keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Ilmastopaniikki ja sen hoito-opas

Toimittaja Matti Virtanen julkaisi maaliskuussa kirjan Ilmastopaniikki ja antoi sille kuvaavan alaotsikon: hoito-opas. Koska aihe on herkkä enkä ole asiantuntija, en lähde arvioimaan ilmaston lämpenemistä sinänsä. Virtasen kirja on kuitenkin mainio, sillä se antaa erilaisen näkökulman nykyiseen ilmastovouhotukseen ja siihen paniikkiin, johon meitä suomalaisia yllytetään.

Ilmastopaniikki, hoito-opas suomalaiselle lukijalle.
Paniikista ei ole koskaan hyötyä, ei liioin hätiköidyistä toimista. Mitä tahansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdäänkin, sen täytyy olla rationaalista ja perusteltua. Arjen pienet teot eivät paljon auta, eivät edes koko Suomen isot teot.

Tiedemiehet ovat liki yksimielisiä siitä, että ilmasto lämpenee. Kehityksen nopeus ja ihmisen osuus nousussa on paljon mutkikkaampia asioita. Virtanen on haastatellut lukuisia tukijoita niin Suomesta kuin lähimaistakin, joiden mielestä ihmisen vaikutusta on liioiteltu, eikä tulevaa lämpenemistä osata ennustaa.

Ihmisellä on sisäänrakennettu usko maailman loppumiseen. Pelkoa on helppo lisätä ja näin mediavallan aikana se on myös taloudellisesti houkuttelevaa. Onkin huvittavaa katsoa Youtubesta, miten kasvihuoneilmiötä pelättiin jo 1984. Siinä luvattiin maailmalle "synkää tulevaisuutta", koska kasvihuoneilmiön vuoksi suurkaupungit hukkuvat ja miljoonat ihmiset kuolevat. Sadassa vuodessa lämpötila nousee viisi astetta, napa-alueilla vieläkin enemmän. Vaikutukset alkavat näkyä jo 1980-luvulla eikä mitään ole tehtävissä. Uutinen menisi täydestä vielä näin 35 vuotta myöhemmin.

Virtasen argumentti on ylittämätön: miten ilmastomallit voisivat ennustaa tulevaa kehitystä, kun ne eivät pysty ennustamaan edes aikaa taaksepäin? Keskiajan lämmin kausi (980-1250) jätti talvet lumettomiksi Keski-Suomea myöten. Pieni jääkausi (1450-1850) kylmensi ilmaa ja katovuodet 1695-1697 aiheuttivat Suomessa suurta nälänhätää. Puhumattakaan jääkaudesta (päättyi noin 11 000 vuotta sitten), jolloin Suomen peitti parin kilometrin jääkerros. Nykyiset ilmastomallit eivät pysty selittämään, mistä tällaiset vaihtelut johtuvat.

Toimittajataustansa nojalla Virtanen kritisoi voimakkaasti medioita, joiden asenne ilmastonmuutokseen on voimakkaan alarmistinen. Erityisesti Yle julkaisee toistuvasti juttuja ilmastonmuutoksen uhkaavuudesta (ja heti perään glorifioivia juttuja turismin tai urheilun nimissä maailmaa kiertävistä suomalaisista). Maikkarin uutisten mukaan ilmastonmuutos lisää lapsiavioliittoja ja tyttöjen kohtaamaa väkivaltaa ja CNN pelottelee syntyvyyden laskulla. On vaikea löytää aihetta, johon ilmastonmuutos ei median mukaan vaikuttaisi kielteisesti.

Hesarin käyttämä professori väitti löytäneensä kirjasta kymmenittäin vääristäviä tai virheellisiä väittämiä. Niitä ei tietääkseni vieläkään ole yksilöity. Jos virheitä on, niitä ei voi laittaa Virtasen piikkiin, koska hän lähinnä siteeraa ja haastattelee alan tunnettuja tutkijoita. Tässä on kirjan sekä vahvuus että heikkous: se ei yritä selittää ilmastonmuutosta pois eikä kieltää kehitystä, vaan osoittaa millaisia epävarmuuksia nykyisiin tieteellisiin teorioihin liittyy. Tämä tekee kirjasta toisaalta hieman sekavan, mutta toisaalta erityisen kiinnostavan.

