perjantai 28. huhtikuuta 2017

Onecoinissa alkoivat lopun ajat

Onecoinissa näyttää koittaneen lopun ajat. Ainakin Intiassa, Italiassa, Thaimaassa, Norjassa ja Saksassa viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin verkoston pysäyttämiseksi. Suomen viranomaiset ovat hiljaa. KRP:n tiedote marraskuussa 2015 päätyi vain odottavalle kannalle ja yleiseen kehotukseen olla varovainen, minkä verkosto tulkitsi suorastaan poliisin luvaksi jatkaa toimintaa. Mikään lupauksista ei ole toteutunut, mutta silti KRP on pysytellyt hiljaa.

Yhtä hiljaa on ollut Finanssivalvonta, jonka pitäisi valvoa sijoituspalvelujen myyntiä. Olkoonkin, että tässä ei ole kyse ammattimaisesta toiminnasta vaan verkostosta, on käsittämätöntä että toiminta on voinut jatkua yli kaksi vuotta kenenkään puuttumatta asiaan. Toiminnan todellinen luonne on selvitetty blogeissa ja Murobbs-keskusteluissa.

Saksan Finanssivalvonta BaFin on toiminut ja kielsi eilen Onecoin toiminnan: https://www.bafin.de/SharedDocs/Veroeffentlichungen/EN/Verbrauchermitteilung/unerlaubte/2017/vm_170427_Onecoin_Ltd_en.html.

Saksalaisten esimerkin valossa suomalaisten passiivisuus on käsittämätöntä, ovathan eräät verkoston avainhenkilöt suomalaisia.

Wincapitassa oli noin 12 000 jäsentä ja siihen laitettu rahamäärä noin 100 miljoonaa euroa. Onecoinin oman ilmoituksen mukaan suomalaisia on mukana lähes kolminkertainen määrä. Rahamäärää voi vain arvailla. Tässä uutisessa mainittu henkilö sijoitti 30 000 euroa.

Maajohtaja Tommi Vuorinen Radio Rock 15.6.2015
Entinen maajohtaja Tommi Vuorinen torjui jyrkästi kaikki vihjaukset pyramidista, kuten tässä Radio Rockin haastattelussa 15.6.2015 sekä Jyväskylän videoidussa markkinointitilaisuudessa:

"Ihan turha selittää mulle että tää on pyramidihuijaus!"
Harmi, ettei Vuorinen enää vastaa medialle -- maajohtajana hän vakuutti että "Me emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".
"Emme sitten ole minkään valtakunnan huijauksessa mukana millään tasolla".
"Tulee vielä päivä, jolloin kansa kiittää, että meillä oli Tommi Vuorinen", hehkutti Kari Wahlroos Tampereella 3.9.2016. Itse hän kertoi olevansa aina onnellinen ja hyväntuulinen, koska "mulla on elämä kauheen mukavasti". Voi valita aamulla, lähteekö Ferrarilla vai Lamborghinilla ja päättää, mihin asuntoon menee.

"Koirat haukkuu ja karavaani kulkee", sanovat nimettömyyden taakse piiloutuvat Onecoin-uskovaiset. Kohta haukkuu joku muu ja karavaani pysähtyy. Wincapita romahti 10 vuotta sitten ja sen jälkipyykkiä pestään edelleen, yli 10 000 oikeusistunnon jälkeen. Onecoin lienee paketoitu joskus vuoden 2027 tienoilla -- ja silloinkin vielä riittää niitä, joiden mielestä kryptovaluutta oli todellinen, mutta viranomaiset eivät antaneet sille mahdollisuutta menestyä.

215 kommenttia:

«Vanhin   ‹Vanhempi   201 – 215 / 215
Jussi Makela kirjoitti...

Viime viikkoina Bitcoin ja muuta oikeat cryptovaluutat ovat nousseet kymmeniä % joten voisi laittaa pienen mietelmän Onecoiniin sioittaneihin:
Ostit 13 750e koulutuspaketin 1.1.2016 jonka "arvo" on nyt Onecoin mukaan noin 137 000 e mutta et voi myydä coineja koska pörssi kiinni mutta voit ostaa tuotteita dealshakerista tai OFC....
Ostit Ethereum valuuttaa 13 750e edestä 1.1.2016 ja sait silloin 14 473 Ethereumia. Tällä hetkellä niiden arvo on 2,6 miljoona euroa ja voit myydä ne kaikki vaikka heti.

