Tuomas Enbusken mainiossa radio-ohjelmassa oli 23.12.2010 keskustelijoina DA Onlinen viestintäjohtaja Jussi Lähde sekä perheyritysten liiton toimitusjohtaja, ex-pääministeri Matti Vanhanen. Aiheena oli lobbaus.
Vanhasen kommentit ohjelman loppupuolella tarttuivat korvaani: "Taiteilijat ovat erittäin taitavia ja voimakkaita lobbareita... Kaikki tekijänoikeuksiin liittyvät asiat ovat eräitä lobatuimpia Suomessa." Syynä Vanhasen kommentteihin oli Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Perkiön ehdotus, jonka mukaan ammattitaiteilijan kotiin tekemä tilaustyö pitäisi saada kotitalousvähennyksen piiriin.
Teoston vuosikertomus vuodelta 2009 tukee Vanhasen mielipidettä alan lobbausvoimasta. Sivulla viisi kerrotaan mm. kulttuurikummi-hankkeesta: "Keväällä 2009 käynnistyi Teostossa hanke, jonka myötä jokainen istuva kansanedustaja saa henkilökohtaiseksi kulttuurikummikseen oman vaalipiirinsä alueella työskentelevän musiikintekijän. Kummit pitävät yhteyttä kukin omaan edustajaansa, ja lisäksi järjestetään kansanedustajien ja kummien yhteistapaamisia ympäri Suomea." - Aika omaperäinen lobbaustapa, josta ehkä muutkin alat voisivat ottaa oppia.
Niin ikään sivulta viisi käy ilmi, miten Teoston Suomesta perimät esityskorvaukset ovat kasvaneet 35,0:sta 40,3:een miljoonaan euroon vuosina 2005-2009. Kasvua on ollut joka vuosi -- myös vuonna 2009, jolloin moni muu ala syöksyi alaspäin jopa kymmeniä prosentteja. Luvuista voi tehdä sen johtopäätöksen, että musiikkia käytetään entistä enemmän, ja se näkyy myös tekijöiden kukkarossa. Niin pitää ollakin.
Musiikkiala valittaa levymyynnin romahtaneen piratismin seurauksena. Ja nyt vielä hyvitysmaksukin on romahtanut. On se niin väärin.
Vai onko? Ylen uutiset kertoi joulun alla musiikin nettikaupan tuplaantuneen. "Nettimusiikin myynti paikkaa nyt ensimmäistä kertaa lähes kokonaan loven, jonka fyysisten levyjen myynnin lasku aiheuttaa", sanotaan uutisessa. IFPI Finlandin omista tilastoista käy ilmi, että tammi-marraskuussa 2010 digitaalisen myynin arvo on kasvanut 3,6 miljoonasta 7,0 miljoonaan euroon eli 91 %. Jos tulkitsen tilastoja oikein, cd-levyjen myynti on kasvanut 4,1 %, vaikka myynnin arvo onkin pudonnut -13 %. Musiikkivideoissa on pudotusta sekä määrissä (-7,7 %) että euroissa (-25 %).
Paljon puhuttu piratismi ei näytä tappaneen myöskään elokuvia, sillä tänä vuonna elokuvissa käy niin paljon ihmisiä, että vastaavia lukemia on nähty viimeksi 1960-luvulla.
Teoston vuosikertomuksesta löytyy kiinnostavia detaljeja. Sivulla 11 kerrotaan, miten Teosto tilitti viime vuonna 21,3 miljoonaa euroa kotimaisille ja 20,3 miljoonaa euroa ulkomaisille tekijöille. Suomessa esitetystä musiikista siis lähes puolet oli ulkomaisten tekemää. Jos hyvitysmaksu olisi aidosti korvausta musiikin kopioinnista, sen tuotosta puolet pitäisi jakaa ulkomaille (todellisuudessa enemmänkin, sillä aktiivisimpia kopioijia ovat nuoret ja heidän musiikistaan enemmistö on ulkomaista).
Sivulla 11 kuvataan uutta käytäntöä, jonka mukaan valtio maksaa 0,4 miljoonaa euroa korvauksia kirjastosta lainatusta musiikista ja nuoteista. Samalla myös kirjailijat alkoivat ensi kertaa saada korvauksia todellisten lainausmäärien mukaan. Jos kirjastoista lainatun musiikin kopiointia käytetään perusteluna hyvitysmaksun laajentamiselle on syytä muistaa, että lainauksista on juuri alettu maksaa korvauksia toista kautta.
Sivulla 12 kerrotaan, että Teoston teostietokantaan ilmoitettiin 27 400 uutta sävelteosta. Viiden miljoonan asukkaan maassa luku on huiman suuri ja antaa ymmärtää, että säveltäminen on melkeinpä liukuhihnatyötä.
Nämä faktat on hyvä pitää mielessä kun lobbaaja seuraavan kerran valittaa lehdessä, miten huonosti artisteja kohdellaan Suomessa.
On selvää, että tarjonnan määrän lähestyessä ääretöntä edes monopoli ei pysty loputtomiin pitämään hintoja entisellä tasolla. Uusi tekniikka on madaltanut alalle tulemisen kynnystä, mikä johtaa siihen, että tekijöitä on yhtä enemmän. Kakku kasvaa hitaammin kuin syöjien määrä. Toisaalta harvat huiput erottuvat massasta entistä paremmin, jolloin heidän tulonsa kasvavat tähtitieteellisiksi. Sekin jättää muille tekijöille entistä pienemmän palan.
Sama ilmiö näkyy myös kirjallisella puolella. Moni tunnettu, oikea ja lahjakas kirjailija, joutuu nykyään kirjoittamaan blogia ilmaiseksi ja saa olla tyytyväinen, että tulee lainkaan huomatuksi. Ennen lehdet olisivat maksaneet samoista teksteistä mukavia summia. Toistaalta harvat menestyskirjailijat, kuten vaikka Sofi Oksanen ja Stieg Larsson, ovat ennennäkemättömiä megamenestyksiä, joille tulvii rahaa ovista ja ikkunoista.
Tätä on olla sisällöntekijä nykymaailmassa.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
lauantai 25. joulukuuta 2010
Tv-taajuuksien hinta nousee 30-kertaiseksi
Radiotaajuudet ovat erikoinen resurssi. Niitä on vähän, mutta ne ovat silti vailla omistajaa. Taajuudet ovat "ilmaa" -- juuri sitä ilmaa, mitä Sonera osti kymmenen vuotta sitten kalliilla Saksasta. Koska todellista omistajaa ei ole, valtio on katsonut oikeudekseen säädellä niiden käyttöä ja veloittaa siitä rahaa.
Se, että taajuuksilla ylipäätänsä on hinta, selvisi monille vasta vuosituhannen taajuushuutokauppojen yhteydessä. Kun tv-taajuuksia aikoinaan jaettiin, niillä rahastaminen ei tullut edes valtioiden mieleen. Kuitenkin juuri tv-taajuudet ovat arvokkaimpia, koska fysikaalisista syistä niiden käyttöön tarvittava antenni on taskukokoa ja aallonpituudesta seuraava kantama ja läpäisykyky juuri sopiva moniin tarkoituksiin.
Historiallisista syistä valtiot ovat rahastaneet mobiilitaajuuksilla, mutta tv-taajuuksien arvoon on herätty vasta nyt. Siksi muutos on todella raju.
