Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolustusmenot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolustusmenot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. heinäkuuta 2018

NATOn 2 % tavoite ei voi olla itsetarkoitus

USA:n presidentti Donald Trump patistaa jatkuvasti Nato-maita kasvattamaan puolustusmenoja kohti sovittua 2 prosentin tasoa bruttokansantuotteesta. "Sopimus" on kuitenkin vain poliittinen tavoite, ei mikään kirjallinen sitoutumus. Ja hyvä niin, koska siinä ei olisi mitään järkeä.

Puolustusmenojen tulisi olla sidoksissa koettuun uhkaan. Saudi-Arabia käyttää 6,9 % bruttokansantuotteestaan puolustukseen, mikä on täysin järjetöntä. Arabiemiraateissa prosenttiosuus on samaa tasoa. Israelin 6,2 % tason ymmärtää historian valossa.

Espanjan luku on Wikipedian mukaan 0,85 % eli 11,5 miljardia dollaria. Onko jokin maa viime aikoina uhannut Espanjaa sotilaallisesti? Jotta maa yltäisi Naton tavoitteeseen, sen pitäisi lisätä puolustusmenojaan 15,5 miljardilla dollarilla. Olisiko Espanjan turvallisuus sen jälkeen parempi? Vai olisiko Espanjalla muuta käyttöä tuolle summalle, joka hyödyttäisi kansaa enemmän?

Portugalin lukema on 1,8 %, Tanskan 1,4 %, Alakomaiden 1,3 %, Belgian 1,1 % -- ketä vastaan nämä maat varustautuvat? Maahanmuutto, ilmastonmuutos ja talouden rakennemuutokset ovat konkreettinen uhka ja miljardit pitäisi käyttää niiden torjumiseen.

Kreikka on varmasti Yhdysvaltojen mieleen, sillä maa täyttää 2,5 % osuudella Nato-tavoitteen kirkkaasti. Kreikka tosin varustautuu Turkkia, toista Nato-maata vastaan, ja on ostanut aseet velaksi, joten senkään touhuissa ei ole mitään järkeä.

Kreikan armeijan aseistus näyttää olevan lähinnä amerikkalaista, saksalaista ja osin jopa kotimaista (kreikkalaista) alkuperää. Ja siinähän onkin syy, miksi Trump vaatii Nato-maita pitämään kiinni asevarustelun 2 % tavoitteista: asekauppa on Yhdysvalloille tarpeellista bisnestä. Mitä enemmän Nato-maat varustautuvat, sitä enemmän USA:n kansantalous hyötyy.

Yhteistä 2 % -tavoitetta voi perustella sillä, että Naton jäsenmaat voivat pyytää muilta apua mikäli joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. On aika epätodennäköisestä, että jokin maa hyökkäisi Belgiaan tai Espanjaan, joten näissä maissa puolustusmenojen lisäyksen myyminen kansalle vaatii ahkeraa informaatiovaikuttamista ja uhkakuvien maalailua. Siinä Nato ja USA tekevät parhaansa.

Yhteistä tavoitetta olisi helpompi perustella, mikäli rahat kerättäisiin yhteiseen kassaan ja varustelu keskitettäisiin sen jälkeen sinne, mistä uhkienkin koetaan tulevan. Yhteinen puolustusajattelu vaatisi liittovaltiota, mikä ei sovi tällä hetkellä eurooppalaisille eikä varsinkaan USA:lle, joka haluaa pikemminkin heikentää EU:ta.

Suomen puolustusmenoiksi on Wikipedian taulukossa saatu 7 miljardia dollaria, puolustusbudjetti on kuitenkin vain 2,9 miljardia euroa. Wikipedian luvuissa on huomioitu asevelvollisuuden aiheuttamat epäsuorat kustannukset. Toisella laskutavalla BKT-osuudeksi saadaan 1,3-1,6 %. Suomi on siten selvästi 2 % rajan alapuolella, vaikka olemmekin Venäjän naapurissa.

Toivottavasti maalaisjärki voittaa eri valtioissa. Puolustusmenojen kasvattaminen ei voi olla missään itsetarkoitus. Jokaisella maalla on paljon tärkeämpiä rahanreikiä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Tietoyhteiskuntaa ei turvata aseilla

Sodankäynti on kallista. Eikä yksin sotiminen, vaan myös sotaan varustautuminen. Asejärjestelmät ovat huipputekniikkaa, jota vain rikkailla mailla on varaa hankkia. Mies ja kivääri -periaatteella ei enää maata puolusteta.

Yhdysvaltojen puolustusmenot ovat 700 miljardia dollaria, mikä on korkein luku sitten toisen maailmansodan päättymisen. Tuoreen uutisen mukaan kenraaleja ja amiraaleja halutaan vähentää kulujen karsimiseksi. Tavoitteena on 100 miljardin säästöt. Edes maailman vauraimmalla maalla ei enää riitä paukkuja kahteen yhtäaikaiseen sotaan.

Britannian puolustusministeri Liam Fox varoitti heinäkuun lopussa, ettei maalla ole varaa ylläpitää nykymuotoista puolustusta. Sotalaivojen, hävittäjäkoneiden ja panssariajoneuvojen määrää aiotaan vähentää, koska "venäläiset eivät ole ihan lähiaikoina vyörymässä Eurooppaan".

Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta heinäkuun alusta lähtien ja aikoo pärjätä jatkossa pienellä palkka-armeijalla.

Ainakin Britannia ja Ruotsi ovat valmiita pohtimaan ikiaikaisia puolustuksen doktriineja. Onkin jo korkea aika, sillä Eurooppa lähialueineen on muuttunut dramaattisesti. Yritykset joutuvat miettimään strategiansa ja tavoitteensa uudelleen muutaman vuoden välein. Niin tehdessään ne pyrkivät kyseenalaistamaan vanhan ja reagoimaan ympäristön muutoksiin. Valtioiden tulisi tehdä samoin. Tietoyhteiskuntaa ei turvata aseilla.

Sotilasmahtia tärkeämpää valtiolle on taloudellinen turvallisuus. Kiina ja Venäjä, entiset sotilaalliset uhkat, ovat nyt tärkeitä kauppakumppaneita. Taloudellinen riippuvuus on molemminpuolista ja rauhan jatkuminen on molempien osapuolten yhteinen etu. Todennäköisin konflikti osapuolten välillä on kauppasota, ei aseellinen yhteenotto. Myös jonkinlainen verkkosota on mahdollinen, mutta sitäkään ei käydä lentokoneilla tai tykeillä. Ja terrorismia vastaan armeijoista on hyvin vähän apua.

Pari päivää sitten kerrottiin, miten Suomen puolustusvoimat tarvitsee lähivuosina miljardeja euroja ilma- ja maavoimien uudistamiseen. Edellisen sodan muistot ovat vielä niin tuoreita, että ajatukset kulkevat vanhoja latuja. Olisiko Suomen turvallisuuden kannalta parempi käyttää miljardit jollain muulla tavalla?

Kansainvälinen talous, globalisaatio ja tietoverkot ovat jo muuttaneet maailmaa dramaattisesti. Yritykset tunnustavat muutoksen ja tekevät parhaansa sopeutuakseen, jopa hyötyäkseen siitä. Milloin olemme siinä pisteessä, että katsomme tämän kehityksen vaikuttavan myös valtiolliseen maanpuolustukseen? Tuleeko sitä koskaan? Vai elävätkö sotilaalliset uhkakuvat omaa elämäänsä hamaan tulevaisuuteen asti?