keskiviikko 4. marraskuuta 2015

KRP kehottaa varovaisuuteen Onecoinissa

Puolen vuoden tutkimusten jälkeen KRP päätyi samaan lopputulokseen kuin minä keväällä: Onecoinin tuotto-odotukset ovat epärealistisia, mutta niin kauan kuin rahojaan Bulgariaan lähettävät ovat itse tyytyväisiä, varsinaista rikosta ei voi osoittaa tapahtuneen. Ratkaiseva hetki koittaa silloin, kun valuutan arvo alkaa määräytyä vapaasti.

Tällä hetkellä asiaa voi tutkia vain paikan päällä Bulgariassa. Vain siellä poliisi voi tarkistaa, onko supertietokoneita, lohkoketjua tai virtuaalikolikoita oikeasti olemassa, vai onko kaikki kirjaimellisesti virtuaalista.

Onecoin lupaa valuuttaa hyväksyvien verkkokauppojen (peräti 50 000) avautuvan, kun 30 % kolikoista on louhittu. Kun 50 % raja ylittyy, kuka tahansa voi ostaa Onecoin-kolikoita yhtiön omasta pörssistä ja vaihtaa niitä vapaasti. Viimeinen raja on 70 % kohdalla: silloin lähdekoodi vapautetaan ja kuka tahansa voi louhia loput kolikot itse.

Vielä vuoden alussa valuutan luvattiin avautuvan kuluvan vuoden loppuun mennessä ja maaliskuussa maajohtaja Vuorinen kertoi viimeisen rajan olevan 80 % kohdalla. Näin keskeisten rajojen muuttuminen herättää ihmetystä, mutta on tässä kuviossa suurempiakin hämmästelyn aiheita.

Tiedot yhtiön viralliselta sivulta.
Louhinta aloitettiin Hongkongissa 20.1.2015 ja nyt 4.11.2015 Onecoin.eu-sivu näyttää kolikkoja louhitun 392 740 000 kappaletta eli 18,7 %. Vuorokaudessa on syntynyt keskimäärin 1 363 500 kolikkoa, joten 30 % raja saavutetaan 26.4.2016, 50 % raja 28.2.2017 ja 70 % raja 2.1.2018.

KRP:n tiedotteen mukaan sitä, onko rikosta tapahtunut, voidaan luotettavasti arvioida vasta lähdekoodin julkistamisen jälkeen, minkä KRP arvioi tapahtuvan aikaisintaan vuoden 2016 syksyllä. Edellä oleva laskelma sijoittaa ajan vasta vuoden 2018 alkupuolelle.

Nähdäkseni tärkein rajapyykki on vapaa vaihdettavuus, jonka pitäisi toteutua helmikuussa 2017. Silloin nähdään, onko valuutalla oikeasti arvoa. Myös 50 000 kauppapaikan avautuminen huhtikuussa 2016 on kiinnostava hetki.

KRP:n käsityksen mukaan lupaukset ylisuurista tuotto-odotuksista eivät ole realistisia, sanotaan tiedotteessa. Koulutusmateriaalissa ennakoidaan valuutan arvon nousevan jopa 100 dollariin. Maajohtaja itse neuvoo sijoittamaan vain sen, minkä voi "hymyillen hävitä". Saamani palautteen perusteella moni on sijoittanut huomattavasti enemmän.

Vaikka Vuorisen omalla sivulla mainitaan riskistä, muut verkostoijat eivät ole yhtä kainoja. Esimerkiksi SaunaSeppo kysyy suoraan Oletko kiinnostunut sijoittamaan varmasti, turvallisesti ja tuottavasti?

Onecoinissa on lukuisia katteettomia lupauksia ja väittämiä, joita olen käsitellyt aiemmissa kirjoituksissa. Tällä kertaa jätän pohdittavaksi vain yhden: kolikoita luodaan 2,1 miljardia ja niiden "arvo" on tällä hetkellä 2,68 dollaria, mikä antaisi markkina-arvoksi 5,6 miljardia dollaria. Tällainen summa jostain, mitä kukaan ei ole nähnyt.

Perus skenaario 50 euroa, optimistinen skenaario 100 euroa.
Jos yhden kolikon arvo nousisi 100 dollariin, koko himmelin markkina-arvoksi tulisi 210 miljardia dollaria, mikä on noin puolet Googlen markkina-arvosta ja neljä kertaa Suomen valtion budjetti. Uskoisitko, että tämä toteutuu salaperäisen bulgarialaisen yhtiön koneella?

Itse en usko, en lähimainkaan. Tiedotteesta päätellen ei usko myöskään KRP.

Jokainen tehköön omat valintansa.

67 kommenttia:

Raataja kirjoitti...

"Tällä hetkellä asiaa voi tutkia vain paikan päällä Bulgariassa. Vain siellä poliisi voi tarkistaa, onko supertietokoneita, lohkoketjua tai virtuaalikolikoita oikeasti olemassa, vai onko kaikki kirjaimellisesti virtuaalista."

