sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu järkevältä

Hesaria kritisoidaan punavihreistä silmälaseista. Aina välillä tulee vastaan kirjoituksia, jotka lehden olisi kannattanut jättää julkaisematta.

Tämän sunnuntain kirjoitus Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu epämuodikkaalta: kuka kaipaa enää lisää kauppoja ilmastoahdistuksen keskellä? on oiva esimerkki. Jo otsikko on hassu: Tripla on yli miljardin investointi, jota ei varmasti ole tehty muodin vaan tarkkojen investointilaskelmien perusteella.

Epämuodikkuudella ei ole merkitystä. Oleellista on se, riittääkö Triplaan maksavia asiakkaita. Muutamana ensimmäisenä päivänä väkeä on ollut tungokseen asti, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, miten jatkossa käy. Pienessä maassa kaikilla on tapana innostua samasta asiasta yhtä aikaa. Liika on aina liikaa.

Ostovoimaa liikkeellä Triplassa lauantaina 19.10.2019
Toimittajien "musta tuntuu" -ajattelusta poiketen asiantuntijat laskevat, että asiakkaita riittää. Väki kerääntyy muutamaan kasvukeskukseen. Jättisuuret ostoskeskukset eivät ole pelkkiä kauppapaikkoja, vaan niihin tullaan viettämään aikaa ja hankkimaan elämyksiä.

Ruokakuntien koko pienenee, asuntojen koko samoin. Ihmiset syövät yhä useammin ulkona ja viettävät aikaa yhdessä. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, niin surkean pieniä ja kalliita kasvukeskusten asunnot ovat. Tätä taustaa vasten rakentaminen tuntuu hyvinkin järkevältä.

Tripla on hyvin joukkoliikenneyhteyksien varrella. Se, että kaupunkirakenne tiivistyy, ihmiset kerääntyvät yhteen ja hankkivat kaiken saman katon alta, on ilmaston kannalta hyvää kehitystä. Myös liikkumisen tarve vähenee.

Sekä Ainoan, Redin että Triplan viereen nousee suuria kerrostaloja, mikä entisestään vähentää liikkumista. Harmi vain, että hintojen puolesta nämä lähiasunnot ovat harvojen ulottuvilla. Triplaan sisältyy myös suuri toimistohotelli. Tripla on kuin kokonainen kaupunki, jonka sisällä ei tarvita muita kulkuneuvoja kuin omat jalat. Mainiota kestävää kehitystä, siis.

Jättisuuret keskukset ovat vastavoima myös yleistyvälle verkkokaupalle. Yksittäisten kivijalkakauppojen on vaikea kilpailla verkkokaupan mukavuutta ja edullisuutta vastaan. Ostoskeskukset työllistävät suomalaisia ja kilpailevat asiakkaista omalla, poikkeavalla tavallaan.

Entä se ilmastoahdistus? Ostoskeskusten suosiosta päätellen ilmastoahdistus on hyvin joustavaa. Kuluttaminen näyttää maistuvan nuorille entiseen tapaan. Puhelimet, vaatteet ja matkat myyvät, vaikka siitä vähän huono omatunto tulisikin.

Ja paljon on varmaankin myös niitä, jotka eivät koe ilmastoahdistusta lainkaan -- vaikka toimituksen sisällä sitä voi olla vaikea ymmärtää.

Lisäys 22.10.2019: Samantapainen kehitys vallitsee myös musiikkibisneksessä: nuoret haluavat jättikonsertteja samalla kun pienemmät rock-klubit sulkevat oviaan. Mahtaisiko näillä kehityksillä olla jotain yhteistä?

11 kommenttia:

Mikael kirjoitti...

Mielestä pelkät junayhteydet eivät ole hyvät joukkoliikenneyhteydet. Ei tuo Triplaan hyvin bussi eikä metro, puhumattakaan Espoosta tai Vantaalta tulevat yhteydet.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Raitiovaunu kulkee myös. Jonain päivänä ehkä metrokin, laiturialue on jo louhittu valmiiksi.

Espoossa on omat kauppakeskuksensa, joihin on hyvät joukkoliikenneyhteydet.

Erakko Väätäinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Erakko Väätäinen kirjoitti...

Jos parkkeeraus maksaa 5 euroa tunnille, kuten olen kuullut muualta, niin se syö autoilijat pois. Ellen täysin väärässä ole, niin pääkaupunkiseudulla on lukuisia kauppakeskuksia, joissa ei parkkeeraus maksa mitään. Ilmainen tunnin parkki alkuun ei riitä kuitenkaan, sellainen on tamperelaisessa kauppakeskus Ratinassa, ja kyllä saa juoksemalla juosta että ehtii ajoissa pois. Sekunninkin myöhässä, niin rangaistaan kalliilla maksulla. Eikä Ratina ole kuin Muutaman Promillen tuosta The Mallista. Itse näen että kauppakeskukset ovat turhia.