Joulun alla liikenne- ja viestintäministeriö päätti taajuusmaksuista, joiden rinnalla puheet asuntolainan verovähennysoikeuden poistosta kalpenevat (LVM:n tiedote). Tähän mennessä tv-yhtiöt ovat maksaneet taajuuksistaan vain naurettavat 54 000 euroa, kun taas mobiilioperaattoreilta on peritty 5,2 miljoonaa. Seuraavan viiden vuoden aikana hintoja muutetaan vaiheittain siten, että mobiilioperaattorien maksut putoavat alle puoleen nykyisestä ja tv-toimijoiden maksut lähes 30-kertaistuvat!
Muutoksen vaikutus on helppo arvata: jakeluyhtiöiden tv-kanavilta perimät maksut nousevat, mikä asettaa niille uusia talouspaineita. Ikään kuin hd-aika ja yhä lisääntyvä kanavamäärä eivät jo ahdistaisi tarpeeksi! Tv-kanavat Viisi ja SuomiTV ovat jo nyt ilmeisen ahtaalla. Myös tv-maksun hintaan tulee jälleen yksi korotuspainetta lisäävä komponentti. Taajuuksien raju kallistuminen ajaa tv-yhtiöitä yhä enemmän kaapeli- ja laajakaistajakeluun.
Mobiilioperaattorien kustannusten keveneminen saattaa näkyä hintakilpailuna, joka hyödyttää asiakasta. Liittymien kappalemääräiselle kasvulle ei näy mitään rajaa, sillä monella on jo puhelimen lisäksi pöytäkoneessa mokkula, kannettavassa sisäinen 3G ja kohta tablet-koneessa jo neljäs liittymä. Puhumattakaan kaikista niistä M2M-sovelluksista, joissa laitteet siirtävät dataa keskenään. Tälle kehitykselle ei näy muuta loppua kuin taajuuksien rajallinen määrä, jota edes kallistuva hinta ei pysty poistamaan.
Se, että taajuuksilla ylipäätänsä on hinta, selvisi monille vasta vuosituhannen taajuushuutokauppojen yhteydessä. Kun tv-taajuuksia aikoinaan jaettiin, niillä rahastaminen ei tullut edes valtioiden mieleen. Kuitenkin juuri tv-taajuudet ovat arvokkaimpia, koska fysikaalisista syistä niiden käyttöön tarvittava antenni on taskukokoa ja aallonpituudesta seuraava kantama ja läpäisykyky juuri sopiva moniin tarkoituksiin.
Historiallisista syistä valtiot ovat rahastaneet mobiilitaajuuksilla, mutta tv-taajuuksien arvoon on herätty vasta nyt. Siksi muutos on todella raju.
Joulun alla liikenne- ja viestintäministeriö päätti taajuusmaksuista, joiden rinnalla puheet asuntolainan verovähennysoikeuden poistosta kalpenevat (LVM:n tiedote). Tähän mennessä tv-yhtiöt ovat maksaneet taajuuksistaan vain naurettavat 54 000 euroa, kun taas mobiilioperaattoreilta on peritty 5,2 miljoonaa. Seuraavan viiden vuoden aikana hintoja muutetaan vaiheittain siten, että mobiilioperaattorien maksut putoavat alle puoleen nykyisestä ja tv-toimijoiden maksut lähes 30-kertaistuvat!
Muutoksen vaikutus on helppo arvata: jakeluyhtiöiden tv-kanavilta perimät maksut nousevat, mikä asettaa niille uusia talouspaineita. Ikään kuin hd-aika ja yhä lisääntyvä kanavamäärä eivät jo ahdistaisi tarpeeksi! Tv-kanavat Viisi ja SuomiTV ovat jo nyt ilmeisen ahtaalla. Myös tv-maksun hintaan tulee jälleen yksi korotuspainetta lisäävä komponentti. Taajuuksien raju kallistuminen ajaa tv-yhtiöitä yhä enemmän kaapeli- ja laajakaistajakeluun.
Mobiilioperaattorien kustannusten keveneminen saattaa näkyä hintakilpailuna, joka hyödyttää asiakasta. Liittymien kappalemääräiselle kasvulle ei näy mitään rajaa, sillä monella on jo puhelimen lisäksi pöytäkoneessa mokkula, kannettavassa sisäinen 3G ja kohta tablet-koneessa jo neljäs liittymä. Puhumattakaan kaikista niistä M2M-sovelluksista, joissa laitteet siirtävät dataa keskenään. Tälle kehitykselle ei näy muuta loppua kuin taajuuksien rajallinen määrä, jota edes kallistuva hinta ei pysty poistamaan.
torstai 23. joulukuuta 2010
Oletko jo lakannut lyömästä... eikun kopioimasta?
Vanha kysymys "Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?" nousee mieleen, kun perehtyy hyvitysmaksuyksikön tutkimukseen yksityisen kopioinnin määrästä. Onhan toki niin, ettei laittomuuksien määrää voi selvittää henkilöiltä itseltään kysymällä.
Hyvitysmaksuyksikön 4/2010 julkistama tutkimus yksityisestä kopioinnista ulkoisille levyille oli pohja, johon ministeriö vetosi laajentaessaan maksupohjaa. Siksi on syytä analysoida kyselyä hieman tarkemmin.
Puhelinkyselyn otos (N=2010) oli riittävän suuri, jotta tuloksia voi pitää luotettavina. Toisaalta vain 30 prosentilla vastaajista oli ulkoinen kiintolevy, eli varsinaisen kopiointitutkimuksen vastaajamäärä on paljon pienempi (N=473, vaikka laskemalla 24 % mukaan saataisiin vähän suurempi luku).
Kiintoisaa on myös se, että vastaajista peräti 10 prosentilla oli Spotify. Joka kolmannella niistä, joilla oli ulkoinen kiintolevy, oli myös Spotify -- musiikkipalvelu, joka tarjoaa lähes kaiken musiikin laillisena suoratoistona. Voisi kuvitella, ettei Spotifyn käyttäjällä juurikaan ole syytä tallentaa musiikkia ulkoiselle levylle tilaa kuluttamaan, kun kaikki on saatavissa suoraan nettipilvestä. (Tarkkaan ottaen ihan näin ei voi sanoa, koska ei tiedetä olivatko juuri Spotifyn käyttäjät myös ulkoisen aseman omistajia, mutta koska molemmat liittyvät edistyneeseen käyttöön, oletan korrelaation olevan vahva).
Ulkoisen aseman omistajien osuus on kasvanut vuodesta 2008 vuoteen 2010 vaatimattomasti 23 prosentista 24:ään prosenttiin (kumma kyllä, vuodesta 2008 vuoteen 2009 määrä jopa laski kahdella prosenttiyksiköllä). Kasvu on siten ollut erittäin pientä, eikä sinällään oikeuta hyvitysmaksun laajentamiseen juuri nyt.
Kuten jo aiemmin analysoin, ulkoisten asemien käyttö on lisääntynyt eniten (50 -> 69 %) valokuvien tallentamisessa ja omatekoisten videotiedostojen (6 -> 14 %) tallentamisessa. Kohta "musiikkia (ei omatekoista)" on noussut 16 -> 22 %, elokuvien ja tv-sarjojen 9 -> 13 %.
