Suomalaiset musiikintekijät ovat nykyään kansainvälistä tasoa. Viimeksi aamulla jäin kuuntelemaan radiossa soinutta Behmin uusinta "Syntymäpäivä!" -biisiä, joka on sanoitusta myöten mainio. Miksi ruotsalaiset musiikintekijät menestyvät maailmalla niin paljon suomalaisia paremmin?
Olisiko syynä suomalaisten biisien melankolia? Syntymäpäivän kertojana on nuori nainen, joka kokee epäonnistuneensa elämässä ja vanhemmat ovat samaa mieltä. Siskolla on jo kaksi lasta, itsellä ei edes suhdetta. Ja hauskan ironisesti biisi toteaa, ettei halua mennä kuuntelemaan Behmiä, koska "ei ne itkuvirret varmaan hyvääkään tee".
Toden totta, useimmat listabiisit liittyvät rakkauden loppumiseen tai lähtemiseen. Nyt Iskelmän listan kärkisijoilla ovat mm. mainiot "Viimeinen tanssi" ja "Viimeisiä sanoja". Parin vuoden takainen "Tässäkö tää oli" huvittaa ja miellyttää kuuntelussa vieläkin.
Muistamme kansainvälisesti menestyneen HIMin vuosituhannen alusta. "Join me in death" ja silleen. Ehkä maailmalla ei arvosteta tällaista vaan ihmetellään, miksi maailman onnellisin kansa tuottaa ja rakastaa alakuloista ja epäonnistujista kertovaa musiikkia.
Poikkeuksiakin on. En aluksi pitänyt Käärijän Cha-Cha-Chasta, mutta vaikka UMK:sta on jo yli vuosi, biisin viehätys on vain kasvanut. Sehän on aivan loistava! Lisäksi sanat kertovat ujouden voittamisesta ja kaksin käsin tarttumisesta. Lisää tällaista!
Tätä taustaa vasten Windows95man ja aluksi vitsiltä vaikuttanut No rules! alkaa tuntua hyvältä. Tänään ilmeisesti terapiasta voimia saaneena artisti ilmoitti sittenkin uskaltavansa lähteä Euroviisuihin.
Jos hän olisi jänistänyt, mikä olisikaan ollut Suomen kakkosvaihtoehto: terapian jälkeen syntynyt Sara Siipolan "Oon paskana". Case in point.
Mieluummin "no rules" kuin "no points".
Lisäys: Unohdin kirjoituksesta hevimusiikin, missä Suomi on maailmankuulu niin laadun kuin bändien määränkin suhteen.
11 kommenttia:
No se cha cha cha ei nyt biisinä ollut kovin kummonen, mutta menestyi jotenkuten siinä höpökisassa. Mutta mitähän menestysbiisejä mr Järvinen mahtaa tarkoittaa? Ei se että biisejä tai niiden esittämistä hehkutetaan töllössä kuukausimääriä etukäteen, tee niistä vielä mitään menestyksiä. Sijoittuminen joillakin kansainvälisillä soittolistoilla tai levymyynti (ei mahda olla enää relevantti termi), voi ennustaa jo jotain. Siis mitä 'menestysbiisejä'?
Suomen kansainvälisiä menestyjiä ovat enemmän kai olleet raskaan rockin esittäjät. Nightwish, Him, Children of Bodom, Apocalyptica etc. Ja tietysti myös Euroviisuistakin Lordi..
Menestyvät hyvin kotimaisilla listoilla. Ovat mielestäni myös kansainvälisesti laadukkaita, mutta kielen ja melankolian - ehkä myös vähäisten markkinointipanostusten vuoksi - eivät menesty maailmalla siten kuin ruotsalaiset.
Suomalainen Heavy Metal on oma lukunsa: maailmankuulua, mutta alan faneilla on omat kanavansa. Suomalaisilla on maailman eniten hevibändejä, kakkosena tulevat Ruotsi ja Huippuvuoret (!). Kertonee jotain ilmapiirin ja sään vaikutuksesta musiikkiharrastukseen.
Kannattaisi katsoa islamin suuntaan jos halutaan elinvoimaa.
http://jpoli.blogspot.com/2024/02/muslimit-elinvoimaisia.html
kasvatus, ei saa näyttää naapurille menestystä tai puhua siitä, mielummin surkuttelee kuin menee kehumaan, no eihän me uskalleta lavallakaan mistään positiivisesta asiasta puhua.
