Suomen oudoin huutokauppa oli rumuuskilpailu

Miltä kuulostaa seuraavanlainen huutokauppa: myynnissä on ilmaa, josta tarjouksia tekevät tuntemattomat ostajat. Kahdeksan kuukauden jälkeen prosessi keskeytetään, koska huutokauppa on jäänyt ikuiseen silmukkaan. Pidetään kuukauden tauko, sääntöjä aiotaan muuttaa mutta ei muutetakaan -- ja viikon "huutokaupan" jälkeen julistetaan tulos: ilmeisesti kaikki osallistujat saivat sen, mitä halusivat, ja vieläpä lähes lähtöhinnalla. Kerrassaan erikoista!

Kyse on suomalaisesta taajuushuutokaupasta. Se alkoi 24.1.2013 ja keskeytettiin 19.9.2013 "pakottavista teknisistä syistä" johtuen. Huutokauppa alkoi uudestaan 24.10. ja tänään 30.10.2013 kerrottiin "huutokaupan" päättymisestä. Kaikki saivat kaksi taajuusparia. DNA maksoi omistaan 16,9 ja 16,67 miljoonaa, Elisa 16,7 ja 16,7 miljoonaa sekä TeliaSonera 22,2 ja 18,9 miljoonaa. Valtio odotti saavansa 800 megahertsin taajuuksista 130-230 miljoonaa, mutta joutui tyytymään 108,01 miljoonaan.

Huutokaupan lähtöhinta oli 16,7 miljoonaa, joten huudoista huolimatta kolme taajuusparia myytiin käytännössä lähtöhinnalla ja loput vain vähän sitä kalliimmalla.

En löytänyt mistään tietoa siitä, oliko huutajia tosiaan vain kolme. Ilmeisesti osallistujien määrä oli tarkoituksella salainen. Jos "huutajia" oli vain kolme, jokainen sai kaksi taajuusparia ja maksoi niistä lähes saman hinnan. Voiko tällaista kutsua edes huutokaupaksi?

Moni muistaa vielä elokuun 2000, jolloin Sonera osallistui Saksan 3G-huutokauppaan ja epäonnekseen voitti sen noin 4,5 miljardin euron tarjouksella. Lasku tästä hullutuksesta lankesi lopulta suomalaisille veronmaksajille.

Suomi jakoi omat 3G-taajuutensa keväällä 1998 ensimmäisenä maailmassa, jo ennen kuin edes tekninen 3G-standardi oli valmis. Menetelmänä oli tuolloin ns. kauneuskilpailu. Ministeriö päätti itse, kenelle luvat myönnetään ja millä hinnalla. Nyt lopputulos oli käytännössä sama, aikaa vain tuhlaantui lähes vuosi.

Pitäisikö tätä huutokauppaa nyt kutsua rumuuskilpailuksi? Kaikkien resursseja säästyisi, jos taajuudet ensi kerralla jaettaisiin sosiaalidemokraattisesti tasan ja myytäisiin kiinteällä hinnalla.

Tv-taajuuksien hinta nousee 30-kertaiseksi

Radiotaajuudet ovat erikoinen resurssi. Niitä on vähän, mutta ne ovat silti vailla omistajaa. Taajuudet ovat "ilmaa" -- juuri sitä ilmaa, mitä Sonera osti kymmenen vuotta sitten kalliilla Saksasta. Koska todellista omistajaa ei ole, valtio on katsonut oikeudekseen säädellä niiden käyttöä ja veloittaa siitä rahaa.

Se, että taajuuksilla ylipäätänsä on hinta, selvisi monille vasta vuosituhannen taajuushuutokauppojen yhteydessä. Kun tv-taajuuksia aikoinaan jaettiin, niillä rahastaminen ei tullut edes valtioiden mieleen. Kuitenkin juuri tv-taajuudet ovat arvokkaimpia, koska fysikaalisista syistä niiden käyttöön tarvittava antenni on taskukokoa ja aallonpituudesta seuraava kantama ja läpäisykyky juuri sopiva moniin tarkoituksiin.

