Enemmistö suomalaisista muslimeja vuonna 2170?

Miltä tuntuisi ajatus Suomesta, jonka väestöstä yli puolet on muslimeja? Ei muslimiksi kääntyneitä kantasuomalaisia vaan maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään, jotka on kasvatettu muslimeiksi lapsesta lähtien.

Vielä viime vuonna tällaisesta tulevaisuudennäkymästä pystyi keskustelemaan vain anonyymisti netissä. Perinteinen media ei olisi rohjennut tarttua aiheeseen pitkällä tikullakaan, päättäjistä nyt puhumattakaan.

Siksi hieraisin silmiäni, kun huomasin 20.7.2010 Helsingin Sanomissa Kyösti Tarvaisen vieraskynä-kirjoituksen asiasta. Sen mukaan Suomessa asuva musliminainen saa nykyisin keskimäärin kolme lasta, kantaväestöön kuuluva vain 1,86 lasta. Tällä vauhdilla Suomesta on tulossa vuoteen 2170 mennessä muslimienemmistöinen maa - edellyttäen tietenkin, että maahanmuutto ja ennen kaikkea maahanmuuttajien korkea syntyvyys säilyvät ennallaan. Toisaalta jos maahanmuutto ja syntyvyys lisääntyvät, rajapyykki saavutetaan jo aikaisemmin.

Väestöpohjan muuttumisesta on muitakin esimerkkejä. Yhdysvalloissa englantia puhuvat valkoihoiset muuttuvat vähemmistöksi vuonna 2042, sillä latinalaisesta amerikasta ja Meksikosta tuleva espanjankielinen väestö lisääntyy nopeasti. Mustista, jotka olivat edellinen vähemmistö, tulee jatkossa vähemmistön vähemmistö.

Tämän päivän Hesarissa on - ei mitenkään yllättävästi - useita mielipidekirjoituksia, joissa Tarvaisen ajatuksia ammutaan alas. Mitä sitten, vaikka Suomesta tulisi muslimienemmistöinen? Eivätkö muslimitkin maallistu ja sulaudu kantaväestöön? Eikö myös muslimien lapsiluku vähene elintason nousun myötä? Miksi kantaa huolta koko asiasta - eihän Suomi nytkään ole etnisesti tai uskonnollisesti puhdas?

Mielestäni asiasta on syytä ainakin keskustella. Väestötilanne muuttuu hitaasti, mutta kerran tapahduttuaan muutokset ovat isoja ja peruuttamattomia. Jos asiaan halutaan vaikuttaa, se on tehtävä ajoissa. Esimerkiksi juuri nyt.

Oletamme, että Suomeen muuttavat muslimit maallistuvat, omaksuvat länsimaiset arvot ja sulautuvat kantaväestöön. Mutta käykö niin todella? Tähänastiset kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia. Muslimit pitävät tiukasti kiinni perinteistään, tavoistaan ja uskonnostaan myös uudessa kotimaassa. Ruotsissa ja Englannissa on vaadittu jopa paikallisen lainsäädännön muuttamista niin, että muslimit voisivat paremmin noudattaa omia tapojaan ja omia lakejaan.

Ulkopuolisen silmissä länsimaistumista ei näytä juuri tapahtuneen. Naiset kulkevat edelleen kaavuissa ja keskittyvät perheeseen. Uimahalleihin on jouduttu varaamaan erityisiä naisten uintivuoroja, jotta naiset eivät joudu tekemisiin miesten kanssa. Näissä asioissa suomalaiset ovat sopeutuneet, eivät maahanmuuttajat.

Voi olla, että kyse on vain ensimmäisen maahanmuuttajasukupolven ilmiöstä. Ehkä Suomessa syntyneet lapset omaksuvat jo länsimaisia arvoja ja tapoja. En kuitenkaan laskisi yksin sen varaan. Kokemukset Britanniasta kertovat, ettei seuraavienkaan sukupolvien sopeutuminen ole helppoa.

Tietomme maahanmuuton pitkäaikaisvaikutuksista ovat ajalta, jolloin tulijoita oli suhteellisen vähän eikä sopeutumiselle ollut vaihtoehtoa. Sata vuotta sitten suomalaiset lähtivät ison veden taakse, sittemmin vain lahden toiselle puolelle. Oli pakko omaksua uusi kulttuuri, kieli ja ympäristö. Tänään tilanne on erilainen. Liikkuminen on halpaa ja nopeaa, joten suuretkin väestönsiirrot ovat mahdollisia. Satellittitelevision ja netin ansiosta vieraassa maassa on helppo pitää yllä omaa kieltä ja kulttuuria. Oman maan televisio-ohjelmat, sanomalehdet ja musiikki ovat aina saatavilla. Sopeutumisen pakkoa ei enää ole. Jokainen voi elää omalla tavallaan, vaikka maa ja ympäristö olisivat vieraita.

Islamia ei voi suoraan verrata kristinuskoon, sillä islam on enemmän kuin uskonto. Se on elämäntapa ja joillekin suorastaan poliittinen ideologia. Maailmassa ei ole yhtään maata, jonka arvot ja lait tulisivat suoraan Raamatusta. Vastaavia islamiin perustuvia maita on useita. Näiden valtioiden kyky edistää demokratiaa, kansalaistensa tasa-arvoa tai taloudellista hyvinvointia on osoittautunut olemattomaksi. Tietenkään uskonto ei ole ainoa pysähtyneisyyttä, pappisvaltaa ja epädemokraattisuutta selittävä tekijä, mutta ei se toisaalta näytä kehitystä edistävänkään.

Vielä yksi asia. Kristinuskosta luopuminen on ilmoitusasia, mutta muslimi ei voi luopua uskonnostaan. Islamin tulkinta ei ole muuttunut samalla tavalla kuin kristinuskon tulkinta on modernisoitunut. Islam nojaa perinteeseen ja pysyvyyteen, eikä halua uudistua samalla tavalla kuin länsimainen uskontokäsitys on muuttunut.

Jos maahanmuuttajien sopeutuminen Suomeen on nyt vaikeaa, miten käy kun muslimien osuus nousee vaikkapa 10 tai 20 prosenttiin? Mitä suurempi osuus, sitä vähemmän sopeutumiseen on halua tai tarvetta. Yhdysvaltoihin muuttavat latinot eivät ole kovin innokkaita opiskelemaan englantia. He haluavat säilyttää oman kulttuurinsa ja kielensä. Ennen pitkää espanjasta tulee maan valtakieli.

Ehkä kaikki tämän kirjoituksen kysymykset osoittautuvat aiheettomiksi ja turhan ennakkoluuloisiksi. Ehkä maailma muuttuu seuraavan 50 vuoden aikana muista syistä niin paljon, että koko maahanmuuttajakysymys jää isompien teemojen (ympäristö, energia, ilmastonmuutos, talous jne) jalkoihin. Ehkä islam lopulta kokee kristinuskon kohtalon vapautumalla, modernisoitumalla ja maallistumalla. Hyvä niin.

Oleellista on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa tästäkin asiasta voidaan keskustella avoimesti ja omalla nimellä, pelkäämättä että tuloksena on vain rasistileima otsaan.

Oleellista olisi myös laajentaa virallista maahanmuuttopolitiikkaa niin, että se ottaisi huomioon myös pitkän tähtäimen kehityksen. Tällä hetkellä viranomaisia kiinnostavat vain nykytilanne ja vuosittaiset tilastot, ei lukujen vaikutukset tulevaan. Aivan kuin huomista ei olisikaan. Mutta se tulee, ja mitä pikemmin asiaan valmistaudutaan, sitä parempi.