Sodankäynti on kallista. Eikä yksin sotiminen, vaan myös sotaan varustautuminen. Asejärjestelmät ovat huipputekniikkaa, jota vain rikkailla mailla on varaa hankkia. Mies ja kivääri -periaatteella ei enää maata puolusteta.
Yhdysvaltojen puolustusmenot ovat 700 miljardia dollaria, mikä on korkein luku sitten toisen maailmansodan päättymisen. Tuoreen uutisen mukaan kenraaleja ja amiraaleja halutaan vähentää kulujen karsimiseksi. Tavoitteena on 100 miljardin säästöt. Edes maailman vauraimmalla maalla ei enää riitä paukkuja kahteen yhtäaikaiseen sotaan.
Britannian puolustusministeri Liam Fox varoitti heinäkuun lopussa, ettei maalla ole varaa ylläpitää nykymuotoista puolustusta. Sotalaivojen, hävittäjäkoneiden ja panssariajoneuvojen määrää aiotaan vähentää, koska "venäläiset eivät ole ihan lähiaikoina vyörymässä Eurooppaan".
Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta heinäkuun alusta lähtien ja aikoo pärjätä jatkossa pienellä palkka-armeijalla.
Ainakin Britannia ja Ruotsi ovat valmiita pohtimaan ikiaikaisia puolustuksen doktriineja. Onkin jo korkea aika, sillä Eurooppa lähialueineen on muuttunut dramaattisesti. Yritykset joutuvat miettimään strategiansa ja tavoitteensa uudelleen muutaman vuoden välein. Niin tehdessään ne pyrkivät kyseenalaistamaan vanhan ja reagoimaan ympäristön muutoksiin. Valtioiden tulisi tehdä samoin. Tietoyhteiskuntaa ei turvata aseilla.
Sotilasmahtia tärkeämpää valtiolle on taloudellinen turvallisuus. Kiina ja Venäjä, entiset sotilaalliset uhkat, ovat nyt tärkeitä kauppakumppaneita. Taloudellinen riippuvuus on molemminpuolista ja rauhan jatkuminen on molempien osapuolten yhteinen etu. Todennäköisin konflikti osapuolten välillä on kauppasota, ei aseellinen yhteenotto. Myös jonkinlainen verkkosota on mahdollinen, mutta sitäkään ei käydä lentokoneilla tai tykeillä. Ja terrorismia vastaan armeijoista on hyvin vähän apua.
Pari päivää sitten kerrottiin, miten Suomen puolustusvoimat tarvitsee lähivuosina miljardeja euroja ilma- ja maavoimien uudistamiseen. Edellisen sodan muistot ovat vielä niin tuoreita, että ajatukset kulkevat vanhoja latuja. Olisiko Suomen turvallisuuden kannalta parempi käyttää miljardit jollain muulla tavalla?
Kansainvälinen talous, globalisaatio ja tietoverkot ovat jo muuttaneet maailmaa dramaattisesti. Yritykset tunnustavat muutoksen ja tekevät parhaansa sopeutuakseen, jopa hyötyäkseen siitä. Milloin olemme siinä pisteessä, että katsomme tämän kehityksen vaikuttavan myös valtiolliseen maanpuolustukseen? Tuleeko sitä koskaan? Vai elävätkö sotilaalliset uhkakuvat omaa elämäänsä hamaan tulevaisuuteen asti?