Kalvo otsikolla "Mistä lähteistä ulkoiselle kovalevylle tallennettu musiikki oli peräisin" kertoo, että 57 prosenttia (N=57) oli tallentanut alkuperäisiltä cd-levyiltä (ihan fiksua tehdä omista levyistä varmuuskopio esim. levyn naarmuuntumisen tai varkauden varalta, jos kyse on autosoittimesta). Valitettavasti ei kysytty, olivatko levyt omia vai lainassa naapurilta tai kirjastosta.
Kaverilta tai perheenjäseniltä saatuja tiedostoja (jotka siis selvästi ovat hyvitysmaksun piirissä), oli kopioinut 29 % eli kokonaista 29 henkilöä. Nämä 29 eivät varmaan tulleet puhelimessa ajatelleeksi, että heidän vastauksensa olivat miljoonan euron arvoisia! (oletettu hyvitysmaksutulon lisäys). Näin pienen porukan vastaukset eivät ole riittävän edustavia, jotta niillä voidaan perustella koko kansaa koskevan maksun laajentamista.
Postauksen otsikko liittyy kohtaan, jossa kysyttiin vertaisverkosta imuroituja musiikkitiedostoja. Sitä myönsi tehneensä 14 henkeä. Mitä muutakaan voisi odottaa? Jos puhelinhaastattelija kysyy, oletko rikkonut lakia, mitä luulet ihmisen vastaavan? Oleellista on, ettei ulkoisen levyaseman käyttöä voi mitata luotettavasti puhelinkyselyllä koska sallittua kopiointia on yhä vähemmän. Myös kysymys dvd-levyjen kopioinnista liittyy laittomaan tekoon.
Seuraavalla sivulla näiden 99 vastaajan kopioinnin jakautumista on analysoitu vielä tarkemmin kappalemäärän mukaan. Tulokset ovat merkityksettömiä, koska niissä N menee jopa alle viiden, eikä luvuilla ole enää uskottavuutta. Ja kuinka moni todella pystyy puhelimessa muistamaan, kuinka monta musiikkitiedostoa levylle on tallentanut? Pystyisitkö itse?
Ulkoisen kiintolevyn omistajista 39 prosentilla ei ollut yhtään musiikkitiedostoa levyllään. Näin vastanneiden osuus oli jopa prosenttiyksikön verran suurempi kuin vuonna 2008. Se kuvastaa levyjen yleistymistä nimenomaan varmuuskopioinnissa.
Toinen käyttö liittyy elokuvien ja tv-ohjelmien tallentamiseen. Sitä oli tehnyt N=86 henkilöä, eli tulokset ovat vielä epäluotettavampia. Tutkimuksen mukaan 23 henkilöä oli tallentanut televisiosta videosisältöä levylle. Todennäköisesti näissä oli paljon samoja henkilöitä kuin musiikin kohdalla. Tiesivätkö he, miten arvokkaita heidän vastauksensa olivat?
Onko televisiosta tallentaminen ylipäätänsä sellaista toimintaa, mistä voidaan periä hyvitysmaksua? Kulttuuriministeri Tanja Karpela tyrmäsi aikoinaan kritiikin digisovittimien lisämaksusta - "tässä ei ollut vaihtoehtoja" (HS 28.1.2005). Väittelin aiheesta jo silloin, koska nähdäkseni EU-direktiivi ei pakota perimään maksua digibokseista. Monet muut EU-maat eivät ole niin tehneet.
Koska uusi maksu kohdistuu vain levyaseman omistajiin, asemien määrällä ei ole merkitystä muutoin kuin arvioitaessa sitä, onko tällainen tallentaminen laajamittaista ja yleistä. Jos 2010 henkilöstä 86 (eli 4,2 %) on tallentanut levylle tv-ohjelmia/elokuvia, 2,8 % cd-levyjä ja 1,4 % kaverilta saatuja musiikkitiedostoja, määrät ovat naurettavan pieniä yleiseen musiikin ja videosisällön kulutukseen verrattuna.
Summa summarum: tämän selvityksen perusteella ei mitenkään voi päätyä siihen johtopäätökseen, että ulkoisten levyasemien käyttö hyvitysmaksun alaisen materiaalin tallentamiseen olisi nopeasti yleistynyt ja olisi nyt niin laajaa, että tekijänoikeuslain sananmuoto "merkittävässä määrin" täyttyisi. Siksi maksun laajentaminen on puhtaasti poliittinen päätös.
Hyvitysmaksuyksikön 4/2010 julkistama tutkimus yksityisestä kopioinnista ulkoisille levyille oli pohja, johon ministeriö vetosi laajentaessaan maksupohjaa. Siksi on syytä analysoida kyselyä hieman tarkemmin.
Puhelinkyselyn otos (N=2010) oli riittävän suuri, jotta tuloksia voi pitää luotettavina. Toisaalta vain 30 prosentilla vastaajista oli ulkoinen kiintolevy, eli varsinaisen kopiointitutkimuksen vastaajamäärä on paljon pienempi (N=473, vaikka laskemalla 24 % mukaan saataisiin vähän suurempi luku).
Kiintoisaa on myös se, että vastaajista peräti 10 prosentilla oli Spotify. Joka kolmannella niistä, joilla oli ulkoinen kiintolevy, oli myös Spotify -- musiikkipalvelu, joka tarjoaa lähes kaiken musiikin laillisena suoratoistona. Voisi kuvitella, ettei Spotifyn käyttäjällä juurikaan ole syytä tallentaa musiikkia ulkoiselle levylle tilaa kuluttamaan, kun kaikki on saatavissa suoraan nettipilvestä. (Tarkkaan ottaen ihan näin ei voi sanoa, koska ei tiedetä olivatko juuri Spotifyn käyttäjät myös ulkoisen aseman omistajia, mutta koska molemmat liittyvät edistyneeseen käyttöön, oletan korrelaation olevan vahva).
Ulkoisen aseman omistajien osuus on kasvanut vuodesta 2008 vuoteen 2010 vaatimattomasti 23 prosentista 24:ään prosenttiin (kumma kyllä, vuodesta 2008 vuoteen 2009 määrä jopa laski kahdella prosenttiyksiköllä). Kasvu on siten ollut erittäin pientä, eikä sinällään oikeuta hyvitysmaksun laajentamiseen juuri nyt.
Kuten jo aiemmin analysoin, ulkoisten asemien käyttö on lisääntynyt eniten (50 -> 69 %) valokuvien tallentamisessa ja omatekoisten videotiedostojen (6 -> 14 %) tallentamisessa. Kohta "musiikkia (ei omatekoista)" on noussut 16 -> 22 %, elokuvien ja tv-sarjojen 9 -> 13 %.
Kalvo otsikolla "Mistä lähteistä ulkoiselle kovalevylle tallennettu musiikki oli peräisin" kertoo, että 57 prosenttia (N=57) oli tallentanut alkuperäisiltä cd-levyiltä (ihan fiksua tehdä omista levyistä varmuuskopio esim. levyn naarmuuntumisen tai varkauden varalta, jos kyse on autosoittimesta). Valitettavasti ei kysytty, olivatko levyt omia vai lainassa naapurilta tai kirjastosta.