On totta, että Suomen kevät on sateinen, ja kodit pienenevät, koska isompaa ei ole varaa pitää. Köyhyyden maassa, se ei vain tule toimimaan, että jättihalleja avataan vaan ajanvietoksi, koska esim. Kelan asiakkailla ei ole varaa kuluttaa. Nuorilla ei ole rahaa kuluttaa, vaikka sinänsä ovat tännekin tervetulleita. Jos halutaan kauppakeskukset kannattamaan, niin täytyy sanoa muutamalle grynderille, että vuokrataso on kova asunnoissa. Laskekaa vuokraa, laskekaa sähkönhintaa, niin jo rupeaa maksavia asiakkaitakin löytymään. Lisätkää päättäjät maksukykyä!

Tripla ei tule kannattamaan sillä, että sinne vain tullaan viettämään aikaa.

Paras tapa viettää sitä on luonto, ja siitä me aletaan vieraantua.

Onhan se niin, että elämämme on tätä: koti, työ, kauppakeskus, koti, työ, kauppakeskus.

Onko kauppakeskus paras tapa viettää vapaa-aikaa? Miksi?

jeejee kirjoitti...

Ostoskeskukset ovat tylsiä ja rumia, mutta niissä vain nyt sattuu olemaan aika kätevä hoitaa ostokset.

Pasilan parkkihinnoittelu on tyyris, mutta jos kauppakeskus rakennetaan junaradan päälle niin lienee itsestäänselvää että autoilijat eivät ole ykköskohderyhmä. Pasilan kauppakeskuksella on sama tilanne kuin Kalasatamassa, eivät halua tarjota kallista parkkitilaa alihintaan liittyntäpysäköijille.

Kannattaa muistaa että "ilmainen parkkitila" on yllättävän kallista rakentaa. Eli edullinen parkkitila on teknisesti kauppakeskuksen sisäänheittotuote, jonka kustannukset yritetään nyhtää jossakin muualla asiakkaalta pois.

Mutta onneksi tosiaan on vaihtoehtoja riippuen millä on liikkeellä. Autolla menisin Jumboon, Julkisilla Pasilaan tai Kamppiin.

Jari kirjoitti...

"Se, että kaupunkirakenne tiivistyy, ihmiset kerääntyvät yhteen ja hankkivat kaiken saman katon alta, on ilmaston kannalta hyvää kehitystä. Myös liikkumisen tarve vähenee."

Tuo lienee urbaanilegenda. Ainakin tilaston mukaan kauppakeskuksen vieressä asumisesta aiheutuu suunnilleen yhtä suuri hiilijalanjälki kuin ydinmaaseudulla perunapellon vieressä piileskelystä.

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2014/juhan-artikkeli/

Osmo kirjoitti...

Runkolinjat 500 ja 510 menee ihan viereen. Niihin voi vaihtaa metrosta. Esimerkiksi Otaniemestä pääsee 25 minuutissa. Samoin ratikalla pääsee. Itse pääsen yhdellä Ratikalla Vallilasta. Rediin pitää mennä ratikalla (tai nyt bussilla remontin takia) ja metrolla.

Tuolla on Prisma ja Lidl vierekkäin. Ainoa vaihtoehto on Malmi. Prismassa on halvemmat hinnat, jos Lidl on vieressä.

PL kirjoitti...

"Kelan asiakkailla ei ole varaa kuluttaa. Nuorilla ei ole rahaa kuluttaa."

Vanha viisaus kuuluu, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vatipäät ryntää, jos ilmaisia ämpäreitä on jaossa.

Erakko Väätäinen kirjoitti...

"Vanha viisaus kuuluu, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot."
Kauppakeskukset eivät pyöri sillä, että asiakkaiden menot ovat pienet, ja myös kansantalous menee piloille. Minimalistina toki tiedän, että vähemmän on enemmän, mutta jos siitä tulee muillakin tapa - talous ei tätä kestä. Miksi?

Kulutuksen vähentyessä työpaikat vähenevät ja verotuloja valtiolle syntyy vähemmän.

Tämä voi tarkoittaa katastrofia, mutta jos sellainen tulee, meidän on etsittävä vaihtoehtoja kulutusyhteiskunnalle. Muutenhan maapallolta loppuvat resurssit.

Ja_e kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.