Luonnontieteissä havaintoja voidaan tulkita monella tavalla. Jos keksitään ideoita, jotka sopivat paremmin havaintoihin ja ennustavat paremmin tulevaisuutta, teoriaa on korjattava. Tästä on tuore esimerkki Hesarin jutussa, jossa kerrottiin tutkijoiden havainneen aivosolujen uusiutuvan jopa 97-vuotiailla. Tähän asti on ajateltu, etteivät aivosolut enää lisäänny aikuisuuden saavuttamisen jälkeen. Uusi tutkimus kyseenalaistaa käsityksen. Varmoja ei silti olla: "...on kiistanalaista, missä määrin uusia soluja syntyy aivoissa. Eri tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia esimerkiksi aivonäytteiden säilömistavasta johtuen".

Jos ihmisen, jonka solut voidaan asettaa mikroskoopin alle ja kokeet toistaa rajattoman monta kertaa, tutkiminen on näin vaikeaa, mitä sitten onkaan koko maapallon kaltaisen järjestelmän mallintaminen teorioiksi? Tieteen on oltava nöyrä. Media ei ole.

Jotkut ovat kyseenalaistaneet toimittaja Matti Virtasen asiantuntemuksen ilmastoasioista. Hän on opiskellut maantiedettä yliopistossa ja lähtökohtaisesti paremmin perillä teorioista kuin 90 % arvostelijoista. Kirjassa Virtanen ei yritä selittää asioita itse, vaan antaa puheenvuoron valtavirrasta poikkeaville tutkijoille.

Itse kyseenalaistaisin ne nuoret kansalaisjärjestöjen henkilöt, jotka esiintyvät esim. WWF:n ja Fingon virallisina "ilmastoasiantuntijoina" ja osallistuvat siinä roolissa Ylen tv-ohjelmien keskusteluihin. He ovat lukeneet IPCC:n raportit ja käyneet ilmastokokouksissa, mutta antaako se tarvittavan pätevyyden?

Tutkijat ja tiedemiehet kehittävät koko ajan uusia malleja ilmastonmuutoksen ymmärtämiseksi. Mittausdataa on muokattu jälkikäteen. Keskiajan lämmin kausi oli joidenkin mielestä globaali, toisten mielestä euroopanlaajuinen ilmiö. Jos näin tärkeistä kysymyksistä ei ole tieteellistä varmuutta, kaikki havainnot ja johtopäätökset voidaan kyseenalaistaa loputtomasti.

Siksi tarvitaan maalaisjärkeä paniikin sijaan. Maailma ei lopu ilmastonmuutokseen ja Suomella on läheisempiäkin ongelmia. Jokaisen tulee kantaa vastuu ympäristöstä ja yhteisestä tulevaisuudesta. Siinä kehityksessä ilmastonmuutos on vain yksi osa.

Kielen osalta kirja on huolellista työtä ja sujuvaa tekstiä on ilo lukea. Alun vuosiluku on lipsahtanut 2018 puolelle, mikä on inhimillistä, koska kyseinen kohta on kirjoitettu alkuvuodesta 2019. Kirjoitusvirheitä ei osunut silmään, mikä yli 400-sivuisessa teoksessa on poikkeuksellista. Lopun liitteissä on tosin pari lipsahdusta.

PS. Suosittelen katsomaan Suomalainen ilmastotodellisuus -luentopäivän, jonka tiivistelmä on Youtubessa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=V310FslxVfg. Siitä saa hyvän kuvan ilmastodatan tulkinnasta ja ennustamisen vaikeudesta.

