Ruotsi digiterroristien tähtäimessä

Ruotsia vastaan on tänään hyökätty rajusti netissä. Röyhkeät tekijät mainostavat operaatiotaan etukäteen Youtube-videolla ja nöyryyttävät sen jälkeen maan viranomaisia. Tämä ei ole enää harmitonta pilaa vaan pikemminkin digitaalista terrorismia.

Ylen uutisen mukaan hyökkäys olisi kosto siitä, että viranomaiset takavarikoivat jokin aika sitten erään piraattisaitin palvelimia. Hyökkääjät, samoin kuin monet piraatit, näkevät että tekninen osaaminen antaa heille oikeuden rikkoa lakia ja toteuttaa oma tahtonsa. Samanlaiseen valtaan ovat uskoneet aiemmin terroristit ja diktaattorit.

Web-sivujen kaataminen ei ehkä ole kovin vaarallista, mutta sillä on pohjimmiltaan sama tavoite kuin terrorismilla: lietsoa epävarmuutta ja todistaa omaa valtaa. Palvelunestohyökkäys on kuin lannoitteista tehty pommi julkisella paikalla -- ase, joka on harrastajankin saatavissa.

Käyttäisivätkö nettiterroristit järeämpiä aseita jos pystyisivät -- pysäyttäisivät rahaliikenteen tai sulkisivat sähköverkon tehokkailla viruksilla? Hyvin mahdollista. Ja hyvin pelottavaa. Siksi yhteiskunnan on löydettävä keinot myös nettiterroristeja vastaan.

Maikkarin uutisessa motiiviksi arvellaan tukea Assangelle. Tuki on korkeintaan symbolista; anonyymi ryhmä lähettää kuitenkin varoituksen muille maille, jotta nämä eivät jatkossa toimisi Ruotsin tavoin. Nimetön ja näkymätön ryhmä haluaa siis sanella, miten valtioiden pitää toimia. Eikö tämä ole ristiriidassa sen kanssa, miksi Wikileaks aikoinaan perustettiin?

Assangen oma suhde sananvapauteen ja avoimuuteen on vähintäänkin ristiriitainen. Sananvapauden ritari yritti estää Britanniassa Wikileaks: Secrets and Lies -dokumentin esittämisen, koska siinä on pätkä, jossa hän tanssii islantilaisessa yökerhossa. Assangen mukaan ko. video loukkasi hänen yksityisyydensuojaansa. Assange on myös valittanut Britannian PCC:lle (Press Complaint Commission, vastaa Suomen julkisen sanan neuvostoa) 45 artikkelista, joissa on hänen mielestään virheellistä tai epäoikeudenmukaista tietoa. Kaikki valitukset on hylätty.

Digiterroristit ovat yhtä väärässä kuin reaalimaailman edeltäjänsä. Ei-demokraattisin keinoin hankittu valta ei ole mikään perustelu ottaa oikeutta omiin käsiinsä.

Wikileaks-vuotajan oma vuoto

On vaikeaa vuotaa tietoja hallitusti, koska myös vuodoilla on taipumus vuotaa. Wikileaks on nyt itse joutunut vuodon kohteeksi, kun sen vuodettujen dokumenttien salaamiseen käyttämä salasana on levinnyt julkisuuteen. Kaikki myöhemmin vuodettaviksi aiotut sähkeet ovat nyt luettavissa -- vieläpä alkuperäisinä versioina, joista ei ole poistettu suojeltavien henkilöiden ja lähteiden nimiä. Auts.

Mielestäni Wikileaksin viime joulukuussa tekemä päätös vuotaa tietoja yksi kerrallaan oli alunpitäenkin erikoinen. Olisi ollut tehokkaampaa laittaa koko paketti jakoon kerralla, myös p2p-verkkojen kautta, jolloin sen leviämistä ei olisi mitenkään voinut estää. Halusiko Wikileaks maksimoida oman julkisuutensa tiputtelemalla sähkeitä pienissä paloissa? Sortuiko se tämän vuoksi omaan näppäryyteensä?

