Pari päivää sitten autoradiosta soi Maustetyttöjen Tein kai lottorivini väärin. Biisi julkaistiin pari vuotta sitten, mutta on Wikipedian mukaan tehty jo aiemmin.
Tänä vuonna kukaan ei laulaisi lottoriveistä. Veikkaus on joutunut ennen näkemättömän kritiikin kohteeksi. Sen peleistä on tehty syyllinen kaikkien peliriippuvaisten ongelmiin. Sosiaalisessa mediassa on aktiiveja, jotka eivät hyväksy mitään keskustelua aiheesta. Nyt myös valtamedia on herännyt Veikkauksen pelituottojen kasvattamisen varjopuoliin.
Hyvä niin, sillä pelikoneiden tuominen ruokakauppoihin on ollut erikoinen veto, jota juuri kukaan ei sen tapahtuessa kyseenalaistanut.
Veikkauksen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on ainutlaatuinen ja kietoutuu läheisesti urheiluun, jolla on vastaava erikoisasema. Televisiossa on erikseen urheilu-uutiset, vaikka huippu-urheilun merkitys arjessa on mitätön. Kukaan ei maailmalla kunnioita suomalaisia enempää siksi, että voitamme maailmanmestaruuden jossain jääkiekon kaltaisessa marginaalilajissa. Menestyneet urheilijat ovat kansallissankareita ja julkkiksia. Heidän harjoittelustaan ja selittelyistään kuullaan tv-uutislähetysten yhteydessä. Jostain ihmeen syystä missit naivat aina jääkiekkoilijoita. Urheilua ei vaadita osallistumaan edes ilmastotalkoisiin. Ja niin edelleen. Urheilu pelaa omilla säännöillään, kuten Veikkauskin.
Muistelen, että joitakin vuosia sitten pesäpallon pistelaskentaa muutettiin, jotta laji voitiin ottaa urheiluvedonlyönnin kohteeksi. Yritin tarkistaa asiaa Wikipediasta, mutta laaja pesäpalloartikkeli ei mainitse pistelaskua lainkaan. Ehkä asia on ollut kirjoittajalle liian ilmeinen. Oleellista on, että vedonlyönti ohjasi urheilua, eikä päinvastoin. Jos muistan väärin, poistan tämän kappaleen myöhemmin.
Tunnustan, että olen lapsena itsekin lotonnut muutaman rivin, kerran taisin voittaa jonkin pikkusumman. Se ei kuitenkaan tehnyt minusta peliriippuvaista, päinvastoin. En pidä mistään peleistä, olivat ne sitten tietokoneella tai urheilussa. Eivät vain ole minun juttuni. Isovanhempani rohkaisivat kuitenkin lottoamaan ja sen tein.
Isovanhempani olivat tavallisen työväenluokan ihmisiä. He veikkasivat joka viikko, ensin vakioveikkausta ja tasapeliä (sitä ei taida enää olla olemassakaan), myöhemmin myös lottoa. Lauantai-illan arvonnat ja Englannin liigan ottelun tulokset olivat viikon kohokohta. Eivät he koskaan mitään isoa voittaneet, mutta veikkaaminen oli heille harmitonta viihdettä.
Jokainen toivoo vaurastuvansa. Matematiikka todistaa, että lotossa todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Se on kuitenkin olemassa, ja antaa ihmisille toivoa. Jos matematiikka olisi ratkaisevaa, kukaan ei uskaltaisi ajaa autolla eikä polkupyörällä, mutta lentäisi mielellään. Psykologisista syistä asenteet ovat juuri päinvastaisia.
Nykyään on trendikästä pilkata veikkaajia ja lottoajia. Nekin rahat kannattaisi sijoittaa pörssiin! Tällaiset neuvoja eivät ymmärrä perussuomalaisten veikkaamisen ideaa. Joka viikko joku voittaa tuhansia, joskus miljoonia, ja mahdollisuus on kerrankin samanlainen jokaiselle osallistujalle. Vaurastumisen toivo auttaa jaksamaan arjessa.
Lottoaminen on vähän kuin presidentin armahdusoikeus: harvalle osuva keino korjata yhteiskunnan ja kohtalon vääryyksiä. Mutta se on kuitenkin olemassa.
Pörssissä voittavat ne, joilla on eniten sijoitettavaa jo ennestään. Kukaan tuskin rikastuisi laittamalla viikottaisen lottorahan pörssiin. Sijoittaminen vaatii myös pitkäjänteistä ajattelua, vähintään kymmenen vuoden tähtäintä. Sellaista ei perussuomalaisen elämässä ole. Arjessa pitää selvitä viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Sitä paitsi monelle pörssi on juurikin lottoa, panokset vain ovat isommat. Tuottoja haetaan velkavivulla ja hypeosakkeita haalimalla. Riskit ovat suuret ja moni menettää enemmän kuin mihin olisi varaa. Uhkapeliä sekin on. Miksi yhteiskunta nyt paheksuu lottoamista, mutta suosii pörssilottoa?
En edelleenkään näe pahaa siinä, että isovanhempani veikkasivat joka viikko. Heistä ei tullut peliriippuvaisia, ei minustakaan.
Ongelmallista on se, että veikkaus kietoutuu epäterveellä tavalla urheiluun, jotka molemmat ovat tähän saakka nauttineet erikoisasemaa niin edunvalvonnassa kuin lainsäädännössä. Eduskunta on vaatinut pelituottojen jatkuvaa kasvattamista, mitä Veikkaus on monopoliasemansa turvin tehnyt tehokkaasti ja ilman ulkopuolista kritiikkiä.
Nyt on sen aika. Mutta kritiikissäkin on oltava rehellinen eikä kaikki peliriippuvuus ole Veikkauksen syytä. Netti tarjoaa rajattomat mahdollisuudet pelaamiseen ja moni on pilannut elämänsä ulkomaisissa nettipeleissä, joissa hävityn rahan määrää kukaan Suomessa ei valvo. Uutisoinnissa ei liioin eritellä, kenen peleihin peliriippuvaisten suuret rahat ovat menneet. Maksulliset urheilukanavat pursuavat Suomessa laittomia pelimainoksia ja epämääräinen vaikuttajamarkkinointi kukoistaa, varsinkin sosiaalisessa mediassa.
Perattavaa on siis muuallakin kuin Veikkauksessa.