Kaverilta tai perheenjäseniltä saatuja tiedostoja (jotka siis selvästi ovat hyvitysmaksun piirissä), oli kopioinut 29 % eli kokonaista 29 henkilöä. Nämä 29 eivät varmaan tulleet puhelimessa ajatelleeksi, että heidän vastauksensa olivat miljoonan euron arvoisia! (oletettu hyvitysmaksutulon lisäys). Näin pienen porukan vastaukset eivät ole riittävän edustavia, jotta niillä voidaan perustella koko kansaa koskevan maksun laajentamista.
Postauksen otsikko liittyy kohtaan, jossa kysyttiin vertaisverkosta imuroituja musiikkitiedostoja. Sitä myönsi tehneensä 14 henkeä. Mitä muutakaan voisi odottaa? Jos puhelinhaastattelija kysyy, oletko rikkonut lakia, mitä luulet ihmisen vastaavan? Oleellista on, ettei ulkoisen levyaseman käyttöä voi mitata luotettavasti puhelinkyselyllä koska sallittua kopiointia on yhä vähemmän. Myös kysymys dvd-levyjen kopioinnista liittyy laittomaan tekoon.
Seuraavalla sivulla näiden 99 vastaajan kopioinnin jakautumista on analysoitu vielä tarkemmin kappalemäärän mukaan. Tulokset ovat merkityksettömiä, koska niissä N menee jopa alle viiden, eikä luvuilla ole enää uskottavuutta. Ja kuinka moni todella pystyy puhelimessa muistamaan, kuinka monta musiikkitiedostoa levylle on tallentanut? Pystyisitkö itse?
Ulkoisen kiintolevyn omistajista 39 prosentilla ei ollut yhtään musiikkitiedostoa levyllään. Näin vastanneiden osuus oli jopa prosenttiyksikön verran suurempi kuin vuonna 2008. Se kuvastaa levyjen yleistymistä nimenomaan varmuuskopioinnissa.
Toinen käyttö liittyy elokuvien ja tv-ohjelmien tallentamiseen. Sitä oli tehnyt N=86 henkilöä, eli tulokset ovat vielä epäluotettavampia. Tutkimuksen mukaan 23 henkilöä oli tallentanut televisiosta videosisältöä levylle. Todennäköisesti näissä oli paljon samoja henkilöitä kuin musiikin kohdalla. Tiesivätkö he, miten arvokkaita heidän vastauksensa olivat?
Onko televisiosta tallentaminen ylipäätänsä sellaista toimintaa, mistä voidaan periä hyvitysmaksua? Kulttuuriministeri Tanja Karpela tyrmäsi aikoinaan kritiikin digisovittimien lisämaksusta - "tässä ei ollut vaihtoehtoja" (HS 28.1.2005). Väittelin aiheesta jo silloin, koska nähdäkseni EU-direktiivi ei pakota perimään maksua digibokseista. Monet muut EU-maat eivät ole niin tehneet.
Koska uusi maksu kohdistuu vain levyaseman omistajiin, asemien määrällä ei ole merkitystä muutoin kuin arvioitaessa sitä, onko tällainen tallentaminen laajamittaista ja yleistä. Jos 2010 henkilöstä 86 (eli 4,2 %) on tallentanut levylle tv-ohjelmia/elokuvia, 2,8 % cd-levyjä ja 1,4 % kaverilta saatuja musiikkitiedostoja, määrät ovat naurettavan pieniä yleiseen musiikin ja videosisällön kulutukseen verrattuna.
Summa summarum: tämän selvityksen perusteella ei mitenkään voi päätyä siihen johtopäätökseen, että ulkoisten levyasemien käyttö hyvitysmaksun alaisen materiaalin tallentamiseen olisi nopeasti yleistynyt ja olisi nyt niin laajaa, että tekijänoikeuslain sananmuoto "merkittävässä määrin" täyttyisi. Siksi maksun laajentaminen on puhtaasti poliittinen päätös.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Lex Nokia - kuin pahaa unta
Pari vuotta sitten keskustelu Lex Nokiasta kävi kuumimmillaan. "Nokia uhkasi lähteä maasta, jos lakia ei saada aikaan", väitti Helsingin Sanomat. Kovan porun ja lukemattomien väännösten jälkeen laki saatiin aikaan, mutta yksikään yritys ei ole ottanut sitä käyttöön. Ei edes Nokia itse. Ja silti Nokia on yhä Suomessa.
Kuin paha uni Lex Nokia palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Tuorein elonmerkki on Tietokoneen uutisten loistava otsikko: Lex Nokiaa käytetään vain väärin.
Uutisen pohjana on lakiin liittyneen seurantaryhmän väliraportti, jonka mukaan neljä yritystä tai yhteisöä olisi ottanut lain tarkoittamia oikeuksia käyttöön mutta jättänyt huomiotta pykälän, jossa velvoitettiin sitä ennen tekemään asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon.
Hesarin toimittaja -- sama joka kirjoitti aiheesta aktiivisesti jo puolitoista vuotta sitten ja kertoi Nokian painostuksesta -- piikitteli uutisensa lopussa ministeri Lindeniä. Hän kun oli puolustanut lakia juuri siksi, että se selkeyttäisi aiemmin tulkinnanvaraista pykälää.
Kaikki ovat oikeassa. Ainakin tavallaan.
Vanhan sähköisen viestinnän tietosuojalain väärinkäytöspykälä oli niin epämääräinen ja ympäripyöreä, ettei kukaan uskaltanut perustaa toimiaan sen varaan -- etenkään, kun Soneran teleurkintajupakka oli yhä tuoreessa muistissa. Lakia uudistettaessa mentiin toiseen äärimmäisyyteen: pykälä 13 kasvoi kuin pullataikina ja siitä tuli lukuisten selvitysten ja kompromissien myötä niin mutkikas, että vain alaan erikoistunut juristi osaa tulkita pykäliä ministeriön tarkoittamalla tavalla. Nimenomaan ministeriön, sillä laista eduskunnassa käyty keskustelu osoitti, etteivät kansanedustajatkaan täysin sisäistäneet hyväksymiensä pykälien merkitystä.
Lainvalmistelussa kuultiin professoreita ja juristeja, mutta aivan liian vähän niitä, jotka työpaikoilla joutuvat ratkomaan teletunnistetietoihin ja väärinkäytösepäilyihin liittyviä ongelmia. Tulos on kuin hyvitysmaksun uudistus: kaikki vaativat korjausta ja se saatiin, mutta lopputulokseen kukaan ei ole tyytyväinen.
Tosin tietosuojavaltuutetulle tehtävät ilmoitukset ovat ehkä riidanalaisten pykälien selkeimpiä kohtia. Jos niitä ei ole ymmärtänyt, on tuskin lukenut koko lakia. Pk-yrityksissä sitä ei voi aina edellyttää. Lainsäädännön pitäisi olla niin järkeenkäypää ja maanläheistä, ettei joka käänteessä tarvitse turvautua juristiin.
Siitä huolimatta väitän, että uusi laki on parantanut tilannetta. Tietojen urkkiminen on teknisesti helppoa ja kiinnijäämisriski olemattoman pieni. Kun tilanne on päällä, houkutus lainvastaiseen toimintaan kasvaa, sikäli kun tekijä tulee edes ajatelleeksi lain asettamia rajoja. Siksi mikä tahansa selvennys vanhaan lakiin oli tervetullut.
