sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kisahallin sakkopaikka rankaisee oopperavierasta

Pysäköintisakoista valittaminen on turhaa ja hölmöä. Jos ottaa riskin ja jättää maksamatta, ei voi kuin syyttää itseään. Oma vika silloinkin, jos ei lue liikennemerkkejä oikein.

Silti Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva Kisahallin parkkipaikka jättää pahan maun suuhun. Tässä toteutuu laki, mutta ei lain tarkoitus. Pikemminkin tarkoituksena on helpon rahan kerääminen kaupungille.

Parkkialue Töölön kisahallin takana.
Kisahallin parkkipaikka (viralliselta nimeltään Mäntymäen kenttä) sijaitsee oopperatalon ja olympiastadionin välillä. Kentällä on useita parkkirivejä henkilöautoja varten. Puolen välin jälkeen on merkki, jonka jälkeen pysäköinti on sallittu vain busseille:

Busseille tästä eteenpäin
Käydessäni viime viikolla oopperassa valmis autorivistö houkutteli pysäköimään muiden rinnalle, koska aiemmat autorivit olivat täynnä. Kävin myös suorittamassa maksun automaattiin. Oopperan jälkeen tuulilasissa oli kuitenkin 60 euron maksu, koska kentän toinen puoli on varattu busseille.

Niitä tosin ei ole tungokseen asti:
Vain muutama bussi täyttää oman puolensa kentästä.
Sakko oli kirjoitettu 19.05 eli viisi minuuttia oopperan alkamisen jälkeen. Voisiko se olla sattumaa? Kävin perjantai-iltana tarkkailemassa asiaa ja toden totta: pysäköintivalvojien auto kurvasi pois paikalta 19:10 laputettuaan sitä ennen jokaisen auton:

60 euron lisämaksu oopperassa kävijöille.
Valvojat osaavat tulla paikalle juuri sopivasti esityksen alettua, jolloin autorivistön rahastaminen on helppoa, eikä työaika veny liian pitkälle iltaan asti.

Eihän tässä mitään väärää ole. Busseille on varattu puolet kentästä, ihan sama onko niitä paikalla vai ei. On oopperaan tulevien oma asia löytää autolleen laillinen paikka.

Tämä postaus toimikoon siis varoituksena muille. Ja ehkä Helsinki voisi harkita dynaamisempaa mallia, jossa pysäköintioikeus olisi ensisijaisesti busseille ja niiden puuttuessa henkilöautoille. Kentän pitäminen tyhjänä keskellä Helsinkiä on epätaloudellista ja hyödytöntä.

Ainakin opastuksen tulisi olla selkeämpää -- nyt moni jättää autonsa muiden jatkoksi huomaamatta ansaa, joka paikalle on viritetty.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuota ansaa tuskin on tahallaan viritetty, mutta kun sellainen on saatu aikaan, jonkun soisi korjaavan tilanteen - vähintään liikennemerkkejä pitäisi selkeyttää. Pysäköinninvalvojille homma ei tietenkään kuulu, vaan heidän tehtävänsä on vain käydä kokemassa rysät tietäen milloin on paras syöntiaika. :)

Maksullisessa pysäköinnissä tuntuu muutenkin olevan hukassa, kuinka kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan. Teoriassa parkkipaikat tulisi hinnoitella niin, että ne ovat mahdollisimman paljon käytössä, mutta sen verran on tilaa että tarvitsijalle löytyy aina vapaa paikka. Näin yhteiskunnan resursseja hyödynnetään maksimaalisesti sekä kysynnälle on tarjontaa.

Tapz kirjoitti...

Tässä näkyy hyvin se, mikä Suomessa on ongelmana. Täällä säännöillä ei ole tarkoitusta, eikä tarkoitus ole ohjata ihmisiä toimimaan oikein ja käyttämään omaa järkeään. Tarkoitus on työllistää virkamiehiä ja tuoda valtiolle rahaa. Parkkipirkot kuvaavat paikalle varmasti oopperan alkamisaikaan, koska tietävät, että silloin on paljon sakotettavaa. Jos järkeviä oltaisiin, niin paikalle tultaisiin silloin, kun parkkipaikalla on potentiaalisesti paljon busseja.

