"Tätä levysoitinta ei voi suositella kenellekään"

Cd-soittimet alkoivat yleistyä kodeissa 1980-luvun lopussa. LP-levyt katosivat nopeasti kauppojen hyllyltä, sillä cd-levyjen äänenlaatu oli parempi ja levyt veivät paljon vähemmän kallista hyllytilaa.

Enpä olisi tuolloin uskonut, että yli 20 vuotta myöhemmin saan lukea Hifi-lehdestä levysoitinten vertailutestejä. Eilen ilmestyneen Hifi-maailma-lehti 8/2011 omistaa peräti 16 sivua kerran jo kuopatulle mekaaniselle levysoittimelle. Sivulta 22 alkava juttu on jopa otsikoitu "ensimmäistä vinyylisoitinta etsimässä".

Tässä kaikessa on jotain hienoa. On mahtavaa, että vanha ja alkeellinen tekniikka tekee uuden tulemisen. Ainakin Stockmann-tavaratalon AV-osastolla on taas oma hylly LP-levyille. Nuoret varmaankin ihmettelevät, miten näitä levyjä oikein käytetään ja miten videon saa näkymään.

LP-levyhylly Helsingin Stockmannin av-osastolla tammikuussa 2011 ("Erä LP-levyjä" - hih!)

Retro-innostus todistaa, etteivät ihmiset tarvitse aina vain hienompia järjestelmiä. Tekniikka on muutakin kuin... tekniikkaa. Yhtäkkiä onkin taas mukavaa nähdä vaivaa musiikin kuuntelun eteen: ottaa iso ja kömpelö levy kotelosta, asettaa se pyörimään ja laskea äänivarren neula hyväilemään vinyyliä.

On tietysti hienoa, että kiintolevyllä voi olla 10 000 biisiä, joista minkä tahansa saa soimaan digitaalisen puhtaasti vain hiirtä napsauttamalla. Mutta elämyksessä on kyse muustakin.

Ihminen kaipaa tekemistä ja haluaa nähdä kättensä työn tuloksen. Digihifi on liian helppoa ja täydellistä, jotta sitä voisi harrastaa. Analogia-aikana kaikki oli toisin. Teppo Hirvikunnas kuvaa tätä hyvin lehden pääkirjoituksessa, joka on otsikoitu Hifharrastus on kuolemassa?: "...levysoitin sen sijaan tekee vaikka mitä. Levysoittimen (mukaan lukien äänivarsi ja äänirasia) toiminta on ihmeellinen ketju toimintoja, jotka on silti helppo selittää ja ymmärtää. Levysoittimen toimintaan ja ääneen on helppo vaikuttaa erilaisilla säädölillä, ja muutokset ovat selvästi kuultavissa".

Hifi-maailman levysoitinvertailussa on tuotearvio, jollaista en muista koskaan nähneeni. Lenco, joka oli aikoinaan tunnettu merkki, myy Anttilan kautta 149 euroa maksavaa mallia L-71, josta sivun 23 kuvateksti toteaa tylysti "Lencoa ei voi suositella kenellekään". Tuotekohtaisissa arvioissa se ei saa yhtään tähteä. Plussaa on vain levylautasen kiihtyvyys, miinusta "kaikki muu".

Risuja soitin saa myös siitä, ettei neulaa pysty vaihtamaan. Neula on kuluva osa ja kestää vain rajallisen määrän käyttötunteja. Kuulostaa ihan tämän päivän Applelta. Vielä 1980-luvulla oli itsestään selvää, että kaikki laitteet pystyi korjaamaan ja kaikkiin sai varaosia.

Voi, kunpa retroilu toisi takaisin myös laitteiden huoltamisen!

Kansalaiselta vaaditaan insinöörin pätevyys

Suomalaiset ovat kuulemma insinöörikansaa. Syytä ollakin, koska yhteiskunnassa ei enää pärjää ilman insinöörin koulutusta.