Historiallisista syistä valtiot ovat rahastaneet mobiilitaajuuksilla, mutta tv-taajuuksien arvoon on herätty vasta nyt. Siksi muutos on todella raju.

Joulun alla liikenne- ja viestintäministeriö päätti taajuusmaksuista, joiden rinnalla puheet asuntolainan verovähennysoikeuden poistosta kalpenevat (LVM:n tiedote). Tähän mennessä tv-yhtiöt ovat maksaneet taajuuksistaan vain naurettavat 54 000 euroa, kun taas mobiilioperaattoreilta on peritty 5,2 miljoonaa. Seuraavan viiden vuoden aikana hintoja muutetaan vaiheittain siten, että mobiilioperaattorien maksut putoavat alle puoleen nykyisestä ja tv-toimijoiden maksut lähes 30-kertaistuvat!

Muutoksen vaikutus on helppo arvata: jakeluyhtiöiden tv-kanavilta perimät maksut nousevat, mikä asettaa niille uusia talouspaineita. Ikään kuin hd-aika ja yhä lisääntyvä kanavamäärä eivät jo ahdistaisi tarpeeksi! Tv-kanavat Viisi ja SuomiTV ovat jo nyt ilmeisen ahtaalla. Myös tv-maksun hintaan tulee jälleen yksi korotuspainetta lisäävä komponentti. Taajuuksien raju kallistuminen ajaa tv-yhtiöitä yhä enemmän kaapeli- ja laajakaistajakeluun.

Mobiilioperaattorien kustannusten keveneminen saattaa näkyä hintakilpailuna, joka hyödyttää asiakasta. Liittymien kappalemääräiselle kasvulle ei näy mitään rajaa, sillä monella on jo puhelimen lisäksi pöytäkoneessa mokkula, kannettavassa sisäinen 3G ja kohta tablet-koneessa jo neljäs liittymä. Puhumattakaan kaikista niistä M2M-sovelluksista, joissa laitteet siirtävät dataa keskenään. Tälle kehitykselle ei näy muuta loppua kuin taajuuksien rajallinen määrä, jota edes kallistuva hinta ei pysty poistamaan.

Taajuushallinto on mutkikas juttu

Kysyin aikoinaan tuoreelta liikenne- ja viestintäministeriltä Leena Luhtaselta (2003-2005), miksi Suomi halusi kiirehtiä television digitalisointia. Näki, ettei hän tuntenut asiaa kovin syvällisesti, mutta mainitsi sen, mitä avustajat olivat kertoneet: taajuudet ovat arvokas ja uusiutumaton luonnonvara, siksi niitä on hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti. Analogisilta kanavilta vapautuvat taajuudet piti antaa mobiilitekniikoiden käyttöön.

Analogiset lähetykset lopetettiin lähes kolme vuotta sitten, mutta kiirehtimisestä ei koitunut Suomelle mitään hyötyä. Taajuusalueiden allokointi on tehtävä yhdessä naapurimaiden kanssa, mieluusti vähintään EU-tasolla tai maailmanlaajuisesti. Tv-taajuuksien kierrätys muuhun käyttöön on mahdollista vasta, kun kaikki maat ovat sulkeneet analogisen televisionsa. Suomella ei ole mahdollisuuksia sooloiluun, vaikka miten pioneereja oltaisiin.

Marraskuussa 2007 järjestetty kansainvälinen taajuuskonferenssi päätti varata televisiolta vapautuvan UHF-alueen ylimmät taajuudet (790-862 MHz) matkaviestinkäyttöä varten. Suomi olisi halunnut paljon enemmän taajuuksia matkapuhelinkäyttöön, mutta joutui taipumaan kompromissiin. Taajuudet 470-790 MHz säilynevät jatkossakin tv-käytössä, joskin niille mahtuu aiempaa enemmän kanavia ja hd-kuvaa.

