Kun somemoka osuu tuulettimeen

Olen pitkään varoittanut muita somemokista ja ohjeistanut niiden välttämiseen. Someraivon silmässä käyneenä osaan jatkossa puhua aiheesta syvällä rintaäänellä. Kukaan ei mokaa tahallaan, joten somemoka voi sattua kenelle tahansa, by definition.

Pahinta on mokata juuri ennen lähtöä pitkälle lennolle. Kun sometuomioistuin käsittelee asiaa, puolustuksella ei ole puheenvuoroa eikä asiasta autuaan tietämätön mokaaja pysty edes poistamaan päivitystään. Someraivo saa kasvaa kaikessa rauhassa ja täyttää somefääriä #HasHeLandedYet/#HasSheLandedYet -tyyppisillä viesteillä.

Itselläni oli takana kymmenen tunnin lento ikkunan ja ylileveän henkilön väliin tungettuna. Oli jokseenkin epätodellinen tunne avata puhelin koneen vielä rullatessa kentällä ja saada soittoja Helsingin Sanomista sekä molemmista iltapäivälehdistä. Somemoka joo, mutta mitä se oikeaa mediaa kiinnostaa?

Tilanne on mokaajan kannalta mahdoton: kun ei ole nähnyt nettiä ei tiedä, mistä kohu on  syntynyt ja mitä ihmiset ovat varsinaisesti paheksuneet. Eikä toimittajia edes kiinnosta varsinainen Facebook-viesti -- eivät he olisi sen perusteella alunperinkään soittaneet. Uutinen on aiheesta noussut somekohu, johon heidän täytyy journalismin periaatteiden vuoksi pyytää osapuolen kommentti. Siinä tilanteessa kaikki vastaukset ovat huonoja.

Sometuomioistuimen päätös on aina langettava. Rangaistuksena on julkinen anteeksipyyntö tai merkittävän henkilön tapauksessa virasta eroaminen. Sen jälkeen some hiljenee odottamaan uutta kohua.

Somekohun keskellä vastaaja menettää sananvapautensa. Ketään ei kiinnosta perustelut, selittelyt tai oikaisut. Mitä nopeampi anteeksipyyntö ja sen jälkeinen vaikeneminen, sitä parempi kaikille. Omat  kommentit vain pahentavat vääjäämätöntä lopputulosta. Erityisen tärkeää tämä on poliitikoille ja yrityksen edustajille, joilla on pelissä muutakin kuin oma maineensa.

Missään tapauksessa ei kannata kirjoittaa aiheesta tällaista blogikirjoitusta. Se pitää vain kohua esillä ja jatkaa asiaa tarpeettomasti. Kommentointi on joka tapauksessa turhaa, sillä sometuomioistuimen päätöksestä ei voi valittaa.

Mokia ei saa tekemättömäksi, mutta ainakin niistä voi oppia. Otan tästä opikseni ja opetan jatkossa muitakin.

JK. Netissä on vallalla loukkaantumisen kulttuuri, sillä on niin helppo loukkaantua toistenkin puolesta. Sen vastapainona on anteeksipyytämisen kulttuuri (tai sitten voi persutyyliin vedota ironiaan tai huumoriin). Ex-pääministeri Stubb oli mestari pyytämään kaikkea anteeksi, oli kyse sitten vääristä numeroista tai tahattomista mokista.

Itse olen pyytänyt anteeksi kaikilta, joiden tunteita päivitykseni loukkasi ja myöntänyt mokanneeni. Keneltä vielä pitäisi pyytää anteeksi? Kuvan henkilöltä, mutta hän ei ollut kuvassa tunnistettava.

Nils Torvalds ja somemoka ennen somea

Tämä on ihan hillitön juttu: 23-vuotiaana Nils Torvalds pelotteli RKP-nuoria konepistoolilla ja nyt hän on saman puolueen presidenttiehdokas.

Osattiin sitä ennenkin mokailla.

Ei ihme, että Hufvudstadsbladet kaivoi vanhan aiheen esiin ja uutisoi sen 17.5.2017. Jutun mukaan Nils Torvalds oli seminaarista palatessaan poikennut Paimion motellissa, jossa oli käynnissä RKP:n nuorisojärjestön tilaisuus. Torvalds oli rynnännyt puhujakorokkeelle, vetänyt pyyhkeen sisältä esiin konepistoolin ja karjaissut: Se alkoi nyt! Liikkumatta, kaikki. Paskanjauhaminen loppuu tähän.

Konepistooli oli kuitenkin vain leikkiase, joka oli lainassa Suomi-Filmin varastolta. Porvareita ärsyttääkseen hän suostui poseeraamaan konepistoolin kanssa toimittajalle, jolloin kuva Nilsistä aseen kanssa päätyi lehteen. Helmikuun 1968 paneelikeskustelussa Torvalds oli lisäksi julkisesti arvellut, että vallankumouksen tapahtuessa Suomessa tultaisiin näkemään teloituksia.

Tässä on monia kiinnostavia näkökulmia. Ensinnäkin vielä 1960- ja 1970-luvuilla (aika, jonka monet lukijat muistavat itse, ja jonka heidän vanhempansa itse kokivat) kommunistisen vallankumouksen pelko oli todellinen. Suomessa oli ihmisiä, jotka oikeasti uskoivat aseelliseen toimintaan ja olivat ainakin puheiden tasolla valmiita teloittamaan toisia suomalaisia.

Tämä on hyvä muistaa kun katsomme uutisia Syyriasta tai muista maailman kriisipesäkkeistä. Epäilemättä 1970-luvulla syntyneiden on vaikea tunnistaa tällaista Suomea samaksi maaksi, jossa nyt asuvat.

Toiseksi Torvaldsin hölmöilyt vuonna 1968 olivat aikansa somemoka. Niille kävi kuten somemokille tahtoo käydä: ennen pitkää joku kaivaa mokat esiin ja tekijää hävettää. Takki on kääntynyt ja mielipiteet muuttuneet.

Harva silti yltää uhkailemiensa henkilöiden presidenttiehdokkaaksi. Tällä takinkäännöllä Nils Torvaldsin pitäisi päästä Guinnesin ennätysten kirjaan.

Kyseinen Nils Torvalds on Linuxin kehittäjä Linus Torvaldsin isä. Linus syntyi joulukuussa 1969. Ehkä Nilsin radikaalit ajatukset laimenivat ja mies rauhoittui, kun hän sai tietää tulevansa isäksi pian näiden tapahtumien jälkeen. Pannessaan poikaa alulleen juuri noihin aikoihin Isä-Torvalds tuskin osasi kuvitella, että aikuisena poika ansaitsisi miljoonia ja muuttaisi arkkivihollisen maahan.

Jokaisen some-käyttäjän on hyvä muistaa Nils Torvalds konepistooli kädessään. Kun tänään kirjoittaa Facebookiin jyrkkiä mielipiteitä ja julkaisee raflaavia kuvia itsestä, saattaa jonain päivänä löytää ne edestään.

Viime kädessä tapauksen opetus on kuitenkin lohdullinen: nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus. Tai kuten Churchillin väitetään sanoneen (valheellisesti, mutta ainakin se kuulostaa hyvältä): "Jos ihminen ei nuorena ole radikaali, hänellä ei ole sydäntä, jos ihminen ei ole vanhana konservatiivi, hänellä ei ole aivoja".

Nuoruuden toilailut hävettävät, mutta yleensä ne saa kuitenkin anteeksi. Tulihan Nilsistäkin presidenttiehdokas. Osa aikoinaan konepistoolin piippua katselleista nuorisojäsenistä saattaa tänään jopa äänestää häntä.