Tämä lienee syynä siihen, ettei Onecoinia myydä Bulgariassa.
http://m.capital.bg/biznes/finansi/2015/09/04/2603737_nashata_ideia_beshe_onecoin_da_stane_kato_facebook/

"What is the business of OneCoin in Bulgaria?

It is very important from the outset to know the following: OneCoin not open for Bulgarian market as part of our operations here and I want to have no conflict of interests."


Muuten jokainen meistä kyllä tietää, että Onecoinin loppu on jo häämöttämässä. Edes tunkit eivät ole niin tyhmiä, etteivät he yrittäisi saada omiaan pois ja 3vko-kuukauden mittainen väli maksupyynnöstä maksuun alkuperäisestä viikosta tarkoittaa vain sitä, että rahat ovat loppumassa ja tuo tulee vain venymään ennen romahdusta.

Samasta asiasta kielii se että facebookin sivuilla coineja myydään jo 0,6e/kpl muille tunkeille, eikä kukaan silti suostu ostamaan

Anonyymi kirjoitti...

"Louhinta aloitettiin Hongkongissa 20.1.2015 ja nyt 4.11.2015 Onecoin.eu-sivu näyttää kolikkoja louhitun 392 740 000 kappaletta eli 18,7 %. Vuorokaudessa on syntynyt keskimäärin 1 363 500 kolikkoa, joten 30 % raja saavutetaan 26.4.2016, 50 % raja 28.2.2017 ja 70 % raja 2.1.2018."

Oletko Petteri ottanut huomioon, että louhinta vaikeutuu ja pitkittyy...

Anonyymi kirjoitti...


Onko tuo KRP tiedotteessa mainittu asiantuntija Petteri Järvinen?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Louhinta vaikeutuu ja pitkittyy, jos Ruja niin haluaa. Mitään teknistä syytä siihen ei ole, koska omassa valuutassa kaikki kolikot voisi luoda samantien.

Bitcoinissa valuutan syntyä hidastetaan keinotekoisesti portaissa niin, että vuonna 2040 kolikoista on syntymättä enää promille. En ole nähnyt mainintaa Onecoinin vastaavasta mekanismista. Päinvastoin, maajohtaja Vuorinen on sähköpostilla vahvistanut arvioni 30 % ja 50 % määrien ajankohdista.

Tähän asti kolikkojen syntyvauhti on ollut vakio, esim. 1.6.2015 oli luotuna 173,1 miljoonaa kolikkoa.

Olisi aika yllätys jäsenille, jos Onecoin ilmoittaisi louhintavauhdin hidastuvan ja siten kauppojen sekä valuutan vapaan vaihdettavuuden siirtyvän muutamalla vuodella eteenpäin. Mutta onhan sekin mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Jotain juttua vaikeutumisesta löytyy täältä:

http://files.onecoin-finland.webnode.fi/200000039-9e06e9f008/Info%20OceCoin%20Eng.pdf

Näköjään sekin toimii starttipakettien myynnissä, että louhinta vaikeutuu -> tarvitaan lisää tokeneita -> osta kalliimpi starttipaketti.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei näistä Onecoin-jutuista ota kukaan selvää...

"Currently the difficulty of mining (extraction ratio) of OneCoinsis 12:1, but that is going to raise according to the mining which is getting harder and harder and this is going to raise the value of OneCoin. When there has been mined about 200 million OneCoins the difficulty of mining is going to raise again."

Tämän perusteella louhinnan pitäisi hidastua 200 miljoonan kolikon jälkeen, eli joskus kesäkuussa, mutta web-sivun laskurin mukaan näin ei ole käynyt. Kolikkoja on syntynyt koko ajan tasaisella 1,3 milj./vrk vauhdilla.

Difficulty voi jatkossa olla tekosyy, jolla yhtiö pystyy lykkäämään tärkeitä päivämääriä tulevaisuuteen. Ne onkin sopivasti ilmoitettu prosentteina, ei kiinteinä päivämäärinä.

Sinänsä termi difficulty on harhaanjohtava, koska Bitcoinissa sitä vaikeutetaan keinotekoisesti jotta louhinta ei etenisi liian nopeasti. Mitä useampia louhijoita, sitä korkeammaksi difficulty nousee. Onecoinissa louhijana on yhtiö itse, joten mitään difficultyä ei tarvita. No, ketäpä tällaiset yksityiskohdat kiinnostavat.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Vielä em. dokumentista:

"Other offices are located in Gibraltar, Dubai, HonKong, Thailand, Vietnam, Philippines and Helsinki will be opened in autumn 2015."

