maanantai 1. elokuuta 2022

Havaintoja kesän autolomalta Suomessa

Tänä kesänä on tullut ajeltua Suomea ristiin rastiin kirkkojen dronekuvausprojektin vuoksi. Muutamia havaintoja kesän autoilusta.

Havainto 1: Suomi on kesällä tavattoman kaunis maa, etenkin aurinkoisella säällä. 

Sininen ja valkoinen - ja vihreä!

"Sininen ja valkoinen" on kaikille tuttu termi, on vettä ja lunta - mutta mihin unohtui vihreä? Suomen lipussa pitäisi oikeastaan olla kolme väriä, nyt vihreä puuttuu. Varsinkin dronella havaitsee, miten vihreys hallitsee kesäistä Suomea. No, osittain se johtuu siitä, että dronen kamera syventää vihreän sävyjä tarkoituksella. Mutta lopputulos on hieno.

Suomi on sininen ja valkoinen - mutta myös vihreä, ainakin kesällä.

Havainto 2: Niin hyviä kuin navigaattorit ovatkin, mikään ei korvaa perinteistä paperikarttaa. Puhelimella tai tietokoneella saa tarkat reittiohjeet, mutta ellei määränpää ole vielä tiedossa, suuntien ja etäisyyksien hahmottaminen isoltakin näytöltä on pahuksen vaikeaa. "Mihin ajetaan illaksi?" kysymykseen voi vastata vain paperikartta.

Paperikartta ja navigaattori - molempi parempi.

Parasta tietenkin on yhdistää molempien vahvuudet. Suunnittelu paperikartalla, täsmäohjeet navigaattorista. Google Maps antoi liki erehtymättömästi hyvät reitit. Yllätyksenä muutama kirkko oli merkitty hieman väärään paikkaan.

Monilla maantieosuuksilla puhelin putosi 3G-verkkoon. Uudempi 4G ei kuulu läheskään kaikkialla. Operaattorit sulkevat 3G-verkon vuoden 2023 aikana, jolloin tarjolla ovat ainoastaan 4/5G ja vanha GSM-verkko (2G). Toivottavasti 3G:ltä vapautuvia mastopaikkoja ja taajuuksia käytetään 4G-verkon laajentamiseen, muutoin maanteillä ja mökeillä jäädään pelkän peruspuhelimen varaan. Se ei nykypäivänä riitä edes Google Mapsille.

Havainto 3: Huoltoasemat menevät kiinni yllättävän aikaisin ja moni tarjoaa bensaa vain automaatista. Ei ole vettä eikä ilmaa renkaisiin, kahvilasta puhumattakaan. Esimerkiksi iso ABC-asema Vaskikello sulki ovensa jo klo 20. Ei tämä bensa-autolle ongelma ole, mutta sähköautoille voi olla. Aika tulee pitkäksi, jos lataus vie tunnin eikä mikään asemalla ole auki.

Yllättävän harvalla huoltoasemalla on enää (toimivaa) laitetta renkaiden täyttämiseen.

Yllättävän harvalta asemalta saa enää ilmaa renkaisiin. Monilla asemilla laitetta ei ole ollenkaan, muutamissa se oli rikki. Sitten on vielä ylitekninen digitaalinäyttö, jolla ilmanpaineen saa halutuksi, mutta ei ilmeisesti voi mitata, paljonko renkaassa on ilmaa. Se olisi ollut tarpeen, kun rengaspainevaroitin ilmoitti yhden renkaan alentuneesta paineesta. Silmämääräisesti rengas näytti olevan kunnossa, mutta toimivan mittarin löytäminen olikin yllättävän työlästä.

Vanhassa vara parempi: tämä toimii, eikä mitään digiä tarvita.

Havainto 4: Ukrainan tapahtumien vuoksi olen tänä kesänä katsellut sankarihautoja ihan uusin silmin. Pienillä paikkakunnilla sankarihautojen alue tuntuu suurelta, vaikka pitäjät olivatkin ennen isompia. Itse asiassa alueet ovat melkein vakiokokoisia pitäjän koosta riippumatta.

Sankarihautoja Jalasjärvellä.

Pohjanmaalla näytti joillakin sankarihautausmailla olevan tapana merkitä myös kaatumispaikka, kaikki tuttuja nimiä historiankirjoista. Joissain luki paikan tilalla "sotilassairaalassa". Kalvolan hautausmaalla osui silmään hautoja, joissa kuolinajaksi ilmoitettiin vuosi 1952 ja toisessa 1947.

Kalvolan sankarihautoja.