Toisin sanoen Suomen väitteet pikaisen digitalisoinnin hyödyistä olivat taajuuksien näkökulmasta pelkkää ilmaa. Mitään päätöksiä ei ollut, eikä Suomella ollut muutenkaan mahdollisuuksia sooloiluun. Olisi ollut noloa, jos Suomi olisi hävinnyt täysin kansainvälisen kädenväännön taajuuksien käytöstä. Onneksi 72 megahertsiä saatiin mobiilikäyttöön -- mutta päätös tulee voimaan vasta vuonna 2015, kun viimeisetkin EU-maat ovat digitoineet oman televisionsa. Näissä hommissa pitää edetä hitaimman, ei nopeimman mukaan.

Seuraava taajuuskonferenssi järjestetään muuten ensi vuonna. Saa nähdä, mitä siellä päätetään taajuuksista.

Ammattikäyttöön tarkoitetut langattomat mikrofonit käyttävät niin ikään 800 MHz taajuusaluetta. Alueella 694-790 MHz toimivat mikrofonit saavat nykyisen suunnitelman mukaan olla käytössä vuoteen 2015 asti, sen jälkeen niille on löydettävä uudet taajuudet (mahdollisesti 821-832 MHz, missä osa uusista laitteista jo toimii). Joitakin laitteita voi virittää itse, mutta useimmat joudutaan vaihtamaan uusiin. Se tietää isoa tekniikkakustannusta mm. konsertti- ja av-tuotantojen tekijöille.

Taajuuksien tehokas käyttö on jäänyt haaveeksi senkin vuoksi, että tekniikasta on pitkä matka kaupalliseen hyödyntämiseen. Digitan 450-verkko ja kännykkätelevisiolle varattu DVB-H-kanavanippu ovat lähes tyhjän panttina. Tehokkaasta käytöstä ei voi puhuakaan, kun operaattorit harkitsevat järjestelmien alasajoa.

Viime syksynä Suomi järjesti ensimmäinen taajuuksien huutokaupan. Teleoperaattorit maksoivat noin 2500 MHz:n alueista yhteensä 3 797 800 euroa. Pikku summa verrattuna 10 vuoden takaisiin huutokauppoihin, joissa liikuteltiin miljardeja. Näitä alueita tullaan todennäköisesti käyttämään seuraavan sukupolven matkapuhelinverkoissa. Korkeamman taajuuden vuoksi näillä alueilla ei ole mitään tekemistä analogisen eikä digitaalisen television kanssa.

Taajuushallinto on todella mutkikas juttu!

Nyt olisi taajuuksia, mutta...

Kun Suomi aikanaan päätti nopeasta television digitalisoinnista, tärkein perustelu kiirehtimiselle oli taajuuksien vapauttamisesta Suomelle saatava hyöty. Taajuushallinto oli syynä siihen, että valtio ylipäätänsä halusi ohjata asiaa, eikä digisiirtymää jätetty markkinavoimien tehtäväksi.

Taajuudet vapautuivat 1.9.2007, mutta mitäs nyt? Kiirehtimisestä ei ollutkaan mitään hyötyä, koska Suomi ei voi yksinään päättää vapautuneiden taajuuksien käytöstä. Tällä hetkellä taajuudet ovat tyhjillään odottamassa muiden maiden digisiirtymää ja kansainvälisiä päätöksiä.

Neuvotteleva virkamies Ismo Kosonen vahvistaa asian päivän Taloussanomissa:

"Suomi ei voi tehdä Kososen mukaan taajuuspäätöksiä.
– Komission puolesta on esitetty toivomus, että kansallisesti ei tehtäisi hätiköityjä päätöksiä vapautuvien taajuuksien käytöstä"

Taajuudet voitiin kyllä vapauttaa hätiköidysti, mutta niiden uudesta käytöstä ei voida sopia.

Itse kiinnitin asiaan huomiota jo toukokuussa 2002, joten asia ei varmasti tullut yllätyksenä päättäjillekään.