Vahinko on nyt tapahtunut ja osapuolet syyttävät toisiaan. Tapahtuma osoittaa, miten vaikea edes tietovuotajan itse on hallita sähköisen tiedon leviämistä.

Varsinaisen kämmin teki Guardian, joka paljasti salasanan aiheesta julkaisemassaan kirjassa. Ilmeisesti Guardian luuli, että salasana koskee vain sen omassa hallussa ollutta tiedostoa.

Tapaus on ikävä, mutta myös hyvin opettavainen.

Luotettava salausmenetelmä ja näin pitkä salasana varmistavat, ettei edes USA:n sotilastiedustelu pysty murtamaan tiedostoa auki. Kiistanalainen salasana on tiettävästi ACollectionOfDiplomaticHistorySince_1966_ToThe_PresentDay#. Salasana on oikea kouluesimerkki siitä, miten tehdä hyviä salasanoja. Se on pitkä, siinä on isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Lisäksi se on lauseenomaisena helppo muistaa. Great!

Mutta toimittaja teki sen, mihin supertietokonekaan ei pystynyt: ilmeisesti väärinkäsityksen seurauksena hän julkaisi salasanan. Ja juuri tässä on syy, miksi salaus on harvoin toimiva ratkaisu tietoturvaongelmiin. Murtovarmasta salauksesta ei ole paljon iloa, koska Akilleen kantapää on salasanojen hallinta. Ja mitä useampia osapuolia juttuun liittyy, sitä vaikeampaa salasanojen hallinta on.

Toisin sanoen: salauksen murtamisen sijaan kannattaa keskittyä avaimen etsimiseen.

Näin 9/11:n 10-vuotispäivän lähestyessä nousee mieleen kysymys siitä, missä ovat aiheeseen liittyvät salatut dokumentit? Voisiko laaja salaliitto kestää aukottomana 10 vuotta ilman, että kukaan vuotaisi siitä mitään julkisuuteen -- joko vahingossa tai Wikileaksin kautta? Oma vastaukseni on ei.

Wikileaksista on tulossa ISO juttu

Wikileaksista on tulossa iso juttu -- paljon suurempi kuin ne "paljastukset", joista tuorein kohu alkoi. Ja paljon suurempi kuin rohkeimmatkaan osasivat viikko sitten ennustaa. On mahdollista, että kohta historiaa todella kirjoitetaan uudestaan, mutta eri tavalla kuin odotettiin.

Jutun ytimessä eivät ole enää amerikkalaisten diplomaattien luottamuksellisiksi tarkoitetut viestit tai heille emämaasta lähetetyt ohjeet. Nyt panoksena on koko internetin tulevaisuus.

Aluksi Wikileaksin paljastuksia yritettiin estää palvelunestohyökkäyksillä, mutta sitten Yhdysvaltojen viranomaiset ottivat asian hoitoonsa. Painostuksen jälkeen Wikileaksin nimipalvelu suljettiin, palvelu häädettiin Amazonin pilvestä (hyvä muistutus niille, jotka suunnittelevat it-infransa siirtoa pilveen!) ja PayPal lopetti maksujen välittämisen Wikileaksille. Myös joitakin yliopistoja on vaadittu estämään opiskelijoiden pääsy Wikileaksiin ja uhattu, että sen käyttö voi myöhemmin vaikeuttaa valtion viran hakemista.


Yhdysvaltojen vastatoimien jälkeen Wikileaks siirsi sivunsa Ranskaan, mutta myös siellä viranomaiset ryhtyivät toimiin ja sivut sulkeutuivat nopeasti. Nyt sivut ovat Sveitsissä (wikileaks.ch), missä viranomaiset eivät ole estäneet toimintaa. Todennäköisesti amerikkalaiset painostavat kulisseissa myös sveitsiläisiä sulkemaan sivuston.

