maanantai 25. huhtikuuta 2022

Voiko Twitterin sananvapauden ostaa ja myydä?

SpaceX-raketilla ja Tesla-autoillaan maailman rikkaimmaksi noussut Elon Musk on monelle melkeinpä sankari. Mies, jolla on kanttia sanoa mitä ajattelee ja toimia viranomaisista piittaamatta. Liekinheittimen kaltaisia outoja, jännittäviä tempauksia. Ihmisen kaltainen robotti Optimus, jonka pitäisi tulla kauppoihin jo ensi vuonna. Itsestään ajava auto, jonka Musk lupasi viisi vuotta sitten.

Monet Muskin tempaukset olisivat ainoastaan huvittavia, ellei kyseessä olisi maailman rikkain ihminen, jolla on oikeasti varaa tehdä mitä lystää. Musk on kuin Trump, mutta oikeasti miljardööri, joka voi tuhlata rahojaan vapaasti. Toisia tämä huvittaa, toisia pelottaa.

Tuorein episodi alkoi huhtikuussa, kun Elon Musk osti 2,9 miljardilla dollarilla 9,2 % osuuden Twitter-yhtiön osakkeista. Sillä hinnalla hänestä tuli suurin yksittäinen osakkeenomistaja. Osto aiheutti kuhinaa Twitterin nykyisessä hallituksessa ja lopulta Musk ilmoitti, ettei hän halua hallitukseen, koska se rajoittaisi hänen osakeomistuksensa enintään 14,9 prosenttiin yhtiöstä. 

Elon Musk ja hänen Twitter-profiilinsa.

Sen sijaan hän teki elonmuskmaisen tempun ja ilmoitti haluavansa ostaa koko yhtiön 41,39 miljardilla dollarilla. Rahoitus tulisi häneltä itseltään ja muilta samanmielisiltä rahamiehiltä. Osake ampaisi nousuun ja hallitus joutui hankalaan tilanteeseen. Sen lakisääteinen velvoite on ajatella osakkeenomistajien, ei käyttäjien tai kansakunnan etua. Mutta mikä lopulta on osakkeenomistajien etu pitkällä tähtäimellä?

Musk sanoo olevansa huolissaan Twitterin sananvapaudesta. Viime vuonna hänen kyselyynsä vastasi miljoona käyttäjää, joista 70 % väitti, ettei palvelu toteuta sananvapautta riittävästi. Musk on ilmoituksensa mukaan "sananvapausabsolutisti", joka ei hyväksy mitään rajoituksia. Ilmeisesti Muskin mielestä esim. Venäjän pitäisi saada levittää vapaasti valheitaan Ukrainan sodasta sananvapauden nimissä, samoin QAnonin ja tieteen vastustajien.

Muskin tarjous ostaa Twitter pois markkinoilta, käytännössä hänen omaksi leikkikalukseen, on huolestuttava. Musk tekisi sen, mistä Trump vain unelmoi: hän pääsisi hallitsemaan maailmanlaajuista viestintäalustaa. Jos Trump olisi kiltisti, Musk voisi integroida mukaan Trumpin huonosti aloittaneen Truth-palvelun.

Mahtaisiko Musk esimerkiksi poistaa häntä ärsyttäneen tilin @ElonJet, joka twiittasi tietoja hänen yksityisen suihkukoneensa lennoista? Rahalla saa yksityisyyttä ja vallan määrätä muiden sananvapaudesta. Musk yritti ostaa nuoren miehen ulos Twitteristä 5000 dollarilla, koska katsoi lennoista tiedottamisen vaarantavan oman turvallisuutensa. Mihin nyt unohtui ElonJetin sananvapaus?

Jos länsimaassa ökyrikkaat miljardöörit voivat ostaa sananvapauden ja määrätä siitä mielensä mukaan, olemmeko enää parempia kuin diktatuurit, joissa yksinvaltias päättää samoista asioista? Länsimaissa sananvapaudella on rajansa, mutta niihin on hyvä syy ja niistä on päätetty demokraattisella prosessilla.

