torstai 28. joulukuuta 2017

Kun paikalla on vain tekoäly

Tilasin hyvin aikaisin aamusta Into kustannukselta e-kirjan. Maksu onnistui ja sähköpostiin tuli latauslinkki, joka ei kuitenkaan toiminut.

Vaan eipä hätää, kustantajan web-sivulla oli chat-yhteys asiakaspalveluun, joka oli kaiken lisäksi paikalla (noin aikaisin aamusta!):

Chat-palvelu kysyy "kuinka voin auttaa?"
Kerroin ongelman ja chat-ikkuna kysyi puhelinnumeroani. Siinä kaikki.

Jaahas, taitaa olla kyse siitä, että moderni tekoäly on laitettu hoitamaan asiakaspalvelun tehtäviä. Hän on ainoa, joka on "paikalla" yrityksessä näin joulun välipäivinä -- ja osaa kysyä vain asiakkaan puhelinnumeron, ei muuta.

Jos tekoälyn tarkoituksena on parantaa asiakaspalvelua niin tällaisena vaikutus on pikemminkin päinvastainen. Reilumpaa olisi kertoa, että olemme joululomalla ja paikalla ensi vuoden puolella. Nyt asiakas tuntee itsensä huijatuksi kertoessaan asiastaan tekoälylle.

Kun kukaan ei soittanut, aloin kokeilla chat-asiakaspalvelijaa tarkemmin. Se ei todellakaan osaa muuta kuin kysyä asiakkaan puhelinnumeroa. Ihan yhtä hyvin tämän voisi hoitaa vanhaan tapaan web-lomakkeella. Mutta kun tekoäly on nyt niin hienoa.

Maksoin tekoälylle potut pottuina ja pyysin sitä treffeille:

Treffeille tekoälyn kanssa.
Ilmeisesti tekoäly oli imarreltu kehuistani, koska halusi heti tietää puhelinnumeroni.

Viestini oli sekstinen ja lähellä #metoo -häirintää. Mutta koskeeko se vain ihmisiä? Saako tekoälyä häiritä seksuaalisesti?

Vitsillä on vakava tausta. Alexan kaltaiset puheentunnistukset, tekoäly-chatit ja robotit hämärtävät ihmisten ja koneiden välistä rajaa. Alamme kohdella koneita inhimillisesti ja vastaamme kiitos, kun ne puhuvat meille vastauksen -- mutta toisaalta alamme kohdella myös ihmisiä yhä enemmän koneina.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä puhut tekoälystä, vaikka ilmiselvästi sellaisesta ei ole kyse? Kun kyseessä ei edes ole chatbot, vaan ainoastaan tekstikenttä, johon voi syöttää puhelinnumeron ja sinäkin varmaan tämän hyvin ymmärrät.

S kirjoitti...

Pikkuhiljaa superälystä tulee supertotta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kuvassa on teksti, jonka mukaan asiakaspalvelu on paikalla. Aamuviiden aikaan kyseessä ei voi olla muuta kuin botti. Kun sen kanssa alkaa chattailla, ei voi tietää millainen tekoäly vastailee. Asiakkaalle luvataan palvelua, jota ei tule -- tämä tekoäly ei osaa muuta kuin kysyä puhelinnumeron, oli kysymys mikä tahansa. Valitettavasti tällaisia, toivottavasti edes vähän kehittyneempiä, tekoälybotteja tulee kohta jokaisen yrityksen chat-aspaan.

Markus kirjoitti...

Pointti oli, ettei ole mitään bottia! On vain lomake alareunassa mikä VÄITTÄÄ olevansa asiakaspalvelu. Kun täppäset kyseiseen lomakkeeseen, se pyytää puhelinnumeroa tavalliseen tekstikenttään. Kerää sen talteen ja ehkä joskus se oikea aspa sitten soittelee sinulle. Ei kyseessä silloin ole tekoäly vaan jonkin sortin "koijaus", mikä näyttää asian olevan hienompi (asiakaspalvelu) kuin todellisuudessa on.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkuhiljaa kaverina on "tekoäly". Pikkuhiljaa pitäisi tiputtaa teko-osa pois, koska ns. tekoäly ei ehkä kauaa ole teko.
https://www.wired.co.uk/article/ai-cyberattack-mike-lynch

Anonyymi kirjoitti...

"tämä tekoäly ei osaa muuta kuin kysyä puhelinnumeron"

Miksi vieläkin puhut tekoälystä? Suosittelin vahvasti sinua lukemaan muutamia kirjoja tekoälystä ja koneoppimisesta. Tuolla puhelinnumeron kysymisellä ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen tekoälyn kanssa, joten miksi kohkaat tämän asian kanssa tekoälystä? Ymmärrän, että esimerkiksi iltapäivälehtien toimittajat eivät tiedä, mitä eroa on puhelinnumeroa kysyvällä nettilomakkeella, chatbotilla, koneoppimisella ja tekoälyllä, mutta odottaisin sinulta vähän enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

"Saako tekoälyä häiritä seksuaalisesti?"

Voi serverin CPU-cooleri alkaa käydä ylikierroksilla ja nestejäähdykseesä ilmetä inkontinenssia. ;-)

Jouni Pihlanko kirjoitti...

Kyllä otsikko "Kysy meiltä olemme paikalla" antaa ymmärtää että kysymyksiin saa välittömästi järkeviä vastauksia. Ja tämä edellyttää että taustalla pitää olla tekoälysovellus. Tässä tapauksessa ei ollut, eikä taida olla monessa muussakaan vastaavassa.