Onecoinin piti avata koulutuskeskus Helsinkiin jo keväällä, mutta suunnitelma meni jäihin KRP:n alettua tutkia asiaa. Nyt kun tutkinta on lopetettu, lienee vain ajan kysymys milloin koulutuskeskus avautuu? Sitä odotellessa...

Anonyymi kirjoitti...

KRP:n tiedote ei tainnut olla sellainen lottovoitto jota onecoinistit odottivat. Rivien välistä luettuna siinä sanotaan että homma haisee mutta todisteita ei vielä ole.

No, kukin tyylillään. Vastaavaa kävi Wincapitassa. Viranomaiset varoittelivat mutta rahaa virtasi sisään. Sen jälkeen alkoi itku ja hammastenkiristys siitä etteivät viranomaiset sulkeneet epäilyttävää toimintaa.

Kertoisiko joku minulle miten Onecoin kuvittelee tulevansa kryptovaluutaksi kun sen vaihtamisessa euroiksi on tiukka rajoitus ja sen arvo ei ole vapaasti määritelty? Edes yhtiö itse ei laske kolikkoa sen pörssiarvon mukaiseksi, vaan vaihtokurssi lahjakortteja ostaessa on 1 euro = 1 Onecoin. Mikä on Onecoinin oikea arvo? "Pörssi" ei kerro vaihtolukuja, nyt ei tiedetä ostaako yhtiö itse kolikot takaisin vai onko siellä ostajina oikeita yksityishenkilöitä.

Se että joku kelpuuttaisi Onecoinin vastineeksi myymästään tavarasta vaatii vähintään myyntirajoitusten poistamisen ja eurojen tilityksen tapahtuvan yhden-kahden pankkipäivän sisään. Tällä hetkellä on järjetöntä myydä tavaraa jos siitä saa vastineeksi Onecoineja.

Ja mitä tuli pankin vaihtoon, joko maksut yhtiölle menevät uuteen pankkiin ja uudelle tilille? Onko IBAN sen Hermespankin mitä maajohtaja mainosti. Ihan vain vinkkinä, pankin vaihto käy mille tahansa yritykselle hyvin nopeasti, ei se ole mikään kuukausien operaatio.

artsi kirjoitti...

KRP:n tiedotteesta paistaa ilmiselvästi se, että OneCoin näyttää ja kuulostaa heidänkin mielestään huijaukselta, mutta lakitekniset seikat estävät nyt tutkinnan.

Sitä tosin en ymmärrä, kuinka muualta kopioidun koulutusmateriaalin myyminen voi olla laillista, tai ei edes anna aihetta tutkintaan. Luulisi tuon olevan vähintään tekijänoikeusrikos. Vai pitäisikö tuosta jonkun sitten tehdä rikosilmotus.

Anonyymi kirjoitti...


Petteri ei näköjään vielä vastannut kysymykseen, että onko KRP:n tiedotteessa mainittu asiantuntija Petteri Järvinen???

Anonyymi kirjoitti...

"Onko tuo KRP tiedotteessa mainittu asiantuntija Petteri Järvinen?"

Taitaa olla. Siinä oikeen varsinainen asiantuntija. Ei vaan tiedä asiasta mitään.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Luulisi tuon olevan vähintään tekijänoikeusrikos.

Kopiointi ja myynti tapahtuu Bulgariasta käsin. Onecoinilla ei ole organisaatiota tai henkilökuntaa Suomessa, joten tutkinta pitäisi tehdä Bulgariassa.

onko KRP:n tiedotteessa mainittu asiantuntija Petteri Järvinen

Anonyymin on paha kysellä muiden nimistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mä sulle Petteri hattua nostan kun tuot tätä onecoin huijausta julkisuuteen. Hyvä että joku tekee niin.

Ei ne ihmiset jotka tähän "sijoittaa" taida olla niitä penaalin terävämpiä kyniä.

Anonyymi kirjoitti...

Mysteerin luomisen, kysymysten ilmoille heittelemisen, peloittelun ja uhkailun kauttahan suurin osa suomalaisista kusaisee housuunsa ja tätä meidän "puolueettomat virkamiestahotkin" nimenomaan haluavat. Vanha kikkakolmonen tuo virkavalllankin harrastama touhu eli ei mitään uutta auringon alla. Se kuuluisa pelonhenki on todella vallitseva suomalaisten keskuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Mysteerin luomisen, kysymysten ilmoille heittelemisen, peloittelun...

Entäpä jos niihin heiteltyihin kysymyksiin yrittäisi vastata? Edes yhteen? Ja vastaukseksi ei lasketa "äly hoi älä jätä" tyylistä kommentointi tai epämääräisiä salaliittoteorioita :-)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Se kuuluisa pelonhenki on todella vallitseva suomalaisten keskuudessa.

Niin on myös ahneus ja toivo helposta rikastumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, nyrkit savessa täällä Suomessa täytyy bisnestä tehdä ja isoista velanottajista tykätään tässä maassa kovastikin.