Pykälien palvominen näkyy myös ylinopeuksissa. Sillä ei ole merkitystä millainen keli on esim. keväällä, kun ollaan lähellä nopeusrajoitusten vaihtamista. Kauhistellaan vaan kun jotkut ajat jo päivän pari ennakkoon kesärajoitusten mukaisesti sään salliessa, vaikka rajoituksia ei ole vaihdettu. Pitäisi muka jaksaa odottaa. Odottaa mitä?

Jotenkin virkamiesten tapa ajtella on minulle täysin vieras. Itse yritän aina miettiä miten asiat toimisivat parhaiten ja toivoisin, että ihmisiä kannustettaisiin käyttämään omaa harkintaa. Suomessa sen sijaan opetetaan, että itse ei saa ajatella, virkamies hoitaa sen puolestasi. Ja asiat pitää tehdä pilkulleen pykälien mukaan, ei kuten ne olisi järkevintä kulloinkin tehdä. Mikähän maa olisi sellainen paikka, jossa saa käyttää omaa järkeään ja virkamiehet tekevät niin?

jeremias kirjoitti...

Ihan oikein, että oopperakävijöiltä rokotetaan vähän ylimääräistä.

Tapz kirjoitti...

Voisi olla helpompi lopettaa oopperan tukeminen verovaroin, ettei tarvitse rahaa hakea parkkisakoilla.

Hannu kirjoitti...

Kirjoituksessa blogisti sotkee kaksi asiaa. Pysäköinnin järjestelyt Helsingissä eivät todellakaan ole parhaat mahdolliset. Monessa paikassa pysäköintiä on turhaan rajoitettu ja toisaalta on monta paikkaa, jossa pysäköintiä pitäisi rajoittaa. Toisaalta pysäköintiä tai sen kieltoa käytetään apukeinona esim. läpiajoliikenteen rajoittamiseen. "Turha" läpiajoliikenne puolestaan on kokonaan toinen juttu, johon syyt ovat monet.

Mutta kokonaan toinen asia on blogistin saama maksu. Siitä blogisti saa kyllä syyttää vain itseään. Kuten valokuvista näkyy kielto on merkitty selvästi ja näkyvästi. Jos autoilija ei näe noita liikennemerkkejä tai ei tunne niiden merkitystä, olisi varmaan syytä harkita luopumista auton ajamisesta ja käyttää busseja ja takseja.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos autoilija ei näe noita liikennemerkkejä tai ei tunne niiden merkitystä, olisi varmaan syytä harkita luopumista auton ajamisesta ja käyttää busseja ja takseja."

Ollaanpas siellä tiukkana. Kuvasta kuitenkin näkyy rivi autoja, joissa kaikissa on sakko - pysäköintikiellon tulkitseminen kyseisessä paikassa näyttää siis olevan monelle vaikeaa. Kuten on tapana sanoa, se on miehessä vika, jos intin vaatteet ovat väärän kokoiset...

Pekka kirjoitti...

Ooppera on hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Ei sinne ole mitään syytä yleensäkään tulla omalla autolla ja varsinkaan valittaa jos ei tunne liikennemerkkejä.
Kun kentälle ei tule jäähallia, olisi alueen käyttötarkoitusta harkittava uudelleen. Parkkipaikkana sitä ei kannata pitää.

Hannu kirjoitti...

Tuollaista vastaavaa väärinpysäköintiä näkyy aika usein. Ei viitsitä varmistaa saako pysäköidä vai ei vaan luotetaan siihen että kun paikalla on jo useita autoja, niin pysäköinti on sallittu.

Kuten blogistin esimerkistä ilmenee, laiskuus maksaa.

Tapz kirjoitti...