PS 2: Vihdoinkin suoraa puhetta ilmastonmuutoksesta! Aamulattesta luopumisella ei ole merkitystä, toimet pitää kohdistaa sinne, missä niillä on eniten vaikutusta. Kyytiä saavat niin tiedostavan eliitin joogaretriitit kuin Hesarin omat matkailumainokset (rohkea veto lehdeltä, muuten). "Maailman rikkain kymmenen prosenttia tuottaa puolet kasvihuonekaasuista. Jos heidän päästönsä laskisivat edes keskimääräisen eurooppalaisen tasolle, niin globaaleista päästöistä kolmasosa poistuisi saman tien" ja "Ihmiskunnalla on ilmastonmuutoksen lisäksi käsissä koko joukko toisiinsa kytkeytyviä kestävyyshaasteita. Kaikkien juurisyy on liiallinen kulutus. Tällä hetkellä pahinta on, että elonkirjo supistuu supistumistaan ja ravinnekierron epätasapaino pahenee." -- kyse ei todellakaan ole pelkistä CO2-arvoista. Mutta miksi tämä Hesarin juttu on auto-osastolla? https://www.hs.fi/autot/art-2000006082762.html

24 kommenttia:

Timo Koo kirjoitti...

Arvaan, että tätä bloggausta tullaan kommentoimaan melko tunnepohjaisesti.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Maailmasta on löytynyt tasa nolla kappaletta sellaisia ihmisyhteisöjä, joissa ei esiintyisi jonkin kaltaista uskonnollisuutta. Durkheimin mukaan se mitä nimitämme uskonnoksi on eräänlainen alkuperäinen ajattelulaatu, sosiaaliselta pohjalta tapahtuva tajunnallisten hahmojen muodostumisprosessi.

Kaikissa "opillisissakin" uskonnoissa ovat jäljellä kaiken uskonnollisuuden yhteiset piirteet. Koska symbioottinen sosiaalisuus on kaiken alku ja lähtökohta, kaikkiallisuuden kokemus -- kaikkivoipaisuus, kaikkivaltaisuus -- ovat ihmisen perustuntoja. Perusturvallisuuden rooli on koko olemassaolon pohja. Siihen liittyy sitten moraali, toistemme kohteleminen. Moraaliin kuuluvat normit, palkitseminen ja rankaiseminen. Sanktiointi tarvitsee "ihmistä ja elämää suuremmat" perusteet, ja tällaisia kuvitelmia uskonnoissa konkretisoidaan jumalankuvilla. Synti ja syyllisyys sanktioidaan -- paha saa aina palkkansa, jollei tässä, niin sitten tuonpuoleisessa elämässä. Kaikki ihmiset ovat mitättömiä -- eli "tasa-arvoisia" -- jumalien edessä. uskonnot tarvitsevat aina myös eskatologian, maailmanlopun kuvaston, jossa ihmisten totaalinen kohtalo tulee todeksi.

Niin sanottu "vihreä liike" syntyi suoranaisena jatkeena maanpäällisten ydinkokeiden aiheuttamalle maailmanlaajalle pelkoreaktiolle. Rachel Carsonin kirjasta tuli bestseller, koska se esitti uhkakuvan joka resonoi ydinsäteilyn salakavalaan, näkymättömään uhkaan. Myös ravintoketjut voivat katketa ja ihminen havahtuu vasta katastrofiin. Maailma voi myrkkyttyä monella tavalla. Kun kaikki luonnonvarat on kaivettu esiin, kaikki loppuu siihen paikkaan. Niinhän Rooman klubi ennusti. Sitten itse tuotanto sivutuotteena tuottamine saasteineen tuhosi maailman. Ölyvahingot tuhosivat merien elämän ja happosateet matsät. Uusi jääkausi uhkasi. Otsonikato. -- Kymmenet erilaiset eskatologiat muodostavat "vihreän liikkeen" jatkokertomuksen. Nyt on päädytty "ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen", jossa kaikki tyypilliset uskonnollisen ajattelun tunnusominaisuudet -- myös tieteisuskonnon ominaisuudet -- on onnistuttu puhtaaksiviljelemään.

Ihmisen varhaishistoriaan palaten: voisiko olla edes mahdollista, etteikö globaalissa tietoisuudessa elävä ihmiskunta kehittäisi jotakin globaalille tietoisuudelle ominaista uskontoa? Nähdäkseni se on mahdotonta. Jos taipumus uskonnolliseen ajatteluun on meihin niin syvästi istutettu -- aivan tajunnallisen heräämisemme alkuvaiheista asti -- eikö se merkitse, että meillä tulee aina olemaan jonkinmuotoinen uskonto joukossamme? Eikö tilanne ole tavallaan normaali, vaikka valistuneempien ehkä pitäisikin olla enemmän huolissaan näistä ääri-ilmiöistä, panikoitumisesta ja lasten pelottelusta, jne?


