Mobiilivarmenne ilman häirinnänestokoodia on turvaton (1)

Tämä on ensimmäinen blogiteksti liittyen digiasioinnin turvallisuuden kohentamiseen.

Operaattorit ja viranomaiset ovat kehottaneet kansalaisia suosimaan mobiilivarmennetta, koska se on turvallisempi kuin pankkitunnukset. Mobiilivarmenne on turvallisempi lähinnä vain siksi, ettei se ole pankkitunnus, ts. sillä ei pääse vahingossa (=huijattuna) pankkiin. Teknisessä mielessä mobiilivarmenteessa on omat puutteensa ja käytettävyyskin voisi olla parempi.

Mobiilivarmenteen suurin ongelma on siinä, ettei käyttäjä voi tietää, mihin tapahtumaan tunnistuspyyntö liittyy. Nettipalvelu näyttää kyllä tapahtumatunnisteen, mutta se ei näy puhelimessa.

Tunnistus Suomi.fi-palveluun mobiilivarmenteella alkaa puhelinnumeron kysymisellä.

Kun palvelun tunnistuspyyntö lähtee puhelimeen, sim-kortille upotettu toiminta ottaa puhelimen haltuunsa ja kysyy mobiilivarmenteen PIN-koodia.

PIN-koodi puhelimessa (Android).

Samalla alkuperäinen palvelu näyttää nettisivulla tapahtumatunnisteen: 

Tapahtumatunniste??

(EDIT: Seuraava ilmiö johtuu puhelimesta tai sim-kortista, eikä koske käyttäjien enemmistöä) Käyttäjän on mahdotonta tietää varmaksi, mihin hän on tunnistautumassa. Nettisivulla tehdyn aloituksen ja puhelimella annetun koodin välillä on vain ajallinen yhteys. Kriittisin vaihe, PIN-koodin syöttö puhelimella, ei kerro mihin palveluun koodi liittyy. Tämä on vakava puute.

Tapahtumatunniste voisi nimensä mukaisesti sitoa tapahtumat yhteen, mutta se pitäisi näyttää nettisivulla jo aloituksen yhteydessä ja tietenkin myös puhelimessa, jotta käyttäjä voisi verrata koodeja keskenään.

Tällaisena järjestelmä mahdollistaa helpon huijauksen. Jos uhri saadaan houkuteltua valesivulle ja kirjautumaan sieltä mobiilivarmenteella, hän tuleekin antaneeksi oikean PIN-koodinsa huijarin taustalla käyttämään palveluun.

Ilmeisesti tästä on kyse poliisin kesällä julkaisemassa tiedotteessa, jossa kerrottiin mobiilivarmenteella tehdyistä huijauksista. Varmenne on teknisesti turvallinen, mutta puolitiehen jääneen toteutuksen vuoksi uhrin huijaaminen sillä on helppoa - etenkin, kun media ja viranomaiset ovat suositelleet sen käyttöä juuri turvallisuuden vuoksi.

Poliisin tiedotteessa kerrotaan vielä yksinkertaisempi huijaustapa: rikollinen lähettää uhrille ilmoituksen, että varmenne on vanhentumassa ja pitää uusia kirjautumalla. Jos uhri saadaan aktivoimaan tunnistus pelkän tekstiviestin tai sähköpostin perusteella, edes valesivua ei tarvita.

(Poliisi on korjannut kaikessa hiljaisuudessa tiedotteen sanamuotoja. Alun perin siinä väitettiin, että rikolliset olivat kalastelleet uhreilta mobiilivarmenteen tunnuslukuja - siitä ei ollut kyse. Ihan hyvä että korjasivat, mutta kun on kyse viranomaisen tiedotussivusta, olisi syytä ilmaista että sivua on muokattu alkuperäisen julkaisun jälkeen.)

Turvallisuutta voi parantaa merkittävästi ottamalla puhelimessa käyttöön häirinnänestokoodin. Sen jälkeen kirjautumisen aluksi puhelinnumeron ohella pitää syöttää lisäkoodi: 

Kirjautuminen häirinnänestokoodilla.

Taas uusi koodi muistettavaksi. Elisalla koodissa pitää olla 3-16 merkkiä, joista ainakin ensimmäinen on kirjain. Ehkä tämänkin olisi voinut tehdä helpommaksi? 