Hintatarjous 54,20 dollaria osakkeelta on viittaus marijuanaan. Maailman rikkaimmalla miehellä on varaa leikkiä miljardeillaan, samalla kun Ukrainassa soditaan ja omassa maassakin riittäisi korjaamista. Äärimmäinen markkinatalous on ajanut itsensä tasolle, jossa vastareaktiot ovat väistämättömiä - ja suorastaan tarpeellisia. 

Aluksi näytti siltä, että Twitterin hallitus torjuu ostoyrityksen ja tarvittaessa työntekijät äänestävät jaloillaan. Nyt kuitenkin tiedot kertovat, että hallitus harkitsisi myyntiä (Twitter alkaa lämmetä Elon Muskin ostotarjoukselle, neuvottelut alkoivat). Rahan houkutusta on vaikea vastustaa. 

Haluaako Musk toteuttaa ajatuksen täydellisestä sananvapaudesta Twitterissä? Arvaamattoman omistajan hallinnassa Twitterin tulevaisuus voisi kääntyä yllättävään suuntaan. Tiedetään, että EU haluaa lisätä somejättien vastuuta ja kiristää sääntelyä. Zuckerberg uhkaili vetää Facebookin pois EU-alueelta, mutta Musk voisi oikeasti sen tehdäkin. Miten sitten toteutuu suomalaisten sananvapaus Twitterissä, jos sinne ei ole enää pääsyä?

Yksityisessä omistuksessa Twitter olisi paitsi Muskin leikkikalu, myös alttiimpi painostukselle ja manipuloinnille kuin pörssiyhtiönä. Kaikki on yhden henkilön ja hänen intressiensä varassa. Entä jos Muskille tapahtuu jotain? Entä jos Musk alkaa toteuttaa omaa käsitystään sananvapaudesta? Entä jos Kiina alkaa painostaa Muskia Teslan kautta?

Muskin aiempi toiminta osoittaa, ettei hän ymmärrä sananvapauden käsitettä. Se ei suinkaan oikeuta sanomaan mitä tahansa. 

Muutama vuosi sitten Musk twiittasi harkitsevansa Teslan ostamista pois pörssistä 420 dollarin (taas tuo marijuana-hinta) osakekohtaisella hinnalla, vaikka hänellä ilmeisesti ei ollut mitään todellista suunnitelmaa. Paikallinen Finanssivalvonta SEC langetti 20 miljoonan dollarin sakot ja Muskin oli jätettävä paikkansa Teslan hallituksessa

Pörssitiedolla ei ole leikkimistä. Siinä ei ole sananvapautta. Ei edes sen jälkeen, vaikka Musk ostaisi koko palvelun kiukustuttuaan sen ylläpidolle.

Lisäys klo 20: Twitterissä tuli vastaan ajatus, jota en itse tullut ajatelleeksi. Todennäköisesti Twitterin uusien omistajien joukossa on Muskin itsensä lisäksi superrikkaiden republikaanien rahoja, jotka haluavat ostaa Donald Trumpin takaisin sosiaaliseen mediaan sopivasti vaalien alla, ja sitä kautta uudelleen presidentiksi. Tämäkö on sitä sananvapautta, jota Musk aikoo edistää? Sananvapautta, jossa valta voidaan ostaa rahalla. Lisäys: 26.4.22 klo 5: Trump itse kiistää palaavansa Twitteriin

Lisäys 26.4.22: Twitterin hallitus hyväksyi ostotarjouksen. Lain vuoksi sillä tuskin oli muuta mahdollisuutta, sillä 38 % preemio ennen tarjousta vallinneeseen kurssitasoon on huima, eikä kilpailevia tarjouksia tullut. Hallituksen on ajettava osakkeenomistajien etua. Sananvapaus myytiin Elon Muskille.

