sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

OneLink kopioi OneCoin-huijauksen

Entinen Onecoin-kapteeni  Simon Le (oikealta nimeltään Le Quoc-Hung) on perustanut oman, kilpailevan huijauksen, ja kopioinut siihen Onecoinilta nimen, palkkiojärjestelmän ja jopa web-sivujen ulkoasun. Ei ihme, että jäljellä oleva Onecoin-väki ja Tommi Vuorinen ovat raivoissaan. Eihän tällaiseen huijariin voi luottaa!

Meitä ulkopuolisia huijarin huijaaminen jopa hymyilyttää. Silti Simon Len temppu on poikkeuksellisen röyhkeä ja kertoo siitä ahneudesta ja vallasta, joka toimii huijausten käyttövoimana.

Kyse on siis Vietnamin paikallisesta Tommi Vuorisesta, joka liittyi verkostoon jo aivan alkumetreillä lokakuussa 2014 ja oli Vietnamin tärkein onecoinisti. Hän ansaitsi arvonimen toisensa jälkeen (Diamond, Blue Diamond, Black Diamond ja vuonna 2017 jo Crown Diamond), kunnes päätyi viime joulukuun myllerryksissä aivan huipulle. Yhdessä King Jaymsin kanssa hänestä tuli johtokaksikon toinen avainhenkilö.

Vuorinen oli nimityksestä innoissaan. Näin hänen jäsentiedotteensa kertoi tammikuun 2020 lopussa:

Samalla yhtiö on mitätöinyt vanhat johtajansa. "Minulla on vaikutelma, että olemme nyt vahvempia kuin koskaan. Onneksi olemme päässeet eroon heikoista johtajista, joilla on ollut oma asialistansa ja jotka ovat johtaneet omaa "bisnestä bisneksen sisällä." Parhaillaan on menossa paljon hyvää ja meillä on vihdoin vahvoja ja selkeitä johtajia, jotka haluavat yrityksen parasta." 

Vain neljä kuukautta myöhemmin Simon Lellä on pystyssä kilpaileva viritys, jollaista ei polkaista käyntiin hetken mielijohteesta. Simon Len on täytynyt suunnitella tätä jo viime vuodesta alkaen. Hän lupautui Onecoin-johtajaksi tietäen loikkaavansa pian. Simon Le oli kuin petollinen käärme, mutta mitä muuta huijarilta voi odottaa? Jos on huijannut kymmeniätuhansia jäseniä, huijarikaverien huijaaminen tuskin tuntuu missään.

Simon Len uusi kuvio on OneLink, joka muistuttaa nimeä ja logoa myöten Onecoinista. Sivuston osoite on www.onelinknetwork.com.

Onelink kotisivu.
Kansisivulla on kuva suuresta yleisöjoukosta, puhujan taustalla näkyy OneLink-logo.

Yleisökuva made by Photoshop.
Pienellä googlaamisella selviää, että kuva on (tietenkin) kopioitu toiselta sivulta (https://syncni.com/view/13/5-ways-event-organisers-can-increase-audience-engagement-at-business-events) ja vain hieman rajattu sekä photoshopattu.

Alkuperäinen yleisökuva on ihan toisella sivulla.

Kirjautumissivu ja sivun lopun linkit ovat samanlaiset. OneLinkissä ei ole mitään yhteystietoja ja osa sivustosta on yhä työn alla. Keskeissä asemassa tulee olemaan myöhemmin valmistuva mobiilisovellus.

Loppusivun leiska on tutun näköinen. Ei mitään yhteystietoja.
Vertailun vuoksi Onelifen loppusivu.
Onelife-konsepti on kloonattu lähes sellaisenaan. On ekosysteemi ympyröineen, talouskoulutusta (OneSchool), kauppapaikka (OneMall), hyväntekeväisyyttä (OneLove) ja tietenkin kaiken ydin: rahat huijaava verkostomalli, jonka koulutuspaketit ovat nekin arvoiltaan kuin Onecoinista kopioituja: OS100 (100 dollaria), OS500 (500 dollaria), OS1000 (1000 dollaria); OS3000 (3000 dollaria) ja OS5000 (5000 dollaria).