Tunnistuspyyntö puhelimeen lähtee vasta, kun oikea koodi on syötetty. Sen jälkeen puhelin ilmoittaa saapuvasta tunnistuspyynnöstä ja nyt näkyy myös tapahtumatunniste. Mutta miksei tunnisteen sijalla voisi olla numerokoodin sijaan palvelun nimi? 

"Telia Tunnistus" on turha tieto, koska se on vain tunnistuksen toteuttaja. Käyttäjän ajatuksissa tunnistuspyyntö tulee oikealta palvelulta, ei tunnistuspalvelulta. "Telia Tunnistus" sijaan pitäisi lukea Suomi.fi, KELA, Vero tms.

Nyt tunnistepyyntökin näkyy, mutta ei palvelun nimeä (iPhone).

Mobiilivarmenteen toteutus on kovin tekninen. Näytöllä on numeroita ja outoja sanoja, mutta käyttäjän kannalta tärkein informaatio (palvelu nimi) puuttuu. 

(Ensisijainen)? 

Ja vielä kolmaskin ikkuna, ennen kuin haluttu palvelu lopulta avautuu:

(Ensisijainen) Pyyntöä lähetetään.

Suomi oli joskus sähköisen asioinnin pioneeri, mutta ei ole enää. Kuvaavaa onkin, että DNA ja Elisa ilmoittivat äskettäin sovelluspohjaisen mobiilivarmenteen kehityksen viivästymisestä. On epävarmaa, jatketaanko kehitystä enää lainkaan. 

Mikrobitin jutussa Elisan ja DNA:n johtajat kommentoivat että "mobiilivarmenne on nykymuodossaankin jo helppokäyttöinen ja toimiva". Tästä rohkenen olla eri mieltä.

Lisäys: Palautteesta päätellen osalla käyttäjistä mobiilivarmenne toimii eri tavalla ja näyttää tapahtumatunnisteen, vaikka häiriönestokoodia ei olisi asetettu. Olisiko niin, että uudemmat mobiilivarmenteet ovat tässä suhteessa parempia? Omani ovat vanhoja, koska hankin ne kauan sitten. Joka tapauksessa häirinnänestokoodi kannattaa asettaa sen tuomasta lisävaivasta huolimatta, sillä on varmaa että huijarit oppivat uusia kikkoja myös varmennekäyttäjien huijaamiseen.

Suomen tunnistuksessa on muutakin vikaa, niistä lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Muokattu 1.9.2025, lisätty maininta puhelimen tai sim-kortin rajoituksesta kun tapahtumatunniste ei näy oikein.

Seuraava kirjoitus tästä aiheesta >

Oliko Eagle S sittenkään hybridivaikuttamista?

Venäjän Pietarista lähtenyt huonokuntoinen Eagle S -säiliöalus aiheutti joulupäivänä 2024 suurta vahinkoa Suomen ja Viron välisille sähkö- ja tietoliikennekaapeleille. Se raahasi ankkuria 90 kilometrin matkan pitkin merenpohjaa katkoen tärkeän Estlink 2 -sähkökaapelin ja neljä tietoliikennekaapelia, niiden joukossa Suomen tärkein C-Lion1-datakaapeli Saksaan.

Tällä kertaa Suomi ryhtyi järeisiin toimiin. Laiva pysäytettiin näyttävässä operaatiossa, joka oli kuin Remeksen kirjasta. Puolen vuoden poliisitutkinnan jälkeen kapteeni ja kaksi perämiestä vastasivat eilen Helsingin käräjäoikeudessa syytteisiin törkeästä tuhotyöstä ja tietoliikenteen häirinnästä. Vahingot nousivat 60 miljoonaan euroon.

Eagle S:n episodi sai talvella paljon julkisuutta. Asiantuntijat pitivät varmana, että teko oli tahallista hybridivaikuttamista. Ilta-Sanomien jutussa 30.12.2024 siteerattiin Lloyd's List -julkaisua, jonka mukaan "aluksella on valtavia matkalaukkuja täynnä kannettavia tietokoneita, joissa on turkin- ja venäjänkielisiä näppäimistöjä". 

