tiistai 26. huhtikuuta 2022

Vielä muutamia ajatuksia Twitter-kaupasta

Elon Muskin kiinnostus ostaa Twitter-palvelu herätti aluksi hilpeyttä. Harva otti sitä tosissaan. Eilen illalla kaupat kuitenkin syntyivät. Tuskin koskaan on tehty 40 miljardin euron kauppaa vajaan kuukauden prosessina. Twitterissä aihe on puhuttanut koko päivän, luonnollisesti.

Twitterissä monet ovat iloinneet uuden sananvapauden ajan alkamisesta. Suurin osa näistä ilakoijista on ollut alle sadan, monet alle 10 seuraajan tilejä - joko ihan uusia, botteja tai sitten ajatuksineen niin marginaalissa, ettei heille ole aiemmin ollut sijaa majatalossa. Nyt sen ovet aukeavat kaikille!

Muskilla on suuri fanilauma, vähän kuin Steve Jobsilla. Bitcoin ja Tesla ovat nuorten miesten mieleen ja molempien raju kurssinousu on tuonut mukavasti varallisuutta. Muskin kuvia kumartamaton, instituutioille pitkät haistattava kapinallisen asenne tuntuu raikkaalta kaiken corporate value -jargonin rinnalla. Mikään pulmunen Musk ei ole, hän pilkkasi thaimaalaista pelastussukeltajaa pedofiiliksi eikä suostunut pyytämään anteeksi. Nälänhädän poistamiseen syksyllä 2021 luvattu 6 miljardia dollaria oli helppo luvata, koska se vähensi tuloveroa. Viimeksi kun katsoin, YK:n nälkäohjelma ei kuitenkaan ollut saanut rahoja

Bitcoinin hengessä myös äärimmäinen sananvapaus houkuttelee. Itse en ole nähnyt Twitterin sensuuria ongelmaksi. QAnon-teoriat, Venäjältä masinoidut koronarokote- ja koronapassihörhöt sekä muita käyttäjiä uhkailevat tilit joutaakin sulkea. Musk voi antaa menon yltyä villiksi, mutta silloin koko palvelu ryvettyy ja monet muut käyttäjät -- poliitikot, ministerit, presidentit ja vaikkapa poliisi -- alkavat etsiä muita tiedotuskanavia.

Virheitä tietenkin sattuu. Olen itsekin saanut 24 tunnin bännin sinänsä harmittomasta linkistä, mutta hyväksyn sen osana tekoälyn lieveilmiönä. Kontrollin täydellinen puuttuminen olisi huonompi vaihtoehto. Trumpin poistaminen Twitteristä oli oikea ratkaisu sen jälkeen, kun hän oli masinoinut joukkonsa yrittämään vallankaappausta Capitol-kukkulalle. 

Muskin suunnitelmia on mahdoton arvioida, koska niistä ei tiedetä mitään. Hän on vihjannut avaavansa algoritmit, mutta se on käytännössä mahdotonta. Jos twiitin esille nostava kaava julkaistaan, kaikki alkavat käyttää sitä, eikä algoritmia enää ole. Julkaisu tuhoaa algoritmin.

Botti-tilien poistaminen voisi onnistua vaatimalla kaikkia käyttäjiä todistamaan henkilöllisyytensä liittymisen yhteydessä. Se tuskin olisi ratkaisu, jota sananvapauden ritarit ja ritarittaret nyt odottavat.

Sananvapaudella ratsastaminen on vaikea rasti. Kaikki some-palvelut ovat törmänneet samaan asiaan, jopa Spotify, eikä kukaan ole onnistunut ratkaisemaan sitä kaikkia tyydyttävällä tavalla. EU:n kiristyvät vastuuvaatimukset ajavat Muskin Twitterin väistämättä törmäyskurssille. 

Miksi hallitus myi Twitterin Muskille? Sillä ei ollut muuta mahdollisuutta. Kieltäytymällä hyvästä tarjouksesta osakkeenomistajat olisivat voineet haastaa hallituksen jäsenet oikeuteen. Tämä selittää sen, miksi nettijätit ostavat teknologiayhtiöt ja kilpailijat pois ennen kuin niistä ehtii kasvaa uhka niille itselle. Raha puhuu, eikä sille voi vastata kieltävästi. 

