Suomi on rähmällään Guggenheimin edessä. Nyt on varmistunut, että selvityksen Guggenheim-museon perustamismahdollisuuksista tekee Guggenheim itse. Helsinki vain maksaa sen. Guggenheimilla on käytännössä avoin, kahden miljoonan euron shekki, ja vapaat kädet.
Asiassa ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa, sillä kuten Helsinkiä hankkeessa edustava taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Siren tänään Hesarissa sanoo, "tämähän ei ole mistään pois".
Samalla, kun Helsinki säästää kaikessa mahdollisessa, kaupunki kirjoittaa 1,1 miljoonan euron avoimen shekin amerikkalaiselle säätiölle ilman mitään julkista keskustelua. Asian luulisi kiinnostavan kaupunginvaltuutettuja edes jälkikäteen.
Perustelu, jonka mukaan miljoonaa euroa ei ole mistään pois, on kuultu ennenkin. Tässä yhteydessä sillä kai tarkoitetaan, että kyseinen miljoona euroa otetaan kaupungin omiin selvityksiin budjetoiduista varoista, joten se ei vähennä esimerkiksi terveydenhuoltoon tarkoitettuja varoja. Meno ei vähennä edes taidehankintoja, vaikka kahdella miljoonalla voitaisiin maksaa kaikkien Suomen museoiden taideostot vuoden ajalta.
Vain julkishallinnossa voidaan ajatella, ettei kulutettu raha ole mistään pois. Ikään kuin budjetissa olisi lokerot, joihin setelit ilmestyvät tyhjästä. Jos lokeroa ei käytetä, raha jää käyttämättä ja pilaantuu.
Niin ei tietenkään ole. Jokainen käytetty euro on pois jostain -- ainakin veronmaksajien lompakosta. Jos miljoona ei ole pois mistään, miksei niitä sitten käytetä Helsingin ongelmien ratkaisemiseen? Käyttökohteita kyllä riittäisi. Vai onko raha alunperinkin laitettu väärään lokeroon?
On vaarallista, että poliitikot toistavat julkisuudessa virheellistä mantraa, koska silloin se alkaa ohjata heidän ajatteluaan. Seuraava poliitikko, joka julkisuudessa kehtaa sanoa "tämä meno ei ole mistään pois" joutaa nurkkaan häpeämään ja miettimään kuntatalouden yhteisten rahojen käyttöä.
6 kommenttia:
Miksi tätä konsulttiprojektia ei ole kilpailutettu? Suomessa ja maailmalla on varmaan monta muuta konsulttitoimistoa, jotka osaavat tarjota vastaavan suunnittelupalvelun. Hankintalain mukaan mennään, tarjouspyynnön ehdot täyttävä ja halvin otetaan.
Ei tätä voitu kilpailuttaa, koska tämä on osa Guggenheimin franchising-bisnestä. Ota tai jätä.
Formaattiin kuuluu, että halukas kaupunki antaa säätiön itsensä tutkia asian ja maksaa työn. Jos kaupat syntyy, varsinainen G-lisenssi maksaa n. 30 miljoonaa taalaa ja sitten kaupunki saa rakentaa museon Guggenheimin nimellä.
"Ei kenenkään rahaa" -jargoni ei ole mitenkään poliitikkojen yksinoikeus, eikä edes julkisen sektorin.
Jokainen on varmasti törmännyt työelämässä vastaavaan ilmiöön: Budjettikauden lopulla tehdään hankintoja/matkoja ihan vain siksi ettei seuraavan kauden kulubudjettia pienennettäisi.
Samaten kululeikkaukset aloitetaan sillä että jokainen yksikkä maksimoi kulunsa, jotta kulujen supistaminen on helpompaa.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa näkyy konkretisoituu taas se että taideväelle rahan käyttö on helppoa kun siitä puuttuu kaikki vastuu ja (tulos)velvoitteet.
Lainaus www.hankinnat.fi:
"
Hankinnan kohdetta määriteltäessä ei teknisissä eritelmissä saa mainita tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita.
Niissä ei myöskään saa viitata tavaramerkkiin, patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä tavaroita tai tarjoajia. Tällainen viittaus on mahdollista vain, jos hankintasopimuksen kohdetta ei ole mahdollista riittävän täsmällisesti ja selvästi kuvata muutoin. Tällöin viittaukseen on liitettävä ilmaisu ”tai vastaava”.
"
Guggenheimprojektit muualla eivät pahemmin innosta. Olisi hienoa jos vaikka satsattaisiin Helsingin omaan kaupunginmuseoon!
http://www.hbl.fi/text/helsingfors/2011/1/25/w58030.php
Eiköhän ole kuitenkin niin, että täällä kaukana euroopan ytimestä meille on kehittynyt aivan omalaatuinen käsitys taloudesta ja yritystoiminnan harrastamisesta.
Eli minäkään yo. lauseessa en löytänyt oikeita termejä liiketoiminnan harjoittamiseen, kun minutkin on aivopesty vanhoilla käsitteilla sitten 1957 syntymiseni jälkeen.
Eikä tästä ole pitkäkään aika, kun Hannu Taanila haastatteli Helsingin kadulla kulkijoita, ja sitten haastateltava kun oli lausunut radion nauhoittavaan mikrofoniin sanan "Valio", niin heti haastateltava korjasi sanomaansa, että eihän Suomen radiossa saa mainostaa.
Oi aikoja, oi tapoja.
Lähetä kommentti