16 kommenttia:

Markus kirjoitti...

Mitä uutta siinä on, että rikkaat ostavat median? Niinhän asia on kaikessa massamediassa ollut jo kautta aikojen. Oli se sitten lehtitalo, nettijulkaisu tai televisiotalo. Varsinkin esimerkissä olevissa yhdysvalloissa asia oikein erikseen räikeästi näkyy, kun ei ole minkäänlaista kansallista televisiota/radiota (lue: yle:n vastine). Mutta yhtäläisesti täällä suomessakin suomen suurin sanomalehti kuuluu yhden suomen rikkaimman miehen omistamalle firmalle (sanoma:hesari).

Siinäkään ei ole mitään uutta, että tämä rikkaan tahon omistama media alkaa pikkuhiljaa vetäytyä muotoon, jossa peesataan asioita sinne "talolle päin".

Twitter on vain yksi esimerkki mutta kannattaa katsoa hiukan tarkemmin ympärille. Voit huomata samankaltaisuutta vähän kaikkialla. Onko sillä sitten mitään merkitystä omistaako asian Musk tai Herlin?.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä on useitakin eroja aiempaan:

- TV-yhtiöt tai lehdet ovat lähinnä kansallisia vaikutuskanavia. Meitä Suomessa lähinnä naurattaa, millaisia uutiskriteereitä Fox News soveltaa. Twitter on globaali palvelu, joka koskettaa konkreettisesti myös suomalaisia.

- Perinteiset mediat noudattavat alan pitkäaikaisia perinteitä, niissä on toimittajia ja henkilökuntaa. Twitter on some, jossa käyttäjät tuottavat sisällön. Ostaessaan Twitterin yksi mies voisi käytännössä päättää, mitä globaalilla alustalla saa keskustella ja miten se tapahtuu.

- Elon Musk on arvaamaton ja toisin kuin mediayhtiöt, hänen omistuksessaan Twitter olisi riippumaton pörssikursseista, sijoittajista ja yleisestä mielipiteestä.

Anonyymi kirjoitti...

Markus sanoi> "ei ole minkäänlaista kansallista televisiota/radiota (lue: yle:n vastine)"

USA:ssa on PBS.

Twitteriä ei voi verrata printtimediaan tai kansalliseen mediataloon. Jos sillä olisi varteenotettavia, yhteensopivia kilpailijoita, olisi asia eri. Twitteriä voi verrata muinaiseen AT&T:hen, jolla oli tiedonsiirtomonopoli vielä 1960-luvulla. Edes modeemia ei saanut liittää verkkoon ilman lupaa. Twitter on nyt samassa ylilyöntiasemassa.

Somejätit on pilkottava.

Anonyymi kirjoitti...

Mistähän muuten johtuu, ettei moniakaan some palveluita nykyisin pysty selaamaan kunnolla kirjaantumatta?
Pystyy lukemaan muutaman twiitin jonka jälkeen Twitter pakottaa kirjaantumaan tai ei voi lukea viestejä.

Anonyymi kirjoitti...

Olet ymmärtänyt sananvapauden väärin. USA:n perustuslaissa määritelty sananvapaus koskee vain valtiovallan suhdetta kansalaiseen. Siksi Obamaa voi sanoa neekeriksi eikä siihen voi valtio puuttua. Yritykset sen sijaan eivät ole sananvapauden piirissä vaan yritys voi vapaasti vaientaa työntekijän, joka haluaa sanoa Obamaa neekeriksi tai jotain muuta yrityksen mielestä mautonta. Twitter voi siis vapaasti estää käyttäjiä tai poistaa nämä palvelusta. Sama koskee muitakin somejättejä. Uusin yrittäjä on Rumble.com, jossa käyttäjiä rajoitetaan hyvin minimaalisesti.