Jari kirjoitti...

Tieteelliset tutkimukset eivät juuri vaikuta ihmisten asenteisiin, eikä niiden pidäkään. On omituista vaatia, että ihmisten koko elämänkokemus sivuutettaisiin joidenkin tieteellisten oletusten ja lukujen edessä. Ilmastovouhotuksessa kyse on enemmänkin globalisaatiosta. Nykyihminen tuntee maapallon kodikseen ja haluaa puolustaa sitä. Jo menneillä vuosisadoilla koettiin globaalit ongelmat, mutta ei niin vahvasti kuin tänään.

Anonyymi kirjoitti...

Virtanen jatkaa kirjassaan ilmastonmuutoksen MOT -ohjelmiaan vuosien takaa samalla polemisuudella ja vailla kaikkea asiantuntemusta. Hän valitsee ns. asiantuntijoiksi lähinnä suomalaisia tunnettuja ilmastoskeptikkoja, jotka eivät edes hallitse ilmakehäfysyiikan perusalkeita kuten Winterhalter, joka ei edes ymmärrä miten kasvihuoneilmiö toimii. Blogisti väittää, että ilmastonmuutosta tutkiva tiedeyhteisö (IPCC) vääristelee datoja, mutta tällaiset tiedot perustuvat lähinnä www:ssä rehottaviin pseudotieteellisiin sivustoihin kuten WUWT yms.

Virtasen kirja ei tuo mitään uutta näkökulmaa ilmastoasioihin, mutta toistaa vanhoja skeptisiä kliseitä. Surkea esitys. Tyhjät tynnörit kolisevat eniten.

Hovimestari kirjoitti...

Virtasen kirja on aika sekava ja sisältää vaikeasti sisäistettävää etenemistä. Petterin kirja cyber-uhista on selkeä ja jatkoa ajatellen jopa pelottavan ennustava ? tyyliin joku jokaista valvoo.

Sanotaan sitä vaikka vastuun vahvistusharhaksi, joka luo paniikkia ja mitäminäsanoin -heurestiikkaa ja jeesus hahmoja pelastamaan heidät meiltä. Bisneksellä taas on oma logiikkansa eli bisnestä tehdään ilmaston torjuntaan ja bisnestä tehdään ilmastomuutokseen sopeutumiseen ja joissa molemmissa tärkein on voitontavoittelu. Intuitiokin jo sanoo, että ilmasto lämpenee katastrofaalisella vauhdilla tuoden ketjureaktiot moniin muihin lisäkatastrofeihin. Oli syy sitten ihminen, CO2 tai miljardit polttainetta polttavat koneet ja laitteet ja megakaupungit - niin pitäisi jo alkaa varautua myös tulevaan. Hävittäjien tilalle ambulansseja, ammatillista pelastuhenkilöstöä, paloautoja, kuljetuskoneistoa, raivauskalustoa, jne.

Mutta - mitä yhteistä on nousevilla CO2 ja kolesteroli pitoisuuksilla? Ne toimivat mittareina siitä, että jotain on elon sisällä käynnissä so. "ihmiskehon ja maapallon matala-asteinen tulehdus". Ei poliisia tai palomiestä tule syyttää siitä, että ne ovat aina tapahtumapaikalla. CO2 mittaa hyvin globaalia lämpenemistä, mutta onko se sen syy - on toinen asia. CO2 poistuu ilmakehästä "200" vuodessa eli se mikä sieltä luonnollisesti nyt poistuu on vain murto-osa siitä, mitä sinne ilmakehään sitä tuprutetaan ja itse todelliset syyt taitavat jäävät sen taakse piiloon massafocusoinnissa hiilisormenjälkineen.

Ne jotka ovat olleet tästä seurauksesta jo aiemmassa vastuussa eivät näköjään kanna vastuuta edelleenkään.

Jari kirjoitti...

Intuitiokin jo sanoo, että ilmasto lämpenee katastrofaalisella vauhdilla tuoden ketjureaktiot moniin muihin lisäkatastrofeihin.