Anonyymi kirjoitti...

FIAT raha on pelkkää velkarahaa ja sitähän meidän haluttaisiin käyttävän eli ottavan velkaa mahdollisimman paljon. Meille ihmisille uskotellaan, että tarvitsemme enemmän (ostot ja hankinnat) kuin pystymme tuottamaan rahaa itsellemme ja perheellemme ja sitten meidän tuotantoa/tuottavuutta hillitään veroilla ja muilla tuottavuutta rajoittavilla keinoilla. Esim. raju progressiivinen verotus on huippu esimerkki tuottavuuden rajoittamisesta eli meidän oma valtiokin kannustaa sillä tavoin ihmisiä "ei todelliseen tuottavuuteen".

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus tuo edellinen, kiitos siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko Petteri ajatellut jos tämä sinun "mustamaalaus" onkin täysin virheellistä.

Moni ihminen jättää ostamatta Onecoineja skeptisyytesi perustella, käytännössä "menettävät" mahdolliset sijoitus voitot.
Nämä mahdolliset "onecoinrikkaat" todennäköisesti käyttäisivät rahojaan Suomessa ja sitä myöden vaurastumisesta hyötyisi moni muukin ihminen.

Ostovoima = lisää työvoimaa.. Esimerkki: Teppo sijoittaa 5000e Onecoiniin, lupaukset toteutuisivat ja vuonna 2020 Tepon sijoitus olisi esim. 500 000e. Teppo Rakennuttaa talon, talonrakentajat saavat työtä ja verottajakin oman siivunsa monesta eri osasta.

Itse näen hyvinkin todennäköiseltä vaikuttavan hyödyn, paljon suurempana kuin haitan 5000e menettämisestä. Toki nyt oletetan että Teppo ei laita lastensa ruokarahoja kiinni OneCoiniin, vaan jättää mahdollisen perheensä etelänmatkan väliin tulevana talvena.

Mitä kommentoit sitten kun Teppo kirjoittaa sinulle "kiitosviestin" mahdollisuudesta jonka jätti käytämättä...? Saattaa viestejä tulla myös Matilta ja Maijaltakin...

Mainitset eräässä kommentissa kuinka mielestäsi suomalaisissa vallitsee "ahneus ja toivo helposta rikastumisesta." Mielestäni tässä osassa kansalaisia vallitsee avoinmieli, mahdollisuuksiin ja ihmisten tekemiseen uskominen.

Myynnin ammattilaisena olen sitä mieltä ja usein työssäni myös sen todennut, että suomalaisissa on joukko ihmisiä joiden elämää hallitsee suuri skeptisyys, pessimismi sekä negatiivisuuden kautta asioihin suhtautuminen.

Blogiasi luettuani olen sitä mieltä että edustat tämän "pihapoliisi lauman" nuolenkärkeä!!

Jos olet oikeasssa ikiaikaisen härmäläisen skeptisyytesi sekä toistaiseksi vielä mustamaalaukseksi luokittelemani Blogisi kanssa. LUPAAN että tulevana Onecoin sijoittajana tulen 2-4 vuoden kuluttua kirjoittamaan tänne suuret kiitokset sinulle että säästit monien ihmisten "lomakassan".

MUTTA jos olet väärässä niin LUPAAN että sijoitan osan Onecoineistani aukeaman kokoiseen palstaan helsingin sanomissa jossa käsittelen tätä blogiasi, sekä sitä kuinka paljon haaveita ja asioita ihmisiltä jäi toteutumatta sinunkaltaisen jarrumiehen toimesta.

Skeptistä loppuvuotta ja antoisia mustamaalaushetkiä vuodelle 2016 Petteri.

Nimim. Ponzitiivari

Yoakim kirjoitti...

Jos itseään "myynnin ammattilaiseksi" tituleeraava on noin pihalla, niin Rujan antama ponzikoulutus tulee varmasti tarpeeseen.

Anonyymi kirjoitti...

tulevana Onecoin sijoittajana

Taidat olla feikki. Vaikka Onecoin ei olisi huijaus, on hullun hommaa sijoittaa 1000-kertaisesti ylihinnoiteltuihin kolikoihin. Samalla rahalla saisi suhteellisesti saman määrän vaikka Bitcoineja.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Oletko Petteri ajatellut jos tämä sinun "mustamaalaus" onkin täysin virheellistä.

Olen ajatellut. Siksi olen pyrkinyt esittämään vain faktoja ja erottamaan ne lupauksista. Faktat luettuaan jokainen voi itse tehdä johtopäätökset. Jos silti haluaa sijoittaa, se on jokaisen oma valinta.

Esimerkki: Teppo sijoittaa 5000e Onecoiniin, lupaukset toteutuisivat ja vuonna 2020 Tepon sijoitus olisi esim. 500 000e.