Lähes kaikki kaatuneet olivat parinkympin päällä olevia miehiä, parhaassa iässään. Heidän kohtalonsa on ollut hirveä isku läheisille, mutta myös nuorelle kansakunnalle. On ihmeellistä, että Suomi sodan tappioista huolimatta pystyi nousemaan hyvinvointivaltioksi. Hattu päästä edellisille sukupolville! Ukraina on nyt samassa tilanteessa.

Havainto 5: Radiokanavat ovat rasittavia. Kaupallisilla kanavilla pyörivät samat hitit päivästä toiseen. Soittolistat ovat lyhyitä. Suosituimmat biisit soitetaan nopeasti puhki. Yllättäen myös Nostalgia-kanavalla soivat samat 70-luvun biisit, vaikka vanhemmassa musiikissa olisi, mistä ottaa. Radio Classic käyttää sekin soittolistoja. Samat klassiset esitykset toistuvat muutaman päivän välein, eivätkä ne ole mitään hittejä. Tästä on vaikea ymmärtää. Kuulutuksetkin on nauhoitettu etukäteen. Jostain syystä Classic-kanava on alkanut suosia keskiaikaista musiikkia, joka on - anteeksi vain - pitkäpiimäistä eikä sovi lainkaan Suomen kesään.

Radiomainonta on yllättävän tehokasta. Kun on kuullut saman mainoksen 20 kertaa muutaman päivän aikana, sitä ei saa pois mielestä vaikka yrittäisi. Bättis oli oikeassa, kun pilkkasi Robinia radiomainonnan unohtamisesta. Tänään, elokuun ensimmäisenä päivänä, mainokset tuntuvat vihdoin vaihtuneen.

Havainto 6: Suomessa on mukavaa. Monia kiinnostavia kohteita tuli kesällä vastaan, osa ihan yllätyksenä. Myös monia kohtaamisia ventovieraiden suomalaisten kanssa, jotka olivat sekä paikallisia että toisia matkaajia. Nuoria kesätöissä. Ainakin kahviloissa hintataso on selvästi suuria kaupunkeja edullisempi. Ylistarossa kaksi kahvia ja kaksi pullaa maksoi yhteensä 4,95 euroa. Piti oikein kysyä tytöltä, oliko hän varmasti huomioinut kaiken. Kuulemma oli. 

Havainto 7: Urheilukentistä ei ole pulaa. Jos urheilukenttien tai kiekkokaukaloiden määrä takaisi menestyksen, Suomi olisi maailmanmestari. Drone-kuvista on helppo havaita, miten yleisurheilukentät ovat usein hienolla paikalla järven tai joen rannalla, tai sitten aivan keskustassa.

Haapajärven urheilukenttä.

Ennen maalla ei nuorilla ollut juuri muuta harrastusta kuin urheilu. Nyt tietokonepelit ja nettiviihde ovat tulleet kilpailemaan ajankäytöstä. Saapa nähdä, miten se vaikuttaa. 

Nivalan urheilukenttä.

Havainto 8: Sukunimet ovat paikannimiä. Ei ollut mikään uusi asia, mutta silti yllätti nähdä monia harvinaisiakin sukunimiä kylien niminä. Peräinen, Sorsakoski, Paalijärvi, Ranta-aho, Stubb, Ukkola, Puhakka... kaikki tulivat vastaan tienviitoissa. Sieltähän me suomalaiset olemme tulleet, maalta.

Lisäys 6.8.2022: Autoilun tiekarttoja ei välttämättä löydy joka huoltoasemalta tai tavaratalosta. Kuvan kartta maksaa verkkokaupassa 17 euroa ja se löytyy osoitteesta https://www.karttakauppa.fi/tuote/suomi-matkailukartta-11-milj-2/. Ei mikään huono hankinta autoon kaiken varalta.

Muokattu 4.8.2022

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisit lisätä sen linkin kaikista kuvista tähän blogiin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hmm... tarkoitatko drone-kuvia?

Tässä Helsingin drone-kuvia
Tässä muun Suomen drone-kuvia
Kirkkojen drone-kuvausprojektin kuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Jostain syystä Classic-kanava on alkanut suosia keskiaikaista musiikkia, joka on - anteeksi vain - pitkäpiimäistä eikä sovi lainkaan Suomen kesään.