Talouskoulutusta - tietenkin! Tosin tässä järjestelmässä sitä saa kantapään kautta muutenkin...
Kaiken huipuksi Onecoin-uhrit voivat päivittää maksua vastaan vanhat Trader-, Tycoon- ja PowerPack-pakettinsa uuteen järjestelmään. Huijattuja houkutellaan siis maksamaan lisää ja tulemaan uudestaan huijatuiksi.

Kirjautumisikkuna on tutun näköinen.
OneLinkistä näyttää puuttuvan oma kryptovaluutta. Avainsana ei enää ole kryptovaluutta vaan "sosiaalinen ekosysteemi". Tältä osin se muistuttaa tavallista MLM-verkostoa. OS-paketit maksetaan USDT-kryptovaluutalla, jonka kurssi on sidottu dollariin, ja jolle ei odoteta arvonnousua. Luultavasti Le haluaa rahat verkostoon kryptoina, jottei niitä voisi jäljittää eikä periä takaisin. Itse USDT-krypto on aito ja ollut olemassa jo pitkään.

Alkuperäinen OneCoin-huijaus on hajoamassa useaan keskenään kilpailevaan huijaukseen. Veselinan Invicta on vielä näkemättä.

Ja Tommi Vuorinen ilmoittaa pysyvänsä sitkeästi Onecoin-projektissa loppuun asti. Olisiko liikaa toivoa, että se loppuisi KRP:n kuulusteluissa? Eihän tällaista avointa huijausta voi enää jatkaa milläään verukkeella.

Onko veikkauksia kuinka pitkään kestää, ennen kuin tätä aletaan markkinoida myös Suomessa?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin kukaan vaivautuu tätä Suomessa markkinoimaan.

Eiköhän Suomessa nämä kaikki KYRPOVALUUTTAhuijaukset ole jo tulleet tiensä päähän. Markkinoiden saturaatiopiste on ohitettu jo kauan sitten ja normaali-ihmisistä hitaimmatkin ovat käsittäneet.

Mukana ovat ainoastaan nämä normaaliymmärryksen ulkopuolella elävät - kuten surullisenkuuluisa MAAJOHTAJA - jotka eivät käsitä mistä on kysymys. Eivät ole koskaan käsittäneet, mistään asiasta.

Mutta kehittymättömissä maissa asia on toinen. Tämä vietnamilainen Simon Le on varmasti alusta alkaen kohdistanut kaiken vietnamin kaltaisiin maihin, jossa esim. 100USD on meillä päin sama kuin satatuhatta euroa.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä kryptovaluutta onkin vain maksuväline, ei louhita eikä luvata rikastumista. Kaikenlaiset huijaukset tuntuvat purevan suomalaisiin edelleen, ahneus ja haave helposta rikastumisesta ei kuole koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

:) tämäpä yllättävää. Ex-onecoin johtaja esittelee 1:1 mallia Onecoinista, niin nykyiset Onecoin-johtajat huutavat heti huijausta. Oliko tosiaan noin helppo tunnistaa kusetukseksi? Vai haterit yrittää tuhota toimivan bisneksen?

Anonyymi kirjoitti...

"Vain neljä kuukautta myöhemmin Simon Lellä on pystyssä kilpaileva viritys, jollaista ei polkaista käyntiin hetken mielijohteesta. Simon Len on täytynyt suunnitella tätä jo viime vuodesta alkaen. Hän lupautui Onecoin-johtajaksi tietäen loikkaavansa pian."

Tähän olisi kiva saada jotain perusteluita, mikä tossa veisi useita kuukausia? Kuitenkin sanotaan Onecoin kopioksi, mikä vähentää työn määrää huomattavasti. Tommoset sivut ja muut pyöräyttää pystyyn käden käänteessä. Ja kyseessä vielä kokenut huijari.

Anonyymi kirjoitti...