Jutussa oli mukana räväköistä lausunnoistaan tunnetun Pekka Toverin twiitti, jonka mukaan Venäjä on aina käyttänyt siviilialustoja signaalitiedusteluun ja sabotaasiin, eikä siitä pidä olla yllättynyt. Toinen kansanedustaja, puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg, piti sentään päänsä kylmänä, eikä lähtenyt spekuloimaan tutkinnan ollessa kesken. Nykyaikaiset signaalitiedustelun laitteistot ovat monimutkaisia, ei niitä pelkän merimiehen taidoilla käytetä.

Poliisitutkinnassa vakoilulaitteita ei löytynyt, ei liioin Venäjän antamia toimintaohjeita. Syyttäjät päätyivät ajamaan tuomiota törkeästä tuhotyöstä, siinäkin rangaistusvaatimus asteikon alapäästä 2,5 vuotta (haarukka olisi 2-10 vuotta). Ehkä Washington Post oli sittenkin oikeassa kertoessaan tammikuussa 2025, että kyse oli vahingosta, vaikka tietoja ei Suomessa tuolloin haluttu uskoa.

Eikö Eagle S siis ollutkaan pelättyä Venäjän hybridivaikuttamista? Oliko se todella vain yhdistelmä huonoa merimiestaitoa ja huonokuntoista tankkeria? Somessa moni on edelleen sabotaasin kannalla, vaikka poliisitutkinta ei löytänyt siitä merkkejä. Samaa viesti rivien välistä myös Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Jukka Savolainen eilisillan A-Studiossa. Kiinalaisten alusten jälkeen tullut Eagle S ei voinut ajoituksen vuoksi olla pelkkää sattumaa tai huonoa tuuria. Sen on täytynyt olla tahallista.

Oliko se sittenkin tahallista?

Ehkä joskus saamme tietää totuuden. Mutta lähtökohta on, että suomalaiseen järjestelmään ja esitutkintaan voi luottaa. Jos näyttöä ei saada, jäävät vain spekulaatiot.

Eagle S on vain yksi viimeaikaisista tapauksista. Kun Nordstream 2 -kaasuputki räjäytettiin syyskuussa 2022, suomalaiset asiantuntijat pitivät sitä Venäjän operaationa: "Kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan ei ole epäilystäkään siitä, mikä taho on Nord Stream -kaasuputkien rikkoutumisten taustalla" (MTV), "Ville Niinistö analysoi Twitterissä, että on helppoa päätellä Venäjän olevan vuodon taustalla" (MTV) ja "Kaasuputkien hajottaminen palvelee silti Venäjän laajempaa agendaa ja strategiaa. Se on aivan selvä, [Hanna] Smith sanoo" (HS).

Motiiviksi oman putken tuhoamiselle riitti halu aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä lännessä. Viime viikolla teosta pidätettiin kuitenkin ukrainalainen mies. Kiinnostavaa nähdä, mitä tekijöistä vielä paljastuu.

Tällä viikolla on kohuttu Vaasaan matkaavasta HAV Dolphin -rahtialuksesta, jota Saksan ja Alankomaiden viranomaiset epäilivät venäläiseksi vakoilualukseksi ja droonitukikohdaksi. Tuoreimpien tietojen mukaan kyse on lähinnä väärinkäsityksistä. Rahtina on teräspalkkeja suomalaiselle tilaajalle.

Media uutisoi mieluusti pelottavista uutisista ja räväkät suomalaiskommentit saavat näkyvyyttä. Turha pelottelu kääntyy kuitenkin itseään vastaan. Hybridivaikuttamisen näkeminen joka puolella on jo itsessään hybridivaikuttamista. Venäjä kääntää lännen vääräksi osoittautuneet väitteet osaksi omaa narratiiviaan, joka syö lännen uskottavuutta niin sen oman maan kuin kansainvälisen yleisön silmissä.

Lisäys 31.8.2025: Kohu HAV Dolphin -aluksesta (Asiantuntija vakuuttunut: HAV Dolphin täyttää hybridi­operaation tunnusmerkit) osoittautui turhaksi. Uutisen mukaan

Tarkoitus herättää epävarmuutta

Paasosen mukaan näyttää siltä, että laiva pyrkii toimimaan rajamaastossa liikkumalla epätavallisesti ja pysähtymällä pitkiksi ajoiksi: se ei selvästi riko lakia, mutta sen toiminta poikkeaa tavanomaisesta.

Ja niin on tarkoituskin, jotta yleisössä saadaan aikaan levottomuutta.

– Luodaan tämmöistä epävarmuutta. Sehän on juuri tyypillistä hybridivaikuttamista.