Uskotko myynnin ammattilaisena, että joukko ihmisiä voi 100-kertaistaa rahansa muutamassa vuodessa tekemättä itse mitään? Pidän paljon todennäköisempänä, että 5000 euroa häviää Bulgariaan ja on pikemminkin poissa Suomen kansantaloudesta kuin tukemassa sitä.

MUTTA jos olet väärässä niin LUPAAN että sijoitan osan Onecoineistani aukeaman kokoiseen palstaan helsingin sanomissa jossa käsittelen tätä blogiasi, sekä sitä kuinka paljon haaveita ja asioita ihmisiltä jäi toteutumatta sinunkaltaisen jarrumiehen toimesta.

Fair enough. Sen riskin joudun ottamaan esiintyessäni omalla nimelläni. Sinulla tätä riskiä ei ole, kun esiinnyt nimettömänä.

Matti Rissanen kirjoitti...

Täällä Aurinkorannikollakin vieraili OneCoinin Suomen maajohtaja markkinointikeikalla. Ja paikallinen suomilehti julkaisi "mainoksen" sivuillaan ilman kritiikkiä. Eipä muuten ollut toimittajan nimeäkään.

Näköislehti löytyy http://www.lehtiluukku.fi/lehti/kaupunkilehti-fuengirolafi
sivu 22

“On kansantalouden kannalta tehotonta antaa tyhmien pitää rahansa, ne pitää yleisen hyvän ja elinkeinoelämän toimivuuden vuoksi ottaa pois parempaan käyttöön. Sitähän osaltaan verotuskin tarkoittaa.”

Anonyymi kirjoitti...

tällähän sen valtion velankin voi sitten kuitata helposti :D kyllä nää coinistit elää sellasessa hurmiossa että huh huh!

Petteri Järvinen kirjoitti...

Fuengirola.fi:n mukaan "Esimerkiksi minulla on OneCoin Mastercard-kortti, joka toimii maksuvälineenä, ja voin käyttää OneCoineja kaikissa niissä kauppapaikoissa, joissa maksukortti käy, Vuorinen esittelee kryptovaluutan käyttöä".

Jos tämä pitää paikkansa, kyseessä on ensimmäinen kerta kun OneCoin oikeasti toimisi jossain. Onko jollain oikeasti tällainen kortti?

Yoakim kirjoitti...

Prepaid-Card:
http://www.onecoinnorway.com/index.php?p=1_42_How-apply-for-OneCoin-MasterCard

Anonyymi kirjoitti...

Eikös joku / jotkut 100x ehkä jopa 1000x kertaisti omaisuutensa ostaessaan bitcoinia ? Silloin kun niitä muutamilla senteillä sai ... eikö oo Järvinen helppoa ..

Anonyymi kirjoitti...

Uskotko myynnin ammattilaisena, että joukko ihmisiä voi 100-kertaistaa rahansa muutamassa vuodessa tekemättä itse mitään? Pidän paljon todennäköisempänä, että 5000 euroa häviää Bulgariaan ja on pikemminkin poissa Suomen kansantaloudesta kuin tukemassa sitä..... kuinka kävi Bitcoinin syntyessä ? Paljonko oli kertaistus ? Tekemättä mitään ? Tai piti hommata kolikoita ja hyvä nojatuoli ja katsella käppyröitä.. ja lukia paska foorumia missä huudettiin bitcoin pyramidista. Ja missä tietokirjalijat jauhoivat paskaa pyramideistä.. Mites nyt ?kuinka bitcoinia alussa ostaneet ? Varmaan nauravat paskaista naurua bahama saarilla... tokikin arvo on vähän laskenut,mutta silti nauru kuuluu murolaisille yms... Uusi kolikko sama setti.

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin toimii itse euroilla.
Vastaanottaa maksut euroina, maksaa verkostopalkkiot 60% euroina, ostaa jäsenten myymät kolikot euroilla, ja tärkeintä, maksaa tämän kaiken sitten ulos, euroina.
Joko pankkisiirtona, tai mastercard debit cardilla onecoin logolla, mutta jokatapauksessa, lähtövaluutta wallet onepayssa on euroina.

Totuus tulee ilmi kun kauppa vapautuu onecoinille ja verkoston jäsenet pääsevät vapaasti yrittämään kotiuttaa sijoittamiaan rahojaan. Ei tarvitse olla insinööri laskeakseen, mitä tapahtuu onecoinin arvolle. Toisaalta, Ruja ei tuota tee, eli emme tule näkemään sitäkään.

Petteri Järvinen kirjoitti...

kuinka kävi Bitcoinin syntyessä ? Paljonko oli kertaistus ? Tekemättä mitään ? Tai piti hommata kolikoita ja hyvä nojatuoli ja katsella käppyröitä... Uusi kolikko sama setti.

Joku voittaa lotossakin parilla eurolla miljoonan tekemättä mitään. Hyvällä onnella voi tulla miljonääriksi.