Ainakin uusi laki on lisännyt tietoisuutta ja lainvalvontaa. Juuri siitähän ilmi tulleet tapaukset kertovat: ennen Lex Nokiaa samat asiat olisi tehty ilman, että kukaan olisi edes kysellyt.
Kuin paha uni Lex Nokia palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Tuorein elonmerkki on Tietokoneen uutisten loistava otsikko: Lex Nokiaa käytetään vain väärin.
Uutisen pohjana on lakiin liittyneen seurantaryhmän väliraportti, jonka mukaan neljä yritystä tai yhteisöä olisi ottanut lain tarkoittamia oikeuksia käyttöön mutta jättänyt huomiotta pykälän, jossa velvoitettiin sitä ennen tekemään asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon.
Hesarin toimittaja -- sama joka kirjoitti aiheesta aktiivisesti jo puolitoista vuotta sitten ja kertoi Nokian painostuksesta -- piikitteli uutisensa lopussa ministeri Lindeniä. Hän kun oli puolustanut lakia juuri siksi, että se selkeyttäisi aiemmin tulkinnanvaraista pykälää.
Kaikki ovat oikeassa. Ainakin tavallaan.
Vanhan sähköisen viestinnän tietosuojalain väärinkäytöspykälä oli niin epämääräinen ja ympäripyöreä, ettei kukaan uskaltanut perustaa toimiaan sen varaan -- etenkään, kun Soneran teleurkintajupakka oli yhä tuoreessa muistissa. Lakia uudistettaessa mentiin toiseen äärimmäisyyteen: pykälä 13 kasvoi kuin pullataikina ja siitä tuli lukuisten selvitysten ja kompromissien myötä niin mutkikas, että vain alaan erikoistunut juristi osaa tulkita pykäliä ministeriön tarkoittamalla tavalla. Nimenomaan ministeriön, sillä laista eduskunnassa käyty keskustelu osoitti, etteivät kansanedustajatkaan täysin sisäistäneet hyväksymiensä pykälien merkitystä.
Lainvalmistelussa kuultiin professoreita ja juristeja, mutta aivan liian vähän niitä, jotka työpaikoilla joutuvat ratkomaan teletunnistetietoihin ja väärinkäytösepäilyihin liittyviä ongelmia. Tulos on kuin hyvitysmaksun uudistus: kaikki vaativat korjausta ja se saatiin, mutta lopputulokseen kukaan ei ole tyytyväinen.
Tosin tietosuojavaltuutetulle tehtävät ilmoitukset ovat ehkä riidanalaisten pykälien selkeimpiä kohtia. Jos niitä ei ole ymmärtänyt, on tuskin lukenut koko lakia. Pk-yrityksissä sitä ei voi aina edellyttää. Lainsäädännön pitäisi olla niin järkeenkäypää ja maanläheistä, ettei joka käänteessä tarvitse turvautua juristiin.
Siitä huolimatta väitän, että uusi laki on parantanut tilannetta. Tietojen urkkiminen on teknisesti helppoa ja kiinnijäämisriski olemattoman pieni. Kun tilanne on päällä, houkutus lainvastaiseen toimintaan kasvaa, sikäli kun tekijä tulee edes ajatelleeksi lain asettamia rajoja. Siksi mikä tahansa selvennys vanhaan lakiin oli tervetullut.
Ainakin uusi laki on lisännyt tietoisuutta ja lainvalvontaa. Juuri siitähän ilmi tulleet tapaukset kertovat: ennen Lex Nokiaa samat asiat olisi tehty ilman, että kukaan olisi edes kysellyt.
tiistai 21. joulukuuta 2010
Hyvitysmaksu muissa maissa
Nyt täytyy ottaa pari askelta taaksepäin ja täsmentää omia kirjoituksia. Se ei ole koskaan mukavaa, mutta pyrin myös hyvitysmaksuasiassa tasapuolisuuteen.
Hyvitysmaksuun liittyy merkillinen piirre: sen käytöstä muissa maissa on erittäin vaikea saada tietoja. Yrittäkääpä etsiä netistä sivusto, jossa olisi luotettavasti verrattu eri maiden maksupohjaa ja hintoja. Yksittäisiä tiedonjyviä löytyy (kuten Saksasta), mutta laajempaa vertailua ei. Ja siihen on hyvä syy: koska kyseessä on kansallinen tukijärjestelmä, sitä ei haluta vertailla muihin maihin. Sopimukset ovat paikallisten tekijänoikeusjärjestöjen saavutettuja etuja, ja mitä vähemmän niistä puhutaan, sen parempi. Liika julkisuus voisi johtaa etujen kaventumiseen. Eikä kyse ole pelkistä tariffieroista vaan myös maksuperusteet vaihtelevat.
EU:n sisämarkkinoiden kannalta tämä on tietenkin ongelmallista, koska se estää tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista. Kuluttajat voivat tilata tyhjät levyt ja laitteet sieltä, mistä halvimmalla saavat. Pari vuotta sitten kartoitettiin mahdollisuutta harmonisoida maksut, mutta siitä ei tullut mitään. Jokainen haluaa pitää kiinni omista eduistaan.
Olen vihdoin saanut vertailukelpoisia tietoja eri maiden hyvitysmaksuista (kiitos vain avusta!). Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: voi pojat! Tämä on melkoinen heteikkö raivattavaksi. On vaikea uskoa, että EU-direktiivin velvoittamat jäsenmaat ovat päätyneet näin erilaisiin tekijänoikeuslakeihin ja niiden näin erilaisiin tulkintoihin. Puhumattakaan EU:n ulkopuolisista maista, kuten Japanista, Kanadasta tai Turkista.
Seuraavassa muutamia poimintoja, jotka auttavat hahmottamaan maksukäytäntöjen kirjavuutta. Esimerkeistä käy ilmi, että vaikka Suomen keräämä maksutulo onkin maailman neljänneksi korkein, eräissä maissa järjestelmä on vielä mutkikkaampi ja vielä epäoikeudenmukaisempi, vaikka itse tariffit ovatkin alemmat. Näissä maissa kuluttajaliike on ollut vielä hajanaisempi ja tekijänoikeusjärjestöt vielä vaikutusvaltaisempia kuin meillä Suomessa.
Huomaa, ettei lista ole edes maan sisällä kattava. Olen poiminut vain jotain kiinnostavia yksityiskohtia.
Itävallassa maksetaan levyjen lisäksi myös muistikorteista (isoista korteista jopa 9 euroa!) ja usb-tikuista. Digibokseihin verrattavien laitteiden maksu on Suomen luokkaa.
Belgiassa maksu laajeni tänä vuonna muistikortteihin, usb-tikkuihin, mp3-puhelimiin sekä ulkoisiin levyasemiin.
Tanskassa maksetaan muistikorteista ja usb-tikuista (0,65 euroa per laite), mutta ei esim. digibokseista eikä mp3-soittimista. Myös Virossa maksetaan vain tyhjistä kaseteista ja levyistä.
Ranskassa maksetaan muistikorteista (isoista korteista 0,059 euroa per gigatavu), usb-tikuista, ulkoisista levyasemista gigamäärän mukaan sekä erikseen mediatallentimista, joissa on kiintolevy ja omat audio/videoliitännät (7-23 euroa per laite). Digibokseista maksetaan levyn koon mukaan, yli 400 gigan levyistä peräti 50 euroa.