Suomen viranomaiset tarkastivat aluksen eivätkä löytäneet mitään. Onko lännen tiedustelutieto näin heikkoa vai ovatko venäläiset meitä ovelampia? Ennen kaikkea epävarmuutta herättävät jatkuvat väitteet hybridivaikuttamisesta. Jos Venäjän tavoitteena on herättää epävarmuutta, miksi suomalaiset tekevät juuri niin kuin venäläiset toivovat?

Venäläiset operaattorit Suomessa

Uutinen venäläisen operaattorin Suomeen perustamasta tietoliikennekeskuksesta hämmensi kaksi viikkoa sitten. Miten venäläinen operaattori voi hyökkäyssodan ollessa kesken perustaa Suomeen tietoliikennekeskuksen, etenkin kun Traficom kommentoi olevansa asian suhteen mediatietojen varassa? Kansanedustaja ehti jo somessa vaatia tiukempia rajoituksia ja lisää valvontaa.

Odotin, että jokin media tarttuisi aiheeseen ja selvittelisi sitä tarkemmin, mutta mitään ei kuulunut. Selvittelin sitten itse.

"Tietoliikennekeskus" on ilmeisesti venäläisen Beeline-operaattorin itsensä käyttämä termi ja turhan mahtipontinen. Ilmeisesti kyse on vain yhdysliikennepisteestä (IPX). Se voi olla järeämpi reititin konesalissa, joka yhdistää eri operaattorien verkkoja (siitähän se internet-nimikin on tullut, eri toimijoiden verkkojen yhdistämisestä).

Kun operaattori myy asiakkaalleen nettiyhteyden, sillä pitää itsellään olla sopimuksia muiden operaattorien kanssa liikenteen välittämisestä, jotka sitten taas sopivat muiden kanssa ja niin edelleen. Yhdysliikennepiste on paikka, jossa eri operaattorien verkot kohtaavat toisiaan ja vaihtavat liikennettä keskenään. 

Suomalaisten operaattorien yhdysliikennepiste on FICIX: laitetila, johon tulevat eri operaattorien kaapelit ja järeä reititin vaihtaa liikennettä niiden välillä. FICIXin jäsenlistalta löytyy vain yksi selvästi venäläinen operaattori: RASCOM JSC. Tämä on ilmeisesti eri operaattori kuin saman niminen afrikkalainen satelliittiverkon toimija (Rascomstar.com)? 

Venäläisen RASCOMin sivujen mukaan yksi sen partnereista on suomalainen Digita. Kyse on colocation-yhteistyöstä eli käsittääkseni jakavat saman laitetilan. Olisi kiinnostavaa tietää, meneekö Digitan verkosta liikennettä venäläisen operaattorin verkkoon tai päinvastoin. "Liikenne" tarkoittaa tässä yhteydessä sekä internet- että matkapuhelinliikennettä. Rascom listaa peräti 10 kytkentäpistettä, yksi Espoossa, yksi Vantaalla ja loput Helsingissä (osoitteineen).

Kriittisyydestään huolimatta kaapeliyhteyksien teleoperaattoriksi voi Suomessa ryhtyä kuka tahansa. Radiotaajuudet ovat sitten eri juttu. Operaattorilta edellytetään kuitenkin teletoimintailmoitusta Traficomille. Lista ilmoituksen tehneistä yrityksestä löytyy teletoimintarekisteristä. Listalta ei kuitenkaan löydy Beelinea eikä Rascomia (tai sen emoyhtiö Vimpelcomia).

Mitä sitten toiminta teleoperaattorina tarkoittaa? Ainakin yhteyksien myyntiä asiakkaille. Harva operaattori kaivaa itse maahan kuitua fyysisesti oman verkon rakentamiseksi. Tuskin myöskään venäläinen Rascom on itse kaivanut kaapeleita Suomesta Venäjälle. Todennäköisesti se ostaa kapasiteettia tai kuidun käyttöoikeutta joltain suomalaiselta toimijalta, joka varsinaisesti omistaa kaapelin.

Mutta kuinka monta venäläistä operaattoria toimii Suomessa? Mikä on täällä toimivien operaattorien omistuspohja ja miten ne liittävät omat verkkonsa muihin? Kukaan ei tiedä.