Bitcoinin kurssinousu tuli täytenä yllätyksenä -- se oli kuin lottovoitto muutamalle harvalle. Onecoinissa rakennetaan nousuautomaattia tietoisesti ja lupauksilla. Sellainen on looginen mahdottomuus. KRP on tiedotteessaan samaa mieltä.

Onecoin-kirjoitusten kieliasu osoittaa, millaisiin ihmisiin tämä vedätys uppoaa ja ketkä siihen eniten uskovat.

Anonyymi kirjoitti...

Ja KRP:n kirjoitus ja kieliasu se vasta uppoaakin peruspelkureihin ja köyhyyden perusteellisesti riivaamiin suomalaisiin:). Siitä huolimatta erittäin hyvää isänpäivää kaikille rohkeille sekä pelkureille.

Anonyymi kirjoitti...

kuinka kävi Bitcoinin syntyessä ? Paljonko oli kertaistus ?

Miksi et itse aikoinaan sijoittanut Bitcoiniin, mutta osaat nyt 7 vuotta myöhässä kertoa kuinka hyvä sijoitus se oli?

kuinka bitcoinia alussa ostaneet ? Varmaan nauravat paskaista naurua bahama saarilla...

Sinä taas sijoitat huijaukseen, et tiedä kryptovaluutoista mitään, etkä tiedä mitä bitcoinia alussa ostaneet tekevät nyt, ja kuvittelet itsesi Bahamalle.

Jukka kirjoitti...

"Moni ihminen jättää ostamatta Onecoineja skeptisyytesi perustella, käytännössä "menettävät" mahdolliset sijoitus voitot."

Koska minä en lottoa, käytännössä menetän siis joka viikko monta miljoonaa euroa. Voihan tätä asiaa näinkin erikoisesta vinkkelistä ajatella.

Jukka kirjoitti...

Sitäpaitsi ei kai kyse ole toiminnan voitollisuudesta vaan eettisyydestä. Ei kai blogin pitäjä ole missään vaiheessa sanonut etteikö tällä voisi tienata. Itse asiassa muutamat riittävän ajoissa mukaan tulleet henkilöt tienaavat aivan varmasti, mikä on täysin normaalia tällaisessa liiketoiminnassa. Myös pankkiryöstöjä tekemällä voi tienata ja käytännössä kun ei tee pankkiryöstöä niin "menettää" mahdollisen voiton. Kyse on siitä voiko huijaamalla tai varastamalla saatua omaisuutta rehellisesti sanoa omakseen eli kestääkö ansaintalogiikka eettisen tarkastelun. Onecoinin yläpään puuhamiehet kyllä "tienaavat" varsin sievoisen summan.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on etiikalle hieman väärä määritys. Etiikka on oikeasti henkilökohtaista rehellisyyttä ja sitä kautta henkilökohtaista eheyttä. Mitä se tarkoittaa Onecoin konseptin suhteen? Sitä, että minä kerron henkilölle Onecoin konseptista tietämäni asiat rehellisesti ja avoimesti. Kerron myös ne asiat joista en todellakaan voi luvata hänelle konseptissa yhtään mitään eli asiat joiden toteutuminen tai ei toteutuminen tullaan näkemään jatkossa. Sitä on henkilökohtainen eettisyys ja rehellisyys. Eli Onecoin konseptissa on asioita joita voi luvata tapahtuviksi kun tekee/tapahtuu tietyt asiat ja on myös asioita joita ei voi luvata 100%:lla varmuudella tapahtuviksi. Onecoin konseptihan etenee ja kehittyy "askel askeleelta" tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Vuorinen sanoo:
"Esimerkiksi minulla on OneCoin Mastercard-kortti, joka toimii maksuvälineenä, ja voin käyttää OneCoineja kaikissa niissä kauppapaikoissa, joissa maksukortti käy, Vuorinen esittelee kryptovaluutan käyttöä". (Fuengirola.fi)

Onecoin Norway How apply for OnecCoin Mastercard sanoo:

"Please note that your card can only be loaded with EURO."

Eli OneCoin Mastercardilla, sikäli kuin sellaisia on olemassa, ei ole mitään tekemistä Onecoinien kanssa (paitsi ehkä logo kortissa). Joka tällaisen kortin haluaa, joutuu pulittamaan ihan oikeita euroja ja vielä etukäteen.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Jälleen uusi, entistä kalliimpi "koulutuspaketti": Festival, vain 18 800 euroa. https://www.onecoin.eu/

Kohta loppuvat nimet kesken. Olisiko seuraava Heaven tai TheEnd?

Anonyymi kirjoitti...

Kukas nyt valvoo louhimista kun Sember Fortis sano sopimuksensa irti

lähde: http://imagizer.imageshack.us/a/img908/1329/e1r5zC.jpg


Anonyymi kirjoitti...