Minusta Classic on soittanut pari vuotta enemmän lähinnä Barokkia, mutta eihän se ole keskiaikaista musiikkia. Keskiaika oli 400–1500, Barokki 1600-1750. Alla pätkä Wikipedian sivulta:

- https://fi.wikipedia.org/wiki/Taidemusiikki

Antiikki (–476)
Keskiaika (476–1400)
Renessanssi (1400–1600)
Barokki (1600–1750)
Galantti tyyli (1720–1775)
Klassismi (1770–1830)
Romantiikka (1815–1910)
1900-luku (1900–1999)
Nykymusiikki (uusin musiikki)

Jos Classic kanava soittaisi vain kirjaimellisesti Klassismin ajan musiikkia, niin iso osa taidemusiikista jäisi soittamatta.

Ylen ykkönen soittaa Barokkia myös nykysin aika paljon, se on ilmeisen suosittua, suomalaiset barokkiorkesterit konsertoivat ahkerasti ja soittavat todella hyvin. Riston Valinnassa myös vanhempaa musiikkia, mutta Buxtehude ym. Nordellin suosikit on jo Barokkia ei enää keskiaikaista musiikkia.

Minä en perusta taidemusiikin nykymusiikista, siis useimmista nykymusiikin säveltäjien teoksista (Saariaho jne), mutta Arvo Pärt ja Philip Class on tehnyt hienoja sävellyksiä. Vanhempi musiikki on enemmän minun mieleeni, niin taide, jazz kun populaarimusikissakin.

Siitä olen samaa mieltä, että soittolistat ovat liian lyhyitä ja aika pian kyllästyy ja on vaihdettava kanavaa jos radiota kuuntelee. Mutta ilmeisesti mainosrahoitteisesti toimivilla ei ole varaa tehdä pidempiä tai useammin vaihtuvia listoja ja sellaista musiikkitoimitustyötä kun Ylellä on verorahoilla musiikkitoimittajat voivat.

Nykyisin musiikkia voi kuunnella myös muuten kuin radiosta helposti ja tehdä myös soittolistoja itse jos ei radio miellytä. Vaivaa siinä tietysti on enemmän kuin vain radion avaamisessa ja kanavan valitsemisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kävittekö jo moikkaamassa Rungiusta Keminmaan Pyhän Mikaelin kivikirkossa?

KohtoKohto kirjoitti...

Olen samaa mieltä Petteri Järvisen kanssa paperikartasta. Ympäristön hahmottamiseen paperikartta on edelleen paras vaihtoehto. Mihin illaksi ajetaan kysymykseen ei pieneltä ruudulta ihan helposti saa vastausta. Varsinaiseen suunnistamiseen navigaattori on toki parempi väline. Toki ehkä todella iso näyttö voisi ajaa saman asian kuin paperikartta.

Sotaveteraanien kunnoittaminen ja ylipäänsä veteraanisukupolven kunnioittaminen on Ukrainan tapahtumien myötä noussut pinnalle. Hyvä kun Petteri Järvinenkin sen nostaa esille. IT-alalla itsekin työskentelevänä voin sanoa, että aina näin ei ole ollut, vaan alalla monien toimijoiden taholta on käyttäydytty usein äärimmäisen epäkunnioittavalla tavalla esimerkiksi sotaveteraaneja kohtaan.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Minusta Classic on soittanut pari vuotta enemmän lähinnä Barokkia, mutta eihän se ole keskiaikaista musiikkia. Keskiaika oli 400–1500

Jaa, pitääpä tarkkailla asiaa. Tarkoitan todella keskiaikaista musiikkia, missä ei ole aina edes soittimia. Kanavalla oli vanhan musiikin tunti ("kun kirkkojen holvikaaret täyttyivät laulusta"), se tuntuu jääneen päälle. Mutta ehkä tämä on subjektiivista.

Soittolistan lisäksi kuulutukset ovat ennalta nauhoitettuja. Olen kahdesti kuullut kuuluttajan sanovan Toscan Vissi d'Arten säveltäjäksi Mozartin, vaikka oikea säveltäjä oli tietenkin Puccini. Kerta menisi inhimillisen erehdyksen piikkiin, kukaan ei tee virhettä kahdesti.

Radio Classicin viimeksi soineet levyt näkyvät mukavasti nettisivulla. Juuri nyt siinä ei ole keskiaikaa, mutta ei liioin barokkiakaan. Ehkä tämä on vain kuulijan korvassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Esimerkiksi iso ABC-asema Vaskikello sulki ovensa jo klo 20."

Vieressä on alkuperäinen Vaskikello, jonka naapuriksi iso abc piti tunkea selkeästi yrityksenä tappaa se(kin) pois. itse käyn aina yksityisillä, pienemmillä asemilla eli muilla kuin "apseilla", ellei ole välttämätön ja pakottava tarve toisin.