Voi tuntua yllättävältä, ettei operaattoritoimintaa valvota tämän tarkemmin. Traficomilla on kuitenkin oikeus valvoa operaattorien toimintaa ja teknistä tietoturvaa, sillä laki velvoittaa kuljettamaan liikenteen sen sisältöä urkkimatta. Tarkastuksia voidaan tehdä, jos toiminta herättää epäilyksiä. Ilmeisesti näin ei ole vielä käynyt.

Mikä sitten olisi pahinta, mitä pahantahtoinen operaattori voisi tehdä? Ainakin vakoilla oman verkkonsa läpi kulkevaa liikennettä, ehkä myös häiritä kyberhyökkäyksessä tahallisesti muita operaattoreita sotkemalla verkkojen reititystietoja. Tällainen havaittaisiin nopeasti ja johtaisi liiketoiminnan loppumiseen, mutta kriisitilanteessa sitäkään ei voi sulkea pois.

Vieraan maan omistamassa verkossa voi yhdysliikennesopimusten vuoksi kulkea vaikka kahden suomalaisen asiakkaan keskinäistä liikennettä. Tätä asiakas ei voi tietää, ja kun operaattorien taustat näyttävät olevan huonosti tunnettuja, kannattaa aina salata kaikki vähänkin tärkeä liikenne. Vaikka oma operaattori olisi luotettava, seuraavaksi liikenteen saava ei välttämättä ole sitä. Näin internet on aina toiminut.

Itselle herää myös kysymys tiedustelulakien kiertämisestä. Onko siviili- ja sotilastiedustelua tekevillä tahoilla varmasti riittävän laajat pääsymahdollisuudet, vai voidaanko operaattoreita perustaa vain siksi, että niillä kierretään tiedustelun laillisia seurantapisteitä?

Olisiko tarpeen valvoa operaattoritoimijoita tarkemmin vai onko toiminta samanlaista kuin kaikki muukin bisnes?

Muokattu 25.8.2025

Mysteerirakennus Espoossa - paljastiko Remes turvallisuussalaisuuden?

Espoon Nihtisillassa, kun ajetaan Turun moottoritieltä Kauniaisiin, oikealle puolelle jää mystinen rakennus. Mystinen se on siksi, ettei isossa valkoisessa rakennuksessa ole mitään logoja eikä nimiä, ei ole koskaan ollut. Ikkunat näyttävät aina peitetyiltä ja tontin ympäri kulkee aita. 

Edessä Nihtisillan ABC, taustalla valkoinen mysteerirakennus.

Ilkka Remeksen Horna-kirjan sivulla 90 lukee seuraavaa:

"Marko laski KRP:N esitutkinta-aineistonipun pöydälle ja kuunteli kuinka Turunväylä kohisi ikkunan takana. Hän istui Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen toimistossa Espoon Nihtisillassa. Samassa persoonattomassa toimistotalossa Kutojankulmassa toimi myös puolustusvoimien tietotekniikkalaitos."

Ilmeisesti talon arvoitus on ratkennut. Muistelen, että vuosia sitten talon lähellä oli jopa dronen lentokieltoalue - varma merkki siitä, että paikassa on jotain salattua. Kielto on sittemmin poistunut.

Onko kyseessä tosiaan PV:n tiedustelulaitos? Niidenhän pitäisi olla salaisia. Remes tuskin paljastaisi tietoa vahingossa, sen verran suhteita hänellä on PV:n tiedusteluväkeen. Kirjasta ei ole tietääkseni tehty tutkintapyyntöä, vaikka HS-toimittajien saaman tuomion valossa kyseessä voisi olla turvallisuussalaisuuden paljastaminen.

En ole missään nähnyt virallista mainintaa talon käyttötarkoituksesta, joten ilmeisesti tietoa ei ole tarkoitettu julkiseksi. Uskallan kuitenkin mainita asiasta, koska myös Remes on niin tehnyt.

Horna-kirjan alussa on kuvausta Luonetjärvellä Tikkakoskella sijaitsevasta Viestikoelaitoksesta. Toisen luvun alussa kuvataan myös Casa C-295 tiedustelukonetta ja sen Lockheed Martinilta ostettua Dragon Shield signaalitiedustelujärjestelmää. "Yli 110 miljoonaa euroa maksanut huippusalainen laitteisto oli Suomen varjelluinta teknologiaa, jonka salaisuuksiin oli vihitty vain tiedustelulaitoksen eliittiä" (s. 13).