Sulkemisista huolimatta Wikileaks on voinut jatkaa tiedottamista mm. Twitterin ja Facebookin kautta. Sieltä on esimerkiksi saatu tieto, missä osoitteessa sivut kulloinkin toimivat. Nyt myös Twitteriä ja Facebookia painostetaan heittämään Wikileaks pois palvelustaan. Sama odottanee muitakin tahoja, jotka tarjoavat palvelua Wikileaksille.

Tämä tietää sotaa.

Jotain sellaista, mitä netissä ei ole koskaan aiemmin nähty. Nyt otetaan mittaa siitä, pystyvätkö länsimaat sulkemaan niille epämieluisan palvelun kokonaan pois netistä, vai pitääkö vanha fraasi siitä, miten internet kohtelee sensurointia teknisenä häiriönä, todella paikkansa.

Lähettävätkö viranomaiset seuraavaksi sulkupyynnön Googlelle? Jos Twitter, Facebook ja Google pyyhkivät Wikileaksin linkit tietokannastaan, tavallisen käyttäjän on yhä vaikeampi löytää kiellettyjä tietoja. Silloin länsimaiden sensurointi on saavuttanut ainakin yhden tavoitteistaan.


Näin itsenäisyyspäivän aattona on mielenkiintoista ajatella, että Wikileaksin toiminta muistuttaa yhä enemmän itsenäistä valtiota. Assange on sen itsevaltias johtaja, kansalaisina miljoonat netin vapautta puolustavat ihmiset eri puolilta maailmaa. Hallintoa tai puolustusvoimia ei ole ole, eikä tarvita. Wikileaksin valtio on saarrettu ja ulkovaltojen boikotissa, mutta on toistaiseksi pystynyt säilyttämään toimintakykynsä. Vähän kuin Kuuba tai Pohjois-Korea.

Eikö olisi aika ironista, jos Kiina tarjoaisi turvapaikan Wikileaksin palvelimille? Kiinasta tulisi netin sananvapauden puolustaja.

PS. Miksi ihmeessä Assange pitää kiinni päätöksestä julkaista viestit tipoittain? Laittamalla koko aineiston kerralla nettiin sen leviämistä pakettina olisi mahdoton estää. Ilmeisesti Assange on tarkoituksella hakenut konfliktia ja tilanteen kärjistymistä. Nyt hän on saavuttanut tavoitteensa.

Julian Assange ja Mark Zuckerberg: kuin veljeksiä?

Julian Assange, mies Wikileaksin takana, on lehtitietojen valossa jokseenkin erikoinen tyyppi. Nuori Julian kävi koulunsa miten sattui ja lähti kotoa jo 16-vuotiaana. Hän toimi ohjelmoijana ja ilmeisesti myös hakkerina, kunnes päätyi mutkikkaiden vaiheiden kautta Wikileaksiin. Välissä hän ehti tehdä lapsen, mutta jätti äidin huolehtimaan pojasta yksinään. Alkusyksyn Ruotsin-matkan tuliaisina olivat syyte raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Mark Zuckerberg, mies Facebookin takana, ei hänkään ole ihan puhdas pulmunen. Facebookin syntyhistoriaan liittyy hakkerointia ja kähmintää. Ja siinäkin on ex-tyttöystävällä on keskeinen rooli.

Molemmista on tullut megajulkkiksia, eikä kehitys tunnu ainakaan haittaavan heitä. Molemmat haluavat paljastaa kaiken -- paitsi itsestään. Zuckerberg uhoaa yksityisyyden olevan vanhanaikaista ja turhaa, mutta suojaa silti oman profiilinsa ulkopuolisilta. Assange on valmis vuotamaan kaikkien muiden salaisuudet paitsi omansa. Niitä ja Wikileaksin taustoja varjellaan tarkasti.

Ehkä pian avautuva Wikileaksin kilpailija julkaisee Wikileaksin salatut dokumentit -- ja tietenkin päinvastoin?