Niin, on erikoista, että joudumme luottamaan inhimilliseen intuitioon tässä "rationaalisessa maailmassa". Mutta ehkä vaisto on nyt ainut tapa toimia. Kun vielä ajattelimme, ettei mitään ollut tehtävissä eikä mitään voinut muuttaa, olimme väärässä. Maailmanlaajuinen paniikki oli ratkaisu ilmastonmuutokseen. Se kulunut väite, että "Suomi ei voi vaikuttaa" ei pitänytkään paikkaansa. Osaamme tunneviestinnän. Se vain edellyttää, että olemme esikuvia.

Mitä muita vaihtoehtoja olisi? Maapallolta puuttuu yhteinen poliittinen ja uskonnollinen järjestelmä. Tarvittaisiin koko maailman laajuiset vaalit ja hallitus. Uskontojen pitäisi tuomita länsimaiset tuhlaavat elämäntavat kaikilta maailman asukkailta. Tämä ei ole realismia.

Anna-Liisa kirjoitti...

Kun kansakunnalle luodaan uskonto, sekä valtiolliset että paikalliset päättäjät huolehtivat siitä että media, työpaikat, terveyskeskukset, sairaalat, koulut ja kuntien viranomaiset valjastetaan suhtautumaan asiaan samoin ja yhtenevin asentein. Tämä edellyttää koulutusohjelmia, paikallitason päättäjien julkista tukea, uusien sosiaalisten organisaatioiden (esim. Facebook- ym. someryhmien) perustamista. Se edellyttää myös elinkeinoelämän valjastamista asialle.

Kohdasta 04:44 alkaen.
https://areena.yle.fi/1-50130295

Osmo kirjoitti...

Minusta asiassa ärsyttävintä on, miten nämä ilmasto-asiat ocarina melkein kokonaan syrjäyttäneet perinteiset ympäristö-asiat. Ilmaston takia suositaan diesel-autoja ja puun pienpolttoa, jotka kumpikin aiheuttavat terveydelle vaarallisia pienhiukkasia. Onko tässä nyt päättäjillä ollu mielessä suomalaisten etu vai maailman parantaminen. Suonen osuus päästöistä on kuitenkin promilleluokkaa.

Jos tehdään tutkimuksia, että muovikassi on parempi kuin kangaskassi, niin jossain on vikaa. Samaan aikaa pillejä kielletään, kun halutaan estää merien muovisaastetta (miksi ei kielletä jätteiden dumppaamista jokiin ja meriin?)


SS kirjoitti...

https://www.vihrealanka.fi/juttu/miksi-greta-thunbergin-kasvukritiikki%C3%A4-sensuroidaan

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Erinomainen kirja-arvostelu Ilmastopaniikin hoito-oppaasta ja samalla kiihkoton puheenvuoro ilmastokeskusteluun. Ilmastopolitiikassa periaatteeksi näyttäisi valikoituneen "Hätäilemällä hyvä tulee". Sen takeeksi vielä tavoitettakin kiristettiin kahdesta asteesta puoleentoista.

Muuten, nyt näkyy OneCoin päässeen otsikoihin:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000006083712.html
Joko blogisti on tämän aiheen kalunnut loppuun?

Jokatapauksessa kateus iskee: miten yksi ja sama blogisti voi olla joka asiassa oikeassa?

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka ilmastomuutos osoittautuisi uutisankaksi, niin todelliset ongelmat tulevat siitä että ylitämme luonnon kestokyvyn monella tavalla.
Tuhat viisisataa miljoonaa ihmistä elää ilman sähköä. Siis enemmän kuin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Japanissa on asukkaita yhteensä.
Tämän rutiköyhän ihmisjoukon elämisen tason pienikin nostaminen lisää raaka-aineiden kulutusta ja energian tarvetta kestämättömällä tavalla. Näiden rutiköyhien lisäksi kolmetuhatta miljoonaa ihmistä elää ilman vesijohtoa, viemäriä ja jääkaappia. Heilläkin on suuri ja oikeutettu halu mukavampaan elämään.
On selvää, että nykynuoriso tulee kohtaamaan länsimaista hyvinvointia uhkaavan ympäristöongelmien sotkuisen vyyhdin, vaikka mitään ilmastomuutosta ei tapahtuisi.

