Minulla oli vihdoin tilaisuus nähdä keväällä ensi-iltansa saanut Wincapita-elokuva. Sitä on näytetty Pohjanmaalla paikallisissa teattereissa, mutta elokuvaa ei tietääkseni löydy suoratoistopalveluista (oikaiskaa, jos tieto on väärin).
Wincapita - The Movie. |
Elokuva on dokumentti, joka kertoo "sijoitusklubin" menestystarinan ja valtion ilkeät toimet, joilla jäseniä estettiin rikastumasta. Käytännössä elokuva on kuvitettu versio Ilkka Pitkäsen Wincapita-kirjasta.
Ilkka Pitkänen. |
Pitkänen kertoo asiansa rauhallisen vakuuttavasti. Hän on äänessä (ja kuvassa) varmaan puolet elokuvan pituudesta, tai siltä se ainakin tuntuu.
Ilkka Pitkänen puhuu koko elokuvan ajan. |
Välillä Pitkäsellä on puku päällä, välillä ei. Puhe jatkuu silti aivan kuin kaikki olisi kuvattu yhdellä otolla. Ei tällä merkitystä ole, mutta pistää vain silmään.
Elokuvan tekninen toteutus on laadukas ja HD-kuvanlaatu erinomainen. Halpatuotannosta kertovat lukuisat B-roll-pätkät, joita on ripoteltu puheiden päälle ja väliin. Ne ovat selvästi jostain videokirjastosta eivätkä suoraan liity Wincapitaan.
Sisällöllisesti elokuvassa ei ole mitään varsinaista uutta, Pitkänen on toistanut teesejään itsepintaisesti jo vuosien ajan. Mitään uutta elokuva ei tältä osin tarjoa. Kiinnostavinta antia ovat alkupään jäsenten kertomukset äkillisestä rikastumisesta, huimista tuntemuksista kun äkkiä voi toteuttaa kaikki vanhat unelmat, ja miten traagista on kun kaikki viedään - uhrien mielestä täysin oikeudettomasti.
Haastateltavia henkilöitä elokuvassa on lukuisia. |
Kukaan ei näytä kysyvän, mistä rahat ja miljoonavoitot tulivat. Kukaan ei myöskään ihmettele, miksei Hannu Kailajärvi itse ole kommentoimassa elokuvassa. Hänen jos kenen luulisi tietävän, mikä oli totuus "valuuttakaupan" huimista tuotoista. Hänen luulisi ensimmäisenä syyllistävän valtiota laittomuuksista.
Wincapitan varat eivät indikoi tuottoisaa valuuttakauppaa. |
Saapa nähdä, tuleeko elokuva joskus vielä televisiosta. Sinänsä se on konkreettinen muistutus helpon rahan lupauksista ja ikävästä todellisuudesta lupausten takana.
2 kommenttia:
Vuokrattavissa Posi.tv:stä. Eli rahastus jatkuu.
"20 vuoden jälkeen salaisuudet ja ihmisoikeusrikkomukset paljastuvat tässä kansainvälisesti palkitun ohjaajan Ike Novikoffin uutuuselokuvassa."
Ike on siis VKK-puolueen poliitikko Ilkka Tiainen. EVVK
Korjataan että entinen VKK-puolueen poliitikko. Noissa porukoissa ei kauan samassa puolueessa viihdytä.
Lähetä kommentti