20 kommenttia:
Vihaan sitä, kun Ruotsia käytetään esimerkkinä nykyaikaisesta armeijasta tai sotilasdoktriinista. Ruotsi on kautta aikojen taistellut viimeiseen suomalaiseen, ja siihen perustuu heidän nykyinenkin puolustuksensa. Todellinen aluepuolustus on siellä ajettu alas. Kärjistetysti Ruotsin sotilaspolitiikka on koko modernin sodankäynnin historian perustunut siihen toivoon, ettei Pohjanlahti koskaan jäädy niin, että siitä voisi panssareilla ajaa yli. Sitä hyökkäystä vastaan ruotsalaiset olisivat kirjaimellisesti aseettomia. Jos positiomme maailmankartalla olisivat päinvastaiset, minäkin kannattaisin armeijamme alasajoa, niin kuin Ruotsissa on tehty. Kuten Järvinen oikein sanoit, moderni sotakalusto on äärimmäisen kallista. Maamme alueellisen koskemattomuuden loukkaus olisi kuitenkin mittaamattoman kallis, joten sotakalusto on edelleen järkevän hintaista suhteessa siihen riskiin, jolta se valtiota suojelee.
Venäjästä; kyllä, Venäjä on nyt meille kauppakumppani. Kyllä, juuri nyt Venäjästä ei ole akuuttia uhkaa. Mutta kukaan joka tuntee Venäjän poliittista kulttuuria, ei voi vakavasti väittää että kyseessä olisi vakaa maa. Siellä on kaikenlaista vallankumouksellista ääriaineistoa, ja nykyinenkin, näennäisesti vakaa poliittinen tilanne perustuu opposition vaientamiseen ja mm. kiusallisten poliittisten toimittajien attentaatteihin, joita on tapahtunut useita satoja.
Venäjä on täysin villi kortti. Mitään siitä maasta ei voi pitää varmana, paitsi sitä että se on supervalta, että sillä on yli 1000 kilometriä Suomen kanssa yhteistä rajaa, ja että kautta tunnetun historian se on sotinut aggressiivisia hyökkäyssotia rajanaapureidensa kanssa. Venäjän nykyhallinto on sumeilematta käyttänyt sekä poliittisia, että taloudellisia kuin sotilaallisiakin painostuskeinoja naapurivaltioitaan kohtaan, mm. Ukrainassa ja Georgiassa. Tsetseniaa ei nyt varmaan tarvitse edes mainita.
Venäjä kunnioittaa vaan voimaa. Suoraan sanoen siellä on viime vuodet naurettu suomalaisille valtionpäämiehille, joista yksi tarjosi Putinille omenamehua (Vanhanen) ja toinen (Halonen) muuten vaan silittää joka asiassa Venäjän johtoa, oli kyse sitten ihmisoikeuksista, demokratiasta, puutulleista tai mistä hyvänsä. Suomen valtionjohtoa pidetään siellä täysin vässyköinä. Ainoastaan armeijaa vielä sentään kunnioitetaan, vaikka puolustuskykyämme on ratkaisevasti heikennetty vastuuttomilla ratkaisuilla kuten Ottawan sopimuksella, jolle Venäjä on luonnollisesti viitannut kintaalla. Mutta pieni Suomi, Venäjän karhun lilliputtimainen rajanaapuri, joka on niin pieni ja mitätön ettei se koskaan uhkaisi miinoillaan ketään muuta kuin laitonta hyökkääjää, se liittyy sopimuksiin muitta mutkitta! Tärkeimpänä sopimuksen advokaattina ja mustekynän päässä kukas muu kuin vässykkä Halonen.
Aseet ovat kallis vakuutus korvaamatonta riskiä vastaan. Kun ajattelee miten ihmiskunnan historia on, ja millaisia intressiristiriitoja tulevaisuudessa voi vielä tulla energiasta, jopa puhtaasta vedestä, niin ei ole näköpiirissä että sodat historiaa halveksuen yhtäkkiä loppuisivat, päinvastoin.
Jos sodan uhka tulee, se tulee yllättäen. Ei Suomessa ennen talvisotaakaan ehditty varustautua kuin hyvin vähän, ja yhtä lailla silloin ennen sotaa olivat poliitikot suuressa viisaudessaan vähentäneet puolustusmäärärahat minimiin ns. tärkeämpien asioiden vuoksi.