Saksa on ihan oma lukunsa. Siellä mm. tietokoneesta maksetaan 13,65 euroa (12,15, jos tietokoneessa ei ole polttavaa asemaa!), muistikorteista ja usb-tikuista koosta riippumatta 0,10 euroa, sekä puhelimesta neljä euroa. Ja vielä: jos puhelimessa on kosketusnäyttö, maksu nousee 11 euroon!
Hollannissa ja Portugalissa maksetaan vain levyistä. Hollannin maksut on jäädytetty vuoteen 2013 asti. Myös Tanskassa maksut on jäädytetty osana yleistä veroratkaisua. Tanskassa maksu nähdään verona, mikä oikein onkin.
Romaniassa maksetaan muistikortilla varustetuista matkapuhelimista 0,5-3% tuotteen CIF-hinnasta niiden muistikapasiteetista riippuen. Maksusta ei peritä alv:ia.
Espanjassa mp3-matkapuhelimista peritään hyvitysmaksuna 1,10 euroa ja mp3-soittimista 3,15 euroa.
Ruotsissa laitemaksut menevät puhtaasi kapasiteetin mukaan. Jos mp3-soittimessa, televisiossa tai digiboksissa on yli 250 gigatavun levy, siitä peritään 29,40 euroa. Hyvitysmaksun tuottoja jaetaan mm. kääntäjille (0,54 %), tanssijoille (0,46 %), laulajille (3,38 %) ja lehtimiehille (1,71 %).
Sveitsissä digiboksista maksetaan levyn koon mukaan 0,07 euroa gigatavulta. Mp3-soittimissa maksu on 0,53 euroa gigatavulta.
Islannissa maksetaan tyhjistä levyistä sekä mp3-soittimista ja polttimista, joiden tariffi on neljä prosenttia myyntihinnasta.
Kreikassa laitteista, muistikorteista, usb-tikuista ja levyistä maksetaan kaikista 6 prosenttia myyntihinnasta.
Kanadassa hyvitysmaksu koskee vain audiotallennusta. Mp3-soittimet olivat hetken maksun piirissä, mutta koska ne eivät ole kopiointilaitteita, maksu poistettiin.
Japanissa ei ole maksua tyhjillä cd-levyillä, jos ne toimivat myös tietokoneissa.
Toisin kuin usein väitetään, EU-direktiivi ei velvoita valtiota perustamaan hyvitysmaksua. Tekijöille on kuitenkin korvattava aiheutunutta vahinkoa jollain tavalla, mikäli yksityinen kopiointi sallitaan. Mielenkiintoista onkin, että Kypros, Irlanti ja Britannia eivät salli yksityistä kopiointia, joten maksuakaan ei tarvita. Toisaalta Luxemburg ja Malta sallivat kopioinnin, vaikka mitään korvausjärjestelmää ei ole vielä luotu. (Ministeri Karpelan väite vuonna 2005 EU:n pakottavasta määräyksestä soveltaa hyvitysmaksua tallentaviin digiboksiin oli siten virheellinen).
Norjalla on ihan oma kuvionsa: siellä valtio maksaa hyvityksen suoraan tekijöille, joten kopiointi on sallittua, mutta kuluttajilta ei kerätä mitään maksuja.
Lähes kaikissa maissa hyvitysmaksutulot ovat laskussa ja järjestelmää kritisoidaan avoimesti. Kaikkialla on käynnissä keskustelu maksun tulevaisuudesta. Nyt olisi totisesti oikea hetki luoda edes EU-alueen sisällä yhdenmukainen ratkaisu asiaan.
Hyvitysmaksuun liittyy merkillinen piirre: sen käytöstä muissa maissa on erittäin vaikea saada tietoja. Yrittäkääpä etsiä netistä sivusto, jossa olisi luotettavasti verrattu eri maiden maksupohjaa ja hintoja. Yksittäisiä tiedonjyviä löytyy (kuten Saksasta), mutta laajempaa vertailua ei. Ja siihen on hyvä syy: koska kyseessä on kansallinen tukijärjestelmä, sitä ei haluta vertailla muihin maihin. Sopimukset ovat paikallisten tekijänoikeusjärjestöjen saavutettuja etuja, ja mitä vähemmän niistä puhutaan, sen parempi. Liika julkisuus voisi johtaa etujen kaventumiseen. Eikä kyse ole pelkistä tariffieroista vaan myös maksuperusteet vaihtelevat.
EU:n sisämarkkinoiden kannalta tämä on tietenkin ongelmallista, koska se estää tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista. Kuluttajat voivat tilata tyhjät levyt ja laitteet sieltä, mistä halvimmalla saavat. Pari vuotta sitten kartoitettiin mahdollisuutta harmonisoida maksut, mutta siitä ei tullut mitään. Jokainen haluaa pitää kiinni omista eduistaan.
Olen vihdoin saanut vertailukelpoisia tietoja eri maiden hyvitysmaksuista (kiitos vain avusta!). Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: voi pojat! Tämä on melkoinen heteikkö raivattavaksi. On vaikea uskoa, että EU-direktiivin velvoittamat jäsenmaat ovat päätyneet näin erilaisiin tekijänoikeuslakeihin ja niiden näin erilaisiin tulkintoihin. Puhumattakaan EU:n ulkopuolisista maista, kuten Japanista, Kanadasta tai Turkista.
Seuraavassa muutamia poimintoja, jotka auttavat hahmottamaan maksukäytäntöjen kirjavuutta. Esimerkeistä käy ilmi, että vaikka Suomen keräämä maksutulo onkin maailman neljänneksi korkein, eräissä maissa järjestelmä on vielä mutkikkaampi ja vielä epäoikeudenmukaisempi, vaikka itse tariffit ovatkin alemmat. Näissä maissa kuluttajaliike on ollut vielä hajanaisempi ja tekijänoikeusjärjestöt vielä vaikutusvaltaisempia kuin meillä Suomessa.
Huomaa, ettei lista ole edes maan sisällä kattava. Olen poiminut vain jotain kiinnostavia yksityiskohtia.
Itävallassa maksetaan levyjen lisäksi myös muistikorteista (isoista korteista jopa 9 euroa!) ja usb-tikuista. Digibokseihin verrattavien laitteiden maksu on Suomen luokkaa.
Belgiassa maksu laajeni tänä vuonna muistikortteihin, usb-tikkuihin, mp3-puhelimiin sekä ulkoisiin levyasemiin.
Tanskassa maksetaan muistikorteista ja usb-tikuista (0,65 euroa per laite), mutta ei esim. digibokseista eikä mp3-soittimista. Myös Virossa maksetaan vain tyhjistä kaseteista ja levyistä.
Ranskassa maksetaan muistikorteista (isoista korteista 0,059 euroa per gigatavu), usb-tikuista, ulkoisista levyasemista gigamäärän mukaan sekä erikseen mediatallentimista, joissa on kiintolevy ja omat audio/videoliitännät (7-23 euroa per laite). Digibokseista maksetaan levyn koon mukaan, yli 400 gigan levyistä peräti 50 euroa.
Saksa on ihan oma lukunsa. Siellä mm. tietokoneesta maksetaan 13,65 euroa (12,15, jos tietokoneessa ei ole polttavaa asemaa!), muistikorteista ja usb-tikuista koosta riippumatta 0,10 euroa, sekä puhelimesta neljä euroa. Ja vielä: jos puhelimessa on kosketusnäyttö, maksu nousee 11 euroon!