Mark ja Julian ovat hyvässä seurassa, sillä eivät IT-vaikuttajat ennenkään ole pyhäkoulupoikia olleet. Steve Jobs oli adoptiolapsi, joka jätti koulut kesken ja hylkäsi lapsensa äidin. Bill Gatesin meriitteinä ovat Harvardin drop-out, häikäilemättömät bisnestempaukset ja tapa kaahata autolla.

Ilmeisesti menestyminen vaatii röyhkeyttä ja itsekkyyttä. Nykyään vaikuttaa myös se, että media rakastaa tuhmia poikia ja antaa heille paljon palstatilaa. Kiltit pojat eivät kiinnosta ketään, vaikka olisivat kuinka fiksuja.

"Good girls go to heaven, bad girls go to everywhere". Sama näyttää pätevän myös menestyviin nörtteihin.

Palataan papereihin

Wikileaksin vuotamat diplomaattiviestit herättävät kysymyksen siitä, onko sähköisessä muodossa olevaa tietoa ylipäätänsä mahdollista suojata. Jos Pentagon ja Yhdysvaltojen diplomaatteja palveleva tietoverkko vuotavat, mitä mahdollisuuksia tavallisella kansalaisella tai suomalaisella yrityksellä on suojata omia tietojaan? Mitä hyötyä yrityksille olisi Lex Nokia -valtuuksista, jos Pentagon (jolla on kaikki valtuudet kaikkeen) ei silti pysty samaan?

Kansalaisen osa on helpoin. Riittävän vahva salaus turvaa dokumentin erittäin hyvin. Ongelmia syntyy vasta, kun tietoja ja dokumentteja pitää välittää henkilöltä toiselle tai käyttää yhdessä. Siihen ongelmaan ei näytä olevan lopullista ratkaisua. Olemme siirtyneet aikakauteen, jossa kaikki sähköinen tieto ennen pitkää vuotaa ja leviää kaikkialle. Voi vain kuvitella, minkälaiseksi maailma muuttuu kun edes valtiot eivät enää pysty pitämään omia salaisuuksiaan. Paitsi palaamalla ajassa taaksepäin.

Paperi on vanha, hyvä keino säilyttää salaisuuksia. Paperi antaa konkreettisen muodon abstrakteille asioille. Paperia on helppo käsitellä, siirtää ja vartioida. Ja ennen kaikkea sen kopiointi ja levittäminen on kallista.

Ehkä arkaluontoisissa asioissa kannattaisi palata takaisin paperin käyttöön? Tuoreinta Wikileaks-tapausta ei taatusti olisi tapahtunut, jos vuotajan olisi pitänyt valokopioida kaikki 250 000 dokumenttia ja kuljettaa ne ulos vartioidusta rakennuksesta.

Paperin ongelmana on tiedonkulun hitaus. Nykyään kaikki tieto pitää saada ja jakaa heti. Kukaan ei jaksa odottaa päiväkausia dokumenttien saapumista kuriiripostilla.

Suomelle paperin uusi tuleminen sopisi hyvin. Metsäteollisuus voisi kehitellä uusia, jo valmiiksi secret-leimalla varustettuja paperilaatuja. Ehkä niihin voisi upottaa jopa rfid-sirun, jotta paperin liikkeitä olisi helpompi seurata? Kopiokone voisi myös kieltäytyä kopioimasta sirun suojaamaa paperia tai laukaista siitä äänettömän hälytyksen. Lisää ideoita kaivataan.

Eilisen Helsingin Sanomien uutisen mukaan Suomi arkistoi omat salaisuutensa paperimuodossa. Tiitisen listakin lienee Supon kassakaapissa paperina, ei tiedostona levykkeellä eikä usb-tikulla. Muutoin Wikileaks olisi jo levittänyt sen kaikille.