Suomessa ei taas ole sananvapautta laisinkaan, koska [...tarkempia määräyksiä annetaan lailla...] ja lailla, joka on täysin mielivaltainen voidaan kansalaista rangaista sanomisistaan. Eduskunta voi siis esimerkkinä säätää lain, joka kieltää käyttämästä vaikkapa r-kirjainta, jos laki vain menee valiokunnassa ja täysistunnossa läpi ja tasavallan presidentti sen esittelyssä vahvistaa. Tämän takia ns. oikeustiede ei ole tiedettä ollenkaan, vaan jonkinlainen sosiaalinen konstruktio, joka rakentaa erilaisia tulkinnanvaraisia oppeja.


Vakavasti otettavat kirjoittajat eivät käytä sanaa vastareaktio, koska se nyt vain on tyhmä sana. Oikeasti homma menee näin: aktio -> reaktio ja vasta (pun intended) sen jälkeen tulisi vastareaktio, joka siis on vasta-vasta-aktio. Simppeliä eikö?

Anonyymi kirjoitti...

Pystyy lukemaan muutaman twiitin jonka jälkeen Twitter pakottaa kirjaantumaan tai ei voi lukea viestejä.

Auttaa jos painaa "kirjaudu" ja sitten ruksia kun tilitietoja pyydetään.

Timo Koo kirjoitti...

Eikös sananvapaus ole juuri sitä, että on oikeus sanoa sellaisia asioita, joita toiset (esim enemmistö) ei haluasi kenenkään sanovan? Ja käsittääkseni nimenomaan tähän perustuu jenkkiläinen sananvapaus: kaikki saa sanoa ihan miten tyhmiä/hölmöjä tahansa, paras mielipide voittakoon!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Sananvapaus on mutkikas asia. Elon meni sanomaan Twitterissä, että ostaa Teslan takaisin itselleen. Menetti hallituspaikkansa omassa firmassaan ja joutui maksamaan 20 miljoonaa sakkoa. Kaikkea ei tosiaan saa sanoa, ainakaan ilman seurauksia.

Länsimaissa sananvapaudelle on asetettu syystäkin rajat. Vaikka se omassa kuplassa tuntuu kahlitsevalta, siihen on yhteiskunnallisia syitä ja niistä ovat eri maiden parlamentit demokraattisesti päättäneet. Mikään some-äänekkäiden joukko ei voi sitä muuttaa. Kansalliset parlamentit voivat, joten siitä vain äänestämään taas vaaleissa.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Taidat sekoittaa sananvapauden ja vastuun sanomisistaan.

Sananvapaus tarkoittaa perinteisen käsityksen mukaan sitä, että ei ole ennakkosensuuria.
Eli voit todellakin sanoa mitä tahansa -- mutta koska sananvapaus ei vapauta vastuusta ja jos sanot jotain mitä laki kieltää, niin siitä joutuu vastuuseen.

Eli ei estetä sanomasta ennakolta mitään, mutta tieto vastuuseen joutumisesta rajoittaa tyypillisesti sitä mitä ollaan valmiita julkisesti sanomaan.

Näinhän kävi Elonin Teslan osto-twiitin kanssa -- vai kuinka.

Joukkoviestimet ja niiden rooli moderoijina mitä ne suostuvat julkaisemaan omilla alustoillaan ovat kulloinkin olleet seuraa siitä, että niitä omistajina ei voi velvoittaa välittämään viestejä joiden sisältöä ne eivät katso asialliseksi julkaista tai josta ne katsovat voivansa joutua osavastuuseen. Kyse ei ole ennakkosensuurista näissäkään tapauksissa vaan viestintävälineen omistajan oikeudesta valita mitä sallii julkaistavan omalla alustallaan.

He eivät puutu tai estä sitä, että joku toinen voi muualla julkaista. Tämä koskee yhtä hyvin Hesaria kun Twitteriä ja samalla tavalla koski aikanaan modroituja postilistoja sekä NetNews (Usenet News) moderoituja ryhmiä.

