Jokin aika sitten Ylen A-Talk-keskusteluohjelmassa oli mukana nuori mies, joka sanoi ettei ehdi töihin, koska elämässä on niin paljon muutakin tekemistä. Hänelle työttömyys ei ollut lainkaan vastenmielistä.
Viime viikolla blogiini tuli anonyymi palaute: Ei kiinnosta pitkä työura eikä myöskään kouluttautua useita kertoja, se on vain pelkkää elämän hukkaamista/tuhlaamista. Elämässä on tärkeämpiä ja mukavampia asioita kuin työ.
Enemmistö nuorista haluaa mukaan työelämään, mutta yhä enemmän on niitäkin, joille ns. paskaduunit eivät kelpaa. Trendikäs media-ala tai johtajanpaikka kävisi, mutta miksi tehdä ikävää työtä 7 tuntia päivässä, jos ei ole ihan pakko?
Niin, miksi tosiaan raataa vanhempien lailla töissä, kun vähemmälläkin pärjää? Valtio pitää huolen siitä, ettei kukaan kuole nälkään. Elintasosta tinkimällä jää enemmän aikaa harrastaa ja elämästä nauttimiseen. Löysästi ottaminen, chillaus, on houkutteleva uravaihtoehto.
Suoritus- ja kilpailuyhteiskunta ei sovi kaikille. Kun vanhoja, helppoja perusduuneja ei enää ole, vaihtoehdoksi jää vapaaehtoinen työttömyys tai satunnaiset pätkätyöt, joilla kerätään sen verran rahaa kuin matkustamiseen ja harrastuksiin tarvitaan.
Ihmisellä pitäisi olla oikeus valita elämäntapansa. Ellei halua juosta arjen oravanpyörässä, voi ryhtyä vaikka kalastajaksi ja elää omillaan, kuten vielä 1800-luvulla kaikki joutuivat tekemään.
Ristiriita on siinä, että chillaajat eivät halua elää omillaan. He odottavat, että yhteiskunta kustantaa heille peruspalvelut, kuten koulutuksen, joukkoliikenteen ja terveydenhuollon. Miten A-Talkissa puhunut kaveri olisi tullut studioon, jos bussi- tai taksikuski ei olisi tehnyt paskaduunia hänen kuljettamisekseen? Maailmaa parantavat opiskelijat istuvat pubeissa tai luennoilla unohtaen, miten kokonainen paskaduunarien armeija panee heille olutta, kaataa sitä tuoppeihin, kantaa sen heille pöytiin ja siivoaa heidän jälkiään.
Toivottavasti bussikuskit, lääkärit, poliisit ja lukemattomat muut eri ammattikuntien edustajat eivät ala ajatella, että elämässä on mukavampiakin asioita kuin työ.
Nuorten asenteen ymmärtää, sillä 1980- ja 1990-luvulla syntyneet ovat päässeet valmiiseen maailmaan. Peruspalvelut, koulutus, julkinen liikenne, shoppailu, matkailu, halvat vaatteet, internet ja rajattomat viihdepalvelut ovat heille itsestäänselvyyksiä, koska edellinen sukupolvi (ja globalisaation ansiosta pienipalkkaiset työntekijät) ovat rakentaneet ne heille.
Tällainen elintaso ei kuitenkaan säily itsestään. Euroopan velkakriisi on osoitus siitä, että liian moni elää yli varojensa. Työnteon ja kulutuksen epäsuhta on nyt jo liian suuri. Laajamittainen chillaus vain pahentaa tilannetta.
Viime viikolla blogiini tuli anonyymi palaute: Ei kiinnosta pitkä työura eikä myöskään kouluttautua useita kertoja, se on vain pelkkää elämän hukkaamista/tuhlaamista. Elämässä on tärkeämpiä ja mukavampia asioita kuin työ.
Enemmistö nuorista haluaa mukaan työelämään, mutta yhä enemmän on niitäkin, joille ns. paskaduunit eivät kelpaa. Trendikäs media-ala tai johtajanpaikka kävisi, mutta miksi tehdä ikävää työtä 7 tuntia päivässä, jos ei ole ihan pakko?
Niin, miksi tosiaan raataa vanhempien lailla töissä, kun vähemmälläkin pärjää? Valtio pitää huolen siitä, ettei kukaan kuole nälkään. Elintasosta tinkimällä jää enemmän aikaa harrastaa ja elämästä nauttimiseen. Löysästi ottaminen, chillaus, on houkutteleva uravaihtoehto.
Suoritus- ja kilpailuyhteiskunta ei sovi kaikille. Kun vanhoja, helppoja perusduuneja ei enää ole, vaihtoehdoksi jää vapaaehtoinen työttömyys tai satunnaiset pätkätyöt, joilla kerätään sen verran rahaa kuin matkustamiseen ja harrastuksiin tarvitaan.
Ihmisellä pitäisi olla oikeus valita elämäntapansa. Ellei halua juosta arjen oravanpyörässä, voi ryhtyä vaikka kalastajaksi ja elää omillaan, kuten vielä 1800-luvulla kaikki joutuivat tekemään.
Ristiriita on siinä, että chillaajat eivät halua elää omillaan. He odottavat, että yhteiskunta kustantaa heille peruspalvelut, kuten koulutuksen, joukkoliikenteen ja terveydenhuollon. Miten A-Talkissa puhunut kaveri olisi tullut studioon, jos bussi- tai taksikuski ei olisi tehnyt paskaduunia hänen kuljettamisekseen? Maailmaa parantavat opiskelijat istuvat pubeissa tai luennoilla unohtaen, miten kokonainen paskaduunarien armeija panee heille olutta, kaataa sitä tuoppeihin, kantaa sen heille pöytiin ja siivoaa heidän jälkiään.
Toivottavasti bussikuskit, lääkärit, poliisit ja lukemattomat muut eri ammattikuntien edustajat eivät ala ajatella, että elämässä on mukavampiakin asioita kuin työ.
Nuorten asenteen ymmärtää, sillä 1980- ja 1990-luvulla syntyneet ovat päässeet valmiiseen maailmaan. Peruspalvelut, koulutus, julkinen liikenne, shoppailu, matkailu, halvat vaatteet, internet ja rajattomat viihdepalvelut ovat heille itsestäänselvyyksiä, koska edellinen sukupolvi (ja globalisaation ansiosta pienipalkkaiset työntekijät) ovat rakentaneet ne heille.
Tällainen elintaso ei kuitenkaan säily itsestään. Euroopan velkakriisi on osoitus siitä, että liian moni elää yli varojensa. Työnteon ja kulutuksen epäsuhta on nyt jo liian suuri. Laajamittainen chillaus vain pahentaa tilannetta.