Lisäisin vielä, että Britannia ei ole Ruotsia parempi esimerkki. Se on saarivaltio Länsi-Euroopassa, sotilasliitto NATOn jäsen ja Yhdysvaltojen keskeisin liittolainen. Lisäksi sillä on uskottava ydinasepelote, neljä ballistisilla ohjuksilla varustettua sukellusvenettä. Britannialla on myös varaa supistaa, ilman että se on lähelläkään Ruotsin poikakuoroa. Sillä on nimittäin massiivinen puolustusbudjetti, 2,5% BKT:sta joka on lähes kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa (1,3%). Absoluuttisena rahamääränä se on maailmassa kolmanneksi suurin, edellä mm. Venäjää. Heillä on varaa vähän säästää.
Toki Venäjän historia huolestuttaa, mutta miten paljon sillä on merkitystä jatkossa? Hyökkäys EU-maata vastaan johtaisi kansainväliseen konfliktiin, jossa ei olisi voittajia. Todennäköisempi skenaario on, että Venäjä on joskus itse EU:n jäsen. Paras tae turvallisuudesta on Venäjän ja sen kansan vaurastuminen. Tässäkin suhteessa talouspolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Valtavassa maassa muutokset eivät tietenkään tapahdu hetkessä.
Englannin ja Argentiinan kiista Falklandin saarista lienee ainut kahden teollistuneen maan välinen aseellinen selkkaus toisen maailmansodan jälkeen. Sen laajentaminen ei ollut kummankaan valtion edun mukaista, joten kiista jäi lyhyeksi.
Resurssiturvallisuuden uhkasta olen samaa mieltä. Sen merkitys vain nousee talouden mukana. Viimeisistä malmi-, vesi- ja öljyvaroista tullaan käymään kovaa ja rumaa kilpailua. Onneksi Suomi on tässä suhteessa kovin vähän kiinnostava.
"Hyökkäys EU-maata vastaan johtaisi kansainväliseen konfliktiin, jossa ei olisi voittajia."
Tai sitten se johtaisi konfliktin vähättelyyn ja hyökätyksi tulleen maan unohtamiseen juuri sen takia että suurempaa konfliktia ei tule.
"Todennäköisempi skenaario on, että Venäjä on joskus itse EU:n jäsen."
Jatkuva korruptio, opposition tukiahduttaminen, sisäisen vähemmistön tuhomainen (Tsetsenia), naapurivaltioon hyökkääminen (Georgia), Hallitusta avoismesti ihannoivat nuorisoliikkeet (Nashi, Staal) jne, jne...
Mitäköhän siellä Venäjällä pitäisi tapahtua, että suurimmat optimistit uskoisivat että suuntaus on menossa ihan toiseen suuntaan?
Todennäköisin konflikti osapuolten välillä on kauppasota, ei aseellinen yhteenotto. Myös jonkinlainen verkkosota on mahdollinen, mutta sitäkään ei käydä lentokoneilla tai tykeillä. Ja terrorismia vastaan armeijoista on hyvin vähän apua.
Eihän aseellinen yhteenotto ikinä ole pelkkä aseellinen yhteenotto. Vaan se seuraa jotain muuta konfliktia. Ellei nyt joku sitten Venäjällä keksisi noin vain vähän laajentua laajentumisen ilosta, mihin en minäkään oikein usko.
Pitää vielä muistaa asia, joka näissä keskusteluissa on aina väärin. Armeija ei pääasiassa ole sodan varalle vaan se pelkällä olemassa olollaan ehkäisee sotia. Siksi puhutaa "uskottavasta puolustuksesta".
@Jaska: miten uskottava Suomen puolustus on suhteessa naapuriin? Miesten ja sotakaluston määrällä heillä on n. 50-100-kertainen ylivoima. Kuinka paljon riski joutua hyökkäyksen kohteeksi kasvaisi, jos armeijamme olisi nykyistä pienempi?
Hornetien uusiin asejärjestelmiin uppoaa miljardi euroa. Vähentääkö se riskiä niin paljon, että investointi kannattaa?
