lauantai 19. maaliskuuta 2011

Arkijärki hukassa -- relaa vähän, Suomi!

Pyrkimys hyvään kääntyy itseään vastaan mikäli arkijärki pääsee unohtumaan. Nyky-Suomessa näin käy luvattoman usein.

Aamun Hesarissa Ilkka Ahtiainen kertoo, että munkkien paistaminen Maunulan ulkoilumajalla on jouduttu lopettamaan, koska majalla ei ole viranomaisten edellyttämää EI 120 -poistoilmahormia.

Arvaan, että hormivaatimus liittyy paloturvallisuuteen. Suomi on täynnä vastaavanlaisia määräyksiä ja ohjeita, joilla on hyvä tarkoitus, mutta joiden suuri määrä ja pikkutarkka valvonta kääntyy itseään vastaan.

Koska isoja ongelmia ei enää ole, viranomaiset kiinnittävät huomionsa yhä pienempiin asioihin. Hyvinvointiyhteiskunta ei salli, että yksikään sen jäsen loukkaantuu tai kärsii onnettomuuksissa, jotka olisi edes teoriassa voitu välttää. Siksi yhä pienempiä riskejä jahdataan yhä raskaammilla määräyksillä. Tie johtaa eksponentiaaliselle käyrälle, joka ei pääty koskaan.

Osa kehityksestä lankeaa yritysten maksettavaksi. Niille asetetaan koko ajan uusia velvoitteita. Pitää suunnitella henkilöstön hyvinvointia, työkyvyn ylläpitoa, paloturvallisuutta, tasa-arvon kehittämistä, ympäristönsuojelua ja ties mitä. Kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta jos velvoitteet haluaisi hoitaa pikkutarkasti ja lainmukaisesti, varsinaisen yritystoiminnan voisi unohtaa.

Aivan kuten tietosuojassa, jokainen hallinnonala katsoo asiaa vain omasta näkökulmastaan ja pyrkii parantamaan sitä. Kukaan ei näe kokonaiskuvaa eikä ajattele kansalaisen tai yrittäjän etua. Suomi kuristaa itsensä pikkutarkalla näpertelyllä, jonka ainoa todellinen vaikutus on ihmisten arkipäivän vaikeuttaminen.

Kaikkeen arkipäiväiseen toimintaan liittyy tarkastuksia, todistuksia, määräyksiä ja selvityksiä, joista pitää maksaa jollekin, ja jotka vievät aikaa varsinaiselta asialta. Ei ihme, että Suomi on kallis maa!

Siinä samalla työllistetään suuri joukko virkamiehiä, byrokraatteja ja kentällä kiertäviä tarkastajia. Välillä onnistutaan luomaan jopa kokonaan uusia ammattinimikkeitä, kuten uuden energiatodistuksen myötä tarvittava energiakatselmoija - varmaan oikea nuorison toiveammatti.

Hei Suomi, relaa vähän!

-- seuraa Twitterissä http://www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa http://www.facebook.com/jarvinenpetteri

8 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Vain yhteiskunta ei ole näiden määräysten taustalla. Nykyään kaikki vakuutetaan ja vakuutusyhtiöillä on tietty vaatimustaso varustelulta, jotta vakuutus myönnetään tai vakuutusmaksuun voi tulla korotuksia ilman niitä. Kumpi oli ensin, määräys laittaa se putki vai vakuutuksen ehto? Lobbaavatko vakuutusyhtiöt näitä asioita ja päättäjät sitten päättävät? Tässäkin tapauksessa jos putki olisikin kukaan tuskin valvoisi käyttöä ja toimintakuntoa - vakuutuskorvaus kuitenkin voidaan evätä, jos kaikki ei olisikaan asianmukaisesti hoidettu.

Olen kyllä samaa mieltä, relatkaa vähän! Pikkuasiota tapahtuu aina kaikista varotoimenpiteistä huolimatta, kaikkea ei voi ennakoida. Tavallinen maalaisjärki ja huolellinen toiminta auttavat useimmiten ehkäisemään onnettomuuksia paremmin, kuin hyvin asennetut turvalaitteet ja huolimattomuus.

Nyt saamme lukea, että ydinvoimaloissa on varauduttu vain Suomessa todennäköisiin vahinkoihin. Japanissakin oli varauduttu aika isoihin, mutta ei näin isoihin vahinkoihin - suurissa asioissa riittää kunhan on sinne päin, pienissä mennään pilkulleen...