Havahduin asiaan yrittäessäni ostaa uutta lamppua rikki menneen 60 W hehkulampun tilalle. Kaupan hyllyt ovat täynnä eri tekniikoilla toimivia energiansäästölamppuja, joille on yhteistä vain pitkä lista teknisiä lyhenteitä ja hehkulamppuun verrattuna moninkertainen hinta. Ennen riitti, kun tiesi wattimäärän, kannan (iso vai pieni) sekä kuvun värin (kirkas vai matta). Nyt oikean lampun valinta vaatii insinöörin pätevyyden. On lediä, cfl:ää, halogeenia, kelviniä, ra-indeksiä ja kun lopulta luulee löytäneensä sopivan lampun, se ei mahdukaan paikalleen tai valo on väärän väristä.

Analoginen televisio ja videonauhuri olivat toimiva kokoonpano. Ohjelmien nauhoittaminen isoille VHS-kaseteille oli helppoa ja yksinkertaista. Sitten televisio digitalisoitiin ja kaikki muuttui vaikeaksi. Ohjelmia ei voinut enää nauhoittaa muuten kuin ostamalla kalliin digiboksin (hyvässä lykyssä sai sellaisen, jossa tekstityksetkin toimivat). Ja sinne ne ohjelmat jäivätkin, kun digiboksin levy hajosi. Vanhat VHS-kasetit ovat sen sijaan yhä hyllyssä ja niitä voi katsella, jos vain löytää toimivan laitteen. Kanavapaketit, maksukortit, dvb-c/t/t2/s2, muksit, uhf/vhf ja koko HD-härdelli saavat monet miettimään, onko tv:n katselu enää vaivan arvoista.

Aina voi sentään lukea kirjoja. Paitsi että nekin muuttuvat kohta sähköisiksi ja lukemiseen tarvitaan taas uusi laite. Entä jos kuunneltaisiin musiikkia? LP-levyt katosivat muutamassa vuodessa kaupan hyllyiltä, seuraavana ovat vuorossa cd-levyt. Musiikki pitää ladata verkosta tietokoneelle, puhelimeen tai johonkin (insinöörikieltä käyttääkseni) mobiiliin päätelaitteeseen.

Nuoruudessani puhelin oli laite, jolla soitettiin toiselle ihmiselle kiertämällä numerolevystä oikea sarja. Sitten tulivat matkapuhelimet ja kilpailun myötä puhelun hinnan arvioinnista tuli astrofysiikkaa. Nyt puhelimiin on tullut niin paljon älyä, ettei tyhmempi enää pärjää niiden kanssa. Joissakin malleissa jo pelkkä soittaminen vaatii käsikirjan lukemista.

Ja entäpä sitten asiointi? Ennen asiat hoituivat puhelimella soittaen, nyt kaikki pitää hoitaa itsepalveluna netissä. Mitäs sitten, kun tietokone ei toimi, langaton verkko ei kuulu tai lippu ei tulostu omalla kirjoittimella? Mitäs sitten, kun sähköposti tulee bumerangina takaisin tai siihen ei vastata lainkaan -- missä vika? Miten päästä lentokoneeseen, kun tarkastuskortti pitää ladata matkapuhelimeen tai check-in tehdä netissä? Tarvitaan vähintään it-insinöörin perusoppimäärä, jotta saa itsensä pysymään kiinni yhteiskunnassa.

Esimerkkejä riittää loputtomiin. Lähes kaikki arkipäiväiset toiminnot ovat muuttuneet niin teknisiksi, että insinööriopintojen pitäisi olla osa peruskoulua.

Itseäni kehitys ei haittaa. Olen insinööri ja mitä enemmän kansalaiset tuskailevat näiden asioiden parissa, sitä enemmän minulla riittää tekemistä. Mutta tunnen suurta sympatiaa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia kohtaan, joiden elämä käy uuden tekniikan myötä koko ajan tukalammaksi.

PS. Toki teknisestä kehityksestä on ollut paljon iloakin. Muutamat asiat ovat muuttuneet helpommiksi ja ennen kaikkea kuluttajalla on nyt paljon enemmän valinnanvaraa. Mutta joskus on terveellistä miettiä, onko tekniikka sittenkään paras ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ja miten pärjäävät ne, jotka eivät koskaan halunneetkaan insinööreiksi?