Kannattaisi pysähtyä hetkeksi miettimään esim. seuraavia kysymyksiä:

1) Kenellä sanavapaus oli ennen Twitteriä jos kerran nyt Elon sen hankkii ostamalla mikäli FTC sallii? Siis syntyikö sananvapaus vasta Twitterin myötä vai miten nykytilaan on päädytty, että sananvapaus on vain tällä yhdellä taholla?

2) Elon ja sen ostavat sijoittajat voivat toki vetää Twitterin pois pörssistä, jolloin sitä ei pörssin tiedotussäännöt eikä myöskään julkisesti noteeratun yrityksen velvoite voiton tuottaminen omistajille on tärkein toimintaa ohjaava päämäärä. Omistaja tai omistajat voivat toki päättää siitä mikä on heille tärkein päämäärä ja toiminnan tavoite.

Mitä minä näillä yritän saada ajattelemaan? Sitä, että jäitä hattuun.

Twitter on vain 16 vuoden ikäinen firma. Huolimatta siitä, että se on nyt monen silmää tekevän mielestä heille se tärkein väline saada ääni kuuluviin, niin aika näyttää miten sen käy. Pörssissä olevien yhtiöiden riskinä on aina nurkkausyritykset ja niiltä voidaan yrittää suojautua myrkkypillereillä kuten lunastusvelvoitteella kun omistus ylittää tietyn määrän. Mutta sekään ei suojaa siltä joka saa kerättyä niin paljon rahaa, että selviää lunastusvelvoitteesta ja tekee kuten Musk päätti tehdä. Pörssistä julksista rahoitusta haluavan olisi hyvä ymmärtää nämä riskit ennen pörssiin menoa.

Jos aiemmasta voi mitään päätellä niin Twitter tuskin on kehityksen päätepiste vaan ajan myötä tulee uusia välineitä ja aiemmat hiipuvat ajan myötä. Niin myös Twitterin käy.

Ei twitterin tekniikassa mitään niin erikoista ja aivan ylivoimaista ole että se korvaamaton on. Sen perusteella mitä olen siellä työtä tehneiden kirjoittamana asiasta lukenut niin enemmänkin päin vastoin -- se on ollut pitkään toteutuksena enemmän purukumia & liimapaperia savijaloilla ja vasta vuosien työn tuloksena siitä on saatu stabiilimpi toteutus aikaiseksi ja ongelmia on silti aika ajoin. Jos ohjelmistoa kirjoitettaisiin nyt alusta lähtien uudestaan, niin toteutus tuskin olisi samanlainen kun se nykyisin on.

Petteri Järvinen kirjoitti...

En ihan ymmärtänyt, mitä yritit sanoa. "Twitterin sananvapauden osto ja myynti" ei ollut insinööritermi vaan kuvainnollinen ilmaisu sille, miten yksi riittävän rikas ihminen voi ostaa itselleen sananvapauden Twitterissä. Trump ei siihen pystynyt, koska hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa. Rahalla se onnistuu, eikä edes hallitus voi kieltäytyä myymästä.

Mitä sananvapaus sitten tarkoittaa, sitä voi pohtia loputtomiin. Ennakkosensuurin puute on vain yksi monista mittareista. Onko se sananvapautta, että voit kyllä kutsua Venäjän hyökkäystä sodaksi, mutta siitä hyvästä joudut 15 vuodeksi vankilaan? Ei tietenkään ole, vaikka ennakkosensuuria ei olekaan.

Twitter on saavuttanut poikkeuksellisen aseman juuri siksi, että viranomaiset, presidentit ja poliitikot käyttävät sitä omaan tiedottamiseensa. Sille voi joskus tulla korvaaja, mutta todennäköisesti käy juuri niin kuin nytkin, eli riittävän isolla rahasummalla hallituksen on pakko hyväksyä ostotarjous.

Jos Google ei olisi ostanut suomalaista Jaikua, meillä olisi nyt ehkä suomalaista alkuperää oleva kansainvälinen kilpailija Twitterille. Mutta Google osti ja lopetti hankkeen.