Tämä vain kertoo siitä, että Suomessa säädösten pitäisi joustaa. Mutta toisin, kuin jenkkilässä täällä ei tunneta liikennemerkkejä, joissa asiat olisivat ehdollisia. Jenkeissä työmaiden nopeusrajoituksetkin on merkitty tyyliin "when workers present". Ja jos silloin hurjastelee, kun työmies paikalla, niin sakko on nelinumeroinen riippumatta tuloista. Ja jos ajaa työmiehen päälle, niin seuraukset ovat melkoiset. Kaikki tämä lukee työmaan kohdalla. Mutta Suomessa kun jokin on kielletty, niin se on sitten kielletty olosuhteista riippumatta. Sitten ihmetellään, kun ihmiset eivät ymmärrä kieltoja, eivätkä siksi niitä noudata.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ooppera on hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Ei sinne ole mitään syytä yleensäkään tulla omalla autolla ja varsinkaan valittaa jos ei tunne liikennemerkkejä.

Odotinkin jo tällaista kommenttia. Totta, itse oopperatalo on hyvin yhteyksien varrella, mutta jos sattuu asumaan esim. Tuusulassa tai Nurmijärvellä, reitin toinen pää ei ole lainkaan joukkoliikenteen varrella.

Lisäksi oopperaan on tapana pukea vähän hienompi asu päälle. Sen kanssa ei mielellään kahlaa lumessa tai räntäsateessa, eikä kuuntele perjantai-iltana joukkoliikennettä täyttävien nuorisojengien ja kaljoittelijoiden örinöitä.

jaska kirjoitti...

Jos säännön tarkoitus olisi jättää busseille tarpeeksi tilaa ja asia olisi oikeasti ongelma, niin pysäköinnin valvojien pitäisi tulla paikalle vähän ennen oopperan alkua opastamaan autoilijoita. Busseille on selvästi jätetty liikaa tilaa ainakin oopperan aikaan ja pysäköinninvalvonta käyttää sitä härskisti hyväkseen. Ei sakotus pitäisi olla mikään itsetarkoitus, vaan vain yksi keino ohjata ihmiset toimimaan, jos muut keinot ei sovellu.

William Gallop kirjoitti...

Onneksi löysin kartan Helsingin ilmaisista parkkipaikoista, kuten olympiastadionin pohjoispuolella oleva kadunpätkä, jota tosin jotkut näyttää käyttävän kuukausien pitkäaikaisparkleeraukseen, sakkolapusta päätellen. Niin ja siellä on jokin remontti käynnissä ja paikkoja käyttökiellossa. No jätin autoni parin työntekijän autojen taakse ja hain sen pois iltasella. Eikä lappua ikkunassa.

Anonyymi kirjoitti...

Pysäköinninvalvojat saa sakoista provikkaa, että sikäli en ihmettele, miksi on se henkilökohtainen motivaatio sakottaa herkästi :)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jep, tulospalkkaus saa ihmeitä aikaan.

Mm. sen, että ulkoistetun valvonnan tarkastajat tulevat paikalle jo aikaisin aamulla ja valvonnasta kertova kylttikin saattaa olla tahallisesti huonossa paikassa.

Unknown kirjoitti...

Mielestäni tuo parkkipaikka vai busseille on myös väärin merkitty. Sininen P ja alla bussin lisäkilpi. Tämä tulisi merkitä siten, että olisi pysäköinti kieltomerkki, jonka alla lisäkilpi "sallittu busseille". Lisäkilpi ei tulisi olla koskaan rajoittava, vaan salliva.

Anna kirjoitti...

Tarkka saa olla mitä pysäköintiin tulee. Itselläni myös on muutaman kerran lappu löytynyt ikkunasta. Ilmeisesti jos auto on pysäköity väärin, voi joku myös soittaa hinauspalveluun jotta hakee sen pois tai ainakin siirtää. Ainakin silloin jos auto on parkissa pidempäänkin.

saga kirjoitti...

Täytyy itsekin kiinnittää varmasti enemmän huomiota jatkossa. Ei olisi kiva, jos tulisi hinaus paikalle. Siinä onkin sitten auton löytäminen edessä. Meillä on kylässä osa paikoista melko hassusti merkitty, tuurilla lähinnä menty.