- kirjoitti...

olitkos sä jonkinlainen ehdokas näissä vaaleissa? jos sä nyt pääset läpi, niin sun omilla mielipiteilläsihän ei tule olemaan paskankaan väliä. puolueen johtohan se päättää miten säkin nappia painat.

Unknown kirjoitti...

Arkijärki on todella hukassa.
P J mainitsi esimerkkinä energiatodistuksen, linkki vei sivulle www.energiatodistus.info

Ja mitä löytyi? Sivusto, josta en ainakaan minä löytänyt mitään tietoa kenen tekemä ja ylläpitämä se on, en yhteystietoja, ei päivämääriä. Siis kaikkien tietosuojaoppien mukaan ehdottomasti kartettava sivusto.

Hyvä me, hyvä Suomi, hyvä Internet!

terveisin
jjr

Anonyymi kirjoitti...

Me tarvitsemme eduskuntaan edustajan joka on valmis vaatimaan asuinalueensa munkinpaistomahdollisuuksien nimissä valtakunnallisten paloturvamääräysten lieventämistä. Siinä on rohkea yksilökeskeinen näkemys yhteisiin asioihin. Mutta entä perinteinen tie kunnanvaltuustotasolla myöntää savupiippusaneerausrahat sinne kerhomajalle. Vai onko liian arkipäiväinen tie suuriin suunnitelmiin.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi hyvä esimerkki on kunnallisiin uimahalleihin viime vuosina ruton lailla pesiytynyt turvallisuutta näennäisesti parantava määräys: uimataidottomat lapset eivät saa käyttää kellukkeita sellaisessa altaassa, jossa jalat eivät yletä pohjaan. Siis edes silloin, kun lapsi on altaassa häntä leikittävän vanhemman seurassa.

JJ75 kirjoitti...

Onhan se.. Pikkutarkka kaikessa. Pääasia, että jää herrojen ja mamujen mentäviä aukkoja.

Tavallinen ihminen joutuu maksamaan velvotteet, verot ja korvaukset sakkoineen.. Suomi, maapallon matkatoimisto lennättää kaikki tänne heilumaan pajatsojen ääreen ilmaseksi. Virolaisten ja luottotietohäiriöisten ei tartte sakoista ja korvauksista välittää.

Mitäs jos lakkautettas Maa- ja Metsätalousministeriö. Ohjattas 2,5 miljardia puhtaan maatalouden kehittämiseen Suomessa, ettei tarttis ulkomaille rahaa syytää. Siitä saatavila varoilla maksettaisiin palkkaa tuottavammille ihmisille. Kyseisen ministeriön tuotto, kun on jäänyt hiukan laihanlaiseksi ois aika kokeilla muutakin kuin politikointia, vaikkapa aivan oikeita töitä..

Petteri Järvinen kirjoitti...

Munkkikiista päättyi yrittäjän voittoon:

http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110468871

"Asian varmistaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vajaa tunti sitten julkaisemassaan Facebook-päivityksessään:

"Pienet asiat ovat isoja asioita: Maunulan ulkoilumajan kahvila saa taas paistaa munkkeja . Ympäristöviranomainen päätyi tarkastelemaan kysymystä uudelleen apulaiskaupunginjohtajan vierailtua majalla ja vastaanotettua 1200 nimen kansalaisadressin", kirjoittaa Sauri.

Patikkareissulta Italiasta tavoitettu Maunulan Majan yrittäjä Kaija Aalto riemuitsee päätöksestä.

- Tämä on erittäin tärkeä asia. Ihmiset ovat kaivanneet tuoreita munkkejamme ja niiden kieltäminen vaikutti paljon majan ilmapiiriin. Ilo on ollut poissa.

Kielto nostatti ulkoilijoiden keskuudessa lähes kansanliikkeen ja munkkien palauttamista vaativaan adressiin kirjoitti nimensä 1200 henkilöä.

- Kyllä tämä on hieno uutinen. Töitä munkinpaisto tuo lisää, mutta ei auta muuta kuin panna hanskat heilumaan, Aalto hehkuttaa."

Anonyymi kirjoitti...

[url=http://paydayloansatonce.com/#bpjarvinen.blogspot.com]payday loans[/url] - payday loans , http://paydayloansatonce.com/#spjarvinen.blogspot.com payday loans