Muistan hyvin ongelmat, mitä Twitterissä alkuvuosina oli. Vähän väliä näyttöön tuli robotin kuva ja pahoitteluteksti "Twitter is out of capacity". Purkkavirityksiä on varmaan kaikkien isojen palvelujen takana, ainakin nopean kasvun vaiheessa.

matti heikkinen kirjoitti...

Kummallista keskustelua on poikinut tämä Muskin kauppa. Facebook on sensuroitu täysin piloille ja kielletyn nimen sanomisesta ilman asiayhteyttä sieltä lentää pihalle. Se on ilmeisesti sitä uutta ja uljasta sananvapautta. Vai pitäisikö sanoa sananvastuuta kuten tämä uusorwellilainen termi kuuluu.

On poliisin ja tuomioistuimen tehtävä tutkia minkä sanominen on rikollista. Ei tuollaista tehtävää voi tai ei ainakaan pitäisi voida sälyttää julkaisualustan niskoille. Kunnes poliisi puuttuu asiaan, sanomisen pitäisi olla vapaata. Jotkut tosin ovat sitä mieltä, että sekin on ugandalainen tai pohjoiskorealainen versio asiasta eli vapautta sanomisen jälkeen ei ole. Ja kuka tutkii mikä informaatio on sallittua ja mikä ei. Kovasti alkaa tämä nykyinen systeemi muistuttamaan Neuvostoliittoa voimiensa päivinä. Ihmeellistä on, että järkevätkin ihmiset tuntuvat pitävän nykysysteemiä hyvänä. Ilmeisesti he eivät näe nokkaansa pitemmälle.

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa. Sekö, että "miehetkin synnyttävät" väitteelle naureskelevat saavat edelleenkin tehdä niin? Ja jos joku siitä loukkaantuu, niin nielköön harminsa ja poistukoon paikalta. Itse en voi ymmärtää, miksi tuollaisien kermap*rseiden pitäisi antaa yhä enenevässä määrin määritellä mitä netissä saa sanoa? Tässä mielessä Muskin tulo on raikas tuulahdus nykyiselle tunkkaiselle ja näennäiselle sananvapaudelle.

Petteri Järvinen kirjoitti...

On poliisin ja tuomioistuimen tehtävä tutkia minkä sanominen on rikollista. Ei tuollaista tehtävää voi tai ei ainakaan pitäisi voida sälyttää julkaisualustan niskoille.

Olet oikeassa, vain poliisi ja tuomioistuin voivat päättää, minkä sanominen on rikollista.

Sen sijaan palvelu voi itse päättää, mitä se haluaa alustallaan julkaistavan ja mitä ei. Twitter voi vapaasti sensuroida QAnon-hullutukset, valheelliset koronatiedot, Venäjän propagandan tai muiden käyttäjien kiusaamisen, tai sitten voi jättää tämän kaiken tekemättä ja katsoa, miten käyttäjät reagoivat.

Nettipalvelut eivät ole perustuslaissa turvattua sananvapautta. Ne voivat pelata omilla säännöillään - lain rajoissa tietenkin. Jos ne eivät puutu selviin rikoksiin, esim. (Suomen lain mukaan) kunnianloukkauksiin tai yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämiseen, ne voivat itse saada syytteen avunannosta. Varsinaiset rikokset käsittelee tietenkin tuomioistuin.

Tämä on oikeastaan hyvin yksinkertainen asia. Jostain syystä netti vain hämärtää joidenkin mielissä käsitteitä ja suhteellisuudentajua.

Timo Koo kirjoitti...