Toki kaikissa matalan market capin cryptovaluutoissa on suuri riski että se ei tule ikinä arvokkaaksi mutta kyllä vuoden 2016 alussa oli jo selvää että Onecoin on täysi huijaus. Toivottavasti joku joka on sioittanut Onecoiniin tulee näkemään tämän viestin koska tämä saattaa pistää miettimään olisiko sittenkin pitänyt SIJOITTAA johonkin valuuttaan missä on edes pieni mahdollisuus saada omat takaisin ja jotain päälle.

Ja loppuun en ole mikään cryptovaluutta asiantuntija enkä itse sijoita rahaa näihin koska mielestäni näiden valuutoiden haavoittuvuus on liian iso enkä ole valmis ottamaan riskejä. Kirjoitin tämän viestin siksi koska 2016 vuonna jokaisen potentiaalisen sioittajan olisi pitänyt nähdä että Onecoin on huijaus, siihen ei tarvita asiantuntiaa...

Anonyymi kirjoitti...

Uskomattominta tässä on kyllä, että Suomen viranomaiset eivät reagoi millään tavalla.

deckfromacard kirjoitti...

"Mutta 7. päivä me kaikki näemme taas Juhan"
Emme muuten nähneet.

deckfromacard kirjoitti...

Viranomaisten reagoimattomuutta on kyllä vaikea ymmärtää. Tämä jäi hyllylle koska KRP:n mukaan "sitä, liittyykö toimintaan rikos, voidaan luotettavasti arvioida vasta (lähdekoodin) julkistamishetkellä". No nyt on sitten:
1) vaihdettu lohkoketjua. Vanhan lohkoketjun lähdekoodista ei edes puhuta.
2) Alettu vaihtamaan kolikoita joihinkin osakeoptioihin, tokeneita (louhintaan) ei tulla jakamaan enää 2018 puolivälin jälkeen.

Jos ei kerran enää jaeta tokeneita louhintaan, eikö myöskään louhita?
Jos ei louhita, lohkoketju pysähtyy.
Kaikin puolin on käynyt ilmi ettei lähdekoodia edes aiota julkaista. Mitään aikataulua sille ei enää ole. Eikö tämä pitäisi arvioida uusiksi?

Myöskin KRP:n mukaan "OneCoin-yrityksen toiminta vaikuttaisi pinnallisesti pysyvän lain raameissa, vaikka sen myymä tuote (koulutus) ei vaikuta hintansa arvoiselta". Eikö tuo pinnallisuus ole jo mennyt siinä vaiheessa kun "koulutuspaketit" muuttuivat jopa 200 000€ hintaisiksi ja kun tällä hetkellä kaikki koulutuspaketit jotka maksavat yli 30 000€ tarjoavat saman koulutusmateriaalin vaikka kallempien pakettien hinta on moninkertainen halvempaan (saman koulutuksen sisältävään) pakettiin verrattuna?

Ja sitäpaitsi johan tuo OneCoinin perustaja-toimitusjohtaja itsekin sanoi etteivät he ole verkostomarkkinointiyritys vaan he ovat finanssialalla:
https://youtu.be/k5EP0g9foco
Samassa yhteydessä lisää syytä lakata uskomasta tuohon koulutusmyyntihöpötykseen: Ruja sanoo että tulevaisuudessa Juha ja Udo ja muut verkostomarkkinoijat tulevat hänen luokse sanomaan että tekivät isot tulot verkostobonuksista mutta vielä isommat rahat kolikoista.
(Koulutuksella ei muuten tehty rahaa tuossa puheessa.)

Anonyymi kirjoitti...



Onkos kenelläkään vanhoja package token ohjeita? Törmäsin uudenlaisiin kertomuksiin: 5000 paketeilla saat lähtöön 45.000 tokenia, splitin jälkeen 360.000 tokenia, joilla saadaan 1440 OneCoinia?

Anonyymi kirjoitti...

5500€ paketilla, 60 000 tokenia. Splittauksien jälkeen 240 000 tokenia, kolikoita xxxx määrä riippuen vaikeus asteesta. Elikkä kertomus on väärä.

deckfromacard kirjoitti...