Äkkiseltään voisin kuvitella, ettei Suomen armeijan koko juurikaan vaikuta asiaan. Poliittiset seuraukset hyökkääjälle ovat paljon suurempi tekijä kuin Suomen kyky vastarintaan.
"Resurssiturvallisuuden uhkasta olen samaa mieltä. Sen merkitys vain nousee talouden mukana. Viimeisistä malmi-, vesi- ja öljyvaroista tullaan käymään kovaa ja rumaa kilpailua."
Tämän logiikan mukaan Japanin jolla ei ole oikeastaan lainkaan raaka-aineita pitäisi olla jatkuvasti sotimassa, se on kuitenkin viimeiset 60 vuotta ollut maailman rauhanomaisimpia valtioita. Venäjä jolla on loputtomasti luonnonvaroja ei ole ollenkaan yhtä rauhanomainen. Jos jollain valtiolla ei ole varaa maksaa raaka-aineistaan, ei sillä silloin ole varaa sotiakaan niistä.
Eikä mikään koskaan lopu paitsi ehkä järki (vihreät). Arvioiden mukaan öljyvaroista on käytetty ehkä kolmasosa. Itse asiassa ihmiskunnan pahin ongelma ilmastonmuutos johtuu siitä että fossiilisia polttoaineita on liikaa eikä liian vähän.
1900-luvun alkupuolella viisaat sanoivat että koska Ranska ja Saksa ovat aina sotineet keskenään niin eivät ne tulevaisuudessakaan voi rauhassa elää. Eli jos historialla yrittää todistella sotien väistämättömyyttä se on vähän sama kuin ajaisi autoa pelkkää peruutuspeiliä tuijottamalla.
Toki olen anonyymin kanssa samaa mieltä Venäjästä ja kannatan Nato-jäsenyyttä :)
Aseilla on vieläkin roolinsa.
http://riknik.weebly.com/1/post/2010/08/china-has-new-anti-ship-missile-capable-of-taking-down-us-carrier.html
Ei sota politiikan välineenä ole vieläkään mihinkään kadonnut.
Btw. Suomella on puolustusuvoimat, ei armeijaa.
"Btw. Suomella on puolustusuvoimat, ei armeijaa. "
Kun olin päivystäjänä vastasin puhelimeen "sotaväessä"
Saksan ja Ranskan välit ovat hyvä esimerkki siitä, miten taloudellinen kehittyminen ja integraatio vaikuttavat. Aseiden sijaan valtioiden ja kansalaisten etua ajetaan taloudella. Se pätee myös kiinalaisiin ja venäläisiin.
Mutta mikä olisi sellainen virstanpylväs, joka oikeuttaisi muuttamaan Venäjä-ajattelua? Karjalan luovutus? Venäjän liittyminen EU:hun? Sen oman armeijan supistaminen? Vai ollaanko historian tapahtumien vankeja loputtomasti, riippumatta siitä millaista globalisoitumista maailmassa tapahtuu?
miten uskottava Suomen puolustus on suhteessa naapuriin? Miesten ja sotakaluston määrällä heillä on n. 50-100-kertainen ylivoima. Kuinka paljon riski joutua hyökkäyksen kohteeksi kasvaisi, jos armeijamme olisi nykyistä pienempi?
Tuolla Venäjän ylivoimaisella ylivoimalla aina väärin perustellaan Suomen puolustusvoimien turhuutta. Oikeasti pitää suhteuttaa puolustusvoimien koko valloittajan saavuttamaan hyötyyn. Suomeen tulo kyllä Venäjältä onnistuisi, mutta se 'maksaisi' ja mielestäni tämä hinta on tällä hetkellä samassa mittaluokassa siihen hyötyyn, minkä Venäjä voisi valloituksella saavuttaa. (ei siis todellakaan mikään 50-100 kertainen ero)
Äkkiseltään voisin kuvitella, ettei Suomen armeijan koko juurikaan vaikuta asiaan. Poliittiset seuraukset hyökkääjälle ovat paljon suurempi tekijä kuin Suomen kyky vastarintaan.