Behm sanoo itse keikoilla, että nämä ovat itkuvirsiä, ja suosittaa Popedan keikkoja, jos haluaa iloisempia biisejä. Valtaosa kotimaisista menestysbiiseistä on pohjimmiltaan tragedioita (Rakkaus on lumivalkoinen, Murheellisten laulujen maa, Syksyn sävel, Lumi teki enkelin eteiseen, Ilves ...).
Ylex:n 101 suomalaista biisiä kärjessä oli neutraali Get On, mutta jo kakkonen 22-pistepirkon Birdy on sangen "negatiivinen biisi".
"Suomalaiset musiikintekijät ovat nykyään kansainvälistä tasoa."
Näin on - valitettavasti.
YouTube("The Latest Top Ten Songs ... Yikes!") -- Rick Beato.
Eihän Suomalainen musiikki ole lähelläkään Norjalais-tyylistä death-metallia. Mutta se on totta, että varsinkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan Suomalainen (niinkuin Ruotsalainen ja Norjalainenkin) musiikki on muotoutunut erittäin laadukkaaksi. Kuitenkin, surullisesti Suomalais-tyyliin asia huomataan ulkomailla aina liian myöhään. Esimerkkinä vaikkapa Wintersun, Nightwish, Poets of the Fall (nyt vasta Alan Waken myötä) on huomattu vasta nyt. Se on myös vaatinut sen, että Amerikkalainen musiikki on pohjalukemissa. Kahden minuutin kahdeksan raidan biisejä. Amerikkalaiset on häkeltynyt kun kuulee ensimmäisen kerran jotain Nightwishia tai Sabatonia, missä raitoja on helposti sen kahdeksansataa ja pituutta biisillä 10-15 minuuttia. Eli siis kuulevat ehkä ensimmäisen kerran aitoa taidetta jonkin popin tai räpin renkutuksen sijaan.
Ainoa hurja asia on se, että tämä on nyt vajonnut täällä pohjoismaissakin. Nightwishin tarina alkaa olla lopuillaan. Jäsenet on vanhoja ja väsyneitä. Sabatonissa kiehuu. Rammstein on viime vaille hajoamassa. Nyt on tilanne, jossa fanit on surullisia ja melankolisia, johtuen varmaan maailman yleistilanteesta. Eli Käärijän tai Windows95man laiset katastrofit ... ei herranen aika. Eikä se Ruotsin Loreenikaan oikein vakuuttanut, nähty jo aikaisemmin?
Käärijän eduksi pitää sanoa se, että se kyllä vetoaa juuri Anglosaksisissa (Englantilaisperäisissä) maissa. Kuten vaikkapa Sisu-elokuvakin. Eli jos rumasti kirjoittaa, vetoaa tyhmempiin ihmisiin. Eli vaikka Käärijä voidaan laskea vähän sellaiseksi one-hit-wonderiksi, se kuitenkin on todennäköisesti sitä samaa tyyliä kuin vaikkapa Darude - Sandstorm on (Suomen toisiksi kuunnelluin biisi koskaan, heti Bomfunk Mc's - Freestyler jälkeen). Eli musiikki missään näistä ei ole kovin kummoista, mutta se on juuri sellaista renkutusta, jota voidaan soittaa jossain jättiläismäisellä baseball-stadionilla jenkkilässä alku tai lopputunnarina. Ikuisesti. Eli tavallaan voidaan sanoa, että Käärijä kuitenkin silti voitti.
Olavi on hyvä ja näyttää meille lökäpöksynä miten tehdään kunnon biisejä ja käyt vielä esittämässä kunnon biisisi vastaavilla areenoilla kuin missä Käärijä on jo käynyt esiintymässä. Täällä on ihan turha loksuttaa typeriä leukojaan, jos ei itse pysty kuin ääni väristen ja viiden promillen humalassa karaokeen. Eli lopeta Olavi se vinkuminen.
Se on kiva mollata ja dissata toisten tekemiä biisejä, kun et itse pysty paskahousu aikaan saamaan minkäänlaista biisiä:). Ryhdistäydy paskahousu!
Olavi Koskela ja Markus... tehkääpä ja esittäkääpä itse Cha Cha Cha:ta menestyneemmät biisit, taitaa jäädä teiltä kahdelta urpolta tekemättä. Antakaamme Käärijän joukkoineen nauttia menestyksestä ja katsotaan mihin Käärijän taival hänet johdattaa, te ainakin esitätte asioita tyypilliseen nega sävyyn. Vähän ryhtiä kaksikko ja luokaa tekin jotain menestyksellistä meidän kaikkien iloksi, onnistuuko?
Lähetä kommentti