Tällä hetkellä louhinnan "vaikeusaste" on 99, nousee ehkä 120 kun taas niin nousu käy, sitten ehkä 150. (Kaksi splittiä täytyi odottaa joten vaikeustaso nousee luultavasti myös kahdesti.) Siitä tulee 1600 kolikkoa jotka (jos laittaa tokenit louhintaan 5 päivän sisään splitin jälkeen) saa tuplana! Eli oletettavasti noin 3 000 kolikkoa, "muka-arvolla" 9,75€ ne olisivat 29 250€ arvoiset. Eli 5 500€ "sioitus" tuottaa tuollaiset 431% tuoton jollain puolen vuoden aikajänteellä. (Eli se kaksi splittiä pitää odotella.) Vuosituotto olisi korkoa korolle 27 280%.

Nyt niille joilla ei lanttu leikkaa kerrottakoon että osakerahastot ovat poikkeuksellisen hyviä jos ne tuottavat 10% vuodessa. Kukaan finanssialan ihminen ei ota vakavissaan väitettä 272 kertaa paremmasta tuotosta jossa ei edes ole mahdollisuutta sille että sijoituksen arvo laskisi.

<SARKASMI>
Sebastian Greenwood sanoi Macaussa että OneCoinilla on super comboja myynnissä "vain 3500 kappaletta". Suomen valtio voisi ostaa ne kaikki! Power Pack (Premium, Tycoon+ ja Infinity) maksaa 48 750€. Sillä saa 531 818 tokenia ja 7 splittiä. Mutta odottakaas! Power Packin splitit saa HETI ensimmäisellä splitillä, eli louhimaan pääsee jo yhden "vaikeustason nousun" jälkeen! Näin ollen splittien jälkeen PowerPackista saa 68 072 704 tokenia ja niillä (noin) 460 000 kolikkoa.

Kun 3 500 Power Packia maksaa 170 miljoonaa, voidaan todeta sen vastaavan kahta F-35 hävittäjää (hinta 85 miljoonaa per kone).

Lykätään hävittäjähankintaa kahden hävittäjän osalta vuodella. Ostetaan sen sijaan kaikki Power Packit. Niistä saa 1,6 miljardia OneCoinia. Kun Rujan lupauksella (annettu Bangkokin eventissä ja hyvältä näyttää tällä hetkellä) kolikon arvo nousee vuoden loppuun mennessä 25€/kpl, on Suomen valtiolla potin arvo jo 39 miljardia euroa. Kahden hävittäjän hankkimisen jälkeen voi maksaa pois vaikkapa 40% Suomen valtion velasta (noin 100 miljardia euroa) tai melkein koko ensi vuoden budjetin (55 miljardia).
Mahtavaa, eikö?
</SARKASMI>

Anonyymi kirjoitti...



Niin ja kannattaa muistaa että punnertaja Järvensivulla oli diggicultina 150, OneCoinilla jakajana 250, eli 1000 tokenilla kokonaista 4 coinia. Eli jos saat n.5000 eurolla 3 split -> 45.000 -> 90.000 ->180.000 -> 360.000 tokenia eli saako siintä 360.000/150 vai 360.000/250. Toki Kunnon panostuksella saat 6 - 7 splitiä. Hetkinen onko tämä koulutusta vai rahoitusneuvontaa. Suomessahan jotkut rahoitusliikkeet ovat saaneet sanktioita, kun ovat myyneet ammattilaisten instrumentteja eläkeläisikäisillee. No Intiassa taisi käydä vähän samlla tavalla, enkä Intian tonni on sama kuin Suomen 100.000.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö sillä laskurilla perusteltu sitä oikeellisuutta, kun oli paljon liittyjiä, joten toimii myös tähänkin suuntaan

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin näyttää onecoinit kelpaavan kauppapaikoissa.

https://www.dealshaker.com/en/

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin näyttää onecoinit kelpaavan kauppapaikoissa.

https://www.dealshaker.com/en/

Anonyymi kirjoitti...



Hyvin näyttää onecoinit kelpaavan kauppapaikoissa.

https://www.dealshaker.com/en/

Anonyymi kirjoitti...



Hyvin näyttää onecoinit kelpaavan kauppapaikoissa.

https://www.dealshaker.com/en/

Huonosti tuntuu säilyvän tämä postaus kommenttiosastolla, kun joku ei ilmeisesti pidä siitä.

William Gallop kirjoitti...

Mitä olet tilannut dealshakerista?

William Gallop kirjoitti...

Kovin on hiljaista...

«Vanhin ‹Vanhempi   201 – 215 / 215   Uudempi› Uusin»