Jutussa haastateltu ulkoministeriön tietohallintojohtaja toteaa myös, ettei raportteja lähetetä internetissä, koska "Gmailissa lähettäminen olisi sama kuin avopostikortin laittaisi".

Se on ihan totta, mutta sitten tulee erikoinen lause: "Tiedot kulkevatkin omissa erillisissä järjestelmissään, esimerkiksi omassa kiinteässä verkossa. Ja minne ei omia kiinteitä yhteyksiä saada, käytetään satelliittiyhteyksiä."

Omassa kiinteässä verkossa? Onko Suomella jokin oma kiinteä verkko? Sellainen, joka yhdistää ulkomaisia edustustoja? Ei varmaankaan, vaan linjat on ostettu kansainvälisiltä teleoperaattoreilta. Yhteydet eivät ehkä kulje julkisen internetin kautta, mutta ne käyttävät samoja kaapeleita ja samoja kytkentäpisteitä. Eri maiden tiedustelupalvelut pystyvät seuraamaan liikennettä, koska heillä on suora liitäntä teleoperaattorien konehuoneisiin. Suomen ulkomaanyhteydet kulkevat Ruotsin kautta, joten esimerkiksi FRA pystyy seuraamaan niitä.

Entäpä satelliittiyhteydet? Niiden salakuuntelu on lastenleikkiä. Amerikkalaiset liittolaisineen, ranskalaiset ja todennäköisesti myös venäläiset sekä kiinalaiset pystyvät salakuuntelemaan tietoliikennesatelliittien datasiirtoa maanpäällisiin tukiasemiin, koska radiokeila hajaantuu väistämättä laajemmalle alueelle. Echelon perustettiin alunperin juuri tähän tarkoitukseen.

Ei siis kannata kuvitella, että omat verkot tai satelliittiyhteys suojaisivat suomalaisten salaisuuksia yhtään paremmin kuin Pentagon omiaan. Itse asiasssa suomalaisten salaisuudet saattavat jo olla myös Pentagonin salaisuuksia.

Parasta vain pysytellä siinä paperissa.

Wikileaks: sankari vai konna?

Moni on pitänyt Wikileaksia sananvapauden sankarina. Mitään pelkäämätön nettipalvelu vuotaa maailmalle tietoja amerikkalaisten joukkojen raaoista otteista Irakissa ja Afganistanissa. Salaisiksi merkittyjä tietoja, jotka ilman Wikileaksia olisivat hautautuneet Pentagonin arkistoihin ikiajoiksi ja jättäneet meille kaunistellun kuvan sodan tapahtumista.

Kuvaavaa on, että edellisen paljastuksen yhteydessä osa nettikeskustelijoista kadehti Ruotsia, koska Wikileaks oli päättänyt sijoittaa palvelimiaan sinne. Miksei Suomeen?

Nyt Wikileaksin sädekehä on alkanut murentua. Tiedettiin, että sen keulahahmolla on varsin... hmm, värikäs menneisyys. Mies, joka ei ollut löytänyt paikkaansa elämässä, on äkkiä noussut koko maailman huomion keskipisteeksi. Ehkä häntä vastaan Ruotsissa nostettu raiskaussyyte ei ollutkaan CIA:n lavastama?

Tuorein episodi saa ihmettelemään Wikileaksin toimintaa ja sen tavoitteita. Jo viikkoja etukäteen Wikileaks alkoi mainostaa tulevia paljastuksiaaan kehumalla, että ne pakottavat "kirjoittamaan historiaa uudelleen". Valtavan kohun siivittämänä nettiin laitettiin eilen ensimmäiset 250 dokumenttia, jotka näyttävät olevan lähinnä tyhjänpäiväisiä diplomaattijuoruja. Ohjeet vakoilla YK:n diplomaatteja tai tiedot Iranin koetusta uhkasta eivät yllätä ketään.