On selvää, että IPCC edustaa ilmastomuutoksen suurinta asiantuntemusta. IPCC:n kansalliset paneelit muodostuvat ilmastotutkimusta tekevistä ammattitutkijoista. Esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajana on toiminut Markku Kulmala, viitatuin ilmastotieteiden tutkija lähes kymmenen vuoden ajan.
Mutta ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Näin sanoi jo Ahti Karjalainen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Muuten, nyt näkyy OneCoin päässeen otsikoihin:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000006083712.html
Joko blogisti on tämän aiheen kalunnut loppuun?


Olen kirjoittanut Onecoinista jo 44 postausta, hyvä että mediakin vihdoin kiinnostuu aiheesta. Toinenkin suuri toimija on aiheen kimpussa, katsotaan mitä sieltä tulee ulos.

Katsotaan, mitä uutisia Rujan veljen kuulemisesta New Yorkin oikeudessa tänään kuullaan.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.is.fi/digitoday/art-2000006083712.html

Aiheesta hieman poiketen.

Anonyymi kirjoitti...


mitäköhän vaaliväittelyissä mahtoivat tarkoittaa, että jos intialaiset kuluttaisivat suomalaisten lailla niin huhtikuussa olisi käytetty maapallon varat kolminkertaisesti. Hmm Intia väkiluku n.1,4 mrd niin ja USA sekä Kananda n. 400 milj. Tarkoittaako tämä, että jo Pohjois- Amerikka kuluttavat vuodessa maapallon varat jo yhden kerran?

Vai olikohan se vaan suhteellisesti jos 1/ 5 milj suomalaista vs 1/ 1,4 mrd intialaista?

Anonyymi kirjoitti...

"En ole rasisti, mutta mitään en inhoa kuten mustalaisia" - Joskus kai vitsinä sanottu kasku. No nyt aloitan tämän hieman samaan tapaan:
En ole denialisti, mutta.....

En kiellä ilmaston lämpeämistä. Itsellä jo ikää sen verran, että voi todeta talvien sisältävän vähemmän kovia pakkasjaksoja ja vähemmän lunta kuin lapsuudessa. Tai ehkä aika vain kultaa muistot. En kuitenkaan niele purematta väitettä siitä, että Co2 on kaiken pahan alku ja juuri. On paljon kysymyksiä mihin ei ole tullut järkeviä vastauksia tai mitkä sivuutetaan olankohautuksella. Esimerkiksi keskiajan lämmin kausi. Lopettiko ihmiskunta CO2 päästöt kun rooman valtakunta alkoi sortua?
Miten missään ei pohdita auringon vaikutusta? Aurinko säteilee kokoajan hirmuiset määrät energiaa, mutta tuskin kuitenkaan kokoajan täsmälleen samaa määrää. Muutokset säteilytehossa varmasti vaiukuttavat maahankin.

Entä ilmakehän hiilidioksidimäärä ja mikä on ihmisen osuus siitä. Olen törmännyt lukuihin aiemminkin, vaan valitettavasti en pienellä hakemisella löytänyt semmoista lähdettä, josta joku ei sanoisi: "Denialistin sivulta otettu, ei uskota". Löysin maininnan siitä, että vajaa 4% hiilidioksidista on ihmisperäistä. Havainnollistava kuva: https://www.dailysignal.com//wp-content/uploads/2009/03/human-global-warming.jpg

Jos tuosta neljästä prosentista sitten lähdetään vähentämään ihan tosissaan, esimerkiksi kaikki suomalaiset tekisivät itsemurhan ja sähköt, voimalaitokset, kaikki mikä suomessa tuottaa ihmisperäistä hiilidioksidia, niin sen vaikutus olisi sitä luokkaa, että tuskin taskulaskimella desimaalit riittävät näyttämään eroa. Suomessa kouhkataan parannuksista joiden kustannushyöty on järjetön. Kaikki vain siksi, että "CO2 tappaa maailman", vaikka samalla panostuksella saataisiin järkevimmissä paikoissa paljon enemmän hyötyä planeetan ja ympäristön kannalta.