Hassisen Pena on 42 minuuttia sitten kirjoittanut Onecoin Finlandin facebookryhmään, että ylläpito on päättänyt sulkea ryhmän. https://www.facebook.com/Onecoin-Suomi-Finland-totuus-1747633858797616/ . Nyt ois kiva saada Tommi Vuorisen kommentit

Petteri Järvinen kirjoitti...

Onko Hassisen kommentti tuore vai kuva jostain vanhasta?

Markus kirjoitti...

Nämä huijaukset tietysti oma lukunsa, mutta silmiinpistävää on myös miten AIDOT virtuaalivaluutat ovat käytännöllisesti katsoen kadonneet .... no kaikkialta keskustelusta, mainonnasta, hypestä yms. Mitä niille kävi? Kai bitcoin ja ethereum vielä olemassa on? Niiden kursseista ei puhuta mitään missään? (no kai nyt netistä löytyisi jos vaivautuisi etsimään).

Eli tuskin valevirtuaalivaluutat ovat kurimuksessa pelkästään sen vuoksi, ettei ihmiset oikein enää panosta vaan todennäköisesti johtuu myös siitä, ettei virtuaalivaluutat yleisestikään ottaen enää kiinnosta ihmisiä.

Jonkinlainen yleinen apatia ollut jo vähän kaikkialla tekonologian puolella, sekä tietysti myöskin sitten valuutapuolella. Kuin aika olisi pysähtynyt vuoteen 2015. Eikä edes viitsi puhua 1990-2000, 2000-2010 välisestä ajasta kun alkuvuosikymmentä ja loppuvuosikymmentä ei voinut edes verrata toisiinsa. Ensimmäisenä syklinä tuli tietotekniikka yleisesti koteiihin ja kolmekasikutoset vaihtuivat hyvin järeisiin pentiumeihin (II/III) sekä jälkimmäisellä tuli niin kiinteät laajakaistat kuin littunäytötkin. Mitä 2010-2020 välisenä aikana tapahtui? Noh saatiin älykännykät ja sekin siinä alkupuolella. Loppupuolella ei tapahtunut enää yhtään mitään.

Pitää siis ajatella myös, että huijaus kuivui kasaan osittain tämän yleisen apatian vuoksi. Kun ei aitoakaan asiaa enää missään puhuta, eikä hehkuteta enää bitcoin-miljonääreistä. Miten voit huijata luulemaan, että niitä miljonäärejä onecoin tai vastaava sitten tuottaa. Siihenhän se alkuperäinen huijaus osittain perustui. Yleiseen aitojen virtuaalivaluutojen hypeen. Helppo esittää fläppitaululla "luitteko hesarista kun taas veti miljoonia ja meillä on vielä parempi"...

Anonyymi kirjoitti...

Petteri vois runoilla oman prognoosinsa Bitcoinin tulevaisuudesta. Häviääkö koko "valuutan" käyttöaste ja käytettävyys, kun louhintapalkkiot laskevat mutta sähkö maksaa edelleen? Jossain vaiheessa vesi nousee sieraimiin saakka ja joillekin jää mustapekka lopullisesti käteen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Eivät kryptovaluutat ole mihinkään hävinneet. Mediahype loppui, kun huimat nousut eivät enää tuottaneet uusia miljonäärejä, mutta alalla tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Uskon, että jokin kryptovaluutta yleistyy vielä jonain päivänä, koska nykyinen kansallisvaluuttojen järjestelmä on kömpelö ja vanhanaikainen (vaikka siinä onkin suuret hyötyjänsä).

Bitcoinista on turha runoilla kovin paljon, en yksinkertaisesti tiedä. Louhintapalkkiot korvautuvat siirtomaksuilla, mutta tuleeko niitä riittävästi vai pystyykö joku kaappaamaan verkon itselleen? Kiinnostavia kysymyksiä.

Ei, kryptovaluutoista ei ole sanottu vielä viimeistä sanaa.

deckfromacard kirjoitti...

"Onko Hassisen kommentti tuore vai kuva jostain vanhasta?"

17. joulukuuta 2015.

Anonyymi kirjoitti...

Pitkää ikää Hassisen Penalle!