Blogissa kysytään, että kuinka Musk reagoisi häneen itseensä kohdistuvaan kritiikkiin? No näin hän ainakin itse vastaa:

"I hope that even my worst critics remain on Twitter, because that is what free speech means"

https://twitter.com/elonmusk/status/1518623997054918657?t=cMQ-F5cpRx_u-rvlt0RYQA&s=19
"

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

En ihan ymmärtänyt, mitä yritit sanoa. "Twitterin sananvapauden osto ja myynti" ei ollut insinööritermi vaan kuvainnollinen ilmaisu sille, miten yksi riittävän rikas ihminen voi ostaa itselleen sananvapauden Twitterissä.

Miten? Kai sinä nyt sen ymmärrät miten, rahalla kuten itsekin toteat. Mutta miksi näin on olisi järkevämpi kysymys.

Siksi koska tarjoamalla rahaa pörssiyrityksestä ja jonka on sitten yhtiön ja usein pörssin sääntöjä noudattaen toimittava ja punnittava mikä on taloudellsesti paras vaihtoehto omistajille.

Nimen omaan omistajille, kyse ei ole siitä mitä ne yrityksen tuotteet ovat, ketkä niitä käyttävät ja mitä vaikutuksis sillä on heille. Kuten itse kirjoitit, ei Twitterin hallituksella juuri ollut vaihtoehtoa.

Mikään ei kuitenkaan estä perustamasta yritystä ja kirjaamasta sen toiminnan tavoitteeksi muutakin ja määritellen niiden tavoitteiden järjestyksen, niin että rahan tekeminen yritykselle ei olekaan se tärkein päämäärä. Muitakin päämääriä voi olla.

Olennaista on, että ne muut tavoitteet ja tärkeysjärjestys ovat kirjattu näkyviin ja sijoittajien saatavilla ennen kuin he voivat sijoittaa yritykseen ja että kaikkia sijoittajia kohdellaan yhdenvertaisesti.

Myöhemmin näitä on hyvin vaikea muuttaa julkisessa yhtiössä ilman, että se ostetaan ulos pörssistä. Sitten uudet omistajat korjaavat näitä sääntöjä yhtiöjärjestykseen ja sen jälkeen ehkä palaavat takaisin pörssiin tai pitäytyvät yksityisenä yhtiönä jatkossa.

Useimmilla julkisilla yrityksillä ei ole muita tavoitteita kun tuottaa voittoa omistajille. Koska se monimutkaistaa asioita omistajien näkökulmasta ja alentaa niiden kiinnostusta joilla on paljon rahaa ja halua ansaita sitä lisää.

Anonyymi kirjoitti...

... jatko

Mitä sananvapaus sitten tarkoittaa, sitä voi pohtia loputtomiin. Ennakkosensuurin puute on vain yksi monista mittareista. Onko se sananvapautta, että voit kyllä kutsua Venäjän hyökkäystä sodaksi, mutta siitä hyvästä joudut 15 vuodeksi vankilaan? Ei tietenkään ole, vaikka ennakkosensuuria ei olekaan.

Sekoitat nyt sensuurista puhutaan yleensä joukkoviestinnän yhteydessä, eikä siitä mitä kadunmies voi huudella kulkiessaan. Jälkimmäisen estäminen muuten kuin seurauksilla jälkikäteen olisi mahdotonta mille tahansa valtiolle.

Venäjän valtio tekee kaikkensa, että joukkoviestintävälineissä ei kukaan pääsisi sanomaan sen käyvän sotaa Ukrainaa vastaan. Se tekisi sen myös Twitterissä ja muissa sosiaalisen median alustoilla jos suinkin kykenisi. Mutta kun se ei hallitse niitä, niin se tyytyy kieltämään rangaistuksen uhalla ja jahtaamaan rikkojia.