Todennäköisesti Muskilla ei ole mitään valmista suunnitelmaa Twitterin kehittämiseksi. Hän haluaa ideoita käyttäjiltä ja pyrkii toteuttamaan niitä. Todellisia kuningasideoita tarvitaan, jotta nykyisin operatiivisesti tappiollinen Twitter muuttuisi kultamunaksi ja tuottaisi sen 38 prosentin arvonlisäyksen, jonka Musk sijoittajaystävineen oli valmis maksamaan.

Elon Musk on jo ennestään SpaceX:n ja Teslan toimitusjohtaja. Jää nähtäväksi, miten hänen aikansa riittää vielä kolmannesta yhtiöstä huolehtimiseen. Jokainen näistä kolmesta olisi täysipäiväinen työ. Jos olisin Teslan osakkeenomistaja, olisin lievästi huolissani tulevasta.

Miksi Musk laittaa omia varojaan 21 miljardin dollarin verran huonosti tuottavaan, joskin globaalisti merkittävään some-yhtiöön? Nerokas bisnesveto se ei ole, joten kyse voi olla hyväntekeväisyydestä sananvapauteen. Ainakin Musk itse näyttää uskovan niin. 

Summa on kuitenkin valtava, kaksi kertaa Suomen hävittäjäostoksen suuruinen. Sillä rahalla olisi saanut noin puoli miljoonaa Tesla-autoa (ovh-hinnalla ostettuna), joista muodostuisi 2500 kilometrin jono puskurista puskuriin. Se riittäisi koko Yhdysvaltojen halki pohjoisesta etelään. Halkaisija (diagonaali) ulottuisi puoleen väliin luoteisimman osavaltion (Washington) ja kaakkoisimman (Florida) välillä. 

Ja tämä oli siis vasta Muskin osuus, koko Twitter olisi kaksi kertaa pidempi jono. Ei silti, että vertailulla olisi mitään merkitystä - se on yhtä hassu kuin pössyttelykulttuuriin viittaava kauppahinta.

10 kommenttia:

henris42 kirjoitti...

Minulle on ainakin jo muodustumassa joku käsitys mitä Elon hakee.
Hän juuri hiljan twiittasi (heh), että ei ole tarkoitus ruveta haastamaan lakeja, vaan paremminkin ottaa irti kaikki mikä on mahdollista.

Eli trumppilaisten toiveunelmaa tässä ei ole tulossa, mutta woketus ja itsesensuuri/moderointi loppuu totaalisesti.




Jari kirjoitti...

Komppaan Markusta edellisessä vuodatuksessa: Tässä kaupassa ei ole mitään oleellisen uutta. Bisneksessä on yleinen käytäntö laajentaa liiketoimintaa, ja tässä pysytään Muski omalla maalla, teknologian saralla. Muskin työsarka on tähän mennessä ollut kapea: Työtä liikkumavälineissä maalla, ilmassa ja maan alla. Keskittyminen johtuu ilmeisesti asperger-taustasta. Kukaties psykologi on määrännyt laajentamaan reviiriä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eli trumppilaisten toiveunelmaa tässä ei ole tulossa, mutta woketus ja itsesensuuri/moderointi loppuu totaalisesti.

Siis Twitterin vai kirjoittajien itsesensuuri? Jos Twitter lopettaa sensuroinnin/moderoinnin, palvelusta tulee juurikin trumppilaisten toiveuni. Ehkä myös wokettajien.

Bisneksessä on yleinen käytäntö laajentaa liiketoimintaa, ja tässä pysytään Muski omalla maalla,

Tesla ja SpaceX laajenevat koko ajan. Se on normaalia liiketoiminnan laajentumista.

Nyt Musk itse hyppää alalle, jota hän ei lainkaan tunne. Epäilen, että kansainvälinen lainsäädäntö (mm. GDPR ja tuore digisäädös) tulevat hänelle yllätyksenä, samoin se, paljonko globaalin viestipalvelun tekniikan ylläpito maksaa. Twitteristä voi tehdä maksullisen tai sitä voi laajentaa Facebookin tavoin urkkimaan käyttäjien tietoa mainostajille, mutta näiden lisäksi on vaikea kuvitella, miten Musk tekisi itselleen rakkaasta Twitteristä muuta kuin kalliin harrastuksensa.

KohtoKohto kirjoitti...

