisesti vasta Windows 95:ssä (1995).

DOSissa ei tietenkään ollut moniajoa. Eipä sille ollut käyttöäkään, koska tietoliikennettä tai graafista käyttöliittymää ei ollut. Moniajolla olisi ehkä voinut formatoida lerppua, mutta siinä kaikki. (No joo, olihan silloin BBS-purkkeja, jotka yrittivät ajaa softaa kahdella modeemilinjalla Desqview-apuohjelman avittamana, vaihtelevalla menestyksellä).

DOS oli yksinkertainen, mikä oli mainiota. Sen kaikki apuohjelmat, valitsimet ja toiminnot pystyi oppimaan. Yritäpä samaa nykyisten Windowsien tai Macien kanssa! Automaattiset, grafiikan taakse piilotetut toiminnot tekevät omia juttujaan, mikä on yleensä hienoa -- mutta jos jotain menee pieleen, mikrotuen olo on kuin lääkärillä. Ei tiedetä, mistä jokin ongelma johtuu, voidaan vain kokeilla mikä siihen auttaisi.

Ai niin, DOSissa tiedostonimien maksimipituus oli kahdeksan merkkiä. SIIS KAHDEKSAN! Ja sitten oli vielä 3 merkin tarkennin. Yritäpä siinä sitten nimetä tiedostosi ymmärrettävästi.

Kun muistelin vanhoja aikoja, muistiin ponnahti heti hokema COM - EXE - BAT. Mikäli oletushakemistossa tai hakupolussa oli komentoa vastaava ohjelma, sitä etsittiin tässä järjestyksessä. BATit olivat komentojonoja (skriptejä, sanoivat Unix/Linus-käyttäjät silloin ja mekin nyt). Ne olivat alhaisimmalla prioriteetilla, COMit olivat ylimmällä.

Buuttilevykkeellä tai kiintolevyllä piti olla CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT. Vieläkö osaisit virittää ne ulkomuistista? Yksinkertaiset tekstitiedostot varasivat muistista tilaa tiedostopuskureille, latasivat ajureita, säätivät (myöhemmissä versioissa) muistinhallintaa ja lopuksi ajettiin AUTOEXEC.BAT, joka otti käyttöön suomenkielisen näppäimistön, asetti hakupolun, komentopromptin muodon ja niin edelleen.

Tyypilliset CONFIG.SYS ja AUTOEXEC.BAT-tiedostot.

Jos parempaa editoria ei ollut, piti käyttää DOSin mukana tulevaa EDLINiä. Se toimi yhden merkin pituisilla komennoilla rivi kerrallaan. Jokainen rivi piti hakea erikseen muokkausta varten sen nimen perusteella. Hullunkuriselta kuulostava systeemi oli perua vanhoista paperipäätteistä, joissa tietokoneen kanssa keskusteltiin kirjoittamalla komentoja ja kone vastasi omalla kirjoituksellaan. Keskuskoneaikana kaikilla ei todellakaan ollut pääsyä sellaiseen ylellisyyteen kuin merkkipohjainen CRT-näyttöpääte.

Kas näin editoitiin tiedostoa rivi kerrallaan, vihreän fosforin CRT-näyttö paperipäätettä matkien:

EDLIN in action.

DIR näytti hakemistolistauksen tiedostot:

DIR-tiedostolistauksen alkua.

Levyn vapaa tila ja tiedostojen määrä selvisi CHKDSK-ohjelmalla. Tässä XT-koneessa onkin myöhempää mallia oleva 20 megatavun kiintolevy (joka tuli markkinoille IBM AT:n yhteydessä 1984):

CHKDSK ja vielä 4,3 megatavua vapaana levyllä.

DOS-ikkuna on vielä uusissakin Windows-versioissa, vaikkei sillä ole mitään tekemistä DOSin kanssa. Komennot ja apuohjelmat ovat kuitenkin samanlaisia, joskin niissä on paljon uusia valitsimia ja kokonaan uusia ohjelmiakin. Pidän edelleen auki merkkipohjaista ikkunaa, sillä jotkin kopioinnit ja tiedostojen hakemiset on helpompaa tehdä merkkipohjaisilla komennoilla. Kun ne on kerran oppinut, ne muistaa lopun ikäänsä.

Lerput, 10 megan kiintolevyt, 640 kilon muistirajoitus, CONFIG.SYS... olihan se kaikki alkeellista tämän päivän mittapuulla ajatellen. Mutta silloin kaikki toimi, ja jos ei toiminut, sen pystyi itse korjaamaan manuaaleja lukemalla. Nykyisten koneiden kanssa virheiden selvittäminen on taistelua henkien kanssa.