Ei edellä kuvatun perustella voi määritellä, että Venäjällä olisi sananvapaus. Siellä on ennakosensuuri joukkoviestimissä kaikkialla mihin valtion rahkeet riittävät, estetään internetpalveluita muualta ja valmistauduttu kokonaan irroittamaan maa muusta internetistä. Heillä on kuitenkin dilemma, se haittaa myös heidän informaatiovaikuttamista muualle ja aina noin isossa maassa joillakin on myös satelliittiyhteyksiä myös viranomaisten ulkopuolisilla käytössä ja joita on erittäin vaikea löytää kun niitä operoi osaava taho. Eli joitain reikiä jää aivan kuten kadunmies huutelemaan laittomuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

... jatko

Twitter on saavuttanut poikkeuksellisen aseman juuri siksi, että viranomaiset, presidentit ja poliitikot käyttävät sitä omaan tiedottamiseensa.

Twitter on saavuttanut asemansa paljolti samasta syystä kun Google, nykyisin Alphabet perustanut useita palveluita ja miksi LinkedIn & Facebook ovat myös yleisimpiä palveluita. Miksi Microsoft vaikka yritti kovasti ei pärjännyt Androidille ja iOS:lle.

Googlesta tulin suosituin hakukone, koska

- ensimmäinen ilmainen ja nopea hakukone käyttää toisin kun pakanamaan kartalta mainoksineen jo hyvin alusta lähtien näyttänyt Altavista.

- haun käyttöliittymä oli minimaalinen ja riittävän selkeä kaikille

- totutti asiakkaan hitaasti mainosten näyttämiseen (ei mainoksia, vain tekstimainoksia, ja nykyisin mainoksia, ostettuja tuloksia ja "ei me löydetty mitä etsit, mutta ehkä pidät näistä ...") -- käyttäjille kävi kuin sammakolle kattilassa.

Gmailista tuli suosituin yksityisten ihmisten sähköposti, koska:

- ensimmäisenä markkinoille seuraavilla ominaisuuksilla

- helppo käyttävyys taviksille selaimella, ei tarvinnut osata muuta kuin kirjautua tunnuksen luonnin jälkeen, ei mitään ohjelmien asentamista ja konfiguraatin tekemistä palvelun tilaamisen jälkeen operaattorilta.

- maksuttomuus yksityiskäyttäjälle vaikka säilytystilaa luvattiin paljon postille ja roskapostin toimiva roskapostin suodatus.

jne. jne.

Olennaista on uuden palvelun kanssa olla ainakin ensimmäisten joukossa toteutuksen kanssa, houkutella julkisuuden henkilöitä käyttäjiksi ja sen jälkeen positiivista julkisuutta mediassa.

Twitter oli käytännössä ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä markkinoilla, se oli helppo käyttää kenen tahansa. Käyttöönottokynnys oli hyvin matala, kuin tekstarin lähettämistä. Hyvin palvelua kuvaava ja englannin kielessä palvelun luonnetta kuvaava nimi auttoi, siitä tuli tunnettu brändi nopeasti ja se synnytti sille lisää vetovoimaa. Ne auttoivat päätymisessä tunnetuimmaksi ja suosituimmaksi mikroblogi alustaksi, mutta myös aina onnella on merkitystä ja sillä että joku tai jotkut tunnetut ihmiset sen omaksuivat aluksi ja se nosti sen laajemmin tunnetuksi.

Käyttäjien palveluun kertyvä data ja yhteydet muihin käyttäjiin siellä ja ulkopuolella pitävät sitten ihmisiä näiden palveluiden käytätäjinä vaikka palvelut alkavat rahan ansaitsemien nimissä riistää näitä ihmisiä heidän tekemisiään seuraamalla. Luopuminen ja pois lähteminen tehdään vaikeaksi siten, että ei tehdä helpoksi datan ja verkostojen siirtämistä muualle. Se ei ole palvelun omistajan etujen mukaista, eikä sitä tehdä ellei laki pakota.

Hajautetut palvelut kuten aikoinaan NetNews (Usenet News) ja jo mainitut postilistat olivat vapaan sanan näkökulmasta paljon vähemmän haavoittuvia, paremmin skaalautuvia kuin Twitter, Facebook, Gmail, Instagram ym. ja vastaavat jotka ovat yhden yrityksen käsissä.