Ehkä todellisia paljastuksia nähdään myöhemmin. Ehkä niissä on jotain, mikä oikeuttaa yleisen edun nimissä vuotamaan luottamukselliseksi tarkoitettuja viestejä. Mutta miksi julkistaa aineistoa tipoittain? Mikä on tällaisen shown tarkoitus ja kenen etua se palvelee?

Vaarana on, että vuodetut tekstit saavat Yhdysvallat näyttämään epäluotettavalta ja asettavat sen toimet arveluttavaan valoon, vaikka jokainen suurvalta toimii samalla tavalla. Milloin näemme vastaavan paljastuksen Kiinan, Venäjän tai Iranin omista toimista? Jos emme näe, vuotojen paljastama kuva ei kirkasta todellisuutta vaan pikemminkin vääristää sitä. Sen pitäisi olla ristiriidassa Wikileaksin omien periaatteiden kanssa.

Tiettävästi tiedot on kaapannut 23-vuotias rivisotilas, jolla oli pääsy Siprnet-verkkoon. Häneltä tiedot ovat päätyneet Wikileaksin haltuun ja edelleen nettiin. New Yorker -lehti kysyy osuvasti mitä tapahtuisi, jos vastaavan tempun tekisi Googlen tai Facebookin työntekijä? Miljoonien käyttäjien salaiset viestit ja henkilötiedot leviäisivät verkkoon. Haluaisiko Wikileaks silloinkin toimia levittäjänä? Haluaisitko sinä huomata omien tietojesi leviävän ympäri nettiä "sananvapauden nimissä"?

Vieläkö joku haluaisi Wikileaksin sijoittuvan Suomeen?

Salaisuuksien aika on ohi

Wikileaks julkaisi pari päivää sitten yli 90 000 sivua salaisia dokumentteja Afganistanin sodasta. Viime keväänä saman lähteen kautta tuli julkisuuteen video, jossa amerikkalainen helikopteri erehtyi ampumaan toimittajia kapinallisina.

Wikileaks on oikea avoimuuden perikuva. Valtiot joutuvat huomaamaan, että salaisuuksien pitäminen on lähes mahdotonta. Aina löytyy henkilöitä, joiden kautta kiusalliset tiedot päätyvät nettiin ja kaikkien nähtäviksi. Ja toisin kuin aikoinaan tietoja julkaissut lehdistö, nettimedia ei kysele lupia eikä sitä voi haastaa edes oikeuteen ellei varsinaista tietovuodon tekijää löydetä.

Kuuntelin klo 7:n Aamun peiliä, jossa oli Paula Vilenin raportti Yhdysvalloista. Se päättyi CBS:n iltauutisista leikattuun haastattelupätkään, jossa tunnettu ihmisoikeus- ja sananvapausjuristi Floyd Abrams totesi tähän tapaan: Wikileaks-vuoto osoittaa, että mikään salaisuus ei ole enää turvassa, ja meidän on sopeuduttava siihen.

Yleensä aamu-uutisten raportit toistuvat samanlaisina lähetyksestä toiseen, mutta jostain syystä kello 8:n lähetys jätti Paula Vilenin raportista CBS-lainauksen pois.

Abrams on tietenkin oikeassa. Ei yksin Yhdysvaltojen, vaan kaikkien muidenkin maiden on entistä vaikeampi lakaista virheitä maton alle ja kuvitella, että confidential-leima papereissa pitää luurangot poissa julkisuudesta. Ehkä pelko paljastumisesta alkaa jopa vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ja saa valtiot toimimaan vastuullisemmin.

Valtiot tietävät yhä enemmän kansalaisistaan, mutta vastaavasti me tiedämme yhä enemmän valtioista.

Yksi kysymys nousee kuitenkin mieleen: jos 9/11-isku olisi ollut salaliitto, eikö papereita olisi jo vuotanut Wikileaksiin? Totuus tuon päivän tapahtumista on amerikkalaisille paljon suurempi asia kuin Afganistanin sota tai sen siviiliuhrit.