Poliittiset seuraukset (sekä sisä- että ulko-) muodostuvat myös sitä suuremmiksi, mitä vaikeampi sota on. Georgian tapaus on hyvä esimerkki. Poliittiset seuraukset olivat aika pienet, kun sota oli lyhyt ja ulospäin vain pikku konflikti. Entä, jos sielä sodittaisiin vieläkin?
Poliittiset seuraukset (sekä sisä- että ulko-) muodostuvat myös sitä suuremmiksi, mitä vaikeampi sota on. Georgian tapaus on hyvä esimerkki.
Siis jos Ruotsi lopettaisi kokonaan puolustusvoimansa, Venäjä voisi vallata maan ilman seurauksia? Georgian tapausta ei voi verrata EU-maihin.
j:Poliittiset seuraukset (sekä sisä- että ulko-) muodostuvat myös sitä suuremmiksi, mitä vaikeampi sota on. Georgian tapaus on hyvä esimerkki.
p:Siis jos Ruotsi lopettaisi kokonaan puolustusvoimansa, Venäjä voisi vallata maan ilman seurauksia? Georgian tapausta ei voi verrata EU-maihin.
Siis esimerkki siitä, että poliittiset seuraukset ovat riippuvaisia sodan kestosta ja vaikeudesta. En verrannut maita toisiinsa. Georgiaa ehkä voitaisiin verrata Tsetseniaan.
Seuraukset eivät myöskään ole suoraan verrannolliset sodan vaikeuteen (olematon sota --> olemattomat seuraukset) enkä niin väittänytkään. Koitatko ymmärtää tahallaan väärin?
Väitätkö sinä, että sodan vaikeus ja kesto eivät vaikuttaisi poliittisiin seurauksiin?
Väitätkö sinä, että sodan vaikeus ja kesto eivät vaikuttaisi poliittisiin seurauksiin?
Pelkkää arvailua, mitä tapahtuisi EU-maan joutuessa sotaan.
USA on sotinut Afganistanissa kohta 9 vuotta ja ainoa, mihin pitkittymisellä on ollut vaikutusta, on kotirintama. Tshetseenit taistelivat monta vuotta venäläisiä vastaan, oliko sillä vaikutusta muun maailman suhtautumiseen?
Pelkkää arvailua, mitä tapahtuisi EU-maan joutuessa sotaan.
USA on sotinut Afganistanissa kohta 9 vuotta ja ainoa, mihin pitkittymisellä on ollut vaikutusta, on kotirintama. Tshetseenit taistelivat monta vuotta venäläisiä vastaan, oliko sillä vaikutusta muun maailman suhtautumiseen?
Tsetsenian sodasta on ollut selkeästi suuremmat sisä- ja ulkopoliittiset seuraukset kuin Georgian viimeisimmästä selkkauksesta, jota ei juuri edes sotana voi pitää.
Ulkopoliittiset seuraukset eivät välttämättä pahene tietyn pisteen jälkeen, kun sotatilaan totutaan. Sisäpoliittiset seuraukset sen sijaan jatkuvat, niin kuin itsekin sanoit. Joka maassa oppositio kyllä huolehtii, että sotiva maa muistaa, että ollaan sodassa.
Toki on vaikea sanoa, mitä kävisi, jos EU-maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Se ei silti poista sitä, että sodan vaikeudella on yhteys myös poliittisiin seurauksiin ja se otetaan osaltaan huomioon, kun mietitään, että kannattaako hyökätä.
Nämä poliittiset seuraukset ovat vain yksi puoli asiaa. Tärkeää tässä oli huomata, että sotaan lähtöä ei päätetä pelkästään sen perusteella, että onko se todennäköistä voittaa, vaan sen perusteella, että onko sodalla saavutettava hyöty suurempi kuin haitta. Sen perusteella jokaisen maan kannattaa puolustuksensa mitoittaa. Niin hyväksi, että ei kannata hyökätä. Ei siis kannata jättää puolustusta heitteille sen takia, että sotaa ei voisi kuitenkaan voittaa.