Horna ilmestyi vuonna 2014, kolme vuotta ennen Helsingin Sanomien tuomioon johtanutta juttua.

Miten tunnistan romanssihuijauksen?

Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä ilmeisen romanssihuijauksen uhri. Hän toivoi, että varmistaisin huijarin lähettämien kuvien aitouden tai katsoisin, löytyvätkö ne netistä jollain muulla nimellä. Uhri kertoi, että viestittely oli jatkunut jo pitkään ja osapuolten välille oli syntynyt tunnetta. 

Jo ennen kuvien katsomista aavistin pahaa. Tarina kuulosti tyypilliseltä romanssihuijaukselta, jossa mies on tutustunut suomalaiseen uhriin sosiaalisessa mediassa, viestitellyt pitkään ja suunnittelee nyt Suomeen muuttamista. Ennen pitkää tarvitaan rahaa matkajärjestelyihin ja muihin hyviin tarkoituksiin.

Ilmeisesti huijareilla on valmis käsikirjoitus, sillä tarina on aina samanlainen. Mies on armeijan palveluksessa, mutta lopettelemassa uraansa. Vaimo on ehkä eronnut tai kuollut, ja nyt mies on yksin. Mies väittää olevansa Suomen kaksoiskansalainen, mikä armeijataustan vuoksi olisi erittäin epätodennäköistä. Armeija on kuitenkin sopiva tekosyy sille, miksi yhteydenpito on epäsäännöllistä eikä kaikkia kanavia voi käyttää. On pakko turvautua sosiaaliseen mediaan ja pikaviestien teksteihin.

Miehiä huijattaessa tarina on melkein samanlainen, mutta nyt kirjoittaja on naislääkäri, joka on adoptoitu lapsena Turusta ja on nyt töissä Jemenin sairaalassa. Ankeat olosuhteet vaikeuttavat viestintää eri tekosyillä. Lähdin yhteen tällaiseen huijaukseen mukaan ja Ilta-Sanomat teki siitä jutun.

Varmaan paras asiantuntija romanssihuijausten tunnistamiseen on Facebookissa Tuula Elizabeth Visa, joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Kannattaa kysyä häneltä mielipidettä, jos oma lähipiiri ei riitä vakuuttamaan, että kyse on huijauksesta. Myös sivustosta https://nettideittiturva.fi voi olla apua. Ihminen uskoo mielellään sen, minkä toivoisi olevan totta.

Paitsi, että rakkaushuijarin tarina on aina sama ja jo itsessään epäilyttävä, huijarin tunnistamiseen on helppo keino: pyydä häntä videokeskusteluun vaikka Whatsappissa. Kuka ylipäätään muuttaisi Suomeen ilman, että on ensin keskustellut videolla toisen henkilön kanssa?

Romanssihuijari keksii aina jonkin selityksen, miksi kuvapuhelu ei onnistu. Helena Antero vetosi siihen, ettei Jemenin sotilassairaalassa saanut käyttää älypuhelinta, hän oli vain pöytäkoneen varassa. Tämä huijari vetosi videopuhelun vaatimaan lisämaksulliseen liittymään (täyttä puppua tietenkin, mitään lisämaksua ei ole).

On tapauksia, joissa romanssihuijari on ollut palkattu näyttelijä, mutta tämä yksinkertainen konsti riittää karsimaan 95 % huijareista.

Kuvien etsintä ei ole kovin tehokasta, sillä ne ovat usein tekoälyn luomia, eikä vastaavia löydy mistään. Tässä tapauksessa löytyi. Kyseessä oli serbialainen poliitikko, joka kieltämättä olisi mennyt suomalaisesta. Hänestä oli myös runsaasti kuvamateriaalia, joten huijari saattoi poimia sopivia kuvia eri tilanteista.

Romanssihuijarit ovat kenties alhaisimpia kaikista huijareista. He vetoavat uhreihin, jotka ovat jo valmiiksi yksinäisiä ja haavoittuvia, ja käyttävät heitä armotta hyväkseen. Romanssihuijaus ei vaadi tekijältä osaamista, tarvitaan vain aikaa. Siksi yrittäjiä riittää loputtomasti. Valitettavasti myös uhreja, vaikka näistä asioista on varoitettu loputtoman monta kertaa.

Avainsanoja: rakkauspetos, romanssihuijari, nettihuijaus