Hollannissa ja Portugalissa maksetaan vain levyistä. Hollannin maksut on jäädytetty vuoteen 2013 asti. Myös Tanskassa maksut on jäädytetty osana yleistä veroratkaisua. Tanskassa maksu nähdään verona, mikä oikein onkin.
Romaniassa maksetaan muistikortilla varustetuista matkapuhelimista 0,5-3% tuotteen CIF-hinnasta niiden muistikapasiteetista riippuen. Maksusta ei peritä alv:ia.
Espanjassa mp3-matkapuhelimista peritään hyvitysmaksuna 1,10 euroa ja mp3-soittimista 3,15 euroa.
Ruotsissa laitemaksut menevät puhtaasi kapasiteetin mukaan. Jos mp3-soittimessa, televisiossa tai digiboksissa on yli 250 gigatavun levy, siitä peritään 29,40 euroa. Hyvitysmaksun tuottoja jaetaan mm. kääntäjille (0,54 %), tanssijoille (0,46 %), laulajille (3,38 %) ja lehtimiehille (1,71 %).
Sveitsissä digiboksista maksetaan levyn koon mukaan 0,07 euroa gigatavulta. Mp3-soittimissa maksu on 0,53 euroa gigatavulta.
Islannissa maksetaan tyhjistä levyistä sekä mp3-soittimista ja polttimista, joiden tariffi on neljä prosenttia myyntihinnasta.
Kreikassa laitteista, muistikorteista, usb-tikuista ja levyistä maksetaan kaikista 6 prosenttia myyntihinnasta.
Kanadassa hyvitysmaksu koskee vain audiotallennusta. Mp3-soittimet olivat hetken maksun piirissä, mutta koska ne eivät ole kopiointilaitteita, maksu poistettiin.
Japanissa ei ole maksua tyhjillä cd-levyillä, jos ne toimivat myös tietokoneissa.
Toisin kuin usein väitetään, EU-direktiivi ei velvoita valtiota perustamaan hyvitysmaksua. Tekijöille on kuitenkin korvattava aiheutunutta vahinkoa jollain tavalla, mikäli yksityinen kopiointi sallitaan. Mielenkiintoista onkin, että Kypros, Irlanti ja Britannia eivät salli yksityistä kopiointia, joten maksuakaan ei tarvita. Toisaalta Luxemburg ja Malta sallivat kopioinnin, vaikka mitään korvausjärjestelmää ei ole vielä luotu. (Ministeri Karpelan väite vuonna 2005 EU:n pakottavasta määräyksestä soveltaa hyvitysmaksua tallentaviin digiboksiin oli siten virheellinen).
Norjalla on ihan oma kuvionsa: siellä valtio maksaa hyvityksen suoraan tekijöille, joten kopiointi on sallittua, mutta kuluttajilta ei kerätä mitään maksuja.
Lähes kaikissa maissa hyvitysmaksutulot ovat laskussa ja järjestelmää kritisoidaan avoimesti. Kaikkialla on käynnissä keskustelu maksun tulevaisuudesta. Nyt olisi totisesti oikea hetki luoda edes EU-alueen sisällä yhdenmukainen ratkaisu asiaan.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Miten hyvitysmaksu lasketaan?
Hyvitysmaksun laskutavasta on ollut epäselvyyttä, joten tässä malliesimerkki asian laskemisesta.
Oletetaan, että ulkoisen yhden teratavun kiintolevyn veroton hinta on 100 euroa. Tähän lisätään 10 euron hyvitysmaksu sekä hyvitysmaksun oma 9 % ALV. Hyvitysmaksu on siis 10,90 euroa. Sen jälkeen hintaan lisätään 23 % tavallinen ALV, jolloin asiakkaan maksama hinta nousee 136,41 euroon. Yritysostaja saa vähentää ALV:n omassa kirjanpidossaan, mikäli on itse ALV-velvollinen, mutta kuluttaja maksaa tietenkin koko hinnan.
Ilman hyvitysmaksua aseman hinta olisi 123 euroa, eli asiakkaalta perittävä hyvitysmaksu on lopulta 136,41-123 = 13,41 euroa.
Käytännössä asia on vielä mutkikkaampi, sillä myyjä lisää levyaseman hintaan oman katteensa, ja lopullisen ALVin vasta sen jälkeen. Näin hyvitysmaksun hintaa nostava vaikutus on vielä aavistuksen em. laskelmaa suurempi.
Oletetaan, että ulkoisen yhden teratavun kiintolevyn veroton hinta on 100 euroa. Tähän lisätään 10 euron hyvitysmaksu sekä hyvitysmaksun oma 9 % ALV. Hyvitysmaksu on siis 10,90 euroa. Sen jälkeen hintaan lisätään 23 % tavallinen ALV, jolloin asiakkaan maksama hinta nousee 136,41 euroon. Yritysostaja saa vähentää ALV:n omassa kirjanpidossaan, mikäli on itse ALV-velvollinen, mutta kuluttaja maksaa tietenkin koko hinnan.
Ilman hyvitysmaksua aseman hinta olisi 123 euroa, eli asiakkaalta perittävä hyvitysmaksu on lopulta 136,41-123 = 13,41 euroa.
Käytännössä asia on vielä mutkikkaampi, sillä myyjä lisää levyaseman hintaan oman katteensa, ja lopullisen ALVin vasta sen jälkeen. Näin hyvitysmaksun hintaa nostava vaikutus on vielä aavistuksen em. laskelmaa suurempi.
Söivätkö piraatit hyvitysmaksun?
Aluksi hälyttävä kuva hyvitysmaksutulojen romahduksesta kolmen viime vuoden aikana, tämän vuoden summaa ei vielä ole julkistettu (vaikka hyvitysmaksujen laskentavuosi päättyy jo marraskuun lopussa):
Vielä dramaattisempi kuva löytyy edunsaajien itsensä piirtämänä täältä. Se on tietenkin piirretty valikoivasti vain viime vuosilta. Hieman toisen kuvan asiasta saa katsomalla maksun kehittymistä pidemmältä ajalta:
Kuvasta nähdään, että hyvitysmaksukertymä on liikkunut 8-12 miljoonan välillä. Vuoden 2007 piikki osuu digisiirtymään: silloin monet hankkivat tallentavan digiboksin. Ne oli otettu hyvitysmaksun piiriin vuonna 2005.
Tallentavista digibokseista tuli myyntihitti. Vuonna 2007 niitä meni kaupaksi yli 400 000 kappaletta - kaikki hyvällä katteella, sillä laitteet olivat kalliita. Kodinkonekauppiaat tekivät muhkean tilin. Sen jälkeen tallentavien sovittimien myynti romahti, koska moni hankki uuden digivirittimellä varustetun taulu-tv:n. Jo hankitut tallentavat boksit jäivät käyttöön, mutta uusostot tyrehtyivät.