Onecoin on mahdollisuus www.youtube.com/watch?v=x8fWcnYx3FU

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin prepaid mastercard
https://onecoin.mycardplace.com/cholder/

Anonyymi kirjoitti...

Onecoin prepaid mastercardit myöntää North International Bank joka sijaitsee Antigua ja Barbuda saarivaltiossa. Kylläpäs kuullostaa luotettavalta.... Valuutaksi joka valloittaa maailman.

Matti Rissanen kirjoitti...

Kuinkas olisi yksi Nobel OneCoinin kehittäjälle? =)

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/bitcoinin-keksijalle-ehdotetaan-nobel-palkintoa-asiassa-on-vain-yksi-iso-ongelma-6064111

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Onecoinin festivaalipakettihan on täysin vastikkeetonta pyramidimyyntiä, kuten tuollakin ihmetellään:
http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-increase-initial-investment-to-e18800-eur/

Anonyymi kirjoitti...

The Master of Universe... Ben "Benkku" Zmith:)

Anonyymi kirjoitti...

Hauska ja koominen asia, kun ensimmäisen kerran historiassa on ehdotettavana Nobel-palkinnon saajaksi keksijätahoa joka toimii täysin "Vaeltavanaaveen" tavoin. Sitä keksijätahoahan voisi yrittää paljastaa sellaisella kuuluisalla lastenleikillä polttaa, polttaa, lämpenee, lämpenee, polttaa... :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan oikeasti Onecoin-ihmiset uskotteko te tähän touhuun. Nämä www.onecoin.eu sivutkin ovat täysin sekaisin suomea ja englantia. Eikö tässä ole kysymys sen tason bisneksestä, että voisi sivut tarkistaa, eikä luottaa Googlen kääntäjään.

Jo heti alussa sanotaan: Liittynyt jo Tulla jäseneksi. Noin se taitaa googlella kääntyä.

Anonyymi kirjoitti...

Hankihan sinäkin itsellesi elämä:)

Anonyymi kirjoitti...

No nyt on sit hankittu:)

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tämä "keskustelu" ole jo muutaman kerran käyty aikaisemmin?

Anonyymi kirjoitti...

Joo, turhahan täällä sontatunkiolla on lätistä täyttä paskaa!

SB kirjoitti...

Mitäs tämä nyt on....
OneCoinCloud: Your private cloud storage for the most important things in your life. The most secure place for the business storage.

Lisää s***aa tulee tuutista vaikka vanhojakaan lupauksia ei ole pidetty valuutan, korttien, koulutuskeskuksien yms. kanssa.

Kuka nyt on niin tyhmä, että tuonne bulgariaan laittais mitään omia tiedostojaan saati rahojaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mistä Sebastian Mäki keksit sitten, että tiedostoja säilytetään Bulgariassa? Ja jenkkitahojen (maailman vainoharhaisinta ja hulluinta porukkaa jenkkilän pyörittäjät) tiedostojen säilytyskö se sitten olisi turvallinen, salli meidän nauraa! OneCoin mastercard kortti toimii luvatulla tavalla, valuutan louhiminen edistyy hyvää vauhtia. Koulutuskeskus tänne super pölhölään, kannattaiskohan...:).

SB kirjoitti...

Anonyymi Anonyymi sanoi...
Ja mistä Sebastian Mäki keksit sitten, että tiedostoja säilytetään Bulgariassa?


Mitä se Aki Salonen siellä ulisee. Minä en ole väittänytkään, että ne olisi Bulgariassa. Prepaid-mastercard kuvastaa hyvin millä pohjalla koko toiminta on.

Anonyymi kirjoitti...

Ruja Ignatova taitaa ymmärtää pikkuisen paljon enemmän pankkisektorinkin asioista kuin sinä noviisina ja pahasti ohi meni arvauksesi:)

Anonyymi kirjoitti...

Muutama kaveri on lyönyt tähän haluatko miljonääriksi nettisivuun pienen omaisuuden kiinni, jos näille koittaa puhua järkeä nii vastaus on samantien haista paska. Suunnittelevat vain mitä kaikkea ostavat kun ovat miljonäärejä, näin pahasti ihmiset voi vielä aivopestä 2015 vuonna. Kävin itsekin yhdessä hurmos kokouksessa katsomassa mikä juttu. Myyjät jotka näitä kokouksia pitävät osaavat oikeasti myydä ajatuksen ihmisten päähän helposta rahasta, joten en yhtään ihmettele että ihmiset jotka vihaavat töissä käymistä, lyövät kaikki rahansa kiinni. Petteriä arvostan suuresti että jatkat faktoista puhumista vaikka nämä onecoin tunkit täälä huutelevatkin!

hdmi kirjoitti...

Mitäs mieltä Petteri tästä olet?

http://www.bitwalking.com/

Petteri Järvinen kirjoitti...