Nyt tulee paha yleistys (anteeksi humanistit): Valitettavasti ympäristöasioita kouhkataan ihan liikaa humanistisellä, fiilispohjaisella lähestymistavalla, kun sitä pitäisi tehdä insinöörimäisellä, teknokraattisella, kylmiin faktoihin perustuvalla lähestymistavalla. Vaikka faktoista ollaan montaa mieltä, niin edes nykyisillä "faktoilla" laskettaisiin, että onko nyt kannattavaa kieltää suomesta polttomoottoriautot tai lihan syönti tai jotain muuta yhtä absurdia.

Edelleenkin, en väitä että oheinen kirjoitus on 100% faktaa, koska en pysty sitä validoimaan. Eli muistakaa kriittisyys. Silti kirjoituksessa tuodaan hyvin esille Co2 hysterian toimenpiteiden kustannustehottomuus. Toki, monellehan tässä on hyvä business, rahaa tulee kun työstetään viherpesuteknologiaa. "Kun co2-kompensaatiokolikko kirstuun kilahtaa, viherpesty sielu twitteriin vilahtaa"

Lupaamani linkki: https://ilmastorealismia.blogspot.com/2018/03/moderni-kankkulan-kaivo.html

PS. Ainiin, mitenkäs ne ilmastomallit? Onko yksikään osannut ennustaa edes lähes oikein vaikkapa viiden vuoden ajanjaksolla?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Virtasen kirjassa pääsevät ääneen tutkijat, jotka etsivät muitakin ilmaston lämpenemiseen vaikuttavia tekijöitä, mm. juuri auringon säteilymäärä.

Suomalainen ilmastotodellisuus on pitkä luentosarja, mutta kannattaa katsoa. Tästä alkuun.

Anonyymi kirjoitti...

Panu Pihkalaa tituleerataan "ympäristötutkijaksi"(teologian tohtori). Mutta miten Panulta mahtaa hoitua osittaisdifferentiaaliyhtälöt?

Anonyymi kirjoitti...

3 vuotta sitten pyysin kirjallisesti ja tutkijanuraani perustellen lähdekoodia muutamaan tärkeimpään "laskukaavaan" joihin asiantuntijat vetoavat. Muutämien asiallisten sähköposttelujen kautta tämä [tieto] evättiin perustelematta.
Erkki X

Jari kirjoitti...

"Siksi tarvitaan maalaisjärkeä paniikin sijaan."

Mutta jos maalaisjärki toimiikin huonosti isossa mittakaavassa, ja asioissa, joka on arkijärjen ulkopuolella. Idealistit ajattelevat näin.

"se [kirja] ei yritä selittää ilmastonmuutosta pois eikä kieltää kehitystä, vaan osoittaa millaisia epävarmuuksia nykyisiin tieteellisiin teorioihin liittyy."

Tieteellisiin teorioihin liittyy aina epävarmuutta. Salaliittoteorioiden kompastuskivi on siinä, etteivät he hyväksy pienintäkään epävarmuutta. Tieteestä yritetään tehdä draamaa, vaikka se ei sitä ole.

Itse kyseenalaistaisin ne nuoret kansalaisjärjestöjen henkilöt, jotka esiintyvät esim. WWF:n ja Fingon virallisina "ilmastoasiantuntijoina" ja osallistuvat siinä roolissa Ylen tv-ohjelmien keskusteluihin.

Ylen tv-ohjelmien näkökulma on usein pragmaattinen, eikä niiden tarkoitus ole kyseenalaistaa ilmastonmuutosta. Tämä on kyllä harmillista, että tieteellisten ohjelmat saavat suhteessa yhä vähemmän ruutuaikaa.

"Siinä kehityksessä ilmastonmuutos on vain yksi osa."

Kyllä, mutta se linkittyy hyvin muihin ongelmiin: Fossiilisten aineiden tuhlailuun, muihin saasteisiin, lihan syönnin epäeettisyyteen, autoilun eettisiin ongelmiin, jne.

Hovimestari kirjoitti...