Tsetsenian sodasta on ollut selkeästi suuremmat sisä- ja ulkopoliittiset seuraukset kuin Georgian viimeisimmästä selkkauksesta, jota ei juuri edes sotana voi pitää.
Se tuskin johtui "sodan" kestosta. Tshetsenian asema oli ihan eri kuin Georgialla.
Tärkeää tässä oli huomata, että sotaan lähtöä ei päätetä pelkästään sen perusteella, että onko se todennäköistä voittaa, vaan sen perusteella, että onko sodalla saavutettava hyöty suurempi kuin haitta
Niin juuri, ja nykyisen globaalin talouden aikakaudella haitat ovat suuremmat kuin mitä sotilaallisella offensiivilla voidaan saavuttaa.
Talouden merkitys minkä tahansa maan hyvinvoinnin tukijalkana on ohittanut sotilaallisen voiman merkityksen. Talous sanelee päätökset, joihin poliitikkojen on myönnyttävä. Milloin tämän kehityksen vaikutus tunnustetaan maanpuolustuksessa? Vai onko tosiaan niin, että se elää ihan omaa elämäänsä maailmassa, jossa mikään ei muutu?
Niin juuri, ja nykyisen globaalin talouden aikakaudella haitat ovat suuremmat kuin mitä sotilaallisella offensiivilla voidaan saavuttaa.
Globaalissa taloudessa ja nykyisessä taloustilanteessa pitkälti näin onkin. Taloustilanteet voivat muuttua radikaalisti ja suht nopeasti.
Talouden merkitys minkä tahansa maan hyvinvoinnin tukijalkana on ohittanut sotilaallisen voiman merkityksen. Talous sanelee päätökset, joihin poliitikkojen on myönnyttävä. Milloin tämän kehityksen vaikutus tunnustetaan maanpuolustuksessa? Vai onko tosiaan niin, että se elää ihan omaa elämäänsä maailmassa, jossa mikään ei muutu?
Toki talous pitää huomioida, mutta siitä voidaan huomioida vain selaiset asiat, joita voidaan pitää riittävän pysyvinä. Esim. Laajassa taloudellisessa kriisissä on huomattavasti mukavampaa, jos ei tarvitse tehdä kaikessa myönnytyksiä naapureille. Voi keskittyä järkeviin päätöksiin talouden pelastamiseksi, vaikka ne päätökset eivät olisi naapurin mieleen.
En jaksanut joka postausta lukea mutta muistakaa että tosi sotilaat käyttää ydin,kemiallisia ja bioaseita elikkä perinteinen armeija ei hirveesti juhli.
Alkuperäinen kirjoitus edustaa hämmentävää näköalattomuutta. Jos Järvinen edes hieman tutustuisi ihmiskunnan historiaan, huomaisi hän varmaan kuinka sotien lähtökohdat eivät ole mihinkään kadonneet: väestöpaine, ruoka, ja luonnonvarojen niukkuus, ovat yhtä todellisia tekijöitä kuin 3000 vuotta takaperinkin, kun kreikkalaiset falangit kävivät puolustamaan peltojaan. Järvinen oppisi myös, että maailmanhistoriaan sisältyy pitkiäkin "rauhan" ajajaksoja, konfliktien kypsyessä taustalla.
Se, että me Suomessa vuonna 2010 elämme internetin sisällä pää tungettuna jonkinlaiseen virtuaalitodellisuuteen ei todellakaan tarkoita sitä, että sodat olisivat kadonneet maailmasta, tai etteikö seuraava sellainen jo odottaisi nurkan takana.
Nyt se einespizza pois suusta ja katse välillä jonnekin muaallekin kuin wowiin.
Lähetä kommentti