"A NEW GLOBAL CURRENCY
With Bitwalking you simply generate money by walking."

Rahaa kävelemällä - hieno juttu, tätä täytyy testata!

Yoakim kirjoitti...

Tuo Bitwalking on kuuma juttu. Olen kuullut, että Kiinassa on kokonaisia tehdashalleja, jotka on värvätty täyteen juoksumatoilla käveleviä "walkereita". Tämä ns. "Walking Tread" on tehnyt jo monta miljonääriä. Ens vuonna olis tarkoitus avata 50.000-100.000 kauppapaikkaa, joissa on myös juoksumatot. Näin asiakas voi tarvittaessa "kävellä" ostokset ilmaisena kassiin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Heh!

BBC:n juttu Bitwalkingista: http://www.bbc.com/news/technology-34872563. Kävelemällä voi siis parantaa paitsi terveyttä, myös omaa taloutta. Ei puutu kuin se Mastercard...

hdmi kirjoitti...

"Olen kuullut, että Kiinassa on kokonaisia tehdashalleja, jotka on värvätty täyteen juoksumatoilla käveleviä "walkereita"."

Kilometritehdas :)

Anonyymi kirjoitti...

Karavaani kulkee koirat haukkuu!! Rokki raikkaa ja homma rokkaa!! Ja onecoin tunkki vaan hymyilee!! :D suosittelen tää on hauskaa hommaa ja teette tästä vielä hauskempaahauskempaa ����

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijjaa

""Jos yhden kolikon arvo nousisi 100 dollariin, koko himmelin markkina-arvoksi tulisi 210 miljardia dollaria, mikä on noin puolet Googlen markkina-arvosta ja neljä kertaa Suomen valtion budjetti. Uskoisitko, että tämä toteutuu salaperäisen bulgarialaisen yhtiön koneella? ""

On täysin absurdia vertailla tällaisen tuotteen arvoa googlen markkina-arvoon. Laskeppa huvikses mitä se tarkoittais, jos tämä pyörittäis vain 1% mailman BKT:sta.??
ottaen huomioon että 50% makaisi sijoittajien tilillä ja loput kolikot olis kierrossa.

Sillä ei ole väliä vaikka kolikko pyöris mun läppärillä tällä hetkellä. Se missä tää tapahtuu on ihmiset sun ympärillä 194 maassa. Käyttäjäpohjan ja käytettävyyden kautta se lopullinen arvo muodostuu.

Pieni mystisyyden verho tässä vielä piilee käytettävyyden suhteen. Itse uskon että 100€ ennusteet on lyöty hyvin nopeasti, mikäli käytettävyys saadaan oikealle tasolle ja sen jälkeen paukkuu tonnit.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Hohhoijjaa tosiaan.

Yhden yrityksen oma raha pyörittäisi prosenttia maailman BKT:stä? Se olisi tuplasti enemmän kuin mitä on Suomen valtion osuus.

Ruja omistaa 98 prosenttia Onecoinin yhtiöstä. Hänestä tulisi kertaheitolla tärkeämpi ja rikkaampi kuin Bill Gatesista tai Warren Buffetista.

Paljon ennen kuin Onecoinin arvo nousee lähellekään satasta yhtiöstä tulee kaikkien hakkerien ja nettirosvojen ykkösmaali. Miten luulet Rujan tietoturvan kestävän? Entä miten halukkaita luulet ihmisten olevan käyttämään valuuttaa, jolla tehtyjen kauppojen kaikki tiedot ovat samaisen yhtiön tietokoneella -- ja jos lohkoketju todellakin avataan (mitä pidän teoreettisena mahdottomuutena), samat tiedot ovat KAIKKIEN vapaasti luettavissa: puolison, naapurin, poliisin, verottajan, rikollisten...

Eihän tuollaista rahaa halua käyttää kukaan. Onecoin on fantasiaa, johon uskovat eivät jaksa miettiä ruusunpunaisia lupauksia kauemmaksi vaan uskovat tosiaan rikastuvansa nukkumalla (kuten eräs OC-uskovainen Facebook-profiilissaan kehui).

Anonyymi kirjoitti...

siinä on koko sarja missä herra Lee käy läpi Onecoinia ja louhimista sun muuta

https://www.youtube.com/watch?list=PLyUWeS0WaBtfzgSdjlbo1AAWWqtMoqeCX&v=7ys9Xu-b3Kc

Anonyymi kirjoitti...

http://cointelegraph.com/news/115861/onecoin-a-voice-from-inside-is-there-underground-circles-in-bulgaria

William Gallop kirjoitti...

Mastercardia ei enää saa, mutta mielen virkistykseksi OneCoinNorwayn Mastercard-hakemussivu:
https://web.archive.org/web/20160328133624/http://onecoinnorway.com/index.php?p=1_42_How-apply-for-OneCoin-MasterCard