Kerrottu on, että CO2 pitoisuus nousee lämmön noustessa, eikä toisinpäin. Siis mitä todisteita on sille, että hiilidioksidi on lämpenevän ilmaston syy, eikä seuraus. Tuntuu jotenkin oudolta, sillä kasvihuonekaasuista CO2:n osuus on 4/1000000 osaa ja siitä sitä on ihmisen aiheuttamana ? 16 prosenttia. Estääkö se näin harvalukuisena lämpöä karkaamasta avaruuteen kysyy kirjaa lukenut. Luulisi kaiken takana olevan lika, saaste, myrkyt, torjuntaineet ja sulavesi ja kaikenpeittävät bitumit, asfaltit, teräsrakenteet, sementit, betoni, maatyöt, pakokaasut, muovi ja niiden kautta takaisinkytkennät... ja näistä johtuen lämpösäteily jää maahan, saastuneisiin leväkukkiviin meriin, sameisiin jätevesiin ja tummiin kuramaastoihin. Mikä osuus bakteeritoiminnolla tässä voisi olla, sillä nouseva lämpö saanee ne lisääntymään runsaammin. Kehävaikutuksena lämmön noustessa haihtuminen lisääntyy ja sisältäen noita likapienhiukkasia, jotka saavat vedet kantaviksi ja siten tulemaan aikanaan alas kaatosateina.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta rasva- ja kolesterolihuijauksen lailla seurausta populisoimalla pääsyyllisenä tuotetaan julkisuuskeskeisesti vain joukkoistavaa ja vahvistuvaa harhaa, joka ei voi toimia tavoitteen mukaisesti. Lisäksi ne todelliset syyt jäävät vähemmälle huomiolle ? ehkä niin on tarkoituskin, sillä tätä lobbaavat monikansalliset suuryritykset ovat sokeita kansakuntien hyvinvoinnille. Nehän ovat ratkaisseet oman osuutensa juonikkaalla päästökaupalla, jossa raha liikkuu taskusta taskuun ja siten välttäen todellista vastuuta.

Jari kirjoitti...

"Siis mitä todisteita on sille, että hiilidioksidi on lämpenevän ilmaston syy, eikä seuraus."

Todisteita? Tiede ei ole mitään oikeussalidraamaa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

...mutta on edullisempaa tutkia kaikkein yksinkertaisimpia syy- ja seuraussuhteita.

Hovimestari kirjoitti...

Jari. Kommenttisi on yhtä vääristynyt kuin tuo tv-virityskuva...

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on pitkällä tähtäimellä se pahin seuraus mitä kaikesta tästä "ilmastovouhotuksesta" voi syntyä? Se että suojellaan luontoa turhaan jos huomataan jossain vaiheessa että ihmisen vaikutus oli oletettua pienempi? Onko luonnonsuojelu koskaan turhaa?

Kiistattomasti tiedetään että ihminen toimillaan tuhoaa metsät ja saastuttaa meret. Kiistatta tiedetään myös että ilmasto lämpenee pikkuhiljaa vuosi vuodelta(olipa ihmisen rooli siinä mikä hyvänsä). Onko meidän perintö tuleville polville agenda yrittää säilyttää luontoa vai iskulauseet "se on vain globalistien salajuoni"? Kummasta lie hyödytään sitten enemmän..

Mika Ebeling kirjoitti...

Luin suurella mielenkiinnolla Matti Virtasen kirjan Ilmastopaniikki. Erinomainen kirja. Antoi erilaisille lähinnä valtavirtaa haastaville perustelluille näkökulmille sijaa. Moni näkökulma oli samansuuntainen kuin mihin olen itse päätynyt. Sain kirjasta kuitenkin paljon myös uutta tietoa. Opin esim. ymmärtämään Ilmatieteen laitoksen näkökulmaa paremmin, mutta myös sen puutteita. Yksi erittäin mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli Ole Humlum. Hänen haastattelunsa ansiosta ymmärrykseni dataan tehtävistä korjauksista syveni, samoin se, miten täytynee olla jokin systemaattinen virhe, kun korjaukset ovat niin selväpiirteisesti yhdensuuntaisia.

Kirjan yksi hauska piirre oli se, miten minä Raamattuun uskovana kristittynä luin Skepsis-yhdistyksen perustajajäsenen tekemän kirjan ja koin, että pyrkimys perehtyä asioihin on johtanut meidät ilmastonmuutosasiassa varsin samanlaisiin ajatuksiin.

Haluan jatkaa tutkimista avoimin mielin ja toivon kunnioittavaa ja asioihin perehtyvää avoimuutta kaikille keskustelijoille.