Seuraavassa kuvassa olen eritellyt tallentavien boksien tuoman lisän hyvitysmaksuun. Kyse on arviosta, sillä alkuvuosina myytiin pienellä levyllä varustettuja bokseja, ja niissä hyvitysmaksu oli alhaisempi. Toisaalta en tiedä, miten alv pitäisi huomioida laskuissa. Niinpä olen kertonut boksien myyntimäärän 21 eurolla, joka on yli 250 gigan levyistä perittävä hyvitys ilman alveja. Tässä on mukana kehitys vuodesta 2005 alkaen mikä osoittaa, että kehityksessä on ennenkin ollut nousuja ja laskuja.
Kun hyvitysmaksuista puhdistetaan tallentavien boksien vaikutus havaitaan, että tyhjistä cd/dvd-levyistä, nauhoista, mp3-soittimista ym. peritty maksutulo kääntyi laskuun jo vuonna 2005. Toisaalta viidessä vuodessa pottiin on tullut 22 miljoonaa euroa sellaista rahaa, joka ei mielestäni sinne kuuluisi (koska ajansiirto ei ole kopiointia eikä oikeuta hyvitykseen).
Jos potti halutaan kääntää nousuun, valtio voi määrätä hd-siirtymän, joka pakottaa lähes jokaisen taas hankkimaan uuden tallentavan digiboksin. Tällä keinolla käyrä saadaan hetkelliseen nousuun.
Suuri kysymys on, mitä vuoden 2004 jälkeen on tapahtunut, ja onko muutos sellainen, että se edellyttäisi hyvitysmaksun laajentamista. Todennäköisesti musiikin ja videosisällön kulutus ei ole laskenut, joten mikä selittää hyvitystulojen taantumisen?
Muistetaan, ettei hyvitysmaksu ole tuloautomaatti vaan korvaus laillisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta. Kopioinnin merkitys on vähentynyt tarjonnan kasvaessa. Radiokanavia on entistä enemmän, hittimusiikki soi jatkuvasti, ja digibokseille on tallennettu suuret määrät ohjelmia, joita kukaan ei ehdi koskaan katsoa. Kopiointiin ja tallentamiseen ei ole entisenkaltaista tarvetta.
Toinen tekijä on sähköisen myynnin (iTunes, Ovi, nyttemmin myös Spotify ym) lisääntyminen. Niin ikään Teosto ja Gramex ovat perineet joka vuosi aiempaa enemmän korvauksia myynnistä, esityksistä, radiosoitoista, takseista ym. Joku toinen saa piirtää graafin, jossa nämä käyrät yhdistetään hyvitysmaksutuloon. Oletan, että ne osoittavat koko potin (myynti+esityskorvaukset+hyvitys) kasvaneen joka vuosi. Jos niin ei ole käynyt, tekijöiden on tarkasteltava sopimuksiaan uudelleen. Tulojen pitäisi korreloida käytön määrän kanssa, tai muuten joku vetää välistä.
Oleellista ei ole tuijottaa pelkkää hyvitysmaksua vaan tarkastella koko toiminnan volyymiä. Kaikki eivät voi kasvaa yhtä aikaa ja loputtomasti. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, joten ihminen pystyy kuluttamaan sisältöä rajallisen määrän.
Ja vielä yksi, iso tekijä: ei ole sattumaa, että sallitun kopioinnin hyvitystulot kääntyivät laskuun vuonna 2005, koska silloin dvd-elokuvien kopiointi kiellettiin lailla. Samalla kiellettiin piraattiverkoista kopiointi. Olisi mielenkiintoista nähdä kaavio p2p-verkkojen käytön kasvusta -- epäilen, että piraattijakelu on kasvanut käänteisesti hyvitystuloon verrattuna. Onko vain sattumaa, että PirateBayn toiminta käytännössä alkoi vuonna 2004?
Tallentavista digibokseista tuli myyntihitti. Vuonna 2007 niitä meni kaupaksi yli 400 000 kappaletta - kaikki hyvällä katteella, sillä laitteet olivat kalliita. Kodinkonekauppiaat tekivät muhkean tilin. Sen jälkeen tallentavien sovittimien myynti romahti, koska moni hankki uuden digivirittimellä varustetun taulu-tv:n. Jo hankitut tallentavat boksit jäivät käyttöön, mutta uusostot tyrehtyivät.
Seuraavassa kuvassa olen eritellyt tallentavien boksien tuoman lisän hyvitysmaksuun. Kyse on arviosta, sillä alkuvuosina myytiin pienellä levyllä varustettuja bokseja, ja niissä hyvitysmaksu oli alhaisempi. Toisaalta en tiedä, miten alv pitäisi huomioida laskuissa. Niinpä olen kertonut boksien myyntimäärän 21 eurolla, joka on yli 250 gigan levyistä perittävä hyvitys ilman alveja. Tässä on mukana kehitys vuodesta 2005 alkaen mikä osoittaa, että kehityksessä on ennenkin ollut nousuja ja laskuja.
Jos potti halutaan kääntää nousuun, valtio voi määrätä hd-siirtymän, joka pakottaa lähes jokaisen taas hankkimaan uuden tallentavan digiboksin. Tällä keinolla käyrä saadaan hetkelliseen nousuun.
Suuri kysymys on, mitä vuoden 2004 jälkeen on tapahtunut, ja onko muutos sellainen, että se edellyttäisi hyvitysmaksun laajentamista. Todennäköisesti musiikin ja videosisällön kulutus ei ole laskenut, joten mikä selittää hyvitystulojen taantumisen?
Muistetaan, ettei hyvitysmaksu ole tuloautomaatti vaan korvaus laillisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta. Kopioinnin merkitys on vähentynyt tarjonnan kasvaessa. Radiokanavia on entistä enemmän, hittimusiikki soi jatkuvasti, ja digibokseille on tallennettu suuret määrät ohjelmia, joita kukaan ei ehdi koskaan katsoa. Kopiointiin ja tallentamiseen ei ole entisenkaltaista tarvetta.
Toinen tekijä on sähköisen myynnin (iTunes, Ovi, nyttemmin myös Spotify ym) lisääntyminen. Niin ikään Teosto ja Gramex ovat perineet joka vuosi aiempaa enemmän korvauksia myynnistä, esityksistä, radiosoitoista, takseista ym. Joku toinen saa piirtää graafin, jossa nämä käyrät yhdistetään hyvitysmaksutuloon. Oletan, että ne osoittavat koko potin (myynti+esityskorvaukset+hyvitys) kasvaneen joka vuosi. Jos niin ei ole käynyt, tekijöiden on tarkasteltava sopimuksiaan uudelleen. Tulojen pitäisi korreloida käytön määrän kanssa, tai muuten joku vetää välistä.
Oleellista ei ole tuijottaa pelkkää hyvitysmaksua vaan tarkastella koko toiminnan volyymiä. Kaikki eivät voi kasvaa yhtä aikaa ja loputtomasti. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, joten ihminen pystyy kuluttamaan sisältöä rajallisen määrän.
Ja vielä yksi, iso tekijä: ei ole sattumaa, että sallitun kopioinnin hyvitystulot kääntyivät laskuun vuonna 2005, koska silloin dvd-elokuvien kopiointi kiellettiin lailla. Samalla kiellettiin piraattiverkoista kopiointi. Olisi mielenkiintoista nähdä kaavio p2p-verkkojen käytön kasvusta -- epäilen, että piraattijakelu on kasvanut käänteisesti hyvitystuloon verrattuna. Onko vain sattumaa, että PirateBayn toiminta käytännössä alkoi vuonna 2004?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)