Minusta Petteri Järvinen vähän yliarvioi Twitterin merkitystä. Tietysti Twitter on keskeinen viestintäväline tällä hetkelle, mutta jos Musk nyt ihan omiaan rupeaa sen kanssa touhuamaan, korvaavia välineitä löytyy varmasti.

Mikäli Musk esimerkiksi poistaisi botin, joka lähettää hänen lennoistaan tietoa Twitterin välityksellä, on kyseinen botti helppo siirtää jonnekin muualle.

Sananvapaudessa on kyse pohjimmiltaan jostain ihan muusta kuin Twitteristä. Se on länsimaisen demokratian kulmakivi ja toteutuu kyllä muuallakin kuin Twitterissä.

Timo Koo kirjoitti...

Mistä johtuu tämä sitkeä väite, että Trump olisi masinoinut joukkonsa valtaamaan Capitol Hillin 6.1. ?? Se Trumpin twiitti "Big protest in D.C. on January 6th. Be there, will be wild!" oli peräti kolmisen viikkoa ennen itse tapahtumaa - itselläni ainakin on vaikeaa nähdä suoraa syy-seuraussuhdetta tup twiitin ja Capitol Hillin tapahtumien välillä johtuen juuri tuosta aikaerosta.

Timo Koo kirjoitti...

Lisäksi on ehkä syytä miettiä, että jos (amerikkalaista) yhteiskuntaa pitää suojella hiljentämällä ns väärät/vaaralliset mielipiteet, niin eikös se kerro enemmänkin siitä yhteiskunnasta kuin niistä mielipiteistä? Ainakin esim Pohjois-Korean osalta näkisin asian noin.

Toisekseen nythän Trump ja muut Twitteristä poispotkitut omat omissa kanavissaan, ja me muut taas Twitterissä. Tässä on se ilmeinen vaara, että kaikki ovat omissa kaikukammioissaan, mikä taas on kaikinpuolin huono asia. Minusta on siis parempi, että kaikennäköiset mielipiteet ovat samassa kanavassa, silloin on ainakin mahdollista saada omista näkemyksistään poikkeavia näkemyksiä - mikä on loppujen lopuksi todella tärkeää ja demokratian kannalta ihan keskeistä.

Timo Koo kirjoitti...

Googlasin vähän tuota Muskin 6 miljardin lahjoitusta, näyttää siltä että hän on tehnyt kyllä 5,7 miljardin taalan lahjoituksen hyväntekeväisyyteen, mutta siitä en löytänyt nopealla haulla tietoa mitä nillä rahoilla tullaan loppujen lopuksi tekemään. Ehkä ne menevät nälänhädän poistamiseen, ehkä ei.
https://fortune.com/2022/02/14/elon-musk-ceo-donates-tesla-shares-charity-gift/?_gl=1*lmfoa9*_ga*cC1LcTk3VGFLYl9tZjNYejJxeDJIOGx3UXpYTkdGckhKN2RjX1JzWGdITW8tR3RLa0xrN1B6S2dDT0tsaF92Mg..

Anonyymi kirjoitti...

Twitterin sensuurista sen verran että Twitter bännäsi palvelustaan islamin ja maahanmuuton ongelmista twiitanneen Suomeen turvapaikanhakijana tulleen Anter Yasan: https://twitter.com/bijanrezai/status/1374711509134217220

Petteri Järvinen kirjoitti...

Käsittääkseni Musk sanoi tehneensä lahjoituksen, mutta YK:n edustaja sanoi, etteivät rahat koskaan tulleet perille. Vaikka 5,7 miljardia kuulostaa valtavalta hyväntekeväisyydeltä kannattaa muistaa, että USA:ssa lahjoitukset saa vähentää verotuksessa ja Muskin verot ko. vuodelta olivat paljon suuremmat. Kyse oli siis siitä, haluaako hän maksaa mieluummin kotimaahan vai nälänhädän poistamiseen. Rahat lähtevät joka tapauksessa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Twitterin sensuurista sen verran että Twitter bännäsi palvelustaan islamin ja maahanmuuton ongelmista twiitanneen Suomeen turvapaikanhakijana tulleen Anter Yasan

Niin, maailma ei ole täydellinen. Twitterillä on oikeus bännätä mitä haluaa ja sen tekoäly tekee usein virheitä. Tilanne on silti paljon parempi kuin ennen sosiaalista mediaa, ja silloinkin pärjättiin sananvapauden kanssa.